Mitä kritiikki on

Juhani Risku: ”Kritiikki on kykyä nähdä eli kykyä ymmärtää, ja vastuuta kertoa ja auttaa sen mukaisesti.”  Kritiikki on huolenpitoa, josta ankarin esimerkki on nuoren taiteilijakisällin oppiessa paremmaksi kuin mestarinsa.

Kritiikkiblogi käsittelee  arkkitehtuurin, muotoilun, taiteen ja teatterin olemusta, rakenteita, toimintaa ja tulevaisuutta analyyttisesti ja kriittisesti tarjoten aina vision, strategian ja operatiivisen organisointimallin. Lisäksi Kritiikkiblogi käsittelee journalismin ja liiketoiminnan tilaa, tavoitteita ja onnistumista. Liiketoiminta laajasti ja journalismi erityisesti ovat merkittävän rakennemuutoksen kourissa,

Kritiikkiblogi syntyi syksyllä 2011 Suomen Lapissa, Inarissa,  ja sitä kirjoittaa Juhani Risku.

Kategoria(t): Kritiikin idea

Talvivaarasta arktinen Cleantech -renesanssi

Cleantech on yleensä kokoelma erillisiä teknologioita, prosesseja ja palveluita, joilla on keskinäinen yhteys toisiinsa. Kun Cleantechin osaset kootaan systeemiseksi kokonaisuudeksi, saadaan toimiva ja liiketaloudellinen malli vientikelpoiseksi.

Cleantechin systeemisyys on helpointa ymmärtää kaupunkirakentamisen kautta. Kaupunkirakentamisessa puolestaan mennään kaupunkisuunnittelu edellä. Suunnittelua edeltää visiointi ja mahdollisten maailmojen konseptointi, eli konseptoidaan jonkin mallin mukaan useita toimivia vaihtoehtoja, ja aletaan viedä osaamista mm. Kiinaan, Venäjälle, Kanadaan ja USAhan.

Alla oleva Case Talvivaara osoittaa Cleantechin olevan prototypoitavissa Suomessa, minkä jälkeen modernia Garden Cityä voidaan viedä menestyksellisesti. Arctic Garden City on geneerinen malli, jota voidaan soveltaa eri kulttuureissa ja mittakaavoissa. Aiheen ympärille on vain koottava parhaat voimat ja pilottihankkeen esisuunnittelu rahoitettava Tekesin ja EU:n toimesta.

Case Talvivaara – Cleantech -renesanssin alku

Talvivaarassa on suomalaisen Cleantechin, arktisen teknologian, energiateollisuuden ja eettisen teollisuuden alku. Tälle on maailmalla suuri tarve ja ala kehittyy kasvavaksi miljardibisnekseksi nopeasti.

Jotta Talvivaara saataisiin jo kevääksi 2014 osaksi Cleantech-strategiaa, on Talvivaara ajettava alas nopeasti ja kaivos suljettava. Näin vapaudutaan osakkaille mahdollisesti maksettavista osingoista ja keinottelu osakkeilla estyy: ”Konkurssin jälkeen Solidiumin ei tarvitsi enää pumpata yhteiskunnan rahaa kannattamattomaan yritykseen (Jukka Oksaharju, Nordnet).  Osakkaiden kohdalla sijoittamisen riski toteutuu reilulla tavalla, ja he saivat osallistua Cleantechin rahoitukseen, sillä heidän rahoillaanhan Talvivaara saatiin alan edellyttämään katastrofaaliseen tilaan. Omistajat eivät ymmärtäneet valvoa omistusmassansa arvoa ja kehitystä.

Arktisuus, kaupunkirakentaminen, Cleantech ja Sotkamo

Mitä kaikkea Sotkamo ja Kainuu voisivat antaa maailmanlaajuiselle teollisuudelle, kaupunkirakentamiselle ja työllisyydelle? Mitä Sotkamo ja Talvivaara voisivat parhaimmillaan olla kaivoksen jälkeen? Sotkamon ja Kainuun tulevaisuus yhdistyvät Talvivaarassa seuraavasti:

  • Talvivaara on eettisen teollisuuden lähtölaukaus
  • Talvivaara on arktisen teknologian keskus keskellä ei-mitään, eli se on globaalisti uskottavin ja skaalautuva moderni teollistamishanke
  • Talvivaara on globaalin Cleantechin keskus, jossa raaka-aine säilytetään tuleville sukupolville ja kaivos puhdistetaan geologisella huippuosaamisella. Tämä yhdistää vastuulliset tutkijat, insinöörit ja yliopistot
  • Talvivaara on arktisen kaupunkirakentamisen malli laajelle uudelle kasvualalle, eli kaupunkirakentamiselle niin arktisille kuin mannermaisillekin alueille
  • Talvivaarasta ja Sotkamosta tulee maailmanlaajuisesti vierailluin keskus, johon matkailijat, toimittajat, päättäjät ja viranhaltijat tulevat katsomaan teollisuuden uusia organisointimalleja.

Millainen on uusi kaupunkirakentamisen malli? Kaupunkirakentaminen, globaalisti suurin ja voimakkaimmin kasvava toimiala, tarvitsee visioita, käytäntöjä ja malleja. Mallit kannattaa suunnitella ja testata ankarimmilla alueilla, eli arktisissa olosuhteissa ja potentiaalisilla laajentumisalueilla (eli Kanadassa, Siperiassa, tundralla ja Suomessa). Se mikä toimii arktisilla alueilla, voidaan skaalata dynaamisesti mihin tahansa olosuhteisiin. Kylmää kestävä rakenne toimii kääntäen kuumilla alueilla. Kylmiin olosuhteisiin perustettu rakennus skaalautuu edulliseksi lämpimissä olosuhteissa.

Ilmaston lämpeneminen, johtui se miljardien vuosien aurinkosykleistä tai ihmisen vaikutuksesta, aiheuttaa globaalia muuttoliikettä kuumilta alueilta viileisiin paikkoihin. Kun varaudumme muuttoon ennakolta rakentamalla kaupunkien malleja ja prototyyppejä, olemme hallitun muutoksen tiellä. Suomella on historiallista uskottavuutta arkkitehtuurissa, kaupunkirakentamisessa, arktisten olosuhteiden hallinnassa ja itsenäisessä hengissäselviämisessä  jo vuosisatoja, joten uuden kaupunkirakentamisen malli on vain askeleen päässä Sotkamosta.

Onko mikään edellisessä realistista? Kaikki edellisestä on normaalia innovaatiotyötä, ammattitaitoa ja johtajuutta niille, joille se on ennestään tuttua. Muille se on pelottavaa ja epäilyttävää. Ainut, mikä ratkaisee eron siinä, missä radikaali innovointi ja rakentaminen toteutuvat, on rohkeus ja kyky toimia nopeasti. Nyky-Suomi on tässä huono ja arka: olemme sotkussa, jonka ytimessä ovat ICT-alan romahdus, poliittinen sekasorto, taloudellinen lama ja näkymien puuttuminen.

Talvivaara-Arctic-Garden-City-Engineering-Ethical-Industry-Center-Juhani-Risku-Architecture-47-Ivalo-Design-planning

Kaavio Arktinen kaupunki, Arctic Garden City, Ledoux-Howard-Risku: Arctic Garden City  (1775, 1902, 1995, 2013). Kaupunkiutopisti Ebenezer Howard ja arkkitehdit Claude-Nicholas Ledoux ja Juhani Risku ovat yhdessä kehittäneet 238 vuoden aikana arktisen puutarhakaupunkimallin sovellettavaksi Talvivaaraan. Mallissa alkutuotanto, käsiteollisuus, teknologia, maatalous, matkailu, kauppa, koulutus ja tutkimus, sosiaalitoimi ja hallinto on verkostoitu ja optimoitu toimimaan yhdessä.

Cleantech ja arktinen teknologia tarvitsevat oman keskuksensa

Agenda: keskitetään suomalainen Cleantech -äly ja -osaaminen, arktinen teknologia, energiateollisuuden ja eettisen teollisuuden tutkimus ja kehitys Kainuuseen. Kun rahoitamme näiden alojen tutkimusta, kehitystä ja johtamista esim. yhdellä miljardilla eurolla, saamme Kainuussa ja Talvivaarassa alueet kuntoon, haitallisen liiketoiminnan lopetettua ja kehitettyä satojen miljardien liiketoiminta.

Maailmalla modernin Cleantech -osaamisen tarve on välitöntä, laajaa ja syvää. Talvivaarasta voidaan kehittää Global Cleantech Center Talvivaara GCC, jossa voidaan mallintaa ja kehittää kokeelliset ratkaisut niin kemiallisesti, fysikaalisesti kuin insinööritieteellisestikin. Talvivaarassa on myös ihanteellista arktisten teknologioiden simulaatio ja käytännön toteutus, jotka tehdään tulevassa Arctic Engineering Center Talvivaara  AEC. Näin arktisen teknologian kehittäminen voidaan viedä todellisiin arktisiin olosuhteisiin pois Etelä-Suomen vesisateista ja Pohjois-Suomen vaisusta ilmapiiristä (Oulu, Rovaniemi).

Arktisten teknologioiden keskiössä ovat myös energiantuotanto ja energiatalous. Talvivaaran keskuksessa kehitetyt ratkaisut ovat todellisissa olosuhteissa koeteltuja, joten ne toimivat koko arktisella alueella. Yhä laajentuva arktisten alueiden valloitus hyötyy tulevasta Talvivaaran AEC:ssa tehtävästä energiateknologioiden kehityksestä juuri niiden eettisyyden ja ekologisuuden vuoksi.

Maps-Talvivaara-Global-Cleantech-Arctic-Engineering-Ethical-Industry-Center-GCC-CEI-AEC-Kajaani-Risku

Kartta Global Cleantech Center Talvivaara GCC  ja sen ohessa Arctic Engineering Center Talvivaara  AEC:lla ja Center of Ethical Industry Talvivaara CEI:lla on keskeinen maantieteellinen asema globaalissa kehitystyössä, kun otetaan huomioon ongelmat, olosuhteeet, teknologiat ja simulaatiomahdollisuudet.

Talvivaarasta eettisen teollisuuden alku

Talvivaara edistää selkeästi myös eettistä teollisuutta ja sijoittamista, tosin käänteisesti. Talvivaarassa sovellettiin keskeneräistä prosessia ja omistajiksi harhautettiin yhtiöitä, pienosakkaita ja valtio rahoittamaan katastrofia. Prosessin toimivuudella uskottelu on eettisesti arvelluttavaa, ja omistajien sokeus ottaa selvää omistamansa yhtiön toiminnasta ja tilasta on eettisesti kestämätöntä. Talvivaarasta voidaan rahoitustutkimuksen alueella kehittää malli aktiiviselle investoimiselle, jossa omistaja haluaa suoraan vaikuttaa yhtiönsä toimintaa. Nokiassa omistajat suurimpia pankkeja, eläkelaitoksia ja osakkaita myöten edustivat ns. tyhmää rahaa, ja tuloksena Nokian arvokkain osa vietiin Microsoftille.

Uutta eettistä teollisuutta voidaan kehittää Talvivaaran kohdalla nopeassa konkurssissa ihanteellisella tavalla. Toisin kuin Nokiassa, Talvivaarassa kaikki johtajat irtisanotaan heti ja ”with fanfare” eli suuriäänisesti. Näin heidän kelvoton johtajuus ei leviä millekään alalle pilaamaan toimintoja Talvivaaran malliin. Eettistä tässä on se, että mikään toimiala ei kestä sarjatunareita, joten heidän matkansa katkaistaan heti alkuunsa. Eettisyyttä on myös jättää nikkelivaranto myöhempien sukupolvien käyttöön, eikä louhia ja jalostaa sitä kannattamattomilla marginaaleilla nikkelin nykysellä hintatasolla ja nykyisessä kilpailutilanteessa.

Talvivaaraan perustettava Center of Ethical Industry Talvivaara CEI on globaalisti uskottava eettisen teollisuuden keskus, koska se perustetaan Nokian kotimaahan ja Talvivaaran tuhoamaan luontoon muuttamaan maailmanlaajuisen teollisuuden suuntaa kohti uutta abstraktiota. Tämä uusi abstraktio käsittää tuottavan teollisen toiminnan visioinnin, organisoinnin ja johtamisen eettisin perustein.

CEI saa konsultoitavakseen mm. Kiinan, USA:n ja Euroopan teollisuuden, joissa on rakenteellisia eettisen toiminnan vastaisia käytäntöjä.

Kaikki voittavat nopealla toiminnalla

Talvivaaran kohdalla on tehtävä päätöksiä muutamassa viikossa. Kun päätökset perustetaan eettisen ja kestävän teollistamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen, voidaan Talvivaaraan sijoitettava 0,5 miljardia euroa jakaa Cleantechin ylösajoon ja Talvivaaran kaivoksen alasajoon nopeasti.

Cleantechin ylösajo ja Talvivaaran kaivoksen alasajo voidaan organisoida niin, että keväällä 2014 Talvivaarassa on toiminnassa keskus, jossa sekä Cleantech, arktisen teknologian että eettisen teollisuuden osastot ovat toiminnassa. Ne verkostoidaan nykyisiin yliopistoihin, joissa on käynnissä vastaavaa toimintaa.

Tätä radikaalia organisointia ja teollista abstraktiomuutosta tarvitaan Suomen nykytilassa. Talvivaarasta on kehitettävissä Cleantechin, arktisen teknologian ja eettisen teollistamisen globaali keskus, joka työllistää suoraan 3000-5000 ammattilaista ja välillisesti noin 12000 henkilöä. Näiden toimintojen globaalin konsultoinnin vuotuinen liikevaihto on 300-700 miljoonaa euroa.

Kun Talvivaarassa aloitetaan kaikkien radikaalien toimintojen, eli Cleantechin, arktisen teknologian, energiateollisuuden ja eettisen teollisuuden organisointi, ensin suomalaisena investointina, alkaa ulkomaisten investointien vyöry. Muutamassa vuodessa kaikkien arktisia teknologioita, energiaratkaisuja ja Cleantechiä kehittävien yhtiöiden on oltava paikalla. Asialla on kuitenkin kiire, sillä monet muutkin arktisen alueen maat kuten Kanada, Ruotsi, Norja ja Venäjä voivat ryhtyä vastaaviin toimiin. Suomelle voi tapahtua samanlainen tappio Ruotsille kuin miten kävi autoteollisuuden arktisessa testauksessa: Ruotsin Arjeplog otti ylivoimaisen aseman autotestauksessa, ja Suomelle jäi vain yksi kymmenys hoidettavakseen.

Hanke on kuitenkin organisoitavissa nopeasti, sillä At Risk Strategies -yhteenliittymällä on strategialuonnos valmiina. Strategiasta suunnitteluun on edettävissä niin, että hankesuunnitelma kustannusarvioineen on valmis maaliskuussa 2014. Talvivaaran alasajoon voidaan ryhtyä limitetysti jo huhtikuussa 2014, ja kesällä 2014 ensimmäiset investoivat partnerit saavat maa-alueet käyttöönsä.

Mitä muuta saamme Talvivaarasta ja Sotkamosta?

Talvivaara ei ole yksin Cleantechin, arktisen teknologian, energiateknologian ja eettisen teollistamisen globaali pelinavaaja. Talvivaaran ympärille voidaan rakentaa kestävää luontomatkailua, arktisten järjestelmien testausta, energiateknologisia pilottiratkaisuja ja kaupunkirakentamisen malliesimerkkejä. Kaupunkirakentaminen on yksi tulevaisuuden merkittävimmistä globaaleista liiketoiminnoista, jossa tarvitaan ekologisia suunnittelu- ja teknologiaratkaisuja, organisointitaitoja ja johtamiseen uusia malleja.

Sotkamo on Talvivaaran keskeinen osa myös muita suuria abstraktiomuutoksia, jotka ovat sekä kansallisesti että globaalisti edessä. Tällaisia suuria muutoksia globaalissa ja paikallisessa selviämisessä ovat mm. (Case Sotkamo):

  • paikallisuuden edistäminen
  • puoluepoliittisten intressien alasajo
  • kuntakeskusten kokonaisremontti (klaukkalasaation estäminen)
  • luonnon ja alkuperäisyyden säilytys
  • abstraktiomuutoksiin varautuminen ja sopeutuminen
  • 10/90-yhteiskunnan hallittu vastaanotto.

Sotkamo on maailmanlaajuisen muutoksen keskiössä, jos se ryhtyy muutoksen visionääriksi ja  johtajaksi. Sotkamossa uudistettavia (romutettevia) asioita ovat puoluepolitiikka, kaivosbisnes-sinisilmäisyys, yhden yhtiön valta-asema, kaavoitus ja kuntakeskuksen rakentaminen, alkuperäisluonnon tuhoaminen ja ummikkoisuus ymmärtää omia voimavaroja, joilla paikalliset vahvuudet saadaan esiin. Sotkamo on vaikeimman edessä: miten uskaltaa uudistua tilanteessa, jossa muut kunnat viivyttelevät ratkaisuissaan? Tämän edessä ovat kaikki kunnat Kehä III:lta pohjoiseen, jossa Sotkamo voi olla tiennäyttäjä.

8.11. 2013,  Juhani Risku, Inari

P.S. Miksi Talvivaara on mahdollista vain Case Sotkamon tapaisella konseptilla?

Luonnolla ei ole intressejä, kuten ei saasteillakaan. Liiketoiminnalla puolestaan on intressi, kuten sitä harjoittavilla henkilöilläkin. Kunnan hallinta ja johtaminen ovat mitä vahvimmin intressiensä puolesta epäsymmetristä, eli poliittinen jakauma syrjäyttää suuren osan väestöstä demokratian ulkopuolelle. Näin tapahtuu erityisesti polarisoituneen valtajakautuman tapauksissa.

Sotkamo, mahdollisen kuntaliitoksenkin tapauksessa, on poliittisesti erityisen polarisoitunut. Tämä on jyrkässä ristiriidassa luonnon, saasteiden ja ulkopuolisten investointien intressien kanssa. On siis todennäköistä, että niinkin hieno idea kuin Talvivaaran GCC, AEC ja CEI ovatkin, niiden toimijat ja investoijat eivät ole järin innostuneita tuomaan aktiviteetteja Kainuuseen. Miksi investoisin liiketoimintaan ja yleiseen hyvään, kun vastaanottavien kuntien poliittinen ilmapiiri on intresseiltään epäsymmetrinen?

Case Sotkamo, eli puoluepoliittisten intressien alasajo, kuntakeskusten kokonaisremontti, ja luonnon ja alkuperäisyyden säilytys, ovat uuden kehityssuunnan ja toimeliaisuuden koelaboratorio. Sen tuloksena saadaan kovasti kaivattua paikallisuuden edistämistä, uusia avauksia abstraktiomuutoksiin varautumiseen ja sopeutumiseen, ja menetelmiä tulevaisuuden 10/90-yhteiskunnan hallittuun vastaanottoon. Tällä on kuitenkin kova hinta, jos Kainuulle halutaan parempi  tulevaisuus. Hintana on luopuminen puoluepoliittisista intresseistä, jolla pitäisi olla ota tai jätä -ehto.

Sotkamo Hiukka Beach Hiidenportin kansallispuisto

Kuvat: Sotkamon Hiukka Beach ja Hiidenportti.

Onnistuessaan Case Sotkamon ota tai jätä -ehto tuo alueelle toimintaa, työtä ja globaalia menestystä. Onnistuessaan Case Sotkamo -mallia viedään kymmenillä ellei sadoilla miljoonilla euroilla kautta EU:n ja muun maailman uudistamaan alueellista yhteistyötä ilman hidastavaa ja haitallista poliittista intressiä. Epäonnistuessaan Case Sotkamo betonoi alueen muuttumisen syrjäseuduksi, jota ei ole enää kovin mukava auttaa.

Miksi Sotkamo? Siksi, että se on tyypillisempi autettava kunta kuin Kajaani. Kajaanin olettaisi kaupunkina osaavan kehittää toimintojaan muiden kaupunkien tavoin. Sotkamo puolestaan on hyvä keskiarvo suomalaisista kunnista ongelmineen, asukkaineen, ja monipuolisen ja arvokkaan luontonsa osilta. Sotkamolla on mahdollisuus suureen abstraktiomuutokseen Talvivaaran epäonnistumisesta Cleantechin ja arktisen kehityksen menestykseen. Sotkamo on myös uskottava kunta, jos ota tai jätä -ehdoissa onnistutaan.

JRi

.

Kategoria(t): Arctic, Arktinen, Cleantech, Muotoilujohtajuus, Sotkamo, Talvivaara, Wikimploi

Muotoilu TaiKin, Nokian ja Marimekon jälkeen

Juhani Risku alias Jean Darch päivityksiä 27.3.2014, 29.9.2013.

Päivitys 27.3.2014 klo 8.35, Uusi Suomi:Aamun yt-pommi: Marimekko irtisanoo Suomessa.”

Kun Marimekko uudistaa suunnitteluun, tuotekehitykseen ja hankintaan liittyviä prosesseja, tarkoittaa se tarttumista yhtiön tärkeimmän osan uudistamiseen. Muotoiluperustaisen yhtiön koko liiketoiminta perustuu muotoiluun, jonka syntyperusta on taiteessa, taiteellisessa vapaudessa ja taiteellisessa suvereniteetissa. Näitä taidesyntyisiä liiketoiminnan perusteita johdetaan muotoilujohtajan toimin.

Suunnittelun ja tuotekehityksen uudistamisella on Marimekon liiketoiminnan kannattavuuteen suuri vipuvaikutus, jos entisen muotoilujohtajan Minna Kemell-Kutvosen tilalle saadaan maailmanluokan käytännön muotoilija, joka on myös tuotteillaan ja esimerkillään muotoilua johtava ja karismaattinen henkilö. Marimekon hallituksen muotoilija-asiantuntija, entinen automuotoilija ja yksi Nokian entisistä muotoilujohtajista, Joakim Karske, on asemansa puolesta Marimekon tärkein johtaja. Hän on kokenut muotoilija, Marimekko muotoiluperustainen yhtiö, ja hallituksen tehtävänä on johtaa yhtiötä. Näistä syistä juuri Karske vastaa ostaville asiakkaille Marimekosta. Toimitusjohtajan päätehtävänä on antaa tilaa yhtiön luovalle johtajalle toteuttaa tuotteiden ja palveluiden kautta yhtiön tulosta. Marimekko on muotoilujohtamisen ihanneyhtiö, jossa toimitusjohtajalle voidaan jättää statistin rooli, tiedosti hän sen tai ei. Yhtiön osakkaat ja lopulta asiakkaat ratkaisevat muotoiliujohtamisen tulokset.

Marimekon suurin ongelma ovat konservatiiviset tuotteet. Nykyisin meidän tavallisten ja hiukan muotopuolisten ihmisten ostokäyttäytymistä ohjaa erotisoiva tuotetarjonta ja markkinointi. Tässä vaatetusalan bulkkiyhtiöt kuten Hennes&Maurits, Lindex, Zara, Veromoda, Dressman ja Gina onnistuvat paljastavilla mallitytöillä ja -miehillä paremmin kuin realistisiin telttoihin pukeva Marimekko. Oikeastaan ylläluetellut TV:ssä ja Internetissä mainostavat merkit eivät ole vaatebisneksessä, vaan hybridisoituneessa erotiikka-näyttäytymis-rentous-tuoreus-visuaalisuus-media -bisneksessä.

Marimekko on omituinen yhdistelmä rehellistä kansanvaatetta ja kovaa pörssibisnestä. Bisnes edellyttäisi kovaa erotiikkaa, mallityttöjä ja värikästä vinyyliä, ei puuvillakolttuja ja maotsetung-olkakasseja (ks. laukkuvertailu Mao Zetung ja Marimekko). Pörssiyhtiön tuotetarjonnan ja imagon on oltava ristiriidaton kokonaisuus, mitä Marimekon brändi ei ole koskaan ollut. Tämä kansankolttumuotoilu vain kelpasi ihmisille paremmin ennen kuin nyt. Nuoriso ohjaa vaatteiden ostokäyttäytymistä, eikä Marimekko ole tuotteiltaan lainkaan nuori eikä nuorekas. Marimekosta puuttuu myös erotiikka, joka on taiteen ja taiteellisen luomisen perusta (Riskun luento, Kiisa 2010).

Marimekko on edelleen suomalaisen muotoilun ja muotoilukoulutuksen indikaattori. Sitä se on myös muotoilujohtamisen uudistamisessa. Marimekon sidonnaisuussuhde Taideteolliseen korkeakouluun kannattaa katkaista, tai laittaa Taideteollinen korkeakoulu TaiK uuteen maailmanluokan kuntoon.

Marimekko ei olisi koskaan kärsinyt vuoden 2013 sarjakatastrofia, jos TaiKissa olisi ollut muoto-opin kurssikokonaisuus, muotoilun kritiikin oppikokonaisuus, ja liian vaimeaa ja laiskaakin muotoilun harjoitustöiden ohjausta ei olisi ollut. Nokia saatiin näillä puutteilla jo ulosliputettua.

Marimekon muotoilun ja sen johtamisen ongelmat eivät ole yhtiön sisäisiä, vaan muotoilutoimialan koulutuksen ja koulutussisällön aiheuttamia. Koko muotoilualan opiskelijavalintakin suosii valmiita ja arrogantteja taiteiljaviisastelijoita, joita maailman muotoilu, tuotteet, palvelut ja käyttäjät eivät kaipaa. Taideteollinen korkeakoulu on viitoittamassa tietä muotoilun muuttumisessa itseriittoiseksi ja arrogantiksi ja kohti päälleliimattavaa muotokuorta. Ammattikorkeakoulujen on valitettavasti seurattava TaiKin mallia. Jos onkin TaiKissa ja joissain AMK:issa loistavia osastoja, ne eivät onnistu pitämään Suomea edes muotoilun keskikastissa. Heikoimpien henkilöiden ja osastojen kriittinen massa typertää enemmän kuin muutama taidokas konsanaan kirkastaa.

