Talvivaarasta arktinen Cleantech -renesanssi

8.11.2013

Cleantech on yleensä kokoelma erillisiä teknologioita, prosesseja ja palveluita, joilla on keskinäinen yhteys toisiinsa. Kun Cleantechin osaset kootaan systeemiseksi kokonaisuudeksi, saadaan toimiva ja liiketaloudellinen malli vientikelpoiseksi.

Cleantechin systeemisyys on helpointa ymmärtää kaupunkirakentamisen kautta. Kaupunkirakentamisessa puolestaan mennään kaupunkisuunnittelu edellä. Suunnittelua edeltää visiointi ja mahdollisten maailmojen konseptointi, eli konseptoidaan jonkin mallin mukaan useita toimivia vaihtoehtoja, ja aletaan viedä osaamista mm. Kiinaan, Venäjälle, Kanadaan ja USAhan.

Alla oleva Case Talvivaara osoittaa Cleantechin olevan prototypoitavissa Suomessa, minkä jälkeen modernia Garden Cityä voidaan viedä menestyksellisesti. Arctic Garden City on geneerinen malli, jota voidaan soveltaa eri kulttuureissa ja mittakaavoissa. Aiheen ympärille on vain koottava parhaat voimat ja pilottihankkeen esisuunnittelu rahoitettava Tekesin ja EU:n toimesta.

Case Talvivaara – Cleantech -renesanssin alku

Talvivaarassa on suomalaisen Cleantechin, arktisen teknologian, energiateollisuuden ja eettisen teollisuuden alku. Tälle on maailmalla suuri tarve ja ala kehittyy kasvavaksi miljardibisnekseksi nopeasti.

Jotta Talvivaara saataisiin jo kevääksi 2014 osaksi Cleantech-strategiaa, on Talvivaara ajettava alas nopeasti ja kaivos suljettava. Näin vapaudutaan osakkaille mahdollisesti maksettavista osingoista ja keinottelu osakkeilla estyy: ”Konkurssin jälkeen Solidiumin ei tarvitsi enää pumpata yhteiskunnan rahaa kannattamattomaan yritykseen (Jukka Oksaharju, Nordnet).  Osakkaiden kohdalla sijoittamisen riski toteutuu reilulla tavalla, ja he saivat osallistua Cleantechin rahoitukseen, sillä heidän rahoillaanhan Talvivaara saatiin alan edellyttämään katastrofaaliseen tilaan. Omistajat eivät ymmärtäneet valvoa omistusmassansa arvoa ja kehitystä.

Arktisuus, kaupunkirakentaminen, Cleantech ja Sotkamo

Mitä kaikkea Sotkamo ja Kainuu voisivat antaa maailmanlaajuiselle teollisuudelle, kaupunkirakentamiselle ja työllisyydelle? Mitä Sotkamo ja Talvivaara voisivat parhaimmillaan olla kaivoksen jälkeen? Sotkamon ja Kainuun tulevaisuus yhdistyvät Talvivaarassa seuraavasti:

  • Talvivaara on eettisen teollisuuden lähtölaukaus
  • Talvivaara on arktisen teknologian keskus keskellä ei-mitään, eli se on globaalisti uskottavin ja skaalautuva moderni teollistamishanke
  • Talvivaara on globaalin Cleantechin keskus, jossa raaka-aine säilytetään tuleville sukupolville ja kaivos puhdistetaan geologisella huippuosaamisella. Tämä yhdistää vastuulliset tutkijat, insinöörit ja yliopistot
  • Talvivaara on arktisen kaupunkirakentamisen malli laajelle uudelle kasvualalle, eli kaupunkirakentamiselle niin arktisille kuin mannermaisillekin alueille
  • Talvivaarasta ja Sotkamosta tulee maailmanlaajuisesti vierailluin keskus, johon matkailijat, toimittajat, päättäjät ja viranhaltijat tulevat katsomaan teollisuuden uusia organisointimalleja.

Millainen on uusi kaupunkirakentamisen malli? Kaupunkirakentaminen, globaalisti suurin ja voimakkaimmin kasvava toimiala, tarvitsee visioita, käytäntöjä ja malleja. Mallit kannattaa suunnitella ja testata ankarimmilla alueilla, eli arktisissa olosuhteissa ja potentiaalisilla laajentumisalueilla (eli Kanadassa, Siperiassa, tundralla ja Suomessa). Se mikä toimii arktisilla alueilla, voidaan skaalata dynaamisesti mihin tahansa olosuhteisiin. Kylmää kestävä rakenne toimii kääntäen kuumilla alueilla. Kylmiin olosuhteisiin perustettu rakennus skaalautuu edulliseksi lämpimissä olosuhteissa.

Ilmaston lämpeneminen, johtui se miljardien vuosien aurinkosykleistä tai ihmisen vaikutuksesta, aiheuttaa globaalia muuttoliikettä kuumilta alueilta viileisiin paikkoihin. Kun varaudumme muuttoon ennakolta rakentamalla kaupunkien malleja ja prototyyppejä, olemme hallitun muutoksen tiellä. Suomella on historiallista uskottavuutta arkkitehtuurissa, kaupunkirakentamisessa, arktisten olosuhteiden hallinnassa ja itsenäisessä hengissäselviämisessä  jo vuosisatoja, joten uuden kaupunkirakentamisen malli on vain askeleen päässä Sotkamosta.

Onko mikään edellisessä realistista? Kaikki edellisestä on normaalia innovaatiotyötä, ammattitaitoa ja johtajuutta niille, joille se on ennestään tuttua. Muille se on pelottavaa ja epäilyttävää. Ainut, mikä ratkaisee eron siinä, missä radikaali innovointi ja rakentaminen toteutuvat, on rohkeus ja kyky toimia nopeasti. Nyky-Suomi on tässä huono ja arka: olemme sotkussa, jonka ytimessä ovat ICT-alan romahdus, poliittinen sekasorto, taloudellinen lama ja näkymien puuttuminen.

Talvivaara-Arctic-Garden-City-Engineering-Ethical-Industry-Center-Juhani-Risku-Architecture-47-Ivalo-Design-planning

Kaavio Arktinen kaupunki, Arctic Garden City, Ledoux-Howard-Risku: Arctic Garden City  (1775, 1902, 1995, 2013). Kaupunkiutopisti Ebenezer Howard ja arkkitehdit Claude-Nicholas Ledoux ja Juhani Risku ovat yhdessä kehittäneet 238 vuoden aikana arktisen puutarhakaupunkimallin sovellettavaksi Talvivaaraan. Mallissa alkutuotanto, käsiteollisuus, teknologia, maatalous, matkailu, kauppa, koulutus ja tutkimus, sosiaalitoimi ja hallinto on verkostoitu ja optimoitu toimimaan yhdessä.

Cleantech ja arktinen teknologia tarvitsevat oman keskuksensa

Agenda: keskitetään suomalainen Cleantech -äly ja -osaaminen, arktinen teknologia, energiateollisuuden ja eettisen teollisuuden tutkimus ja kehitys Kainuuseen. Kun rahoitamme näiden alojen tutkimusta, kehitystä ja johtamista esim. yhdellä miljardilla eurolla, saamme Kainuussa ja Talvivaarassa alueet kuntoon, haitallisen liiketoiminnan lopetettua ja kehitettyä satojen miljardien liiketoiminta.

Maailmalla modernin Cleantech -osaamisen tarve on välitöntä, laajaa ja syvää. Talvivaarasta voidaan kehittää Global Cleantech Center Talvivaara GCC, jossa voidaan mallintaa ja kehittää kokeelliset ratkaisut niin kemiallisesti, fysikaalisesti kuin insinööritieteellisestikin. Talvivaarassa on myös ihanteellista arktisten teknologioiden simulaatio ja käytännön toteutus, jotka tehdään tulevassa Arctic Engineering Center Talvivaara  AEC. Näin arktisen teknologian kehittäminen voidaan viedä todellisiin arktisiin olosuhteisiin pois Etelä-Suomen vesisateista ja Pohjois-Suomen vaisusta ilmapiiristä (Oulu, Rovaniemi).

Arktisten teknologioiden keskiössä ovat myös energiantuotanto ja energiatalous. Talvivaaran keskuksessa kehitetyt ratkaisut ovat todellisissa olosuhteissa koeteltuja, joten ne toimivat koko arktisella alueella. Yhä laajentuva arktisten alueiden valloitus hyötyy tulevasta Talvivaaran AEC:ssa tehtävästä energiateknologioiden kehityksestä juuri niiden eettisyyden ja ekologisuuden vuoksi.

Maps-Talvivaara-Global-Cleantech-Arctic-Engineering-Ethical-Industry-Center-GCC-CEI-AEC-Kajaani-Risku

Kartta Global Cleantech Center Talvivaara GCC  ja sen ohessa Arctic Engineering Center Talvivaara  AEC:lla ja Center of Ethical Industry Talvivaara CEI:lla on keskeinen maantieteellinen asema globaalissa kehitystyössä, kun otetaan huomioon ongelmat, olosuhteeet, teknologiat ja simulaatiomahdollisuudet.

Talvivaarasta eettisen teollisuuden alku

Talvivaara edistää selkeästi myös eettistä teollisuutta ja sijoittamista, tosin käänteisesti. Talvivaarassa sovellettiin keskeneräistä prosessia ja omistajiksi harhautettiin yhtiöitä, pienosakkaita ja valtio rahoittamaan katastrofia. Prosessin toimivuudella uskottelu on eettisesti arvelluttavaa, ja omistajien sokeus ottaa selvää omistamansa yhtiön toiminnasta ja tilasta on eettisesti kestämätöntä. Talvivaarasta voidaan rahoitustutkimuksen alueella kehittää malli aktiiviselle investoimiselle, jossa omistaja haluaa suoraan vaikuttaa yhtiönsä toimintaa. Nokiassa omistajat suurimpia pankkeja, eläkelaitoksia ja osakkaita myöten edustivat ns. tyhmää rahaa, ja tuloksena Nokian arvokkain osa vietiin Microsoftille.

Uutta eettistä teollisuutta voidaan kehittää Talvivaaran kohdalla nopeassa konkurssissa ihanteellisella tavalla. Toisin kuin Nokiassa, Talvivaarassa kaikki johtajat irtisanotaan heti ja ”with fanfare” eli suuriäänisesti. Näin heidän kelvoton johtajuus ei leviä millekään alalle pilaamaan toimintoja Talvivaaran malliin. Eettistä tässä on se, että mikään toimiala ei kestä sarjatunareita, joten heidän matkansa katkaistaan heti alkuunsa. Eettisyyttä on myös jättää nikkelivaranto myöhempien sukupolvien käyttöön, eikä louhia ja jalostaa sitä kannattamattomilla marginaaleilla nikkelin nykysellä hintatasolla ja nykyisessä kilpailutilanteessa.

Talvivaaraan perustettava Center of Ethical Industry Talvivaara CEI on globaalisti uskottava eettisen teollisuuden keskus, koska se perustetaan Nokian kotimaahan ja Talvivaaran tuhoamaan luontoon muuttamaan maailmanlaajuisen teollisuuden suuntaa kohti uutta abstraktiota. Tämä uusi abstraktio käsittää tuottavan teollisen toiminnan visioinnin, organisoinnin ja johtamisen eettisin perustein.

CEI saa konsultoitavakseen mm. Kiinan, USA:n ja Euroopan teollisuuden, joissa on rakenteellisia eettisen toiminnan vastaisia käytäntöjä.

Kaikki voittavat nopealla toiminnalla

Talvivaaran kohdalla on tehtävä päätöksiä muutamassa viikossa. Kun päätökset perustetaan eettisen ja kestävän teollistamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen, voidaan Talvivaaraan sijoitettava 0,5 miljardia euroa jakaa Cleantechin ylösajoon ja Talvivaaran kaivoksen alasajoon nopeasti.

Cleantechin ylösajo ja Talvivaaran kaivoksen alasajo voidaan organisoida niin, että keväällä 2014 Talvivaarassa on toiminnassa keskus, jossa sekä Cleantech, arktisen teknologian että eettisen teollisuuden osastot ovat toiminnassa. Ne verkostoidaan nykyisiin yliopistoihin, joissa on käynnissä vastaavaa toimintaa.

Tätä radikaalia organisointia ja teollista abstraktiomuutosta tarvitaan Suomen nykytilassa. Talvivaarasta on kehitettävissä Cleantechin, arktisen teknologian ja eettisen teollistamisen globaali keskus, joka työllistää suoraan 3000-5000 ammattilaista ja välillisesti noin 12000 henkilöä. Näiden toimintojen globaalin konsultoinnin vuotuinen liikevaihto on 300-700 miljoonaa euroa.

Kun Talvivaarassa aloitetaan kaikkien radikaalien toimintojen, eli Cleantechin, arktisen teknologian, energiateollisuuden ja eettisen teollisuuden organisointi, ensin suomalaisena investointina, alkaa ulkomaisten investointien vyöry. Muutamassa vuodessa kaikkien arktisia teknologioita, energiaratkaisuja ja Cleantechiä kehittävien yhtiöiden on oltava paikalla. Asialla on kuitenkin kiire, sillä monet muutkin arktisen alueen maat kuten Kanada, Ruotsi, Norja ja Venäjä voivat ryhtyä vastaaviin toimiin. Suomelle voi tapahtua samanlainen tappio Ruotsille kuin miten kävi autoteollisuuden arktisessa testauksessa: Ruotsin Arjeplog otti ylivoimaisen aseman autotestauksessa, ja Suomelle jäi vain yksi kymmenys hoidettavakseen.

Hanke on kuitenkin organisoitavissa nopeasti, sillä At Risk Strategies -yhteenliittymällä on strategialuonnos valmiina. Strategiasta suunnitteluun on edettävissä niin, että hankesuunnitelma kustannusarvioineen on valmis maaliskuussa 2014. Talvivaaran alasajoon voidaan ryhtyä limitetysti jo huhtikuussa 2014, ja kesällä 2014 ensimmäiset investoivat partnerit saavat maa-alueet käyttöönsä.

Mitä muuta saamme Talvivaarasta ja Sotkamosta?

Talvivaara ei ole yksin Cleantechin, arktisen teknologian, energiateknologian ja eettisen teollistamisen globaali pelinavaaja. Talvivaaran ympärille voidaan rakentaa kestävää luontomatkailua, arktisten järjestelmien testausta, energiateknologisia pilottiratkaisuja ja kaupunkirakentamisen malliesimerkkejä. Kaupunkirakentaminen on yksi tulevaisuuden merkittävimmistä globaaleista liiketoiminnoista, jossa tarvitaan ekologisia suunnittelu- ja teknologiaratkaisuja, organisointitaitoja ja johtamiseen uusia malleja.

Sotkamo on Talvivaaran keskeinen osa myös muita suuria abstraktiomuutoksia, jotka ovat sekä kansallisesti että globaalisti edessä. Tällaisia suuria muutoksia globaalissa ja paikallisessa selviämisessä ovat mm. (Case Sotkamo):

  • paikallisuuden edistäminen
  • puoluepoliittisten intressien alasajo
  • kuntakeskusten kokonaisremontti (klaukkalasaation estäminen)
  • luonnon ja alkuperäisyyden säilytys
  • abstraktiomuutoksiin varautuminen ja sopeutuminen
  • 10/90-yhteiskunnan hallittu vastaanotto.

Sotkamo on maailmanlaajuisen muutoksen keskiössä, jos se ryhtyy muutoksen visionääriksi ja  johtajaksi. Sotkamossa uudistettavia (romutettevia) asioita ovat puoluepolitiikka, kaivosbisnes-sinisilmäisyys, yhden yhtiön valta-asema, kaavoitus ja kuntakeskuksen rakentaminen, alkuperäisluonnon tuhoaminen ja ummikkoisuus ymmärtää omia voimavaroja, joilla paikalliset vahvuudet saadaan esiin. Sotkamo on vaikeimman edessä: miten uskaltaa uudistua tilanteessa, jossa muut kunnat viivyttelevät ratkaisuissaan? Tämän edessä ovat kaikki kunnat Kehä III:lta pohjoiseen, jossa Sotkamo voi olla tiennäyttäjä.

8.11. 2013,  Juhani Risku, Inari

P.S. Miksi Talvivaara on mahdollista vain Case Sotkamon tapaisella konseptilla?

Luonnolla ei ole intressejä, kuten ei saasteillakaan. Liiketoiminnalla puolestaan on intressi, kuten sitä harjoittavilla henkilöilläkin. Kunnan hallinta ja johtaminen ovat mitä vahvimmin intressiensä puolesta epäsymmetristä, eli poliittinen jakauma syrjäyttää suuren osan väestöstä demokratian ulkopuolelle. Näin tapahtuu erityisesti polarisoituneen valtajakautuman tapauksissa.

Sotkamo, mahdollisen kuntaliitoksenkin tapauksessa, on poliittisesti erityisen polarisoitunut. Tämä on jyrkässä ristiriidassa luonnon, saasteiden ja ulkopuolisten investointien intressien kanssa. On siis todennäköistä, että niinkin hieno idea kuin Talvivaaran GCC, AEC ja CEI ovatkin, niiden toimijat ja investoijat eivät ole järin innostuneita tuomaan aktiviteetteja Kainuuseen. Miksi investoisin liiketoimintaan ja yleiseen hyvään, kun vastaanottavien kuntien poliittinen ilmapiiri on intresseiltään epäsymmetrinen?

Case Sotkamo, eli puoluepoliittisten intressien alasajo, kuntakeskusten kokonaisremontti, ja luonnon ja alkuperäisyyden säilytys, ovat uuden kehityssuunnan ja toimeliaisuuden koelaboratorio. Sen tuloksena saadaan kovasti kaivattua paikallisuuden edistämistä, uusia avauksia abstraktiomuutoksiin varautumiseen ja sopeutumiseen, ja menetelmiä tulevaisuuden 10/90-yhteiskunnan hallittuun vastaanottoon. Tällä on kuitenkin kova hinta, jos Kainuulle halutaan parempi  tulevaisuus. Hintana on luopuminen puoluepoliittisista intresseistä, jolla pitäisi olla ota tai jätä -ehto.

Sotkamo Hiukka Beach Hiidenportin kansallispuisto

Kuvat: Sotkamon Hiukka Beach ja Hiidenportti.

Onnistuessaan Case Sotkamon ota tai jätä -ehto tuo alueelle toimintaa, työtä ja globaalia menestystä. Onnistuessaan Case Sotkamo -mallia viedään kymmenillä ellei sadoilla miljoonilla euroilla kautta EU:n ja muun maailman uudistamaan alueellista yhteistyötä ilman hidastavaa ja haitallista poliittista intressiä. Epäonnistuessaan Case Sotkamo betonoi alueen muuttumisen syrjäseuduksi, jota ei ole enää kovin mukava auttaa.

Miksi Sotkamo? Siksi, että se on tyypillisempi autettava kunta kuin Kajaani. Kajaanin olettaisi kaupunkina osaavan kehittää toimintojaan muiden kaupunkien tavoin. Sotkamo puolestaan on hyvä keskiarvo suomalaisista kunnista ongelmineen, asukkaineen, ja monipuolisen ja arvokkaan luontonsa osilta. Sotkamolla on mahdollisuus suureen abstraktiomuutokseen Talvivaaran epäonnistumisesta Cleantechin ja arktisen kehityksen menestykseen. Sotkamo on myös uskottava kunta, jos ota tai jätä -ehdoissa onnistutaan.

JRi

.


Muotoilu TaiKin, Nokian ja Marimekon jälkeen

29.9.2013

Juhani Risku alias Jean Darch päivityksiä 27.3.2014, 29.9.2013.

Päivitys 27.3.2014 klo 8.35, Uusi Suomi:Aamun yt-pommi: Marimekko irtisanoo Suomessa.”

Kun Marimekko uudistaa suunnitteluun, tuotekehitykseen ja hankintaan liittyviä prosesseja, tarkoittaa se tarttumista yhtiön tärkeimmän osan uudistamiseen. Muotoiluperustaisen yhtiön koko liiketoiminta perustuu muotoiluun, jonka syntyperusta on taiteessa, taiteellisessa vapaudessa ja taiteellisessa suvereniteetissa. Näitä taidesyntyisiä liiketoiminnan perusteita johdetaan muotoilujohtajan toimin.

Suunnittelun ja tuotekehityksen uudistamisella on Marimekon liiketoiminnan kannattavuuteen suuri vipuvaikutus, jos entisen muotoilujohtajan Minna Kemell-Kutvosen tilalle saadaan maailmanluokan käytännön muotoilija, joka on myös tuotteillaan ja esimerkillään muotoilua johtava ja karismaattinen henkilö. Marimekon hallituksen muotoilija-asiantuntija, entinen automuotoilija ja yksi Nokian entisistä muotoilujohtajista, Joakim Karske, on asemansa puolesta Marimekon tärkein johtaja. Hän on kokenut muotoilija, Marimekko muotoiluperustainen yhtiö, ja hallituksen tehtävänä on johtaa yhtiötä. Näistä syistä juuri Karske vastaa ostaville asiakkaille Marimekosta. Toimitusjohtajan päätehtävänä on antaa tilaa yhtiön luovalle johtajalle toteuttaa tuotteiden ja palveluiden kautta yhtiön tulosta. Marimekko on muotoilujohtamisen ihanneyhtiö, jossa toimitusjohtajalle voidaan jättää statistin rooli, tiedosti hän sen tai ei. Yhtiön osakkaat ja lopulta asiakkaat ratkaisevat muotoiliujohtamisen tulokset.

Marimekon suurin ongelma ovat konservatiiviset tuotteet. Nykyisin meidän tavallisten ja hiukan muotopuolisten ihmisten ostokäyttäytymistä ohjaa erotisoiva tuotetarjonta ja markkinointi. Tässä vaatetusalan bulkkiyhtiöt kuten Hennes&Maurits, Lindex, Zara, Veromoda, Dressman ja Gina onnistuvat paljastavilla mallitytöillä ja -miehillä paremmin kuin realistisiin telttoihin pukeva Marimekko. Oikeastaan ylläluetellut TV:ssä ja Internetissä mainostavat merkit eivät ole vaatebisneksessä, vaan hybridisoituneessa erotiikka-näyttäytymis-rentous-tuoreus-visuaalisuus-media -bisneksessä.

Marimekko on omituinen yhdistelmä rehellistä kansanvaatetta ja kovaa pörssibisnestä. Bisnes edellyttäisi kovaa erotiikkaa, mallityttöjä ja värikästä vinyyliä, ei puuvillakolttuja ja maotsetung-olkakasseja (ks. laukkuvertailu Mao Zetung ja Marimekko). Pörssiyhtiön tuotetarjonnan ja imagon on oltava ristiriidaton kokonaisuus, mitä Marimekon brändi ei ole koskaan ollut. Tämä kansankolttumuotoilu vain kelpasi ihmisille paremmin ennen kuin nyt. Nuoriso ohjaa vaatteiden ostokäyttäytymistä, eikä Marimekko ole tuotteiltaan lainkaan nuori eikä nuorekas. Marimekosta puuttuu myös erotiikka, joka on taiteen ja taiteellisen luomisen perusta (Riskun luento, Kiisa 2010).

Marimekko on edelleen suomalaisen muotoilun ja muotoilukoulutuksen indikaattori. Sitä se on myös muotoilujohtamisen uudistamisessa. Marimekon sidonnaisuussuhde Taideteolliseen korkeakouluun kannattaa katkaista, tai laittaa Taideteollinen korkeakoulu TaiK uuteen maailmanluokan kuntoon.

Marimekko ei olisi koskaan kärsinyt vuoden 2013 sarjakatastrofia, jos TaiKissa olisi ollut muoto-opin kurssikokonaisuus, muotoilun kritiikin oppikokonaisuus, ja liian vaimeaa ja laiskaakin muotoilun harjoitustöiden ohjausta ei olisi ollut. Nokia saatiin näillä puutteilla jo ulosliputettua.

Marimekon muotoilun ja sen johtamisen ongelmat eivät ole yhtiön sisäisiä, vaan muotoilutoimialan koulutuksen ja koulutussisällön aiheuttamia. Koko muotoilualan opiskelijavalintakin suosii valmiita ja arrogantteja taiteiljaviisastelijoita, joita maailman muotoilu, tuotteet, palvelut ja käyttäjät eivät kaipaa. Taideteollinen korkeakoulu on viitoittamassa tietä muotoilun muuttumisessa itseriittoiseksi ja arrogantiksi ja kohti päälleliimattavaa muotokuorta. Ammattikorkeakoulujen on valitettavasti seurattava TaiKin mallia. Jos onkin TaiKissa ja joissain AMK:issa loistavia osastoja, ne eivät onnistu pitämään Suomea edes muotoilun keskikastissa. Heikoimpien henkilöiden ja osastojen kriittinen massa typertää enemmän kuin muutama taidokas konsanaan kirkastaa.

Suomalaisen muotoilun Marimekko-indeksi on iskenyt muotoilukouluihin. Jos opiskelija ei haluaisikaan mennä kansankolttu edellä, menevät opettajat joka tapauksessa. Jos vaikka opiskelija haluaisikin kunnon kritiikkiä, eivät opettajat viitsi eivätkä osaa. Ja vaikka muotoilukoulu katsoo olevansa edelläkävijä ja korkealaatuinen, ei se siltä näytä Italiasta, Englannista, Ranskasta ja Amerikasta katsottuna. Ei auta kuin tehdä keisarinnalle uudet kalsarit.

_____________________._____________________

Päivitys 30.9.2013 klo 20.48, Yle TV 1, Uutiset:Marimekko ei ole tehnyt mitään väärin.”

Muotoiluperustaisen julkisen yhtiön, Oyj:n, toiminta perustuu (mahdollisimman) täydelliseen muotoiluosaamiseen, ammattitaitoon, ylimmän johdon muotoilulliseen toimintaan, liiketoiminnallisen ytimen laatuun, muotoilijoiden ammatiliseen luottamukseen ja hallituksen kykyyn valvoa ja edistää yhtiön omistajien etua. Nämä asiat ovat Marimekon kansallisen merkityksen ja  omistajilleen antaman lupauksen keskeisimmät asiat. Marimekko ei ole onnistunut missään näistä tarpeeksi hyvin. Näin ollen Marimekko on tehnyt paljon asioita väärin.

Marimekko on oikeassa niissä asioissa, jotka ovat sen sen hallinnan ulottumattomissa koskien yhtiön liiketoiminnallista ydintä. Niistä Marimekolla ei ole vastuuta, koska yhtiö on on voinut perustaa liiketoimintansa käsityöläistason osaamiseen, moraaliin ja bisneksen pienuuteen. Marimekon ongelmat ovat alkaneet silloin, kun taiteen ulkoiset henkilöt, erilaiset mainos- ja finanssihenkilöt ovat ulosmitanneet yhtiön osaksi pörssiä. Pörssi-ideologiaa edustavat mm. Lehman Bros., Nokia-with-Elop-and-Nokia-executives-and-the-Board, Arthur Andersen ja Enron.

Taideperustainen yhtiö sopii pörssiin huonosti

Marimekko on pörssiyhtiö, johon kuuluu normaalit keinot tehdä voittoa omistajilleen. Viime viikkoina saatu mediajulkisuus kaikkine otsikoineen olisi maksanut yhtiölle kymmeniä miljoonia euroja, joten markkinointijohtaja on tyytyväinen palstamillimetreihin. Niitä mitataan, erityisesti ilmaiseksi saatuja (vrt. Steve Jobs). Pörssiyhtiö valitsee liiketoiminnallisen ytimensä johtajat hallituksen ja omistajiensa valtuuttamana. Marimekossa nämä valitut ovat Minna Kemell-Kutvonen ja Joakim Karske. He valvovat Marimekon muotoilullista laatua ja etua omistajiensa eduksi.

Marimekon velvoittaessaan suomalaisten asiakkaiden  ymmärtää tilannetta, asettaa asiakkaat omituiseen asemaan. Nukunko falskilla lakanalla? Saanko palauttaa huijarituotteen? Minkä tuotteen ostan myymälästä, kun joku myyjätär-tason henkilö vakuutta sitä aidoksi?

Marimekon ostava asiakas on tehty typerykseksi. Ostat tai et, olet jollain tavalla huijattu ja mukana tukemassa seuraavaa ongelmaa. Koska Marimekon ongelmien alkuperä on liiketoiminnan vienti raakaan bisnesmaailmaan ja muotoiluyhteisön täydessä valmistautumattomuudessa olla bisnesintressien reivittävänä, tapahtunut on hyväksyttävä.

Maailmalla pörssiyhtiöiden omistajat eivät tiedä omistamiensa yhtiöiden toiminnasta mitään. Silloin on yhdentekevää, millä moraalilla salkkuihin kootut yhtiöt tekevät voittoa, kunhan tekevät sitä paljon. Kääntäen sanottuna: Marimekon kaltaisen taideyhtiön joutuessa pörssiin, astuu entisen taiteen moraalin sijaan pörssin moraali. Silloin omistajien kannalta kaikki keinot kurssin nostamiseksi on sallittua, sillä yhtiö on rahantekokone, ei taideyhtiö. Kopiointi voi olla yhtiön omistajille mitä toivotuin toimintamuoto, sillä silloin ei tarvitse sijoittaa suunnitteluun, vaan vain sopivaan peittelyn ja jälkiselittelyn.

Pörssiyhtiöitä tulee ja menee, joten suurin häviäjä Marimekon tapauksessa on muotoilu- ja taideyhteisö arvoineen ja oppeineen.

Suomalainen muotoiluyhteisö jäi hölmönä katsomaan Nokian muotoilujohtamisen ja Marimekon muotoilujohtamisen ottaessa monetaarisen voiton myydessään taiteen ja muotoilu kunnian johtajiensa selitysvoimalla. Artisti maksaa.

Taiteilijoita on aivan liikaa

Marimekon taiteilijoiden luonnosten määrää on vilautetu Internetissä eri sivustoilla. Yksi taiteilija voi helposti tuottaa 1 000 – 10 000 luonnosta, joista mikä tahansa voidaan saattaa tuotantoon. Jos yhtiöllä on esimerkiksi 20 taiteilijaa, on heillä tarjottavanaan 20 000 – 200 000 teosaihiota. Voisi olettaa, että Marimekolle riittäisi 50 vuoden aikana 500 taiteilijan tekemää mallia, eli siis määrä, jonka yksi taiteilija tuottaa parissa vuodessa. Kun 500 mallia on käytetty, annetaan taiteilijalle kaksi jatkovuotta, tai vaihdetaan hänet toiseen luovaan lahjakkuuteen.

Yllä oleva matematiikka osoittaa, että yhtiössä on aivan liikaa taiteilijoita, tai heille ei ole tarpeeksi töitä, tai he tekevät työtä epätehokkaasti. Samaan laskentaan perustuen voidaan olettaa, että jos TaiKin kouluttamat taiteilijat todellakin ovat luovia, olisi koko Suomen tarvitsema painokangaspiirtäminen onnistunut kymmeneltä taiteilijalta heidän saattaessaan maailmaan 10 000 – 100 000 kangaskuviota. Miksi ihmeessä meillä koulutetaan akateemisia taiteilijoita tyhjän pantiksi? Pystyykö Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioimaan valtion varojen käytön järkevyyttä taidekoulutuksen tapauksessa? 

Artisti maksaa taas, koska hän joituu kustantamaan toimettomuutensa itse.

_____________________._____________________

Aika ei jätä Taideteollista korkeakoulua, Nokiaa tai Marimekkoa, mutta ne ovat yhdessä muokkaamassa suomalaisen muotoilun uutta tulevaisuutta.

Suomi ei tule selviämään kansainvälisessä vertailussa maailman huipulla, ellei luovuuden, innovaation, teknologian ja taiteen keskeisintä kampusta uudisteta radikaalisti. Jos MIT:sta, Stanfordista ja Cooper Unionista ei tule mitään ihmeellistä, kuvittelitteko jotain ihmeellistä tulevan Aalto-yliopistosta ja sen TaiKista?

Pudokkaat luovat maailmaa yksin ja pienissä ryhmissä. Suuret juhlalliset laitokset nostavat keskinkertaisuuksia ansiottomasti. MIT ja Aalto-yliopistokin toteuttavat ns. kellokäyrän mukaista jakaumaa surkeiden, keskinkertaisuuksien ja huippujen kesken. Jakaumat toteutuvat sillä poikkeuksella, että suomalainen huippu on useimminkin vaimea keskinkertaisuus kansainvälisessä joukossa. Suomessa on useita yliopiston laitoksia, jotka ovat ”ihan OK”, mutta se ei riitä.

Missä on evidenssi, jos uskaltaa sanoa esimerkiksi Aalto-yliopiston ja TaiKin olevan heikoilla? Jos OK-tason osastoja ja laitoksia pidetään hyvinä, niin niiden opeilla Nokian arvokkain osa, eli matkapuhelimet on romutettu Microsoftille. Marimekko on ollut keskeinen TaiKin oppien soveltaja. Suomen pientaloista on vain kolme prosenttia (3 %) arkkitehtien suunnittelemia. Suomalainen ympäristö Helsingin keskustan ratapiha-alueelta aina Klaukkalan keskustaan ovat odottaneet Aalto-yliopiston ja TaiKin apua jo vuosia. Teollisia kiukaita suunnittelivat ensimmäiset sata vuotta peltifirman hitsarit, nyt sinne on tunkeutunut koko joukko ”muotoilijoita”. TaiKissa kaikki haluavat muotoilla harjoitustehtävänä auton, joita Suomessa ei omin toimin enää tehdä. Start-up syrjintä on vertaansa vailla, sillä ”start-upin pitää olla jo toisessa vaiheessa ja laserfokusoitunut tarkoin omalle alueelleen”. Kuka tukee niitä suureen muutokseen kykeneviä henkilöitä, joiden idea on laser-sumea, vaiheessa 0.1 ja miljardipotentiaalinen? Suomalainen Brain Power ei asu TaiKissa ja sen Aalto-kumppaneissa. Lohdutukseksi, globaali Brain Power ei asu MIT:ssa ja Stanfordissakaan.

Nopeana yhteenvetona, suomalaisen muotoilun uusi tulevaisuus koostuu seuraavanlaisista asioista:

  • Taideteollinen korkeakoulu (tuskin Lappia tai Lahtea lähdetään kehittämään) on nostettava maailman muotoilukoulutuksen huipulle. Näennäisen hyvä sijoitus ei poista TaiKin pompöösiyttä, opiskelijoiden passiivisuutta, professorien globaalia näkymättömyyttä ja TaiKin paistattelukulttuuria. Suomalainen muotoilukoulutus on globaalisti maakuntasarjaa, jossa ei voi differoitua Lapin pakkasilla tai menneen Atskin maineella (toki onhan TaiKissa ihan OK-osastojakin, mutta OK ei globaalisti riitä)
  • Muoto-opin, muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen opetus aloitettava TaiKissa. Näitä on ripoteltu eri tutkintoihin miten kuten, ja niiden nykyinen epämääräisyys on aiheuttanut nykyiset muotoiluongelmat. Nykyiset kurssisisällöt eivät toimi, ne eivät ole uusiutuneet, kuten eivät niiden kouluttajatkaan
  • Muotoilun ja käsi- ja taideteollisuuden koulutus on laajennettava kaikkiin yliopisto- ja AMK-tutkintoihin. Tarvitsemme monitaitoisempia lakimiehiä, lääkäreitä, insinöörejä ja maistereita, joita ajatuksen ja käden yhdistävät taidot auttavat älyllisissä ja käytännöllisissä tehtävissä
  • TaiKin ja muiden muotoilukoulujen sisäänottokokeet suosivat pinnallisia piirtäjiä. Väsyttämällä pääsykokeet läpäisseet, ns. vuosikertavanhukset, ovat  valmiiksi turtuneita, joten heillä on varaa paistatella. Sattumalta piirustusarvonnoissa onnistunut ekakertalainen voi syystäkin ylpistyä, koska hän on niin taiteilijaa, että. Suomalainen pääsykoemalli pitää uudistaa ankaralla kädellä, nykyisellä vain vahvistamme paistattelukulttuuria, taidenepotismia ja sinisilmäisyyttä
  • Laaja mestari-kisälli-oppipoika/tyttö -ohjelma on aloitettava, johon mukaan tulevat kaikki muotoilu- ja taidealan henkilöt (10000-15000 taiteilijaa, muotoilijaa ja arkkitehtia mukaan hankkeeseen järjestöineen niin naamakkain kuin mediankin välityksellä)
  • Jokaisen opiskelijan on saatava työpiste oppilaitokseltaan ainakin kolmeksi vuodeksi. Muotoiluopiskelua ei voi tehdä etänä, kotona ja kahvilassa. Opiskelun on tapahduttava alku-bauhausilaisessa hengessä, yhteisissä saleissa, studioissa ja huoneissa, joissa saa olla vuorokauden ja vuoden ympäri. Juuri nii, kuin enää vain yliopistotasoisissa arkkitehtikouluissa: jokaisella on oma työpiste, kaverit ja arkkitehtonis-historiallinen konteksti tukenaan
  • Muotoilujohtaminen ei enää saa olla leikin asia muotoiluperustaisissa yhtiöissä (Nokia, Marimekko, talotehtaat, huonekaluteollisuus…). Muotoilujohtaminen on vietävä Design management-tasolta Design Leadership-tasolle, edestä ja esimerkillä johtamiseen
  • Muotoilukritiikin koulutukseen otettava 20-30 uuden koulun journalistia. Heille annetaan muodonantajan tiedot ja taidot vastaiseen työhön. Muotoilu on tässä laajimmassa merkityksessään sisältäen visioinnin, ideoinnin, konseptoinnin, prosessit, palvelut, tuotteet ja virtuaalisuuden taiteessa, arkkitehtuurissa ja kaikessa muotoilussa
  • Suomalaisen muotoilun globaali näkyvyys on saatava paremmaksi sisällöltään kuin Helsingin designpääkaupunkivuosi 2012 osoitti. Ensin pitää olla jotain näytettävää, sitten näyttää se
  • Ainuttakaan muotoilulähtöistä ja -keskeistä katastrofia ei enää saa sattua (Nokian muotoilijohtaja, Marimekon ongelmat). Tämä onnistuu ainoastaan muodonannon koulutuksen ja mestariopin kautta. On perustettava myös muotoilujournalismi
  • Muotoilu-, taide- ja arkkitehtuurikilpailujen nopea vähentäminen, sillä kilpailut ovat johtaneet laajaan keskinkertaisuuksien esiinmarssiin taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin keskiöön, virkoihin, professoreiksi ja taidehallintoon. Kilpailut edistävät sisällön, laadun ja taitojen epäsymmetriaa, eli mitä hölmöin teos voi voittaa. Kilpailut aiheuttavat muotoilukulttuurin vääristymää, sisäistä saastumista ja ”muotoilun ravintoketjun nepotisoitumisen
  • Jokaista muotoilijaa on tuettava pahimmassakin tilanteessa. Nykyisten muotoilijakohujen takana ovat heikko muotoilukoulutus, mestarikritiikin puute, kilpailuinstituutiot ja vahingollinen kilpailuideologia, voittajan glamour, winner takes it all -asenne, sankariuden glooria, muotoilun ulkoisten henkilöiden asettamat vaatimukset, pinnallisuuden voittokulku (kuten grafiikan pinnallisuus ja sen tekemisen helppous), muotoilukepeys eli helppojen kikkakeksintöjen voittokulku, pelien kanssa pelleily, pääsykokeiden korostama juniorien harhainen itsetunto ja muotoilijapiireihin pesiytynyt paistattelukulttuuri ja nepotismi.  Yleensä traagisen virheen tehnyt yksittäinen henkilö on kiltteyttään ajautunut ansaan, jonka muotoilun sisäinen kulttuuri on virittänyt
  • Turhien asioiden muotoilun lopettaminen. Helsinki Design Week Design Market osoitti muotoilu- ja käsityökrääsän voittokulun. Ainoastaan Lumi-laukut ja Eero Aarnio osoittivat korkeata laatua ja muotoilutaitoa, muuten Design Market oli vappuhuiskujen ja markkinapallojen tasoista muotoilua.

Tilanne ma 30.9.2013: kenenkään ei ole hyvä olla

Marimekon taiteilijatoimet ovat aiheuttaneet pahan olon kaikille. Kenenkään ei ole hyvä olla. Kuin kuittauksena pahalle ololle saatiin ilmoitus, että Marimekko katkaisee yhteistyön Kristiina Isolan kanssa.

Suomen johtava muotoiluyritys olisi voinut tehdä enemmän jo aiemmin, ja löytää positiivinen ratkaisu jossa yhdistyvät anteeksianto ja uudelleenrakennus. Taas mentiin esimiesjohtaminen edellä, ei Leadership edellä.

Me suomalaiset emme voi olla ylpeitä viimeaikaisista muotoilukulttuurimme katastrofeista kuten Nokian muotoilujohtajuus, Marimekon muotoilujohtajuus, muotoilukeskustelun piiloleikki, alan journalistien täysi kykenemättömyys, yliopisto- ja AMK-tasoisen muotoiluyhteisön osallistumattomuus analyyttiseen ja perustelevaan keskusteluun, ja täysin väärin kohdistuneet erottamiset. Paljoa iloa eivät ole tuottaneet edes Helsingin muotoilupääkaupunkivuosi 2012 eikä Helsinki Design Market krääsäkokoelmineen. Marimekkoon jäi kaksi vastuullista muotoilujohtajaa ilman vastuun häivää, takautuvasti ja  tästedes. Muutenkaan yhtiössä ei ole ymmärretty muotoilun ja taiteen vakavuutta, vaan vastuu ulkoistetaan taiteilijoille, tiedotusvälineille ja sosiaaliselle medialle.

On hyvin todennäköistä, että menemme nykyisillä asetuksilla muotoilukulttuurissa useita vuosia. Vahvistimme hylkäämisen tilanteessa, jossa juuri muotoilukulttuurimme on epäonnistunut. Lupauksen mukaan Aalto-yliopiston professorit keskustelevat asiasta lähikuukausina. Asetuksissa on ajallinen mittakaavavirhe.

Kuka hyötyy ja kärsii muotoilun sekavasta tilasta?

Aina kun jonkin toimialan tila on sekava, kuten esimerkiksi päivänpolitiikan, taiteen, muotoilun ja rakennusalan, hyötyjien ja häviäjien joukot erottautuvat. Yleistä hyötyjistä ja häviäjistä:

  • keskinkertaisuudet hyötyvät, sillä sekavuus ja sen ylläpitäminen on kannattavaa taloudellisesti ja valta-asemien saavuttamiseksi
  • toimialan kehittäminen edellyttää älyä ja viisautta, jotka auttavat johtamaan alaa ja tekemään se paremmaksi. Keskinkertaisuus hyötyy, jos hän pystyy typertämään toimialan älystä ja viisaudesta
  • älyllinen keskustelu, älyllinen käsitteistö ja älykkäät kokonaisratkaisut ovat vaarallisia niille, jotka eivät edellisten kehittämiseen pysty. Sekaannus hyödyttää keskinkertaisuutta, joten hän ponnistelee monialaisella hölmöydellä älyllisyyttä vastaan, ja voittaa
  • aktiivisuus, etenkin pro-aktiviisuus on vaarallista keskinkertaisuuksille. Heidän on helppo ampua yksitellen alas liian innokkaat ja voittaa
  • keskinkertaisuudet liittoutuvat älyä, viisautta ja taitoa vastaan. Keskinkertaisuudet voitavat, sillä viisas väistyy
  • kokonaisuuksien ymmärrys ja toteutus vaativat visiota, tietoa, taitoa, ymmärrystä ja organisointitaitoa. Ne tuovat laajaa ja pysyvää johtajuutta. Mitä enemmän keskinkertaisuudet voivat toiminnallaan sotkea edellisiä, sitä enemmän he voittavat pysyvästi
  • hyötyjiä ovat ne, joilla on vakaa asema hallinnollisessa ravintoketjussa. Kun on saavuttanut opiskelupaikan pääsykoekoneiston läpi, voi paistatella TaiKin glamourissa. Kun on saanut nimityksen professoriksi, Vice Presidentiksi tai hallintovirkaan, suurin työ tuli tehtyä. Ovi kiinni ja alamais-toimet päälle
  • sinisilmäiset opiskelijat häviävät seuraavalla kaavalla: 1) mennään innostuneena opiskelemaan, 2) luotetaan opettajiin ja professoreihin, 3) työskennellään uutterasti, aikaa kuluu, 4) kunnes ymmärretään oma onneton taitotaso, 5) huomataan olevan helpompaa vain valmistua ja poistua koulusta, 6) ja vaieta iäksi sattuneesta monivuotisesta onnettomuudesta
  • kansantalous häviää, sillä keskinkertaisuuksien (yllä) vaikutusta ei ole sisällytetty yhteiskunnan kustannuksiin ja tappioihin
  • veronmaksajat häviävät, sillä kansantaloudessa ei ole muuta rahaa kuin veronmaksajien rahaa
  • asiakkaat häviävät, koska he saavat B-luokan tuotteita, ja nekin tulevat ulkomailta.

Yläpuolinen lista paljastaa kummallisuuksia yhteiskuntajärjestyksestä: Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) ei täytä tehtäväänsä kunnolla, sillä sen menetelmänä on tarkastella ns. viimeistä riviä (Excel-taulukossa), eikä jäljittää ja analysoida valtion taloudenhoidon mekanismeja ja korjata niitä. Jos VTV määrittelisi yhdessä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ”yhteiskunnallisten mekanismien kitkan, epäjatkuvuuskohdat ja niistä hyötyjät”, voisimme siirtyä ennakoivaan toimintaan. VTV:llä pitäisi siis olla laaja joukko muoto-opin taitavia insinöörejä ja algoritmimatemaatikkoja, jotka näkisivät valtion taloudenhoidon läpi eri intressien mekanismit. Nykyisellä agendalla VTV ei kykene hoitamaan tehtäväänsä kuin muodollisen vaatimattomasti. ”Follow the Interest” (Risku 2013) paljastaa kitkat ja osoittaa valtion varojen tuhlauksen.

Lista paljastaa yhden armottoman ja traagisen indeksin, joka läpäisee koko akateemisen koulutuksen ja yliopistollisen tutkimuksen: nekin toteuttavat henkilöstössään, tutkimuslaadussaan, opiskelijavalinnassaan ja opetuksen tasossaan kellokäyrää. Suurin joukko on aina kellokäyrän keskiosassa, vieläpä sen alapainopisteen tungoksessa.

Miten muotoiluhäpeästä päästään pois?

Nokian ja Marimekon yhteydessä analysoimani muotoiluongelmat ovat seuraavat:

  • Muotoilujohtamisen rappio: Muotoilun ulkoisen ja muodonantoa taitamattoman muotoilujohtajan (Marko Ahtisaari) eksistenssi Nokiassa ja muotoilijayhteisössä. Tämä ylittää skandaalissa jopa Markus Visannin hölmöilyt savustaessaan Kaj Franckin Taideteollisesta korkeakoulusta. Suomalaisen muotoiluylpeyden eli Nokian muotoilun muuttuessa arkiajattelijan johdettavaksi typertyi suomalaisen muotoilun argumentointi, muotoiljayhteisöä häpäistiin aina kyvyttömyyden asteelle, pokkuroinnin ja myötähäpeän yhdistelmä valtasi sivistyneen muotoilukanssakäymisen, ja mikä pahinta: suomalaiselle muotoilujohtamiselle asetettiin uusi standardi
  • Marimekon epäillyt plagioinnit, jotka olivatkin taiteellisen teoksen syntyyn liittyvää, nostivat esiin koko muotoilijayhteisön takautuvan ja vallitsevan kyvyttömyyden määritellä muodonantoa, muodon syntyä, taiteellisen arvon luomista ja kehittymistä, käsitteiden ja argumenttien arkisen tason, taide- ja muotoilukoulutuksen maakuntasarjatason, ja Ornamon ja TaiK/Lappi -professorien piiloutumisen suojavallien taakse. Alla kaaviossa esimerkki taiteellisen synnyn muodoista:

Nokian muotoilujohtajan Marko Ahtisaaren vaikutusta olen analysoinut artikkelissa Nokian Lumia-puhelinten muoto-oppi. Hänen näkyvimmät tulokset on nähtävissä kahdessa alla olevassa kuvassa:

  12_Design-criticism-A-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-Ahtisaari-traditional-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture     12_Design-criticism-B-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Suomalaiset ja universaalit ulottuvuudet Nokia Lumia -puhelimien muodoissa ja väreissä”. Nokia Lumian differoiva muoto on omaleimaisimmillaan Lumia 920:n takapuolessa. Lakritsitytön huulten sisäinen suuaukko on täsmälleen samanmuotoinen ja -suhteinen kuin puhelimen takaosan ns. suppositorio-muoto. Nokia Lumian selkeä väritys on puolestaan universaalia ja luontolähtöistä. Värit tulevat väripaletin pää- tai väliväreistä ja ovat ihmisille tutumpia muovileluista.

Yllä olevan listan toinen kohta, Marimekon epäillyt plagioinnit 1 ja 2, on mielenkiintoisempi pohdittava.

Mielestäni Marimekon suunnittelijat Moorhouse ja Louekari on jätätty heitteille muotoilijayhteisön ja muotoilukoulujen puolesta. Heitteille he joutuivat myös Marimekon muotoilujohtajien (Kemell-Kutvonen ja Karske) puolesta, kuten myös muotoilujournalistien kuin nykyjournalistisen teilauskulttuurinkin puolesta.

Marimekon nuoret suunnittelijat ovat ahkerassa intohimossaan ja tuotteliaisuudessaan olleet liiankin monipuolisia. Taideopintoihin kuuluu jäljittely, analysointi ja historiallisten teosten kompositioiden opiskelu. Jos niistä ajautuu jotain teoksiin, se on aivan luonnollista ja sallittua. Samoin inspiraatio on normaalia. Hitaassa läpipiirtämisessä sen sijaan on liiaksi aikaa pohtia teoksen alkuperää, vaikka Laitinen-Laihon ja Suppasen mielestä taideteoksen synty ei merkitse mitään, vain tarkka yhdennäköisyys.

Näitä nuoria suunnitteljoita ei saa syyttää liiasta innokkuudesta ja sen tuottamasta virheestä, etenkin kun innokkuus on ollut harvinaista viime aikoina. Jo yksin Suppasen opeilla ja Laitinen-Laihon tieteellisellä viileydellä teoksia on saanut lainata. Pieni laina on alan tapa ja he ovat saaneet siihen tottumusta ja hyväksyntää laajemminkin Taideteollisessa korkeakoulussa. Itse olen puuttunut taitelijan ja muotoilijan pyhimpään, siihen salattuun ja intiimiin teoksen syntyhetkeen. Vaikka taideteoksen syntyhetkeä ei taiteen katsoja ja kuluttaja koskaan ymmärtäisi, taiteilijalle se on ratkaiseva hetki. Oikeastaan on outoa, että inspiraatiota, taideteoksen synnyttämistä ja  työstämistä ei ole osattu erottaa toisistaan. Inspiraatio ei ole teoksen tekemistä, esimerkkinä vaikkapa puusepän tekemä uniikki tuoli. Inspiraatio tuli jostain ja puusepälle se on vain kipinä aloittaa.

Nyt eteenpäin koko muotoiluyhteisö!

Tästä on lähdettävä eteenpäin uusin ajatuksin ja ketään hylkäämättä. Marimekon nuoret suunnittelijat ovat koko muotoilualan drop-out -henkilöitä. He ovat muotoilualan kehittymättömyyden ja kyvyttömyyden uhreja, joita on Suomessa vielä muutama tuhat lisää. Muotoiluala Taideteollinen korkeakoulu, Ornamo, taide- ja muotoiluinstituutiot ja -museot keihäänkärkinä ovat hylänneet taiteilijat ja muotoilijat jo vuosia sitten. Ensin savustetaan Kaj Franck ulos, sitten kutsutaan Ahtisaari sisään, seuraavaksi finanssiopeilla johdetaan muotoilu-Marimekkoa. Kaiken päälle journalismi vihmoo kärpäslätkillään taitelijoita liistaksi TV-ruutujen sisäpintaan. Ja kansa nauraa ja taivastelee.

Teen kaikkeni, jotta nämä Marimekon nuoret muotoilijat ovat seuraavat suunnannäyttäjät ja muotoilualan uudistajat. He ovat drop-outteja ja siis parhaassa mahdollisessa seurassa: Kaj Franck, Reima Pietilä ja vaikkapa Steve Jobs. Drop-outteja kuka mistäkin syystä, mutta kaikki yhtä suurin tuntein.

Nämä muotoilijat ovat pian rohkeimmat ja ylväimmät muotoilijat, jotka meillä on Suomessa. He ovat käyneet läpi pahimman ja henkilökohtaisimman, vieläpä julkisesti. Mielestäni nämä kaksi nuorta muotoilijaa on otettava mukaan kaikkeen tärkeimpään, mihin ryhdymme suomalaisen muotoilun kohottamiseksi heitteillejätön ja paistattelun kulttuurista kohti muoto-opin, muodonannon, taiteellisen synnyn ja kritiikin aloilla. Mielestäni Moorhouse ja Louekari ovat ainoat suomalaiset nyt esilletulleet taiteilijat, jotka voivat tehdä muutoksen. Muotoilijayhteisö on edellen vastuussa jatkotoimista, eli muotoilun perusteiden ja laadun uudistamisessa.

Ehdotus

Ehdotan kokonaan uuden muotoilujohtamisen, muoto-opin ja muotoilun kritiikin opetuksen aloittamisen Aalto-yliopistossa.

Kaikki ratkeaa syyskuussa. Vielä on yksi päivä aikaa tämän vuoden syyskuuta ryhtyä toimiin.

29.9. 2013,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Artikkelini Muotoilujohtajuus, Marimekko ja yhteinen häpeä on saanut kolmessa ja puolessa päivässä 1.10.2013 klo 15.00 mennessä 54336 lukukertaa. Palautetta olen saanut paljonkin, mutta varsin vähän analyyttistä ja muodonantoon pureutuvaa. Kopiointi, johon en ole missään artikkelissani keskittynyt, on sen sijaan keskeistä.

JR

.


Nokia kuoli – eläköön TAIC-SIMO -malli

3.9.2013

Päivitys la 14.9.2013 Nokian Android-hankkeen johdosta:

Tiedot siitä, että Nokia valmisteli Android-Lumia -puhelimia Microsoftin selän takana, muuttaa asetelmia Microsoftin Nokia-puhelinkaupan jälkeisestä tilasta. Kun asia uutisoitiin (Talouselämä, Taloussanomat, Taskumuro), päättely Nokia- ja Lumia -nimisistä puhelimista ja puhelinsuunnittelun työpaikkojen jäämisestä Suomeen tulevat uuteen valoon.

1. Kannattaako Microsoftin säilyttää Nokia- ja Lumia-brändit omissa puhelimissaan? Ei kannata, sillä miksi mennä joulumarkkinoille kuolevilla brändeillä? Vuoden 2013 joulumarkkinat avaavat Microsoftin saapumisen täysin voimin älypuhelin- ja tablettimarkkinoille. Microsoftin kannattaa vahvistaa omaa Surface-brändiä mahdollisimman monella tuotteella. Surface on sikäli järkevä nimi, että se toteuttaa ns. TAIC-SIMO -mallin mukaisesti medianäyttöpintojen tärkeyttä Screen-bisneksessä, eli medianäyttöliiketoiminnassa. Parhaimmillaan Surface on nimitys kaikille tulavaisuuden viestintäpinnoille, jotka esittävät mediasisältöä. Viestintäpintaahan voivat olla kaikki jo nyt käytössä olevat pinnat kuten laitenäytöt, elokuvakankaat, kaupunkien mainostaulut, rakennusten sisäseinät ja julkisivut, luonnonpinnat ja taivas (Risku 14.9.2013). Microsoftin kovimmat kilpailijat, Apple ja Google-Samsung, ovat johtajia pian kelloista puhelintan ja tablettien kautta tietokoneisiin ja televisioihin. Miksi Microsoftin kannattaisi jättäytyä kilpailemaan Neanderthal-laitteiden kanssa, kun samalla voi toteuttaa InterestMachine™ -järjestelmän?

Microsoftin kannattaa valmistella joulua 2013 mahdollisimman monella Surface-tuotteella. Lumia-muoviin voidaan leimata Windows-ikkunamerkki eteen, näytön alapuolelle, ja puhelimen takakanteen voidaan leimata Windows Phone tai Surface valkoisella, kuten Google leimaa Android-puhelimia.

Lopputulos: Suomessa saadaan Windows Phone -puhelimia ensi jouluna 2013, jos vain olemme ensisijaislistalla. Nokia-nimi on häipynyt älypuhelimista, eikä niissä myöskään ole Lumia-tuotemerkkiä. Hölmöily-klausuuli: Jos Microsoft säilyttää Nokian ja Lumian niminä omassa älypuhelin- ja tablettisarjassaan vielä jouluna 2013, on Amerikkaan periytynyt kaikki se tuhoisa, joka romutti Nokian matkapuhelintuotannon. Kuka silloin on parhaan vitsin kertoja?

2. Kannattaako Microsoftin pitää matkapuhelinten kehitystyö Suomessa? Kannattaisi kyllä osaamisen vuoksi, mutta monet järkevät syyt vievät koko matkapuhelinten kehitystyön pois Suomesta. Ensinnäkin matkapuhelinten suunnitteluosaaminen on hyvin pohjois-amerikkalaista, sillä parhaat puhelimet on suunniteltu San Francisossa, siis Silicon Valleyssa (Apple, Google). Vancouver ja Ontario ovat ex-Nokian ja Blackberryn Kanadan kotipaikkoja, joten alan insinöörejä löytyy Microsoftille helposti. Huomattakoon, että puhelin- ja tablettikehityksen tärkein osa ei ole muovi ja kuori, vaan käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä ja laitteen hienovaraiset teknologiat (sensorit, prosessorit…). Suurimmat mobiiliteknologian ja -tuotekehityksen keksinnöt tapahtuvat juuri sensoreissa, Input/Output -menetelmissä, käyttöliittymässä, tietorakenteissa ja visualisoinnissa.

Merkittävä osa suomalaisen mobiiliosaamisen menettämisestä muualle perustuu myös kaikkein hankalimpaan osaan: Nokia ja sen myötä muutkin alan yhtiöt osoittavat sen, että Suomessa ei ole suomalaisia visionäärisiä, innovatiivisia, päteviä eikä tarpeeksi kovia johtajia. Meillä ei ole myöskään edelliseen koulutusta, yliopistoja, professoreita, tutkimusohjelmia eikä kehitystyötä. Kääntäen: jos näin olisi, olisi Nokia menestynyt, olisi meillä laaja osuus maailman mobiilimarkkinoista, ja Tekes saisi rahoittaakseen maailmanluokan hankkeita. Kysymys: Mistä kaikki tuo yllä mainittu syntyisi juuri nyt kun suurin ja tärkein yhtiö on menettänyt sen? Olisihan tuo kaikki voinut syntyä jo vuonna 2008 tai 2011. Nyt havahdutaan liian myöhään organisoimaan ICT-alan hankkeita, tuotteita ja palveluita, jotta jatkaisimme suomalaista menestystä saumattomasti. Edessä on ainakin viiden vuoden ICT-alan kokonaisuudistus, jota ei hoideta alan toivelistauksilla, työryhmämietinnöillä ja jo meneillään olevan tutkimus- ja koulutussuuntien jatkamisella. Jos uudistuksiin ei ryhdytä, viiden vuoden ryhtymättömyys aiheuttaa putoamisen koko ICT-kehityksestä. Eikös tästä ryhdittömyydestä ollut kysymys Nokiassa ja sen taustoissa?

Lopputulos: Suomi menettää matkapuhelinten kehitystyön kovassa liiketoiminassa Microsoftille. Suomessa ei ole mitään sellaista osaamista, jota ei löytyisi Pohjois-Amerikasta. Nyt kun on paljastunut taustalla tehty pikkupetos ja jopa Androidilla uhkailu, eli Android-puhelinten sovitustyö Lumia-puhelimiin Microsoftin ja Nokian sopimusten vastaisesti, ei Microsoft voi enää luottaa suomalaisiin. Näin Microsoft voi puhtain sydämin siirtää Nokia-talossa ja Salossa olevat matkapuhelintoiminnot Redmondiin Seattleen. Suomalaisilla ei ole varaa valittaa asiasta, sillä itse olimme epäluotettavia kumppaneita Microsoftille.

Yksi merkittävä tutkimusaihe lisää on selvittää, millaisella ymmärryksellä Nokian johto organisoi Android-kehitystyön. Normaalilla riskianalyysillä kehitystyö olisi viety kauas Suomesta ja sitä olisi tehty Stasi-tyyppisin varmistuksin. Oliko Microsoftin Nokia-ostos näpäytys suomalaiselle johtamistaidolle? Missä ovat Nokiaa konsultoineet johtajaprofessorit ja johtajakonsultit? Voisiko johtamisen koulutukseen saadaa uutta vauhtia?

——————–.——————–

Alkuperäinen artikkeli: Nokia kuoli – eläköön TAIC-SIMO -malli

Nokian myyntihinta 5,44 miljardia euroa on määritelty hienosti, 1000 euroa jokaista suomalaista kohden. Se on hyvä hinta ja sillä on symboliarvoa.

Oliko Nokia-kauppa yllätys? Kyllä, sillä miksi kaupassa piti käyttää rahaa, koska Microsoft sai Nokian jo palindromipäivänä 11.02.2011 ilmaiseksi. Kun Nokia oli juuri saatu marssimaan Microsoftin pillin mukaan, on kummallista maksaa siitä erikseen 5,44 miljardia euroa. Toki tälle kaupalle on kilpailuasetelman stabiloinnin kannalta peruste siten, että Applella ja Googlella on jo koko media-teknologia-Internet-operaattori -malli koossa, nyt Microsoft halusi samaa itselleen.

Mitä jäi jäljelle Nokiasta? Verkot, kartat ja patentit. Niistä on vaikeata muodostaa liiketoiminnallinen visio, saati johtaa sitä. On todennäköistä, että verkot eli NSN kuihtuu Ericssonin ja Huawein puristuksessa, kartat katoavat Googlen ja Applen karttojen alle, ja patentit vanhenevat mobiilialan nopeassa mediakehityksessä. Nokiasta jää tietysti jäljelle tuhansien ryhdittömien insinöörien joukko. Missä he olivat silloin, kun vielä jotain olisi voitu tehdä? Tarkoitan Nokiassa sisäisesti julkaisemaani Exit Report -kirjaa 31.7.2009, joka ilmestyi laajempana vuosikokouksen alla vuonna 2010. Nokialaiset olisivat voineet toimia vielä syksyllä 2009, viimeistään kesällä 2010. Mihin nämä nokialaiset nyt voidaan sijoittaa? [Ks. alempana Wikimploi]

Nokialle kaupasta jäänyt 3,2 miljardia euroa myyntivoittoa alkaa nopeasti polttamaan Nokian taskussa. Yhtiön on tehtävä jotain järkevää tuolla rahalla, eli joko vahvistaa verkkoliiketoimintaa tai karttoja, tai murtautua yhdelle uudelle toimiallalle, joka vahvistaa edellisiä. Nokian kannattaa kaikissa tapauksissa vahvistaa yhteyksiään operaattoreihin, sillä verkkoliiketoiminta on muuttumassa pienikatteiseksi niin verkoissa kuin niiden hallinnoinnissakin. Omia kuluttajalaitteita Nokian ei enää kannata tehdä. Puhelimet, tabletit, älykellot ja älysilmälasit haudattiin niin Nokialta kuin Suomen ohjelmistomarkkinoilta, yliopistojen koulutuksesta ja designista. Ne on strukturoitava uudelleen.

Mistä Nokia luopui? Nokia luopui arvokkaimmastaan, eli ainoasta kasvupotentiaalia sisältävästä osasta eli älypuhelimista. Se oli juuri kasvamassa tabletteihin eli Nokian Screen Business -malli oli laajentumassa. Kun Nokia keväällä otti haltuun NSN:n, se oli kokoamassa palettia kohti kilpailukykyistä kokonaisuutta. Tosin huonosti päräjäävä Windows-käyttöjärjestelmä Lumia-puhelimissa oli taakkana. Nyt Nokialle jäi matalan kateen ja kasvun liiketoiminnot.

Kuten Paavo Haavikko sanoi Ratsumiehessä: ”Hyvin tehty huono kauppa.”

Mitä on TAIC-SIMO -malli? Se on bisnesmalli, johon kaikki media-, teknologia-, Internet- ja operaattoriyhtiöt pyrkivät. Ne pyrkivät joko johtamaan sitä tai olemaan mahdollisimman vahva tässä kokonaismallissa. TAIC-SIMO -malli on Juhani Riskun kehittämä kokonaiskartta, jonka mukaan maailman suurimmat teknologiayhtiöt organisoituvat. Sen mukaan voidaan suunnitella ja koota uusia voittajayhtiöitä jopa niin hyvin, että eilen 2.9.2013 tehty Vodafone-Verizon -kauppa oli operaattoritoiminnan voimakas siirtymä hallitsemaan osaa TAIC-SIMO -bisnestä. Edelleen ao. kartasta voidaan nähdä heikot lenkit: media yleensä ja printtimedia erikseen tulee häviämään eniten. Jos siellä ei tapahdu muutamia suuria yhteenliittymiä, isotkin miljardi-firmatkin katoavat. Mitä tekevät Disney, Comcast, Timewarner, News Co., Viacom, Liberty ja CBS? Entä Sanoma ja Alma? Itse tiedän, mitä median kannattaa tehdä, mutten usko heidän tietävän.

Technology-Access-Interest-Channel– eli Screen-Internet-Media-Operator -mallin ytimessä on Apple. Se hallitsee suvereenisti koko systeemiä, eli Steve Jobsin sanoin: “We make the whole widget!

TAIC-SIMO -mallin ovat paraiten omaksuneet Apple ja Google. Google vahvisti puuttuvaa laitetoimintaa ostamalla Motorolan. Nyt sinne on menossa Microsoft mallilla Nokia-Skype-Yammer-Bing-Office-Windows, eli ostamalla Nokian puhelintoiminnot. Malli kuvattuna alla. TAIC-SIMO -malli on sitä mitä monet kutsuvat ”ekosysteemiksi”.

Kaavio “Nokia Microsoftin syleilyssä, Yammer betonoi MS-Office-Nokia -yhteyden. Kaaviot osoittavat Nokian, Navteqin, Skypen, Yammer, Nookin ja Yahoon aseman ja liikkumavaran Microsoftin valvonnassa. Microsoftin konsortiosta puuttuvat TAIC-SIMO -mallin media- ja operaattoriulottuvuudet. Operaattorit tulevat karttamaan Microsoftia ja Nokiaa sen vuoksi, että Skype tarjoaa ilmaiset puhelut ja datasiirron, joista operaattorit elävät. Nokian, Yammerin, Office-paketin ja MS-Serverin yhdistämisellä Microsoft pyrkii TAIC-SIMO –ekosysteemiin yritysten ja hallinnon kautta, ei niinkään kuluttajien kautta. Microsoftin suurin ongelma tulee olemaan TAIC-SIMO –johtajien globaali puute. Heitä ei todennäköisesti tule riittämään Microsoftille, HP:lle, Sonylle ja jopa Applelle. Vielä 16.6.2012 seitsemän potentiaalisia johtajaa oli vapaana, mutta loppuvuodesta enää neljä. Heistä vain Sony ja Apple ovat houkuttelevia vaihtoehtoja.

Mitä Microsoft sai Nokian puhelimissa? Nyt kun Nokia on Microsoftin nielaisemana järkyttävän jäykässä ja pompöösissä suuryhtiössä, Nokia murenee lisää Microsoftin koneistossa. Näin Microsoft ei tule hyötymään Nokiasta juurikaan enempää kuin Google hyötyy Motorolasta, ei edes sijoitetulla 5,44 miljardilla eurolla.. Microsoftin kannalta Haavikkoa voidaan soveltaa sanomalla ”huonosti tehty huono kauppa”.

Microsoftilla on monta ongelmaa edessä:

  1. Operaattorit eivät pidä laajenevasta Skypestä
  2. Yammer ei riitä yrityksen sosiaalisena mediana Facebookin kaatajaksi
  3. Bing-hakukone on algoritminsa, tunnettuutensa ja suosionsa kannalta heikko, ettei sitä juuri kukaan halua käyttää. Eikä Bing tuo mitään etua verrattuna Googlen hakukoneseen
  4. Microsoftilta puuttuu Bing-hakukonetta tukevat muut Internet-palvelut kuten kielikäännös, kartat, Earth, StreetView… ks. lista
  5. Windows 8 -käyttöliittymä on monelta osin hieno, mutta sen ns. tiilet näyttävät ankeilta. Miksi tuoda Sovjet 2000 -käyttöliittymä vuonna 2012?
  6. MSN-Hotmail-Outlook -Internet-palvelut ovat hankalia. Se ei enää riitä etenkin, kun kilpailevaa tarjontaa on valtavasti
  7. Microsoftilla ei ole median jakeluun uskottavuutta, luotettavuutta eikä omaa taitoa. Musiikki, applikaatiot ja pelit jaetaan jo hyvin toimivilla palveluilla joko Applen iTunesilla tai Internet-palveluilla. Tämä juna meni jo Microsoftin ohi, kuten kauan sitten Nokiankin ohi
  8. Nokialta siirtyy suuri määrä hölmöilyä Microsoftiin. Valtaosa johtajista on kouluttamattomia ja uudelle mediakeskeiselle alalle sopimattomia. Nokian ohjelmisto-osaaminen ei tuo mitään uutta Microsoftille.

Mitä Microsoft tekee nyt puhelimilla? Microsoft muuttaa Nokia-brändin siten, että puhelimen etukanteen tule Windows-logo ja takakanteen Windows Phone -teksti. Nokia-logo siirtyy halpapuhelinten merkiksi kiinalaisten ja intialaisten 10-15 euron puhelinten joukkoon.

On myös hauskaa katsoa, millaisen kohtelun Nokian kouluttamaton ja osaamaton johtajisto saa. Ei ole helppoa suomalaisilla väärinkoulutetuilla henkilöillä amerikkalaisessa MIT-Harvard-Princeton-Yale-Stanford -tasoisessa teknologiajohdossa, muotoilujohdossa ja ohjelmistojohdossa. Jos ns. pellehermannit ja johtaja-bimbot saavat jatkaa Microsoftissa, on yhtiö nopeasti typertyneessä tilassa.

Microsoft on itsessään myös vahva kulttuuri, joten nokialaiset savustetaan nopeasti pois yhtiöstä. Organisaatio ja tiimi kerrallaan paloja Nokian puhelintoiminnoista siirretään Seattleen. Siihen paras syy on Microsoftin matkiessa Applea: Applella on kaikki (KAIKKI) toiminnot saman katon alla. Apple toimii myös erittäin pienillä ja tehokkailla tiimeillä. Siinä missä Nokialla on 1700 ihmistä Nokia Designissa kolmella mantereella, Applella on 200 ihmistä kahdessa vierekkäsiessä salissa Cupertinossa.

Miten käy Suomeen jäävän Nokiaan? Nokia Solutions and Networks NSN on Espoon Karaportissa eli ns. Nokia-slummissa, HERE-kartat ovat Berliinissä ja patentteja hallinnoidaan Kanadassa. Karaportissa tehdään verkkosuunnittelua ja verkkojärjestelmien managerointia Siemens-savun laskiessa pienentyneessä yhtiössä.

Salaliitto vai räikeä loukkaus? Oliko Nokian jalokiven osto kuittaus ja kosto varhaisesta loukkauksesta? Microsoftin ja Nokian suhteita saattaa sittenkin ohjata vuosi 1998, jolloin Jorma Ollila loukkasi Bill Gatesiä, kun Gates tarjosi Windows CE:tä Nokialle puhelinten käyttöliittymäksi. Tällöin Ollila sanoi (Riskun mukaelma): “Nokia ei tule koskaan antamaan Microsoftille sitä herruutta mobiilikäyttöliittymissä mikä teillä on tietokoneissa.” Näin Nokian alamäki johtuisi enemmänkin klassisen tragedian kaavasta, ei insinööreistä ja teknologioista. Lue Wired, Forbes, Taloussanomat, New Straits Times, WSJ, University of Michigan, laajaa taustoistusta Duke-Edu, Elisa Batista. Henkilö, joka tuntee Nokian ja Microsoftin historian hyvin aina Epocista Windows CE:n kautta Symbianiin on Juha Christensen (Linkedin, blogi, Symbian, Garden leave).

Salaliitto eli Troijan hevonen Stephen Elopin muodossa on selvää. Se tapahtui Elopin ”palava öljylautta” -puheella, hallituksen täydellä osaamattomuudella koko toimialalle, johtoryhmän taidottomuudella yhtiön johtamiseen, muotoiluun täysin epäpätevän Marko Ahtisaaren  nostamisella päämuotoilijaksi ja muotoilujohtajaksi, ja kapeaan tuotevalikoimaan eli puhelimeen tukehtumisella.  Troijalainen on vain kulkuväline eli menetelmä, joka tosin oli insinöörimäisen tarkkaan laboroitu ja masinoitu. Kaiken tapahtuneen ideana oli laskea Nokian osakkeen arvo mahdollisimman alas, jotta ostaminen olisi halvempaa.

Tärkeintä on idea ja syy sille, mihin toimiin ryhdytään. Bill Gatesin työhuoneen seinällä on lyhyt lista ruutuja, joihin tulee ruksi aina kun homma on hoidettu. Nyt ruksi tuli kohtaan Nokia, eli vuoden 1998 kohtalokas loukkaus sai päätöksensä. Nokia siis vietiin suomalaisilta yhden henkilön loukattua traagisesti toista ihmistä. Olihan koko Nurmi-Nokian Sammon ryöstön nimi ”Projekti Kultamitali”. Saimmehan kuitenkin kaupan arvoksi tuhat euroa per suomalainen ja Bill Gates ruksin kolmanteen ruutuunsa viidestä.

Mikä on koko matkaviestinnän ja median tulevaisuus? Se koostuu kolmesta suuresta trendistä:

  1. Laitteiden evoluutio kohti Interest Machine-kokonaisuutta
  2. TAIC-SIMO -mallin sisällä yrityskauppoja ja yhteenliittymiä tavoitteena Applen malli (jota Google ja Microsoft tavoittelevat) ja jota esim. Vodafone-Verizon -kauppa enteilee. TAIC-SIMO -mallissa yhtiöt koettavat vahvistaa erityisasemaansa, kuten pian ns. vanha media
  3. Median ja journalismin täydellinen rakennemuutos ja pääosittainen romahdus. Journalismin murros tarkoittaa mediayhtiöiden pakkoa tehdä suuria yhteenliittymiä mm. News Co:n ja Sanoma Oyj:n tapauksissa. Onnettominta on, että media-ala ja journalistit eivät ymmärrä tilaansa, eivätkä osaa lainkaan hoitaa omaa tulevaisuuttaan.

Onko muita suuria teknologia-media -kysymyksiä ilmassa? On, mm. seuraavat:

  • Mitä tekee Samsung?
  • Mitä tekee Apple?
  • Mitä tekee Sony?
  • Mitä tekee Ericsson?
  • Mitä tekevät Huawei ja Lenovo?
  • Mitä tekevät News Co, TimeWarner tai Sanoma Oyj?
  • Mitä ihmettä tekevät HP, IBM, Oracle, SAP ja Fujitsu?
  • Mitä tekevät Canon ja Nikon?
  • Mitä tekevät Facebook ja Twitter?

Samsung on kohta samassa pakkotilanteessa jossa Sony on tänään. Sony on katoamassa oleva vanha ja menestyksekäs yhtiö, joka ei enää ehkä nouse ilman radikaalia visiota ja johtajuutta. Samsung menestyy vielä muutamia vuosia mobiili- ja TV-laitteillaan, mutta teknologiatie on nopeasti kuljettu, jos Samsung ei liitoudu media- ja Internet -yhtiöiden kanssa.

Huawei on kummajainen, joka on länsimaistumassa, teknologisesti monipuolinen, mutta länsimaisittain epäilyttävä kiinalaisyhtiö. Jos Huawei valtaa NSN:n, pääsee se länsimarkkinoille. Lenovo on pakkotilanteessa enemmän kuin Samsung. Lenovolla on vauhdikas puhelinten ja tablettien alku Kiinassa, ja laptop-tietokoneiden vakiintunut asema maailmalla, mutta sillä ei ole yhteyttä mediaan eikä Internet-liiketoimintaan. Tässä eivät Kiinan Internet ja sanomalehdet paljoa auta.

Applen ongelma on todella suuri: sillä on kassassa rahaa 160 miljardia dollaria eikä ainuttakaan visionääristä johtajaa viemään Apple uudelle tuote- ja palveluabstraktiolle. Jos Apple ostaisi vaikkapa InterestMachine-konseptin, saisi se kerralla koko alan mullistavan kokonaisuuden vuosiksi. Applen raha riittäisi hyvin sen ostamiseen ja kehittämiseen, ja jäisi paljon ylikin.

.

3.9. 2013,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Mitä Suomelle jäi Nokian kadotessa? Suomeen jää suuri joukko korkeasti koulutettuja mutta hieman arkoja diplomi-insinöörejä, kauppatieteen maistereita, AMK-osaajia ja muita Nokia-pudokkaita.

Mutta ei hätää: heille on tehty Wikimploi-työllistämismalli. Se on alunperin tehty Nokiasta irtisanotuille ja julkaistu Kalevassa 22.11.2012. Artikkeli PDF-muodossa (74kB) ja JPG-muodossa (1,4 MB).

JR

P.P.S. Haukkuu vai ei? Termi ”haukkua” kuuluu ns. keltaiselle lehdistölle, jota Suomessa ei onneksi ole. Kun muodonantaja-Risku arvioi toista muotoilijaa, ja varsinkin kun muotoilujohtajakouluttaja-Risku arvioi muotoilujohtajaa, astuu kriteeriojoukoksi kaikkein ankarin arsenaali. Nokia, kuten Marimekkokin, on täysin riippuvainen muotoilusta. Muotoilun laatu ja sisältö ylittävät kummankin yrityksen johdon kaikki ajatukset ja määräysvallan, sillä asiakas seuraa vain tuotteita ja palveluita. Jos yhtiöllä on sen tärkeimmän liiketoiminnallisen ja taloudellisen menestyksen, ja omaisuusmassan ja odotusarvon johtajana henkilö, jonka tieto, taito, ymmärrys ja tahto eivät ole syntyneet muotoiluperustaisesti, ei hän voi johtaa yhtiötä. Huomattakoon, että kumpaakin yhtiötä, Nokiaa ja Marimekkoa, ei johda toimitusjohtaja, vaan muotoilu ja tuotteet, ja sitä kautta muotoilujohtaja.

Kun olen arvostellut Nokian muotoilujohtajaa sopimattomaksi tehtäväänsä, en ole kiinnittänyt lainkaan huomiota henkilöön ja nimeen. Olen kiinnittänyt huomioni muotoilujohtajan koulutukseen, kompetenssiin, tietoon, taitoon ja ymmärrykseen muotoilusta. Jos mitään edellämainitusta ei ole, ei voi olla myöskään ymmärrystä visiosta, saati tahdosta ja johtamisesta.

Kuva Palautteen kolme lajityyppiä. Asiakas ei anna palautetta paetessaan huonoja tuotteita. Näin vastuuton on asiakas aiheuttaessaan miljardien tappion yhtiölle. Pääjohtaja ja toimitusjohtaja voivat vain huutaa heikosta asiantuntemuksesta ja johtamisesta alaisiaan. Palaute on nollan arvoista, koska ylimmillä johtajilla ja heidän alaisillaan ei ole substanssiymmärrystä (koska yhtiö meni rappiolle). Kriitikko puolestaan on ainut, joka huolehtii. Hän on miljardien arvoinen yhtiölle.

Muotoilijoiden merkitystä ei ymmärretä kuin harvoissa yhtiöissä. Muotoilu laajimmassa ja ankarimmin kriteerioin määriteltynä, on ainut mahdollisuus Suomelle menestyä tuote- ja palvelutarjonnassa ja -teollisuudessa. Siksi yhtiöiden ja muotoilukoulujen ei pitäisi leikkiä hevosenleikkiä muotoilulla.

Olen ihmetellyt talous- ja finanssiyliopistojen koulutusohjelmia, kun niissä ei muotoiluperustaisten yhtiöiden johtamiskursseilla opiskella ainakin alempaa korkeakoulututkintoa muodonannossa (BSc. Design). Meillä on maailmalla vakavasti otettavia yhtiöitä, joiden koko liiketoiminta perustuu tuotekehitykseen ja tuotemuotoiluun, mutta yritystä johtaa kauppatieteilijöiden, insinöörien ja lakimiesten joukko.