Suomalaisen muotoilun Marimekko-indeksi on iskenyt muotoilukouluihin. Jos opiskelija ei haluaisikaan mennä kansankolttu edellä, menevät opettajat joka tapauksessa. Jos vaikka opiskelija haluaisikin kunnon kritiikkiä, eivät opettajat viitsi eivätkä osaa. Ja vaikka muotoilukoulu katsoo olevansa edelläkävijä ja korkealaatuinen, ei se siltä näytä Italiasta, Englannista, Ranskasta ja Amerikasta katsottuna. Ei auta kuin tehdä keisarinnalle uudet kalsarit.

_____________________._____________________

Päivitys 30.9.2013 klo 20.48, Yle TV 1, Uutiset:Marimekko ei ole tehnyt mitään väärin.”

Muotoiluperustaisen julkisen yhtiön, Oyj:n, toiminta perustuu (mahdollisimman) täydelliseen muotoiluosaamiseen, ammattitaitoon, ylimmän johdon muotoilulliseen toimintaan, liiketoiminnallisen ytimen laatuun, muotoilijoiden ammatiliseen luottamukseen ja hallituksen kykyyn valvoa ja edistää yhtiön omistajien etua. Nämä asiat ovat Marimekon kansallisen merkityksen ja  omistajilleen antaman lupauksen keskeisimmät asiat. Marimekko ei ole onnistunut missään näistä tarpeeksi hyvin. Näin ollen Marimekko on tehnyt paljon asioita väärin.

Marimekko on oikeassa niissä asioissa, jotka ovat sen sen hallinnan ulottumattomissa koskien yhtiön liiketoiminnallista ydintä. Niistä Marimekolla ei ole vastuuta, koska yhtiö on on voinut perustaa liiketoimintansa käsityöläistason osaamiseen, moraaliin ja bisneksen pienuuteen. Marimekon ongelmat ovat alkaneet silloin, kun taiteen ulkoiset henkilöt, erilaiset mainos- ja finanssihenkilöt ovat ulosmitanneet yhtiön osaksi pörssiä. Pörssi-ideologiaa edustavat mm. Lehman Bros., Nokia-with-Elop-and-Nokia-executives-and-the-Board, Arthur Andersen ja Enron.

Taideperustainen yhtiö sopii pörssiin huonosti

Marimekko on pörssiyhtiö, johon kuuluu normaalit keinot tehdä voittoa omistajilleen. Viime viikkoina saatu mediajulkisuus kaikkine otsikoineen olisi maksanut yhtiölle kymmeniä miljoonia euroja, joten markkinointijohtaja on tyytyväinen palstamillimetreihin. Niitä mitataan, erityisesti ilmaiseksi saatuja (vrt. Steve Jobs). Pörssiyhtiö valitsee liiketoiminnallisen ytimensä johtajat hallituksen ja omistajiensa valtuuttamana. Marimekossa nämä valitut ovat Minna Kemell-Kutvonen ja Joakim Karske. He valvovat Marimekon muotoilullista laatua ja etua omistajiensa eduksi.

Marimekon velvoittaessaan suomalaisten asiakkaiden  ymmärtää tilannetta, asettaa asiakkaat omituiseen asemaan. Nukunko falskilla lakanalla? Saanko palauttaa huijarituotteen? Minkä tuotteen ostan myymälästä, kun joku myyjätär-tason henkilö vakuutta sitä aidoksi?

Marimekon ostava asiakas on tehty typerykseksi. Ostat tai et, olet jollain tavalla huijattu ja mukana tukemassa seuraavaa ongelmaa. Koska Marimekon ongelmien alkuperä on liiketoiminnan vienti raakaan bisnesmaailmaan ja muotoiluyhteisön täydessä valmistautumattomuudessa olla bisnesintressien reivittävänä, tapahtunut on hyväksyttävä.

Maailmalla pörssiyhtiöiden omistajat eivät tiedä omistamiensa yhtiöiden toiminnasta mitään. Silloin on yhdentekevää, millä moraalilla salkkuihin kootut yhtiöt tekevät voittoa, kunhan tekevät sitä paljon. Kääntäen sanottuna: Marimekon kaltaisen taideyhtiön joutuessa pörssiin, astuu entisen taiteen moraalin sijaan pörssin moraali. Silloin omistajien kannalta kaikki keinot kurssin nostamiseksi on sallittua, sillä yhtiö on rahantekokone, ei taideyhtiö. Kopiointi voi olla yhtiön omistajille mitä toivotuin toimintamuoto, sillä silloin ei tarvitse sijoittaa suunnitteluun, vaan vain sopivaan peittelyn ja jälkiselittelyn.

Pörssiyhtiöitä tulee ja menee, joten suurin häviäjä Marimekon tapauksessa on muotoilu- ja taideyhteisö arvoineen ja oppeineen.

Suomalainen muotoiluyhteisö jäi hölmönä katsomaan Nokian muotoilujohtamisen ja Marimekon muotoilujohtamisen ottaessa monetaarisen voiton myydessään taiteen ja muotoilu kunnian johtajiensa selitysvoimalla. Artisti maksaa.

Taiteilijoita on aivan liikaa

Marimekon taiteilijoiden luonnosten määrää on vilautetu Internetissä eri sivustoilla. Yksi taiteilija voi helposti tuottaa 1 000 – 10 000 luonnosta, joista mikä tahansa voidaan saattaa tuotantoon. Jos yhtiöllä on esimerkiksi 20 taiteilijaa, on heillä tarjottavanaan 20 000 – 200 000 teosaihiota. Voisi olettaa, että Marimekolle riittäisi 50 vuoden aikana 500 taiteilijan tekemää mallia, eli siis määrä, jonka yksi taiteilija tuottaa parissa vuodessa. Kun 500 mallia on käytetty, annetaan taiteilijalle kaksi jatkovuotta, tai vaihdetaan hänet toiseen luovaan lahjakkuuteen.

Yllä oleva matematiikka osoittaa, että yhtiössä on aivan liikaa taiteilijoita, tai heille ei ole tarpeeksi töitä, tai he tekevät työtä epätehokkaasti. Samaan laskentaan perustuen voidaan olettaa, että jos TaiKin kouluttamat taiteilijat todellakin ovat luovia, olisi koko Suomen tarvitsema painokangaspiirtäminen onnistunut kymmeneltä taiteilijalta heidän saattaessaan maailmaan 10 000 – 100 000 kangaskuviota. Miksi ihmeessä meillä koulutetaan akateemisia taiteilijoita tyhjän pantiksi? Pystyykö Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioimaan valtion varojen käytön järkevyyttä taidekoulutuksen tapauksessa? 

Artisti maksaa taas, koska hän joituu kustantamaan toimettomuutensa itse.

_____________________._____________________

Aika ei jätä Taideteollista korkeakoulua, Nokiaa tai Marimekkoa, mutta ne ovat yhdessä muokkaamassa suomalaisen muotoilun uutta tulevaisuutta.

Suomi ei tule selviämään kansainvälisessä vertailussa maailman huipulla, ellei luovuuden, innovaation, teknologian ja taiteen keskeisintä kampusta uudisteta radikaalisti. Jos MIT:sta, Stanfordista ja Cooper Unionista ei tule mitään ihmeellistä, kuvittelitteko jotain ihmeellistä tulevan Aalto-yliopistosta ja sen TaiKista?

Pudokkaat luovat maailmaa yksin ja pienissä ryhmissä. Suuret juhlalliset laitokset nostavat keskinkertaisuuksia ansiottomasti. MIT ja Aalto-yliopistokin toteuttavat ns. kellokäyrän mukaista jakaumaa surkeiden, keskinkertaisuuksien ja huippujen kesken. Jakaumat toteutuvat sillä poikkeuksella, että suomalainen huippu on useimminkin vaimea keskinkertaisuus kansainvälisessä joukossa. Suomessa on useita yliopiston laitoksia, jotka ovat ”ihan OK”, mutta se ei riitä.

Missä on evidenssi, jos uskaltaa sanoa esimerkiksi Aalto-yliopiston ja TaiKin olevan heikoilla? Jos OK-tason osastoja ja laitoksia pidetään hyvinä, niin niiden opeilla Nokian arvokkain osa, eli matkapuhelimet on romutettu Microsoftille. Marimekko on ollut keskeinen TaiKin oppien soveltaja. Suomen pientaloista on vain kolme prosenttia (3 %) arkkitehtien suunnittelemia. Suomalainen ympäristö Helsingin keskustan ratapiha-alueelta aina Klaukkalan keskustaan ovat odottaneet Aalto-yliopiston ja TaiKin apua jo vuosia. Teollisia kiukaita suunnittelivat ensimmäiset sata vuotta peltifirman hitsarit, nyt sinne on tunkeutunut koko joukko ”muotoilijoita”. TaiKissa kaikki haluavat muotoilla harjoitustehtävänä auton, joita Suomessa ei omin toimin enää tehdä. Start-up syrjintä on vertaansa vailla, sillä ”start-upin pitää olla jo toisessa vaiheessa ja laserfokusoitunut tarkoin omalle alueelleen”. Kuka tukee niitä suureen muutokseen kykeneviä henkilöitä, joiden idea on laser-sumea, vaiheessa 0.1 ja miljardipotentiaalinen? Suomalainen Brain Power ei asu TaiKissa ja sen Aalto-kumppaneissa. Lohdutukseksi, globaali Brain Power ei asu MIT:ssa ja Stanfordissakaan.

Nopeana yhteenvetona, suomalaisen muotoilun uusi tulevaisuus koostuu seuraavanlaisista asioista:

  • Taideteollinen korkeakoulu (tuskin Lappia tai Lahtea lähdetään kehittämään) on nostettava maailman muotoilukoulutuksen huipulle. Näennäisen hyvä sijoitus ei poista TaiKin pompöösiyttä, opiskelijoiden passiivisuutta, professorien globaalia näkymättömyyttä ja TaiKin paistattelukulttuuria. Suomalainen muotoilukoulutus on globaalisti maakuntasarjaa, jossa ei voi differoitua Lapin pakkasilla tai menneen Atskin maineella (toki onhan TaiKissa ihan OK-osastojakin, mutta OK ei globaalisti riitä)
  • Muoto-opin, muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen opetus aloitettava TaiKissa. Näitä on ripoteltu eri tutkintoihin miten kuten, ja niiden nykyinen epämääräisyys on aiheuttanut nykyiset muotoiluongelmat. Nykyiset kurssisisällöt eivät toimi, ne eivät ole uusiutuneet, kuten eivät niiden kouluttajatkaan
  • Muotoilun ja käsi- ja taideteollisuuden koulutus on laajennettava kaikkiin yliopisto- ja AMK-tutkintoihin. Tarvitsemme monitaitoisempia lakimiehiä, lääkäreitä, insinöörejä ja maistereita, joita ajatuksen ja käden yhdistävät taidot auttavat älyllisissä ja käytännöllisissä tehtävissä
  • TaiKin ja muiden muotoilukoulujen sisäänottokokeet suosivat pinnallisia piirtäjiä. Väsyttämällä pääsykokeet läpäisseet, ns. vuosikertavanhukset, ovat  valmiiksi turtuneita, joten heillä on varaa paistatella. Sattumalta piirustusarvonnoissa onnistunut ekakertalainen voi syystäkin ylpistyä, koska hän on niin taiteilijaa, että. Suomalainen pääsykoemalli pitää uudistaa ankaralla kädellä, nykyisellä vain vahvistamme paistattelukulttuuria, taidenepotismia ja sinisilmäisyyttä
  • Laaja mestari-kisälli-oppipoika/tyttö -ohjelma on aloitettava, johon mukaan tulevat kaikki muotoilu- ja taidealan henkilöt (10000-15000 taiteilijaa, muotoilijaa ja arkkitehtia mukaan hankkeeseen järjestöineen niin naamakkain kuin mediankin välityksellä)
  • Jokaisen opiskelijan on saatava työpiste oppilaitokseltaan ainakin kolmeksi vuodeksi. Muotoiluopiskelua ei voi tehdä etänä, kotona ja kahvilassa. Opiskelun on tapahduttava alku-bauhausilaisessa hengessä, yhteisissä saleissa, studioissa ja huoneissa, joissa saa olla vuorokauden ja vuoden ympäri. Juuri nii, kuin enää vain yliopistotasoisissa arkkitehtikouluissa: jokaisella on oma työpiste, kaverit ja arkkitehtonis-historiallinen konteksti tukenaan
  • Muotoilujohtaminen ei enää saa olla leikin asia muotoiluperustaisissa yhtiöissä (Nokia, Marimekko, talotehtaat, huonekaluteollisuus…). Muotoilujohtaminen on vietävä Design management-tasolta Design Leadership-tasolle, edestä ja esimerkillä johtamiseen
  • Muotoilukritiikin koulutukseen otettava 20-30 uuden koulun journalistia. Heille annetaan muodonantajan tiedot ja taidot vastaiseen työhön. Muotoilu on tässä laajimmassa merkityksessään sisältäen visioinnin, ideoinnin, konseptoinnin, prosessit, palvelut, tuotteet ja virtuaalisuuden taiteessa, arkkitehtuurissa ja kaikessa muotoilussa
  • Suomalaisen muotoilun globaali näkyvyys on saatava paremmaksi sisällöltään kuin Helsingin designpääkaupunkivuosi 2012 osoitti. Ensin pitää olla jotain näytettävää, sitten näyttää se
  • Ainuttakaan muotoilulähtöistä ja -keskeistä katastrofia ei enää saa sattua (Nokian muotoilijohtaja, Marimekon ongelmat). Tämä onnistuu ainoastaan muodonannon koulutuksen ja mestariopin kautta. On perustettava myös muotoilujournalismi
  • Muotoilu-, taide- ja arkkitehtuurikilpailujen nopea vähentäminen, sillä kilpailut ovat johtaneet laajaan keskinkertaisuuksien esiinmarssiin taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin keskiöön, virkoihin, professoreiksi ja taidehallintoon. Kilpailut edistävät sisällön, laadun ja taitojen epäsymmetriaa, eli mitä hölmöin teos voi voittaa. Kilpailut aiheuttavat muotoilukulttuurin vääristymää, sisäistä saastumista ja ”muotoilun ravintoketjun nepotisoitumisen
  • Jokaista muotoilijaa on tuettava pahimmassakin tilanteessa. Nykyisten muotoilijakohujen takana ovat heikko muotoilukoulutus, mestarikritiikin puute, kilpailuinstituutiot ja vahingollinen kilpailuideologia, voittajan glamour, winner takes it all -asenne, sankariuden glooria, muotoilun ulkoisten henkilöiden asettamat vaatimukset, pinnallisuuden voittokulku (kuten grafiikan pinnallisuus ja sen tekemisen helppous), muotoilukepeys eli helppojen kikkakeksintöjen voittokulku, pelien kanssa pelleily, pääsykokeiden korostama juniorien harhainen itsetunto ja muotoilijapiireihin pesiytynyt paistattelukulttuuri ja nepotismi.  Yleensä traagisen virheen tehnyt yksittäinen henkilö on kiltteyttään ajautunut ansaan, jonka muotoilun sisäinen kulttuuri on virittänyt
  • Turhien asioiden muotoilun lopettaminen. Helsinki Design Week Design Market osoitti muotoilu- ja käsityökrääsän voittokulun. Ainoastaan Lumi-laukut ja Eero Aarnio osoittivat korkeata laatua ja muotoilutaitoa, muuten Design Market oli vappuhuiskujen ja markkinapallojen tasoista muotoilua.

Tilanne ma 30.9.2013: kenenkään ei ole hyvä olla

Marimekon taiteilijatoimet ovat aiheuttaneet pahan olon kaikille. Kenenkään ei ole hyvä olla. Kuin kuittauksena pahalle ololle saatiin ilmoitus, että Marimekko katkaisee yhteistyön Kristiina Isolan kanssa.

Suomen johtava muotoiluyritys olisi voinut tehdä enemmän jo aiemmin, ja löytää positiivinen ratkaisu jossa yhdistyvät anteeksianto ja uudelleenrakennus. Taas mentiin esimiesjohtaminen edellä, ei Leadership edellä.

Me suomalaiset emme voi olla ylpeitä viimeaikaisista muotoilukulttuurimme katastrofeista kuten Nokian muotoilujohtajuus, Marimekon muotoilujohtajuus, muotoilukeskustelun piiloleikki, alan journalistien täysi kykenemättömyys, yliopisto- ja AMK-tasoisen muotoiluyhteisön osallistumattomuus analyyttiseen ja perustelevaan keskusteluun, ja täysin väärin kohdistuneet erottamiset. Paljoa iloa eivät ole tuottaneet edes Helsingin muotoilupääkaupunkivuosi 2012 eikä Helsinki Design Market krääsäkokoelmineen. Marimekkoon jäi kaksi vastuullista muotoilujohtajaa ilman vastuun häivää, takautuvasti ja  tästedes. Muutenkaan yhtiössä ei ole ymmärretty muotoilun ja taiteen vakavuutta, vaan vastuu ulkoistetaan taiteilijoille, tiedotusvälineille ja sosiaaliselle medialle.

On hyvin todennäköistä, että menemme nykyisillä asetuksilla muotoilukulttuurissa useita vuosia. Vahvistimme hylkäämisen tilanteessa, jossa juuri muotoilukulttuurimme on epäonnistunut. Lupauksen mukaan Aalto-yliopiston professorit keskustelevat asiasta lähikuukausina. Asetuksissa on ajallinen mittakaavavirhe.

Kuka hyötyy ja kärsii muotoilun sekavasta tilasta?

Aina kun jonkin toimialan tila on sekava, kuten esimerkiksi päivänpolitiikan, taiteen, muotoilun ja rakennusalan, hyötyjien ja häviäjien joukot erottautuvat. Yleistä hyötyjistä ja häviäjistä:

  • keskinkertaisuudet hyötyvät, sillä sekavuus ja sen ylläpitäminen on kannattavaa taloudellisesti ja valta-asemien saavuttamiseksi
  • toimialan kehittäminen edellyttää älyä ja viisautta, jotka auttavat johtamaan alaa ja tekemään se paremmaksi. Keskinkertaisuus hyötyy, jos hän pystyy typertämään toimialan älystä ja viisaudesta
  • älyllinen keskustelu, älyllinen käsitteistö ja älykkäät kokonaisratkaisut ovat vaarallisia niille, jotka eivät edellisten kehittämiseen pysty. Sekaannus hyödyttää keskinkertaisuutta, joten hän ponnistelee monialaisella hölmöydellä älyllisyyttä vastaan, ja voittaa
  • aktiivisuus, etenkin pro-aktiviisuus on vaarallista keskinkertaisuuksille. Heidän on helppo ampua yksitellen alas liian innokkaat ja voittaa
  • keskinkertaisuudet liittoutuvat älyä, viisautta ja taitoa vastaan. Keskinkertaisuudet voitavat, sillä viisas väistyy
  • kokonaisuuksien ymmärrys ja toteutus vaativat visiota, tietoa, taitoa, ymmärrystä ja organisointitaitoa. Ne tuovat laajaa ja pysyvää johtajuutta. Mitä enemmän keskinkertaisuudet voivat toiminnallaan sotkea edellisiä, sitä enemmän he voittavat pysyvästi
  • hyötyjiä ovat ne, joilla on vakaa asema hallinnollisessa ravintoketjussa. Kun on saavuttanut opiskelupaikan pääsykoekoneiston läpi, voi paistatella TaiKin glamourissa. Kun on saanut nimityksen professoriksi, Vice Presidentiksi tai hallintovirkaan, suurin työ tuli tehtyä. Ovi kiinni ja alamais-toimet päälle
  • sinisilmäiset opiskelijat häviävät seuraavalla kaavalla: 1) mennään innostuneena opiskelemaan, 2) luotetaan opettajiin ja professoreihin, 3) työskennellään uutterasti, aikaa kuluu, 4) kunnes ymmärretään oma onneton taitotaso, 5) huomataan olevan helpompaa vain valmistua ja poistua koulusta, 6) ja vaieta iäksi sattuneesta monivuotisesta onnettomuudesta
  • kansantalous häviää, sillä keskinkertaisuuksien (yllä) vaikutusta ei ole sisällytetty yhteiskunnan kustannuksiin ja tappioihin
  • veronmaksajat häviävät, sillä kansantaloudessa ei ole muuta rahaa kuin veronmaksajien rahaa
  • asiakkaat häviävät, koska he saavat B-luokan tuotteita, ja nekin tulevat ulkomailta.

Yläpuolinen lista paljastaa kummallisuuksia yhteiskuntajärjestyksestä: Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) ei täytä tehtäväänsä kunnolla, sillä sen menetelmänä on tarkastella ns. viimeistä riviä (Excel-taulukossa), eikä jäljittää ja analysoida valtion taloudenhoidon mekanismeja ja korjata niitä. Jos VTV määrittelisi yhdessä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ”yhteiskunnallisten mekanismien kitkan, epäjatkuvuuskohdat ja niistä hyötyjät”, voisimme siirtyä ennakoivaan toimintaan. VTV:llä pitäisi siis olla laaja joukko muoto-opin taitavia insinöörejä ja algoritmimatemaatikkoja, jotka näkisivät valtion taloudenhoidon läpi eri intressien mekanismit. Nykyisellä agendalla VTV ei kykene hoitamaan tehtäväänsä kuin muodollisen vaatimattomasti. ”Follow the Interest” (Risku 2013) paljastaa kitkat ja osoittaa valtion varojen tuhlauksen.

Lista paljastaa yhden armottoman ja traagisen indeksin, joka läpäisee koko akateemisen koulutuksen ja yliopistollisen tutkimuksen: nekin toteuttavat henkilöstössään, tutkimuslaadussaan, opiskelijavalinnassaan ja opetuksen tasossaan kellokäyrää. Suurin joukko on aina kellokäyrän keskiosassa, vieläpä sen alapainopisteen tungoksessa.

Miten muotoiluhäpeästä päästään pois?

Nokian ja Marimekon yhteydessä analysoimani muotoiluongelmat ovat seuraavat:

  • Muotoilujohtamisen rappio: Muotoilun ulkoisen ja muodonantoa taitamattoman muotoilujohtajan (Marko Ahtisaari) eksistenssi Nokiassa ja muotoilijayhteisössä. Tämä ylittää skandaalissa jopa Markus Visannin hölmöilyt savustaessaan Kaj Franckin Taideteollisesta korkeakoulusta. Suomalaisen muotoiluylpeyden eli Nokian muotoilun muuttuessa arkiajattelijan johdettavaksi typertyi suomalaisen muotoilun argumentointi, muotoiljayhteisöä häpäistiin aina kyvyttömyyden asteelle, pokkuroinnin ja myötähäpeän yhdistelmä valtasi sivistyneen muotoilukanssakäymisen, ja mikä pahinta: suomalaiselle muotoilujohtamiselle asetettiin uusi standardi
  • Marimekon epäillyt plagioinnit, jotka olivatkin taiteellisen teoksen syntyyn liittyvää, nostivat esiin koko muotoilijayhteisön takautuvan ja vallitsevan kyvyttömyyden määritellä muodonantoa, muodon syntyä, taiteellisen arvon luomista ja kehittymistä, käsitteiden ja argumenttien arkisen tason, taide- ja muotoilukoulutuksen maakuntasarjatason, ja Ornamon ja TaiK/Lappi -professorien piiloutumisen suojavallien taakse. Alla kaaviossa esimerkki taiteellisen synnyn muodoista:

Nokian muotoilujohtajan Marko Ahtisaaren vaikutusta olen analysoinut artikkelissa Nokian Lumia-puhelinten muoto-oppi. Hänen näkyvimmät tulokset on nähtävissä kahdessa alla olevassa kuvassa:

  12_Design-criticism-A-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-Ahtisaari-traditional-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture     12_Design-criticism-B-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Suomalaiset ja universaalit ulottuvuudet Nokia Lumia -puhelimien muodoissa ja väreissä”. Nokia Lumian differoiva muoto on omaleimaisimmillaan Lumia 920:n takapuolessa. Lakritsitytön huulten sisäinen suuaukko on täsmälleen samanmuotoinen ja -suhteinen kuin puhelimen takaosan ns. suppositorio-muoto. Nokia Lumian selkeä väritys on puolestaan universaalia ja luontolähtöistä. Värit tulevat väripaletin pää- tai väliväreistä ja ovat ihmisille tutumpia muovileluista.

Yllä olevan listan toinen kohta, Marimekon epäillyt plagioinnit 1 ja 2, on mielenkiintoisempi pohdittava.

Mielestäni Marimekon suunnittelijat Moorhouse ja Louekari on jätätty heitteille muotoilijayhteisön ja muotoilukoulujen puolesta. Heitteille he joutuivat myös Marimekon muotoilujohtajien (Kemell-Kutvonen ja Karske) puolesta, kuten myös muotoilujournalistien kuin nykyjournalistisen teilauskulttuurinkin puolesta.

Marimekon nuoret suunnittelijat ovat ahkerassa intohimossaan ja tuotteliaisuudessaan olleet liiankin monipuolisia. Taideopintoihin kuuluu jäljittely, analysointi ja historiallisten teosten kompositioiden opiskelu. Jos niistä ajautuu jotain teoksiin, se on aivan luonnollista ja sallittua. Samoin inspiraatio on normaalia. Hitaassa läpipiirtämisessä sen sijaan on liiaksi aikaa pohtia teoksen alkuperää, vaikka Laitinen-Laihon ja Suppasen mielestä taideteoksen synty ei merkitse mitään, vain tarkka yhdennäköisyys.