JRi

P.P.P.S. Ystävä vai ei? Uskoisin voivani olla monen yhtiön muotoilujohtajan parhaita ystäviä, Nokiankin. Maailmamme eivät kaikissa tapauksissa vain ole kohdanneet.

JRis

Korjaus enne ohjelmaa MTV3:n ”Enbuske & Linnanahde Crew” ohjelmatietoihin to 5.9.2103 klo 22.35:

– Nokian menestyspuhelimien suunnittelusta vastasivat muotoilijat Frank Nuovo ja Alastair Curtis, ei Juhani Risku. Risku oli käyttöliittymämuotoilun Junior Specialistina ensin Nokia Networksissa (mm. NetAct, Icon Library) ja lopuksi Head of User Experience Operations ja vapaa innovaatiokehittäjä Nokia Oyj:ssa (Symbian, Mobile Arena, Xseries, MIST UI). Nykyisin Risku on siirtynyt Nuovon ja Curtisin alueelle yhdistämällä InterestMachine, TAIC-SIMO, muotoilu, asiantuntijaverkosto, koulutus ja johtaminen. Tätä käsitellään mm. luennoilla eri yliopistoilla (Risku: What comes after iPhone and iPad?, Bolzano).

4.9.2013, Högfors, Juhani Risku


Muotoilujohtajuus, Marimekko ja kunnia

1.8.2013

Päivitys to 27.9.2013 Marimekon Hetkiä-kankaan uuden käänteen johdosta.

Päivitys to 25.9.2013 Marimekon Hetkiä-kankaan johdosta.
Mielestäni Marimekolla on käytössään taiteilijan originaali. Näin kyseessä olisikin kopiointi toisin päin, eli laukussa olisi kopio Marimekon kankaasta.

Kun katsoo Hetkiä-kuvion lakanaa tai mukia, tai tarjotinta, huomataan, että kopioksi väitetyssä kankaassa on sama kuvio eri koossa päällekkäin. Sen näkee myös viivan paksuuksissa, jotka ovat suurennussuhteen mukaisesti ohuita tai paksuja.

Alla Hetkiä-kuvio tehtynä siten, että tarjottimesta ote muokataan niin, että siitä poistetaan valkoinen tausta. Sitten asetetaan kaksi kopiota päällekkäin ja skaalataan ne uutisoidun kuvan tavoin.

Marimekko-Hetkiä-kuvio-kuva-analyysi-Risku

50-prosenttinen pienennös on asetettu hieman eri asemaan taustan suhteen kuin alkuperäisissä Hetkiä-kuvioissa. On helppoa huomata, miten viivan paksuus muuttuu kuviota pienennettäessä.

Alla kaaviossa analyysiä, johon on otettu mukaan Hetkiä-kuvion muki ja lakana.

Marimekko-Hetkiä-kuvio-kuva-analyysi-2-Risku

Hetkiä-kuvio on mitä ilmeisimmin suomalaista muotoilua. Sen todistaisi kuvion alkumuodon löytyvän mukista ja muutamasta muusta tuotteesta.

_________________._________________

Päivitys 6.8.2013, käänne ti 6.8.2013: Marimekko hyväksyy taideteoksen alkuidean suoran varastamisen.

Taloussanomat 6.8.2013: Moorhousen kangas ei ole kopio. Lisäksi Marimekon konsultoimat asiantuntijat sanovat teosten olevan kaksi erilaista taiteellista tulkintaa.

Tässä Marimekon tapauksessa on taideteoksen syntyyn liittyvä traaginen haksahdus: Hutchinsin kuvitus ei ole tulkinta, vaan alkuperäinen teos. Teresa Moorhousen kuvio ei myöskään ole tulkinta, vaan Hutchinsin alkuperäisen teoksen käyttämistä Moorhousen teoksen synnyn alkuperänä. Tämän lisäksi Moorhouse on juuri sopivasti, eli Laitinen-Laihon määritelmän mukaisesti, vieraannuttanut teosta niin, että taideteoksen synty peittyy. Tämä on nimeltään Moorhouse Effect.

Teresa Moorhouse ei ole onnistunut Hutchinsin luoman alkuperän peittelyssä riittävästi. Hutchins näkyy vielä Moorhousessa. On todennäköistä, että Moorhouse Effect eli taideteoksen alkusynnyn varastaminen ja sen tarkoituksellinen peittely tulee laajaan taidetutkimukseen. Kun mukaan keskusteluun tulee taiteilijoita, eli taiteen synnyttäjiä ja muodonantajia, saamme enemmän tietoa ja ymmärrystä taiteen synnystä.

Olisi mielenkiintoista tietää ketkä ovat olleet asiantuntijoina Marimekon taidesynnyn nappaamishankkeessa. Nämä taideasiantuntijat ovat tekemässä traagista taidelausuntoitsemurhaa, sillä he tarkastelevat taideteosta ilman sen syntyä. Teokset siis vain putkahtavat heidän silmiensä eteen ilman alkuperää, intressiä, tarkoitteita, merkitystä, syntyprosessia ja kunniaa. Kun taidepuhetta pitää yllä muu kuin taidetta synnyttävä, on kyseessä aina jokin muu intressi kuin taide. Marimekon tapauksessa voi kyseessä olla tilaus, jossa sopiva lausunnonantaja selittää tilanteen yhtiön etua ajatelle. Tällöin kyseessä on liiketaloudellinen intressi. Taiteessa on ensin synty, sitten sen mukainen teos. Se kannattaisi opettaa taidehistorioitsijalle, amanuenssille ja finanssialan toimijoille.

Nyt kun Marimekko on antanut virallisen lausunnon toimitusjohtajan välityksellä, ollaan juridisesti vakavalla pohjalla. Jos Moorhousen tapaus käydään taiteilijoiden parissa läpi tarkemmin, ei Marimekolla ole enään mahdollisuutta selittelyn. Marimekko ja sen johto on heikoilla, kun he joutuvat pyörtämään sanansa ja tunnustamaan yhtiönä liiketoiminnan perustuvan taideteoksen synnyn varastamiseen. Tällöin yhtiön osakkeisiin sijoittaneen kannattaa luopua omistuksestaan, sillä yhtiöstä tulee Moorhouse Effectin alullepanija ja hyväksyjä, ja liiketoiminnallisesti sillä hyötyä tekevä. Tämä artikkelin alkuperäisenä tarkoituksena oli suojella Marimekkoa yksittäisen taiteilijan taideongelmalta. Jos taiteilijat eivät laajassa mitassa mm. taiteilijajärjestöjen ja taiteen ja muotoilun alan professorien ja tutkijoiden toimesta ota kantaa Moorhouse Effectiin, tarkoittaa se suoraa hyväksyntää taideteoksen alkuperän ja synnyn varastamiselle. Tässä taideala jakautuu kolmeen ryhmään: 1) taiteen synnyn varastajiin ja sen hyväksyjiin, 2) taiteen synnyn varastamisen vastustajiin ja 3) en-halua-kommentoida -taiteilijoihin, joilla on ilmeisesti taiteen syntyvarkaushankkeita meneillään ja historiassaan. Ennustan jakaumaa 33-33-34 %. On huomattava, että taideopintoihin kuuluu välttämättömänä toimintana taideteosten ja -ajatusten analyysi, rakenteen ja muoto-opin selvittäminen, teosten syntymekanismien tunnistus ja harjoittelu, ja teosten ilmiasun ja olemuksen vertailu. Kaikkeen tuohon tarvitaan valmistavia luentoja, lukemista, kopiointiharjoituksia, piirtämällä strukturointia, mestarien ohjausta ja kritiikkiä. Kopiointimetodilla on myös vastustajia.

Moorhouse Effectillä tulee olemaan suuri vaikutus graafisen muotoilun merkitykseen. Teoksen synnyn ja visuaalisuuden varastamisen ollessa niin helppoa, alalle ajautuu kahdenlaista väkeä: niitä jotka ottavat hyödyn muiden ideoista ja niitä, jotka kehittävät varastamista ja sen metodeja. Ensimmäinen ryhmä koostuu taiteilijoista, toinen amanuennsseista, äideistä, professoreista, finanssihenkilöistä ja bisnesmiehistä. On  mielenkiintoista nähdä, mitä Aalto-yliopiston hanke ”Taiteen arviointipatteristo” tulee kertomaan taideteoksen synnystä. Voi olla, että Marimekko halutaan pelastaa yliopistotutkimuksessa esimerkiksi niin, että Moorhouse Effectiä ei oteta lukuun, tai että Isoisän puutarha selitetään ”tulkinnaksi” jostain samasta mistä myös Hutchinsin Rosie’s Walk on tulkinta. Missähän mahtaa olla Hutchinsin näkemä puutarha?

Plan B, eli miten Marimekko vielä voisi selvitä skandaalista? Teresa Moorhousen temppu on vakava koko taidehistoriassa, ja Marimekko on ottanut sen liiketoiminnalliseksi perustakseen. Jos yhtiö ei peru päätöstään jatkaa taidesynnyn varastamisen hyväksyntää, Marimekko murenee vähä vähältä ja ns. annihiloituu pörssiyhtiönä. Plan B eli yhtiön säilyttäminen voi tapahtua seuraavasti:

  • syyskuussa 2013 Marimekko ilmoittaa tehneensä virhearvion Moorhousen ja taideasiantuntijoiden kohdalla, ja ilmoittaa tulleensa petetyksi
  • samalla Marimekko ilmoittaa, että yhtiönsä johto ei ymmärrä taideliiketoiminnasta (taideperustaisen pörssiyhtiön johtamisesta), ja irtisanoutuu välittömästi
  • samalla Marimekko pyytää anteeksi sen osakkeenomistajilta pörssitoiminnan kannalta epäilyttävistä toimistaan, kuten ilmoittamatta jättämiseen taiteilijariskeistään, johdon asinatuntemattomuudesta taideliiketoiminnan alueella ja uskomisesta ”taideasiantuntijoihin”. Samalla Marimekko ilmoittaa myös vetäytyvänsä pörssistä
  • näin Marimekko säilyy pienenä kangaspainona, joka voi olla ylpeä moralistaan ja sitten kuolla pois, sillä taidekangaspainaminen on huono bisnes.

Plan C, eli miten Marimekko murtautuu koko taidepainoalan globaaliksi menestyjäksi? Marimekko voi tehdä ns. abstraktiomuutoksen, jolla se korjaa liiketoimintansa perusteet kuntoon ja kohoaa globaaliksi taidepainoalan toimijaksi. Se tapahtuu seuraavasti:

  • Marimekon johtajisto pyrkii ja kirjautuu taideyliopiston opiskelijoiksi ja ryhtyy opiskelemaan taiteen synnyttämistä
  • opiskelemalla taidetta Marimekon johtajisto opiskelee myös taideperustaisen pörssiyhtiön finanssipolitiikan hallintaa, jota ei opi kuin opiskelemalla taiteen synnyttämistä. Osa opinnoista on poisopiskelua vinoutuneista rahoituksen ja markkinoinnin perusteista
  • kun Marimekko on kahdessa vuodessa vuonna 2015 joulukuussa noin kymmenen taiteen kandidaatin eli ns. Bachelor-tasoisen johdossa, on maisteritasoon vielä kolme vuotta, mutta yhtiöllä on globaali maine ja kompetenssi johtaa vaikeuksissa olevia suuria taideperustaisia yhtiöitä. Ei-taiteen ammattilaisten BA-nimike julistetaan ”taiteen kandinaatti” -nimikkeeksi, jotta heidän ensimmäinen tutkinto ei unohtuisi
  • Marimekon pörssiarvo kohoaa kohisten, kun kerta toisensa jälkeen kymmeniä kertoja suuremmat taideperustaiset yhtiöt fuusioituvat ilman ehtoja Marimekkoon
  • Marimekosta tulee neljässä vuodessa maailman merkittävin suuren abstraktiomuutoksen tehnyt yhtiö, joka kykenee toimimaan erittäin kilpailluilla tekstiili-, vaatetus-, muoti-, asuste- ja hajuvesialoilla
  • Marimekosta muodostuu ainut uskottava taideperustainen yhtiö, koska sen johto aina hallituksesta executiveihin on taiteen synnyttäjiä eli muodonantajia
  • Marimekon liikevaihto kohoaa uusien liiketoiminta-alueiden valloituksen myötä. Kangasliiketoiminta saa rinnalleen H&M:ia ja YSL:ia jalostuneemmat vaate-, muoti, koru- ja hajuvesisarjat, alabrändeihin sijoitetaan Vero Modaa ja Guerlainia.

Marimekolla on paras tulevaisuus  Plan C -mallilla. Riskun Plan C -mallin investointikustannus on noin 200 miljoonaa euroa (kolmessa vuodessa), josta palkkio on 20 milj. € lisättynä 20 % osakeomistuksella. Kun Marimekon liikevaihto ylittää 2 mrd. €/vsi ja kateprosentti on 10, on investointi maksanut itsensä takaisin jo vuonna 2017.

Plan C on esimerkki liiketoiminnan kehittämisen ankaruudesta, jota eivät saa aikaiseksi liiketoiminnan ja rahoituksen professorit eivätkä, konsultit ja entiset executivet. Sen saa aikaiseksi vain not so nice guy, joka pelastaa yhtiöitä. Plan C on todella vaikea ja rankka, mutta se on mahdollinen visionäärisen ja ankaran luovan johtajan toteuttamana. Pääsääntönä epäilijöille lause: jos ette itse osaisi tehdä ja toteuttaa sitä, älkää kuvitelko, ettei joku muu osaisi.

Marimekko kannattaa pelastaa, mutta toimien on oltava nopeampia kuin mitä Nokiassa on nähty. Nokiassa mentiin myös Excel-taulukko edellä, mikä on sukulainen Marimekon tapauksen kanssa.

Moorhouse Effect on mahdollisimman epämiellyttävä asia, meille taiteilijoille, Marimekolle ja TaiKille. Vain Plan C pelastaa Marimekon.

_______________________._______________________

Alkuperäinen artikkeli: Moorhouse Effect syntyy

Marimekko on ajautunut vuoden 2013 aikana monta kertaa muotoilulliseen ja taiteelliseen katastrofiin. Kyse on siitä, että Marimekon muotoilijat tekevät teoksiensa synnyttämisessä petoksen. Kyse ei siis ole taideväärennöksestä, vaan taiteellisen teoksen syntyyn liittyvästä petoksesta. Muotoilija varastaa idean joltain toiselta, koska oma luovuus ei riitä.

Marimekolla on v. 2013 ollut seuraavat neljä taideskandaalia ja yksi selvitettävä juttu:

Mikä erottaa taideväärennöksen taiteen syntypetoksesta? Taideväärennöksessä pyritään tekemään alkuperäisen kanssa identtinen teos, jotta väärennöksen arvo lähestyisi alkuperäisen arvoa. Taiteen syntypetoksessa taiteilija puolestaan pyrkii differoimaan vain hienokseltaan oman teoksensa alkuperäisestä, jotta oman petoksellisen teoksen tärkein, idean ja olemuksen alkuperä, hämärtyisi ja peittyisi hänen omistukseensa.

Yle: Marimekon kuosi muistuttaa brittikirjan kuvitusta - vertaa. Teresa Moorhouse on ottanut Pat Hutchinsin Rosie's Walk -teoksesta taiteellisen synnyn idean ja peitellyt sitä pienellä työstämisellä omakseen.

Kuva ”Taideteoksen synnyn varastaminen”. Vasemmalla Rosie’s Walk (Pat Hutchins) ja oikealla Isoisän puutarha (Teresa Ahtola-Moorhousen suunnittelema). Lisää kuvia teosvertailusta: Yle, HS.

Taideväärennös on normaalia, rehellistä ja avointa rikollisuutta, jossa on myös hivenen kunnioitusta alkuperäistä teosta kohtaan. Väärennöksessä nimittäin väärentäjä on yleensä erittäin taitava, hän valitsee arvoteoksia rikoksensa kohteiksi ja kunnioittaa taiteilijaa ja teosta pyrkimällä itse samaan täydellisyyteen. Väärennetyn teoksen arvon pitäisi oikeastaan olla suurempi kuin alkuperäisen, sillä väärennettyyn liittyy identtisyyden lisäksi salailun, piilottelun ja rikoksen kustannus. Näin väärennetystä teoksesta pitää pitää erityishuolta. Väärennetty teos voi olla myös monta kertaa parempi tekniseltä laadultaan kuin alkuperäinen.

Taiteellisen synnyn eli idean ja olemuksen varastaminen ja sen peittely on petos. Siinä missä väärentäjä tunnustaa rehellisesti varastavansa koko teoksen ja laittaa taitonsa täysillä peliin, taiteilijattaremme varastaa pyhimmän eli taiteellisen idean, ja petoksella koettaa kadottaa sen alkuperän. Tämä taiteilija saa vielä taidenaislauman eli taiteen ulkoiset henkilöt puolustamaan petosta väitöskirjoineen (Pauliina Laitinen-Laiho) ja yhtiön executive-asemineen (Minna Kemell-Kutvonen). Itse näen naiset taiteellisen synnyn ja muodonannon tulevaisuudentekijöinä. Tämä siksi, että feminiinisyys on myös miehen luomistyön perustana (ks. ote luennosta ”Eroottisuus taiteessa – miehen näkökulma” ja siihen liittyvä lyhyt PDF ja laaja PDF). Mielestäni esimerkiksi arkkitehtuuri tulee uudistumaan pikemminkin afrikkalaisen naisen toimesta kuin länsimaisen valkoisen miehen. Maskuliinisilla ehdoilla toimiva rakennusala on tällöin nujerrettava. Nyt Marimekon sotkuissa nähty naiskortin armoton käyttö säälinhaulla, äidin esiintymisellä, taiteilijattaren topakalla kieltämisellä ja kaunotartohtorin TV-esiintymisillä hakee vertaistaan. Artikkelissa jäljempänä näyttää siltä, että naiskorttia ei voi käyttää tilanteessa, jossa on tapahtunut vakava taidekämmi. Nainen on tasavertainen myös kannettaessa vastuuta taiteen moraalista, etenkin silloin, kun naiset voisivat olla taiteen tulevaisuus.

Kenen ongelma Kemell-Kutvonen on?

Minna Kemell-Kutvonen on Mika Ihamuotilan, Joakim Karsken, Marimekon osakkeenomistajien ja Suomen ongelma. Kemell-Kutvonen on myös muotoilun, Aalto-yliopiston ja Taideteollisen korkeakoulun ongelma. Kemell-Kutvosessa tiivistyy taiteen ja muotoilun kunnia, rehellisyys ja johtaminen, tai paremminkin niiden häpeällinen puuttuminen. On suorastaan omituista, etteivät Kemell-Kutvosen opettajat ja professorit puutu asiaan, saati journalistit tai Taideteollinen korkeakoulukaan. Voidaan jopa olettaa, että Kemell-Kutvonen luennoi seuraavaksi TaiKissa miten muotoilijat ja taiteilijat pystyvät peittämään jälkensä varastaessaan muotoilun ja taiteen ytimen, idean ja sen käytännön toteutuksen. Mainittakoon, että Minna Kemell-Kutvonen ja hänen valvojansa ja neuvonantajansa Joakim Karske Marimekon hallituksesta ovat Taideteollisen korkeakoulun kasvatteja. Taideteollisella korkeakoululla on todellinen ongelma, ja se kannattaa hoitaa pois mahdollisimman nopeasti. Samoin Marimekolla on todellinen ongelma, ja sekin kannattaa hoitaa pois mahdollisimman nopeasti. Marimekon taiteellisen katastrofin takana ovat Taideteollisen korkeakoulun läpäiseet Minna ja Joakim.

Mitä Laitinen-Laiho tekee taiteen syntypetoksen arvioinnissa?

Pauliina Laitinen-Laiho on taideväärentämisen asiantuntija, siltä rehellisemmältä puolelta. Hän taas ei tiedä, ymmärrä eikä osaa mitään taiteen synnystä, koska hän ei ole taiteen synnyttäjä. Hän on taiteen silmäilijä ja silmäilyn tuloksen analysoija. Laitinen-Laiho siis on mahdollisimman ulkopuolinen Marimekon petosasiassa.

Mitä ihmettä Laitinen-Laiho sitten tekee Ylen Aamu-TV:ssä? No, hän tulee lausumaan jotain, jota hän tulee selittelemään lopun ikäänsä:

Äkkiseltään kun katsoo niitä, niin kyllä ne on hälyttävän samannäköisiä, kieltämättä. Mutta sitten kun niitä alkaa katsoa tarkemmin, niin kyllä niistä huomaa, että kyseessä on kahden eri taiteilijan näkemys. Mitä enemmän katsoo yksityiskohtia, niin siellä on paljon nyansseja, jotka paljastavat, että kyllä siinä on kuitenkin tullut ihan eri taiteelliset näkemykset”, sanoo Pauliina Laitinen-Laiho.

Kun sanoo ”… mitä enemmän katsoo yksityiskohtia, niin siellä on paljon nyansseja, jotka paljastavat, että kyllä siinä on kuitenkin tullut ihan eri taiteelliset näkemykset…” Laitinen-Laiho puhuu verkkokalvokokemuksesta, missä ei tarvita aivoja lainkaan. Verkkokalvokokemus tarkkailee verkkokalvolle piirtyvää nurinpäistä kuvaa, ei taideteoksen koko olemusta, etenkään taideteoksen syntyä. Synnyn aikana ratkaistaan kaikki mitä taideteoksessa on. Tämä taideteoksen synnyn ymmärtäminen erottaa taiteilijat ja taiteen museolehtoreista, -amanuensseista ja -tutkijoista, eli ns. taiteen ulkoisista henkilöistä. Laitinen-Laiho, kuten em. henkilötkään, eivät koskaan tule pääsemään taidearvioissaan arkiajattelijaa pidemmälle. He eivät ole taiteen synnyttäjiä. Heille kelpaa mikä tahansa petoksella kopioitu, etenkin jos alkuperää on häivytetty edes hiukan. Erityisesti Laitinen-Laihon kannattaa konsultoida niitä taiteilijoita, joilla ei ole omia ideoita, mutta jotka haluavat ansaita varastetuilla ideoilla ja saada menestystä taidekentällä. Hän voi kertoa taidemaalarin vieressä istuen, miten paljon vielä pitää varastettua ideaa muuttaa, jotta se ei olisi väärennös. Tämä voisi olla Laitinen-Laiholle miljoonien arvoinen bisnes. Taidetantat voisivat puolestaan perustaa tällaiselle taiteelle museon (tässä tantta on myös mies).

Laitinen-Laiho sanoo myös: ”… jo esimerkiksi se, että toisessa työssä puun lehden roikkuvat selvästi raskaampina, erottaa ne toisistaan itsenäisiksi töiksi.” Onpa puissa eri määrä hedelmiäkin, mutta silti kumpikaan ero ei vie idean varastamista pois Moorhousen taiteellisesta varannosta. Oikeastaan Laitinen-Laihon kyvyttömyys tunnistaa taiteen tärkeintä, syntyprosessia, on huono uutinen koko taidemuseo- ja taidehallintoalalle. Koska taidemuseot ja taidehallinto, kuten edellisessä kappaleessa todettiin, pursuavat taiteen ulkoisia henkilöitä. On siis hyvin todennäköistä, että museoiden taideteokset on valittu väärin perustein, ja taiteilijoille jaettu taloudellinen tuki on jaettu taiteen ulkoisin perustein. Saattaa myös olla, että taidehallinnon ei ole tarkoituskaan toimia taiteen edistämiseksi. Voi olla, että taiteen ulkoiset henkilöt ovat suunnanneet taidetta ja taiteen syntyä omilla intresseillään. Näitä intressejä näyttävät olevan mm. puoluepolitiikka, sopiva taideretoriikka, taidehallinnon koulutusohjelmat, estetiikka ja invaasio taiteen hyväntekemiseen. Mutta niin kauan kun taiteesta antavat lausuntoja ja päättävät taiteen ulkoiset henkilöt, taide voi yhä huonommin.

On hyvin todennäköistä, että taiteen ulkoisten henkilöiden hallinnoimat taideinstituutiot alkavat romuttua vähä vähältä. Taidemuseoiden lehtoritädit ja amanuenssipojat siirretään pois, ja taiteen synnyttäjät astuvat sisään. Laitinen-Laiho on saanut liikeelle vyöryn, joka nostaa esiin taidealalla huseeraavat ulkopuoliset henkilöt ja intressit. Todennäköisesti taiteen ulkoisten henkilöiden poistaminen taiteen synnystä ja sen häirinnästä ei ala Suomesta. Se alkaa ryhdikkäiden taiteilijoidan ja taiteen synnyn tyysijasta, luultavimmin Italiasta tai Ranskasta.

En näe Pauliina Laitinen-Laiholla mitään mahdollisuutta enää arvioida luotettavasti taidetta, joka on synnytetty millään tavalla. Hän voi keskittyä väärennöksiin ja konsultoida taidesynnytyspettäjiä, mutta askelkin taiteen eettiseen syntyperustaan vie hänet heikolle jäälle. Hänen kannattakin jatkaa keskustelua jäästä.

Mikä on Joakim Karsken asema Marimekossa?

Joakim Karske on teollinen muotoilija ja Nokian päämuotoilija Marko Ahtisaaren alainen. Ahtisaarella ei ole edes 3-10 minuutin muotoilijakoulutusta, saati että hän olisi muodon synnyttäjä eli muodonantaja. Karskella on varmasti ristiriitaisin suhde omaan muodonantoonsa Nokiassa: hän raportoi muotoilustaan henkilölle, joka ei ymmärrä siitä ainuttakaan kommunikoitavaa asiaa. On oletettavaa, että Marimekossa Karske kostaa Kemell-Kutvoselle sen minkä Ahtisaari tekee hänelle Nokiassa. Karske jättää Kemell-Kutvosen heitteille Marimekossa samalla tavalla kuin Ahtisaari jättää Karsken Nokiassa. Heitteillejättö tapahtuu siten, että henkilö, joka ei ymmärrä muodonannosta ja muodon synnyttämisestä, ei pysty millään inhimillisillä keinoilla tukemaan kokenutta muotoilijaa esimiesasemassaan. Ahtisaari päämuotoilijana ja Nokian muotoilun kukkulanherrana ei pysty antamaan mitään arkiajattelijaa parempaa tukea ahdingossa olevan yhtiön tuotekehityksessä. Karske taas on suomalaisen muotoilun huippuja, joka ei voi voida huonommin missään muualla kuin Nokiassa.

Joakim Karske on Marimekon hallituksessa tuomassa maailmanluokan muotoilunäkemystä Marimekon kilpailukyvyn edistämiseksi. Siksi hänet on sinne valittu, ja siitä hänelle maksetaan. Marimekon muotoilukatastrofien yhteydessä Karsken pitäisi olla antamassa lausuntoja julkisuudessa ja ojentamassa Kemell-Kutvosta Marimekon design-studioissa. Loogisesti päätellen, Marimekon sarjakatastrofien suurimpia aiheuttajia on Joakim Karske.

Mitä Teresa Moorhouse on tässä teoksen syntyprosessissa?

Teresa Moorhouse on graafinen suunnittelija, kuvittaja mutta myös taidesynnytyshuijari. Hän on kuitenkin nuori ja kokematon taiteilijana, joten pikkupetoksen saa anteeksi kymmenessä vuodessa. Moorhousen ero Kemell-Kutvoseen on sama kuin sotamiehen tai siivoojan suhde kenraaliin tai siivoustyönjohtajaan. Moorhouse ei lopultakaan ole vastuussa kuin taiteelle, muotoilulle ja niiden kunnialle, ja sehän on selvästi vähäistä Kemell-Kutvosen ja Laitinen-Laihon puheiden perusteella. On myös huomattava, että graafinen suunnittelija ja kuvittaja on keveimmän muotoilualan eli piirustusalan ammattilainen. Valtaosa näistä kevytmuotoilijoista on pelleilyn ja viihteen kanssa tekemisissä mm. sarjakuvapiirtäjinä, mainostoimistojen kuvittajina, mobilipelipossujen piirtäjinä ja eräänlaisina taideaskartelijoina. Heillä ei ole asemaa tuotesuunnittelussa, tuoteinnovaatiossa ja niiden menestyksellisessä johtamisessa.

Moorhousen Marimekolle laatima kuvaus teoksen Isoisän puutarha” synnystä on seuraava: ”Isoisän puutarha on saanut innoituksensa nimensä mukaisesti jännittävästä puutarhasta, jossa valmistettiin hunajaa ja ihailtiin runsaita kukkapenkkejä ja omenapuita”. Siinä ei sanallakaan mainita teoksen idean alkuperää, eikä jännittävän puutarhan, hunajan, kukkapenkkien ja omenapuiden omistajaa. Kuvaus vaikuttaa dramaturgiselta vieraannuttamiselta pois Pat Hutchinsin Rosie’s Walk -teoksesta. On vaikeata koskaan tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Moorhouse olisi maininnut alkuperän rehellisesti. Nyt kuvaus vaikuttaa alkuperän salailulta.

Teresa Moorhouse kuvaa taideteoksiensa syntyä varsin tarkoin mm. seuraavasti:

  • Ennen hän piirsi hirveän paljon. Nyt ajatustyötä tulee tehtyä enemmän ja pidempään ennen luonnostelun aloittamista
  • On hassua, että näinkin pitkällä kokemuksella jokaisen tuotantoon valitun kuosin jälkeen minusta tuntuu, että en enää koskaan pysty suunnittelemaan yhtään mitään.”

Luovuutensa menettäneen epätoivoisen taitelijan yhdistäessä Moorhousen mainitsemat ”ajatustyötä tulee tehtyä enemmän” ja ”… minusta tuntuu, että en enää koskaan pysty suunnittelemaan yhtään mitään”, taiteilija voi helposti sortua alimpaan, eli kopioida synty toiselta taiteilijalta. Kun synty varastetaan, vietiinkö lapsi vai kohtu?

Moorhouse Effect on syntynyt

Teresa Moorhousen edustama muotoilun kevein ammattialue, eli nopeimmin tuotettava ja katoava, ja keveimmin lopullisesti valmis eli käsin piirrettävä, graafinen suunnittelu ja graafinen muotoilu, on erityisen altis kopioinnille ja taiteellisen synnyn petokselle. Grafiikan alueella tapahtuu myös nopeimmin uutta, mutta se on useimmin pintaa ja epätodellista. Graafisen muotoilun heppoisuus ja sen ilmiasun ohuus suosii heppoisuutta ja ohuutta taiteellisessa synnyssä. Tässä ovat kompuroineet Moorhouse, hänen Pariisin koulun professorit ja TaiKin professori (kuka hän on?). Kun kaikki grafiikka tapahtuu pinnassa ja nopeasti, alkaa ammattitaitoinen piirtäjä ja photoshoppaaja nerouksissaan tuottaa asioita, jotka voidaan yhtä aikaa varastaa ja piilottaa. Siis ottaa toiselta pois ja kätkeä alkuperä. ”Minä en löydä kirjasta kuosiani.” Moorhouse on indikaattori graafisen muotoilun henkisestä korruptiosta ja romahtaneesta moraalista. Olemme saaneet maailmaan suomalaisen innovaation: Moorhouse Effect -ilmiön (vrt. Osborne effect, Elop effect, Ratner effect). Moorhouse Effect on taiteellisen synnyn alhaisin ilmiö: taiteellisen synnyn eli idean ja olemuksen varastaminen ja sen peittely. Moorhouse Effectiin liittyy häpeämättömyys, läheisosallisten liittoutuminen (ns. läheiskorruptio) ja alkuperän vieraannuttamispyrkimys. Esimerkkinä Moorhouse Effectin läheisosallisten liittoutumisesta eli läheiskorruptiosta ovat ns. äidin, Marimekko-yhtiön ja Pauliina Laitinen-Laihon sopimus tukea taiteellisen synnyn kaappaajaa kaikissa tilanteissa (Teresa Moorhousen konkluusio asiasta: ”Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että kaikki on hyvin.”)

Marimekko on ns. platform eli syntysija (mahdollistaja, suosija, tukija, alusta) Moorhouse Effectille. Se ei ole Marimekon brändin kannalta hyvä asia, minkä vuoksi yhtiö pitäisi puhdistaa Moorhouse Effectin aineksista, eli TaiKin, muotoilujohtajien, hallituksen muotoiluvastuullisten ja yhtiön toiminnasta vastaavien johtajien osuudesta Marimekon liiketoimintaan. Moorhouse Effect olisi erityisen vaarallinen mm. miljardiluokan autonvalmistajien kohdalla. Jos esim. paljastuisi, että Daimler-Benzin muotoilijat ottavat suoria muotoideoita jostain kilpailijan automallista, olisi se skandaali. Daimler-Benz on varsin tietoinen Moorhouse Effectin vaaroista, joten se aivan kuin Laitinen-Laihoa kuunnellen ei otakaan uuden E-sarjansa profiiliksi paisutettua Nissan Versa Seadania vuodelta 2007, vaan soveltaa E-sarjaan prole-luokan pikkuautoa yleensä. Mercedes-Benzin E-sarjaa ei ole muotoiltu yhtä paljoa kuin morfattu (morphing) kahdella morfausfunktiolla: edellisen mallisarjan päämuodot ja pikkuauton yleinen profiili sulautetaan toisiinsa. Tämä on hyvin ymmärrettävää Daimler-Benzin ostajakategorisoinnin kautta: valtaosa E-sarjalla ajavista on alemman keskiluokan kouluttamatonta, juuri koskaan kirjoja lukematonta ja pompöösiyteen altistunutta, istumiseltaan hiukan ylipainoista ja itsestään huolta pitämätöntä taksiporukkaa. Jos joku muu E-sarjaa ostaa, ovat he hölmöyttään Daimler-Benzin kategorisoinnista tietämättömiä. Kyseessä on kuitenkin Moorhouse Effect, sillä E-sarja myy hyvin, kukaan ei tiedä, usko tai välitä auton heikosta suunnittelun alkuperästä, joka sekin on muotoiluhuijauksilla sopivasti peitelty. Jos pitäisin Moorhouse Effect -luentoa TaiKin muoto-opissa, saisivat opiskelijat hakea Nissan Versaa paremman esikuvat Mercedes-Benzin E-sarjalle, niitä on paljon juuri Kaukoidässä. Toisena muoto-opin E-sarja -harjoituksena muotoiluopiskelijat tuijottaisivat psykologi- ja antropologiopiskelijoiden kanssa aina rasitukseen asti autossa istuvia, ja yhdessä tekisivät näkemästään analyyttisen havaintopäiväkirjan. Ennen kysyttiin, että voiko ihminen näyttää typerämmältä kun hän istuu Ferrarissa? Mercedes-Benzin E-sarjalaisessa istuminen alkaa kiriä Ferraria kiinni. E-sarjan yksi päämuotoilijoista on Wini Camacho, ja kaikesta Mercedes-Benzin muotoilusta vastaa Gorden Wagener.

Miten Isoisän puutarha syntyi?

Puutarhan synty on Marimekon kohun ydin. Koetan toimivana taiteilijana, muotoilijana ja arkkitehtina rekonstruoida Isoisän puutarhan synnyn. Siinä lienee tapahtuneen seuraavaa:

  • törmätään suureen joukkoon ihania kuvioita, joista yksi löytyy Pat Hutchinsin Rosie’s Walk -kirjasta (esim. silloin kun äiti on luenut kirjaa tyttärelleen)
  • ihastutaan kuviin ja analysoidaan niitä silmäillen
  • analyysiä viedään pidemmälle skissipaperille (luonnospaperille) läpi piirtäen
  • skissille piirrettyjä uusia kuvioita detaljoidaan ja väritetään
  • asia unohtuu pitkäksi aikaa (jopa vuosiksi)
  • luonnokset putkahtavat esiin pöytälaatikosta
  • aika on sumentanut alkuperän ja luonnokset alkavat tuntua omilta
  • alkuperää ei jakseta jäljittää, koska kirja on kateessa
  • hikinen ja rankka työ siirtää luonnos painokangasprosessiin vapauttaa taiteilijan teoksen alkuperästä
  • painokangasprosessiin alistuminen antaa oikeutuksen varastetun idean omimiseen (prosessi on niin työläs, että tämä käsityötason arkitehtävä korostuu omistussuhteen arvossa ja merkityksessä)
  • Marimekon sisäinen muotoilukulttuuri tukee pienoista lainailua ja harmitonta varastelua, tämä malli on kaikkien yhtiön taiteilijoiden yhteisessä ajattelussa ja säännöstössä, ja yhteisesti hyväksytty
  • taiteen ulkoiset henkilöt eli ns. kukkahattusedät ja -tädit (museolehtorit ja -amanuenssit, taidearvostelijat, galleristit ym. taidetta synnyttämättömät) ovat tulleet ”määrittelemään” taidetta sen jälkeen, kun taide on jo syntynyt. Heille kuten Laitinen-Laihollekin, käy mikä tahansa. Normaali rikos- tai sairausluokitettu teko, eli hirtetty kissa spermalla kuorrutettuna, on nostettu taiteeksi. Kun kehittymätön taiteilija ottaa taiteen ulkoisten henkilöiden taidemäärityksen standardikseen, on hän siirtämässä omaa taiteilijan moraaliaan ja vastuutaan itsensä ulkopuolelle
  • vielä kerran ennen painokoneen ensipyörähdystä taiteilijalla käy epävarmuuden häivähdys, mutta kun edessä on vain napinpainallus, hyppy Moorhouse Effectin syntymiseen on otettu
  • kun painokoneet käyvät ja toisesta päästä tulee värillistä kuosia, taiteilija siirtää ajatuksensa muualle ja vahvistuu tekojensa oikeutuksesta
  • Moorhouse Effectin mukainen taideteos on syntynyt, ja taiteilijalle on kasvanut uusi todellisuus ja itsevarmuus sanoa: ”Minä en löydä kirjasta kuosiani.”

Isoisän puutarhan ja muiden vastaavien syntyvarkauksien kehitys perustuu grafiikan helppouteen ja nopeuteen. Koska grafiikan taiteellisen työn lopputulos on piirustus, on se esimerkiksi arkkitehtuuriin verrattuna kuin pellehermannin piirros verrattuna Louis Kahnin Bangladeshin National Assembly Buildingin luonnoksiin ja rakennukseen (1, 2, 3). Grafiikka ja graafinen muotoilu ovat selkeästi kevyempää ja näin muodoin ideoiltaan ja synnyltään rajallisempaa, ohuempaa ja vaatimattomampaa taidetta kuin esimerkiksi kuvanveisto, elokuva ja arkkitehtuuri. Jokaisen muotoilijan on oltava ainakin 70-prosenttinen graafinen muotoilija, mutta graafisen muotoilijan perusominaisuudet eivät takaa minkään muun taidealan taitoja. Huomattakoon vielä, että arkkitehtuuri ei ole kuvataidetta, eikä se perustu piirtämiseen (erillinen luentosarja arkkitehtuurin perusteista 90 op). Ns. taidegrafiikka, jossa teosta edeltää koko joukko luonnostelua, painolevyjen valmistusta ja itse painaminen, on monta astetta vaativampaa, kuin piirustuskeskeinen graafinen muotoilu.

On paljon harvinaisempaa varastaa teoksen syntyidea vuosia rakenteilla olevaan betonikolossiin tai tiililinnaan, sillä hitaan synnyn ja valmistumisen vuoksi muotoilija ehtii miettiä moraaliakin enemmän kuin grafiikan pikataiteilijat. Mutta kuka on tämä isoisä?

Moorhouse-päätös

Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että kaikki on hyvin.” Kaikki ei ole hyvin, taidemaailma sai tuhansiksi vuosiksi taiteellisen synnyn petokselle nimen ”Moorhouse Effect”. Siihen liittyvät petoksenteon motiivi, tilaisuus ja kyky eli taiteellinen intressi, mahdollisuus ja taito. Moorhouse Effectiin liittyy myös tarkoituksellinen eksponentti, eli petoksenteon motiivin, tilaisuuden ja kyvyn peittely. Moorhouse Effectin tekee inhimilliseksi täysi häpeän puute ja paikoin tarkoituksellinen julkisuuden hyväksikäyttö. Moorhouse Effectin sponsorina on toiminut Marimekko Oyj ja tuotannosta on vastannut Minna Kemell-Kutvonen Joakim Karsken tuella. Kustannuksista ovat vastanneet Marimekko Oyj:n omistajat Mika Ihamuotilan valtuuttamana.