Näitä nuoria suunnitteljoita ei saa syyttää liiasta innokkuudesta ja sen tuottamasta virheestä, etenkin kun innokkuus on ollut harvinaista viime aikoina. Jo yksin Suppasen opeilla ja Laitinen-Laihon tieteellisellä viileydellä teoksia on saanut lainata. Pieni laina on alan tapa ja he ovat saaneet siihen tottumusta ja hyväksyntää laajemminkin Taideteollisessa korkeakoulussa. Itse olen puuttunut taitelijan ja muotoilijan pyhimpään, siihen salattuun ja intiimiin teoksen syntyhetkeen. Vaikka taideteoksen syntyhetkeä ei taiteen katsoja ja kuluttaja koskaan ymmärtäisi, taiteilijalle se on ratkaiseva hetki. Oikeastaan on outoa, että inspiraatiota, taideteoksen synnyttämistä ja  työstämistä ei ole osattu erottaa toisistaan. Inspiraatio ei ole teoksen tekemistä, esimerkkinä vaikkapa puusepän tekemä uniikki tuoli. Inspiraatio tuli jostain ja puusepälle se on vain kipinä aloittaa.

Nyt eteenpäin koko muotoiluyhteisö!

Tästä on lähdettävä eteenpäin uusin ajatuksin ja ketään hylkäämättä. Marimekon nuoret suunnittelijat ovat koko muotoilualan drop-out -henkilöitä. He ovat muotoilualan kehittymättömyyden ja kyvyttömyyden uhreja, joita on Suomessa vielä muutama tuhat lisää. Muotoiluala Taideteollinen korkeakoulu, Ornamo, taide- ja muotoiluinstituutiot ja -museot keihäänkärkinä ovat hylänneet taiteilijat ja muotoilijat jo vuosia sitten. Ensin savustetaan Kaj Franck ulos, sitten kutsutaan Ahtisaari sisään, seuraavaksi finanssiopeilla johdetaan muotoilu-Marimekkoa. Kaiken päälle journalismi vihmoo kärpäslätkillään taitelijoita liistaksi TV-ruutujen sisäpintaan. Ja kansa nauraa ja taivastelee.

Teen kaikkeni, jotta nämä Marimekon nuoret muotoilijat ovat seuraavat suunnannäyttäjät ja muotoilualan uudistajat. He ovat drop-outteja ja siis parhaassa mahdollisessa seurassa: Kaj Franck, Reima Pietilä ja vaikkapa Steve Jobs. Drop-outteja kuka mistäkin syystä, mutta kaikki yhtä suurin tuntein.

Nämä muotoilijat ovat pian rohkeimmat ja ylväimmät muotoilijat, jotka meillä on Suomessa. He ovat käyneet läpi pahimman ja henkilökohtaisimman, vieläpä julkisesti. Mielestäni nämä kaksi nuorta muotoilijaa on otettava mukaan kaikkeen tärkeimpään, mihin ryhdymme suomalaisen muotoilun kohottamiseksi heitteillejätön ja paistattelun kulttuurista kohti muoto-opin, muodonannon, taiteellisen synnyn ja kritiikin aloilla. Mielestäni Moorhouse ja Louekari ovat ainoat suomalaiset nyt esilletulleet taiteilijat, jotka voivat tehdä muutoksen. Muotoilijayhteisö on edellen vastuussa jatkotoimista, eli muotoilun perusteiden ja laadun uudistamisessa.

Ehdotus

Ehdotan kokonaan uuden muotoilujohtamisen, muoto-opin ja muotoilun kritiikin opetuksen aloittamisen Aalto-yliopistossa.

Kaikki ratkeaa syyskuussa. Vielä on yksi päivä aikaa tämän vuoden syyskuuta ryhtyä toimiin.

29.9. 2013,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Artikkelini Muotoilujohtajuus, Marimekko ja yhteinen häpeä on saanut kolmessa ja puolessa päivässä 1.10.2013 klo 15.00 mennessä 54336 lukukertaa. Palautetta olen saanut paljonkin, mutta varsin vähän analyyttistä ja muodonantoon pureutuvaa. Kopiointi, johon en ole missään artikkelissani keskittynyt, on sen sijaan keskeistä.

JR

.

Kategoria(t): Ahtisaari Effect, Journalismi, Kritiikin idea, Marimekko, Muotoilujohtajuus, Muotoilukoulutus, Muotoilukritiikki, Taideteollinen korkeakoulu, TaiK, UIAH

Nokia kuoli – eläköön TAIC-SIMO -malli

Päivitys la 14.9.2013 Nokian Android-hankkeen johdosta:

Tiedot siitä, että Nokia valmisteli Android-Lumia -puhelimia Microsoftin selän takana, muuttaa asetelmia Microsoftin Nokia-puhelinkaupan jälkeisestä tilasta. Kun asia uutisoitiin (Talouselämä, Taloussanomat, Taskumuro), päättely Nokia- ja Lumia -nimisistä puhelimista ja puhelinsuunnittelun työpaikkojen jäämisestä Suomeen tulevat uuteen valoon.

1. Kannattaako Microsoftin säilyttää Nokia- ja Lumia-brändit omissa puhelimissaan? Ei kannata, sillä miksi mennä joulumarkkinoille kuolevilla brändeillä? Vuoden 2013 joulumarkkinat avaavat Microsoftin saapumisen täysin voimin älypuhelin- ja tablettimarkkinoille. Microsoftin kannattaa vahvistaa omaa Surface-brändiä mahdollisimman monella tuotteella. Surface on sikäli järkevä nimi, että se toteuttaa ns. TAIC-SIMO -mallin mukaisesti medianäyttöpintojen tärkeyttä Screen-bisneksessä, eli medianäyttöliiketoiminnassa. Parhaimmillaan Surface on nimitys kaikille tulavaisuuden viestintäpinnoille, jotka esittävät mediasisältöä. Viestintäpintaahan voivat olla kaikki jo nyt käytössä olevat pinnat kuten laitenäytöt, elokuvakankaat, kaupunkien mainostaulut, rakennusten sisäseinät ja julkisivut, luonnonpinnat ja taivas (Risku 14.9.2013). Microsoftin kovimmat kilpailijat, Apple ja Google-Samsung, ovat johtajia pian kelloista puhelintan ja tablettien kautta tietokoneisiin ja televisioihin. Miksi Microsoftin kannattaisi jättäytyä kilpailemaan Neanderthal-laitteiden kanssa, kun samalla voi toteuttaa InterestMachine™ -järjestelmän?

Microsoftin kannattaa valmistella joulua 2013 mahdollisimman monella Surface-tuotteella. Lumia-muoviin voidaan leimata Windows-ikkunamerkki eteen, näytön alapuolelle, ja puhelimen takakanteen voidaan leimata Windows Phone tai Surface valkoisella, kuten Google leimaa Android-puhelimia.

Lopputulos: Suomessa saadaan Windows Phone -puhelimia ensi jouluna 2013, jos vain olemme ensisijaislistalla. Nokia-nimi on häipynyt älypuhelimista, eikä niissä myöskään ole Lumia-tuotemerkkiä. Hölmöily-klausuuli: Jos Microsoft säilyttää Nokian ja Lumian niminä omassa älypuhelin- ja tablettisarjassaan vielä jouluna 2013, on Amerikkaan periytynyt kaikki se tuhoisa, joka romutti Nokian matkapuhelintuotannon. Kuka silloin on parhaan vitsin kertoja?

2. Kannattaako Microsoftin pitää matkapuhelinten kehitystyö Suomessa? Kannattaisi kyllä osaamisen vuoksi, mutta monet järkevät syyt vievät koko matkapuhelinten kehitystyön pois Suomesta. Ensinnäkin matkapuhelinten suunnitteluosaaminen on hyvin pohjois-amerikkalaista, sillä parhaat puhelimet on suunniteltu San Francisossa, siis Silicon Valleyssa (Apple, Google). Vancouver ja Ontario ovat ex-Nokian ja Blackberryn Kanadan kotipaikkoja, joten alan insinöörejä löytyy Microsoftille helposti. Huomattakoon, että puhelin- ja tablettikehityksen tärkein osa ei ole muovi ja kuori, vaan käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä ja laitteen hienovaraiset teknologiat (sensorit, prosessorit…). Suurimmat mobiiliteknologian ja -tuotekehityksen keksinnöt tapahtuvat juuri sensoreissa, Input/Output -menetelmissä, käyttöliittymässä, tietorakenteissa ja visualisoinnissa.

Merkittävä osa suomalaisen mobiiliosaamisen menettämisestä muualle perustuu myös kaikkein hankalimpaan osaan: Nokia ja sen myötä muutkin alan yhtiöt osoittavat sen, että Suomessa ei ole suomalaisia visionäärisiä, innovatiivisia, päteviä eikä tarpeeksi kovia johtajia. Meillä ei ole myöskään edelliseen koulutusta, yliopistoja, professoreita, tutkimusohjelmia eikä kehitystyötä. Kääntäen: jos näin olisi, olisi Nokia menestynyt, olisi meillä laaja osuus maailman mobiilimarkkinoista, ja Tekes saisi rahoittaakseen maailmanluokan hankkeita. Kysymys: Mistä kaikki tuo yllä mainittu syntyisi juuri nyt kun suurin ja tärkein yhtiö on menettänyt sen? Olisihan tuo kaikki voinut syntyä jo vuonna 2008 tai 2011. Nyt havahdutaan liian myöhään organisoimaan ICT-alan hankkeita, tuotteita ja palveluita, jotta jatkaisimme suomalaista menestystä saumattomasti. Edessä on ainakin viiden vuoden ICT-alan kokonaisuudistus, jota ei hoideta alan toivelistauksilla, työryhmämietinnöillä ja jo meneillään olevan tutkimus- ja koulutussuuntien jatkamisella. Jos uudistuksiin ei ryhdytä, viiden vuoden ryhtymättömyys aiheuttaa putoamisen koko ICT-kehityksestä. Eikös tästä ryhdittömyydestä ollut kysymys Nokiassa ja sen taustoissa?

Lopputulos: Suomi menettää matkapuhelinten kehitystyön kovassa liiketoiminassa Microsoftille. Suomessa ei ole mitään sellaista osaamista, jota ei löytyisi Pohjois-Amerikasta. Nyt kun on paljastunut taustalla tehty pikkupetos ja jopa Androidilla uhkailu, eli Android-puhelinten sovitustyö Lumia-puhelimiin Microsoftin ja Nokian sopimusten vastaisesti, ei Microsoft voi enää luottaa suomalaisiin. Näin Microsoft voi puhtain sydämin siirtää Nokia-talossa ja Salossa olevat matkapuhelintoiminnot Redmondiin Seattleen. Suomalaisilla ei ole varaa valittaa asiasta, sillä itse olimme epäluotettavia kumppaneita Microsoftille.

Yksi merkittävä tutkimusaihe lisää on selvittää, millaisella ymmärryksellä Nokian johto organisoi Android-kehitystyön. Normaalilla riskianalyysillä kehitystyö olisi viety kauas Suomesta ja sitä olisi tehty Stasi-tyyppisin varmistuksin. Oliko Microsoftin Nokia-ostos näpäytys suomalaiselle johtamistaidolle? Missä ovat Nokiaa konsultoineet johtajaprofessorit ja johtajakonsultit? Voisiko johtamisen koulutukseen saadaa uutta vauhtia?

——————–.——————–

Alkuperäinen artikkeli: Nokia kuoli – eläköön TAIC-SIMO -malli

Nokian myyntihinta 5,44 miljardia euroa on määritelty hienosti, 1000 euroa jokaista suomalaista kohden. Se on hyvä hinta ja sillä on symboliarvoa.

Oliko Nokia-kauppa yllätys? Kyllä, sillä miksi kaupassa piti käyttää rahaa, koska Microsoft sai Nokian jo palindromipäivänä 11.02.2011 ilmaiseksi. Kun Nokia oli juuri saatu marssimaan Microsoftin pillin mukaan, on kummallista maksaa siitä erikseen 5,44 miljardia euroa. Toki tälle kaupalle on kilpailuasetelman stabiloinnin kannalta peruste siten, että Applella ja Googlella on jo koko media-teknologia-Internet-operaattori -malli koossa, nyt Microsoft halusi samaa itselleen.

Mitä jäi jäljelle Nokiasta? Verkot, kartat ja patentit. Niistä on vaikeata muodostaa liiketoiminnallinen visio, saati johtaa sitä. On todennäköistä, että verkot eli NSN kuihtuu Ericssonin ja Huawein puristuksessa, kartat katoavat Googlen ja Applen karttojen alle, ja patentit vanhenevat mobiilialan nopeassa mediakehityksessä. Nokiasta jää tietysti jäljelle tuhansien ryhdittömien insinöörien joukko. Missä he olivat silloin, kun vielä jotain olisi voitu tehdä? Tarkoitan Nokiassa sisäisesti julkaisemaani Exit Report -kirjaa 31.7.2009, joka ilmestyi laajempana vuosikokouksen alla vuonna 2010. Nokialaiset olisivat voineet toimia vielä syksyllä 2009, viimeistään kesällä 2010. Mihin nämä nokialaiset nyt voidaan sijoittaa? [Ks. alempana Wikimploi]

Nokialle kaupasta jäänyt 3,2 miljardia euroa myyntivoittoa alkaa nopeasti polttamaan Nokian taskussa. Yhtiön on tehtävä jotain järkevää tuolla rahalla, eli joko vahvistaa verkkoliiketoimintaa tai karttoja, tai murtautua yhdelle uudelle toimiallalle, joka vahvistaa edellisiä. Nokian kannattaa kaikissa tapauksissa vahvistaa yhteyksiään operaattoreihin, sillä verkkoliiketoiminta on muuttumassa pienikatteiseksi niin verkoissa kuin niiden hallinnoinnissakin. Omia kuluttajalaitteita Nokian ei enää kannata tehdä. Puhelimet, tabletit, älykellot ja älysilmälasit haudattiin niin Nokialta kuin Suomen ohjelmistomarkkinoilta, yliopistojen koulutuksesta ja designista. Ne on strukturoitava uudelleen.

Mistä Nokia luopui? Nokia luopui arvokkaimmastaan, eli ainoasta kasvupotentiaalia sisältävästä osasta eli älypuhelimista. Se oli juuri kasvamassa tabletteihin eli Nokian Screen Business -malli oli laajentumassa. Kun Nokia keväällä otti haltuun NSN:n, se oli kokoamassa palettia kohti kilpailukykyistä kokonaisuutta. Tosin huonosti päräjäävä Windows-käyttöjärjestelmä Lumia-puhelimissa oli taakkana. Nyt Nokialle jäi matalan kateen ja kasvun liiketoiminnot.

Kuten Paavo Haavikko sanoi Ratsumiehessä: ”Hyvin tehty huono kauppa.”

Mitä on TAIC-SIMO -malli? Se on bisnesmalli, johon kaikki media-, teknologia-, Internet- ja operaattoriyhtiöt pyrkivät. Ne pyrkivät joko johtamaan sitä tai olemaan mahdollisimman vahva tässä kokonaismallissa. TAIC-SIMO -malli on Juhani Riskun kehittämä kokonaiskartta, jonka mukaan maailman suurimmat teknologiayhtiöt organisoituvat. Sen mukaan voidaan suunnitella ja koota uusia voittajayhtiöitä jopa niin hyvin, että eilen 2.9.2013 tehty Vodafone-Verizon -kauppa oli operaattoritoiminnan voimakas siirtymä hallitsemaan osaa TAIC-SIMO -bisnestä. Edelleen ao. kartasta voidaan nähdä heikot lenkit: media yleensä ja printtimedia erikseen tulee häviämään eniten. Jos siellä ei tapahdu muutamia suuria yhteenliittymiä, isotkin miljardi-firmatkin katoavat. Mitä tekevät Disney, Comcast, Timewarner, News Co., Viacom, Liberty ja CBS? Entä Sanoma ja Alma? Itse tiedän, mitä median kannattaa tehdä, mutten usko heidän tietävän.

Technology-Access-Interest-Channel– eli Screen-Internet-Media-Operator -mallin ytimessä on Apple. Se hallitsee suvereenisti koko systeemiä, eli Steve Jobsin sanoin: “We make the whole widget!

TAIC-SIMO -mallin ovat paraiten omaksuneet Apple ja Google. Google vahvisti puuttuvaa laitetoimintaa ostamalla Motorolan. Nyt sinne on menossa Microsoft mallilla Nokia-Skype-Yammer-Bing-Office-Windows, eli ostamalla Nokian puhelintoiminnot. Malli kuvattuna alla. TAIC-SIMO -malli on sitä mitä monet kutsuvat ”ekosysteemiksi”.

Kaavio “Nokia Microsoftin syleilyssä, Yammer betonoi MS-Office-Nokia -yhteyden. Kaaviot osoittavat Nokian, Navteqin, Skypen, Yammer, Nookin ja Yahoon aseman ja liikkumavaran Microsoftin valvonnassa. Microsoftin konsortiosta puuttuvat TAIC-SIMO -mallin media- ja operaattoriulottuvuudet. Operaattorit tulevat karttamaan Microsoftia ja Nokiaa sen vuoksi, että Skype tarjoaa ilmaiset puhelut ja datasiirron, joista operaattorit elävät. Nokian, Yammerin, Office-paketin ja MS-Serverin yhdistämisellä Microsoft pyrkii TAIC-SIMO –ekosysteemiin yritysten ja hallinnon kautta, ei niinkään kuluttajien kautta. Microsoftin suurin ongelma tulee olemaan TAIC-SIMO –johtajien globaali puute. Heitä ei todennäköisesti tule riittämään Microsoftille, HP:lle, Sonylle ja jopa Applelle. Vielä 16.6.2012 seitsemän potentiaalisia johtajaa oli vapaana, mutta loppuvuodesta enää neljä. Heistä vain Sony ja Apple ovat houkuttelevia vaihtoehtoja.

Mitä Microsoft sai Nokian puhelimissa? Nyt kun Nokia on Microsoftin nielaisemana järkyttävän jäykässä ja pompöösissä suuryhtiössä, Nokia murenee lisää Microsoftin koneistossa. Näin Microsoft ei tule hyötymään Nokiasta juurikaan enempää kuin Google hyötyy Motorolasta, ei edes sijoitetulla 5,44 miljardilla eurolla.. Microsoftin kannalta Haavikkoa voidaan soveltaa sanomalla ”huonosti tehty huono kauppa”.

Microsoftilla on monta ongelmaa edessä:

  1. Operaattorit eivät pidä laajenevasta Skypestä
  2. Yammer ei riitä yrityksen sosiaalisena mediana Facebookin kaatajaksi
  3. Bing-hakukone on algoritminsa, tunnettuutensa ja suosionsa kannalta heikko, ettei sitä juuri kukaan halua käyttää. Eikä Bing tuo mitään etua verrattuna Googlen hakukoneseen
  4. Microsoftilta puuttuu Bing-hakukonetta tukevat muut Internet-palvelut kuten kielikäännös, kartat, Earth, StreetView… ks. lista
  5. Windows 8 -käyttöliittymä on monelta osin hieno, mutta sen ns. tiilet näyttävät ankeilta. Miksi tuoda Sovjet 2000 -käyttöliittymä vuonna 2012?
  6. MSN-Hotmail-Outlook -Internet-palvelut ovat hankalia. Se ei enää riitä etenkin, kun kilpailevaa tarjontaa on valtavasti
  7. Microsoftilla ei ole median jakeluun uskottavuutta, luotettavuutta eikä omaa taitoa. Musiikki, applikaatiot ja pelit jaetaan jo hyvin toimivilla palveluilla joko Applen iTunesilla tai Internet-palveluilla. Tämä juna meni jo Microsoftin ohi, kuten kauan sitten Nokiankin ohi
  8. Nokialta siirtyy suuri määrä hölmöilyä Microsoftiin. Valtaosa johtajista on kouluttamattomia ja uudelle mediakeskeiselle alalle sopimattomia. Nokian ohjelmisto-osaaminen ei tuo mitään uutta Microsoftille.

Mitä Microsoft tekee nyt puhelimilla? Microsoft muuttaa Nokia-brändin siten, että puhelimen etukanteen tule Windows-logo ja takakanteen Windows Phone -teksti. Nokia-logo siirtyy halpapuhelinten merkiksi kiinalaisten ja intialaisten 10-15 euron puhelinten joukkoon.

On myös hauskaa katsoa, millaisen kohtelun Nokian kouluttamaton ja osaamaton johtajisto saa. Ei ole helppoa suomalaisilla väärinkoulutetuilla henkilöillä amerikkalaisessa MIT-Harvard-Princeton-Yale-Stanford -tasoisessa teknologiajohdossa, muotoilujohdossa ja ohjelmistojohdossa. Jos ns. pellehermannit ja johtaja-bimbot saavat jatkaa Microsoftissa, on yhtiö nopeasti typertyneessä tilassa.

Microsoft on itsessään myös vahva kulttuuri, joten nokialaiset savustetaan nopeasti pois yhtiöstä. Organisaatio ja tiimi kerrallaan paloja Nokian puhelintoiminnoista siirretään Seattleen. Siihen paras syy on Microsoftin matkiessa Applea: Applella on kaikki (KAIKKI) toiminnot saman katon alla. Apple toimii myös erittäin pienillä ja tehokkailla tiimeillä. Siinä missä Nokialla on 1700 ihmistä Nokia Designissa kolmella mantereella, Applella on 200 ihmistä kahdessa vierekkäsiessä salissa Cupertinossa.

Miten käy Suomeen jäävän Nokiaan? Nokia Solutions and Networks NSN on Espoon Karaportissa eli ns. Nokia-slummissa, HERE-kartat ovat Berliinissä ja patentteja hallinnoidaan Kanadassa. Karaportissa tehdään verkkosuunnittelua ja verkkojärjestelmien managerointia Siemens-savun laskiessa pienentyneessä yhtiössä.

Salaliitto vai räikeä loukkaus? Oliko Nokian jalokiven osto kuittaus ja kosto varhaisesta loukkauksesta? Microsoftin ja Nokian suhteita saattaa sittenkin ohjata vuosi 1998, jolloin Jorma Ollila loukkasi Bill Gatesiä, kun Gates tarjosi Windows CE:tä Nokialle puhelinten käyttöliittymäksi. Tällöin Ollila sanoi (Riskun mukaelma): “Nokia ei tule koskaan antamaan Microsoftille sitä herruutta mobiilikäyttöliittymissä mikä teillä on tietokoneissa.” Näin Nokian alamäki johtuisi enemmänkin klassisen tragedian kaavasta, ei insinööreistä ja teknologioista. Lue Wired, Forbes, Taloussanomat, New Straits Times, WSJ, University of Michigan, laajaa taustoistusta Duke-Edu, Elisa Batista. Henkilö, joka tuntee Nokian ja Microsoftin historian hyvin aina Epocista Windows CE:n kautta Symbianiin on Juha Christensen (Linkedin, blogi, Symbian, Garden leave).

Salaliitto eli Troijan hevonen Stephen Elopin muodossa on selvää. Se tapahtui Elopin ”palava öljylautta” -puheella, hallituksen täydellä osaamattomuudella koko toimialalle, johtoryhmän taidottomuudella yhtiön johtamiseen, muotoiluun täysin epäpätevän Marko Ahtisaaren  nostamisella päämuotoilijaksi ja muotoilujohtajaksi, ja kapeaan tuotevalikoimaan eli puhelimeen tukehtumisella.  Troijalainen on vain kulkuväline eli menetelmä, joka tosin oli insinöörimäisen tarkkaan laboroitu ja masinoitu. Kaiken tapahtuneen ideana oli laskea Nokian osakkeen arvo mahdollisimman alas, jotta ostaminen olisi halvempaa.

Tärkeintä on idea ja syy sille, mihin toimiin ryhdytään. Bill Gatesin työhuoneen seinällä on lyhyt lista ruutuja, joihin tulee ruksi aina kun homma on hoidettu. Nyt ruksi tuli kohtaan Nokia, eli vuoden 1998 kohtalokas loukkaus sai päätöksensä. Nokia siis vietiin suomalaisilta yhden henkilön loukattua traagisesti toista ihmistä. Olihan koko Nurmi-Nokian Sammon ryöstön nimi ”Projekti Kultamitali”. Saimmehan kuitenkin kaupan arvoksi tuhat euroa per suomalainen ja Bill Gates ruksin kolmanteen ruutuunsa viidestä.

Mikä on koko matkaviestinnän ja median tulevaisuus? Se koostuu kolmesta suuresta trendistä:

  1. Laitteiden evoluutio kohti Interest Machine-kokonaisuutta
  2. TAIC-SIMO -mallin sisällä yrityskauppoja ja yhteenliittymiä tavoitteena Applen malli (jota Google ja Microsoft tavoittelevat) ja jota esim. Vodafone-Verizon -kauppa enteilee. TAIC-SIMO -mallissa yhtiöt koettavat vahvistaa erityisasemaansa, kuten pian ns. vanha media
  3. Median ja journalismin täydellinen rakennemuutos ja pääosittainen romahdus. Journalismin murros tarkoittaa mediayhtiöiden pakkoa tehdä suuria yhteenliittymiä mm. News Co:n ja Sanoma Oyj:n tapauksissa. Onnettominta on, että media-ala ja journalistit eivät ymmärrä tilaansa, eivätkä osaa lainkaan hoitaa omaa tulevaisuuttaan.