Teresa Moorhousen kannattaa matkustaa 5-10 vuodeksi maanpakoon, siis muotoilun ja taiteen maanpakoon. Työtä voi löytyä miltä tahansa alalta, ja iltaisinhan voi sitten piirtää värikynillä vaikkapa käärepaperille. Sen läpi kuultaa aina jokin kuvio.

Pe 2.8.2013 lisäys: Helsingin Sanomissa Teresa Moorhouse sanoo: ”Tämä on omaa suunnitteluani. Minä en löydä kirjasta kuosiani.” Hän toivoo, että ihmiset keskittyisivät kokonaisuuteen, eivät yksityiskohtiin. Ilmiselvän idean varkauden ja sen peittelyn jälkeen taiteilijallamme on otsaa hyökätä. Taiteen synnyttäjät ovat kiinnittäneet huomionsa kokonaisuuteen, Laitinen-Laiho yksityiskohtiin. Moorhousen HS-lausuman jälkeen en näe hänellä mitään uskottavuutta ja asemaa taiteen alueella. Itse jännitän enää sitä, mikä taidekoulu paljastuu Teresa Moorhousen kodiksi. Kunpa ei vain TaiK.

Taidekysymys: Mikä on Andy Warholin ja Teresa Moorhousen ero? Warhol sanoo Flowers-sarjansa perustuvan valokuvaaja Patricia Caulfieldin valokuviin, kun taas Moorhouse ”ei löydä kirjasta kuosiaan”.

Onko kyse noitavainosta ja vainoamisen mausta?

Teresa Moorhouse ei kopioinut mitään, vaan varasti teoksen idean ja synnyn ainekset ja peitteli ne isoisän nimissä. Ja nyt amanuenssi-äiti Ateneumista kiirehtii puolustamaan tytärtään siirtämällä keskustelun pois taiteellisen teoksen synnyn herkimmästä hetkestä, eli taiteen alkusynnystä. Voiko Ateneumin amanuenssi ymmärtää taiteellisen teoksen synnyn herkimmästä hetkestä, eli taiteen alkusynnystä, mitään? Ei, ellei hän ole taiteen synnyttäjä eli muodonantaja. Tässä vainoamiskeskustelussa yhdistyy kaksi henkisessä lamassa olevaa aihetta, journalismi ja taideteoksen synnyn ymmärtäminen. Se vahinko, minkä Veera Visapää saa aikaiseksi journalistisella taivastelullaan, on linjassa journalismin itsesääliseen itsetuhoon, mutta tarvittiinko siihen Veerakin? Veera Visapää kirjoittaa taidesynnystä kevyesti uutisoiden ja kritiikittömästi asioihin perehtymättä. Jos Veeran takana on tomppeli toimituspäällikkö, niin normaali irtisanomisprosessi päällikkö edellä, sitten Veera. Noitavainon hymistely akselilla äiti — Laitinen-Laiho antaa Visapäälle aiheen hyvää kriittistä journalismia uhmaten kirjoittaa ”… Ahtola-Moorhousen mielestä Marimekkoon kohdistetuissa kopiosyytöksissä on jo noitavainon makua. Laitinen-Laiho on aistinut samaa.” Kunpa naisväki ei olisi kaulaillut lauseen päätteeksi ja sopinut yhteisistä teekutsuista.

Toistan: Teresa Moorhouse ei kopioinut mitään, vaan hän varasti teoksen idean ja synnyn ainekset ja peitteli ne isoisän nimissä. Pauliina Laitinen-Laiho ei kuulu koko keskusteluun, sillä hän on väärentämisen asiantuntija ja siis nähnyt taideteoksia, mutta Pauliina ei ole taiteen synnyttäjä, eli hänellä ei ole ymmärrystä taideteoksen synnyn hetkestä eli siitä, mitä taideteos on olemukseltaan. Huomattakoon  myös, että on Pauliinan edun mukaista saada mahdollisimman TET-harjoittelutasoinen toimittaja uutisoimaan asiasta, että hän voi saada salakuljetettua omaa näkyvyyttä ja liiketoimintaa asiassa, joka ei kuulu hänen ymmärryskykynsä alueelle. Onko koko hanke Pauliinan masinoima?

Visapään artikkelin heikkoa journalismia kuvaa myös lausahdus ”ehkä tässä on vähän sitä, että etsimällä etsitään. Toisaalta on hyvä, että aidon ja kopion rajaa pohditaan. Kuka meistä pystyy olemaan tuomari?” Me emme tiedä, kuka näin sanoi, mutta se lienee äiti. Tässä otettiin kolme säälikorttia esiin, alistuvannöyrät ehkä-ja-vähän -kortti, hyvä-että-keskustellaan -kortti ja kuka-meistä-pystyy-olemaan-tuomari –kortti. Näillä korteilla on tarkoitus siirtyä vetoamaan sääliin, jota saa aikaiseksi huolehtivan äidin saapuminen Ateneumista. Ymmärrän tiikeriäidin roolin, mutta joskus sen täytyy sanoa, että ”pentu kulta, lopeta tuo väärinteko ensimmäiseen kertaan ja häpeä”.

Tekikö joku taiteellisen itsemurhan? Kyllä, koko joukko naisia: äiti, Teresa, Pauliina, Veera, Minna (ja Joakim). Muutamat ajopuina ja ymmärtämättään, kaksi liikevoittoa tavoitellen, yksi journalismin tappamiseksi, yksi tiikerinpentuna ja yksi tiikeriäitinä. Yksi miehenä.

Vainoamista vai ei? Ei, sillä Marimekon taiteellinen syntyprosessi alkaa hahmottua: 1) ylin taiteellinen ja muotoilullinen henkilö, eli hallituksen Joakim Karske, on yhtä pihalla kuin Artekin hallituksen muotoilujohtajaedustaja, 2) Marimekon taiteellinen muotoilujohtaja on sarjatunari, joka on kuin teflonia: mikään ei tartu pintaan, ei hopea eikä häpeä, 3) Marimekon muotoilijat ovat kuin B-luokan piirustusoppilaat, 4) Marimekon omistajissa ei ole ryhtiä vaatia johtajistoa ojennukseen, 5) eikä Marimekon toimitusjohtaja välitä yrityksensä maineesta, kunniasta ja muotoilusta pätkääkään. Eikö finanssikoulussa kerrottu, että yhtiön ydin ja pyhin maksaa palkan ja tuottaa voittoa, ja Marimekossa se on taitelijasielun puhtaus, rohkeus ja taito. Menikö koulutus Excel-taulukon tahdissa?

Entä vainoamisen maku? Huono maku jäi koko jutusta, sillä siihen on sotkettu kaikki asiat sekaisin ja kaikki sotku olisi niin helposti voitu välttää. Jos Taideteollinen korkeakoulu olisi hyvä muotoilukoulu, ei tuota määrää suomalaista muotoilujohtajuuskatastrofia olisi saatu aikaiseksi. Jos Marimekon osakkeenomistajat olisivat olleet ryhdikkäitä ja olisivat välittäneet omaisuusmassastaan, olisi kauan sitten syntynyt Marimekko Investor Activist -ryhmä MIA, joka potkisi toimitusjohtajaa myöten hallituksen ja muotoilujohtajan pois. Jos journalismi olisi elinkelpoista ja edes ala-arvoisesta seuraavallakaan tasolla eli edes huonoa, olisi Marimekko selviytynyt jo vuosia sitten taidesynnyn varkausonnettomuudesta. Jos finanssikouluissa olisi opetettu kaikkien (KAIKKIEN) liiketoiminta-alueiden rahanansainnan perusteet, olisivat mm. Nokia, Marimekko, Kodak, Polaroid, Sony ja HP kunnossa. Finanssikouluissa pitäisi siis Marimekon tapauksessa opettaa taidetta, Nokian tapauksessa muotoilua ja TAIC-SIMO -mallia. Nokian osakkeen arvo ei nouse muotoilulla eikä edes kassavarojen sijoittelulla, vaan huhuilla. Se on pitemmän päälle huono bisnesmalli. Huono maku on jäänyt myös taiteilijajärjestöjen ja Taideteollisen korkeakoulun professorien vaitonaisuus. Perehtykää ja puolustakaa edes! Vai olisiko aika vaihtaa puheenjohtajia ja professoreita?

Mikä on Marimekon ja sen muotoilijoiden tulevaisuus?

Teresa Moorhouse, kuten aikaisemmin taiteen syntypetoksesta kiinni jääneet, ovat lopulta vain syyntakeettomia taiteilijoita, jotka saavat anteeksi tekosensa, kunhan lupaavat olla kilttejä ensi jouluna.

Joakim Karskelle ja Minna Kemell-Kutvoselle en sensijaan näe mitään tulevaisuutta taiteessa ja muotoilussa (paitsi Karskelle yhdellä poikkeuksella, alla viides bullet point). He ovat yhtiönsä herkimmän ja tärkeimmän johtajia (JOHTAJIA), eivätkä ota siitä mitään vastuuta. Karske ei toimi edes Suomen suurimman katastrofiyhtiön muotoilun ryhdittämisessä, vaan piiloutuu arkiajattelijoiden taakse johonkin pikselitason työskentelyyn. Tämä ei ole muotoilujohtamista.

Jos Karske ja Kemell-Kutvonen ovat Taideteollisen korkeakoulun muotoilujohtamiskoulutuksen tulosta, on Taideteollisella korkeakoulullakin ongelma: TaiKin IDBM- ja muut muotoilujohtamiskoulutukset ovat kyseenalaisia Nokian ja Marimekon muotoilun alennustilan vuoksi. Juuri niitähän IDBM:llä johdetaan.

Entä Marimekon onnettomat ja syyntakeettomat hissukkataiteilijat? Murtautukaa pois yhtiöstä, jossa on kelvottomat omistajat, kelvottomat omistajien edun valvojat eli hallitus ja kelvoton johto. Painokangastuotantoa saa ostaa kaupasta, eli painokankaan tuotanto on globaalisti edullista. Jakelutielle löytyy vaihtoehtoja, kuten markkinoinnille ja tuotemerkeillekin. Laittakaa yhtiön johdolle aikaraja, jonka jälkeen lähdette, ellei ryhtiä johtamiseen ole saatu. Ottakaa laatikoistanne omat piirroksenne ja toteuttakaa kaikki se mitä Marimekossa ei koskaan saisi tehdä. Miten yhtiö, joka vähiten välittää tärkeimmästään, olisi teille se kanava hyvien tuotteiden valmistamiseen? Jo yksin Finlaysonin koneilla saadaan tuotettua Marimekon alistettujen suunnittelijoiden ideat. Ja siihen vielä Kiinan koneet? Vai sitooko Marimekon mamma- ja tanttakaavut teidät yhtiöön?

Olisiko kaikelta tältä muotoiluhäpeältä voitu välttyä?

Kyllä olisi voitu välttyä, mutta ei kuitenkaan. Jos Taideteollisessa korkeakoulussa olisi systemaattinen muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen koulutus, olisi siellä saatu valmiudet sekä välttää muotoilupetokset että hoitaa muotoilujohtamisella yrityksissä ongelmat tuoreeltaan. Jos Taideteollinen korkeakoulu olisi parempi muotoilukoulu, sieltä valmistuneet muotoilijat eivät sietäisi Karsken, Kemell-Kutvosen ja Ahtisaaren kaltaisia henkilöitä sotkemaan pörssiyhtiön tärkeintä, eli muotoilua ja muodonantoa. Jos Taideteollinen korkeakoulu olisi ollut edes kohtuullisen hyvä koulu, eivät Kemell-Kutvonen ja Karske olisi koskaan valmistuneet, tai he olisivat valmistunet pätevämmiksi. Nyt TaiK on epäonnistunut, eikä sille näy loppua.

Jos Marimekko olisi muotoilussaan ajan tasalla, heillä olisi pätevä ja vastuunsa tunteva muotoilujohto. Mika Ihamuotilaa ja osakkeenomistajia on petetty, ja he kuitenkin samalla kantavat vastuun yhtiön brändin saadessa kolhuja. Ihamuotila tosin on vastuullisempi yhtiön tilasta kuin omistajat, joten hänen tulisi toimia yhtiön eduksi viipymättä. Tässä artikkelissa on aivan riittävästi toimintatavoitteita ja -ohjeita siihen tarkoitukseen.

Miksi taide, muotoilu ja muotoilujohtaminen saavat ankarimman käsittelyn?

Muotoilulla ja muotoilujohtamisella ratkaistaan tuote- ja muotoiluperustaisen yhtiön menestys. Näin tapahtui Applessa Steve Jobsin ja Jonathan Iven johdolla. Eurooppalaiset autonvalmistajat onnistuvat huippumuotoilijoiden johtaessa yhtiön tuotekehitystä ja muotoilua. Niiden tuotekehityksessä mennään muotoilu, ei venttiilikoneisto, edellä.

Kaikella taiteella, kuten musiikilla, teatterilla ja arkkitehtuurilla, on ajatuksellinen ja ei-käsitteellinen alkuperä, joka käsitteellistyy ja saa muodon konkretiassa. Lopulta taide saa ymmärrettävän muodon konkretia-asteikolla eteerinen uni — raaka betoni (+/– 2). Tämä kaikki on todellisutta taiteilijalle eli taiteen synnyttäjälle. Mutta missä ovat taiteen ulkoiset henkilöt, nämä meidän mukavat wannabe-taidepuhujat? He ovat asteikon keskipisteen ympärillä kohdassa verkkokalvoarvio…..sommittelu…..taidepuhe. Miten nämä ihmiset voivat edes lisääntyä! Lapsen syntymässä, joka alkaa XXX, kestää yhdeksän kuukautta, päättyy ns. ulospäästöön (förlossning), he ovat kohdassa ”tukehdutetaan se lapsi potkuhousuilla”. He tulevat valmiiseen pöytään tekemään tekosiaan silloin, kun suurin nautinto, työ ja uurastus on jo tapahtunut. Taidepuhuja vaivautuu paikalle vasta silloin, kun taide on synnytetty ja sen myötä määritelty. Mihin ihmeeseen me tarvitsemme näitä taiteen ulkoisia taidepuhujia? Ja heitä tuo määrä kaikkialla!

Silloin kun muotoilujohtaja epäonnistuu, epäonnistuu yhtiö vuosiksi eteenpäin. Muotoilujohtaja voi aiheuttaa niin suuren ongelman yhtiölle, ettei se toivu siitä koskaan. Marimekon ja Nokian tapauksessa olemme niillä rajoilla, että yhtiöt eivät enää nouse ahdingostaan.

Vaikeinta koko muotoiluasiassa on se, ettei yksikään finanssi- ja taloushenkilö tajua siitä mitään. On itseasiassa aika outoa, ettei yhtiön johto ymmärrä sen tärkeimmästä menestystekijästä! Excel-taulukolla ei voi ohjata taiteilija-muotoilijan herkkää mieltä ja kättä, ei ainakaan finanssimies siihen pysty. Taiteilija-muotoilijan herkkää mieltä ja kättä eli yhtiön tärkintä ja pyhintä voi johtaa vain seniorimuotoilija, muodonantajamestari. Tästä syystä muotoiluperustaisen yhtiön tärkein johtaja on luova päämuotoilija, eli muotoilujohtaja, ei toimitusjohtaja eikä varsinkaan rahoitusjohtaja. Markkinointijohtajasta nyt puhumattakaan.

Minkä arvoista on ankara kritiikki?

Marimekon uuden tuotteen synnytyspetoksen kohdalla tämän artikkelin arvoa voidaan arvioida seuraavasti arvon, kustannuksen, hyödyn ja hinnan kautta:

  • arvo taiteilijan tulevaisuudelle: Moorhouse selvinnee 5-10 vuodessa vain olemalla passiivinen, mutta tekemällä taiteellinen abstraktiohyppy, hän voi selvitä 5-10 kuukaudessa ja toimia ylpeydellä ammattitaitoisena muotoilijana
  • kustannus Marimekolle hoitaa muotoilujohtajuus kuntoon on 2-5 milj. euroa riippuen ryhdista ja nopeudesta
  • hyöty Marimekolle brändin osalta n. 5 milj. euroa arvonnousua, jos muotoilujohtajuus uudistetaan (ongelmat Karske ja Kemell-Kutvonen pois ja uutta sisään)
  • hyöty Marimekolle sisäisenä muotoiluinnostuksena 3-5 henkilötyövuotta lisää samalla väellä
  • hyöty Joakim Karskelle: hän voi vapautua Nokiasta ja tehdä vielä maineekkaan uran muotoilun alalla. Tosin poistuessaan Nokiasta hän ottaa riskin, koska sillä hän vahvistaa suhteensa Ahtisaareen. Tämä rehellisyys ei ole Suomessa kovin hyväksyttävää
  • hyöty Marimekolle differoitumisessa muotoilujohtamisen alueella ollessaan katastrofin yläpuolella, eli erottamalla Karske ja Minna Kemell-Kutvonen ensi maanantaina 5.8.2013. Maailman muotoilijat kääntäisivät katseensa Marimekkoon ja huomaisivat sen olevan muotoiluetiikan johtava globaali yhtiö, joka ei salli yhdenkään bimbon sotkea hyviä tuotteita. Tämä sana kiirii markkinointiponnistuksia enemmän
  • johtamisen turvallisuuslisä Marimekolle sen vuoksi, että toimitusjohtaja ja hallitus voivat luottaa siihen, ettei vastaavia onnettomuuksia enää satu
  • arvo taideinstituutioille, jos tapaus Laitinen-Laiho käsitellään räjähdysvaarallisen pommin tavoin. Hän on indikaattori pommista, jota taiteen ulkoiset henkilöt ovat valmistelleet museoissa, taitelaitoksissa ja -hallinnossa. Näiden siunauksena on ollut laiskasti ajatteleva taiderahvas ja omissa hölmöyksissään tanhuava journalismi. Jos em. henkiset tomppelit yhtäkkiä kääntäisivät katseensa taidehallintoon ja -museoihin, niiden pelleily lopetettaisiin viikossa. Taideboguksien kannattaa kuitenkin itse korjata tilanne, ennekuin mellakat alkavat taidelaitosten tuulikaapeissa
  • hinta Laitinen-Laiholle: hänelle tuli kalliiksi ne muutama Ylen Aamu-TV -lähetys, jossa legitimisoitiin taiteellisen synnyn varkaus liian halvalla. Olisi kannattanut pysyä pois taiteen syntykeskustelusta, joka ei millään tavalla liity taiteen väärentämiseen
  • arvo Laitinen-Laiholle: nyt taiteen syntyvarkauksessa näppinsä polttaneena hän voi keskittyä hengettömien taiteilijoiden konsultointiin turvallisen väärentämisen varmistamiseksi. Yhdysvaltain ja Keski-Euroopan taideväärennösten markkinoilla liikkuu miljoonia euroja, joita Laitinen-Laiho voi helposti ja turvallisesti kasvattaa.
  • kustannus Taideteolliselle korkeakoululle: jos TaiK ei laita kuntoon muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen koulutustaan, kasvattaa se muotoilun aikapommeja, joilla on CV:ssään merkintä TaiK. Tämä tulee maksamaan TaiKille muotoilun etiikan ja kunnian romahduksen hinnan, eli joutumisen naurunalaiseksi, heikon koulun maineeseen ja muotoilutaidon inflaation mittariksi. Mitä sanoisivat Kaj Franck tai Kyllikki Salmenhaara Marimekon ja Nokian muotoilujohtajuudesta? Ottaisiko Steve Jobs yhtäkään TaiKin professoria töihin Applelle postuumistikaan?

Saan laskettua antamani ankaran kritiikin arvoksi kolmen muotoilijan selviämisen kohtuullisen kunniakkaasti, yhden muotoilukoulun välttävän katastrofin ja jopa nostamisen maailmanluokkaan, kaikkien taideinsituutioiden siirtymisen taiteen puolelle pois taideharhasta ja taidetäti-setä -holhouksesta, Marimekon parempien tuottojen ja brändiarvon nousemisen ja yhden väärennysasiantuntijan uuden ja tuottoisen toimialan syntymisen. Yksi raaka kritiikki ja miljoonien tappion välttäminen, ja useamman miljoonan tuotto. Kaikki tämä kahdessa tunnissa ja Lofooteilta.

1.8. 2013,  Juhani Risku, Kabelvåg, Lofootit

Lisää muotoilujohtamisesta:

1. Muotoilukoulutus ja muotoilujohtajuus

2. Muotoilujohtamisen perusteita – kopiointi ei kannata

3. Nokian Lumia-puhelinten muoto-oppi

4. Muotoilija-insinöörien koulutus kannattaa

Lisää Marimekosta:

5. Taidekriitikon -johtajan kuolema ja Marimekko

P.S. Koska muotoilua puolustava tekstini on ankaraa ja ehdotonta, suostun pystyttämään Taideteolliseen korkeakouluun muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen koulutuksen. Kurssien alettua jo puolessa vuodessa voitaisiin nähdä mm. seuraavaa:

  • muotoilun perusteet alkavat muoto-opista
  • muotoilun kritiikki perustuu muoto-oppiin (Morphology)
  • kritiikki on huolenpitoa (Criticism is caring)
  • muotoilujohtajuus perustuu muotoilijan senioriteettiin
  • jokainen muotoilijaopiskelija laatii oman muotoiluteoriansa
  • jokainen muotoilijaopiskelija laatii eettiset perusteensa
  • jokainen muotoilijaopiskelija tekee mestarilaatikkonsa
  • jokainen muotoilijaopiskelija luettelee ”mitkä teokset olisin halunnut tehdä”
  • jokainen muotoilijaopiskelija on osallisena muotoilukirjan tekemisessä
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi Nokian muotoilujohtajuuden
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi Applen muotoilujohtajuuden
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi Marimekon muotoilujohtajuuden
  • jokainen muotoilijaopiskelija analysoi muotoilun ja liiketoiminnan suhteet
  • jokainen muotoilijaopiskelija oppii muotoilujohtajaksi.
  • jokaisen muotoilijaopiskelijan kehitystä tuetaan (ks. kaavio alla):

Kaavio Muotoilijan ammatillinen kehitys yliopistosta ammattiin. Jokainen muotoilija saapuu muotoilukulttuuriin pääasiassa muotoilukoulunsa asettamin vapauksin ja rajoituksin. Mitä paremmassa opetuksessa ja ohjauksessa, mitä vaativimpien taidollisten vaatimusten ja ankarimman kritiikin alaisuudessa hän saa työskennellä, sitä parempi muotoilija hänestä tulee. Kaaviossa vaikeimmin ymmärrettävää muotoilun ulkoisille henkilöille, ns. muotoilurahvaalle*, ovat pystyakselin vaiheet I-V, kirkastumiskohta (a), 5-10 v:n innovaatiojakso ja naisen parempi, mutta harvoin toteutunut muotouluun paremmin sopiva mielenmalli.

Katson velvollisuudekseni puolustaa muotoilijoita ja muotoilujohtajia, jotka ovat muodonantajia ja tuntevat vastuuta yrityksestään. Katson myös velvollisuudekseni pitää huolta yrityksistä ja niiden omistajien omaisuusmassasta, kun niitä romutetaan kelvottomalla muotoilujohtajuudella. Voisin olla ankarampi yhtiöiden omistajien ja ylimpien johtajien kohdalla, mutta se ei maksa vaivaa. Tuoteperustaisten yhtiöiden omistajat ja ylimmät johtajat kun eivät ymmärrä sitä, että muotoilu ratkaisee heidän yhtiön tulevaisuuden enemmän kuin teknologia, logistiikka, tuotanto tai finanssitalous. On käsittämätöntä, miten heikkoa ja onnetonta on insinööri-, ekonomi- ja juristijohtajien ymmärrys liiketoiminnoistaan, jotka ovat riippuvaisia muotoilijan taidehömpästä! Katson siis myös velvollisuudekseni kouluttaa miljoona- ja miljardibisneksen omistajia ja johtajia ottamaan muotoilun vakavasti silloin, kun se pelastaa heidän yhtiönsä ja tekee siitä markkinajohtajan. Ankarin muotoilija-kriitikko on miljardibisneksen ja -yrityksen paras ystävä. Muotoilija-kriitikon ei edes saa olla se nice guy, koska hän tekee yhtiölle miljoonia.

JRi

P.P.S. Nyt voisi olla aika selvittää myös Marimekon Unikko-malliston alkuperä. Unikko syntyi Maija Isolan suunnittelemana vuonna 1964. Samana vuonna Andy Warhol julkaisi näyttelyssään Flowers-sarjan, joka perustui valokuvaaja Patricia Caulfieldin kuviin Mandrinette-kukista (Hibiscus fragilis). Warholin ja Isolan kukkiin liittyy muutamia mielenkiintoisia detaljeja: Mandrinette-kukassa on viisi terälehteä, mutta esim. Siperianunikossa on neljä. Isola käyttää unikoissaan 5–5½–6 terälehteä, riippuen sommittelusta. Molempien taiteilijoiden värimaailma on hyvin samanlainen, mutta Warhol käyttää heinikkotaustaa, kun Isola on syvännyt kukkansa.

13_Marimekko-Unikko-Isola-Warhol-Flowers-1964

Caulfieldin Mandrinettet julkaistiin kesäkuun 1964 Modern Photography -lehdessä. Warholin näyttely oli joulukuussa 1964, mutta hän painoi kukkiaan kesä-heinäkuussa 1964 Factory-studiossaan.

Meillä ei ole tarkkaa tietoa, mikä sukulaisuus yhdistää Flowers-sarjaa ja Unikkoa, mutta ne ovat erittäin sukulaisia. Kenties Warhol kävi Suomessa ja sattui taiteilijapiireissä törmäämään Isolan luonoksiin, tai Isola selasi Modern Photography -lehteä, tai jopa luki juttuja Warholin Factorysta.

Voi vain toivoa, että Unikko on syntynyt samalla tavalla kuin asiat voivat syntyä yhtä aikaa kahtaalla. Marimekossa nyt vaan kuitenkin on aivan liikaa taidalainaamon piirteitä, joten uuden taiteellisen muotoilujohtajan ensitehtävänä tulee olemaan koko Marimekon taiteellisen syntyhistorian läpikäynti.

Voisivathan botanistit ja floristitkin astua esiin ja tutkia, onko Marimekon Unikko unikko ollenkaan. Kukinnon muoto, terälehtien määrä ja värit viittaavat enemmän Hibiskuksiin kuin Papavereihin.

Koska Unikko on Marimekon tärkeimpiä tuotteita, olisi kankaiden ostajien ja taideväen hyvä tietää sen synnyn puhtaus. Se lienee tarkistettavissa Marimekon ja Isolan arkistoista aina käsissä kulunutta Modern Photography -lehteä myöten. En ihmettelisi, vaikka yhtiön hallituksen muotoilijajäsen tulisi julkisuuteen analyysillään Unikosta, joka osoittaa sen olevan vain haalea kopio luonnosta, ei vaarallisempaa. En myöskään ihmettelisi, jos Marimekon toimitusjohtaja ripustaisi jokaisen suunnittelijansa seinälle ja tiukkaisi, että ”… nyt jokainen paljastaa kaikki kopionsa ja poistuu sitten talosta lopullisesti”.

Lopuksi perustavan luokan kysymys: Onko nyt hyvä olla? Ei ole, mutta taidesynty on taiteen olemassaolon tärkein hetki. Sen vuoksi asiaa pitää käsitellä taiteen kumulatiivisen historian arvon mukaisesti. Jokainen taiteilija, Moorhouse mukaanlukien, on Michelangelon, Leonardo da Vincin, Salvador Dalin ja Pablo Picasson kollegoja. Jokainen taiteilija on vastuussa taiteensa olemuksesta maailmanhistorian ja nykypäivän taidemaailmassa, jopa laajemmassakin. Parempi olo on mahdollista artikkelin taiteilijoille ja yhtiöille, kunhan hekin ottavat taiteen vakavasti.

JRis

.


Mitä iPhonen jälkeen?

8.9.2012

Juhani Risku, luento ja workshop, Bolzanon yliopisto 11.–15.2. 2013.

Kuvia ja aineistoa tilaisuudesta:

After-iPhone-iPad_Juhani-Risku-architect-designer_What-comes-after-iPhone_Interest-Machine_comes_Apple-Google-Nokia-Samsung

Kuva ”Mitä tulee iPhonen ja iPadin jälkeen?” iPhonen ja iPadin jälkeen tarvitaan selkeä abstraktiomuutos niin tuotteen ominaisuuksissa kuin sisällön välityksessäkin. Silloin lähes kaikki muuttuu verrattuna Applen ja Googlen nykylaitteisiin ja -palveluratkaisuihin. Tiedon rakenne ja olomuoto kehitetään välittämään ymmärrystä, tiedon siirto ja taltiointi kehitetään nopeammaksi ja luotettavammaksi. Laitteet muuttuvat yhä dynaamisemmiksi, kuten että sama laite venyy ja zoomautuu eri kokoihin, laitteen sensorit näkevät ja tulkkaavat ”kaiken”, ja laitteen medianäytöllä näemme datan, tiedon ja ymmärryksen visualisoinnit dynaamisesti ja konteksteihin liitetynä. Seuraavan sukupolven laite on Interest Machine™.

Luennon ”What comes after iPhone?” ideana luoda katsaus meneillään olevaan kommunikaation evoluutioon ja mahdollisiin suurempiin hyppäyksiin eli mutaatioihin, joilla evoluutio nopeutuu. Samalla voi mitä ilmeisimmin tapahtua siirtymää ihmisisten ja yhtiöiden kesken. Vanhat yhtiöt, kuten Nokia, katoavat Applen, Googlen, Facebookin ja Samsungin aiheuttamassa murroksessa. Heikosti visionääriset ja katastrofaalisen johtamisen yhtiöt kamppailevat häirikköjen aiheuttamassa murroksessa. Heikkojen ja epäpätevien joukko, kuten suuri osa nokialaisia johtajia, joutuvat siirtymään entisten johtajien jättömaalle. Heille ei kannata antaa kolmatta tai neljättä mahdollisuutta olla arkoja ja laiskoja, johtajia ilman visiota ja pätevyyttää. He rapauttavat lisää yhtiöitä, sillä mistä he olisivat saaneet uutta ymmärrrystä, taitoa ja johtajuutta juuri tuhottuaan Nokian? Uudet radikaalit visionäärit ja johtajat astuvat tilalle. He ovat usein monitaitoisia ja rohkeita senioreita, mutta he he eivät ole vanhan koulun sarjatunareita.

Osa edellisestä kuulostanee ankaralta ja jopa ilkeältä. Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä maailma, etenkin bisnesmaailma, on tuhannesti ankarampi. On erittäin pehmeää ja ystävällistä kertoa johtajatyperykselle, että hän väistyisi. Tai on hänelle ja yhtiölleen ystävällistä likvidoida epäpätevä johtaja jo kalkkiviivoilla. Jos valtaosa nokialaisista johtajista olisi vaihdettu maaliskuussa 2008, osakekurssin toisen kovan laskun aikana, olisi Nokia voinut rakentaa toisen vaihtoehtoisen tulevaisuuden (Nokian osakekurssin kaavio). Samoin olisi voitu saada kolmas vaihtoehtoinen tulevaisuus helmikuussa 2009, neljäs heinäkuussa 2011 ja viides silloin kun osakekurssi oli 1,30 euroa, eli heinäkuussa 2012.

2-Juhani-Risku-architect-designer-speak-What-comes-after-iPhone-Talk_Interest-Machine_UNIBZ-Bolzano

Luennon pääsisältö (synkronissa PDF:n kanssa)

  • Status Quo lähtökohta: Olemme korkeasti epäluotettavia. Maailman suosituin talvilaji pelataan kesäolympialaisissa. Miksei jalkapallo talvilajina pelata kesäolympialaisissa? Voiko mihinkään enää luottaa ja uskoa?
  • Megatrendit ohjaavat ihmisen aktiviteetteja ja liiketoimintaa, tiedostimmepa sen tai ei. Megatrendien kohtaamisen hallinta on maailman menestyksekkäimmän liiketoiminnan ydin.
  • Kaikki asiat monimutkaistuvat. Yksinkertaisia asioita ei ole. Monimutkaisuuden hallinta edellyttää nerokkainta visiointia, parasta taitoa, rohkeinta otetta ja nopeinta puuttumista.
  • Nokia tekee yhtä puhelinta kuten Applekin. Kummallakin yhtiöllä on siihen eri ote. Asiakasta jymäytetään silloin, kun sama puhelin naamioidaan eri muotoon amputoimalla ominaisuuksia ja nostamalla hintaa kuorrutuksella.
  • Visioinnin ja johtamisen suurin ongelma on, että kukaan ei kuuntele, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei usko eikä lopulta kukaan välitä.
  • Ns. mobiili liiketoimintaympäristö ei ole enää laitevalmistusta. Se on saturoitunut bisnesalue, eli kilpailu on kovaa, tungosta riittää ja katteet ovat pienet ja epävarmat.
  • Mobiili maailma on muuttunut media-vetoiseksi. On osattava yhdistää media, teknologia, Internet ja operaattoritoiminta. Apple ja Google menevät media edellä, Nokia menee puhelin edellä, Samsung menee koko medialaitetarjonta edellä.
  • TAIC-SIMO -malli on ainut menestyksen malli. Siksi Microsoft koettaa rakentaa ns. ekosysteemiä, jollaiset Applella ja Googlella on ollut valmiina jo vuosia. Nokia on ekosysteemissä pieni mediaruudun tekijä, jossain ZTE:n luokassa. Pelkkä Screen business eli Nokian tapauksessa pienimmän mediaruudun valmistus ei enää riitä.
  • Seuraavan sukupolven media-räjhdys tapahtuu Interest Machine™ -konseptissa kuvatulla tavalla. Siinä kaikki teknologiset, sisällölliset ja toiminnalliset kokonaisuudet ja yksityskohdat kohotetaan seuraavalle abstraktiotasolle. Kohtaamme neljä ongelmaa: 1) Kukaan ei usko asiaa, minkä vuoksi mitään kryptausta tai liikesalaisuuksia ei tarvita. Suomen kilei on myös hyvä kryptaamisessa, mutta baskinkieli ja inarinsaame ovat suomeakin parempia. 2) Asiat ovat niin monimutkaisia ja systeemisiä, eli vaikeita ja toisistaan riippuvaisia, ettei juuri kukaan laiskuuksissaan halua ryhtyä toimiin,vaan he suosivat omaa mukavuustasoaan. 3) Olemassa oleva nykytila näyttää jo valmiilta. Tuntuu siltä, että Googlella on kaikki mahdolliset virtuaaliset webbi-pohjaiset palvelut jo olemassa, ja että Applella on vuosien etumatka hurjien voittojen takaamassa ekosysteemissä. 4) Emme myöskään tahdo löytää yhtäaikaisia visionäärejä ja johtajia viemaan läpi Interest Machinen tapaisia kokonaisuuksia. Valtaosa tarjokkaista on mallia Bimbo muotoilujohtaja, emmekä saa ostettua Amazonin, Googlen tai Applen parhaimmistoa ulos firmoista. Kaikella varmuudella merkittävimmät johtajat ovat yhtiöiden nykyjohtajille vaarallisia. Siksi parhaat uudet visionäärit ja johtajat ovat osakkeenomistajien ja salkunhallitsijoiden valitsemia.
  • Kun puhutaan abstraktiomuutoksista hyvin draamallisilla ja hempeillä termeillä, kukaan ei usko eikä välitä asiasta. Tällaiset termit ovat kuitenkin parhaita kuvaamaan tulevaisuutta, sillä ne yhdistävät kaiken ihmistiedon ja -ymmärryksen kokonaisratkaisuun, ei pelkästään insinöörien ja bittinikkareiden kapeata katsetta. Kun abstraktioita kuvataan termein…  From Data to Information —> From Information to Knowledge  —> From Knowledge to Truth and Wisdom  —> From Truth and Wisdom to Drama and Beauty  —> From Drama and Beauty to Meaning  —> From Meaning to Love… voimme aina ongelma- ja epäjatkuvuuskohdissa ja suunnittelun vaikeuksissa palata tähän ylimmän tason tavoitteeseen. Näin voidaan myös tehdä teknologisessa, tutkimuksellisessa ja liiketoiminnallisessa tavoitteenasetannassa.
  • INPUT-teknologia eli datan sisäänsyöttöteknologia tulee mullistamaan Man-Machine -yhteyden. Ihmisen ja koneen, laajemmin ihmisen ja systeemin, vuorovaikutus kehittyy useita askelia eteenpäin.
  • Interest Machine™ on liian vaikea ymmärrettäväksi edes ns. asiantuntija- ja professoritasoilla. Näillä tasoilla on aina (AINA) liian kapea ja omaintressinen asenne, jota vahvistetaan tutkimuspaineilla ja alan sisäisellä kateudella. Vaikka muutamia pääasioita korostetaan matriisitaulukossa punaisilla teksteillä, on kokonaisuuden ymmärtämisen lakitaso saavutettu jo kauan sitten. Tässä on syy siihen, ettei sellaiset asiantuntijaorganisaatiot kuten yliopistot, Tekes ja Suomen Akatemia ota aihetta ohjelmiinsa.
  • Maailmassa on muutamia henkilöitä, jotka tietävät millaisia ratkaisuja ja tuotteita tulevaisuudessa tarvitaan, ja miten niitä suunnitellaan ja johdetaan. Italialainen fyysikko ja muotoilija Tommaso Gecchelin on yksi tämän ajan parhaita asiantuntijoita ja toteuttajia tulevaisuuden järjestelmille ja laitteille. Kuvaavaa ajallemme ja asiantuntijoillemme on se, ettei häntä ole vielä löydetty. Jollekin yhtiölle kuten Apple, Audi tai GE on onnekasta, että Tommaso on vielä vapaa toimija.
  • Johtamiseen tarvitaan uusia malleja ja henkilöitä. Nokia sai käyttää kaikkien Suomen ja maailman parhaiden johtajayliopistojen ja -professorien ja johtajakonsulttien tiedot ja taidot, ja yhtiö silti hölmöili ja tunaroi miljardeja. Nämä johtajat, johtajakonsultit ja johtajaprofessorit on sivuutettava iäksi, sillä heidän aiheuttama haitta lasketaan miljardeissa euroissa, sadoissa tuhansissa menetetyissä työpaikoissa ja tuhansissa edelleen jatkavissa besserwisser-johtajissa. Uutta on persoonallinen ja sitoutunut johtamistapa, joka perustuu johtamiseen edestä ja esimerkillä. Tällainen johtaja on itse visioinut, luonut, suunnitellut, toteuttanut ja johtanut kokonaisuuden ja detaljit. Tällainen johtaja ei kerta kaikkiaan jaksa tuhlata aikaa tollojen ja typerysten kanssa. Siksi heitä rekrytoidaan harvoin, mutta niin sattuessa yhtiö menestyy verrattomasti. Kaavio Juhani Riskun Tetra-mallin mukaisesta analyysista, jossa on sijoitettuna Steve Jobs, hänen luonne ja johtaminen.
  • Jokaisella asialla, ilmiöllä, ammattitaidolla ja tuotteen kehitysasteella on neljä eri vaihetta, primitiivi, traditionaali, moderni ja futuuri (futuristinen). Jokaisessa hyppäyksessä ilmiön luonne muuttuu ylemmälle abstraktiotasolle. Esimerkiksi primitiivisti on jano, tradionaali kehittää erilaisia juomia, moderni pistää juomat paremmiksi ja futuuri nostaa maljan. Näin jokaisen henkilön kannattaisi aika-ajoin tarkistaa oma kehitysaste toimintansa ja ajattelunsa eri aloilla. Mikä niistä on edelleen primitiivillä tasolla, olenko taantunut traditionaaliin, onko mikään vielä modernilla tasolla, ja tajuanko futuuria tasoa lainkaan. Steve Jobs oli tyypillisesti koko ajan tavoitteissaan futuurissa.

15.2.2013,  Juhani Risku, Bolzano


Nokia-logo – voiko sitä enää vaihtaa?

7.9.2012

Viking Linesta artikkelin lopussa

Nokian brändin kannalta yksi merkittävimpiä asioita on, että voiko Nokia-logoa enää muotoilla uusiksi?

Nokia-logon lyhyt historia

Nokian nykyinen logo on ajalta kaapeli ja kumisaapas. Ensimmäiset nykylogot ilmestyivät kumisaappaisiin ja kaapelikeloihin jo 1970-luvulla. Sitä ennen Nokian logo oli melko standardoimaton, se sai muotonsa eri taiteilijoilta ja mainospiirtäjiltä julisteesta ja mainoksesta toiseen.  Usein logo oli jokin tunnettu kirjasintyyppi, joita käytettiin kirjapainoissa sanomalehdistä kirjan kansiin.