Onko muita suuria teknologia-media -kysymyksiä ilmassa? On, mm. seuraavat:

  • Mitä tekee Samsung?
  • Mitä tekee Apple?
  • Mitä tekee Sony?
  • Mitä tekee Ericsson?
  • Mitä tekevät Huawei ja Lenovo?
  • Mitä tekevät News Co, TimeWarner tai Sanoma Oyj?
  • Mitä ihmettä tekevät HP, IBM, Oracle, SAP ja Fujitsu?
  • Mitä tekevät Canon ja Nikon?
  • Mitä tekevät Facebook ja Twitter?

Samsung on kohta samassa pakkotilanteessa jossa Sony on tänään. Sony on katoamassa oleva vanha ja menestyksekäs yhtiö, joka ei enää ehkä nouse ilman radikaalia visiota ja johtajuutta. Samsung menestyy vielä muutamia vuosia mobiili- ja TV-laitteillaan, mutta teknologiatie on nopeasti kuljettu, jos Samsung ei liitoudu media- ja Internet -yhtiöiden kanssa.

Huawei on kummajainen, joka on länsimaistumassa, teknologisesti monipuolinen, mutta länsimaisittain epäilyttävä kiinalaisyhtiö. Jos Huawei valtaa NSN:n, pääsee se länsimarkkinoille. Lenovo on pakkotilanteessa enemmän kuin Samsung. Lenovolla on vauhdikas puhelinten ja tablettien alku Kiinassa, ja laptop-tietokoneiden vakiintunut asema maailmalla, mutta sillä ei ole yhteyttä mediaan eikä Internet-liiketoimintaan. Tässä eivät Kiinan Internet ja sanomalehdet paljoa auta.

Applen ongelma on todella suuri: sillä on kassassa rahaa 160 miljardia dollaria eikä ainuttakaan visionääristä johtajaa viemään Apple uudelle tuote- ja palveluabstraktiolle. Jos Apple ostaisi vaikkapa InterestMachine-konseptin, saisi se kerralla koko alan mullistavan kokonaisuuden vuosiksi. Applen raha riittäisi hyvin sen ostamiseen ja kehittämiseen, ja jäisi paljon ylikin.

.

3.9. 2013,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Mitä Suomelle jäi Nokian kadotessa? Suomeen jää suuri joukko korkeasti koulutettuja mutta hieman arkoja diplomi-insinöörejä, kauppatieteen maistereita, AMK-osaajia ja muita Nokia-pudokkaita.

Mutta ei hätää: heille on tehty Wikimploi-työllistämismalli. Se on alunperin tehty Nokiasta irtisanotuille ja julkaistu Kalevassa 22.11.2012. Artikkeli PDF-muodossa (74kB) ja JPG-muodossa (1,4 MB).

JR

P.P.S. Haukkuu vai ei? Termi ”haukkua” kuuluu ns. keltaiselle lehdistölle, jota Suomessa ei onneksi ole. Kun muodonantaja-Risku arvioi toista muotoilijaa, ja varsinkin kun muotoilujohtajakouluttaja-Risku arvioi muotoilujohtajaa, astuu kriteeriojoukoksi kaikkein ankarin arsenaali. Nokia, kuten Marimekkokin, on täysin riippuvainen muotoilusta. Muotoilun laatu ja sisältö ylittävät kummankin yrityksen johdon kaikki ajatukset ja määräysvallan, sillä asiakas seuraa vain tuotteita ja palveluita. Jos yhtiöllä on sen tärkeimmän liiketoiminnallisen ja taloudellisen menestyksen, ja omaisuusmassan ja odotusarvon johtajana henkilö, jonka tieto, taito, ymmärrys ja tahto eivät ole syntyneet muotoiluperustaisesti, ei hän voi johtaa yhtiötä. Huomattakoon, että kumpaakin yhtiötä, Nokiaa ja Marimekkoa, ei johda toimitusjohtaja, vaan muotoilu ja tuotteet, ja sitä kautta muotoilujohtaja.

Kun olen arvostellut Nokian muotoilujohtajaa sopimattomaksi tehtäväänsä, en ole kiinnittänyt lainkaan huomiota henkilöön ja nimeen. Olen kiinnittänyt huomioni muotoilujohtajan koulutukseen, kompetenssiin, tietoon, taitoon ja ymmärrykseen muotoilusta. Jos mitään edellämainitusta ei ole, ei voi olla myöskään ymmärrystä visiosta, saati tahdosta ja johtamisesta.

Kuva Palautteen kolme lajityyppiä. Asiakas ei anna palautetta paetessaan huonoja tuotteita. Näin vastuuton on asiakas aiheuttaessaan miljardien tappion yhtiölle. Pääjohtaja ja toimitusjohtaja voivat vain huutaa heikosta asiantuntemuksesta ja johtamisesta alaisiaan. Palaute on nollan arvoista, koska ylimmillä johtajilla ja heidän alaisillaan ei ole substanssiymmärrystä (koska yhtiö meni rappiolle). Kriitikko puolestaan on ainut, joka huolehtii. Hän on miljardien arvoinen yhtiölle.

Muotoilijoiden merkitystä ei ymmärretä kuin harvoissa yhtiöissä. Muotoilu laajimmassa ja ankarimmin kriteerioin määriteltynä, on ainut mahdollisuus Suomelle menestyä tuote- ja palvelutarjonnassa ja -teollisuudessa. Siksi yhtiöiden ja muotoilukoulujen ei pitäisi leikkiä hevosenleikkiä muotoilulla.

Olen ihmetellyt talous- ja finanssiyliopistojen koulutusohjelmia, kun niissä ei muotoiluperustaisten yhtiöiden johtamiskursseilla opiskella ainakin alempaa korkeakoulututkintoa muodonannossa (BSc. Design). Meillä on maailmalla vakavasti otettavia yhtiöitä, joiden koko liiketoiminta perustuu tuotekehitykseen ja tuotemuotoiluun, mutta yritystä johtaa kauppatieteilijöiden, insinöörien ja lakimiesten joukko.

JRi

P.P.P.S. Ystävä vai ei? Uskoisin voivani olla monen yhtiön muotoilujohtajan parhaita ystäviä, Nokiankin. Maailmamme eivät kaikissa tapauksissa vain ole kohdanneet.

JRis

Korjaus enne ohjelmaa MTV3:n ”Enbuske & Linnanahde Crew” ohjelmatietoihin to 5.9.2103 klo 22.35:

– Nokian menestyspuhelimien suunnittelusta vastasivat muotoilijat Frank Nuovo ja Alastair Curtis, ei Juhani Risku. Risku oli käyttöliittymämuotoilun Junior Specialistina ensin Nokia Networksissa (mm. NetAct, Icon Library) ja lopuksi Head of User Experience Operations ja vapaa innovaatiokehittäjä Nokia Oyj:ssa (Symbian, Mobile Arena, Xseries, MIST UI). Nykyisin Risku on siirtynyt Nuovon ja Curtisin alueelle yhdistämällä InterestMachine, TAIC-SIMO, muotoilu, asiantuntijaverkosto, koulutus ja johtaminen. Tätä käsitellään mm. luennoilla eri yliopistoilla (Risku: What comes after iPhone and iPad?, Bolzano).

4.9.2013, Högfors, Juhani Risku

Kategoria(t): Brand Leadership, Brand Management, Journalismi, Microsoft, Muotoilujohtajuus, Muotoilukritiikki, Muotoilun kritiikki, Nokia, Nokia Criticism

Muotoilujohtajuus, Marimekko ja kunnia

Päivitys to 27.9.2013 Marimekon Hetkiä-kankaan uuden käänteen johdosta.

Päivitys to 25.9.2013 Marimekon Hetkiä-kankaan johdosta.
Mielestäni Marimekolla on käytössään taiteilijan originaali. Näin kyseessä olisikin kopiointi toisin päin, eli laukussa olisi kopio Marimekon kankaasta.

Kun katsoo Hetkiä-kuvion lakanaa tai mukia, tai tarjotinta, huomataan, että kopioksi väitetyssä kankaassa on sama kuvio eri koossa päällekkäin. Sen näkee myös viivan paksuuksissa, jotka ovat suurennussuhteen mukaisesti ohuita tai paksuja.

Alla Hetkiä-kuvio tehtynä siten, että tarjottimesta ote muokataan niin, että siitä poistetaan valkoinen tausta. Sitten asetetaan kaksi kopiota päällekkäin ja skaalataan ne uutisoidun kuvan tavoin.

Marimekko-Hetkiä-kuvio-kuva-analyysi-Risku

50-prosenttinen pienennös on asetettu hieman eri asemaan taustan suhteen kuin alkuperäisissä Hetkiä-kuvioissa. On helppoa huomata, miten viivan paksuus muuttuu kuviota pienennettäessä.

Alla kaaviossa analyysiä, johon on otettu mukaan Hetkiä-kuvion muki ja lakana.

Marimekko-Hetkiä-kuvio-kuva-analyysi-2-Risku

Hetkiä-kuvio on mitä ilmeisimmin suomalaista muotoilua. Sen todistaisi kuvion alkumuodon löytyvän mukista ja muutamasta muusta tuotteesta.

_________________._________________

Päivitys 6.8.2013, käänne ti 6.8.2013: Marimekko hyväksyy taideteoksen alkuidean suoran varastamisen.

Taloussanomat 6.8.2013: Moorhousen kangas ei ole kopio. Lisäksi Marimekon konsultoimat asiantuntijat sanovat teosten olevan kaksi erilaista taiteellista tulkintaa.

Tässä Marimekon tapauksessa on taideteoksen syntyyn liittyvä traaginen haksahdus: Hutchinsin kuvitus ei ole tulkinta, vaan alkuperäinen teos. Teresa Moorhousen kuvio ei myöskään ole tulkinta, vaan Hutchinsin alkuperäisen teoksen käyttämistä Moorhousen teoksen synnyn alkuperänä. Tämän lisäksi Moorhouse on juuri sopivasti, eli Laitinen-Laihon määritelmän mukaisesti, vieraannuttanut teosta niin, että taideteoksen synty peittyy. Tämä on nimeltään Moorhouse Effect.

Teresa Moorhouse ei ole onnistunut Hutchinsin luoman alkuperän peittelyssä riittävästi. Hutchins näkyy vielä Moorhousessa. On todennäköistä, että Moorhouse Effect eli taideteoksen alkusynnyn varastaminen ja sen tarkoituksellinen peittely tulee laajaan taidetutkimukseen. Kun mukaan keskusteluun tulee taiteilijoita, eli taiteen synnyttäjiä ja muodonantajia, saamme enemmän tietoa ja ymmärrystä taiteen synnystä.

Olisi mielenkiintoista tietää ketkä ovat olleet asiantuntijoina Marimekon taidesynnyn nappaamishankkeessa. Nämä taideasiantuntijat ovat tekemässä traagista taidelausuntoitsemurhaa, sillä he tarkastelevat taideteosta ilman sen syntyä. Teokset siis vain putkahtavat heidän silmiensä eteen ilman alkuperää, intressiä, tarkoitteita, merkitystä, syntyprosessia ja kunniaa. Kun taidepuhetta pitää yllä muu kuin taidetta synnyttävä, on kyseessä aina jokin muu intressi kuin taide. Marimekon tapauksessa voi kyseessä olla tilaus, jossa sopiva lausunnonantaja selittää tilanteen yhtiön etua ajatelle. Tällöin kyseessä on liiketaloudellinen intressi. Taiteessa on ensin synty, sitten sen mukainen teos. Se kannattaisi opettaa taidehistorioitsijalle, amanuenssille ja finanssialan toimijoille.

Nyt kun Marimekko on antanut virallisen lausunnon toimitusjohtajan välityksellä, ollaan juridisesti vakavalla pohjalla. Jos Moorhousen tapaus käydään taiteilijoiden parissa läpi tarkemmin, ei Marimekolla ole enään mahdollisuutta selittelyn. Marimekko ja sen johto on heikoilla, kun he joutuvat pyörtämään sanansa ja tunnustamaan yhtiönä liiketoiminnan perustuvan taideteoksen synnyn varastamiseen. Tällöin yhtiön osakkeisiin sijoittaneen kannattaa luopua omistuksestaan, sillä yhtiöstä tulee Moorhouse Effectin alullepanija ja hyväksyjä, ja liiketoiminnallisesti sillä hyötyä tekevä. Tämä artikkelin alkuperäisenä tarkoituksena oli suojella Marimekkoa yksittäisen taiteilijan taideongelmalta. Jos taiteilijat eivät laajassa mitassa mm. taiteilijajärjestöjen ja taiteen ja muotoilun alan professorien ja tutkijoiden toimesta ota kantaa Moorhouse Effectiin, tarkoittaa se suoraa hyväksyntää taideteoksen alkuperän ja synnyn varastamiselle. Tässä taideala jakautuu kolmeen ryhmään: 1) taiteen synnyn varastajiin ja sen hyväksyjiin, 2) taiteen synnyn varastamisen vastustajiin ja 3) en-halua-kommentoida -taiteilijoihin, joilla on ilmeisesti taiteen syntyvarkaushankkeita meneillään ja historiassaan. Ennustan jakaumaa 33-33-34 %. On huomattava, että taideopintoihin kuuluu välttämättömänä toimintana taideteosten ja -ajatusten analyysi, rakenteen ja muoto-opin selvittäminen, teosten syntymekanismien tunnistus ja harjoittelu, ja teosten ilmiasun ja olemuksen vertailu. Kaikkeen tuohon tarvitaan valmistavia luentoja, lukemista, kopiointiharjoituksia, piirtämällä strukturointia, mestarien ohjausta ja kritiikkiä. Kopiointimetodilla on myös vastustajia.

Moorhouse Effectillä tulee olemaan suuri vaikutus graafisen muotoilun merkitykseen. Teoksen synnyn ja visuaalisuuden varastamisen ollessa niin helppoa, alalle ajautuu kahdenlaista väkeä: niitä jotka ottavat hyödyn muiden ideoista ja niitä, jotka kehittävät varastamista ja sen metodeja. Ensimmäinen ryhmä koostuu taiteilijoista, toinen amanuennsseista, äideistä, professoreista, finanssihenkilöistä ja bisnesmiehistä. On  mielenkiintoista nähdä, mitä Aalto-yliopiston hanke ”Taiteen arviointipatteristo” tulee kertomaan taideteoksen synnystä. Voi olla, että Marimekko halutaan pelastaa yliopistotutkimuksessa esimerkiksi niin, että Moorhouse Effectiä ei oteta lukuun, tai että Isoisän puutarha selitetään ”tulkinnaksi” jostain samasta mistä myös Hutchinsin Rosie’s Walk on tulkinta. Missähän mahtaa olla Hutchinsin näkemä puutarha?

Plan B, eli miten Marimekko vielä voisi selvitä skandaalista? Teresa Moorhousen temppu on vakava koko taidehistoriassa, ja Marimekko on ottanut sen liiketoiminnalliseksi perustakseen. Jos yhtiö ei peru päätöstään jatkaa taidesynnyn varastamisen hyväksyntää, Marimekko murenee vähä vähältä ja ns. annihiloituu pörssiyhtiönä. Plan B eli yhtiön säilyttäminen voi tapahtua seuraavasti:

  • syyskuussa 2013 Marimekko ilmoittaa tehneensä virhearvion Moorhousen ja taideasiantuntijoiden kohdalla, ja ilmoittaa tulleensa petetyksi
  • samalla Marimekko ilmoittaa, että yhtiönsä johto ei ymmärrä taideliiketoiminnasta (taideperustaisen pörssiyhtiön johtamisesta), ja irtisanoutuu välittömästi
  • samalla Marimekko pyytää anteeksi sen osakkeenomistajilta pörssitoiminnan kannalta epäilyttävistä toimistaan, kuten ilmoittamatta jättämiseen taiteilijariskeistään, johdon asinatuntemattomuudesta taideliiketoiminnan alueella ja uskomisesta ”taideasiantuntijoihin”. Samalla Marimekko ilmoittaa myös vetäytyvänsä pörssistä
  • näin Marimekko säilyy pienenä kangaspainona, joka voi olla ylpeä moralistaan ja sitten kuolla pois, sillä taidekangaspainaminen on huono bisnes.

Plan C, eli miten Marimekko murtautuu koko taidepainoalan globaaliksi menestyjäksi? Marimekko voi tehdä ns. abstraktiomuutoksen, jolla se korjaa liiketoimintansa perusteet kuntoon ja kohoaa globaaliksi taidepainoalan toimijaksi. Se tapahtuu seuraavasti:

  • Marimekon johtajisto pyrkii ja kirjautuu taideyliopiston opiskelijoiksi ja ryhtyy opiskelemaan taiteen synnyttämistä
  • opiskelemalla taidetta Marimekon johtajisto opiskelee myös taideperustaisen pörssiyhtiön finanssipolitiikan hallintaa, jota ei opi kuin opiskelemalla taiteen synnyttämistä. Osa opinnoista on poisopiskelua vinoutuneista rahoituksen ja markkinoinnin perusteista
  • kun Marimekko on kahdessa vuodessa vuonna 2015 joulukuussa noin kymmenen taiteen kandidaatin eli ns. Bachelor-tasoisen johdossa, on maisteritasoon vielä kolme vuotta, mutta yhtiöllä on globaali maine ja kompetenssi johtaa vaikeuksissa olevia suuria taideperustaisia yhtiöitä. Ei-taiteen ammattilaisten BA-nimike julistetaan ”taiteen kandinaatti” -nimikkeeksi, jotta heidän ensimmäinen tutkinto ei unohtuisi
  • Marimekon pörssiarvo kohoaa kohisten, kun kerta toisensa jälkeen kymmeniä kertoja suuremmat taideperustaiset yhtiöt fuusioituvat ilman ehtoja Marimekkoon
  • Marimekosta tulee neljässä vuodessa maailman merkittävin suuren abstraktiomuutoksen tehnyt yhtiö, joka kykenee toimimaan erittäin kilpailluilla tekstiili-, vaatetus-, muoti-, asuste- ja hajuvesialoilla
  • Marimekosta muodostuu ainut uskottava taideperustainen yhtiö, koska sen johto aina hallituksesta executiveihin on taiteen synnyttäjiä eli muodonantajia
  • Marimekon liikevaihto kohoaa uusien liiketoiminta-alueiden valloituksen myötä. Kangasliiketoiminta saa rinnalleen H&M:ia ja YSL:ia jalostuneemmat vaate-, muoti, koru- ja hajuvesisarjat, alabrändeihin sijoitetaan Vero Modaa ja Guerlainia.

Marimekolla on paras tulevaisuus  Plan C -mallilla. Riskun Plan C -mallin investointikustannus on noin 200 miljoonaa euroa (kolmessa vuodessa), josta palkkio on 20 milj. € lisättynä 20 % osakeomistuksella. Kun Marimekon liikevaihto ylittää 2 mrd. €/vsi ja kateprosentti on 10, on investointi maksanut itsensä takaisin jo vuonna 2017.

Plan C on esimerkki liiketoiminnan kehittämisen ankaruudesta, jota eivät saa aikaiseksi liiketoiminnan ja rahoituksen professorit eivätkä, konsultit ja entiset executivet. Sen saa aikaiseksi vain not so nice guy, joka pelastaa yhtiöitä. Plan C on todella vaikea ja rankka, mutta se on mahdollinen visionäärisen ja ankaran luovan johtajan toteuttamana. Pääsääntönä epäilijöille lause: jos ette itse osaisi tehdä ja toteuttaa sitä, älkää kuvitelko, ettei joku muu osaisi.

Marimekko kannattaa pelastaa, mutta toimien on oltava nopeampia kuin mitä Nokiassa on nähty. Nokiassa mentiin myös Excel-taulukko edellä, mikä on sukulainen Marimekon tapauksen kanssa.

Moorhouse Effect on mahdollisimman epämiellyttävä asia, meille taiteilijoille, Marimekolle ja TaiKille. Vain Plan C pelastaa Marimekon.

_______________________._______________________

Alkuperäinen artikkeli: Moorhouse Effect syntyy

Marimekko on ajautunut vuoden 2013 aikana monta kertaa muotoilulliseen ja taiteelliseen katastrofiin. Kyse on siitä, että Marimekon muotoilijat tekevät teoksiensa synnyttämisessä petoksen. Kyse ei siis ole taideväärennöksestä, vaan taiteellisen teoksen syntyyn liittyvästä petoksesta. Muotoilija varastaa idean joltain toiselta, koska oma luovuus ei riitä.

Marimekolla on v. 2013 ollut seuraavat neljä taideskandaalia ja yksi selvitettävä juttu:

Mikä erottaa taideväärennöksen taiteen syntypetoksesta? Taideväärennöksessä pyritään tekemään alkuperäisen kanssa identtinen teos, jotta väärennöksen arvo lähestyisi alkuperäisen arvoa. Taiteen syntypetoksessa taiteilija puolestaan pyrkii differoimaan vain hienokseltaan oman teoksensa alkuperäisestä, jotta oman petoksellisen teoksen tärkein, idean ja olemuksen alkuperä, hämärtyisi ja peittyisi hänen omistukseensa.

Yle: Marimekon kuosi muistuttaa brittikirjan kuvitusta - vertaa. Teresa Moorhouse on ottanut Pat Hutchinsin Rosie's Walk -teoksesta taiteellisen synnyn idean ja peitellyt sitä pienellä työstämisellä omakseen.

Kuva ”Taideteoksen synnyn varastaminen”. Vasemmalla Rosie’s Walk (Pat Hutchins) ja oikealla Isoisän puutarha (Teresa Ahtola-Moorhousen suunnittelema). Lisää kuvia teosvertailusta: Yle, HS.

Taideväärennös on normaalia, rehellistä ja avointa rikollisuutta, jossa on myös hivenen kunnioitusta alkuperäistä teosta kohtaan. Väärennöksessä nimittäin väärentäjä on yleensä erittäin taitava, hän valitsee arvoteoksia rikoksensa kohteiksi ja kunnioittaa taiteilijaa ja teosta pyrkimällä itse samaan täydellisyyteen. Väärennetyn teoksen arvon pitäisi oikeastaan olla suurempi kuin alkuperäisen, sillä väärennettyyn liittyy identtisyyden lisäksi salailun, piilottelun ja rikoksen kustannus. Näin väärennetystä teoksesta pitää pitää erityishuolta. Väärennetty teos voi olla myös monta kertaa parempi tekniseltä laadultaan kuin alkuperäinen.

Taiteellisen synnyn eli idean ja olemuksen varastaminen ja sen peittely on petos. Siinä missä väärentäjä tunnustaa rehellisesti varastavansa koko teoksen ja laittaa taitonsa täysillä peliin, taiteilijattaremme varastaa pyhimmän eli taiteellisen idean, ja petoksella koettaa kadottaa sen alkuperän. Tämä taiteilija saa vielä taidenaislauman eli taiteen ulkoiset henkilöt puolustamaan petosta väitöskirjoineen (Pauliina Laitinen-Laiho) ja yhtiön executive-asemineen (Minna Kemell-Kutvonen). Itse näen naiset taiteellisen synnyn ja muodonannon tulevaisuudentekijöinä. Tämä siksi, että feminiinisyys on myös miehen luomistyön perustana (ks. ote luennosta ”Eroottisuus taiteessa – miehen näkökulma” ja siihen liittyvä lyhyt PDF ja laaja PDF). Mielestäni esimerkiksi arkkitehtuuri tulee uudistumaan pikemminkin afrikkalaisen naisen toimesta kuin länsimaisen valkoisen miehen. Maskuliinisilla ehdoilla toimiva rakennusala on tällöin nujerrettava. Nyt Marimekon sotkuissa nähty naiskortin armoton käyttö säälinhaulla, äidin esiintymisellä, taiteilijattaren topakalla kieltämisellä ja kaunotartohtorin TV-esiintymisillä hakee vertaistaan. Artikkelissa jäljempänä näyttää siltä, että naiskorttia ei voi käyttää tilanteessa, jossa on tapahtunut vakava taidekämmi. Nainen on tasavertainen myös kannettaessa vastuuta taiteen moraalista, etenkin silloin, kun naiset voisivat olla taiteen tulevaisuus.

Kenen ongelma Kemell-Kutvonen on?

Minna Kemell-Kutvonen on Mika Ihamuotilan, Joakim Karsken, Marimekon osakkeenomistajien ja Suomen ongelma. Kemell-Kutvonen on myös muotoilun, Aalto-yliopiston ja Taideteollisen korkeakoulun ongelma. Kemell-Kutvosessa tiivistyy taiteen ja muotoilun kunnia, rehellisyys ja johtaminen, tai paremminkin niiden häpeällinen puuttuminen. On suorastaan omituista, etteivät Kemell-Kutvosen opettajat ja professorit puutu asiaan, saati journalistit tai Taideteollinen korkeakoulukaan. Voidaan jopa olettaa, että Kemell-Kutvonen luennoi seuraavaksi TaiKissa miten muotoilijat ja taiteilijat pystyvät peittämään jälkensä varastaessaan muotoilun ja taiteen ytimen, idean ja sen käytännön toteutuksen. Mainittakoon, että Minna Kemell-Kutvonen ja hänen valvojansa ja neuvonantajansa Joakim Karske Marimekon hallituksesta ovat Taideteollisen korkeakoulun kasvatteja. Taideteollisella korkeakoululla on todellinen ongelma, ja se kannattaa hoitaa pois mahdollisimman nopeasti. Samoin Marimekolla on todellinen ongelma, ja sekin kannattaa hoitaa pois mahdollisimman nopeasti. Marimekon taiteellisen katastrofin takana ovat Taideteollisen korkeakoulun läpäiseet Minna ja Joakim.

Mitä Laitinen-Laiho tekee taiteen syntypetoksen arvioinnissa?

Pauliina Laitinen-Laiho on taideväärentämisen asiantuntija, siltä rehellisemmältä puolelta. Hän taas ei tiedä, ymmärrä eikä osaa mitään taiteen synnystä, koska hän ei ole taiteen synnyttäjä. Hän on taiteen silmäilijä ja silmäilyn tuloksen analysoija. Laitinen-Laiho siis on mahdollisimman ulkopuolinen Marimekon petosasiassa.

Mitä ihmettä Laitinen-Laiho sitten tekee Ylen Aamu-TV:ssä? No, hän tulee lausumaan jotain, jota hän tulee selittelemään lopun ikäänsä:

Äkkiseltään kun katsoo niitä, niin kyllä ne on hälyttävän samannäköisiä, kieltämättä. Mutta sitten kun niitä alkaa katsoa tarkemmin, niin kyllä niistä huomaa, että kyseessä on kahden eri taiteilijan näkemys. Mitä enemmän katsoo yksityiskohtia, niin siellä on paljon nyansseja, jotka paljastavat, että kyllä siinä on kuitenkin tullut ihan eri taiteelliset näkemykset”, sanoo Pauliina Laitinen-Laiho.

Kun sanoo ”… mitä enemmän katsoo yksityiskohtia, niin siellä on paljon nyansseja, jotka paljastavat, että kyllä siinä on kuitenkin tullut ihan eri taiteelliset näkemykset…” Laitinen-Laiho puhuu verkkokalvokokemuksesta, missä ei tarvita aivoja lainkaan. Verkkokalvokokemus tarkkailee verkkokalvolle piirtyvää nurinpäistä kuvaa, ei taideteoksen koko olemusta, etenkään taideteoksen syntyä. Synnyn aikana ratkaistaan kaikki mitä taideteoksessa on. Tämä taideteoksen synnyn ymmärtäminen erottaa taiteilijat ja taiteen museolehtoreista, -amanuensseista ja -tutkijoista, eli ns. taiteen ulkoisista henkilöistä. Laitinen-Laiho, kuten em. henkilötkään, eivät koskaan tule pääsemään taidearvioissaan arkiajattelijaa pidemmälle. He eivät ole taiteen synnyttäjiä. Heille kelpaa mikä tahansa petoksella kopioitu, etenkin jos alkuperää on häivytetty edes hiukan. Erityisesti Laitinen-Laihon kannattaa konsultoida niitä taiteilijoita, joilla ei ole omia ideoita, mutta jotka haluavat ansaita varastetuilla ideoilla ja saada menestystä taidekentällä. Hän voi kertoa taidemaalarin vieressä istuen, miten paljon vielä pitää varastettua ideaa muuttaa, jotta se ei olisi väärennös. Tämä voisi olla Laitinen-Laiholle miljoonien arvoinen bisnes. Taidetantat voisivat puolestaan perustaa tällaiselle taiteelle museon (tässä tantta on myös mies).

Laitinen-Laiho sanoo myös: ”… jo esimerkiksi se, että toisessa työssä puun lehden roikkuvat selvästi raskaampina, erottaa ne toisistaan itsenäisiksi töiksi.” Onpa puissa eri määrä hedelmiäkin, mutta silti kumpikaan ero ei vie idean varastamista pois Moorhousen taiteellisesta varannosta. Oikeastaan Laitinen-Laihon kyvyttömyys tunnistaa taiteen tärkeintä, syntyprosessia, on huono uutinen koko taidemuseo- ja taidehallintoalalle. Koska taidemuseot ja taidehallinto, kuten edellisessä kappaleessa todettiin, pursuavat taiteen ulkoisia henkilöitä. On siis hyvin todennäköistä, että museoiden taideteokset on valittu väärin perustein, ja taiteilijoille jaettu taloudellinen tuki on jaettu taiteen ulkoisin perustein. Saattaa myös olla, että taidehallinnon ei ole tarkoituskaan toimia taiteen edistämiseksi. Voi olla, että taiteen ulkoiset henkilöt ovat suunnanneet taidetta ja taiteen syntyä omilla intresseillään. Näitä intressejä näyttävät olevan mm. puoluepolitiikka, sopiva taideretoriikka, taidehallinnon koulutusohjelmat, estetiikka ja invaasio taiteen hyväntekemiseen. Mutta niin kauan kun taiteesta antavat lausuntoja ja päättävät taiteen ulkoiset henkilöt, taide voi yhä huonommin.

On hyvin todennäköistä, että taiteen ulkoisten henkilöiden hallinnoimat taideinstituutiot alkavat romuttua vähä vähältä. Taidemuseoiden lehtoritädit ja amanuenssipojat siirretään pois, ja taiteen synnyttäjät astuvat sisään. Laitinen-Laiho on saanut liikeelle vyöryn, joka nostaa esiin taidealalla huseeraavat ulkopuoliset henkilöt ja intressit. Todennäköisesti taiteen ulkoisten henkilöiden poistaminen taiteen synnystä ja sen häirinnästä ei ala Suomesta. Se alkaa ryhdikkäiden taiteilijoidan ja taiteen synnyn tyysijasta, luultavimmin Italiasta tai Ranskasta.

En näe Pauliina Laitinen-Laiholla mitään mahdollisuutta enää arvioida luotettavasti taidetta, joka on synnytetty millään tavalla. Hän voi keskittyä väärennöksiin ja konsultoida taidesynnytyspettäjiä, mutta askelkin taiteen eettiseen syntyperustaan vie hänet heikolle jäälle. Hänen kannattakin jatkaa keskustelua jäästä.

Mikä on Joakim Karsken asema Marimekossa?

Joakim Karske on teollinen muotoilija ja Nokian päämuotoilija Marko Ahtisaaren alainen. Ahtisaarella ei ole edes 3-10 minuutin muotoilijakoulutusta, saati että hän olisi muodon synnyttäjä eli muodonantaja. Karskella on varmasti ristiriitaisin suhde omaan muodonantoonsa Nokiassa: hän raportoi muotoilustaan henkilölle, joka ei ymmärrä siitä ainuttakaan kommunikoitavaa asiaa. On oletettavaa, että Marimekossa Karske kostaa Kemell-Kutvoselle sen minkä Ahtisaari tekee hänelle Nokiassa. Karske jättää Kemell-Kutvosen heitteille Marimekossa samalla tavalla kuin Ahtisaari jättää Karsken Nokiassa. Heitteillejättö tapahtuu siten, että henkilö, joka ei ymmärrä muodonannosta ja muodon synnyttämisestä, ei pysty millään inhimillisillä keinoilla tukemaan kokenutta muotoilijaa esimiesasemassaan. Ahtisaari päämuotoilijana ja Nokian muotoilun kukkulanherrana ei pysty antamaan mitään arkiajattelijaa parempaa tukea ahdingossa olevan yhtiön tuotekehityksessä. Karske taas on suomalaisen muotoilun huippuja, joka ei voi voida huonommin missään muualla kuin Nokiassa.

Joakim Karske on Marimekon hallituksessa tuomassa maailmanluokan muotoilunäkemystä Marimekon kilpailukyvyn edistämiseksi. Siksi hänet on sinne valittu, ja siitä hänelle maksetaan. Marimekon muotoilukatastrofien yhteydessä Karsken pitäisi olla antamassa lausuntoja julkisuudessa ja ojentamassa Kemell-Kutvosta Marimekon design-studioissa. Loogisesti päätellen, Marimekon sarjakatastrofien suurimpia aiheuttajia on Joakim Karske.

Mitä Teresa Moorhouse on tässä teoksen syntyprosessissa?

Teresa Moorhouse on graafinen suunnittelija, kuvittaja mutta myös taidesynnytyshuijari. Hän on kuitenkin nuori ja kokematon taiteilijana, joten pikkupetoksen saa anteeksi kymmenessä vuodessa. Moorhousen ero Kemell-Kutvoseen on sama kuin sotamiehen tai siivoojan suhde kenraaliin tai siivoustyönjohtajaan. Moorhouse ei lopultakaan ole vastuussa kuin taiteelle, muotoilulle ja niiden kunnialle, ja sehän on selvästi vähäistä Kemell-Kutvosen ja Laitinen-Laihon puheiden perusteella. On myös huomattava, että graafinen suunnittelija ja kuvittaja on keveimmän muotoilualan eli piirustusalan ammattilainen. Valtaosa näistä kevytmuotoilijoista on pelleilyn ja viihteen kanssa tekemisissä mm. sarjakuvapiirtäjinä, mainostoimistojen kuvittajina, mobilipelipossujen piirtäjinä ja eräänlaisina taideaskartelijoina. Heillä ei ole asemaa tuotesuunnittelussa, tuoteinnovaatiossa ja niiden menestyksellisessä johtamisessa.

Moorhousen Marimekolle laatima kuvaus teoksen Isoisän puutarha” synnystä on seuraava: ”Isoisän puutarha on saanut innoituksensa nimensä mukaisesti jännittävästä puutarhasta, jossa valmistettiin hunajaa ja ihailtiin runsaita kukkapenkkejä ja omenapuita”. Siinä ei sanallakaan mainita teoksen idean alkuperää, eikä jännittävän puutarhan, hunajan, kukkapenkkien ja omenapuiden omistajaa. Kuvaus vaikuttaa dramaturgiselta vieraannuttamiselta pois Pat Hutchinsin Rosie’s Walk -teoksesta. On vaikeata koskaan tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Moorhouse olisi maininnut alkuperän rehellisesti. Nyt kuvaus vaikuttaa alkuperän salailulta.

Teresa Moorhouse kuvaa taideteoksiensa syntyä varsin tarkoin mm. seuraavasti:

  • Ennen hän piirsi hirveän paljon. Nyt ajatustyötä tulee tehtyä enemmän ja pidempään ennen luonnostelun aloittamista
  • On hassua, että näinkin pitkällä kokemuksella jokaisen tuotantoon valitun kuosin jälkeen minusta tuntuu, että en enää koskaan pysty suunnittelemaan yhtään mitään.”

Luovuutensa menettäneen epätoivoisen taitelijan yhdistäessä Moorhousen mainitsemat ”ajatustyötä tulee tehtyä enemmän” ja ”… minusta tuntuu, että en enää koskaan pysty suunnittelemaan yhtään mitään”, taiteilija voi helposti sortua alimpaan, eli kopioida synty toiselta taiteilijalta. Kun synty varastetaan, vietiinkö lapsi vai kohtu?

Moorhouse Effect on syntynyt

Teresa Moorhousen edustama muotoilun kevein ammattialue, eli nopeimmin tuotettava ja katoava, ja keveimmin lopullisesti valmis eli käsin piirrettävä, graafinen suunnittelu ja graafinen muotoilu, on erityisen altis kopioinnille ja taiteellisen synnyn petokselle. Grafiikan alueella tapahtuu myös nopeimmin uutta, mutta se on useimmin pintaa ja epätodellista. Graafisen muotoilun heppoisuus ja sen ilmiasun ohuus suosii heppoisuutta ja ohuutta taiteellisessa synnyssä. Tässä ovat kompuroineet Moorhouse, hänen Pariisin koulun professorit ja TaiKin professori (kuka hän on?). Kun kaikki grafiikka tapahtuu pinnassa ja nopeasti, alkaa ammattitaitoinen piirtäjä ja photoshoppaaja nerouksissaan tuottaa asioita, jotka voidaan yhtä aikaa varastaa ja piilottaa. Siis ottaa toiselta pois ja kätkeä alkuperä. ”Minä en löydä kirjasta kuosiani.” Moorhouse on indikaattori graafisen muotoilun henkisestä korruptiosta ja romahtaneesta moraalista. Olemme saaneet maailmaan suomalaisen innovaation: Moorhouse Effect -ilmiön (vrt. Osborne effect, Elop effect, Ratner effect). Moorhouse Effect on taiteellisen synnyn alhaisin ilmiö: taiteellisen synnyn eli idean ja olemuksen varastaminen ja sen peittely. Moorhouse Effectiin liittyy häpeämättömyys, läheisosallisten liittoutuminen (ns. läheiskorruptio) ja alkuperän vieraannuttamispyrkimys. Esimerkkinä Moorhouse Effectin läheisosallisten liittoutumisesta eli läheiskorruptiosta ovat ns. äidin, Marimekko-yhtiön ja Pauliina Laitinen-Laihon sopimus tukea taiteellisen synnyn kaappaajaa kaikissa tilanteissa (Teresa Moorhousen konkluusio asiasta: ”Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että kaikki on hyvin.”)

Marimekko on ns. platform eli syntysija (mahdollistaja, suosija, tukija, alusta) Moorhouse Effectille. Se ei ole Marimekon brändin kannalta hyvä asia, minkä vuoksi yhtiö pitäisi puhdistaa Moorhouse Effectin aineksista, eli TaiKin, muotoilujohtajien, hallituksen muotoiluvastuullisten ja yhtiön toiminnasta vastaavien johtajien osuudesta Marimekon liiketoimintaan. Moorhouse Effect olisi erityisen vaarallinen mm. miljardiluokan autonvalmistajien kohdalla. Jos esim. paljastuisi, että Daimler-Benzin muotoilijat ottavat suoria muotoideoita jostain kilpailijan automallista, olisi se skandaali. Daimler-Benz on varsin tietoinen Moorhouse Effectin vaaroista, joten se aivan kuin Laitinen-Laihoa kuunnellen ei otakaan uuden E-sarjansa profiiliksi paisutettua Nissan Versa Seadania vuodelta 2007, vaan soveltaa E-sarjaan prole-luokan pikkuautoa yleensä. Mercedes-Benzin E-sarjaa ei ole muotoiltu yhtä paljoa kuin morfattu (morphing) kahdella morfausfunktiolla: edellisen mallisarjan päämuodot ja pikkuauton yleinen profiili sulautetaan toisiinsa. Tämä on hyvin ymmärrettävää Daimler-Benzin ostajakategorisoinnin kautta: valtaosa E-sarjalla ajavista on alemman keskiluokan kouluttamatonta, juuri koskaan kirjoja lukematonta ja pompöösiyteen altistunutta, istumiseltaan hiukan ylipainoista ja itsestään huolta pitämätöntä taksiporukkaa. Jos joku muu E-sarjaa ostaa, ovat he hölmöyttään Daimler-Benzin kategorisoinnista tietämättömiä. Kyseessä on kuitenkin Moorhouse Effect, sillä E-sarja myy hyvin, kukaan ei tiedä, usko tai välitä auton heikosta suunnittelun alkuperästä, joka sekin on muotoiluhuijauksilla sopivasti peitelty. Jos pitäisin Moorhouse Effect -luentoa TaiKin muoto-opissa, saisivat opiskelijat hakea Nissan Versaa paremman esikuvat Mercedes-Benzin E-sarjalle, niitä on paljon juuri Kaukoidässä. Toisena muoto-opin E-sarja -harjoituksena muotoiluopiskelijat tuijottaisivat psykologi- ja antropologiopiskelijoiden kanssa aina rasitukseen asti autossa istuvia, ja yhdessä tekisivät näkemästään analyyttisen havaintopäiväkirjan. Ennen kysyttiin, että voiko ihminen näyttää typerämmältä kun hän istuu Ferrarissa? Mercedes-Benzin E-sarjalaisessa istuminen alkaa kiriä Ferraria kiinni. E-sarjan yksi päämuotoilijoista on Wini Camacho, ja kaikesta Mercedes-Benzin muotoilusta vastaa Gorden Wagener.

Miten Isoisän puutarha syntyi?

Puutarhan synty on Marimekon kohun ydin. Koetan toimivana taiteilijana, muotoilijana ja arkkitehtina rekonstruoida Isoisän puutarhan synnyn. Siinä lienee tapahtuneen seuraavaa:

  • törmätään suureen joukkoon ihania kuvioita, joista yksi löytyy Pat Hutchinsin Rosie’s Walk -kirjasta (esim. silloin kun äiti on luenut kirjaa tyttärelleen)
  • ihastutaan kuviin ja analysoidaan niitä silmäillen
  • analyysiä viedään pidemmälle skissipaperille (luonnospaperille) läpi piirtäen
  • skissille piirrettyjä uusia kuvioita detaljoidaan ja väritetään
  • asia unohtuu pitkäksi aikaa (jopa vuosiksi)
  • luonnokset putkahtavat esiin pöytälaatikosta
  • aika on sumentanut alkuperän ja luonnokset alkavat tuntua omilta
  • alkuperää ei jakseta jäljittää, koska kirja on kateessa
  • hikinen ja rankka työ siirtää luonnos painokangasprosessiin vapauttaa taiteilijan teoksen alkuperästä
  • painokangasprosessiin alistuminen antaa oikeutuksen varastetun idean omimiseen (prosessi on niin työläs, että tämä käsityötason arkitehtävä korostuu omistussuhteen arvossa ja merkityksessä)
  • Marimekon sisäinen muotoilukulttuuri tukee pienoista lainailua ja harmitonta varastelua, tämä malli on kaikkien yhtiön taiteilijoiden yhteisessä ajattelussa ja säännöstössä, ja yhteisesti hyväksytty
  • taiteen ulkoiset henkilöt eli ns. kukkahattusedät ja -tädit (museolehtorit ja -amanuenssit, taidearvostelijat, galleristit ym. taidetta synnyttämättömät) ovat tulleet ”määrittelemään” taidetta sen jälkeen, kun taide on jo syntynyt. Heille kuten Laitinen-Laihollekin, käy mikä tahansa. Normaali rikos- tai sairausluokitettu teko, eli hirtetty kissa spermalla kuorrutettuna, on nostettu taiteeksi. Kun kehittymätön taiteilija ottaa taiteen ulkoisten henkilöiden taidemäärityksen standardikseen, on hän siirtämässä omaa taiteilijan moraaliaan ja vastuutaan itsensä ulkopuolelle
  • vielä kerran ennen painokoneen ensipyörähdystä taiteilijalla käy epävarmuuden häivähdys, mutta kun edessä on vain napinpainallus, hyppy Moorhouse Effectin syntymiseen on otettu
  • kun painokoneet käyvät ja toisesta päästä tulee värillistä kuosia, taiteilija siirtää ajatuksensa muualle ja vahvistuu tekojensa oikeutuksesta
  • Moorhouse Effectin mukainen taideteos on syntynyt, ja taiteilijalle on kasvanut uusi todellisuus ja itsevarmuus sanoa: ”Minä en löydä kirjasta kuosiani.”

Isoisän puutarhan ja muiden vastaavien syntyvarkauksien kehitys perustuu grafiikan helppouteen ja nopeuteen. Koska grafiikan taiteellisen työn lopputulos on piirustus, on se esimerkiksi arkkitehtuuriin verrattuna kuin pellehermannin piirros verrattuna Louis Kahnin Bangladeshin National Assembly Buildingin luonnoksiin ja rakennukseen (1, 2, 3). Grafiikka ja graafinen muotoilu ovat selkeästi kevyempää ja näin muodoin ideoiltaan ja synnyltään rajallisempaa, ohuempaa ja vaatimattomampaa taidetta kuin esimerkiksi kuvanveisto, elokuva ja arkkitehtuuri. Jokaisen muotoilijan on oltava ainakin 70-prosenttinen graafinen muotoilija, mutta graafisen muotoilijan perusominaisuudet eivät takaa minkään muun taidealan taitoja. Huomattakoon vielä, että arkkitehtuuri ei ole kuvataidetta, eikä se perustu piirtämiseen (erillinen luentosarja arkkitehtuurin perusteista 90 op). Ns. taidegrafiikka, jossa teosta edeltää koko joukko luonnostelua, painolevyjen valmistusta ja itse painaminen, on monta astetta vaativampaa, kuin piirustuskeskeinen graafinen muotoilu.

On paljon harvinaisempaa varastaa teoksen syntyidea vuosia rakenteilla olevaan betonikolossiin tai tiililinnaan, sillä hitaan synnyn ja valmistumisen vuoksi muotoilija ehtii miettiä moraaliakin enemmän kuin grafiikan pikataiteilijat. Mutta kuka on tämä isoisä?

Moorhouse-päätös

Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että kaikki on hyvin.” Kaikki ei ole hyvin, taidemaailma sai tuhansiksi vuosiksi taiteellisen synnyn petokselle nimen ”Moorhouse Effect”. Siihen liittyvät petoksenteon motiivi, tilaisuus ja kyky eli taiteellinen intressi, mahdollisuus ja taito. Moorhouse Effectiin liittyy myös tarkoituksellinen eksponentti, eli petoksenteon motiivin, tilaisuuden ja kyvyn peittely. Moorhouse Effectin tekee inhimilliseksi täysi häpeän puute ja paikoin tarkoituksellinen julkisuuden hyväksikäyttö. Moorhouse Effectin sponsorina on toiminut Marimekko Oyj ja tuotannosta on vastannut Minna Kemell-Kutvonen Joakim Karsken tuella. Kustannuksista ovat vastanneet Marimekko Oyj:n omistajat Mika Ihamuotilan valtuuttamana.

Teresa Moorhousen kannattaa matkustaa 5-10 vuodeksi maanpakoon, siis muotoilun ja taiteen maanpakoon. Työtä voi löytyä miltä tahansa alalta, ja iltaisinhan voi sitten piirtää värikynillä vaikkapa käärepaperille. Sen läpi kuultaa aina jokin kuvio.

Pe 2.8.2013 lisäys: Helsingin Sanomissa Teresa Moorhouse sanoo: ”Tämä on omaa suunnitteluani. Minä en löydä kirjasta kuosiani.” Hän toivoo, että ihmiset keskittyisivät kokonaisuuteen, eivät yksityiskohtiin. Ilmiselvän idean varkauden ja sen peittelyn jälkeen taiteilijallamme on otsaa hyökätä. Taiteen synnyttäjät ovat kiinnittäneet huomionsa kokonaisuuteen, Laitinen-Laiho yksityiskohtiin. Moorhousen HS-lausuman jälkeen en näe hänellä mitään uskottavuutta ja asemaa taiteen alueella. Itse jännitän enää sitä, mikä taidekoulu paljastuu Teresa Moorhousen kodiksi. Kunpa ei vain TaiK.

Taidekysymys: Mikä on Andy Warholin ja Teresa Moorhousen ero? Warhol sanoo Flowers-sarjansa perustuvan valokuvaaja Patricia Caulfieldin valokuviin, kun taas Moorhouse ”ei löydä kirjasta kuosiaan”.

Onko kyse noitavainosta ja vainoamisen mausta?

Teresa Moorhouse ei kopioinut mitään, vaan varasti teoksen idean ja synnyn ainekset ja peitteli ne isoisän nimissä. Ja nyt amanuenssi-äiti Ateneumista kiirehtii puolustamaan tytärtään siirtämällä keskustelun pois taiteellisen teoksen synnyn herkimmästä hetkestä, eli taiteen alkusynnystä. Voiko Ateneumin amanuenssi ymmärtää taiteellisen teoksen synnyn herkimmästä hetkestä, eli taiteen alkusynnystä, mitään? Ei, ellei hän ole taiteen synnyttäjä eli muodonantaja. Tässä vainoamiskeskustelussa yhdistyy kaksi henkisessä lamassa olevaa aihetta, journalismi ja taideteoksen synnyn ymmärtäminen. Se vahinko, minkä Veera Visapää saa aikaiseksi journalistisella taivastelullaan, on linjassa journalismin itsesääliseen itsetuhoon, mutta tarvittiinko siihen Veerakin? Veera Visapää kirjoittaa taidesynnystä kevyesti uutisoiden ja kritiikittömästi asioihin perehtymättä. Jos Veeran takana on tomppeli toimituspäällikkö, niin normaali irtisanomisprosessi päällikkö edellä, sitten Veera. Noitavainon hymistely akselilla äiti — Laitinen-Laiho antaa Visapäälle aiheen hyvää kriittistä journalismia uhmaten kirjoittaa ”… Ahtola-Moorhousen mielestä Marimekkoon kohdistetuissa kopiosyytöksissä on jo noitavainon makua. Laitinen-Laiho on aistinut samaa.” Kunpa naisväki ei olisi kaulaillut lauseen päätteeksi ja sopinut yhteisistä teekutsuista.

Toistan: Teresa Moorhouse ei kopioinut mitään, vaan hän varasti teoksen idean ja synnyn ainekset ja peitteli ne isoisän nimissä. Pauliina Laitinen-Laiho ei kuulu koko keskusteluun, sillä hän on väärentämisen asiantuntija ja siis nähnyt taideteoksia, mutta Pauliina ei ole taiteen synnyttäjä, eli hänellä ei ole ymmärrystä taideteoksen synnyn hetkestä eli siitä, mitä taideteos on olemukseltaan. Huomattakoon  myös, että on Pauliinan edun mukaista saada mahdollisimman TET-harjoittelutasoinen toimittaja uutisoimaan asiasta, että hän voi saada salakuljetettua omaa näkyvyyttä ja liiketoimintaa asiassa, joka ei kuulu hänen ymmärryskykynsä alueelle. Onko koko hanke Pauliinan masinoima?

Visapään artikkelin heikkoa journalismia kuvaa myös lausahdus ”ehkä tässä on vähän sitä, että etsimällä etsitään. Toisaalta on hyvä, että aidon ja kopion rajaa pohditaan. Kuka meistä pystyy olemaan tuomari?” Me emme tiedä, kuka näin sanoi, mutta se lienee äiti. Tässä otettiin kolme säälikorttia esiin, alistuvannöyrät ehkä-ja-vähän -kortti, hyvä-että-keskustellaan -kortti ja kuka-meistä-pystyy-olemaan-tuomari –kortti. Näillä korteilla on tarkoitus siirtyä vetoamaan sääliin, jota saa aikaiseksi huolehtivan äidin saapuminen Ateneumista. Ymmärrän tiikeriäidin roolin, mutta joskus sen täytyy sanoa, että ”pentu kulta, lopeta tuo väärinteko ensimmäiseen kertaan ja häpeä”.