12_Design-criticism-E-leadership-Nokia-logo-Microgramma-Eurostile-comparison-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva ”Nokia-logon kirjainten tuunaus”. Kun NOKIA-logossa oli päästy Microgrammaan, tehtäväksi jäi sen tuunaus eli virittäminen itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Pientä viritystä oli tehtävissä kirjainten viistojen osien astekulmien säädössä, mutta merkittävin kehitysaskel oli muotoilla K-kirjain pois Microgramman tunkkaisesta diagonaalin ja paralleelipipedin yhdistämisestä: niitä ei yhdistetty, vaan liitettiin yhteen molekyylitason sidoksella, siis vain hienokseltaan.

Monesti Nokian logon on ajateltu olevan Eurostile Bold tai Bold Extended Extended. Näin onkin melkein, mutta ei aivan tarkasti. Nokian logon perustana on Microgramma-kirjasin. Microgramman suunnitteli  Alessandro Butti vuonna 1952 yhdessä Aldo Novaresen kanssa (joka sittemmin suunnitteli Eurostile-fontin samana vuonna 1952) Nebiolon kirjasinvalimossa Italian Torinossa.

Nokia-logo suunniteltiin uudelleen vuonna 1987 yhtiön sisällä Lars Hedmanin toimesta, ja logoa viritettiin vuonna 2005 yhtiön graafisten muotoilijoiden tiimissä. Logo perustui varhaisempaan Microgramman käyttöön, jossa kirjasin oli mukailtu sapluunan eli mallineen (Stencil) avulla maalattuihin kaapelikeloihin ja sellaisenaan kumisaappaiden tarroihin. Näin Microgramma jalostui Nokia-logon fontiksi. Microgramma (ja myöhemmin Eurostile) muodostui nopeasti ”insinöörifontiksi” teknologisiin näyttölaitteisiin kuten kaasupullojen, höyrylaitosten ja nestemoottorien painemittareihin,

Syynä Microgramman suosioon insinöörikeskeisissä järjestelmissä on mitä ilmeisimmin insisöörien fundamentaali pyrkimys laatuun, ymmärrettävyyteen ja kauneuteen. Tätä korosti kriittisesten järjestelmien, kuten mittareiden, selkeys, luettavuus ja ymmärrettävyys. Insinööreissä korostuu järjestelmien ideoinnin, suunnittelun ja toteuttamisen vastuu, vakavuus ja täydellisyys. Toisin sanoen, insinöörit ovat teknologisen yhtenäiskoulutuksen ja -kulttuurin kautta tekemisissä kokonaisuuden, sen toimivuuden ja toteuttamiskelpoisuuden kanssa. Meillä taiteilijoiden* puolella tätä kaikkea kutsututaan synonyymeilla kuningasajatukseksi, funktioksi ja käyttökelpoisuudeksi. Näille hieman ylemmällä tasolla oleva kokoava termi on kauneus, joka taiteen, ihmisymmärryksen ja tekotaidon ylin abstraktio. Kauneudessa on avain insinöörien ja taiteilijoiden hengenheimolaisuudelle: kumpikin ryhmä, niin insinööri kuin taiteilijakin, pyrkii täydellistämään työnsä tuloksen ihantellisimman ajatuksensa mukaiseksi. Ei ole ihme, että

Ennen kaapelitehtaan, kumitehtaan ja puunjalostusyhtiön fuusiota eri organisaatioilla oli oma identiteettinsä, logonsa ja symbolinsa. Jopa organisaatioiden tunnusvärit poikkesivat toisistaan. Fuusiossa yhtiön nimeksi pelkistyi Nokia. Kaapelitehtaan vuosikertomuksen vastuullinen graafikko oli Lars Hedman.  Hän myös suunnitteli yhtiön uuden vuosikertomuksen ulkoasun.

Ensimmäiseksi oli suunniteltava yrityksen julkiseen käyttöön tunnuskuva. Se tehtiin vuosikertomuksen kanteen muodossa OY NOKIA AB.

12_Design-criticism-D-leadership-Nokia-logo-Microgramma-Eurostile-comparison-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Nokia-logo ja Microgramma”. Kun Nokia-logoa (sinisellä) vertaa Microgrammaan, voidaan huomata erot välistyksessä (kerning), joka on logossa 5% pienempi kuin alkuperäisessä fontissa, kirjasinten viistojen osien kaltevuuskulmassa, joka on aavistuksen loivempi . Lisäksi  K-kirjaimen pystyosan ja ”korpraalinnatsan” liitos on terävä. O-kirjain on myös jämäkämpi logossa kuin fontissa. Vain I-kirjain on hyväksytty sellaisenaan. Nokia-logo on lopulta mitä dramaturgisin viritys insinöörifonttia ja yrityslogoa: Se on vieraannutettu alkuperäisestä Microgrammasta vain noin 0,31 % (pinta-alasuhde), 0,19% pinta-alaan suhteutetusta kirjaimien viisto-osuuksista ja 0,23% O-kirjaimen kaarevien osien pinta-alasuhteesta. Nokia-logo on siis visuaalisesti täysin vieraannutettu Microgrammasta brechtiläisen teatterin tavoin: katsoja tietää Nokia-logon olevan muuta totta kuin Microgrammaa. Ihmissilmä erottaa muotojen prosentin kymmenykset aivojen avulla itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Siinä on Nokia-logon hienovaraisuus ja toisaalta uuden logon muotoilun taakka. Uusi Nokia-logo on mitä vaikein muotoiltava, jos halutaan säilyttää hienovaraisuuden vaikeusaste.

Ensimmäiset versiot Nokia-logosta olivat muuntelematonta Microgramma, jossa OY ja AB olivat pienempää kokoa kuin NOKIA-teksti. Tämä ei tyydyttänyt Lars Hedmania, joten hän muotoili logon uudestaan. Kirjain K viritettiin pysty- ja viisto-osien liitoksessa, A- ja N-kirjainten viistot osat loivennettiin hienovaraisesti, ja O-kirjaimen sisäosaa terävöitettiin. Nyt logo oli valmis. Voidaan sanoa, että Hedman tuunasi Nokia-logon Microgrammasta.

Pian oli tarvetta liittää liiketoimintaryhmän nimi itse logoon. Aluksi logon liitännäiset kirjoitettiin Helveticalla, mutta myöhemmin ne tehtiin Microgrammalla. Kaikki tarpeelliset kirjaimet muotoiltiin uudelleen, kuten numerotkin, joita tosin ei alkuvaiheessa käytetty juuri lainkaan. Numerot tulivat käyttöön annettaessa eri puhelinmalleille nimi numeroinnin mukaan.

Kaikki uudet kirjasimet nimettiin ja toimitettiin latomoon, jotta kaikki bisnesryhmät pystyivät tilaamaan originaalit mallit omaan käyttöönsä. Microgramma vektoroitiin Xxpress Oy:ssä vuonna 1990. Tämän fonttisarjan kirjaimia ei käytännössä saanut käyttää yhtiössä sen vuoksi, että peruslogo voisi liikakäytön yhteydessä laimeta. Kuitenkin Leppävaaran Nokia Networksin multimediastudion nimessä ”Generation Nokia” mm. R-kirjain oli käytössä, mutta Riskun virittämänä niin, että R:n viisto häntä (tail) yhdistyi olkaan (shoulder) joka jatkui yhtenevänä R:n pystytolppaan (stroke).

12_Design-criticism-R-leadership-Nokia-Logo-vector-font-typeface-design-brand-forms-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Seuraava askel oli poistaa OY ja AB logosta, minkä yhteydessä logon käyttö suunniteltiin uudestaan. Samalla yhtiöidentiteetin tunnusmerkit ohjeistettiin uudestaan, jolloin liiketoimintaryhmät eivät enää saaneet nimeään logon yhteyteen.

Nokia-logon nykytila

Nokia-logo on menneen maailman ja vanhentuneen brändin manifestaatio.  Samaan aikaan kun kilpailijoiden modernit logot ja laajemmin tunnuspiirteet ovat dynaamisia, Nokia-logo on kuin hautakivi: kaukana 1950-luvulla syntynyt, sinänsä hieno Microgramma-fontti, omaksuttiin yhtiön insinöörien parissa ja insinöörivallan jatkuessa kukaan ei ymmärtänyt brändin tarvitsevan tuoreutusta.

Nokia-logo

Nokiassa on tuotemerkin, yrityskuvan ja brändinhallinnan (Brand Management) kannalta ollut aina vakava ongelma: ne ovat olleet markkinointiorganisaation ja -henkilöiden temmellyskenttää. Nokian, kuten kaikkien muidenkin tuote- ja muotoiluperustaisten yhtiöiden, brändin olisi perustuttava substanssiin eli tuotteisiin, palveluihin ja sisältöön. Nokiassa on aina menty mielikuva edellä. Tämä tarkoittaa, että vaikka tuote ei olisikaan kunnossa, uskotellaan markkinointikoneiston voimalla, että kaikki on hallussa. Tässä markkinointiorganisaatio ottaa vallan tuotekehitykseltä ja ryhtyy ensin valkoiseen valheeseen ja sen jälkeen mennään valhe edellä, tuote eli substanssi perässä. Näin markkinointiorganisaatio saa suhteettoman aseman ja sillä alistetaan yhtiön tärkein päätäntävallan, palkkojen ja arvoaseman osilta. Tällainen marssijärjestys tuottaa onnettomia seurauksia yhtiölle ja sen menestykselle. Nokiassa se tarkoitti sitä, että muotoilussa Frank Nuovo aloitti pinnallisuuden koristelun muodossa (prettification), jota Alastair Curtis nuorena muotoilijana seurasi ja voimisti.

Nykyinen Nokian muotoilu on mitä sekavimmassa tilanteessa: muotoilua johtaa henkilö, jolla ei ole edes viiden minuutin muotoilijakoulutusta, Nokia on luovuttanut merkittävimmän osan muotoilusta eli käyttöjärjestelmän, käyttöliittymän, visualisoinnin, graafisen muotoilun, ja palvelu- sisältökehityksen ja -muotoilun Microsoftille. Lyhyesti sanottuna, Nokialla ei ole enää merkittävää osaa mobiilialan muotoilussa, eikä siihen suuntaan yhtiötä johda visio, subtanssi eikä henkilö.

Markkinointiorganisaation ja -henkilöiden onni Nokian tilanteessa on aina ollut, että he eivät ole ymmärtäneet eivätkä hallinneet tuoteluomista (Product Creation), tuotekehitystä, tuotemuotoilua eivätkä Design Leadership -toimintaa eli muotoilujohtamista. Kun ei ymmärrä, ei tajua eikä osaa varautua pahimpaan, eikä varsinkaan häpeä huonoja toimia. Kun täyteen ymmärtämättömyyteen liitetään ehdoton valta, on markkinointiorganisaatio lumiukon asemassa, kun kilpailijat ovat alfauroksia ja -naaraita. Onni ymmärtämättömyydessä on sitä, että markkinointihenkilö ei kerta kaikkiaan tajua tuotteen olemuksesta ja sen toteuttamisesta mitään. Näin hän on onnellisen tietämätön yhtiön tilasta, omasta asemastaan yhtiön rapautumisessa. Ymmärtämättömyys suojelee typerystä kuin viina juoppoa.

Mainittakoon, että kun yhtiö on romahtamassa tai menossa konkurssiin, viimeisessä hädässä rahaa ja valtaa syydetään markkinointiin. Ylin johto luulee, että julkisuus ja näkyvyys pystyvät lisäämään heikkojen tuotteiden vetovoimaa. Monopoli- ja ns. neuvosto (soviet) -järjestelmissä, ja pohjattoman markkinointikassan tapauksissa, heikkoja tuotteita voidaan pitää hengissä kauankin.

Nokia-logoa on tuoreutettu muutamaan otteeseen ”Connecting People” -sloganin eli iskulauseen fontin osalta. Alunperin teksti oli Timesia versaalia, sitten Nokia-fonttia ja nyt iskulause on pääosin poistettu.

Connecting People -slogan syntyi vuonna 1992 Nokian Kirkkonummen Båtvikissa,  johtokunnan huvilalla. Sinne oli kokoontunut laaja joukko johtoryhmää ja heidän luottoihmisiä. Båtvik oli Nokialle pyhä paikka, jossa ei ulkopuolisia sallittu. Kuten nykyään NK Cablesin aluetta tarkastellessa näkee, on se erittäin tarkoin suljettu ja vartioitu. Iltaa istuttaessa Jorma Ollila otti esiin vauhdikkaan ajatuksen uudistaa Nokiaa tunnistettavaksi kuluttajatuoteyhtiöksi, silloinhan Nokia oli monialayhtiö, jolla ei ollut tunnistettavaa kokonaisbrändiä. Yhtiön luottomies DI Ove Strandberg otti ohjakset käsiin ja aloittivat listaamaan liitutaululle sanoja, Nokia-logon piirrosten viereen, joita Hedman oli hahmotellut logo-uudistukseen jo vuodelle 1987. Mukana tilaisuudessa olivat mm. Matti Saarinen, Lauri Kivinen, Anssi Vanjoki, Yrjänä Ahto ja Martin Sandelin. Slogania

Taululle alettiin, sopivassa nousujohteisessa tunnelmassa, listaamaan kaikkea mahdollista, mitä kuluttajatuote-Nokia voisi olla. Kyse oli eräänlaisesta Post-It -luovuudesta, tosin paljon ennen keltaisia lappuja. Ollila aloitti sanalla Telecom, ja jatkoi sanalla People. Sitten tuli koko joukko sanoja kuten media, television, human, arctic, future, illumination, strong jne. Listalle pääsi myös sana Connecting, joka oli yhtenä pitkässä sanajoukossa. Ilta päättyi saunomiseen ja illalliseen, minkä jälkeen kaikki vetäytyivät huoneisiinsa. Aamulla eri sanoja oli yhdistelty toisiinsa lauseiksi ja sanapareiksi, joista yksi oli Connecting People.

Myöhemmin mainostoimisto Varis&Ojala piirsi uuden ns. tuunatun Nokia-logon alle eri lauseita ja sanapareja, ja hän piti useita liian pitkinä logon alle. Pitkä fraasi aiheutti kirjasimen koon pienenemisen alle luettavuusrajan. Connecting People oli yksi näistä pitkistä ja siis hylättävien listalla. Suosittujen listalla olivat Future Telecom ja Human technology. Connecting People nousi pinnalle muutamien kuukausien aikana, kun mainostoimisto paransi fontin luettavuutta käyttämällä siinä Times-fonttia VERSAALINA. Nokian Connecting People on yksi maailman tunnetuimpia bisnes-sloganeita ja se otettiin käyttöön vuonna 1993.

_______________________._______________________

Nykyisin myös Connecting People -slogani on auttamattomasti vanhentunut, koska nykyään ihmisiä yhdistävät enemmän herpes, työttömyys ja äänestyskäyttäytyminen kuin puhesignaalin välitys mobiiliverkossa päätelaitteeseen. Hieno slogani vanheni mobiilialalla sinä päivänä, kun Nokian kilpailijat tekivät samat puhelimet niin teknologisesti kuin muotoilullisestikin. Media-alalla, jossa Nokiakin toimii, ihmiset yhdisti lopulta Facebook, joten slogani kannattaisi haudata vanhentuneen logon mukana.

Mitä jos Nokia-logo muutettaisiin?

Nokian muotoiluosasto joutuu tarkoin miettimään yhtiön tulevaisuuden skenaarioita ja Nokia-brändin olemusta, kun logoa lähdetään muuttamaan. Brand Management -ammattilaiset tiedostavat muutoksiin sisältyvät riskit, mutta heistä yleensä yhdelläkään ole kykyä uudistaa brändiä. Tämä johtuu brändinhallinnan suurimmasta onnettomuudesta, eli siitä, että Brand Management on kaapattu mainos- ja markkinointiosastolle. Nämä ns. markkinoinnin ammattilaiset pystyvät tekemään brändin edellyttämän differoinnin vain bulkkituotefirmassa mainoslauseisiin, paperikääreisiin ja webbisivujen värivaihtoehtoihin. Mutta makaroonien brändäykseen kannattaa palkata kauppatieteilijöitä ja mainostoimistoja, koska makaroonien differointi tapahtuu kääreen pinnassa, markkinointiviestissä ja nerokkaassa valheessa saada asiakas maksamaan kovetetusta jauhosta yhä korkeampi kilohinta.

Markkinointiosastojen henkilöiden suurin ongelma muotoilu- ja tuoteperustaisissa yrityksissä brändin luomisen ja kehityksen osilta on se, että he eivät kykene olla mukana tuotteiden visioinnissa, määrittelyssä, suunnittelussa ja muotoilussa. Ongelma suurenee hallitsemattomaksi, jos markkinointiosasto on (ON) mukana tuoteperustaisessa brändin määrittelyssä.

Määritelmä: Visionääristen tuotteiden muotoilun ja niihin perustuva brändin on oltava tuotteita luovien ja muotoilevien ammaitilaisten hallussa ja vallassa. Tuotteina tässä ymmärretään fyysiset tuotteet, laitteet ja esineet, palvelut, sisällöt ja edellisten systeemiset kokonaisuudet. Bulkkituotteiden brändäys on puhtaasti markkinoinnilla manipulointia (differointia), joten se sopii kauppatieteilijöille ja psykologeille.

Nokia-logo voi muuttua neljää eri reittiä:

  1. Logo suunnitellaan kokonaan uudestaan
  2. Logon lisäke eli slogani muutetaan
  3. Brändi suunnitellaan uudestaan eli tuotetarjonta, logo ja slogani uudistetaan
  4. Nokia sulautuu johonkin vahvempaan yhtiöön, jolloin Nokia häviää yhtiönä, brändinä ja logona.

12_Design-criticism-1-leadership-Nokia-Logo-emblem-Apple-brand-symbols-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Logon uudelleen suunnittelu on tuunausta, eräänlaista graafisen muotoilun amisviiksi-tason auton viritystä. Logojen uudelleen piirtäminen on tyypillistä mainostoimistokikkailua, jossa toimisto haluaisi tehdä koko brändin uusiksi tilanteessa, jossa asiakas tarvitsee vain logoon photoshoppausta. Mainostoimisto siis tarjoaa miljoonan euron hanketta yhtiölle, josta voidaan selvitä kaljakoripalkinnolla minkä tahansa AMK-tasoisen graafisen suunnittelun kurssikilpailulla. Korporaatioilla on kuitenkin tapana maksaa kaljakorin** sijaan muutama miljoona logon tuunaamisesta, koska näin voidaan osoittaa uuden logon olevan jotain ihmeellistä.

Nokian brändi tarvitsisi downshiftaamista eli brändistä pitäisi poistaa ohjelmisto-, käyttöjärjestelmä-, käyttöliittymä- ja mobiilipalvelutuotanto. Brändistä pitäisi myös poistaa noin 80 % muotoilusta, koska puhelinten ulkoisen muodon ja värien muuntelu tapahtuu erittäin kapealla muotomarginaalilla.

Nokian liiketoiminnan ja tuotteiden mukaisen sloganin olisi kuvattava yhtiötä mahdollisimman tarkkaan. Nyt kun Nokia muotoilee vain muovia, tai oikeastaan Nokia määrittelee vain muoville 6-8 eri väriä, ja hoitaa Foxconn-yhtiön tekemät laitteet valmiille jakelukanaville, voisi oikea slogani, kaikella kriittisellä ystävyydellä, olla esim. ”Coloured plastic from China” tai ”Discarding Design Training” tai ”Copycat products”.  Iskulause on helpompaa laatia kuin uusi logo. Liikemerkit ovat yleensä uusiutuneet evolutiivisin askelin ja abstraktiohypyin. Vain muutamat liikemerkit ovat dynaamisia ja loput ovat varsin staattisia.

Olisiko Nokia-brändi voitu uudistaa?

Kun arvioidaan Nokian lähimenneisyyttä, siinä tapahtuneita muutoksia ja mahdollisuuksia Nokian brändin uudistamiseen, voidaan löytää muutamia luontevia ajankohtia, jolloin olisi pitänyt toimia:

  1. 11.02.2011, kun Microsoft kaappasi Nokian → Nokia muuttui sisällöllisesti, koska se ei enää tee käyttöjärjestelmää, käyttöliittymää eikä ohjelmistoja, mobiilipalveluita eikä ylläpidä suhdetta mobiilisisältöön. Nokiasta tuli laitevalmistaja, jonka mukaan brändi, logo ja slogani olisi kannattanut laatia hyvissä ajoin
  2. 13.03.2011, kun Anssi Vanjoki jätti Nokian → Nokian brändinhallinnan luonut johtaja ei enää vaikuta brändiin
  3. 15.12.2011, kun Nokia aloitti Lumia-mallistolla USA:ssa → Nokia oli jo ehtinyt vaipua unohduksiin Amerikassa, joten tässä olisi ollut paras ajankohta lanseerata uusi brändi, logo ja slogani. Etuna olisi ollut se, että mikä kelpaa Yhdysvalloissa, kelvannee muuallakin
  4. 18.07.2012, kun Nokian osakekurssi lähti nousuun 1,33 €:sta → Nokian nousu lähti alkuun. Tätä olisi kannattanut ennakoida jo alkuvuodesta 2012, tai ainakin huhtikuussa 2012, jolloin synkkä lasku alkoi. 3-6 kk olisi riittänyt brändin uusimiseen, jos Nokian Brand Management olisi ammattimaisesti johdettu ja ammattilaisten miehittämä. Nokian uusi brändi yhdistettäisiin uuteen nousuun, joten tuoreutus olisi loogisesti positiivinen asia, olivat uudistettu brändi ja logo kuinka hyviä tai huonoja tahansa.

Nokian brändin, logon ja sloganin hallinta ja uudistaminen on muotoilujohtamiseen liittyvä asia. Ammattimaisen päämuotoilijan eli muotoilujohtajan työpöydällä on 50-200 omakätistä luonnosta oman muotoilutiiminsä ohjaamiseen ja tarkemman työn arviointiin. Tästä luonnosteltu tuote- ja tuotemerkkikokonaisuus jatkaa sopivasti ositettuna jollekin luovalle Brand Design -toimistolle, jonka työtä valvoo, seuraa, kommentoi, kritisoi ja ohjaa muotoilujohtaja tiimeineen. Tehtävä voidaan myös ottaa pois toimistolta, jos se ei osaa tehdä kelvollista esitystä.

Jos brändin, logon ja sloganin hallinta ja uudistaminen vastuutetaan markkinointiorganisaatiolle, ovat he näiden alojen ulkopuolisina täysin riippuvaisia ulkopuolisen suunnittelutoimiston aivoituksista. Näin Nokialla kävi aikanaan Nokia.com -sivustojen suunnittelussa vuosina 2003-2004 ja OVI-konseptin toteutuksessa vuonna 2007. Kumpaakin mestaroi brittiyhtiö, ja tilaamisen hoiti muutama brändiekonomi. OVI-brändi osoittautui epäkelvoksi ja siitä luovuttiin.

Ennuste Nokia-logon ja -brändin seuraavasta sukupolvesta

Todennäköisintä on, ettei Nokian logo ei tule muuttumaan. Sen muuttaminen olisi aivan liian suuri riski tilanteessa, jossa analyytikot voisivat tulkita logon olevan uusi sen vuoksi, että Nokian liiketoiminta on itsekin tunnustettu kapeaksi. Samalla kun Nokian liiketoiminta on yhteen puhelintuotteeseen (ja toinenkin kaavio) perustuvaa, on se selkeä vapaaehtoisen luovuttamisen merkki kokonaisen mobiilimarkkinan hallinnasta. Liiketoiminnan kapeus johtuu siitä, että Nokia ei enää tee käyttöjärjestelmää, käyttöliittymää eikä visualisointia, mobiilipalveluita ja mobiilisisältöjä. Uusi logo voitaisiin helposti liittää tämän uuden tilanteen selkeyttämiseen ja betonointiin. Nyt jos koskaan, vanhalla logolla voidaan pitää päätä pinnalla viimeiseen asti. Jos taas koko brändi muutettaisiin, olisi Nokian kerrottava selkeästi liiketoimintansa kaventuneen pelkäksi puhelinvalmistajaksi 2-4 % katteella. Brändiä ei kannattaisi rakentaa valheellisesti kattamaan kaikkea mobiilialan toimintoja kuten ohjelmistoja, palveluita ja sisältöjä, koske ne toteutetaan Microsoftin toimesta.

Jos Nokia tuoreuttaisi logoa, voisi siinä olla nykyisten puhelinten värejä ja joitain muovikoteloiden muotoja. Näin siksi, että Nokian muotoiluosastolta on ilmoitettu, että tietyt värit ja muodot ovat Nokiaa differoivia ja itse suunniteltuja.

Nokian logoon liittyy kaksisuuntainen riski: logon muuttamisessa on yhtä suuri riski kuin sen muuttamattomuudessakin. Kumpaakaan ei kannata tehdä, eli kun ei tehdä mitään, muutos ei nosta päätään eivätkä ulkopuoliset arvioitsijat voi reagoida mihinkään suuntaan. Näin riski on ehkä pienin.

Nokian riski käyttää keksimiään muotoja ja värejä logon yhteydessä voisi olla vaarallista. Jos nykyisen Lumia-malliston värit ajautuvat logoon, on siinä kopioinnin vaara suhteessa kilpailijoiden Googlen ja Applen logoihin. Monipuolisen värisarjan tuominen Nokia-logoon olisi liian suuri uhka brändille. Jos Lumia 920-puhelimen muodot ajautuvat logoon, olisi se jonkilainen yhdistelmä Lakritsityttöä, muoviankkaa ja Eskimopuikkoa. Tämä olisi haaste jopa Jonathan Ivelle ja Wieden+Kennedylle.

Nokia-logosta Nokia-tunnukseen

Applella on tunnuskuvanaan omena, josta on haukattu pala pois. Alun perin Apple-tunnuskuvassa oli kuusi vaakasuuntaista väriraitaa, jotka koostuvat prisman hajottamasta valkoisesta valosta. Applen omenan kuusi väriä ovat prisman hajottamaan väreihin nähden väärässä järjestyksessä.

12_Design-criticism-Apple-logo-leadership-Nokia-emblem-brand-symbols-forms-colors-Idiom-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Kuva “Applen tunnuskuvassa on spektri laitettu uusiksi”. Applen omenassa spektrin värejä on sommiteltu uuteen järjestykseen, mikä tekee kuvasta dynaamisemman ja rauhallisemman. Spektri-sarjassa omenan keskiosa rajautuisi tummien ylä- ja alaosien väliin. Vihreä yläosa puolestaan mahdollistaa vihreän lehden. Applen värit on myös pää- ja välivärien sivussa.

Suurin haaste Nokialla on päästä eroon logosta eli N-O-K-I-A -kirjaimista yhtiön bränditunnuksena. Näihin kirjaimiin yhdistetään paljon menneisyyttä, jossa on enemmän negatiivista kuin positiivista. Nokian kaikki liiketoiminnat ovat lopulta epäonnistuneet ja pääosin lopetettu Nokia-nimellä. Vessapaperi ei ole enää Nokia-nimistä, eivät alumiinituotteet, lattiapäällysteet, kaapelit, kumi, puhelinkeskukset eivätkä verkkojärjestelmät. Vaikka Nokia-nimeen liitetään rakettimainen osakearvon nousu juuri ennen 2000-lukua, on tässä nousussa harmittavan suuri osa mobiili- ja ICT-alan kuplaa. Nokia-nimeen liittyykin heti vuodesta 2001 alkaen menestyksekäs puhelinliiketoiminta ja siitä irtautunut osakearvo. Voidaankin arvioida, että tuottavan liiketoiminnan ja osakkeen arvon kehitys yhteenlaskettuna kuvaavat Nokian todellista olemusta: yhtiön osakkeen arvo ankkuroituu 2-4 euroon ja tuotteet pysyvät mahdollisimman tavallisina ja keskinkertaisina.

Kaikki edellinen, kaikkien liiketoimintojen loppuminen tai surkastuminen, osakkeen arvon tuhoutuminen eli omistajien omaisuuden murentaminen, johtuvat yksinomaan liiketoiminnan ymmärtämättömyydestä, visioinnin heikkoudesta, johtamisen kelvottomuudesta, työntekijöiden alamaisasenteesta ja sarjallisesta ratkaisujen ja päätösten epäonnistumisesta. Kyse ei ole yhtiön ulkopuolisista tunnistamattomista voimista, joihin ei voi vaikuttaa. Kyse on totaalisesta miljarditason hölmöilystä, joka on entisten nokialaisten mukana leviämässä suomalaisiin yrityksiin ja instituutioihin laajemmin ja mikä pahinta, syvemmin. N-O-K-I-A -kirjaimiin liittyy nykyisen Nokia-yhtiön kannalta liian paljon haitallista, josta kannattaa päästä eroon tuotemerkin ja yrityslupauksen vuoksi.

Nykyisellään N-O-K-I-A -kirjaimiin yhdistyy globaalin yrityshistorian katastrofaalisinta johtamista. Toimitusjohtaja on saanut toimillaan perustettua uuden mittarin, jolla yhtiö lähes tuhotaan. Jokainen johtaja, joka on listattu epäpäteväksi (ja toinen lista ja linkki uutiseen), on potkittu pois Nokiasta, ja muotoilu on johtamiseltaan typertynyt tyhjiksi sanoiksi ja käytännön muotoilultaan taantunut kakkos-kolmoskurssin muotoilualokkaan piperrykseksi. Missä ovat ne ryhdikkäät muotoilijat, jotka eivät enää suostu alentumaan arkiajatteluun ja teeskentelyyn perustuvaan muotoilujohtamiseen, vaan ryhtyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan media-teknologia-ohjelmisto-Internet -kokonaisuuksia? Missä ovat ne kunnialliset muotoilijat, jotka eivät enää suostu vaikenemaan muotoilun johtamisen insestisten nimitysten vahingollisuuteen? Missä ovat ne yliopistokoulutetut muotoilijat, jotka pystyvät ottamaan haltuun muovisten puhelinten lisäksi käyttöjärjestelmä-, käyttöliittymä-, mobiilipalvelu- ja sisältö- ja visualisointisuunnittelua? Entä tulevaisuuden Internet, onko parempi antaa muotoilubimboilulle valta vai aloittaa rehellinen ja rankka työ muotoilla uusi tulevaisuus mobiilille Internet-kommunikaatiolle, jossa kilpailijat nyt teurastavat Nokiaa?

N-O-K-I-A -kirjaimiin yhdistyy myös erikoinen liikkeenjohdollinen piirre: yhdelläkään johtokunnan ja hallituksen jäsenellä ei ole koulutusta, kokemusta tai visioita siitä liiketoiminnasta, jossa he katsovat olevansa. Nokian liiketoiminta-ala on teknologialla ja Internetillä lisätyssä mediassa, jossa merkittävimpiä toimijoita ovat Apple, Google ja Facebook. Nokia on kuitenkin kaventunut samaan riviin Samsungin, HTC:n ja Huawein kanssa, eli alisteiseksi puhelinvalmistajaksi, paremminkin medianäyttövalmistajaksi, ulkopuolisen ohjelmistovalmistajan armoille. Samsungilla on Nokiaan verrattuna ylivoimainen Screen-tarjonta aina puhelimista tabletin ja tietokoneiden kautta TV-järjestelmiin. Nokialla on ainoastaan pikkuriikkinen puhelinnäyttö tarjolla ”isoja poikia” vastaan.

N-O-K-I-A –kirjaimia tuskin voidaan puhdistaa liiketoimintojen alasajoista, huonosta johtamisesta ja muotoilubimboilusta, mutta se voidaan korvata tuotemerkillä, jota ei tarvitse lausua Nokia-sanana, vaan ymmärtää käsitteettömänä 4D-kuviona. Nokian kannattaa yhdistää media-teknologia-ohjelmisto-Internet -kokonaisuus ja tuotemerkki uudistumiseensa. Samalla luovutaan Microsoftista, bimboista, insinööri- ja ekonomivallasta, johtajuuden haitallisista opeista ja otetaan johtajuus markkinoilla, jota hallitsevat Apple, Google, Facebook ja Samsung. Nokian nykyisellä visiolla ja johtajilla kilpailussa ei pysytä haastajien tahdissa. Kenellä on valta hallita Nokiaa? Omistajilla.

Nokia-tunnusta ei kannata laatia nykyisen puhelinkuori-liiketoiminnan ympärille. Nokia-tunnus kannattaa tehdä seuraavan sukupolven media-teknologia-ohjelmisto-Internet -kokonaisuuden ympärille. Se tosin edellyttää itsenäisyyttä, visiota, kyvykkyyttä ja johtajuutta, jotka puuttuvat nyky-Nokialta. Näin Nokian liiketunnuksen uudistamisen pitää perustua koko yhtiön uudistamiseen. Uudistaminen puolestaan voi tapahtua vain ulkopuolisin voimin, johon on kaksi tietä: joku kilpailijoista tai alalle pyrkivistä yhtiöistä ostaa Nokian patentit, kartat ja aloittaa Microsoftin murentamisen. Toisena vaihtoehtona on vaikeampi mutta parempi vaihtoehto, jossa omistajat ryhdistäytyvät ja vaihtavat vision, johtajat ja suuren osan henkilökunnasta.

Nokian liiketunnuksen luonnoksia

Kun Nokiassa luovutaan kirjaimiin perustuvasta liiketunnuksesta, on yhtiön liiketoiminnan tulevaisuudella uutta tunnusta määrittävä tehtävä. Tunnus voi olla abstrakti eli konkretian ulkopuolinen ilman viitteitä mihinkään olevaiseen. Tämä olisi tunnukselle vahvin merkityssisältö eli merkitys syntyy puhtaasti yhtiön olemuksesta, ei ennakkoon annetuista lupauksista. Näin mikä tahansa läiskä, vapaa kuvio tai liiketoimintaan liittymätön ilmiö tai olio kuten leptoni, kiinnevoima tai sijapääte, olisi lähtökohtaisesti jännitteetön. Toinen turvallinen tunnuskuvan perusta on idiomaattinen eli alkuperäiseltä merkitykseltään sumentunut ilmaus. Idiomaattisuutta voitaisiin laajentaa ilmauksella, joka on irrotettu alkuperäisestä ympäristöstään, kuten Duchampin pisuaari. Kolmantena tunnuskuvan prinsiippinä voi olla suora vertauskuva, joka parhaimmillaan sisältää lupauksen, joka voidaan täyttää. Tällainen voi olla esim. siipi, joka kuvastaa lentoon lähtöä ja lentämistä – leikkisästi ”Nokian liiketoiminta lähtisi lentoon”. Neljäntenä tunnuskuvan perustana voisi olla suora kuva, tyyliteltynä, fotorealistisena tai CAD-mallinnettuna ja jopa animaationa oleva isku-päin-naamaa -kuva, jolla kerrotaan yhtiön nykyinen tai tuleva liiketoiminnan ydin. Sellainen kuva voisi olla Lumia 920-huippumallin peräpuoli tai siinä oleva detalji, muotoiluosaston tuunaama suppositorio-muoto.

12_Design-criticism-2-leadership-Nokia-Logo-emblem-Apple-brand-symbols-forms-colors-Duchamp-Idiom-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Kuva ”Nokian neljä mahdollisuutta uuden tunnuskuvan lähtökohdaksi”. Nokialla on erityisen ihanteellinen tilanne liiketunnuskuvan kannalta: Nykyinen N-O-K-I-A -kirjainjoukko on vanhentunut ja sen taakkana on liikaa epäonnistumisia ja sarjallista epäpätevyyttä. Uusi tunnuskuva ratkaisee kaiken: uusi se voi olla, jos kaikesta vanhasta liiketoimintaa heikentävästä päästään eroon ja tunnuskuva laaditaan mieluiten laajimman TAIC-SIMO -mallin mukaan, ja aletaan myös toimimaan sen mukaan.

Nokia-logo -artikkeli on alunperin kirjoitettu Nokian sisäiseen blogiin 10.2.2007. Tiedot perustuvat Nokian Art Director Juhani Pitkäsen ja Nokian graafikko Lars Hedmanin teksteihin, ja tri Martti Häikiön kirjoittamaan Nokia-historiaan. Väreihin ja muotoihin liittyvä teksti perustuu Juhani Riskun arkkitehtoniseen muoto-oppiin, muotoilun perusteisiin ja muotoilun kritiikkiin.

8.12.2012 Juhani Risku, Högfors

*Me taiteilijat. Taideperustaisuus määrittelee taiteilijuuden ja sen vaatimukset. Taide on vapaata mutta ankaralla kontekstuaalisella sidonnaisuudella ansaittua ajatuksen ja taitotekoisuuden toteutumista. Konteksti on taiteilijoiden kumulatiivinen kulttuuri. Sidonnaisuus on sukupolvista aikalaisriippuvuutta. Ansaitseminen on kovaa työtä ankarassa ohjauksessa. Vapaus on ajatuksen irtautumista kumulatiivisen kulttuurin uusintamiseen. Taitotekoisuus on kaiken jo olevan osaamista ja siihen oleellisen uuden taidon tuomista. Muotoilu eli muodonanto on ajatuksen, käden, kynän ja paperin mahdollistama konstruointi, jolla hahmotellaan itsenäinen, toimiva ja elinkelpoinen systeemi, joka toteuttaa elämää ylläpitävän tai edistävän toiminnon. Me arkkitehdit ja muotoilijat, siis taiteilijat, synnytämme kokonaisuuksia ja detaljeja, joiden ylin määrittävä kriteerio on kauneus. Se joka tässä kysyy, mitä kauneus on, ei ymmärtäisi vaikka sitä hänelle näytettäisiin ja selitettäisiin.

_________________________________________________________

**Kaljakorilla brändi vuosikymmeniksi. Mainittakoon hirtehinen mutta tosi tarina, miten kahdella kaljakorilla on ostettu yksi Suomen menestyksekkäimmistä brändi-ikoneista. Tampereella noin 1980-luvun alussa vappulehti Tampin tekeminen oli jaettu Plebeijien kesken siten, että aika-ajoin arkkitehtiopiskelijat tekivät Tampin. Työtapana oli, että tekijäryhmä sulkeutui jonnekin kaukaiseen paikkaan ruuan, juomien ja materiaalin kanssa niin, että ihmisten ilmoille tultiin painovalmis aineisto mukana. Mitään tietokoneita ei silloin vielä ollut käytössä, originaalin tekeminen oli puhdasta saksitaittoa.

Tampin tuotanto oli helppoa arkkitehtiopiskelijoille, koska he ovat luovia hulluja ja piirustustaitoisia. Tapahtui niin, että vuoden Tampin (ehkä Pravda, Elvytys tai joku muu) pääsponsori oli suuri varustamo, joka oli antanut auton takaikkunatarran, sellaisen metrin levyisen, tuotantoryhmälle originaaliksi. Siitä piti jotenkin saada näkyvyyttä Tamppiin. No, tila mainoksille ei ole arkkareiden pääintressi, vaan juttujen tekeminen, joten juuri ennen ilmoille lähtöä piti hädässä sijoittaa joku hemmetin autotarra pieneen tilaan. En tiedä kuka heistä, Iiro, Jaakob vai joku muu, leikkasi tarran keskeltä pienen otteen VIKING LINE -tekstistä, josta Tamppiin mahtui juuri ja juuri NG LI, n-kirjaimestakin piti leikata pala pois. Näin kiteytyi Viking Linen satojen miljoonien brändi, ensin yhdellä kaljakorilla, ja toisellakin, sillä tuotantoryhmä meni naukumaan toisen korin sen vuoksi, että Viking Line alkoi sopimuksesta huolimatta käyttää logoa laajemmin. Olisi kohtuullista, että Viking Linen omistaja korvaisi jokaiselle maailmanluokan miljoonabrändin luojalle oman miljoona euroa + ALV. – Arkkitehtiteekkari TTKK, vm. 1977, Juhani Risku


Nokian Lumia-puhelinten muoto-oppi

6.9.2012

Olemme viime aikoina saaneet lukea, lukea ja lukea, että Nokian Lumia-puhelimen muotoilussa on suomalaiset lähtökohdat. Suomalaisuutta ovat muodot, värit ja muotoilufilosofia. Koska Lumia-puhelimia katsoessa ja käyttäessä niissä ei suomalaisuus heti tule mieleen, on asiaa tarkasteltava muotoilun ytimen, muoto-opin kautta. Oleellinen kysymys siis on:

Ovatko Nokian Lumia-puhelimet muotoperustaltaan suomalaisia?