Tekikö joku taiteellisen itsemurhan? Kyllä, koko joukko naisia: äiti, Teresa, Pauliina, Veera, Minna (ja Joakim). Muutamat ajopuina ja ymmärtämättään, kaksi liikevoittoa tavoitellen, yksi journalismin tappamiseksi, yksi tiikerinpentuna ja yksi tiikeriäitinä. Yksi miehenä.

Vainoamista vai ei? Ei, sillä Marimekon taiteellinen syntyprosessi alkaa hahmottua: 1) ylin taiteellinen ja muotoilullinen henkilö, eli hallituksen Joakim Karske, on yhtä pihalla kuin Artekin hallituksen muotoilujohtajaedustaja, 2) Marimekon taiteellinen muotoilujohtaja on sarjatunari, joka on kuin teflonia: mikään ei tartu pintaan, ei hopea eikä häpeä, 3) Marimekon muotoilijat ovat kuin B-luokan piirustusoppilaat, 4) Marimekon omistajissa ei ole ryhtiä vaatia johtajistoa ojennukseen, 5) eikä Marimekon toimitusjohtaja välitä yrityksensä maineesta, kunniasta ja muotoilusta pätkääkään. Eikö finanssikoulussa kerrottu, että yhtiön ydin ja pyhin maksaa palkan ja tuottaa voittoa, ja Marimekossa se on taitelijasielun puhtaus, rohkeus ja taito. Menikö koulutus Excel-taulukon tahdissa?

Entä vainoamisen maku? Huono maku jäi koko jutusta, sillä siihen on sotkettu kaikki asiat sekaisin ja kaikki sotku olisi niin helposti voitu välttää. Jos Taideteollinen korkeakoulu olisi hyvä muotoilukoulu, ei tuota määrää suomalaista muotoilujohtajuuskatastrofia olisi saatu aikaiseksi. Jos Marimekon osakkeenomistajat olisivat olleet ryhdikkäitä ja olisivat välittäneet omaisuusmassastaan, olisi kauan sitten syntynyt Marimekko Investor Activist -ryhmä MIA, joka potkisi toimitusjohtajaa myöten hallituksen ja muotoilujohtajan pois. Jos journalismi olisi elinkelpoista ja edes ala-arvoisesta seuraavallakaan tasolla eli edes huonoa, olisi Marimekko selviytynyt jo vuosia sitten taidesynnyn varkausonnettomuudesta. Jos finanssikouluissa olisi opetettu kaikkien (KAIKKIEN) liiketoiminta-alueiden rahanansainnan perusteet, olisivat mm. Nokia, Marimekko, Kodak, Polaroid, Sony ja HP kunnossa. Finanssikouluissa pitäisi siis Marimekon tapauksessa opettaa taidetta, Nokian tapauksessa muotoilua ja TAIC-SIMO -mallia. Nokian osakkeen arvo ei nouse muotoilulla eikä edes kassavarojen sijoittelulla, vaan huhuilla. Se on pitemmän päälle huono bisnesmalli. Huono maku on jäänyt myös taiteilijajärjestöjen ja Taideteollisen korkeakoulun professorien vaitonaisuus. Perehtykää ja puolustakaa edes! Vai olisiko aika vaihtaa puheenjohtajia ja professoreita?

Mikä on Marimekon ja sen muotoilijoiden tulevaisuus?

Teresa Moorhouse, kuten aikaisemmin taiteen syntypetoksesta kiinni jääneet, ovat lopulta vain syyntakeettomia taiteilijoita, jotka saavat anteeksi tekosensa, kunhan lupaavat olla kilttejä ensi jouluna.

Joakim Karskelle ja Minna Kemell-Kutvoselle en sensijaan näe mitään tulevaisuutta taiteessa ja muotoilussa (paitsi Karskelle yhdellä poikkeuksella, alla viides bullet point). He ovat yhtiönsä herkimmän ja tärkeimmän johtajia (JOHTAJIA), eivätkä ota siitä mitään vastuuta. Karske ei toimi edes Suomen suurimman katastrofiyhtiön muotoilun ryhdittämisessä, vaan piiloutuu arkiajattelijoiden taakse johonkin pikselitason työskentelyyn. Tämä ei ole muotoilujohtamista.

Jos Karske ja Kemell-Kutvonen ovat Taideteollisen korkeakoulun muotoilujohtamiskoulutuksen tulosta, on Taideteollisella korkeakoulullakin ongelma: TaiKin IDBM- ja muut muotoilujohtamiskoulutukset ovat kyseenalaisia Nokian ja Marimekon muotoilun alennustilan vuoksi. Juuri niitähän IDBM:llä johdetaan.

Entä Marimekon onnettomat ja syyntakeettomat hissukkataiteilijat? Murtautukaa pois yhtiöstä, jossa on kelvottomat omistajat, kelvottomat omistajien edun valvojat eli hallitus ja kelvoton johto. Painokangastuotantoa saa ostaa kaupasta, eli painokankaan tuotanto on globaalisti edullista. Jakelutielle löytyy vaihtoehtoja, kuten markkinoinnille ja tuotemerkeillekin. Laittakaa yhtiön johdolle aikaraja, jonka jälkeen lähdette, ellei ryhtiä johtamiseen ole saatu. Ottakaa laatikoistanne omat piirroksenne ja toteuttakaa kaikki se mitä Marimekossa ei koskaan saisi tehdä. Miten yhtiö, joka vähiten välittää tärkeimmästään, olisi teille se kanava hyvien tuotteiden valmistamiseen? Jo yksin Finlaysonin koneilla saadaan tuotettua Marimekon alistettujen suunnittelijoiden ideat. Ja siihen vielä Kiinan koneet? Vai sitooko Marimekon mamma- ja tanttakaavut teidät yhtiöön?

Olisiko kaikelta tältä muotoiluhäpeältä voitu välttyä?

Kyllä olisi voitu välttyä, mutta ei kuitenkaan. Jos Taideteollisessa korkeakoulussa olisi systemaattinen muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen koulutus, olisi siellä saatu valmiudet sekä välttää muotoilupetokset että hoitaa muotoilujohtamisella yrityksissä ongelmat tuoreeltaan. Jos Taideteollinen korkeakoulu olisi parempi muotoilukoulu, sieltä valmistuneet muotoilijat eivät sietäisi Karsken, Kemell-Kutvosen ja Ahtisaaren kaltaisia henkilöitä sotkemaan pörssiyhtiön tärkeintä, eli muotoilua ja muodonantoa. Jos Taideteollinen korkeakoulu olisi ollut edes kohtuullisen hyvä koulu, eivät Kemell-Kutvonen ja Karske olisi koskaan valmistuneet, tai he olisivat valmistunet pätevämmiksi. Nyt TaiK on epäonnistunut, eikä sille näy loppua.

Jos Marimekko olisi muotoilussaan ajan tasalla, heillä olisi pätevä ja vastuunsa tunteva muotoilujohto. Mika Ihamuotilaa ja osakkeenomistajia on petetty, ja he kuitenkin samalla kantavat vastuun yhtiön brändin saadessa kolhuja. Ihamuotila tosin on vastuullisempi yhtiön tilasta kuin omistajat, joten hänen tulisi toimia yhtiön eduksi viipymättä. Tässä artikkelissa on aivan riittävästi toimintatavoitteita ja -ohjeita siihen tarkoitukseen.

Miksi taide, muotoilu ja muotoilujohtaminen saavat ankarimman käsittelyn?

Muotoilulla ja muotoilujohtamisella ratkaistaan tuote- ja muotoiluperustaisen yhtiön menestys. Näin tapahtui Applessa Steve Jobsin ja Jonathan Iven johdolla. Eurooppalaiset autonvalmistajat onnistuvat huippumuotoilijoiden johtaessa yhtiön tuotekehitystä ja muotoilua. Niiden tuotekehityksessä mennään muotoilu, ei venttiilikoneisto, edellä.

Kaikella taiteella, kuten musiikilla, teatterilla ja arkkitehtuurilla, on ajatuksellinen ja ei-käsitteellinen alkuperä, joka käsitteellistyy ja saa muodon konkretiassa. Lopulta taide saa ymmärrettävän muodon konkretia-asteikolla eteerinen uni — raaka betoni (+/– 2). Tämä kaikki on todellisutta taiteilijalle eli taiteen synnyttäjälle. Mutta missä ovat taiteen ulkoiset henkilöt, nämä meidän mukavat wannabe-taidepuhujat? He ovat asteikon keskipisteen ympärillä kohdassa verkkokalvoarvio…..sommittelu…..taidepuhe. Miten nämä ihmiset voivat edes lisääntyä! Lapsen syntymässä, joka alkaa XXX, kestää yhdeksän kuukautta, päättyy ns. ulospäästöön (förlossning), he ovat kohdassa ”tukehdutetaan se lapsi potkuhousuilla”. He tulevat valmiiseen pöytään tekemään tekosiaan silloin, kun suurin nautinto, työ ja uurastus on jo tapahtunut. Taidepuhuja vaivautuu paikalle vasta silloin, kun taide on synnytetty ja sen myötä määritelty. Mihin ihmeeseen me tarvitsemme näitä taiteen ulkoisia taidepuhujia? Ja heitä tuo määrä kaikkialla!

Silloin kun muotoilujohtaja epäonnistuu, epäonnistuu yhtiö vuosiksi eteenpäin. Muotoilujohtaja voi aiheuttaa niin suuren ongelman yhtiölle, ettei se toivu siitä koskaan. Marimekon ja Nokian tapauksessa olemme niillä rajoilla, että yhtiöt eivät enää nouse ahdingostaan.

Vaikeinta koko muotoiluasiassa on se, ettei yksikään finanssi- ja taloushenkilö tajua siitä mitään. On itseasiassa aika outoa, ettei yhtiön johto ymmärrä sen tärkeimmästä menestystekijästä! Excel-taulukolla ei voi ohjata taiteilija-muotoilijan herkkää mieltä ja kättä, ei ainakaan finanssimies siihen pysty. Taiteilija-muotoilijan herkkää mieltä ja kättä eli yhtiön tärkintä ja pyhintä voi johtaa vain seniorimuotoilija, muodonantajamestari. Tästä syystä muotoiluperustaisen yhtiön tärkein johtaja on luova päämuotoilija, eli muotoilujohtaja, ei toimitusjohtaja eikä varsinkaan rahoitusjohtaja. Markkinointijohtajasta nyt puhumattakaan.

Minkä arvoista on ankara kritiikki?

Marimekon uuden tuotteen synnytyspetoksen kohdalla tämän artikkelin arvoa voidaan arvioida seuraavasti arvon, kustannuksen, hyödyn ja hinnan kautta:

  • arvo taiteilijan tulevaisuudelle: Moorhouse selvinnee 5-10 vuodessa vain olemalla passiivinen, mutta tekemällä taiteellinen abstraktiohyppy, hän voi selvitä 5-10 kuukaudessa ja toimia ylpeydellä ammattitaitoisena muotoilijana
  • kustannus Marimekolle hoitaa muotoilujohtajuus kuntoon on 2-5 milj. euroa riippuen ryhdista ja nopeudesta
  • hyöty Marimekolle brändin osalta n. 5 milj. euroa arvonnousua, jos muotoilujohtajuus uudistetaan (ongelmat Karske ja Kemell-Kutvonen pois ja uutta sisään)
  • hyöty Marimekolle sisäisenä muotoiluinnostuksena 3-5 henkilötyövuotta lisää samalla väellä
  • hyöty Joakim Karskelle: hän voi vapautua Nokiasta ja tehdä vielä maineekkaan uran muotoilun alalla. Tosin poistuessaan Nokiasta hän ottaa riskin, koska sillä hän vahvistaa suhteensa Ahtisaareen. Tämä rehellisyys ei ole Suomessa kovin hyväksyttävää
  • hyöty Marimekolle differoitumisessa muotoilujohtamisen alueella ollessaan katastrofin yläpuolella, eli erottamalla Karske ja Minna Kemell-Kutvonen ensi maanantaina 5.8.2013. Maailman muotoilijat kääntäisivät katseensa Marimekkoon ja huomaisivat sen olevan muotoiluetiikan johtava globaali yhtiö, joka ei salli yhdenkään bimbon sotkea hyviä tuotteita. Tämä sana kiirii markkinointiponnistuksia enemmän
  • johtamisen turvallisuuslisä Marimekolle sen vuoksi, että toimitusjohtaja ja hallitus voivat luottaa siihen, ettei vastaavia onnettomuuksia enää satu
  • arvo taideinstituutioille, jos tapaus Laitinen-Laiho käsitellään räjähdysvaarallisen pommin tavoin. Hän on indikaattori pommista, jota taiteen ulkoiset henkilöt ovat valmistelleet museoissa, taitelaitoksissa ja -hallinnossa. Näiden siunauksena on ollut laiskasti ajatteleva taiderahvas ja omissa hölmöyksissään tanhuava journalismi. Jos em. henkiset tomppelit yhtäkkiä kääntäisivät katseensa taidehallintoon ja -museoihin, niiden pelleily lopetettaisiin viikossa. Taideboguksien kannattaa kuitenkin itse korjata tilanne, ennekuin mellakat alkavat taidelaitosten tuulikaapeissa
  • hinta Laitinen-Laiholle: hänelle tuli kalliiksi ne muutama Ylen Aamu-TV -lähetys, jossa legitimisoitiin taiteellisen synnyn varkaus liian halvalla. Olisi kannattanut pysyä pois taiteen syntykeskustelusta, joka ei millään tavalla liity taiteen väärentämiseen
  • arvo Laitinen-Laiholle: nyt taiteen syntyvarkauksessa näppinsä polttaneena hän voi keskittyä hengettömien taiteilijoiden konsultointiin turvallisen väärentämisen varmistamiseksi. Yhdysvaltain ja Keski-Euroopan taideväärennösten markkinoilla liikkuu miljoonia euroja, joita Laitinen-Laiho voi helposti ja turvallisesti kasvattaa.
  • kustannus Taideteolliselle korkeakoululle: jos TaiK ei laita kuntoon muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen koulutustaan, kasvattaa se muotoilun aikapommeja, joilla on CV:ssään merkintä TaiK. Tämä tulee maksamaan TaiKille muotoilun etiikan ja kunnian romahduksen hinnan, eli joutumisen naurunalaiseksi, heikon koulun maineeseen ja muotoilutaidon inflaation mittariksi. Mitä sanoisivat Kaj Franck tai Kyllikki Salmenhaara Marimekon ja Nokian muotoilujohtajuudesta? Ottaisiko Steve Jobs yhtäkään TaiKin professoria töihin Applelle postuumistikaan?

Saan laskettua antamani ankaran kritiikin arvoksi kolmen muotoilijan selviämisen kohtuullisen kunniakkaasti, yhden muotoilukoulun välttävän katastrofin ja jopa nostamisen maailmanluokkaan, kaikkien taideinsituutioiden siirtymisen taiteen puolelle pois taideharhasta ja taidetäti-setä -holhouksesta, Marimekon parempien tuottojen ja brändiarvon nousemisen ja yhden väärennysasiantuntijan uuden ja tuottoisen toimialan syntymisen. Yksi raaka kritiikki ja miljoonien tappion välttäminen, ja useamman miljoonan tuotto. Kaikki tämä kahdessa tunnissa ja Lofooteilta.

1.8. 2013,  Juhani Risku, Kabelvåg, Lofootit

Lisää muotoilujohtamisesta:

1. Muotoilukoulutus ja muotoilujohtajuus

2. Muotoilujohtamisen perusteita – kopiointi ei kannata

3. Nokian Lumia-puhelinten muoto-oppi

4. Muotoilija-insinöörien koulutus kannattaa

Lisää Marimekosta:

5. Taidekriitikon -johtajan kuolema ja Marimekko

P.S. Koska muotoilua puolustava tekstini on ankaraa ja ehdotonta, suostun pystyttämään Taideteolliseen korkeakouluun muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen koulutuksen. Kurssien alettua jo puolessa vuodessa voitaisiin nähdä mm. seuraavaa:

  • muotoilun perusteet alkavat muoto-opista
  • muotoilun kritiikki perustuu muoto-oppiin (Morphology)
  • kritiikki on huolenpitoa (Criticism is caring)
  • muotoilujohtajuus perustuu muotoilijan senioriteettiin
  • jokainen muotoilijaopiskelija laatii oman muotoiluteoriansa
  • jokainen muotoilijaopiskelija laatii eettiset perusteensa
  • jokainen muotoilijaopiskelija tekee mestarilaatikkonsa
  • jokainen muotoilijaopiskelija luettelee ”mitkä teokset olisin halunnut tehdä”
  • jokainen muotoilijaopiskelija on osallisena muotoilukirjan tekemisessä
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi Nokian muotoilujohtajuuden
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi Applen muotoilujohtajuuden
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi Marimekon muotoilujohtajuuden
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi muotoilun ja liiketoiminnan suhteet
  • jokainen muotoilijaopiskelija oppii muotoilujohtajaksi.
  • jokaisen muotoilijaopiskelijan kehitystä tuetaan (ks. kaavio alla):

Kaavio Muotoilijan ammatillinen kehitys yliopistosta ammattiin. Jokainen muotoilija saapuu muotoilukulttuuriin pääasiassa muotoilukoulunsa asettamin vapauksin ja rajoituksin. Mitä paremmassa opetuksessa ja ohjauksessa, mitä vaativimpien taidollisten vaatimusten ja ankarimman kritiikin alaisuudessa hän saa työskennellä, sitä parempi muotoilija hänestä tulee. Kaaviossa vaikeimmin ymmärrettävää muotoilun ulkoisille henkilöille, ns. muotoilurahvaalle*, ovat pystyakselin vaiheet I-V, kirkastumiskohta (a), 5-10 v:n innovaatiojakso ja naisen parempi, mutta harvoin toteutunut muotouluun paremmin sopiva mielenmalli.

Katson velvollisuudekseni puolustaa muotoilijoita ja muotoilujohtajia, jotka ovat muodonantajia ja tuntevat vastuuta yrityksestään. Katson myös velvollisuudekseni pitää huolta yrityksistä ja niiden omistajien omaisuusmassasta, kun niitä romutetaan kelvottomalla muotoilujohtajuudella. Voisin olla ankarampi yhtiöiden omistajien ja ylimpien johtajien kohdalla, mutta se ei maksa vaivaa. Tuoteperustaisten yhtiöiden omistajat ja ylimmät johtajat kun eivät ymmärrä sitä, että muotoilu ratkaisee heidän yhtiön tulevaisuuden enemmän kuin teknologia, logistiikka, tuotanto tai finanssitalous. On käsittämätöntä, miten heikkoa ja onnetonta on insinööri-, ekonomi- ja juristijohtajien ymmärrys liiketoiminnoistaan, jotka ovat riippuvaisia muotoilijan taidehömpästä! Katson siis myös velvollisuudekseni kouluttaa miljoona- ja miljardibisneksen omistajia ja johtajia ottamaan muotoilun vakavasti silloin, kun se pelastaa heidän yhtiönsä ja tekee siitä markkinajohtajan. Ankarin muotoilija-kriitikko on miljardibisneksen ja -yrityksen paras ystävä. Muotoilija-kriitikon ei edes saa olla se nice guy, koska hän tekee yhtiölle miljoonia.

JRi

P.P.S. Nyt voisi olla aika selvittää myös Marimekon Unikko-malliston alkuperä. Unikko syntyi Maija Isolan suunnittelemana vuonna 1964. Samana vuonna Andy Warhol julkaisi näyttelyssään Flowers-sarjan, joka perustui valokuvaaja Patricia Caulfieldin kuviin Mandrinette-kukista (Hibiscus fragilis). Warholin ja Isolan kukkiin liittyy muutamia mielenkiintoisia detaljeja: Mandrinette-kukassa on viisi terälehteä, mutta esim. Siperianunikossa on neljä. Isola käyttää unikoissaan 5–5½–6 terälehteä, riippuen sommittelusta. Molempien taiteilijoiden värimaailma on hyvin samanlainen, mutta Warhol käyttää heinikkotaustaa, kun Isola on syvännyt kukkansa.

13_Marimekko-Unikko-Isola-Warhol-Flowers-1964

Caulfieldin Mandrinettet julkaistiin kesäkuun 1964 Modern Photography -lehdessä. Warholin näyttely oli joulukuussa 1964, mutta hän painoi kukkiaan kesä-heinäkuussa 1964 Factory-studiossaan.

Meillä ei ole tarkkaa tietoa, mikä sukulaisuus yhdistää Flowers-sarjaa ja Unikkoa, mutta ne ovat erittäin sukulaisia. Kenties Warhol kävi Suomessa ja sattui taiteilijapiireissä törmäämään Isolan luonoksiin, tai Isola selasi Modern Photography -lehteä, tai jopa luki juttuja Warholin Factorysta.

Voi vain toivoa, että Unikko on syntynyt samalla tavalla kuin asiat voivat syntyä yhtä aikaa kahtaalla. Marimekossa nyt vaan kuitenkin on aivan liikaa taidalainaamon piirteitä, joten uuden taiteellisen muotoilujohtajan ensitehtävänä tulee olemaan koko Marimekon taiteellisen syntyhistorian läpikäynti.

Voisivathan botanistit ja floristitkin astua esiin ja tutkia, onko Marimekon Unikko unikko ollenkaan. Kukinnon muoto, terälehtien määrä ja värit viittaavat enemmän Hibiskuksiin kuin Papavereihin.

Koska Unikko on Marimekon tärkeimpiä tuotteita, olisi kankaiden ostajien ja taideväen hyvä tietää sen synnyn puhtaus. Se lienee tarkistettavissa Marimekon ja Isolan arkistoista aina käsissä kulunutta Modern Photography -lehteä myöten. En ihmettelisi, vaikka yhtiön hallituksen muotoilijajäsen tulisi julkisuuteen analyysillään Unikosta, joka osoittaa sen olevan vain haalea kopio luonnosta, ei vaarallisempaa. En myöskään ihmettelisi, jos Marimekon toimitusjohtaja ripustaisi jokaisen suunnittelijansa seinälle ja tiukkaisi, että ”… nyt jokainen paljastaa kaikki kopionsa ja poistuu sitten talosta lopullisesti”.

Lopuksi perustavan luokan kysymys: Onko nyt hyvä olla? Ei ole, mutta taidesynty on taiteen olemassaolon tärkein hetki. Sen vuoksi asiaa pitää käsitellä taiteen kumulatiivisen historian arvon mukaisesti. Jokainen taiteilija, Moorhouse mukaanlukien, on Michelangelon, Leonardo da Vincin, Salvador Dalin ja Pablo Picasson kollegoja. Jokainen taiteilija on vastuussa taiteensa olemuksesta maailmanhistorian ja nykypäivän taidemaailmassa, jopa laajemmassakin. Parempi olo on mahdollista artikkelin taiteilijoille ja yhtiöille, kunhan hekin ottavat taiteen vakavasti.

JRis

.

Kategoria(t): Bisneskritiikki, Brand Leadership, Graafinen muotoilu, Graafinen suunnittelu, Johtamisen kritiikki, Journalismi, Marimekko, Moorhouse Effect, Muotoilujohtajuus, Muotoilukoulutus, Muotoilukritiikki, Muotoilun kritiikki, Nokia, Taideteollinen korkeakoulu, TaiK, Taiteen kritiikki, UIAH, XXX, Yle

Mitä iPhonen jälkeen?

Juhani Risku, luento ja workshop, Bolzanon yliopisto 11.–15.2. 2013.

Kuvia ja aineistoa tilaisuudesta:

After-iPhone-iPad_Juhani-Risku-architect-designer_What-comes-after-iPhone_Interest-Machine_comes_Apple-Google-Nokia-Samsung

Kuva ”Mitä tulee iPhonen ja iPadin jälkeen?” iPhonen ja iPadin jälkeen tarvitaan selkeä abstraktiomuutos niin tuotteen ominaisuuksissa kuin sisällön välityksessäkin. Silloin lähes kaikki muuttuu verrattuna Applen ja Googlen nykylaitteisiin ja -palveluratkaisuihin. Tiedon rakenne ja olomuoto kehitetään välittämään ymmärrystä, tiedon siirto ja taltiointi kehitetään nopeammaksi ja luotettavammaksi. Laitteet muuttuvat yhä dynaamisemmiksi, kuten että sama laite venyy ja zoomautuu eri kokoihin, laitteen sensorit näkevät ja tulkkaavat ”kaiken”, ja laitteen medianäytöllä näemme datan, tiedon ja ymmärryksen visualisoinnit dynaamisesti ja konteksteihin liitetynä. Seuraavan sukupolven laite on Interest Machine™.

Luennon ”What comes after iPhone?” ideana luoda katsaus meneillään olevaan kommunikaation evoluutioon ja mahdollisiin suurempiin hyppäyksiin eli mutaatioihin, joilla evoluutio nopeutuu. Samalla voi mitä ilmeisimmin tapahtua siirtymää ihmisisten ja yhtiöiden kesken. Vanhat yhtiöt, kuten Nokia, katoavat Applen, Googlen, Facebookin ja Samsungin aiheuttamassa murroksessa. Heikosti visionääriset ja katastrofaalisen johtamisen yhtiöt kamppailevat häirikköjen aiheuttamassa murroksessa. Heikkojen ja epäpätevien joukko, kuten suuri osa nokialaisia johtajia, joutuvat siirtymään entisten johtajien jättömaalle. Heille ei kannata antaa kolmatta tai neljättä mahdollisuutta olla arkoja ja laiskoja, johtajia ilman visiota ja pätevyyttää. He rapauttavat lisää yhtiöitä, sillä mistä he olisivat saaneet uutta ymmärrrystä, taitoa ja johtajuutta juuri tuhottuaan Nokian? Uudet radikaalit visionäärit ja johtajat astuvat tilalle. He ovat usein monitaitoisia ja rohkeita senioreita, mutta he he eivät ole vanhan koulun sarjatunareita.