Kyllä ovat. Mutta toisella tavalla kuin Nokian päämuotoilija Marko Ahtisaari kertoo. Nokian Lumia-puhelimet perustuvat täysin ja vain suomalaiseen muotoiluun, muotoiluhistoriaan ja muotoiluikonehin. Tosin Lumiassa ei ole, päämuotoilijan erehdyksestä, jälkeäkään Alvar Aallosta, Kaj Franckista tai Tapio Wirkkalasta. Mutta jostain aivan muusta kiinnostavasta suomalaisuudesta Lumiaan on perusta otettu!

Nokia on esitellyt puhelimissaan kilpailijoiden puhelimista poikkeavan muodon, joka on pitkulainen suorakaide, jonka päät on pyöristetty. Siis hieman lyhennetty tikkujäätelön eli Eskimo-puikon tikku. Tämä muoto on puhelimen päätyjen profiilimuoto ja puhelimen takakannen kuvio, joka ottaa sisäänsä kameran muovilinssin.

12_Design-criticism-A-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-Ahtisaari-traditional-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Suomalaiset ja universaalit ulottuvuudet Nokia Lumia -puhelimien muodoissa ja väreissä”. Nokia Lumian differoiva muoto on omaleimaisimmillaan Lumia 920:n takapuolessa. Lakritsitytön huulten sisäinen suuaukko on täsmälleen samanmuotoinen ja -suhteinen kuin puhelimen takaosan ns. suppositorio-muoto. Nokia Lumian selkeä väritys on puolestaan universaalia ja luontolähtöistä. Värit tulevat väripaletin pää- tai väliväreistä ja ovat ihmisille tutumpia muovileluista. Nokian keltainen on yhtä aikaa sekä universaali, luonnollinen että suomalainen: keltaisen on oltava puhdas, jotta se olisi kelvollinen (tummaa keltaista ei ole olemasa kuin likaisena). Ankka, josta keltainen väri periytyy, on alunperin luonnollinen eläin mutta sen leluperäisyys on nerokkaasti transformoitu muotoillusta keinomaailmasta toiseen keinomaailmaan, eli muoviseen artefaktiin, Nokia Lumiaan. Yllättävää on, että Nokia Lumian ankka on kuin onkin suomalainen (ks. hieman alempana linkki)! Muotoilustudioilla on ollut kunnioitettavaa rohkeutta siirtyä värillisestä muovilelusta toiseen aina niin, että kokonainen värisarja täyttää Lumia-malliston.

12_Design-criticism-B-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Nokia Lumia -puhelimien muodot ja värit saavat syntynsä suomalaisuudesta ja universaalista värimaailmasta”. Nokia Lumiaa differoivat muodot ovat peräisin Lakritsitytön suusta. Tämä muoto on viety suulakepuristuskoneeseen siten, että muovia puristettaessa tytön suun muotoisesta aukosta saadaan pötkö reunapyöristettyä muovitankoa, jota voidaan katkoa puhelimen mittaisiksi pätkiksi. Tuodessaan tytön suuakon muodon puhtaimmillaan puhelimen peräosaan, muotoilijajoukko on hyvän muotoilun periaatteita soveltaen kerrannut löydettyä omaleimaista muotoa tuotteen eri osiin. Näin Nokia Lumian muotoilu rinnastuu Le Corbusierin Ronchampin kappelin tärkeimpään muotoiluperiaatteeseen: kappeli on läpikotaisin yhtenevän muoto-opin läpäisemä. Kappeli on tunnistettavissa missä tahansa leikkauskulmassa ja julkisivuprojektiossa juuri Ronchampiksi. Lumia-tiimi saa toki ponnistella vielä puhelimen kimpussa, sillä tytön suu on vasta muovipötkön poikkisuuntaisena leikkauksena ja peräpuolen (sinänsä keinotekoisena pintamuotona tai -lätkänä) puhelimessa. Suuaukko voidaan tuoda yhä tiiviimmin ja monipuolisemmin Lumiaan, kunhan studioilla luonnostelua johdetaan rohkeasti.

12_Design-criticism-C-leadership-Nokia-Lumia-Eero-Aarnio-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Nokia Lumia -puhelimien muodot ja värit ovat suomalaisen huippumuotoilija Eero Aarnion tuotteiden perillisiä”. Nokia Lumialla on suora suhde Eero Aarnion muotoiluun. Aarnion värimaailma on aistikas valikoima pää- ja välivärien yhdistelmiä. Muovin käyttö on tietysti Lumiaan verrattuna monta kertaluokkaa nerokkaampaa ja myös teollisesti vaativampaa. Myös Aarnion luovuus ja muotoilutaito vertautuu maailman huippuihin, joten Nokian muotoilutiimi voisi oppia paljon vierailulla huonekalukauppaan.

Muotoilussa, joka perustuu suorien muotoilainojen käyttöön, on kopioinnissa oltava tarkkana alkuperäisen esineen laadusta. Lumiassa on käynyt sikäli onnekkaasti, että sadat muotoilijat yli 40 eri maasta ovat suodattaneet esiin rajatun ja turvallisen joukon suomalaisuutta muotoilun lähdekoodiksi. Tämä ei oikeastaan ole kopiointia, vaan Open Source Designia, OSD:tä, jossa kaikkea voi ottaa ja lainata. Silloin ryhdikäs muotoiluorganisaatio ei itsekään harmittele, jos joku sattuu lainaamaan heidän muotojaan. Näin on hyvin todennäköistä, että Nokiassa ollaan ylpeitä, jos joku kilpailijoista ryhtyy käyttämään Nokian ”löytöjä”.

12_Design-criticism-D-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-Ice-cream-stick-Yellow-plastic-idiotic-Ahtisaari-traditional-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic

Kuva “Nokia Lumia -puhelimien muovikotelon muodot saavat syntynsä Eskimo-puikon tikusta”. Nokia Lumian suulakepuristetun muovikuoren poikkileikkausmuoto on peräisin Eskimo-jäätelöpuikon puutikusta. Mittasuhteet ovat täsmälleen oikein tikusta otetut, mikä todistaa muotoilijoiden hakevan nerokkaasti inspiraatiota suomalaiskansallisesta muotoiluperinteestä.

Konkluusio Lumian suomalaisuudesta

Kaikki Nokia Lumia-puhelimen muodot ja värit on siis otettu suoraan suomalaisesta muotoilusta niin puhtaasti ja mikroskooppisen tarkasti, että muotoilijoilla ei ole ollut erehtymisen vaaraa eli omaa pienintäkään panosta riskinotosta. Eskimotikku määrittelee puhelimen muodon, koska muovikuoren suulakepuristuksen edellyttämän sulakkeen muoto on tarkasti puutikun profiilista.

Puhelimen peräosan, sinänsä tarkoitukseton suppositorio-muoto, on puolestaan otettu suomalaisen Fazerin Lakritsitytön suusta. Myös tytön suuaukko on nanomillin tarkkudella sama kuin Lumia 920-puhelimen sovellettu suppositorio-muoto.

Lumia-malliston kirkkaat värit ovat sekä Eero Aarniolta napattuja että yllättäen Ahvenanmaalla luodusta muoviankasta. Nokian päämuotoilija saa olla iloinen Lumia-puhelinten suomalaisesta muotoilualkuperästä, joka tosin ei ollut ihan Aaltoa, Franckia ja Wirkkalaa, mutta muuten ansiokasta muotoilua kylläkin.

Nokian päämuotoilija Ahtisaarta sopii onnitella suomalaisuuden suosimisesta, vieläpä yllätyksellisistä esikuvista, joita ei heti muotoilijakonkarin mieleen tulisi. Tosin nyt voisi olla oikea aika siirtyä seuraavalle muotoiluabstraktiolle ja koettaa välttää muotoilun sudenkuopat.

11.12.2012 Juhani Risku, Högfors

  • rankka muotoilukouluttaja
  • aloittelijoille erittäin ankara muotoilukriitikko

P.S. Lukiessani yhä uudestaan artikkelin tekstin, käy mielessäni kaksi asiaa: onko tuo yllä oleva vitsi vai totta? Toinen ajatus, joka tulee mieleen: olenko ilkeä vai liian ankara? Pystyn vastaamaan kumpaankin melko selkeästi ja kantaani perustellen.

  1. Onko tuo yllä oleva vitsi vai totta? Tässä todellisuus on tarua ihmeellisempää. Se mikä tuntuu vitsiltä on valitettavan totta. Silloin kun muotoilun valtaa hölmöily, on se vaarallista muotoiluperustaiselle yhtiölle. Esimerkkinä vitsiäkin vakavammasta asiasta on päämuotoilijan maininta, että Nokian muotoiluorganisaatiossa on yli 40 eri kansallisuutta edustettuna. Muotoilukouluttajana kysyisin päämuotoilijalta normaalin ykköskurssin kysymyksen: mitä ihmettä Lumian muotoilussa on ollut tehtävää yli 40 muotoilijalle? Todellisuudessa henkilöitä tiimeissä on ainakin 400-500, eli mitä hem**ttiä ne siellä oikein tekevät? Jos jokin/joku on vitsi, niin onko se totta?
  2. Olenko ilkeä vai liian ankara? Kritiikki on huolenpitoa, kritiikissä ei ole hiventäkään ilkeilyä, pahaa tahtoa tai happamuutta. Kritiikin ihanne on puuseppämestarin arvioidessa puuseppäkisällin työtä. Mestari on kaikessa ankaruudessaan koulimassa kisällistä mestariaankin paremman puusepän. Jokainen taide- ja muotoilukoulutuksen saanut arkkitehti, kuvataiteilija ja muotoilija on käynyt läpi kymmeniä ellei satoja kritiikkitilaisuuksia huolta pitävässä ympäristössä. Kritiikin ideaalissa kritiikki tulee oikea-aikaisesti, pätevästi ja perustellusti, yhteisöllisesti ja dialogissa. Oikea-aikaisuuden ideaalina puolestaan on se, että kritiikki annetaan silloin kun sillä voidaan vaikuttaa parhaiten: oppilas- ja kisällivaiheessa. Näin siksi, että itsenäistyttyään muotoilija on omillaan ja vastuussa tekemisistään. Silloin tuki ja huolenpito eli kritiikki usein puuttuvat, joten huonoa muotoilua on vastassa kaksi pahinta osapuolta: hylkäävä asiakas ja irtisanova omistaja. Asiakkaat ja omistajat ovat olleet yllättävän pitkämielisiä Nokian rakenteellisille vitseille
  3. Mitä sitten olisi Nokian lumoava ja menestyksekäs muotoilu? Nykyaikainen tuotemuotoilu on systeemistä, eli kaikkien asiakkaan tuotteelta odottamien ulottuvuuksien visiointia, konseptointia, muotoilua ja toteuttamista. Nokian  tapauksessa Apple on toteuttanut tämän kaiken, eli ns. TAIC-SIMO -mallin mukaisen liiketoimintakokonaisuuden. Applen tuote on laitteiden, palveluiden, sisältöjen ja kokonaisratkaisujen tarjoaminen asiakkaalle ICT-pohjaiseen työhön ja median seuraamiseen. Apple on siis teknologia- ja Internet-painotteinen mediayhtiö. Tässä on Nokian uusi suunta, ryhtyä seuraavan sukupolven teknologia- ja Internet-painotteinen mediayhtiöksi. Nokian olisi siis ryhdyttävä täysin uudelle toimialalle uusin ideoin, ihmisin ja teknologioin. Tämä voi tuntua vaikealta ja jopa mahdottomalta nokialaisille ja ICT-alan ammattilaisille, mutta meitä on koko joukko henkilöitä, joille uusi ulottuvuus on normaalia ja täysin ymmärrettävää alan tulevaisuutta.

Liitän oheen jälkikirjoitukseksi Inarissa 16.6. 2012 kirjoittamani jälkiosan artikkelista  ”Nokian sisäinen ja ulkoinen turmatutkinta”. Siinä on perusteltu muotoilun kohtelua Nokia-kontekstissa.

Miksi muotoilu saa ankarimman kohtelun?

Olen käsitellyt muotoilua Nokian yhteydessä ankarasti, mutta en niin ankarasti kuin asiakkaat, jotka ovat hylänneet Nokian jättämällä ostamatta sen tuotteita, ja tekemällä vieläpä kaksinkertaisen hylkäämisen: asiakkaat ovat ostaneet Nokian kilpailijoiden tuotteita. Suhteeni muotoiluun on haudanvakavasta leikkisään riippuen tilanteesta: haudanvakavaa se on silloin, kun kyse on selvästä tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä johtuvasta tragediasta, etenkin kun tarjolla olisi ollut useita hyviä ja muutama loistava vaihtoehto. Leikkisä muotoilusuhde korostuu visioinnissa, konseptoinnissa, luonnostelussa ja muotoilun draamallisessa vaiheessa.

Koska olen saanut ns. Bauhaus-perinteeseen perustuvan muotoilijakoulutuksen, joka on monipuolinen, perusteellinen ja pitkäkestoinen, yhdeksän vuotta alan mestarien alaisuudessa suoritettuja opintoja, en voi sivuuttaa koulutuksen ja kouluttamattomuuden vaikutuksia muotoiluun. Opiskeltuani Taideteollisessa korkeakoulussa ja opetettuani yliopistotasolla ja AMK-tasolla muotoilua olen päässyt vertaamaan niin kouluja, opettajakollegoja ja opiskelijoita. Samaa ankaruutta on reilua soveltaa näihin tahoihin Nokian tavoin.

Muotoilujohtaminen on heikoimmin organisoitua jopa maailman parhaissa muotoiluyliopistoissa ja muotoiluperustaisissa yhtiöissä. Muotoiluyliopistojen heikolla johtajakoulutuksella on selkeä syy: koska introvertit ja sulkeutuneet muotoilijat haluavat vain näperrellä luonnostelun ja muovailun välimaastossa, ovat johtajakouluttajat ja muut muotoilun ulkoiset henkilöt vallanneet Design Management- ja Design Leadership -kouluttamisen. Jopa Applessa muotoilujohtaminen on ollut sattumaa. Steve Jobsin persoonallisuus on mitä ihanteellisin johtamaan oman yhtiön tuotesuunnittelua (laajemmin Product Creation) tilanteessa, jossa käytännön muotoilua vetää huippumuotoilija Jonathan Ive ja hänen tiiminsä. Applen muotoilujohtamisen sattumaa korostaa se, että he eivät ole löytäneet varsinaista visiojohtajaa Jobsin seuraajaksi, sillä Jonathan Ive haluaa pysyä käytännön muotoilijana.

Analyysini ja johtopäätökseni muotoilun merkityksestä Nokian tulevaisuudelle perustuvat kylmään insinöörilogiikkaan: pätevyys-, kyvykkyys- ja uskottavuusnäyttöihin, osakekurssin odotteen mukaiseen kehitykseen ja tuotteiden vastaanottoon asiakkaiden osalta. Nokian kannalta heikko muotoilujohtaja ei myöskään pysty puolustamaan yhtiön muotoilun tärkeintä ulottuvuutta, eli parhaan marginaalin muotoilutekijöiden, käyttöjärjestelmän, käyttöliittymän, mobiilipalveluiden ja -sisältöjen ja käyttäjäkokemuksen, säilymistä Nokiassa. Ne on jo luovutettu Microsoftille, eikä niitä saada heikoin hartioin takaisin.

Muotoilukoulutuksessa on liikaa muotoilun ulkoisia henkilöitä, eli muotoilun ulkoista kompetenssia ja intressiä. Näin on erityisesti Taideteollisessa korkeakoulussa ja Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Teollisen muotoilun laitoksella. Muotoilun ulkoiseksi henkilöksi katson professorin ja yliopisto-opettajan, jolla on vanhentuneet muotoilijantaidot, liian pitkä ajallinen etäisyys käytännön muotoilijantyöstä ja kokonaan muotoilusta irti olevat tiedot, taidot, koulutus, kokemus ja sitoutuminen. Muotoilun ulkoisten henkilöiden myötä koko yliopistotasoinen muotoilijakoulutus on rapautunut, opiskelijat ovat laiskoja ja he turvautuvat työskentelyyn yksin eikä yhteisissä studioissa, ohjausta ei juurikaan anneta, opinto-ohjelmat ovat varsin kevyitä ja koko ala on tuudittautunut luuloon, että kaikki on hyvin. Muotoiluala ja muotoilun yliopistokoulutus on seuraava Nokiamme, täynnä itsetyytyväisiä keskinkertaisuuksia, joita hallinto tukee ja hallintoalamaiset eivät hölmöyksissään osaa valvoa.

Muotoiluala ei yksin kykene korjaamaan laskusuuntaista liitoaan ennen turmaa. Muotoilukoulutus ja -hallinto saadaan kuntoon ulkopuolisella analyysillä ja ulkopuolisin ohjein. Hymistelyyn taipuvaiset tahot ovat tietenkin toivotumpia arvioitsijoita itse muotoilualan kannalta, mutta tuhoisia alan kilpailukyvyn kannalta. Parhaan arvion Suomen muotoilun tilasta antaisivat esim. Applen ja Samsungin päämuotoilijat ja tiiminsä, mutta heidän kannaltaan Suomen muotoilu on kilpailijoiden puolella, eikä kukaan halua auttaa kilpailijoita ankarassa liiketoiminnassa.

Esimerkkinä vahvasta muotoilujohtajuudesta on Kone Oyj, jossa koko ylimmällä johdolla on yhteinen intressi muotoilun laaja-alaisesta osuudesta koko tuotesuunnittelussa ja Brand Managementissa. Fiskars Oyj:llä sen sijaan on puhtaasti ekonomien johtama yhtiö, jonka liiketoiminta kuitenkin on täysin muotoiluperustainen. Nyt kun Fiskarsilla menee hyvin, olisi vielä aikaa kutsua vahva muotoilujohtaja johtoryhmään ja muotoilun kustos-tyyppinen henkilö hallitukseen. Fiskarsin muotoilu-ulottuvuutta kannattaa vahvistaa juuri nyt, kun yhtiön liiketoiminta on kunnossa ja erityisesti siksi, että Fiskarsin mainio muotoiluetu on varsin helposti kopioitavissa kilpailijoiden vahvuudeksi.

Yhteenveto: Heikko muotoilujohtaja työskentelee kilpailijoiden eduksi. Heikon muotoilujohtajan määritelmään kuuluvat kouluttamattomuus, kokemattomuus, taidottomuus, ymmärryskyvyttömyys ja tiedostamattomuus väistyä tehtävästä, joka kaikin kriteerioin ei kuulu tälle. Vaarallisin heikko muotoilujohtaja on yllä olevan määritelmän mukainen henkilö, joka joko ryhtyy keinotekoisen vahvaksi ilman kompetenssia, tai on luonnostaan ja ymmärryskyvyttömyyttään vahvan oloinen ilman kompetenssia, tai mikä pahinta, teeskentelee vahvaa seurassa, jossa muotoilun merkityksestä ei ymmärretä mitään. Vahvimpia muotoilujohtajia puolestaan on autoteollisuuden parhaimmistossa, joilla myös on autotehtaan johdossa muotoilukokonaisuutta ymmärtävä hallitus ja muu johtoryhmä tukenaan.

Muotoilu on yksi vahvimmista muutoksentekijöistä ja kansallista kilpailukykyä voimistavista toimialoista, jota ei enää saa jättää heitteille. Nokia on paras indikaattori muotoilukokonaisuuden epäonnistumisesta koulutuksellisesti, sillä yhtiö oli ja on täynnä suomalaisista muotoilukouluista valmistuneita henkilöitä.  Muotoilukoulutuksella on eksponentiaalinen vaikutus tuotevisiointiin, -strategiointiin, -prototypointiin ja toteutukseen. Suomen muotoilukoulutus yliopistotasolla on saatavissa kuntoon jo kolmessa vuodessa, jos siinä tehdään perusteellinen remontti.  Ensimmäiset vahvat muotoilijat valmistuisivat vuonna 2015.

Muotoilun kritiikin idea on huolenpito. Ankaran bisneskritiikin ideana on edesauttaa taantuvaa liiketoimintaa jo sen sakkauksen aikana. Tämän artikkelin kaltaisen kollegiaalisen kritiikin arvo lasketaan miljardeissa, jos sen ideat toteutetaan vähintään 80-prosenttisesti. Ongelmana kritiikin ja korjaavan suunnittelun hyödyntämisessä on yleensä yhtiön johtajiston vastaanottokyky ja toimeenpanon taito. On hyvin todennäköistä, ettei muotoilun mahdollistavaa etua lopultakaan osata hyödyntää liiketoiminnassa. Tämä olisi tehty jo aikaisemmin tai viimeistään muotoiluvuonna 2012, jos kyvykkyyttä olisi muotoiluyhteisöstä löytynyt. Valitettavasti muotoilussa realismi tukee enemmän pessimistisyyttä kuin idealismi rohkeutta.

JRi


Muotoilija-insinöörien koulutus kannattaa

1.8.2012

Pikakommentti 23.10.2012: Interest Machine™ on esimerkki siitä, mitä muotoilujohtajan pitää kyetä visioimaan, luonnostelemaan ja johtamaan edestä ja esimerkillä: Interest Machine. -JRi

______________________.______________________

Leonardo da Vinci on muotoilija-insinöörin esikuva

”Muotoilija on teknologian taiteilija ja insinööri on teknologian muotoilija”, (Juhani Risku 2012). Kumpikaan näistä, nykymuotoilija ja nykyinsinööri, ei nykykoulutuksella pysty toimimaan media-, teknologia- ja Internet-alalla uutta luovana ja itsenäisenä, sillä kummankin ammattikoulutus on ongelmissa. Suurin häviäjä Suomessa tästä heikosta koulutuksesta on ollut Nokia.

Kuva ”Leonardon iPhone ja Leonardo itse”. Kun katsoo Kevin Tongin piirtämää kuvaa leonardolaisesta iPhonesta ja Leonardo da Vincin ihmisen mittasuhteita (Vitruvian man), johon hän on sijoittanut itsensä, voi ymmärtää muotoilun ja luovuuden harvinaisuutta. Leonardo oli ensimmäinen muotoilija-insinööri. Ks. tulevaisuuden laite Interest Machine.

Juhani Risku, Uusi Nokia – käsikirjoitus, s. 86, toukokuu 2010: ”Suomesta puuttuu tärkein teknologian koulutushaara, muotoilija-insinöörin koulutus. Se vaatii kokonaisen oman tutkintorakenteen, ratkaisuna ei ole yhdistellä TaiKin ja TKK:n kursseja uskoen sen tuottavan taitavia ammattilaisia. Muotoilija-insinöörin tutkinto voidaan saavuttaa noin 8-10 vuoden opiskelulla ja yhdistetyllä työllä. Tavoitteena on täyden IICDPI-ketjun taitaja ja myöhemmin johtaja. Koulutus yhdistää vaativimman Bauhaus-tyyppisen muotoilukoulutuksen, monipuolisimman insinöörikoulutuksen ja ankarimman arkkitehtonisen muotoilukritiikin. Muotoilija-insinöörin koulutus olisi menestyksekäs vientituote, ja koulutus kannattaisi järjestää Aalto-yliopistoon ja Lapin yliopiston koulutuskonserniin. Yhteisen vuosioton minimi on noin 100 henkilöä.” Lataa kirjan sivut PDF-muodossa tästä.

Muotoiluarvostelija Kaj Kalin mainitsi saman asian 2,5 vuotta myöhemmin 10.10.2012 MTV3 Studio55:ssä: ”Jos insinöörien opintoihin kuuluisi tehostetusti muotoiluopetusta, heidän itsetuntonsa ja julkinen imagonsa voisi muuttua.”

Idea on periaatteessa hyvä, mutta Kalinin ehdotus on liian vaisu ja tehoton muotoilualan nostamiseksi. Muotoilija on helpompaa ja tehokkaampaa kouluttaa insinööriksi kuin kouluttaa insinööri muotoilijaksi. Syy on muotoilu-ja insinöörikulttuurien eroissa. Insinööri kouliintuu helpommin teknologiseen ja teknokraattiseen besserwisser-kulttuuriin. Muotoilijoiden on mahdollista vapautua omasta autistisesta näpertelykulttuurista eroon helpommin kuin poiskouluttaa insinööri teknokratiasta.

Kalin ei taida itse huomata, miten hänen ehdotuksensa ei muuttaisi mitään. ”Kaikille muotoilu ei tietenkään sovi, mutta sopivat kyllä erottuisivat joukosta. Jos joka vuosikurssilta valmistuisi edes yksi muotoilusta kiinnostunut insinööri, saisimme pikkuhiljaa insinööridesignereita. Se voisi elvyttää suomalaisen muotoilun,” Kalin sanoo. Pieni päässälasku auttaa ymmärtämään mittasuhteita, suuruusluokkia ja määriä:

  • Nokiassa oli v. 2004-2009 noin 750 eri tavoin muotoiluun vaikuttavia henkilöitä, joista noin 250 muotoilualan tutkintojen kautta
  • loput 500 olivat UI/UXD-maistereita ja diplomi-insinöörejä, tai muita alalle ajautuneita kouluttamattomia
  • edellisestä 500:sta olisi pitänyt irtisanoa 250 ja kouluttaa loput 250. Tähän ei ole mitään matemaattisia mahdollisuuksia edes Euroopan tasolla, saati että koulutus auttaisi mitään laadullisesti
  • Vaikka Kalin tarkoittaisi yhdellä muotoilusta kiinnostuneella insinöörillä esim. 10-25 muotoilijainsinööriä, jo ensimmäisten saamiseen menisi aikaa kolme vuotta. Heistä kellokäyrän mukaan olisi 2-5 huippua, 2-5 tomppelia ja loput 6-15 sellaisia, jotka eivät kelpaa huippuyritykseen
  •  Nokia tuskin enää tarvitsee muotoilijainsinöörejä, se aika meni ohi Microsoftin tehdessä heidän työnsä. Mutta Suomessa tarvitaan noin 300-400, Euroopassa 30000-40000 ja maailmalla 300000-400000 tällaista monitaitoista design-media-teknologia -muotoilijaa
  •  300-400 pätevän design-media-teknologia -muotoilijan kouluttamiseen menee aikaa 9-10 vuotta 30-40 sisääänotolla, edellyttäen, että heistä jokainen on ammattitaitoinen. Kellokäyrän mukaan tästä joukosta kuitenkin vain 25-40 on huippuja eli muutokseen kykeneviä, muut ovat peruspuurtajia. Ammatillisessa koulutuksessa on valtava hukka.

Jo tällä hetkellä Aalto-yliopistossa on ns. IDBM-koulutus, josta valmistuu insinööridesignereita. Sekin muodostui yhdeksi Nokian muotoiluosaamisen katastrofiksi: jokaisessa rekrytoinnissa, jossa pyrittiin tuomaan käyttöliittymämuotoilua (UI/UX Design) insinööriorganisaatioon, rekrytoiva insinööri otti mieluummin IDBM-insinöörin, kuin aidon muotoilijan. Vähitellen nämä kolmen tunnin muotoilijat käänsivät toimenkuvansa takaisin insinöörille sopivaksi, jolloin muotoilu hävisi. Kunnon muotoilija olisi voinut viedä UI/UX Designia uudelle tasolle. IDBM-insinöörit sen sijaan etenivät paikoin jopa johtamaan muotoilijoita, jolloin Nokian muotoiluosaaminen mureni lopullisesti. Tätä Kaj Kalin tuskin haluaisi sanoessaan ”… heidän itsetuntonsa ja julkinen imagonsa voisi muuttua.” On vaarallista nostattaa keskinkertaisen insinöörin itsetuntoa heikoilla muotoiluopinnoilla. Siinä kyllä itsetunto ja itsetietoisuus nousevat, mutta muotoilu rapautuu pelkäksi koristeluksi. Tämä tuhoisuus on ennen nähtyä: arroganssi ja besserwisserismi tuhoavat ennen niin hyvien muotoiluperustaisten yhtiöiden tuotejohtajuuden.

Media-, teknologia-ja Internet-alojen muotoilija- ja insinöörikoulutus kokonaan uusiksi

Median, teknologian, Internetin ja operaattoriliiketoiminta on merkittävin korkean teknologinen toimiala seuraavat kymmenen vuotta. Yksikään maailman yliopistoista ja ammatillisista korkeakouluista ei tietoisesti kouluta alalle tiedoiltaan ja taidoiltaan sopivia henkilöitä. Kaikki kouluttautuvat erillisaloittain insinööreiksi, muotoilijoiksi, media-alan henkilöiksi ja toimittajiksi. Tässä olisi avain mm. Nokian nostamiseksi, printtimedian ja journalismin pelastamiseksi ja muotoilun uudeksi voittokuluksi, jos mediaan, teknologiaan ja Internetiin liittyvä muotoilu-, media- ja insinöörikoulutus rakennettaisiiin ensimmäisen kerran yhteen yliopistoon.

Technology-Access-Interest-Channel– eli Screen-Internet-Media-Operator -mallin ytimessä on Apple. Se hallitsee suvereenisti koko systeemiä, eli Steve Jobsin sanoin: “We make the whole widget!

Median, teknologian, Internetin ja operaattoriliiketoiminnan tekee ymmärrettävämmäksi ns. TAIC-tai SIMO -bisnesmallikaavio. TAIC–SIMO tulee käsitekokonaisuuksista Technology-Access-Interest-Channel tai Screen-Internet-Media-Operator.

Muotoilukoulutus vie paljon aikaa

Kaavio Muotoilukoulutus peruskoulusta lukion kautta yliopistoon ja työelämään. Kaavio kuvaa muotoilualan huipulle johtavaa pitkää ja perusteellista kouluttautumisreittiä, jolle valtaosa muotoilijoista antautuu. Parhaimmillaan jo kisällitasolla esiintyy “leonardolaisuutta”, suvereenia ideoinnin, visioinnin ja konseptoinnin kykyä, jotka yhdistyvät käytännön käsityötaitoihin ja tuotannon järjestelyihin. Historia ei tunne ainoatakaan muotoilun ihmelapsen tapausta. Huippumuotoilijat, etenkin muotoilujohtajat, ovat alansa katu-uskottavia senioreita. Ks. artikkeli muotoilukoulutuksesta.

Seniorimuotoilijat voivat 20-25 vuoden ammatillisen toiminnan jälkeen edetä uskottaviksi muotoilujohtajiksi. Alla esimerkkkeinä Alvar Aalto, Eliel Saarinen ja Tapio Wirkkala.

Kuva “Suomalaisia muotoilujohtajia: Alvar Aalto, Eliel Saarinen, Tapio Wirkkala. Muotoilujohtaminen on mahdollista vain kouluttautuneelle seniorimuotoilijalle, jolla on kyky tarttua kynään ja skissipaperiin, ja johtaa edestä ja esimerkillä. Historia ei tunne vaatimattomien ja suppeiden muotoilualojen [mm. grafiikka, sisustus, tila, koru, tekstiili, kuvaamataito, muoti, opistotaso tai kouluttamattomuus (poislukien Bauhaus-koulutuksen saaneet)] henkilöitä menestyksellisinä muotoilujohtajina. Muotoilujohtajalta edellytetään laaja-alaisuutta ja suurien hankkeiden läpivientiä. Muotoilujohtajalla on oltava katu-uskottavuutta tiimiensä ja johtajien parissa, kulttuurista sivistystä ja erityispanos toimialallaan ja työssään.

Muotoilija-insinöörien koulutus kannattaa kyllä, mutta siihen ei kannata ryhtyä kevein perustein. On myös todennäköistä, että nykyisiä muotoilijoiden ja insinöörien koulutusohjelmia soveltaen saisimme aikaiseksi kevytinsinööri-muotoilijoita, joiden työstä kärsittäisiin seuraavat kymmenet vuodet.

Uuden muotoilija-insinöörien koulutus olisi laadittava tavoitteelle: “saavuttaaksesi muotoilun ja teknologian alalla jotain merkittävää, sinun on opiskeltava kaikki se, mitä alalla on jo saavutettu, tiedettävä kaikki se, mitä muotoilu- ja teknologia-alalla juuri nyt visioidaan, luonnostellaan ja konseptoidaan seuraaviksi viideksi vuodeksi, ja kyettävä luomaan kaikkeen tähän parempaa, ainutkertaisempaa ja halutumpaa muotoilua, tuotteita, palveluita, sisältöjä, kokonaisratkaisuja, koulutusta ja kritiikkiä”.

15.10. 2012,  Juhani Risku, Högfors


Nokian suurin ongelma on Microsoft

31.7.2012

5.9.2012, Nokian julkistukset New Yorkissa

Microsoft ei ole onnistunut missään Nokian kannalta

Microsoft on epäonnistunut kaikessa siinä, missä Apple ja Google ovat onnistuneet. Applella ja Googlella on tosistaan poikkeavat liiketoimintamallit, jotka molemmat ovat verrattomia Microsoftin tavoittelemaan. Microsoft koettaa rakentaa TAIC-SIMO -mallin mukaista kokonaisuutta, jossa yhdistetään teknologia, käyttö, intressi ja kanava tai käytännöllisemmin, näyttöruutu, Internet, media ja operaattoripalvelut. Nokia pyrki kaikkeen tähän itse vuonna 2004 alkaen Multimedia-yksikön PowerPoint-esityksillä. Vuonna 2002 Nokian sisällä oli Mobile Arena -malli, joka toteutti vuosia aikaisemmin Applen tappavan hyvää bisnesmallia. Mobile Arena lytättiin kaikilla johtamisen tasoilla.

Technology-Access-Interest-Channel– eli Screen-Internet-Media-Operator -mallin ytimessä on Apple. Se hallitsee suvereenisti koko systeemiä, eli Steve Jobsin sanoin: ”We make the whole widget!

Microsoftin kokonaispaletti, johon kuuluvat media, Internet, operattorisuhteet ja laitteet, on heikko. Bing-hakukone on marginaalissa, MSN-Hotmail-Outlook (tai-mikä-se-nyt-on-tänään) on epäselvä portaali, jollaisia tehtiin 2000-luvun alussa. Operaattorit eivät pidä Microsoftista, koska se on niiden kilpailija Skype-ilmaispuhelujärjestelmällä. Windows Phone ei ole tarpeeksi kiinnostava, sen markkinaosuus on erittäin pieni. Median jakelu meni Applelle jo Steve Jobsin järjestämänä, joten ikkuna sulkeutui siinäkin Microsoftilta.

Microsoftilla on samankaltainen ongelma kuin Nokialla: kummassakaan ei ole media-teknologia-kokonaisuutta ymmärtäviä johtajia ja molemmilla yhtiöillä on johtamisen alistuskulttuuri, josta ei voi syntyä mitään uutta ja mullistavaa, vaan vain inkrementaalisia, asteittaisia kehitysaskelia. Alistuskulttuurin selkeimpänä todisteena on Nokian muotoilun johtaminen, jossa koko muotoilualaa pilkataan ja kyykytetään arkiajattelun omaavilla johtajilla, jotka eivät edes kykene häpeämään asemaansa. Nokiassa on kymmeniä design-guruja, jotka tunnistavat media-teknologia-kokonaisuuden, mutta eivät pääse toteuttamaan edes kelvollisia palveluita ja tuotteita sen mukaisesti.

Microsoftilla on siis ongelma, joka koostuu seuraavista osista:

  • Microsoft pyrkii rakentamaan TAIC-SIMO -mallin mukaista liiketoimintaa tavoitellen Applen ja Googlen välimuotoista hybridi-mallia, mutta Microsoftilla kuitenkaan ole ainuttakaan henkilöä, joka tajuaa siitä mitään (lause on sen vuoksi lähes aggressiivissa, koska Microsoftilla on ollut 12 vuotta aikaa tehdä ihmeitä ja innovaatioita. Retoorisena vastakysymyksenä voisi sanoa, että ”no oliko niillä sitten guruja tekemään webbiä, palveluita ja softatuotteita?” Lauseessa on myös stevejobs-ankaruutta, jossa vastuulliset irtisanotaan)
  • Microsoftin TAIC-SIMO -mallia rakennetaan enemmän yrityspalvelupohjalle, jossa keskeisiä ovat Office-paketti, älypuhelimet, perustietokoneet ja laptopit, yrityskäyttöön tarkoitettu tabletti, yhtenäinen Windows-hybridikäyttöjärjestelmä ja yrityksen sosiaalinen media (Yammer)
  • Bing-hakukone on algoritminsa, tunnettuutensa ja suosionsa kannalta heikko, ettei sitä juuri kukaan halua käyttää. Eikä Bing tuo mitään etua verrattuna Googlen hakukoneseen
  • Microsoftilta puuttuu Bing-hakukonetta tukevat muut Internet-palvelut kuten kielikäännös, kartat, Earth, StreetView… ks. lista
  • Windows 8 -käyttöliittymä on monelta osin hieno, mutta sen ns. tiilet näyttävät ankeilta. Miksi tuoda Sovjet 2000 -käyttöliittymä vuonna 2012?
  • MSN-Hotmail-Outlook -Internet-palvelut ovat hyviä mutta niin tavallisia. Se ei enää riitä etenkin, kun kilpailevaa tarjontaa on valtavasti
  • Skype on suorastaan loistava, mutta se muodostaa sisäänrakennetun uhkan operaattoreille, koska Skype vie ilmaisuudellaan puhelubisneksen tuotot operaattoreilta
  • Microsoftilla ei ole median jakeluun uskottavuutta, luotettavuutta eikä omaa taitoa. Musiikki, applikaatiot ja pelit jaetaan jo hyvin toimivilla palveluilla joko Applen iTunesilla tai Internet-palveluilla. Tämä juna meni jo Microsoftin ohi, kuten kauan sitten Nokiankin ohi.

Microsoftilla on myös muutamia liiketoiminnallisia esteitä hoitaa asiat kuntoon:

  • Microsoftin perusliiketoiminta toimii hyvin, marginaalista mobiilibisnestä ei ole pakko laittaa kuntoon (ks. Asymcon kaavio v. 2011 Microsoftin liiketoimintayksiköiden liikevaihdosta)
  • Microsoftin sisäinen yrityskulttuuri on vielä enemmän insinöörivetoista, kuin Nokian. Microsoftissa on yhtä mahdotonta edistää innovaatioita ja luovuutta yleensä, koska sensorit kaikilla johtamistasoilla estävät kaiken
  • Microsoft joutuu panostamaan suurimman osan tuotekehityksestään Windowsin titeokoneversioihin, Office-pakettiin, pilvipalveluihin ja yrityspalveluihin. Jos jostain on tingittävä, on se marginaalinen mobiilisofta
  • Microsoftin ja Nokian suhteita saattaa sittenkin ohjata vuosi 1998, jolloin Jorma Ollila loukkasi Bill Gatesiä, kun Gates tarjosi Windows CE:tä Nokialle puhelinten käyttöliittymäksi. Tällöin Ollila sanoi (Riskun mukaelma): ”Nokia ei tule koskaan antamaan Microsoftille sitä herruutta mobiilikäyttöliittymissä mikä teillä on tietokoneissa.” Näin Nokian alamäki johtuisi enemmänkin klassisen tragedian kaavasta, ei insinööreistä ja teknologioista. Lue Wired, Forbes, Taloussanomat, New Straits Times, WSJ, University of Michigan. laajaa taustoistusta Duke-Edu, Elisa Batista. Henkilö, joka tuntee Nokian ja Microsoftin historian hyvin aina Epocista Windows CE:n kautta Symbianiin on Juha Christensen (Linkedin, blogi, Symbian, Garden leave).

Nokian asema Microsoftin liiketoiminnassa on onneton

Nokia ei ole itsenäinen suvereeni yhtiö, joka itse päättäisi liiketoimintansa perusteista. Merkittävin osa mobiiliteknologian tuotoista tulee, kuten Applella, laitemyynnistä, mutta erityisesti musiikin ja muun mediasisällön myynnistä, ohjelmistoista, peleistä ja datan pilvipalveluista. Nämä voidaan taata valmistamalla itse käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä, ohjelmistokauppa, sisällönjakelujärjestelmä, pilvipalvelut ja ohjelmistojen kehitysympäristö ja sen tuki. Nyky-Nokian tapauksessa nämä tekee Microsoft, ja kaiken lisäksi huonosti: Bing sakkaa, Hotmail on Outlook on ankea, musiikki ja journalismi jaetaan Microsoftista piittaamatta Applen ja Googlen toimesta. Jos Microsoftin kannattaa panostaa joihonkin uusiin tuottopotentiaaleihin, ovat ne 1) Yammer ja ”bisnes-facebook”, 2) Skype ja operaattoreiden rauhoittelu, 3) Bing ja tappavan hyvä algoritmi, ja 4) uudet kumppanit TAIC-SIMO -malliin, 5) uudet Windows Phone 8 -nousukkaat. Nokia on jo niskalaukausasennossa, joten se ei saa Microsoftilta enää kuin minimaalisen tuen.