Osa edellisestä kuulostanee ankaralta ja jopa ilkeältä. Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä maailma, etenkin bisnesmaailma, on tuhannesti ankarampi. On erittäin pehmeää ja ystävällistä kertoa johtajatyperykselle, että hän väistyisi. Tai on hänelle ja yhtiölleen ystävällistä likvidoida epäpätevä johtaja jo kalkkiviivoilla. Jos valtaosa nokialaisista johtajista olisi vaihdettu maaliskuussa 2008, osakekurssin toisen kovan laskun aikana, olisi Nokia voinut rakentaa toisen vaihtoehtoisen tulevaisuuden (Nokian osakekurssin kaavio). Samoin olisi voitu saada kolmas vaihtoehtoinen tulevaisuus helmikuussa 2009, neljäs heinäkuussa 2011 ja viides silloin kun osakekurssi oli 1,30 euroa, eli heinäkuussa 2012.

2-Juhani-Risku-architect-designer-speak-What-comes-after-iPhone-Talk_Interest-Machine_UNIBZ-Bolzano

Luennon pääsisältö (synkronissa PDF:n kanssa)

  • Status Quo lähtökohta: Olemme korkeasti epäluotettavia. Maailman suosituin talvilaji pelataan kesäolympialaisissa. Miksei jalkapallo talvilajina pelata kesäolympialaisissa? Voiko mihinkään enää luottaa ja uskoa?
  • Megatrendit ohjaavat ihmisen aktiviteetteja ja liiketoimintaa, tiedostimmepa sen tai ei. Megatrendien kohtaamisen hallinta on maailman menestyksekkäimmän liiketoiminnan ydin.
  • Kaikki asiat monimutkaistuvat. Yksinkertaisia asioita ei ole. Monimutkaisuuden hallinta edellyttää nerokkainta visiointia, parasta taitoa, rohkeinta otetta ja nopeinta puuttumista.
  • Nokia tekee yhtä puhelinta kuten Applekin. Kummallakin yhtiöllä on siihen eri ote. Asiakasta jymäytetään silloin, kun sama puhelin naamioidaan eri muotoon amputoimalla ominaisuuksia ja nostamalla hintaa kuorrutuksella.
  • Visioinnin ja johtamisen suurin ongelma on, että kukaan ei kuuntele, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei usko eikä lopulta kukaan välitä.
  • Ns. mobiili liiketoimintaympäristö ei ole enää laitevalmistusta. Se on saturoitunut bisnesalue, eli kilpailu on kovaa, tungosta riittää ja katteet ovat pienet ja epävarmat.
  • Mobiili maailma on muuttunut media-vetoiseksi. On osattava yhdistää media, teknologia, Internet ja operaattoritoiminta. Apple ja Google menevät media edellä, Nokia menee puhelin edellä, Samsung menee koko medialaitetarjonta edellä.
  • TAIC-SIMO -malli on ainut menestyksen malli. Siksi Microsoft koettaa rakentaa ns. ekosysteemiä, jollaiset Applella ja Googlella on ollut valmiina jo vuosia. Nokia on ekosysteemissä pieni mediaruudun tekijä, jossain ZTE:n luokassa. Pelkkä Screen business eli Nokian tapauksessa pienimmän mediaruudun valmistus ei enää riitä.
  • Seuraavan sukupolven media-räjhdys tapahtuu Interest Machine™ -konseptissa kuvatulla tavalla. Siinä kaikki teknologiset, sisällölliset ja toiminnalliset kokonaisuudet ja yksityskohdat kohotetaan seuraavalle abstraktiotasolle. Kohtaamme neljä ongelmaa: 1) Kukaan ei usko asiaa, minkä vuoksi mitään kryptausta tai liikesalaisuuksia ei tarvita. Suomen kilei on myös hyvä kryptaamisessa, mutta baskinkieli ja inarinsaame ovat suomeakin parempia. 2) Asiat ovat niin monimutkaisia ja systeemisiä, eli vaikeita ja toisistaan riippuvaisia, ettei juuri kukaan laiskuuksissaan halua ryhtyä toimiin,vaan he suosivat omaa mukavuustasoaan. 3) Olemassa oleva nykytila näyttää jo valmiilta. Tuntuu siltä, että Googlella on kaikki mahdolliset virtuaaliset webbi-pohjaiset palvelut jo olemassa, ja että Applella on vuosien etumatka hurjien voittojen takaamassa ekosysteemissä. 4) Emme myöskään tahdo löytää yhtäaikaisia visionäärejä ja johtajia viemaan läpi Interest Machinen tapaisia kokonaisuuksia. Valtaosa tarjokkaista on mallia Bimbo muotoilujohtaja, emmekä saa ostettua Amazonin, Googlen tai Applen parhaimmistoa ulos firmoista. Kaikella varmuudella merkittävimmät johtajat ovat yhtiöiden nykyjohtajille vaarallisia. Siksi parhaat uudet visionäärit ja johtajat ovat osakkeenomistajien ja salkunhallitsijoiden valitsemia.
  • Kun puhutaan abstraktiomuutoksista hyvin draamallisilla ja hempeillä termeillä, kukaan ei usko eikä välitä asiasta. Tällaiset termit ovat kuitenkin parhaita kuvaamaan tulevaisuutta, sillä ne yhdistävät kaiken ihmistiedon ja -ymmärryksen kokonaisratkaisuun, ei pelkästään insinöörien ja bittinikkareiden kapeata katsetta. Kun abstraktioita kuvataan termein…  From Data to Information —> From Information to Knowledge  —> From Knowledge to Truth and Wisdom  —> From Truth and Wisdom to Drama and Beauty  —> From Drama and Beauty to Meaning  —> From Meaning to Love… voimme aina ongelma- ja epäjatkuvuuskohdissa ja suunnittelun vaikeuksissa palata tähän ylimmän tason tavoitteeseen. Näin voidaan myös tehdä teknologisessa, tutkimuksellisessa ja liiketoiminnallisessa tavoitteenasetannassa.
  • INPUT-teknologia eli datan sisäänsyöttöteknologia tulee mullistamaan Man-Machine -yhteyden. Ihmisen ja koneen, laajemmin ihmisen ja systeemin, vuorovaikutus kehittyy useita askelia eteenpäin.
  • Interest Machine™ on liian vaikea ymmärrettäväksi edes ns. asiantuntija- ja professoritasoilla. Näillä tasoilla on aina (AINA) liian kapea ja omaintressinen asenne, jota vahvistetaan tutkimuspaineilla ja alan sisäisellä kateudella. Vaikka muutamia pääasioita korostetaan matriisitaulukossa punaisilla teksteillä, on kokonaisuuden ymmärtämisen lakitaso saavutettu jo kauan sitten. Tässä on syy siihen, ettei sellaiset asiantuntijaorganisaatiot kuten yliopistot, Tekes ja Suomen Akatemia ota aihetta ohjelmiinsa.
  • Maailmassa on muutamia henkilöitä, jotka tietävät millaisia ratkaisuja ja tuotteita tulevaisuudessa tarvitaan, ja miten niitä suunnitellaan ja johdetaan. Italialainen fyysikko ja muotoilija Tommaso Gecchelin on yksi tämän ajan parhaita asiantuntijoita ja toteuttajia tulevaisuuden järjestelmille ja laitteille. Kuvaavaa ajallemme ja asiantuntijoillemme on se, ettei häntä ole vielä löydetty. Jollekin yhtiölle kuten Apple, Audi tai GE on onnekasta, että Tommaso on vielä vapaa toimija.
  • Johtamiseen tarvitaan uusia malleja ja henkilöitä. Nokia sai käyttää kaikkien Suomen ja maailman parhaiden johtajayliopistojen ja -professorien ja johtajakonsulttien tiedot ja taidot, ja yhtiö silti hölmöili ja tunaroi miljardeja. Nämä johtajat, johtajakonsultit ja johtajaprofessorit on sivuutettava iäksi, sillä heidän aiheuttama haitta lasketaan miljardeissa euroissa, sadoissa tuhansissa menetetyissä työpaikoissa ja tuhansissa edelleen jatkavissa besserwisser-johtajissa. Uutta on persoonallinen ja sitoutunut johtamistapa, joka perustuu johtamiseen edestä ja esimerkillä. Tällainen johtaja on itse visioinut, luonut, suunnitellut, toteuttanut ja johtanut kokonaisuuden ja detaljit. Tällainen johtaja ei kerta kaikkiaan jaksa tuhlata aikaa tollojen ja typerysten kanssa. Siksi heitä rekrytoidaan harvoin, mutta niin sattuessa yhtiö menestyy verrattomasti. Kaavio Juhani Riskun Tetra-mallin mukaisesta analyysista, jossa on sijoitettuna Steve Jobs, hänen luonne ja johtaminen.
  • Jokaisella asialla, ilmiöllä, ammattitaidolla ja tuotteen kehitysasteella on neljä eri vaihetta, primitiivi, traditionaali, moderni ja futuuri (futuristinen). Jokaisessa hyppäyksessä ilmiön luonne muuttuu ylemmälle abstraktiotasolle. Esimerkiksi primitiivisti on jano, tradionaali kehittää erilaisia juomia, moderni pistää juomat paremmiksi ja futuuri nostaa maljan. Näin jokaisen henkilön kannattaisi aika-ajoin tarkistaa oma kehitysaste toimintansa ja ajattelunsa eri aloilla. Mikä niistä on edelleen primitiivillä tasolla, olenko taantunut traditionaaliin, onko mikään vielä modernilla tasolla, ja tajuanko futuuria tasoa lainkaan. Steve Jobs oli tyypillisesti koko ajan tavoitteissaan futuurissa.

15.2.2013,  Juhani Risku, Bolzano

Kategoria(t): Bisneskritiikki, Brand Leadership, Johtamisen kritiikki, Journalismi, Kritiikin idea, Microsoft, Muotoilujohtajuus, Muotoilukritiikki, Muotoilun kritiikki, Nokia, Nokia Criticism

Nokia-logo – voiko sitä enää vaihtaa?

Viking Linesta artikkelin lopussa

Nokian brändin kannalta yksi merkittävimpiä asioita on, että voiko Nokia-logoa enää muotoilla uusiksi?

Nokia-logon lyhyt historia

Nokian nykyinen logo on ajalta kaapeli ja kumisaapas. Ensimmäiset nykylogot ilmestyivät kumisaappaisiin ja kaapelikeloihin jo 1970-luvulla. Sitä ennen Nokian logo oli melko standardoimaton, se sai muotonsa eri taiteilijoilta ja mainospiirtäjiltä julisteesta ja mainoksesta toiseen.  Usein logo oli jokin tunnettu kirjasintyyppi, joita käytettiin kirjapainoissa sanomalehdistä kirjan kansiin.

12_Design-criticism-E-leadership-Nokia-logo-Microgramma-Eurostile-comparison-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva ”Nokia-logon kirjainten tuunaus”. Kun NOKIA-logossa oli päästy Microgrammaan, tehtäväksi jäi sen tuunaus eli virittäminen itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Pientä viritystä oli tehtävissä kirjainten viistojen osien astekulmien säädössä, mutta merkittävin kehitysaskel oli muotoilla K-kirjain pois Microgramman tunkkaisesta diagonaalin ja paralleelipipedin yhdistämisestä: niitä ei yhdistetty, vaan liitettiin yhteen molekyylitason sidoksella, siis vain hienokseltaan.

Monesti Nokian logon on ajateltu olevan Eurostile Bold tai Bold Extended Extended. Näin onkin melkein, mutta ei aivan tarkasti. Nokian logon perustana on Microgramma-kirjasin. Microgramman suunnitteli  Alessandro Butti vuonna 1952 yhdessä Aldo Novaresen kanssa (joka sittemmin suunnitteli Eurostile-fontin samana vuonna 1952) Nebiolon kirjasinvalimossa Italian Torinossa.

Nokia-logo suunniteltiin uudelleen vuonna 1987 yhtiön sisällä Lars Hedmanin toimesta, ja logoa viritettiin vuonna 2005 yhtiön graafisten muotoilijoiden tiimissä. Logo perustui varhaisempaan Microgramman käyttöön, jossa kirjasin oli mukailtu sapluunan eli mallineen (Stencil) avulla maalattuihin kaapelikeloihin ja sellaisenaan kumisaappaiden tarroihin. Näin Microgramma jalostui Nokia-logon fontiksi. Microgramma (ja myöhemmin Eurostile) muodostui nopeasti ”insinöörifontiksi” teknologisiin näyttölaitteisiin kuten kaasupullojen, höyrylaitosten ja nestemoottorien painemittareihin,

Syynä Microgramman suosioon insinöörikeskeisissä järjestelmissä on mitä ilmeisimmin insisöörien fundamentaali pyrkimys laatuun, ymmärrettävyyteen ja kauneuteen. Tätä korosti kriittisesten järjestelmien, kuten mittareiden, selkeys, luettavuus ja ymmärrettävyys. Insinööreissä korostuu järjestelmien ideoinnin, suunnittelun ja toteuttamisen vastuu, vakavuus ja täydellisyys. Toisin sanoen, insinöörit ovat teknologisen yhtenäiskoulutuksen ja -kulttuurin kautta tekemisissä kokonaisuuden, sen toimivuuden ja toteuttamiskelpoisuuden kanssa. Meillä taiteilijoiden* puolella tätä kaikkea kutsututaan synonyymeilla kuningasajatukseksi, funktioksi ja käyttökelpoisuudeksi. Näille hieman ylemmällä tasolla oleva kokoava termi on kauneus, joka taiteen, ihmisymmärryksen ja tekotaidon ylin abstraktio. Kauneudessa on avain insinöörien ja taiteilijoiden hengenheimolaisuudelle: kumpikin ryhmä, niin insinööri kuin taiteilijakin, pyrkii täydellistämään työnsä tuloksen ihantellisimman ajatuksensa mukaiseksi. Ei ole ihme, että

Ennen kaapelitehtaan, kumitehtaan ja puunjalostusyhtiön fuusiota eri organisaatioilla oli oma identiteettinsä, logonsa ja symbolinsa. Jopa organisaatioiden tunnusvärit poikkesivat toisistaan. Fuusiossa yhtiön nimeksi pelkistyi Nokia. Kaapelitehtaan vuosikertomuksen vastuullinen graafikko oli Lars Hedman.  Hän myös suunnitteli yhtiön uuden vuosikertomuksen ulkoasun.

Ensimmäiseksi oli suunniteltava yrityksen julkiseen käyttöön tunnuskuva. Se tehtiin vuosikertomuksen kanteen muodossa OY NOKIA AB.

12_Design-criticism-D-leadership-Nokia-logo-Microgramma-Eurostile-comparison-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Nokia-logo ja Microgramma”. Kun Nokia-logoa (sinisellä) vertaa Microgrammaan, voidaan huomata erot välistyksessä (kerning), joka on logossa 5% pienempi kuin alkuperäisessä fontissa, kirjasinten viistojen osien kaltevuuskulmassa, joka on aavistuksen loivempi . Lisäksi  K-kirjaimen pystyosan ja ”korpraalinnatsan” liitos on terävä. O-kirjain on myös jämäkämpi logossa kuin fontissa. Vain I-kirjain on hyväksytty sellaisenaan. Nokia-logo on lopulta mitä dramaturgisin viritys insinöörifonttia ja yrityslogoa: Se on vieraannutettu alkuperäisestä Microgrammasta vain noin 0,31 % (pinta-alasuhde), 0,19% pinta-alaan suhteutetusta kirjaimien viisto-osuuksista ja 0,23% O-kirjaimen kaarevien osien pinta-alasuhteesta. Nokia-logo on siis visuaalisesti täysin vieraannutettu Microgrammasta brechtiläisen teatterin tavoin: katsoja tietää Nokia-logon olevan muuta totta kuin Microgrammaa. Ihmissilmä erottaa muotojen prosentin kymmenykset aivojen avulla itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Siinä on Nokia-logon hienovaraisuus ja toisaalta uuden logon muotoilun taakka. Uusi Nokia-logo on mitä vaikein muotoiltava, jos halutaan säilyttää hienovaraisuuden vaikeusaste.

Ensimmäiset versiot Nokia-logosta olivat muuntelematonta Microgramma, jossa OY ja AB olivat pienempää kokoa kuin NOKIA-teksti. Tämä ei tyydyttänyt Lars Hedmania, joten hän muotoili logon uudestaan. Kirjain K viritettiin pysty- ja viisto-osien liitoksessa, A- ja N-kirjainten viistot osat loivennettiin hienovaraisesti, ja O-kirjaimen sisäosaa terävöitettiin. Nyt logo oli valmis. Voidaan sanoa, että Hedman tuunasi Nokia-logon Microgrammasta.

Pian oli tarvetta liittää liiketoimintaryhmän nimi itse logoon. Aluksi logon liitännäiset kirjoitettiin Helveticalla, mutta myöhemmin ne tehtiin Microgrammalla. Kaikki tarpeelliset kirjaimet muotoiltiin uudelleen, kuten numerotkin, joita tosin ei alkuvaiheessa käytetty juuri lainkaan. Numerot tulivat käyttöön annettaessa eri puhelinmalleille nimi numeroinnin mukaan.

Kaikki uudet kirjasimet nimettiin ja toimitettiin latomoon, jotta kaikki bisnesryhmät pystyivät tilaamaan originaalit mallit omaan käyttöönsä. Microgramma vektoroitiin Xxpress Oy:ssä vuonna 1990. Tämän fonttisarjan kirjaimia ei käytännössä saanut käyttää yhtiössä sen vuoksi, että peruslogo voisi liikakäytön yhteydessä laimeta. Kuitenkin Leppävaaran Nokia Networksin multimediastudion nimessä ”Generation Nokia” mm. R-kirjain oli käytössä, mutta Riskun virittämänä niin, että R:n viisto häntä (tail) yhdistyi olkaan (shoulder) joka jatkui yhtenevänä R:n pystytolppaan (stroke).

12_Design-criticism-R-leadership-Nokia-Logo-vector-font-typeface-design-brand-forms-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Seuraava askel oli poistaa OY ja AB logosta, minkä yhteydessä logon käyttö suunniteltiin uudestaan. Samalla yhtiöidentiteetin tunnusmerkit ohjeistettiin uudestaan, jolloin liiketoimintaryhmät eivät enää saaneet nimeään logon yhteyteen.

Nokia-logon nykytila

Nokia-logo on menneen maailman ja vanhentuneen brändin manifestaatio.  Samaan aikaan kun kilpailijoiden modernit logot ja laajemmin tunnuspiirteet ovat dynaamisia, Nokia-logo on kuin hautakivi: kaukana 1950-luvulla syntynyt, sinänsä hieno Microgramma-fontti, omaksuttiin yhtiön insinöörien parissa ja insinöörivallan jatkuessa kukaan ei ymmärtänyt brändin tarvitsevan tuoreutusta.

Nokia-logo

Nokiassa on tuotemerkin, yrityskuvan ja brändinhallinnan (Brand Management) kannalta ollut aina vakava ongelma: ne ovat olleet markkinointiorganisaation ja -henkilöiden temmellyskenttää. Nokian, kuten kaikkien muidenkin tuote- ja muotoiluperustaisten yhtiöiden, brändin olisi perustuttava substanssiin eli tuotteisiin, palveluihin ja sisältöön. Nokiassa on aina menty mielikuva edellä. Tämä tarkoittaa, että vaikka tuote ei olisikaan kunnossa, uskotellaan markkinointikoneiston voimalla, että kaikki on hallussa. Tässä markkinointiorganisaatio ottaa vallan tuotekehitykseltä ja ryhtyy ensin valkoiseen valheeseen ja sen jälkeen mennään valhe edellä, tuote eli substanssi perässä. Näin markkinointiorganisaatio saa suhteettoman aseman ja sillä alistetaan yhtiön tärkein päätäntävallan, palkkojen ja arvoaseman osilta. Tällainen marssijärjestys tuottaa onnettomia seurauksia yhtiölle ja sen menestykselle. Nokiassa se tarkoitti sitä, että muotoilussa Frank Nuovo aloitti pinnallisuuden koristelun muodossa (prettification), jota Alastair Curtis nuorena muotoilijana seurasi ja voimisti.

Nykyinen Nokian muotoilu on mitä sekavimmassa tilanteessa: muotoilua johtaa henkilö, jolla ei ole edes viiden minuutin muotoilijakoulutusta, Nokia on luovuttanut merkittävimmän osan muotoilusta eli käyttöjärjestelmän, käyttöliittymän, visualisoinnin, graafisen muotoilun, ja palvelu- sisältökehityksen ja -muotoilun Microsoftille. Lyhyesti sanottuna, Nokialla ei ole enää merkittävää osaa mobiilialan muotoilussa, eikä siihen suuntaan yhtiötä johda visio, subtanssi eikä henkilö.

Markkinointiorganisaation ja -henkilöiden onni Nokian tilanteessa on aina ollut, että he eivät ole ymmärtäneet eivätkä hallinneet tuoteluomista (Product Creation), tuotekehitystä, tuotemuotoilua eivätkä Design Leadership -toimintaa eli muotoilujohtamista. Kun ei ymmärrä, ei tajua eikä osaa varautua pahimpaan, eikä varsinkaan häpeä huonoja toimia. Kun täyteen ymmärtämättömyyteen liitetään ehdoton valta, on markkinointiorganisaatio lumiukon asemassa, kun kilpailijat ovat alfauroksia ja -naaraita. Onni ymmärtämättömyydessä on sitä, että markkinointihenkilö ei kerta kaikkiaan tajua tuotteen olemuksesta ja sen toteuttamisesta mitään. Näin hän on onnellisen tietämätön yhtiön tilasta, omasta asemastaan yhtiön rapautumisessa. Ymmärtämättömyys suojelee typerystä kuin viina juoppoa.

Mainittakoon, että kun yhtiö on romahtamassa tai menossa konkurssiin, viimeisessä hädässä rahaa ja valtaa syydetään markkinointiin. Ylin johto luulee, että julkisuus ja näkyvyys pystyvät lisäämään heikkojen tuotteiden vetovoimaa. Monopoli- ja ns. neuvosto (soviet) -järjestelmissä, ja pohjattoman markkinointikassan tapauksissa, heikkoja tuotteita voidaan pitää hengissä kauankin.

Nokia-logoa on tuoreutettu muutamaan otteeseen ”Connecting People” -sloganin eli iskulauseen fontin osalta. Alunperin teksti oli Timesia versaalia, sitten Nokia-fonttia ja nyt iskulause on pääosin poistettu.

Connecting People -slogan syntyi vuonna 1992 Nokian Kirkkonummen Båtvikissa,  johtokunnan huvilalla. Sinne oli kokoontunut laaja joukko johtoryhmää ja heidän luottoihmisiä. Båtvik oli Nokialle pyhä paikka, jossa ei ulkopuolisia sallittu. Kuten nykyään NK Cablesin aluetta tarkastellessa näkee, on se erittäin tarkoin suljettu ja vartioitu. Iltaa istuttaessa Jorma Ollila otti esiin vauhdikkaan ajatuksen uudistaa Nokiaa tunnistettavaksi kuluttajatuoteyhtiöksi, silloinhan Nokia oli monialayhtiö, jolla ei ollut tunnistettavaa kokonaisbrändiä. Yhtiön luottomies DI Ove Strandberg otti ohjakset käsiin ja aloittivat listaamaan liitutaululle sanoja, Nokia-logon piirrosten viereen, joita Hedman oli hahmotellut logo-uudistukseen jo vuodelle 1987. Mukana tilaisuudessa olivat mm. Matti Saarinen, Lauri Kivinen, Anssi Vanjoki, Yrjänä Ahto ja Martin Sandelin. Slogania

Taululle alettiin, sopivassa nousujohteisessa tunnelmassa, listaamaan kaikkea mahdollista, mitä kuluttajatuote-Nokia voisi olla. Kyse oli eräänlaisesta Post-It -luovuudesta, tosin paljon ennen keltaisia lappuja. Ollila aloitti sanalla Telecom, ja jatkoi sanalla People. Sitten tuli koko joukko sanoja kuten media, television, human, arctic, future, illumination, strong jne. Listalle pääsi myös sana Connecting, joka oli yhtenä pitkässä sanajoukossa. Ilta päättyi saunomiseen ja illalliseen, minkä jälkeen kaikki vetäytyivät huoneisiinsa. Aamulla eri sanoja oli yhdistelty toisiinsa lauseiksi ja sanapareiksi, joista yksi oli Connecting People.

Myöhemmin mainostoimisto Varis&Ojala piirsi uuden ns. tuunatun Nokia-logon alle eri lauseita ja sanapareja, ja hän piti useita liian pitkinä logon alle. Pitkä fraasi aiheutti kirjasimen koon pienenemisen alle luettavuusrajan. Connecting People oli yksi näistä pitkistä ja siis hylättävien listalla. Suosittujen listalla olivat Future Telecom ja Human technology. Connecting People nousi pinnalle muutamien kuukausien aikana, kun mainostoimisto paransi fontin luettavuutta käyttämällä siinä Times-fonttia VERSAALINA. Nokian Connecting People on yksi maailman tunnetuimpia bisnes-sloganeita ja se otettiin käyttöön vuonna 1993.