Microsoft ecosystem: Nokia-Yahoo-Skype-Bing-Xbox-Office, spermatozoon + zygote structure. Juhani Risku Ivalo architect architecture  Microsoft ecosystem: Nokia-Yahoo-Skype-Bing-Xbox-Office, spermatozoon + zygote structure + red line. Juhani Risku Ivalo architect architecture   Microsoft ecosystem: Nokia-Yahoo-Skype-Bing-Xbox-Office, spermatozoon + zygote structure + red line + fade. Juhani Risku Ivalo architect architecture

Kolme kaaviota “Nokia Microsoftin syleilyssä. Kaaviot ennen Yammeria osoittavat Nokian, Navteqin, Skypen ja Yahoon aseman ja liikkumavaran Microsoftin valvonnassa Microsoftin konsortiosta puuttuvat TAIC-SIMO -mallin media- ja operaattoriulottuvuudet. Operaattorit tulevat karttamaan Microsoftia ja Nokiaa sen vuoksi, että Skype tarjoaa ilmaiset puhelut ja datasiirron, joista operaattorit elävät. Microsoftin on vahvistettava asemaansa ekosysteemeissä, joista jäljelle on jäänyt vain yhtiöiden toimistotoiminnot.

Yllä olevat kaaviot ovat alkuvuodelta 2012. Microsoftin kannalta tilanne kehittyy kohti yritys- ja toimistoympäristön haltuunottoa, josta loogisena seurauksena oli Yammerin, firma-Facebookin, ostaminen. Nokia on saamassa kuluttajatuotteista poikkeavan painopisteen, eli Microsoftin toimisto- ja yritysstrategian tukemistehtävän. Microsoftin kannalta olisi järkevää, että Nokia ja Lenovo valmistaisivat yrityspainotteiset kännykät kaikkine ominaisuuksineen, ja HTC, Samsung, Huawei ja Acer tekisivät kuluttajatuotteet. Tällä hetkellä Windows Phone 8 on aivan liian ”yleispätevä” eli ”kaikille kaikkea” tai ”ei kenellekään juuri mitään”, mikä heikentää Microsoftin omaa strategiaa. Microsoftin kannattaa jaotella kylmästi alihankkijansa kahteen kategoriaan: laadukkaiden yrityskännyköiden ja keskinkertaisten kuluttajatuotteiden sarjaan. Microsoftin saavuttaessa 15 %:n markkinaosuuden käyttöjärjestelmissä, yrityskännykät saavat siitä noin puolet, joka jakautuu kahden valmistajan (Nokia/Lenovo) kesken, saa Nokia koko älypuhelinmarkkinoista 3-4 %:n osuuden, jossa kateprosentti on myös 3-4 %. Tällöin Nokia on alle 10000 henkilön yhtiö, jonka liikevaihto on 4 mrd €, ja vuosi on 2014. Kateprosentilla ei niinkään ole väliä, koska Nokialla on uusi tehtävä: pitää yhtenä valmistajana ankkuria Microsoftin yrityspalvelutarjonnassa, jossa suurin kate tulee Office-paketista, pilvipalveluista, toimistojen mobiilisoftasta, ja geneerisistä eli yhdentekevistä ja aina korvattavissa olevista laitteista. Tällöin olisi outoa, että Nokia sijaitsisi jollain tavalla Suomessa. Sen oikea paikka on muutama kerros Microsoftin Seattlen toimipisteessä.

Kaavio “Nokia Microsoftin syleilyssä, Yammer betonoi MS-Office-Nokia -yhteyden. Kaaviot osoittavat Nokian, Navteqin, Skypen, Yammer, Nookin ja Yahoon aseman ja liikkumavaran Microsoftin valvonnassa. Microsoftin konsortiosta puuttuvat TAIC-SIMO -mallin media- ja operaattoriulottuvuudet. Operaattorit tulevat karttamaan Microsoftia ja Nokiaa sen vuoksi, että Skype tarjoaa ilmaiset puhelut ja datasiirron, joista operaattorit elävät. Nokian, Yammerin, Office-paketin ja MS-Serverin yhdistämisellä Microsoft pyrkii TAIC-SIMO –ekosysteemiin yritysten ja hallinnon kautta, ei niinkään kuluttajien kautta. Microsoftin suurin ongelma tulee olemaan TAIC-SIMO –johtajien globaali puute. Heitä ei todennäköisesti tule riittämään Microsoftille, HP:lle, Sonylle ja jopa Applelle. Vielä 16.6.2012 seitsemän potentiaalisia johtajaa oli vapaana, mutta loppuvuodesta enää neljä. Heistä vain Sony ja Apple ovat houkuttelevia vaihtoehtoja.

Nokialla on Microsoftiin sidottu tulevaisuus, eikä Microsoft osaa toimia muuttuneen liiketoiminnan mukaisesti. Kummasta Microsoft pitää huolen, kun mobiilivalloitus pettää, itsestään vai Nokiasta? Nokialla jokaisen päivän pitäisi olla Microsoftista irrottautumisen päivä.

Nokialla on vaatimaton tarjonta kokonaisbisneksessä

Nokialla on ns. Screen business -toimialalla kertakaikkiaan onneton asema. Siinä missä Apple ja Samsung ovat tuotteineen viidellä eri näyttöruutujärjestelmällä markkinoilla, on Nokia vain yhdellä ruudulla, sillä pienimmällä eli puhelimen ruudulla. Juuri ruutujen kautta nykymedia jaetaan yhtenäisellä tavalla. Yhden ruudun taktiikka on kuolemaksi nykyisessä kilpailutilanteessa, jossa muut valmistavat kaikkia.

Juhani Risku: Screen business model, trends, winners and losers: Samsung-LG-Sony-Apple-Huawei-Nokia-Fujitsu-Panasonic-Outsiders. Juhani Risku Ivalo architect

Kaavio mediaruutujen trendit, voittajat ja häviäjät. Apple ja Google (mm. samsungin kautta) hallitsevat median välitystä asiakkaan silmien edessä. Ks. tarkemmin Screen business.

Menestyville yhtiöille Screen eli medianäyttöruutu ei ole keskeisin osa kokonaisuutta. Applella on näytöissä strategiana ”yksi ruutu per kategoria” eli yksi puhelin, yksi tabletti, muutama laptop ja pöytäkone, pian yksi TV. Apple ei siis täytä maailmaa kymmenillä yhtäaikaisilla malleilla, joiden elinkaari on 16-24 viikkoa (siis viikkoa!).

Google puolestaan ei itse edes koske koko näyttöruutubisnekseen. Se valmistuttaa huonokatteiset laitteet muilla, mm. Samsungilla, HTC:llä, Lenovolla ja Huaweilla.

Microsoftin tavoitteena on myös pysyä erossa ruutujen valmistamisesta. Se on saanut Nokian sidottua alisteiseen asemaan, jossa Nokia saa sopimusvalmistajan tavoin tyytyä liiketoiminnassaan 3-5 % katteeseen, kun koko ketjun hoitavan Applen kate on 25-35 %. Apple ottaa myös koko älypuhelinalan voitoista 60-70 %.

Nokian kohtalona on kelvoton Microsoft

Nokia on riippuvainen Microsoftista. Microsoft on yhtäaikaa sekä huono palvelu-, sisältö- ja ohjelmistotalo, ja epäluotettava kumppani. Yhtiö jopa uhkailee tehdä omat laitteet, koska sopimusvalmistajat eivät kykene siihen. Nokian kannalta tilanne on huono, koska sen sopimus Microsoftin sopimusvalmistajan kestää aina vuoteen 2016, jolloin sopimusvalmistajia on liian paljon markkinoiden kyllästymiseksi. Nokialla ei ole silloin enää erityistä teknologista etumatkaa, kyvykkäitä johtajia, kyvykkäitä johdettavia, riittävästi pääomia omaan tuotekehitykseen, eikä enää mahdollisuutta itsenäistymiseen (jota yritettiin Nokia Resque Booklet -kirjasessa).

Nokiaa ei Microsoftin isännyydessä myöskään auta epäpätevien johtajien hääriminen. Jos Microsoft pettää yleensä (Asymcon alkup. artikkeli), ja nyt erikseen Nokiaa, niin Nokia myös huijaa asiakkaitaan. Nyt julkisuuteen paljastuneet väärennökset ovat Nokian muotoilujohtajan vastuualueella, koska uuden laitteen ominaisuudet ja yhtiön brändi ovat laitteen kokonaismuotoilullisia ulottuvuuksia. Lumia 920:n mainosvideo on pettänyt ostavat asiakkaat, kuvanvakaaja on aiheuttanut Lumiagaten, Lumia-valokuvien aitoutta on epäilty. Nokian selittelyt puolestaan kuulostavat siltä, mitä syrjähyppyä epäilevä puoliso joutuu kuuntelemaan epäillyn suusta ja toisesta suusta.

Nokian muotoilujohtamisen kenties alhaisin tapaus on koko Lumia-malliston osoittautuminen Apple-kopioksi. Iltasanomien ja Gizmodon artikkeleissa on selkeästi osoitettu, miten Nokian Lumiaan on kopioitu suoraan Applen iPod Nanon ulkoiset muodot teollisen muotoilun osilta. Lumia näyttää täsmälleen samalta, kuin uusi iPod Nano, joka puolestaan on aikaisemman iPodin evoluliivinen jatke.

Linjaorganisaatiossa voidaan aina löytää vastuullinen henkilö. Koska muotoilujohtaja on vastuullinen tuotteesta, ja siihen liittyy aivan liikaa huijausta, asiakkaiden luottamuksen pettämistä ja Nokian brändin maksimaalista tuhoamista, on hyvin oletettavaa, että ainakin muotoilualan vähäisintäkään pätevyyttä omaava muotoilujohtaja joutuu lähtemään, nyt muotoiluvuonna. Toinenkin muotoilun ulkoinen, opistotasoinen merkantti, Kevin Shields, on mestaroimassa Nokian muotoilua. Hän ohittaa muotoilujohtajan päätöksissään ja syyttää insinöörejä ja muotoilijoita pyrkimyksestä saastuttaa Lumia 920 muistikorttipaikalla. Shields pystyy tuhoamaan muotoilukulttuuria muutenkin, silkkaa ymmärtämättömyyttään (ks. video Nokia World 2011 -messuilla). Nokian muotoilussa kaikki ei ole nyt kunnossa.

Ketkä hävisivät Kevin Shieldsin muotoilulausunnoissa? Ne ostavat asiakkaat hävisivät, jotka haluavat tallentaa ja siirtää muistikortin kanssa Lumialla otettuja suuria videotiedostoja ja tehdä varmuuskopioita. Muotoilujohtaja hävisi, koska hänen yli käveltiin. Muotoilijat ja insinöörit hävisivät, kun kouluttamaton muotoilujohtaja ja opistotason merkantti estivät hyvän käytettävyyden, muistikorttistandardin ja tiedonsiirron turvallisuuden tarjoamista asiakkaille. Samalla he taisivat yhdessä saastuttaa Nokian sisäistä muotoilukulttuuria.

Suomen muotoilukoulutus hävisi, koska se voi vain hölmönä katsella Shieldsin käveltyä Suomen merkittävimmän muotoiluperustaisen yhtiön muotoilujohtajan yli, joka hänkin on muotoilun ulkoinen henkilö. Miten voidaankaan selittää nuorille muotoiluopiskelijoille, että muotoilujohtajuus ei vaadi muotoilualan huippukoulutusta, omakohtaista muotoilijantyötä ja huippujohtajuutta? Kännykän kulmanpyöristys ja näyttöikonin pikselinviilaus sen sijaan edellyttävät muotoilumaisterin koulutusta, mutta miljardibisneksen muotoilujohtaja voi olla eräänlainen Rantanplanin kaltainen ihmisluomus (ks. linkistä keskivaiheilla kohdassa ”Spaniels as CEOs and Rantanplans as Design chiefs”).

Designpääkaupunkivuoden vastuuhenkilöt hävisivät, koska ottivat suunnattoman riskin Kallasvuon puheenjohtajanimityksessä. Jos puheenjohtajan valintaan vaaditaan muotoiluvuoden pettymysten jälkeen selityksiä, voivat ne olla surkuhupaisiakin.

Yksikään yhtiö, joka on kuolemankierteessä, ei kestä muotoilujohtajuuden hölmöilyä. Jos irtisanomisia ei tapahdu, Nokian muotoilija-ammattilaiset häpäistään, ja samalla on syytä unohtaa muotoilu Suomessa ja Nokia luotettavana tuotevalmistajana.

5.9. 2012,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Muotoilu on aina kulttuurinen asia, joka liittyy yhtäaikaa sekä yritykseen että yhteiskunnassa vallitsevaan sivistystasoon. Kun Olli-Pekka Kallasvuo OPK  nimetettiin Helsingin designpääkaupunkivuotta tukevan valtuuskunnan puheenjohtajaksi, ottivat Designpääkaupunkivuoden vastuuhenkilöt valtavan riskin. Tämä on erikoista myös sen vuoksi, että juuri Kallasvuon aikana Nokia menetti kaiken mikä on design-perustaista Nokian liiketoiminnassa. Muotoiluvuoden saldo tulee olemaan ristiriitainen: vastuuhenkilöt valitsevat kysenalaisen keulakuvan ja muotoiluvuosi on saanut julkisuutta tuhansin artikkelein. Tässä muotoilun saldo on jotakuinkin +/– nolla. Riski piilee siinä, että pian voidaan saada tuhansia artikkeleita siitä, että muotoiluvuoden vastuuhenkilöt tekevät vääriä valintoja tavakseen.

Helsingin Designpääkaupunkivuoden vastuulliset henkilöt, Kansainvälinen designsäätiön hallitus ja World Design Capital Helsinki 2012 valtuuskunta voisivat selittää, miten kouluttamattomuus ja muotoilukatastrofi ovat meriittejä Suomen muotoilun näkyvimmille julkisille luottamustoimille ja työhön? Onko viesti muotoilun yliopistotasoisille oppilaitoksille se, että koulutus ei lopultakaan kannata eikä arkiajattelua parempaa ymmärrystä muotoilualan johtamisessa tarvita?

Epäpätevyys on kansansairaus. Kun Designpääkaupunkivuoden puheenjohtaja ja Nokian muotoilujohtaja ovat epäpäteviä kaikilla mittareilla arvioituna, on se kuitenkin ykstyisessä liiketoiminnassa erittäin hyväksyttävää: firma saa tehdä mitä se haluaa, jos omistajat sen hyväksyvät tai eivät ymmärrä asiasta mitään. Toisin pitäisi olla julkisella puolella, jolla mm. monet ministerit ovat erittäin epäpäteviä. Filosofit voisivat käydä keskustelua siitä, miksi joillekin on oikeutetumpaa huijata ihmisiä. Huijaako epäpätevän ministerin kohdalla kansaa itse henkilö vai hallituspuolue? Hyötyykö kansa epäpätevästä ministeristä, vai hyötyvätkö puolue ja ministeri? Jos epäpätevää ministeriä pitää puolustaa, niin onko epäpätevyys tunnustettu? Mikä on epäpätevän ministerin aiheuttama kustannus esim. pitkittyneessä käsittelyssä, päätösten mahalaskussa, virkamiesten turhautumisessa, sisäisen ja ulkoisen puoluevihan kasvussa…

Muotoilun puolustaminen on tehty Suomessa, Nokiassa ja Designpääkaupunkivuoden aikana vaikeaksi. Mikään perustelu ja järkisyy ei kelpaa.

JR

P.P.S. Nokian vahingoksi Twitter, Facebook ja webin toimitukselliset artikkelit dokumentoivat negatiiviset asiat. Silloin kannattaa estää negatiivisten asioiden tuottajien toimet. Se on yhteiskuntavastuullista toimintaa, hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja erityisen hyvää Brand Managementia.

JRi

P.P.P.S. Tämä artikkeli vaikuttaa ankaralta, mutta kirjoittaja (Risku) kokee olleensa ns. emeritus-kannustaja Nokialle jo ollessaan Nokiassa (Mobile Arena, Xseries concept, Innovation & Design professional, Exit story 2009 for OPK) ja Nokiasta erottamisensa jälkeen (kirja ”Uusi Nokia”, Nokia Resque Booklet, kritiikkiblogin Nokia-tekstit). Oleellista kirjoittajan teksteissä on se, että analyysiä enemmän on julkaistu ratkaisuja, malleja, ideoita ja johtamismalleja Nokian paremmaksi tulevaisuudeksi.

JRis


Nokialta irtisanottujen työllistäminen…

31.7.2012

 

Wikimploi Suomi – uudet sivut

Wikimploi English – new pages

    →

Lataa tästä PDF Wikimploi-hankkeesta v. 1.7, jossa 1-2 milj. eurolla toteutetaan Helsingin Ruoholahteen 200-300 entiselle nokialaisille ja korkeasti koulutetulle uutta työtä luova kestävä projekti. Wikimploi on helppo perustaa myös Espooseen, Tampereelle, Saloon, Ouluun, Turkuun ja Jyväskylään. Kvantti on Wikimploin Helsinkiin ehdotettu hanke.

Wikimploi-työllistämismallille on yhä lisääntyvä tarve:

    →

Positiiviset pääsäännöt, jotka ohjaavat nokialaisia

Seuraavat pääsäännöt koskevat nokialaisia silloin, kun olosuhteet ovat riittävän hyvät, mutta haastavat. Tällöin vision, johtamisen ja tiimivalintojen on oltava maailmanluokkaa, sillä nokialaiset ovat kouliintuneet tunnistamaan viat, puutteet ja hölmöilyn tilanteessa, jossa ne ovat itseaiheutettuja, ja ne voitaisiin korjata.

  • nokialaiset kannattaa työllistää kaikkein haasteellisimmilla vaatimuksilla
  • nokialaiset typertyvät triviaalien tehtävien parissa
  • nokialaiset taantuvat epäpätevässä johdossa
  • nokialaiset pystyvät parhaaseen suoritukseen kokonaisuuksia rakennettaessa
  • nokialaiset pystyvät ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia
  • nokialaiset osaavat toteuttaa systeemisiä ratkaisuja ja niiden osajoukkoja
  • nokialaisen hyötysuhde paranee, kun vapautta lisätään
  • nokialainen pystyy monipuolistumaan tehtäviensä tasalle hyvässä ohjauksessa
  • organisaation on oltava sisäistä hajaannusta ja haitallista kilpailua välttävä. Luova organisaatio toteuttaa äärimmäisen korkean systeemisyyden ja järjestyksen ratkaisuja uudella tavalla. Luovaa organisaatiota johdetaan edestä ja esimerkillä (ks. PDF Luova organisaatio, kuvaus, painopisteet ja vaatimukset)

Nokialaiset ovat verraton muutoksentekijä suomalaisen ja globaalin uuden työn luomisessa. He eivät kuitenkaan työllisty eivätkä etenkään motivoidu kevyillä työllistämiskonsteilla. Tässä artikkelissa koetetaan valmistella nokialaisten hyveiden paluuta tulevaisuuden työtehtäviin. Paikoin masentavakin analyysi on käännettävissä eduksi nopeastikin.

Mitä muuta on kadonnut kuin Nokian työpaikat?

Vuodesta 2009 alkaen Nokialta on poistunut noin 10000 henkilöä ja seurausvaikutuksena on hävinnyt noin 10000 muuta työpaikkaa. Laskennallisesti yhteiskunnan vuotuisesta kierrosta on poistunut noin 1 miljardin palkat, eli ostovoima ja verotuotto, pääosin jopa pysyvästi.

Nokialaisten ja muiden suomalaisten työllistämisessä on kyse on 10-20 miljardin vuotuisten palkkojen, verotuottojen ja niitä vastaavien mielekkäiden työtehtävien luomisesta. Siihen tarvitaan joko ihme tai käänteentekevän uudistuksen aiheuttama abstraktiomuutos. Tämä on artikkeli jälkimmäisestä.

___.___

Taustoitusta

Nokialaisilla on joitain erityispiirteitä, joiden vuoksi heidän uudelleen työllistymistä on järjesteltävä huolellisesti. Kun heistä saadaan esille kaikki parhaat piirteet, onnistuu työllistyminen kestävällä tavalla.

Mitkä ovat Nokialta irtisanottujen mahdollisuudet työllistyä?

Nokian irtisanomisten syy on ollut heikosti hoidettu liiketoiminta, jonka pääsyinä ovat liiketoiminnan kaventaminen media-, teknologia- ja Internet-toimialasta pelkäksi sopimusvalmistajaksi, henkilöstön ryhdittömyys korjata tilanne silloin kun se vielä oli mahdollista, ja osaamaton johtaminen. Myös työntekijät ovat olleet keskeisesti ajamassa Nokiaa nykytilaansa. Heidän vaikutustaan voidaan arvioida profiloimalla nokialaisia, entisiä ja nykyisiä.

Entisten nokialaisten työhön sijoittumisessa ja kouluttamisessa on arvioitava heidän asemaansa henkilökohtaisessa ja inhimillisessä kontekstissa. Alla olevan kaavion mukaan on helpompi tarkastella omaa asemaa suhteessa ikään, elämänvaiheeseen ja työpanokseen. Voi olla, että monella nokialaisella on liian suuri potentiaali hukan ja haitan sekä työkyvyttömyyden mahdollisuuteen.

Kaavio Ihmisen elinaikainen työpanos. Jokaisella ihmisellä on oma persoonallinen profiili työpanokselleen koko elinajastaan. Kaaviossa on keskimääräisen miehen työprofiili: suuri osa nuoruudesta käytetään kouluttautumiseen, keski-ikä kuluu osallistumisessa yhteisöllisten yhteisten toimien ylläpidossa, vanhuus on avuttomuuden, työkyvyttömyyden ja osin taidetyön värittämää. Erilaisia työprofiileja voi olla mm. seuraavasti: 1) Leonardo: työprofiili tasan vihreän ja oranssin viivan välissä, 2) 60-vuotias mies, profiili tasan pystysuora harmaa viiva kohdalla 3/4 elämästä, hukka, haitta ja ylläpito yhdistyvät lannoitetehtaan kirjanpitäjänä, taideosuus kertyi vaatimattomasta golfin peluusta, 3) normaalin teollisuustyöntekijän profiili on diagonaali vasemmalta ylhäältä oikealle alas.

Nokialaisten ammatillisessa profiilissa on monta yhteistä piirrettä, jotka kaikki eivät ole myönteisiä. Ohessa listaa:

  • nokialaiset ovat aina olleet johdettavia, he eivät ole itsenäisiä. Tämä on aivan tavallista, sillä noin 90 % ihmisistä haluaa olla johdettavana (+)()
  • johdettavana oleminen on myös taitolaji, etenkin luovalle henkilölle alistua keskinkertaisuuden johdettavaksi on lähes mahdotonta (+)
  • nokialaisista vain harva on huippu tai yli keskinkertaisen taitotason. Valtaosa nokialaisista on ammatillisesti keskinkertaisia (vrt. esim. Apple, Google, Samsung…). Keskinkertaisuudessa ei ole mitään pahaa, ellei pyri väärin keinoin huippujen joukkoon ()
  • nokialainen ei tunne vastuuta tilanteessa, jossa visio, strategia ja johtaminen ovat huonoa tai kelvotonta. Nokian visiot ja strategiat v. 2004-2012 eivät kohdanneet henkilökunnan taholta mitään ammatillista kehittämistä tai korjaamista ()
  • nokialainen osallistuu mielellään strategian detaljitason täydentämiseen ja hiomiseen sen puolen vuoden aikana, jona strategiaa valmistellaan (+)
  • kahteen edelliseen kohtaan liittyen: nokialaiset nupisevat ja narisevat kahvipöydissä ja off-record heikosta johtamisesta ja strategiasta, eli ns. miehistötason nupinaa esiintyy paljon ()
  • nokialaiset ovat niin älykkäitä, että jokainen käyttäytyy ajatuksissaan ja off-record -puheissaan kuin executive. Tämä mini-executive -käyttäytyminen osoittaa osittaista tilanteen tunnistamista ja vastuuta yhtiöstä, mutta se ei johda toimintaan (+)()
  • nokialaisilla on edelleen aktiivinen, positiivinen ja synerginen toimintatapa, sisäinen sivistys ja yhteisyyden tuntemus (+)
  • nokialainen osaa yleensä pudota tassuilleen ja koota itsensä suuren takaiskunkin jälkeen, sillä strategioiden ja organisaatioiden muututtua jokainen on joutunut tähän useita kertoja (+)
  • nokialaisen työpäivä on tehollisesti vain kolmen (3) tunnin pituinen. Tähän ylellisyyteen on totuttu silloin, kun yhtiö oli tuottoisa. Tästä tottumuksesta ei pääse eroon ()
  • hätä- ja pakkotilanteessa nokialainen ei tee talkootyötä yhtiön eteen iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja loma-aikana. Nokialainen ei pysty normaaliin 70 tunnin työviikkoon kuten maanviljelijät ja pienyrittäjät ()
  • pääosalla nokialaisia on kapea ja vanha mutta vaikeasti päivitettävissä oleva koulutus seuraavien kymmenen vuoden tarpeisiin. Toimialaa vaihtaessaan nokialainen siirtyy arkiajattelijan ammatilliselle tasolle ()
  • muuntokoulutuksessa nokialaisia haittaa vanha koulutus, sen tuoma kapea-alaisuus ja yhtiössä jalostunut ylellisyys nauttia rajallisen taidon ja ymmärryksen hyväksynnästä ()
  • nokialainen tarvitsee lähes aina lähisuhteisen rekrytoijan ja esimiehen, eli tutun henkilön, joka palkkaa hänet osaamattomuudesta huolimatta ()
  • nokialainen on tottunut nimityspolitiikassa siihen, että heikko, kapea-alainen ja kiitollisuudenvelkainen henkilö palkataan mieluummin kuin näkemyksellinen, laaja-alainen ja itsenäinen. Tämä on vaikuttanut nokialaisen psyykeen niin voimakkaasti, että heillä on valmiiksi luuserin mentaliteetti ()
  • nokialainen on tottunut valtavaan organisaatiokoneistoon ja matriisiorganisaatioon, jossa työnjako suosii vastuuttomuutta ()
  • matriisiorganisaation edut on menetetty jo vuonna 2006. Nykyinen matriisi kadottaa johtajuuden, työntekijän tulosvastuun ja sitoutumisen, poistaa vaikutusmahdollisuuden ja kasvattaa kuollutta painoa organisaatiossa ()
  • jokainen nokialainen haluaa olla itsenäinen eli oman työnsä johtaja (+)
  • oman työitsenäisyyden tavoite ylittää yhtiön menestyksen ()
  • nokialainen on joko niin älykäs tai työssään kouliintunut, että hän ei pyri tekemään nykyistä työtään kiitettävästi, vaan hän panostaa etenemiseen ja seuraavaan positioon (+)()
  • nokialainen ajattelee, että hänen pitäisi olla esimiehensä asemassa (+)
  • nokialaisen sovittaminen ja muuntokoulutus uusin työtehtäviin vaatii yhtä suuren ponnistuksen kuin itse Nokiankin muuttaminen itsenäiseksi ja menestykselliseksi (+)()
  • nokialaisen kielitaito on huono, joka yhdistyessään vajaisiin vuorovaikutustaitoihin amputoi yli 50 % työntekijän panoksesta pois. Supliikki lingvisti voisi olla asiasisältöä tuntemattomana kävelevä katastrofi, eli kielitaito on aina ongelma ()
  • viime vuosien 2008-2012 tilanne Nokiassa on vaikuttanut henkilöstöön ja irtisanottuihin vahingollisesti mm. siten, että oma etu voi korostua uudessa työpaikassa henkilökohtaisten kompensaatio- ja omanvoitontavoitteiden vuoksi, uuden oppiminen on työlästä tai mahdotonta, alistumiskulttuuri ei tue työllistymistä pieniin tai omiin yrityksiin. Vuosien 2008-2012 tilanne Nokiassa on ollut traumaattista yli 70 %:lle nokialaisia (+)()
  • nokialainen provosoituu haasteiden edessä kovaan työhön ja parhaan laadun tuottamiseen. Mutta, siihen tarvitaan elinkelpoinen visio, dynaaminen strategia ja uskottavat johtajat (+).

Lyhyt listaus nokialaisten ominaislaadusta, nykyisten ja irtisanottujen, paljastaa, että heidän työkykyprofiilinsa on huono. Tässä piilee kuitenkin myönteinen voimavara, jos monta yhtäaikaista asiaa hoidetaan kuntoon. Kyse on erittäin monimutkaisesta ja kriittisestä toimenpidekokonaisuudesta, jossa nokialaiset ovat aikanaan olleet maailman parhaita. Nyt heille on annettava tilaisuus olla mukana järjestämässä uutta työtä Suomeen ja ulkomaille.

Nokialaisten työkykyprofiilin heikkous on helposti ymmärrettävissä muutamilla esimerkeillä: 1) sitä työtä, johon he ovat koulutuksensa saaneet, ei ole enää riittävästi, 2) nokialaiset ovat aina tehneet kapean ja suppean osan kokonaisuudesta, jolloin heillä ei ole sivistystä ketterään ja dynaamiseen yrittäjyyteen, 3) suurella osalla nokialaisia  on traumaattinen työhistoria ja 4) liian moni nokialaisista tarvitsee ympärilleen holhoavan, tehottomuudessa vellovan ja vastuuta pakenevan matriisiorganisaation. Nämä ja loputkin profiilin kohdat on käännettävä eduksi, mikä onnistuu parhaiten mullistamalla kaikki toimintatavat.

Työkykyprofiilista huolimatta nokialaiset voivat olla mukana muuttamassa tulevaisuuden työn luonnetta ja sisältöä. Monen nokialaisen taidot on herätettävä henkiin ja uuden innostuksen on saatava sijaa. Ennen sitä menetelmäksi on otettava Disruptive innovation -metodi, suomeksi ehkä ”käänteentekevä uudistus”, jossa lähes jokainen osa työtä ja sen organisointia mullistetaan. Tässä nokialaiset ovat parhaimmillaan, etenkin nyt, kun sitä ei saanut toteuttaa Nokiassa. Apple ja Google ovat tehneet omat käänteentekevät muutoksensa mediassa, teknologiassa ja Internetissä, jossa juuri Nokia kuristui klassisesti.

Mitä Nokialta irtisanotut voivat tehdä?

Uutta työtä syntyy vanhoille ja uusille toimialoille, Suomeen ja ulkomaille. Tämä on mielestäni avainlause uudelle työllisyys- ja koulutuspolitiikalle. Uutta työtä pitää yhtä aikaa sekä tutkia, kehittää, prototypoida, strukturoida, valmistella että alkaa tehdä. Koulutus on tässä keskeinen resurssi. Nokia-yhtiön Bridge-ohjelma on esimerkki hoitaa työllistymistä tämän hetken vaatimuksilla. Bridge tarjoaa sen kaltaisen työn tukemista, jota nokialaiset tekivät Nokiassa, joka poistuu tai on jo poistunut Suomesta. Työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan on hoitanut työn kanavointia ja työn tukemista perinteisin keinoin. Tehokkaan työllistämisen organisoinnissa olemme siis suurten muutosten edessä. Tarvitsemme uuden kaltaista työtä, uusia tapoja tukea työllistymistä, uusia ideoita ja uusia henkilöitä strukturoimaan työtä ja mikä tärkeintä, nopeutta ja ketteryyttä välittömään siirtymiseen uusiin työolosuhteisiin ja -ympäristöön heti seuraavana päivänä, kun entinen työ loppui.

Mitä on uusi työ? Kaikilla aloilla tapahtuu ns. abstraktiomuutos eli työ muuttaa luonnettaan, sisältöään, tavoitettaan ja tulostaan. Samoin yhtiöt joutuvat muuttamaan liiketoimintansa mallia joko evolutiivisesti tai radikaalisti toisille aloille. Jotkut työt päättyvät ikuisiksi ajoiksi, jotkut yhtiöt eivät enää koskaan toimi. Kirjapainoalan käsinlatoja on kadonnut kuten pääosin Encyclopedia Britannicakin. Autotehtaat ovat evolutiivisen kehityksen tiellä, jossa teknologinen kehitys ja ulkoisen muotoilun seikat yhdistettynä brändiajatteluun ovat vallalla. Radikaalia laajentumista ja muuttumista on noudattanut Apple, joka toimii laitevalmistuksen lisäksi media-, sisällöntuotanto- ja ohjelmistoaloilla. Tässä kohtaa Nokia surkasti itsensä Microsoftin sopimusvalmistajaksi, eli antoi syyn tälle artikkelille jo pe 11.02. 2011.

Koko ammatillinen koulutusjärjestelmä pitäisi organisoida perusteellisesti uuden työn tavoitteiden mukaisesti. Tällä hetkellä kouluttavat henkilöt eivät ole tehneet viime vuosien ja tämän päivän työtä, joten heidän on mahdotonta visioida, suunnitella, tehdä ja kouluttaa seuraavien 5-10 vuoden tarpeen mukaista työtä. Ammatillisen koulutuksen tavoitteena pitäisi olla horisontaalisesti monipuolinen osaaminen, ja horisonttia olisi kohotettava pari kertaluokkaa, ei astetta. Näin seuraavan sukupolven tieto- ja taitotyöläinen on esimerkiksi muotoilija-insinööri, taiteilija-fyysikko ja muusikko-lakimies.

Uusi työ, toisin kuin vanha työ, pyrkii toteuttamaan systeemisiä ratkaisuja, kohottamaan työn sisällön ja tuloksen abstraktiota, hallitsemaan monimutkaisia järjestelmiä ja edistämään paikallista elämäntapaa.

Uusi työ tulee jakautumaan jyrkästi kolmeen eri luokkaan: 1) uutta luovaan ja elämää edistävään työhön, 2) ylläpitävään huolto- ja korjaustyöhön, ja 3) nollatyöhön eli suurimpien kansanosien viihdyttämiseen. Neljäs kategoria on tuhoava haittatyö, jolla on valitettavan suuri osuus kaikista kolmesta työn pääulottuvuudesta.

Nollatyö on merkittävää sen vuoksi, että sitä on eniten ja siihen on saatu upotettua luovan ja ylläpitävän työn osia. Näin esimerkiksi Angry Birds -pelien tekeminen on luovaa, osa pelaajista virkistyy niiden pelaamisesta, mutta valtaosa pelaajista lopulta typertyy pelin sisällyksettömästä lintu-possu -jahdista. Tietokonepelit ovat merkittävältä intressiltään ”kuoleman odottelua”, eli pelaaja on pois maailman rakentamisesta koko sen ajan ja enemmänkin, kuin mitä hän pelaa. Jos työntutkimus olisi kehittynyt edes kohtuullisesti, tietokonepelit ja muut ”leipää ja sirkushuveja -aktiviteetit” olisivat saaneet hyöty-virkistys-haitta -taseen, jonka mukaan niitä verotettaisiin ja tukea vähennettäisiin.

Rakennusala on lajittunut jo kymmeniä vuosia tasaisen työkuormituksen optimointiin. Mitä huonommin rakennetaan, sitä enemmän työtä riittää seuraaviksi vuosikymmeniksi. On siis edullista tehdä huonoa laatua, etenkin kouluttamattomilla voimilla ja huonolla työnjohdolla. Puutalo kannattaa maalata alkydimuovimaalilla umpeen, jotta 2o vuoden kuluttua saadaan vaihtaa seinät ja työllistää sairaanhoito. Päättelyketju kulkee seuraavasti: mitä vähemmän ymmärtää rakennusfysiikasta, sitä vähemmän sitä tarvitsee ottaa huomioon, ja sitä enemmän työllistetään korjausrakentajia ja sairaanhoitoa. Ei siis ole yhdentekevää, millä tiedolla ja taidolla työntekijä on varustettu hänen kohdatessaan uutta työtä.

Silti uuden työn luominen on kannattavaa. Seuraavat globaalit megatrendit voivat työllistää nokialaisia ja suomalaisia. Maailmassa itsessään tapahtuu työn, asumisen, teknologian ja kulttuurin evoluutiota ja abstraktiomuutoksia. Tässä oli kaksi avainlausetta uudelle työn, koulutuksen ja johtamisen organisoinnille.

Työn määrittely ja tutkimus otettava vakavasti

Kaikki työ ei ole hyvää, perusteltua tai tärkeää. Työn sisältöä, merkitystä ja laatua on arvioitu erillisessä artikkelissa Työn idea ja määrittely.

Kaavio Työn kategoriat. Ihmisen tekemä työ voi olla elämää edistävää, elämää ylläpitävää, nollatyötä tai elämänvastaista työtä. Usein ihmisen työ sisältää välillisesti kaikkia työn kategorioita, esim. sairaanhoitajakin osallistuu usein nollatyöhön ja elämänvastaiseen työhön tahattomasti ja tietämättään.

Työn merkityksestä, sisällöstä ja vaikutuksista on yhtä aikaa aloitettava laaja kansallinen keskustelu, jossa vain ylläpitävä ja edistävä työ saa tukea ja matalan verotuksen. Tämä on tutkimus- ja kehityshanke, johon olisi kansallisesti sijoitettava 0,3-0,7 miljardia euroa vuosittain.

Jos Disruptive innovation -metodin käänteentekevä uudistus otettaisiin todella vakavasti, kaikki entiset työhön liittyvät osapuolet ja toimissaan epäonnistuneet viranomaiset hyllytettäisiin. Hehän saivat jo yrittää, mutta mitään järkevää ei ole tapahtunut. Näin ankara ei tietenkään tarvitse olla, mutta mainittuja tahoja voisi kuitenkin pyyhkäistä 50 %:n poisto- ja vaihtonappulalla.

Megatrendit työllistävät parhaiten

Mitä ovat seuraavat megatrendit? (Megatrendi-keynote, Risku). Seuraavia megatrendejä, joiden mukaan tulevien 10-20 vuoden tutkimus, työ ja hankkeet organisoidaan, ovat mm.:

  • ilmastonmuutoksen aiheuttamat välttämättömät toimet
  • ruuan tuotanto ja jakelu
  • veden tuotanto ja jakelu
  • väestön lisääntymisen aiheuttamat toimet, eli slummiutumisen estäminen, uusien kaupunkien rakentaminen ja muuttoliikkeen organisointi
  • energian tuotanto ja jakelu
  • paikallistalouden mallien ja menetelmien tutkimus, kehitys ja toteutus
  • saastumisen aiheuttamat ennakoivat ja jälkitoimet
  • monimutkaisuuden hallinta
  • energian hinnan aiheuttamat ilmiöt kuten matkustamisen väheneminen, paikallisuuden korostuminen, hallitun niukkuuden tasajako ja teollisen hyödyketuotannon väheneminen, viihteen, ajanvietteen ja taiteen laajeneminen
  • media-alan abstraktion kohottaminen seuraavalle asteelle eli ymmärrettävyyden, tiedon rakenteen, draaman ja sisällöntuotannon uusille ulottuvuuksille
  • paikallisen elämänlaadun, asumisen ja kulttuurin tutkimus, kehitys ja tukeminen.

Disruptive innovations – käänteentekevät uudistukset

Jos halutaan uutta työtä ja vanhan työn perusparannusta, on asiat tehtävä uudella tavalla. Silloin työn ja tekemisen abstraktiota on muutettava. Esimerkiksi sihteeri ei enää tee kaikkea sitä turhaa, mitä hän tänään tekee. Sihteerit muuntokoulutetaan tärkeämpään työhön, koska he ovat usein organisaation tunnollisimpia henkilöitä. Suuri osa sihteerin työstä poistuu tai automatisoidaan. Näin sihteerin työn abstraktio muuttuu kirjanpidollisesta työstä resurssoivaksi ja mahdollistavaksi työksi. Sihteeri voi myös ottaa monet hänen johtajansa tehtävät itselleen, koska hän on jo muutenkin johtanut yhtiön tai organisaation toimia.