_______________________._______________________

Nykyisin myös Connecting People -slogani on auttamattomasti vanhentunut, koska nykyään ihmisiä yhdistävät enemmän herpes, työttömyys ja äänestyskäyttäytyminen kuin puhesignaalin välitys mobiiliverkossa päätelaitteeseen. Hieno slogani vanheni mobiilialalla sinä päivänä, kun Nokian kilpailijat tekivät samat puhelimet niin teknologisesti kuin muotoilullisestikin. Media-alalla, jossa Nokiakin toimii, ihmiset yhdisti lopulta Facebook, joten slogani kannattaisi haudata vanhentuneen logon mukana.

Mitä jos Nokia-logo muutettaisiin?

Nokian muotoiluosasto joutuu tarkoin miettimään yhtiön tulevaisuuden skenaarioita ja Nokia-brändin olemusta, kun logoa lähdetään muuttamaan. Brand Management -ammattilaiset tiedostavat muutoksiin sisältyvät riskit, mutta heistä yleensä yhdelläkään ole kykyä uudistaa brändiä. Tämä johtuu brändinhallinnan suurimmasta onnettomuudesta, eli siitä, että Brand Management on kaapattu mainos- ja markkinointiosastolle. Nämä ns. markkinoinnin ammattilaiset pystyvät tekemään brändin edellyttämän differoinnin vain bulkkituotefirmassa mainoslauseisiin, paperikääreisiin ja webbisivujen värivaihtoehtoihin. Mutta makaroonien brändäykseen kannattaa palkata kauppatieteilijöitä ja mainostoimistoja, koska makaroonien differointi tapahtuu kääreen pinnassa, markkinointiviestissä ja nerokkaassa valheessa saada asiakas maksamaan kovetetusta jauhosta yhä korkeampi kilohinta.

Markkinointiosastojen henkilöiden suurin ongelma muotoilu- ja tuoteperustaisissa yrityksissä brändin luomisen ja kehityksen osilta on se, että he eivät kykene olla mukana tuotteiden visioinnissa, määrittelyssä, suunnittelussa ja muotoilussa. Ongelma suurenee hallitsemattomaksi, jos markkinointiosasto on (ON) mukana tuoteperustaisessa brändin määrittelyssä.

Määritelmä: Visionääristen tuotteiden muotoilun ja niihin perustuva brändin on oltava tuotteita luovien ja muotoilevien ammaitilaisten hallussa ja vallassa. Tuotteina tässä ymmärretään fyysiset tuotteet, laitteet ja esineet, palvelut, sisällöt ja edellisten systeemiset kokonaisuudet. Bulkkituotteiden brändäys on puhtaasti markkinoinnilla manipulointia (differointia), joten se sopii kauppatieteilijöille ja psykologeille.

Nokia-logo voi muuttua neljää eri reittiä:

  1. Logo suunnitellaan kokonaan uudestaan
  2. Logon lisäke eli slogani muutetaan
  3. Brändi suunnitellaan uudestaan eli tuotetarjonta, logo ja slogani uudistetaan
  4. Nokia sulautuu johonkin vahvempaan yhtiöön, jolloin Nokia häviää yhtiönä, brändinä ja logona.

12_Design-criticism-1-leadership-Nokia-Logo-emblem-Apple-brand-symbols-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Logon uudelleen suunnittelu on tuunausta, eräänlaista graafisen muotoilun amisviiksi-tason auton viritystä. Logojen uudelleen piirtäminen on tyypillistä mainostoimistokikkailua, jossa toimisto haluaisi tehdä koko brändin uusiksi tilanteessa, jossa asiakas tarvitsee vain logoon photoshoppausta. Mainostoimisto siis tarjoaa miljoonan euron hanketta yhtiölle, josta voidaan selvitä kaljakoripalkinnolla minkä tahansa AMK-tasoisen graafisen suunnittelun kurssikilpailulla. Korporaatioilla on kuitenkin tapana maksaa kaljakorin** sijaan muutama miljoona logon tuunaamisesta, koska näin voidaan osoittaa uuden logon olevan jotain ihmeellistä.

Nokian brändi tarvitsisi downshiftaamista eli brändistä pitäisi poistaa ohjelmisto-, käyttöjärjestelmä-, käyttöliittymä- ja mobiilipalvelutuotanto. Brändistä pitäisi myös poistaa noin 80 % muotoilusta, koska puhelinten ulkoisen muodon ja värien muuntelu tapahtuu erittäin kapealla muotomarginaalilla.

Nokian liiketoiminnan ja tuotteiden mukaisen sloganin olisi kuvattava yhtiötä mahdollisimman tarkkaan. Nyt kun Nokia muotoilee vain muovia, tai oikeastaan Nokia määrittelee vain muoville 6-8 eri väriä, ja hoitaa Foxconn-yhtiön tekemät laitteet valmiille jakelukanaville, voisi oikea slogani, kaikella kriittisellä ystävyydellä, olla esim. ”Coloured plastic from China” tai ”Discarding Design Training” tai ”Copycat products”.  Iskulause on helpompaa laatia kuin uusi logo. Liikemerkit ovat yleensä uusiutuneet evolutiivisin askelin ja abstraktiohypyin. Vain muutamat liikemerkit ovat dynaamisia ja loput ovat varsin staattisia.

Olisiko Nokia-brändi voitu uudistaa?

Kun arvioidaan Nokian lähimenneisyyttä, siinä tapahtuneita muutoksia ja mahdollisuuksia Nokian brändin uudistamiseen, voidaan löytää muutamia luontevia ajankohtia, jolloin olisi pitänyt toimia:

  1. 11.02.2011, kun Microsoft kaappasi Nokian → Nokia muuttui sisällöllisesti, koska se ei enää tee käyttöjärjestelmää, käyttöliittymää eikä ohjelmistoja, mobiilipalveluita eikä ylläpidä suhdetta mobiilisisältöön. Nokiasta tuli laitevalmistaja, jonka mukaan brändi, logo ja slogani olisi kannattanut laatia hyvissä ajoin
  2. 13.03.2011, kun Anssi Vanjoki jätti Nokian → Nokian brändinhallinnan luonut johtaja ei enää vaikuta brändiin
  3. 15.12.2011, kun Nokia aloitti Lumia-mallistolla USA:ssa → Nokia oli jo ehtinyt vaipua unohduksiin Amerikassa, joten tässä olisi ollut paras ajankohta lanseerata uusi brändi, logo ja slogani. Etuna olisi ollut se, että mikä kelpaa Yhdysvalloissa, kelvannee muuallakin
  4. 18.07.2012, kun Nokian osakekurssi lähti nousuun 1,33 €:sta → Nokian nousu lähti alkuun. Tätä olisi kannattanut ennakoida jo alkuvuodesta 2012, tai ainakin huhtikuussa 2012, jolloin synkkä lasku alkoi. 3-6 kk olisi riittänyt brändin uusimiseen, jos Nokian Brand Management olisi ammattimaisesti johdettu ja ammattilaisten miehittämä. Nokian uusi brändi yhdistettäisiin uuteen nousuun, joten tuoreutus olisi loogisesti positiivinen asia, olivat uudistettu brändi ja logo kuinka hyviä tai huonoja tahansa.

Nokian brändin, logon ja sloganin hallinta ja uudistaminen on muotoilujohtamiseen liittyvä asia. Ammattimaisen päämuotoilijan eli muotoilujohtajan työpöydällä on 50-200 omakätistä luonnosta oman muotoilutiiminsä ohjaamiseen ja tarkemman työn arviointiin. Tästä luonnosteltu tuote- ja tuotemerkkikokonaisuus jatkaa sopivasti ositettuna jollekin luovalle Brand Design -toimistolle, jonka työtä valvoo, seuraa, kommentoi, kritisoi ja ohjaa muotoilujohtaja tiimeineen. Tehtävä voidaan myös ottaa pois toimistolta, jos se ei osaa tehdä kelvollista esitystä.

Jos brändin, logon ja sloganin hallinta ja uudistaminen vastuutetaan markkinointiorganisaatiolle, ovat he näiden alojen ulkopuolisina täysin riippuvaisia ulkopuolisen suunnittelutoimiston aivoituksista. Näin Nokialla kävi aikanaan Nokia.com -sivustojen suunnittelussa vuosina 2003-2004 ja OVI-konseptin toteutuksessa vuonna 2007. Kumpaakin mestaroi brittiyhtiö, ja tilaamisen hoiti muutama brändiekonomi. OVI-brändi osoittautui epäkelvoksi ja siitä luovuttiin.

Ennuste Nokia-logon ja -brändin seuraavasta sukupolvesta

Todennäköisintä on, ettei Nokian logo ei tule muuttumaan. Sen muuttaminen olisi aivan liian suuri riski tilanteessa, jossa analyytikot voisivat tulkita logon olevan uusi sen vuoksi, että Nokian liiketoiminta on itsekin tunnustettu kapeaksi. Samalla kun Nokian liiketoiminta on yhteen puhelintuotteeseen (ja toinenkin kaavio) perustuvaa, on se selkeä vapaaehtoisen luovuttamisen merkki kokonaisen mobiilimarkkinan hallinnasta. Liiketoiminnan kapeus johtuu siitä, että Nokia ei enää tee käyttöjärjestelmää, käyttöliittymää eikä visualisointia, mobiilipalveluita ja mobiilisisältöjä. Uusi logo voitaisiin helposti liittää tämän uuden tilanteen selkeyttämiseen ja betonointiin. Nyt jos koskaan, vanhalla logolla voidaan pitää päätä pinnalla viimeiseen asti. Jos taas koko brändi muutettaisiin, olisi Nokian kerrottava selkeästi liiketoimintansa kaventuneen pelkäksi puhelinvalmistajaksi 2-4 % katteella. Brändiä ei kannattaisi rakentaa valheellisesti kattamaan kaikkea mobiilialan toimintoja kuten ohjelmistoja, palveluita ja sisältöjä, koske ne toteutetaan Microsoftin toimesta.

Jos Nokia tuoreuttaisi logoa, voisi siinä olla nykyisten puhelinten värejä ja joitain muovikoteloiden muotoja. Näin siksi, että Nokian muotoiluosastolta on ilmoitettu, että tietyt värit ja muodot ovat Nokiaa differoivia ja itse suunniteltuja.

Nokian logoon liittyy kaksisuuntainen riski: logon muuttamisessa on yhtä suuri riski kuin sen muuttamattomuudessakin. Kumpaakaan ei kannata tehdä, eli kun ei tehdä mitään, muutos ei nosta päätään eivätkä ulkopuoliset arvioitsijat voi reagoida mihinkään suuntaan. Näin riski on ehkä pienin.

Nokian riski käyttää keksimiään muotoja ja värejä logon yhteydessä voisi olla vaarallista. Jos nykyisen Lumia-malliston värit ajautuvat logoon, on siinä kopioinnin vaara suhteessa kilpailijoiden Googlen ja Applen logoihin. Monipuolisen värisarjan tuominen Nokia-logoon olisi liian suuri uhka brändille. Jos Lumia 920-puhelimen muodot ajautuvat logoon, olisi se jonkilainen yhdistelmä Lakritsityttöä, muoviankkaa ja Eskimopuikkoa. Tämä olisi haaste jopa Jonathan Ivelle ja Wieden+Kennedylle.

Nokia-logosta Nokia-tunnukseen

Applella on tunnuskuvanaan omena, josta on haukattu pala pois. Alun perin Apple-tunnuskuvassa oli kuusi vaakasuuntaista väriraitaa, jotka koostuvat prisman hajottamasta valkoisesta valosta. Applen omenan kuusi väriä ovat prisman hajottamaan väreihin nähden väärässä järjestyksessä.

12_Design-criticism-Apple-logo-leadership-Nokia-emblem-brand-symbols-forms-colors-Idiom-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Kuva “Applen tunnuskuvassa on spektri laitettu uusiksi”. Applen omenassa spektrin värejä on sommiteltu uuteen järjestykseen, mikä tekee kuvasta dynaamisemman ja rauhallisemman. Spektri-sarjassa omenan keskiosa rajautuisi tummien ylä- ja alaosien väliin. Vihreä yläosa puolestaan mahdollistaa vihreän lehden. Applen värit on myös pää- ja välivärien sivussa.

Suurin haaste Nokialla on päästä eroon logosta eli N-O-K-I-A -kirjaimista yhtiön bränditunnuksena. Näihin kirjaimiin yhdistetään paljon menneisyyttä, jossa on enemmän negatiivista kuin positiivista. Nokian kaikki liiketoiminnat ovat lopulta epäonnistuneet ja pääosin lopetettu Nokia-nimellä. Vessapaperi ei ole enää Nokia-nimistä, eivät alumiinituotteet, lattiapäällysteet, kaapelit, kumi, puhelinkeskukset eivätkä verkkojärjestelmät. Vaikka Nokia-nimeen liitetään rakettimainen osakearvon nousu juuri ennen 2000-lukua, on tässä nousussa harmittavan suuri osa mobiili- ja ICT-alan kuplaa. Nokia-nimeen liittyykin heti vuodesta 2001 alkaen menestyksekäs puhelinliiketoiminta ja siitä irtautunut osakearvo. Voidaankin arvioida, että tuottavan liiketoiminnan ja osakkeen arvon kehitys yhteenlaskettuna kuvaavat Nokian todellista olemusta: yhtiön osakkeen arvo ankkuroituu 2-4 euroon ja tuotteet pysyvät mahdollisimman tavallisina ja keskinkertaisina.

Kaikki edellinen, kaikkien liiketoimintojen loppuminen tai surkastuminen, osakkeen arvon tuhoutuminen eli omistajien omaisuuden murentaminen, johtuvat yksinomaan liiketoiminnan ymmärtämättömyydestä, visioinnin heikkoudesta, johtamisen kelvottomuudesta, työntekijöiden alamaisasenteesta ja sarjallisesta ratkaisujen ja päätösten epäonnistumisesta. Kyse ei ole yhtiön ulkopuolisista tunnistamattomista voimista, joihin ei voi vaikuttaa. Kyse on totaalisesta miljarditason hölmöilystä, joka on entisten nokialaisten mukana leviämässä suomalaisiin yrityksiin ja instituutioihin laajemmin ja mikä pahinta, syvemmin. N-O-K-I-A -kirjaimiin liittyy nykyisen Nokia-yhtiön kannalta liian paljon haitallista, josta kannattaa päästä eroon tuotemerkin ja yrityslupauksen vuoksi.

Nykyisellään N-O-K-I-A -kirjaimiin yhdistyy globaalin yrityshistorian katastrofaalisinta johtamista. Toimitusjohtaja on saanut toimillaan perustettua uuden mittarin, jolla yhtiö lähes tuhotaan. Jokainen johtaja, joka on listattu epäpäteväksi (ja toinen lista ja linkki uutiseen), on potkittu pois Nokiasta, ja muotoilu on johtamiseltaan typertynyt tyhjiksi sanoiksi ja käytännön muotoilultaan taantunut kakkos-kolmoskurssin muotoilualokkaan piperrykseksi. Missä ovat ne ryhdikkäät muotoilijat, jotka eivät enää suostu alentumaan arkiajatteluun ja teeskentelyyn perustuvaan muotoilujohtamiseen, vaan ryhtyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan media-teknologia-ohjelmisto-Internet -kokonaisuuksia? Missä ovat ne kunnialliset muotoilijat, jotka eivät enää suostu vaikenemaan muotoilun johtamisen insestisten nimitysten vahingollisuuteen? Missä ovat ne yliopistokoulutetut muotoilijat, jotka pystyvät ottamaan haltuun muovisten puhelinten lisäksi käyttöjärjestelmä-, käyttöliittymä-, mobiilipalvelu- ja sisältö- ja visualisointisuunnittelua? Entä tulevaisuuden Internet, onko parempi antaa muotoilubimboilulle valta vai aloittaa rehellinen ja rankka työ muotoilla uusi tulevaisuus mobiilille Internet-kommunikaatiolle, jossa kilpailijat nyt teurastavat Nokiaa?

N-O-K-I-A -kirjaimiin yhdistyy myös erikoinen liikkeenjohdollinen piirre: yhdelläkään johtokunnan ja hallituksen jäsenellä ei ole koulutusta, kokemusta tai visioita siitä liiketoiminnasta, jossa he katsovat olevansa. Nokian liiketoiminta-ala on teknologialla ja Internetillä lisätyssä mediassa, jossa merkittävimpiä toimijoita ovat Apple, Google ja Facebook. Nokia on kuitenkin kaventunut samaan riviin Samsungin, HTC:n ja Huawein kanssa, eli alisteiseksi puhelinvalmistajaksi, paremminkin medianäyttövalmistajaksi, ulkopuolisen ohjelmistovalmistajan armoille. Samsungilla on Nokiaan verrattuna ylivoimainen Screen-tarjonta aina puhelimista tabletin ja tietokoneiden kautta TV-järjestelmiin. Nokialla on ainoastaan pikkuriikkinen puhelinnäyttö tarjolla ”isoja poikia” vastaan.

N-O-K-I-A –kirjaimia tuskin voidaan puhdistaa liiketoimintojen alasajoista, huonosta johtamisesta ja muotoilubimboilusta, mutta se voidaan korvata tuotemerkillä, jota ei tarvitse lausua Nokia-sanana, vaan ymmärtää käsitteettömänä 4D-kuviona. Nokian kannattaa yhdistää media-teknologia-ohjelmisto-Internet -kokonaisuus ja tuotemerkki uudistumiseensa. Samalla luovutaan Microsoftista, bimboista, insinööri- ja ekonomivallasta, johtajuuden haitallisista opeista ja otetaan johtajuus markkinoilla, jota hallitsevat Apple, Google, Facebook ja Samsung. Nokian nykyisellä visiolla ja johtajilla kilpailussa ei pysytä haastajien tahdissa. Kenellä on valta hallita Nokiaa? Omistajilla.

Nokia-tunnusta ei kannata laatia nykyisen puhelinkuori-liiketoiminnan ympärille. Nokia-tunnus kannattaa tehdä seuraavan sukupolven media-teknologia-ohjelmisto-Internet -kokonaisuuden ympärille. Se tosin edellyttää itsenäisyyttä, visiota, kyvykkyyttä ja johtajuutta, jotka puuttuvat nyky-Nokialta. Näin Nokian liiketunnuksen uudistamisen pitää perustua koko yhtiön uudistamiseen. Uudistaminen puolestaan voi tapahtua vain ulkopuolisin voimin, johon on kaksi tietä: joku kilpailijoista tai alalle pyrkivistä yhtiöistä ostaa Nokian patentit, kartat ja aloittaa Microsoftin murentamisen. Toisena vaihtoehtona on vaikeampi mutta parempi vaihtoehto, jossa omistajat ryhdistäytyvät ja vaihtavat vision, johtajat ja suuren osan henkilökunnasta.

Nokian liiketunnuksen luonnoksia

Kun Nokiassa luovutaan kirjaimiin perustuvasta liiketunnuksesta, on yhtiön liiketoiminnan tulevaisuudella uutta tunnusta määrittävä tehtävä. Tunnus voi olla abstrakti eli konkretian ulkopuolinen ilman viitteitä mihinkään olevaiseen. Tämä olisi tunnukselle vahvin merkityssisältö eli merkitys syntyy puhtaasti yhtiön olemuksesta, ei ennakkoon annetuista lupauksista. Näin mikä tahansa läiskä, vapaa kuvio tai liiketoimintaan liittymätön ilmiö tai olio kuten leptoni, kiinnevoima tai sijapääte, olisi lähtökohtaisesti jännitteetön. Toinen turvallinen tunnuskuvan perusta on idiomaattinen eli alkuperäiseltä merkitykseltään sumentunut ilmaus. Idiomaattisuutta voitaisiin laajentaa ilmauksella, joka on irrotettu alkuperäisestä ympäristöstään, kuten Duchampin pisuaari. Kolmantena tunnuskuvan prinsiippinä voi olla suora vertauskuva, joka parhaimmillaan sisältää lupauksen, joka voidaan täyttää. Tällainen voi olla esim. siipi, joka kuvastaa lentoon lähtöä ja lentämistä – leikkisästi ”Nokian liiketoiminta lähtisi lentoon”. Neljäntenä tunnuskuvan perustana voisi olla suora kuva, tyyliteltynä, fotorealistisena tai CAD-mallinnettuna ja jopa animaationa oleva isku-päin-naamaa -kuva, jolla kerrotaan yhtiön nykyinen tai tuleva liiketoiminnan ydin. Sellainen kuva voisi olla Lumia 920-huippumallin peräpuoli tai siinä oleva detalji, muotoiluosaston tuunaama suppositorio-muoto.

12_Design-criticism-2-leadership-Nokia-Logo-emblem-Apple-brand-symbols-forms-colors-Duchamp-Idiom-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Kuva ”Nokian neljä mahdollisuutta uuden tunnuskuvan lähtökohdaksi”. Nokialla on erityisen ihanteellinen tilanne liiketunnuskuvan kannalta: Nykyinen N-O-K-I-A -kirjainjoukko on vanhentunut ja sen taakkana on liikaa epäonnistumisia ja sarjallista epäpätevyyttä. Uusi tunnuskuva ratkaisee kaiken: uusi se voi olla, jos kaikesta vanhasta liiketoimintaa heikentävästä päästään eroon ja tunnuskuva laaditaan mieluiten laajimman TAIC-SIMO -mallin mukaan, ja aletaan myös toimimaan sen mukaan.

Nokia-logo -artikkeli on alunperin kirjoitettu Nokian sisäiseen blogiin 10.2.2007. Tiedot perustuvat Nokian Art Director Juhani Pitkäsen ja Nokian graafikko Lars Hedmanin teksteihin, ja tri Martti Häikiön kirjoittamaan Nokia-historiaan. Väreihin ja muotoihin liittyvä teksti perustuu Juhani Riskun arkkitehtoniseen muoto-oppiin, muotoilun perusteisiin ja muotoilun kritiikkiin.

8.12.2012 Juhani Risku, Högfors

*Me taiteilijat. Taideperustaisuus määrittelee taiteilijuuden ja sen vaatimukset. Taide on vapaata mutta ankaralla kontekstuaalisella sidonnaisuudella ansaittua ajatuksen ja taitotekoisuuden toteutumista. Konteksti on taiteilijoiden kumulatiivinen kulttuuri. Sidonnaisuus on sukupolvista aikalaisriippuvuutta. Ansaitseminen on kovaa työtä ankarassa ohjauksessa. Vapaus on ajatuksen irtautumista kumulatiivisen kulttuurin uusintamiseen. Taitotekoisuus on kaiken jo olevan osaamista ja siihen oleellisen uuden taidon tuomista. Muotoilu eli muodonanto on ajatuksen, käden, kynän ja paperin mahdollistama konstruointi, jolla hahmotellaan itsenäinen, toimiva ja elinkelpoinen systeemi, joka toteuttaa elämää ylläpitävän tai edistävän toiminnon. Me arkkitehdit ja muotoilijat, siis taiteilijat, synnytämme kokonaisuuksia ja detaljeja, joiden ylin määrittävä kriteerio on kauneus. Se joka tässä kysyy, mitä kauneus on, ei ymmärtäisi vaikka sitä hänelle näytettäisiin ja selitettäisiin.

_________________________________________________________

**Kaljakorilla brändi vuosikymmeniksi. Mainittakoon hirtehinen mutta tosi tarina, miten kahdella kaljakorilla on ostettu yksi Suomen menestyksekkäimmistä brändi-ikoneista. Tampereella noin 1980-luvun alussa vappulehti Tampin tekeminen oli jaettu Plebeijien kesken siten, että aika-ajoin arkkitehtiopiskelijat tekivät Tampin. Työtapana oli, että tekijäryhmä sulkeutui jonnekin kaukaiseen paikkaan ruuan, juomien ja materiaalin kanssa niin, että ihmisten ilmoille tultiin painovalmis aineisto mukana. Mitään tietokoneita ei silloin vielä ollut käytössä, originaalin tekeminen oli puhdasta saksitaittoa.

Tampin tuotanto oli helppoa arkkitehtiopiskelijoille, koska he ovat luovia hulluja ja piirustustaitoisia. Tapahtui niin, että vuoden Tampin (ehkä Pravda, Elvytys tai joku muu) pääsponsori oli suuri varustamo, joka oli antanut auton takaikkunatarran, sellaisen metrin levyisen, tuotantoryhmälle originaaliksi. Siitä piti jotenkin saada näkyvyyttä Tamppiin. No, tila mainoksille ei ole arkkareiden pääintressi, vaan juttujen tekeminen, joten juuri ennen ilmoille lähtöä piti hädässä sijoittaa joku hemmetin autotarra pieneen tilaan. En tiedä kuka heistä, Iiro, Jaakob vai joku muu, leikkasi tarran keskeltä pienen otteen VIKING LINE -tekstistä, josta Tamppiin mahtui juuri ja juuri NG LI, n-kirjaimestakin piti leikata pala pois. Näin kiteytyi Viking Linen satojen miljoonien brändi, ensin yhdellä kaljakorilla, ja toisellakin, sillä tuotantoryhmä meni naukumaan toisen korin sen vuoksi, että Viking Line alkoi sopimuksesta huolimatta käyttää logoa laajemmin. Olisi kohtuullista, että Viking Linen omistaja korvaisi jokaiselle maailmanluokan miljoonabrändin luojalle oman miljoona euroa + ALV. – Arkkitehtiteekkari TTKK, vm. 1977, Juhani Risku

Kategoria(t): Bisneskritiikki, Brand Leadership, Brand Management, Graafinen muotoilu, Graafinen suunnittelu, Johtamisen kritiikki, Kritiikin idea, Microsoft, Muotoilujohtajuus, Muotoilukritiikki, Muotoilun kritiikki, Nokia Criticism