Käänteentekevät uudistukset ja muutokset ovat osajoukko luovasta tuhosta (creative destruction), joka ”…tarkoittaa sitä, miten yhteiskunnassa ja etenkin taloudessa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä. Näin työntekijät, raaka-aineet ja rahoitus vapautuvat hyödyllisempään käyttöön ja tuottavuus ja yhteiskunnan elintaso nousevat” (Wikipedia).

Alla olevan suuntaavien abstraktioiden sanallinen muoto voi tuntua liian väljältä, vaikeaselkoiselta tai ihanteelliselta, jotta ne voisivat ohjata raavasta työntekoa. Kuitenkin esimerkin Apple ja Google ovat muuttaneet liiketoimintamalleja (jotka upottivat Nokian) erittäin ihanteellisten abstraktioiden ohjaamina. Apple on julistanut päätehtäväkseen tukea muutoksentekijöitä, ja tukea heitä olemaan järjestelmien ja rakenteiden yläpuolella valmistamalla hyviä ja iloa tuottavia palveluita ja tuotteita, ja Google aikoo organisoida maailman kaiken informaation ja tuoda se saavutettavaksi ja käyttökelpoiseksi. Luettelon abstraktioilla valmistellaan yhä menestyksellisempää työtä ja elämää, mutta myös vaurautta. Itse asiassa, osa luettelosta on niin kummallista ja ihanteellista, että kilpailuetua voidaan saavuttaa hyvinkin nopeasti ja pysyvästi ja liiketoiminnallinen yllätysmomentti on maksimaalinen.

Kaavio Ilmiöiden evoluutio, Juhani Risku 2010. Jokaisella ilmiöllä on neljä olomuotoa tai vaihetta sen evoluutiossa: primitiivi, traditionaali, moderni ja futuuri (futuristinen). Esimerkiksi juominen on kehittynyt primitiivisestä janon sammuttamisesta traditionaaliin juomien nauttimiseen, josta modernissa kehiteltiin juoman jalostuneimmat muodot, kunnes futuuri nostaa maljan. Jokaisessa muutoskohdassa, kun siirrytään vaiheesta toiseen, tapahtuu abstraktiomuutos. Tätä muutosta kannattaa käyttää tietoisesti laadittaessa uusia malleja työlle, liiketoiminnalle ja systeemisille ratkaisuille. Näin liiketoiminnassa saavutetaan kilpailuetua ja pitkäkestoista menestystä.

Kotoinen esimerkki käänteentekevän uudistuksen traagisesta merkittävyydestä on tullut esiin Samsungin ja Applen patenttikiistassa, jossa Samsung kertoi vahingokseen seuraanneen Nokian muotoilua, kun kaikki merkittävä tapahtuikin ”… Applen iPhonen kaltaisen odottamattoman kilpailijan…” taholta. ”Kyse on designin kriisistä”, sanoi Samsungin viestintäjohtaja JK Shin. Aiheen primäärejä taustoja on käsitelty artikkelissa ”Muotoilukoulutus ja muotoilujohtajuus”, jossa heikko ja kouluttamaton yritysjohto ja muotoilujohto eivät ymmärrä eivätkä osaa kulkea luovan tuhon tiellä, mikä puolestaan on aivan normaalia pätevälle huippumuotoilijalle ja hänen tiimeilleen.

Useat abstraktiot suuntaavat megatrendejä. Se tarkoittaa, että työn ja toiminnan intressi ja tavoite ovat astetta ylemmällä eettisellä ja ihanteellisuuden tasolla kuin aikaisemmin. Tällaisia megatrendejä suuntaavia abstraktioita ovat mm.:

  • pahan vähentäminen → lapsien, kotien, ilon, ahkeruuden ja auttamisen suojelu
  • maailman pelastaminen → agenda yksilöstä yhteisöön 24/7/52/elinikä
  • maailman taiteistaminen → elämää edistävän taidetyön läpimurto
  • rahan uudeellen määrittely → spekulaation ja keinottelun alasajo, tasajaon toteutus
  • ymmärryksen edistäminen → koulutuksen ja sivistyksen uusi kulttuuri
  • maailman täydellistäminen → musiikin, teatterin ja arkkitehtuurin uusi tuleminen
  • edustuksellisuuden alasajo → yksilön ja ainutkertaisuuden korostaminen
  • paikallisuuden edistäminen → globalisaation alasajo, paikallislaadun korotusprogrammi
  • vahingollisuuden estäminen → vahinkojärjestelmien systeeminen alasajo
  • siviilirohkeuden edistäminen → ylimmän vapauden tarjous ja oikeus siviilirohkeille
  • henkisen kasvun edistäminen → huolenpito lapsista ja uusi aikuisuus, kritiikin kukoistus
  • Peterin periaatteen estäminen → vastuu kouluille ja kasvatukselle, nopea GRO
  • uusien kaupunkien rakentaminen → 8000 x 10000* -säännön EEHT** toteutus
  • dramaturgisen sisällön edistäminen → tunteen ja älyn voiman jakaminen nyt-hetkessä
  • tutkimus- ja auttamismatkailun edistäminen → huvi- ja riistomatkailun alasajo uuden tieltä
  • luottamuksen ja riippuvuuden voimistaminen → säädösten ja lakien vähentäminen, uusi läheisyys
  • poliittisten järjestelmien pääosittainen alasajo → päivänpolitiikan korvaaminen ammatillisuudella
  • teknologisen kehityksen elämää edistävä käyttö → teknologian sisäinen ohjaus, luottamusmalli.

Kaavio Systeemin monimutkaisuus ja kontrollin menettäminen. Kun systeemi kasvaa monimutkaiseksi, sen hallittavuus heikkenee. Mitä paremmin ymmärtää systeemiä ja varsinkin kun sen on itse luonut, sitä paremmin sitä hallitsee. Yllä oleva abstraktioiden luettelo tekee artikkelin kaikki toimenpide-ehdotukset useita kertaluokkia monimutkaisemmiksi. Tässä piilee menestyksen salaisuus: Megatrendien ratkaisujen kehittely on mahdollista ja erityisen tuottoisaa, mutta se edellyttää parasta mahdollista strukturointia ja toteutusta. Se joka ensimmäisenä ottaa haltuun koko hankkeen, saa johtaa sitä kymmeniä vuosia. Kaaviossa on traaginen vaakaviiva, jossa on menetetty systeemin hallinta (Titanic, sota, Challenger).

Jokainen abstraktio on avattavissa toimenpideohjelmaksi tai toiminnan attribuutiksi.

Voivatko Nokialta irtisanotut työllistyä megatrendejä ratkomaan?

Nopea ja oikea vastaus on: eivät. Onneksemme kyse ei voikaan olla nopeasta ratkaisusta eikä yksistään entisten nokialaisten vuoksi. Siksi nopeahkoon aloitukseen voimme saada paljon ulkopuolista apua niiltä henkilöiltä, jotka ovat jo vuosia ajatelleet sekä globaalisti että lokaalisti. Nämä henkilöt ovat myös uskaltaneet kertoa seikkaperäisesti ajatuksistaan ja suunnitelmistaan.

Entisten nokialaisten ja muiden uutta työllistymistä tarvitsevien suomalaisten mahdollisuutta osallistua megatrendityöhön voidaan edistää monella tavalla. Ensinnäkin, hankkeelle pitää saada visio ja rakenne. Hankkeelle on saatava omistaja ja suojelija. Hanke on strukturoitava koulutuksen, organisoinnin ja dynaamisen palautteen kannalta. Hankkeeseen on kutsuttava ja valittava päteviä henkilöitä ja yrityksiä. Hanke tarvitsee kotimaista ja kansainvälistä rahoitusta. Koko tätä hanketta on myös johdettava.

Nokialaisten kannalta on arvioitava parhaan odotteen optimointi, jossa vaihtoehtoja ovat sijoittuminen palkalliseksi johonkin yritykseen tai hallintoon, oman yrityksen perustaminen ja muunto- ja poiskoulutus. Nämä kolme ensiaskelta ovat seuraavan listan kolme ulottuvuutta.

Alla listausta mahdollisista toimialoista, joille entiset nokialaiset voivat sijoittua:

  • informaatioala (edellyttää totaalisti uutta rakennetta, suomalainen nörtti liian kallis, Distructive innovation -malliksi The Ball)
  • teknologia-ala (high-tech poistuu Suomesta, tasoa ”virtuaalikiuas”, edellyttää teknologian lisäksi valmistusta)
  • media-ala (tarve suuri, mahdollisuudet pienet, ala ei työllistä, suurin mahdollisuus uusiin bisnesmalleihin)
  • peliteollisuus (kaikilla mittareilla muutaman firman marginaalia, pelit lopultakin haitallista viihdettä)
  • käyttäjäkeskeinen suunnittelu (globaalisti kovaa tasoa, ei työllistä vielä, suuri potentiaali, edellyttää muotoilujohtajuutta, jota Nokiassa ei ole koskaan ollut)
  • konseptointi ja prototypointi (globaalisti kovaa tasoa, design-studioita ympäri maata, valtava potentiaali)
  • innovaatiotoiminta (ensin jargon ja Peterin periaatteen henkilöt pois, innovaattorit johtamaan, virkamiehet pois, nokialaiset innovaatiobyrokraatteja, joille ei tarvetta)
  • opetustyö (vain muutamalle mahdollista, nokialaisilla vain vähän opetettavaa)
  • tutkimus (NRC- ja Product Creation -henkilöt melko keskinkertaisia, Nokian tutkimusalat vanhentuneita ja alan marginaalia)
  • logistiikka (ei enää erikseen nokialaisten osaamisaluetta, tarvetta lähinnä ulkomailla, kilpailtu ala)
  • markkinointi (en palkkaisi ketään Nokian markkinoinnista, Nokian markkinointi ollut sisäisesti tasotonta, ulkoisesti paremmin hoidettua)
  • teollinen tuotanto (poistuu Suomesta, Salo tyhjenee, korvaavaa ei löydy, edellyttää muuttamista)
  • rakennusala (jo valmiiksi heikkoa tasoa, nokialaiset eivät tervetulleita, hankekohtaisia mahdollisuuksia eko-, energia- ja teknorakentamisessa)
  • energia-ala (yksi vahvimmista nokialaisten tulevista toimialoista, koulutustarve suuri)
  • kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen, kaupunkikehitys (tärkein, mutta vaikea ala, korkeakouluilla ja yliopistoilla ei mitään valmiuksia)
  • globaalit järjestelmät (toiseksi tärkein, mutta vaikea ala, sopii TKK:lle, edellyttää EU- ja YK-tasoista toimintaa)
  • hallinnolliset tukitoimet (sihteeri- ja HR-työtä pitäisi vähentää muutenkin, pääosin automatisoitavissa ohjelmistoilla).

Entisille Nokia-paikkakunnille tarvitaan erilliset visiot, strategiat ja toimintatavat, jotka liittyvät megatrendihankkeeseen. Salo ja Oulu ovat suurimmat häviäjät ja vaikeimmin autettavat, joten ne on otettava ensin megatrendityöhön mukaan, osallisiksi, kohteiksi ja rahoittajiksi. Tampere ja Espoo ovat valmiiksi paremmassa kunnossa, joten ne voivat auttaa megatrendiverkostossa ja näin hyötyä mukanaolosta. Muutkin paikkakunnat kuten Jyväskylä, Turku, Itä-Suomi ja Lappi otettava mukaan megatrendihankkeseen. Myöhemmin laajennettaessa ryhmää uusilla kaupungeilla ja alueilla (max. 25)  on annettava kilpailun pudottaa heikoimmat pois ja korvattava ne uusilla. Näin mm. kuntien ja alueiden estämiskulttuurien haittavaikutus on kriteerio, jolla megatrendiryhmästä pudotaan.

Case Salo

Salon kaupungin tilanne on kaikissa tapauksissa (Nokian fuusio, osto, jako MS:n kanssa) huono. Nokian toiminnoista Salossa on enää pieni osa Windows-kehityksestä ja operaattoreille tehtävää kustomointia ja paketointia, joka on siirrettävissä halvempiin maihin ja myös ulkoistettavissa. Salossa tehtävä R&D (oikeastaan vain D eli Development) vain sotkee Nokian jo muutenkin hajanaista R&D:tä. Oulu ja Tampere, nekin karsittuina, ovat riittäviä Nokian tarpeisiin ja tehokkuuteen. Espoon R&D on varsin tarpeetonta, koska henkilöstö koostuu pääosin johtajista, jotka eivät itse tee kehitystyötä. He johtavat jotain sellaista, joka tehdään tuhansien kilometrien päässä ja josta johtajat tietävät mahdollisimman vähän.

Kaupunkikehitys. Salon kaupunkiin siis jää kaikissa tapauksissa toimisto- ja teollisuusmassaa 0,2 miljoonan asukkaan raskaan teollisuuskaupungin tarpeisiin. Salo on kuitenkin hyvässä tilanteessa seuraavan monikymmenvuotisten megatrendien kannalta. Seuraava laaja trendi on kaupunkikehitys (Urban Development), jonka syitä ovat mm. globaalisti nopeutuva kaupungistuminen, väestön kasvu, ilmaston lämpeneminen, tulevat laajat kansojen siirrot, energian kallistuminen, matkustamisen ja liikkumisen väheneminen, paikallistalouksien voimistuminen, lähiruuan tarpeen suureneminen, asumisen laadun kohottaminen, teollisuuskiinteistöjen muutoskorjaaminen ja paikalliskulttuurien diversiteetti.

Yllä mainituilla aloilla on globaalisti tuhansien miljardien eurojen bisnes seuraavina 30 vuotena. Salo voisi siis olla merkittävin globaali kaupunkikehityksen johtaja, jos se aloittaa nopeasti kaupunkikehitykseen liittyvän liiketoiminnan strukturoinnin. Siihen kuuluu kaupunkisuunnittelu, kaupunkirakentaminen, energiatalous, viihtyisyys, ekologia ja uusi kaupunkisosiologia. Näihin liittyy liiketoimintaa satojen miljoonien eurojen arvosta vuositasolla jopa Salon kaupungin alueella mm. globaalista konsultoinnista, koulutuksesta, matkailusta ja alaan liittyvästä tuotekehityksestä ja -kaupasta.

Oleellista Salon tapauksessa olla johtamassa globaalia kaupunkikehitystä on se, että Salo on konkreettinen kaupunki, joka on pakko muuttaa tulevaisuuden tarpeisiin. Se edellyttää uutta asennetta, visiota ja voimakkaita toimenpiteitä. Saloon jääviin toimitiloihin voidaan sijoittaa kaupunkikehityksen tutkimuksen ja kehityksen tiloja ja studioita.

Salon suurimpana ongelmana on kaupunkikehitykseen liittyvän ammattitaidon puute. Meillä olisi siis tarjolla ihanteellinen kaupunki sekä johtamaan alan kehitystä ja konsultoimaan tuhansia kaupunkeja ympäri maailmaa niiden kohdatessa samat ongelmat moninkertaisina, mutta ei henkilöstöä pyörittämään toimintaa. Salossa on siis puute 300-500 kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen ammattilaisen työpanoksesta, jolla kehitystyötä ja liiketoimintaa voidaan tehdä. Matemaattisesti ottaen miljardien tuottopotentiaalin vuoksi on kuitenkin kannattavaa sijoittaa 10-20 miljoonaa euroa uudismuuttoon ja ammatillisen muuntokoulutukseen. Salon myös kannattaa olla yhteistyössä Oulun kanssa, koska Oulussa on kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen koulutusta, ja yhteinen ongelma jaettavana.

Salon tehtaiden tuotantolinjojen henkilöstö voi sijoittua koulutuksen jälkeen tuotannolliseen osaan kaupunkikehitystä. 300-500 kaupunkisuunnittelun ammattilaisen saaminen Saloon onkin vaikeampaa, sillä ennen sitä Salon pitäisi olla vetovoimaisempi. Salon teollisuusalueet näyttävät takapihoilta, eikä tarpeeksi hyviä tontteja ole tarjolla vesistö ääreltä. Salon tuotekehitysinsinöörit voisivat sijoittua lähinnä projektivientiin, sillä yli 40-vuotiaasta insinööristä tai maisterista ei helpolla saa alalle pätevää saati uskottavaa suunnittelijaa millään koulutuksella.

Jotta Saloon mahdollisesti sijoittuva kaupunkikehityksen keskus olisi tarpeeksi houkutteleva Helsingin ja Espoon ammattilaisten kannalta, olisi se rakennettava Teijoon tai naapurikuntaan meren rannalle. On hyvin epätodennäköistä, että pääkaupunkiseudulta halutaan tulla teollisille takapihoille pidemmäksi aikaa töihin.

Salon kaupunki voi kuitenkin selvitä, jos se tekee aluksi seuraavaa:
– aloittaa kaupunkikehityksen globaalin strategian luomisen
– hankkii rahoituksen (Tekes, ministeriöt, EU, YK, maailmanpankki)
– perustaa dynaamisen instituutin kaupunkikehitykselle (yliopisto, Oulu)
– aloittaa voimakasotteisen kaupunkisuunnittelun Salon keskustassa
– laatia kaupunkikehityksestä yhteistyömalli pääkaupunkiseudun kanssa
– kutsuu koolle 100 kaupungin globaalin verkoston ja ylläpitää sitä
– tekee strategian kaupunkikehitykseen liittyvästä tuote- ja ratkaisutarjonnasta
– hankkii tiloihinsa talo- ja rakennusosateollisuutta
– toteuttaa alaan liittyvän koulutuskeskuksen viipymättä.

Saloon voitaisiin perustaa Kaupunkikehityksen ja -suunnittelun instituutti Sitte, joka toimisi yhteistyössä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Oulun yliopiston kanssa. Instituutti toimisi myös kansainvälisenä keskuksena kaupunkikehityksen hankkeille ja konsultaatiossa. Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, joilla kaupunkikehitys on suurempi ongelma kuin Salolla ja Oululla, on globaalisti noin 6000. Vuotuinen panostus kaupunkikehityksessä ja -rakentamisessa lasketaan triljoonissa euroissa, ei miljoonissa tai miljardeissa.

Ohjelmistokehitys. Tulevaisuuden ohjelmistokehitys ei ole peliteollisuutta, vaan megatrendien hallitsemiseen liittyvä ohjelmistokehitystä. Salo on ohjelmistokehityksessä hieman ristiriitaisessa tilanteessa: Osa henkilöistä on jo vapautunut ottamaan vastaan uutta ohjelmistotyötä, mutta mitään ei ole tarjolla. Megatrendien edellyttämä ohjelmistokehitys vaatisi yliopistotasoista tutkimusta ja strukturointia, jota ei ole tehty missään päin maailmaa kuvaillussa merkityksessä ja mittakaavassa. Ratkaisuna olisi, jos Saloon perustetaan Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun laitos Megatrend Software Center, MSC. Näin keskus saisi lentävän lähdön, siellä tehtäisiin tutkimusta ja kehitystä, jota maailmalta ei löydy, mutta jota maailma tarvitsee.

Ohjelmistokehityksessä Megatrend Software CenterMSC tekisi seuraavaa:
– siirtyy Agile SW development -menetelmäst The Ball -menetelmään
– strukturoi megatrendien vaatiman ohjelmistokehityksen
– ryntää TAIC-SIMO -mallin mukaiseen softakehitykseen
– kehittää media-alalle formaatteja, konsepteja, patternejä, työkaluja ja koulutusta
– myy konsultaationa konseptointia ja prototypointia (vahvuudet Oulussa)
– tutkimus- ja innovaatiotoiminnan seuraava sukupolvi (vrt. Thomas Campbell)
– logistiikan, matkustamisen, median ja visualisoinnin yhdistäminen
– globaalien järjestelmien softakehitys
– sihteerin- ym. järjestely- ja tukitöiden automatisointiohjelmistojen kehitys.

Ohjelmistokehitys läpäisee kaikki megatrendit ylemmällä tasolla kuin mitä olemme tottuneet. Kunnan taloutta voidaan kuvata Excel-taulukossa, jota sihteeri hallinnoi. Sen sijaan 80 miljoonan uuden ihmisen, väestön vuotuisen nettokasvun, seurannaisvaikutuksia kuten ruuan, veden, asuinsijan ja muuttotarpeen organisointia ei voida enää kuvata Excel-taulukolla. Siihen tarvitaan tiedolle uusi rakenne ja linkitys, ymmärrettävyydelle uudet pelisäännöt, informaatiolle dynaaminen visualisointi ja aiheen esittämiselle uusi dramaturgia. Tässä on ohjelmistokehityksen tulevaisuuden megatrendi, The Megatrend of Software Development. Olisi hienoa, jos se organisoitaisiin Suomesta ja Salosta.

Konsultointi ja matkailu. Salo voisi kerralla saada merkittävän uuden ja kestävän sisällön ja uutta työtä Kaupunkikehityksen ja -suunnittelun instituutti Sitten ja Megatrend Software Center MSC:n kautta. Keskukset voidaan perustaa jo vuonna 2013, jos suunnittelu ja organisointi aloitetaan syksyllä 2012. Perustettavat laitokset saisivat konsultointituottoja jo ensimmäisenä vuotena useita miljoonia euroja, ja matkailu lisääntyisi Salon ja Lounais-Suomen alueella merkittävästi keskusten johdosta. Tunnettuutta voitaisiin rakentaa Applen tavoin: markkinointiin ei tarvitse juurikaan sijoittaa, koska kaikki haluavat vierailla ja ostaa palveluita Salosta.

Case Oulu

… kesken

Megatrendit työllistäjänä -hankeen johtoryhmä

Megatrendit Suomen työllistäjänä -hankkeen suojelijoiksi ja pyöreän pöydän jäseniä voisivat olla mm. Eero Paloheimo, Osmo Soininvaara, Matti K. Mäkinen, Raimo Sailas, Sixten Korkman, Paul Lillrank, Erkki Lähde, Björn Wahlroos, Claes Andersson ja Esko Valtaoja. Heidän lisäkseen löytyy monta henkilöä, joiden panos tarvitaan pyöreässä pöydässä ja työryhmissä.

6.8. 2012,  Juhani Risku, Högfors

.


Systeeminen muotoilu ja potkuhousut

31.7.2012

Ei kehitystä: Kelalta uusi äitiyspakkaus 2015, JRi 24.2.2015

Taistelukirjoitus: Hyvä muotoilu pelastaa lapsen, JRi 3.10.2012

Systeeminen muotoilu potkuhousut eivät ole ihmisen vaate

Suomalainen nainen on tuottanut maailmaan kaksi muotoilutuotetta, astiankuivauskaapin ja äitiyspakkauksen. Kumpikaan ei ole järjestäytyneen muotoilukoulutuksen tulosta, eikä astiakaappikaan ole kuin evolutiivinen kehitelmä alkukeksinnöistä. Muu feminiininen muotoilu, niin miesten kuin naistenkin tuottama, on T-paita -tasoista näpertelyä, tuloksena esim. lamppu tai jakkupuku. Muotoilualatkin poikkeavat toisistaan kyvykkyden ja tavoitteen puolesta: siinä missä muotitaiteilija pyöräyttää sifonkihuivin anorektikon päälle ja luo haute couture -taidetta, teollinen muotoilija johtaa tuhansien detaljien ja yhden kokonaisuuden automallin luomista. Samaan aikaan arkkitehti laatii suunnitelman uudeksi ekologiseksi kaupungiksi sadalle tuhannelle ihmiselle. Muotoilu skaalautuu vain yhteen suuntaan: ylemmän tason muotoilija voi aina toteuttaa alemman tason muotoilijan työn, mutta ei päinvastoin. Teollinen muotoilija ja arkkitehti voivat halutessaan luoda kirjasintyypin eli fontin tai kehittää graafisen kokonaisuuden kirjaan, ja piirtää taidokkaasti alastonta mallia ja suunnitella kuolemattoman lasisarjan, mutta graafikko ei koskaan pysty johtamaan automuotoilua, eikä muotitaitelija auttaa kaupunkisuunnitelussa. Onneksi he eivät edes uneksi vaativammasta, koska alistuminen näpertelyyn on sisäänrakennettu jo koulutuksessa.

Suomen muotoilu ei ole enää korkeammalla tasolla kuin minkään muunkaan kehittyneen maan muotoilu. Suomalainen muotoilu on ollut parhaimmillaan aina, kun muotoiluun on kehittynyt uusi abstraktio: Funktionalismi ja Alvar Aalto, voimakas luontoanalogia ja Tapio Wirkkala, modernismin uusi vapautuneempi aalto ja Reima Pietilä, kännyköiden esiinmarssi 1990-luvulla ja Frank Nuovo. Uusimmassa muotoilun murroskohdassa ja abstraktiomuutoksessa olemme sisällöllisesti ja laadullisesti selkeitä pudokkaita. Nyt on menossa systeemisen muotoilun vaihe (Applen ja Googlen kokonaisvaltaiset järjestelmätuotteet, IKEAn, H&M:n, Clas Ohlssonin ja Bilteman prole-tuotetarjonta, autoteollisuuden muotoilullinen vallanjako), jonka kouluttaminen ei enää onnistu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajakunnan osaamisella ja kokemuksella.

Juuri tämä muotoilua vallitseva opettajakunta on ollut kymmenen ellei useammankin vuoden poissa tuotekehityksestä ja teollisesta kilpailusta. He saavat tietonsa ja ymmärryksensä lehdistä, blogeista, tuotenäyttelyistä ja vanhentuneista taidoistaan. Tutkimustakin suorittavat vain muotoilun ulkoiset professorit, siis ne, jotka eivät ole tekemisissä muodonannon kanssa. Kaikilla opettajilla on myös aina taakkanaan jokavuotinen aloittelijoiden lauma, joka saa samat valjut ja vanhentuneet perusopinnot, jotka pohjautuvat opettajien muinaisiin muotoiljantaitoihin ja aineistoon. Muotoilun professorit ja opettajat ovat Suomen merkittävimpiä muotoilujohtajia, mutta he eivät ole lainkaan muotoilun ajan tasalla saati sen edellä, eivätkä he edes tiedosta muotoilujohtajuuttaan.

Potkuhousut ovat hyvä esimerkki systeemisestä designista, jopa systeemisemmästä kuin itsekään osasin kuvitella. Aloitan pääväittämällä ”lapsi potkii potkuhousuissaan sen vuoksi, että hän haluaa vapauttaa jalat ja varpaat” eikä olla lapsen pakkopaidan tai pakkopuvun tukahduttamana. Aikuisista lapsen potkiminen näyttää lapsekkaalta ja siis kivalta, lapsi koetaan aktiiviseksi ja hän ”reagoi kuin terve ihminen”, kun hän näkee aikuisen. Kuitenkin lapsi ottaa vain potkukontaktia, hymyilee anovasti ja rukoilee käsitteetöntä pyyntöä, että äiti vapauttaisi hänet pakkopuvusta. Lapsi oppii muutaman viikon ikäisestä lähtien, että kaikki maailmassa tulevat hylkäämään ja pettämään hänet samalla varmuudella, millä hänen luotetuin, äiti, jättää lapsen potkimaan tuskapukuunsa, odottelemaan elävältä hautaamistaan. Lapsen kannalta äiti pettää hänet katalasti, sillä äiti tulee varmistamaan potkuhousuihin tukehtumisen monta kertaa peräjälkeen. Äiti korostuu tässä vain sen takia, että lähes kaikki lapset ovat isättömiä (heidän fyysisen poissaolonsa tai henkisen läsnäolonsa ohuuden vuoksi)*.

Kokemus on osoittanut kaikissa (KAIKISSA) suomalaisissa, että jokainen lopulta alistuu ja löytää tukahtumiselleen sijaistoimintoja, kompensaatiota tai turtumisen. Olen varma, että jokainen potkuhousuissaan pakokauhua kokenut lapsi on ollut samassa tilassa kuin koomassa 23 vuotta pidetty Rom Houben. Hän olikin 23 vuotta koko ajan tietoinen kidutuksesta, joka johtui omaisten, hoitajien ja lääkärien ymmärtämättömyydestä.

Miten potkuhousut liittyvät muotoiluun?

Potkuhousujen ja muotoilun suhteessa on ainakin kaksi tasoa:

  1. Systeeminen eli monimutkaisessa riippuvuus- ja vaikutussuhteessa oleva järjestelmätason suhde
  2. Käytännöllinen eli ratkaisukeskeinen suhde.

Systeeminen riippuvuus- ja vaikutussuhde on vaikeampi taso, jossa pitäisi pystyä tutkimaan lapsen mieltä, ajattelua ja tunteita potkuhousujen tukahduttamassa tilassa. Tässä ongelmaksi tulevat mm. se, että kukaan ei kuuntele, ei ymmärrä, ei usko eikä välitä asiantilan vakavuutta. Äidit hyökkäävät kaikilla käytännön palelemissyillä ja vuosikymmenisen syyllisyyden karttamisella potkuhousujen vapautusrintamaa vastaan. Muotoilullista systeemisyyttä potkuhousuissa on se, että niiden valmistamisen ja käytön perusteena pitäisi olla kognitiivista tutkimusta. Systeemisyyttä on myös se, että lapsen tukahduttamisessa ovat mukana lastenneuvolat, äitiyspakkausteollisuus, Kela, lastenvalvojat, lastenlääkärit, psykologit, psykiatrit, perheet, suvut, ja mikä onnettominta, äidit. Puolustuskyvyttömien lasten kiduttaminen potkuhousuilla vastaa laajuudessaan ja rakenteellisuudessaan rikosta ihmisyyttä vastaan.

Potkuhousut sopivat erittäin marginaaliseen käyttöön lapselle, eli suunnilleen silloin, kun lapsi kävelee vetoisella lattialla, joka on kylmä, eikä pinnan kitka ei suosi liukastumista. Kaikkina muina aikoina, eli noin 23 tuntia vuorokaudessa, potkuhousut pitäisi kieltää YK:n, kunnallisen lastensuojelun, lastensuojeluliittojen, feminismin ja arkiymmärryksen vallalla.

Oheisella videolla kaksi poikaa keskustelee vapaudesta käyttää sukkia potkuhousujen sijaan. He puhuvat vauvojen kielellä sen, mitä tässä artikkelissa koetetaan kertoa aikuisten kielellä.

Potkuhousujen käytännöllinen eli ratkaisukeskeinen suhde on nopeasti hoidettu: leikataan kaikista olemassa olevista potkuhousuista jalkatertäosuus pois, ja jatketaan tynkähousujen käyttöä. Laitettakoon lapsen jalkaan sukat, jotka saa potkia pois. Suomalainen muotoilu on kuin sisäänrakennetun DNA:n tavoin jo kauan kantanut ratkaisua, jolla lapsi vapautetaan kärsimästään tukehduttamisesta: Fiskarsin sakset. Historiallinen tutkimus noin 200 vuoden kuluttua voi kenties todeta, että Suomen saksiteollisuus oli lopultakin niin pyhää ja muotoilultaan kaunista, että se oli tarkoitettu vain lapsen vapauttamiseen vaatteiden kuristusotteesta. Muu saksien käyttö osoittatunee merkitykseltään varsin marginaaliseksi.

Äitiyspakkaus on erittäin muotoiluintensiivinen kokonaisuus, niin detaljeiltaan kuin merkitykseltäänkin. On myös erittäin onnetonta, että juuri hyvää tarkoittava äitiyspakkaus sisältää lapselle vahingollisia vaatteita. Tässä feminiinisen muotoilun T-paitatasoa on juuri vaatteiden kukkahattutyylinen muotoilu, eli kuosien ja kuvioiden painaminen, koristelu ja prettification, jotka ovat muotoilullisesti vaatimattominta mitä ammatillinen muotoilija saa tehdäkseen. Äitiyspakkauksessa ja potkuhousuissa maksimoituu myös muotoilijan vastuu: kukka- ja possukuviot, pastellisininen, -punainen ja -keltainen eivät saa hämärtää muotoilijaa oleellisimmalta, eli lapsen hyvinvoinnilta. Huomattakoon, että äitiyspakkauksen vaatehempeily tukee ja edistää aikuisten lässyttämistä lapselle. Voiko mitään typerämpää vauvan silmiin osua, kuin h******n suuri pää, joka taantuu lässyttämään kahta-kolmea sanaa aina jankutukseen asti? Tämä lapsen aliarviointi on sallitumpaa, kun hänen päälleen on puettu narrin ja pellen vaatteet. Niin, ja pienihän on myös typerä. Äitiyspakkaus on sikäli sukupuolineutraali, että se vahingoittaa tyttöjä ja poikia tasapuolisesti. Äitiyspakkaus on myös aikuisia vahingoittava: he ottavat pakkauksen kritiikittömästi, pikemminkin juhlien suomalaista kulttuurista keksintöä. Näin paha saa oikeutuksen, aivan kuin lahkolaislapsi saa uskonnollisen tai poliittisen ideologian.

Vaihtoehtona lässytykselle kun olisi jatkaa siitä, mihin lapsi on muotoutumisaikanaan, äidin sisällä, päässyt. Hän tunnistaa kielen ja musiikin, niiden rytmin, intonaatiot ja kontekstit. Hänestä tulee hyvä tanssija, jos on saanut kuljetusta eturepussa. Millainen kansa syntyykään, kun jankutus vaihdetaan aivan tavalliseen puheeseen luonnonilmiöistä, kvanttifysiikasta, taiteesta ja megatrendeistä? Jos on pakko ennustaa, niin kaikki tämä hyvä tapahtuu Islantiakin ennen, Kiinassa. Suomessa muutosta lapsen typertämiseksi ei tapahdu ennen potkuhousu-uudistusta.

3.10.2012, Sakset ja vauvojen vapautusliike (potkuhousujen ikeestä), Juhani Risku

* Muistan elävästi Helsingin Stockmannin lastenosastolla noin vuonna 2001 joulunalusviikolla, kun ulkona oli tippa lunta ja +1 °C lämpöä. Sisällä kerroksissa oli se normaali +25 °C, ihmiset paksuissa talvivaatteissaan, kuumissa Uggeissaan ja hikisissä ajatuksissaan. Yksi tavaton poikkeus oli pikkuperhe, johon kuului äiti, isä, lastenvaunut ja kapalokokoinen poika (kuin mamma, pappa, bilen och jag). Kuumassa ja ilmastoimattomassa tavaratalossa oli vain yksi jouluilosta nauttiva perhe. Kiireettömän ja levollisen oloinen perhe osasi pukeutua: isä kantoi päällystakkiaan käsivarrella, äidin paksu pomppa oli lastenvaunujen työntöaisalla, ja poika kelli paljain varpain sortseissa ja T-paidassa avoimissa lastenvaunuissa (jossa oli kaikki peitteet, katteet ja napsukkeet tuulta ja tuiskua varten, kun niitä tarvitaan).

Tämä rääpälepoika on nyt noin 11-12 -vuotias. Olisi hauskaa haastatella häntä, sillä mikään potkuhousumurha ei tätä poikaa seuraa.

Mutta, kummallisin asia oli Apu-lehdessä seuraavana keväänä. Lehden loppupuolen seurapiirikuvissa oli nätti ja herttainen glamour-pariskunta, jolla oli seurassaan lastenvaunut ja siinä yhäti kellivä iloinen rääpäle: ”TUNNEN TUON KREATUURIN”, kiljuin kun hypin riemuissani soikion muotoista rataa, jonka eksentrisyys oli lähes täydellinen ympyrä kuten kaikkien planeettojenkin rata. Olen varma, että tuo poika on tähtitieteiljä. Vai oliko se tyttö?

—————–.—————–

Lastensuojeluun olisi laadittava kommunikointi- ja puolustuskyvyttömien lasten rääkkäyksen estävä suunnitelma ja toimintamalli. Jokainen kontekstissa kiljuva ja äksyvä lapsi ilmoittaa olevansa tuskissaan ja tukehtumassa. Kun kiljuminen ja äksyntä jatkuvat pidempään, on kyse laajasta, jatketusta ja pysyvästä kidutuksesta. Lastensuojeluviranomaisen olisi välittömästi keskeytettävä tilanne ja neutralisoitava konteksti. Usein lapsi rauhoittuu jo tilanteen muutoksesta, koska hänet otetaan huomioon älyllisesti ja huolenpidolla.

Lapsen suurin ja myös yleisesti hyväksytyin ja vaietuin ongelma ovat vanhemmat ja koti. Koulu on selvästi lapsen kolmas onnettomuus. Geenejä useammin lapsi tuhoutuu perhe-, suku- ja pakko-olosuhteissa. Potkuhousut ovat yhdistelmä vanhempien laiskuutta ja huolenpidon ymmärtämättömyyttä. Huolenpitoa potkuhousuissa on ”jalkaterien lämpötalouden” hoitaminen, laiskutta ovat aikuisten ajattelu ja toiminta hoitaa jalkaterien lämpötalous muulla tavalla. Lapsi siis laitetaan mieluummin stretch-kudotun kondomin sisään, jotta kämmenet ja jalkaterät saadaan suljettua pois lapsen haptisesta maailmasta. Emme ole kaukana siitä, että hyvää tarkoittavien vanhempien ja vaatetusteollisuuden innovaatiot venyttävät kuolaavan ja pissaavan lapsen ylle dynaamisen ja tyköistuvan gore- ja kumipotkuhousuyhdistelmän, joka nanoteknologisesti avustettuna voidaan avata rippijuhlia edeltävässää initiaatioseremoniassa. Näin meidän perheen pikku initiaatti on siirtymäriitissään kuoriutunut moderneista potkuhousuistaan ja pessyt saunassa ihon ja puvun väliin vuosien aikana kapillaarisesti liukerrelleet eritteet, joita puhdistavat nanokoneetkaan eivät kyenneet poistamaan. Kapaloparka vapautuu innovaatiopotkuhousuista juuri ennen ensimmäistä ehtoollistaan! Haloo, ei enää ikinä potkuhousuja!

P.S. Muotoilun ja äidin suhde: äiti muotoilee lapsen yhdeksän kuukauden aikana, eli hän synnyttää lasta kokonaista yhdeksän kuukautta. Ulospäästö eli förlossning, onkin sitten muutamien minuuttien tai tuntien tadaa-tyyppinen loppunäytös, jolla on liioiteltu merkitys suhteessa alullepanoon ja yhdeksän kuukauden synnyttämiseen. Lapsen ulospäästön hetki on kaikissa keskusteluissa rinnastunut Polaroid-kameran valokuvan synnyttämiseen: se todellakin syntyy tullessaan ulos masiinasta!

Tässä on kuitenkin peruste siihen, että olen aina ideoinnin, visioinnin, suunnittelun, muotoilun ja muodonannon koulutustilaisuuksissa ja kursseilla saanut paremman synkronin naisiin kuin miehiin. Jokainen äiti ymmärtää synnyttämiseen eli siihen yhdeksän kuukauden synnyttämisen huolellisuuteen ja työstämiseen liittyvät perusteet, ideat, ajatukset, toiveet, valmistelut, teot ja tulevaisuuden. Tässä on naisen parempi ja herkempi ote tulevaisuuden muodonantoon, muotoiluun, arkkitehtuuriin ja kaupunkirakentamiseen. Tarvitsemme enää täysin uuden taiteen ja muotoilun koulutusmallin, koulut, johtajuuden ja tilaajat, jotta maailma tulee paremmaksi paikaksi olla ja elää. Potkuhousujen annihilaatio on perhosen siivenisku, joka muutti maailman paremmaksi. Mutta pitikö minun keksiä se ja olla mukana todistamassa sitä!?

P.P.S. (4.6.2013) Suomalaista äitiyspakkausta ihaillaan keksintönä varsin kritiikittömästi. Vaikka se on omasta mielestänikin perustaltaan hyvä, on siinä yksi nollaava tekijä, joka pilaa koko laatikon. Kaupunkisuunnittelussa, josta äitiyspakkaussuunnitelu ei paljoa poikkea, on merkittävänä kriteerio toteutuksen laadulla: ns. nollaava tekijä.

Kaupunginosaa suunniteltaessa siellä on oltava kaikki ne palvelut, jotka kuuluvat ns. päivänpiiriin. Päivänpiiri on se alue, jolla pikkulapset liikkuvat kotivanhempansa kanssa jalan ja kevyillä liikkumisvälineillä kuten pyörällä, potkukelkalla ja lastenvaunuilla. Nykyisin päivänpiiri on laajentunut pienen auto- ja bussimatkan päähän, ollessaan piirin sijaan enemmänkin putki.

Kun jossain kaupunginosakeskuksessa on kaikki palvelut kaupasta kioskiin, kampaamosta kukkakauppaan, mutta ei päivähoitopaikkaa, niin juuri tämä päivähoitopaikka on se nollaava tekijä. Kun lasta viedään ja tuodaan kodin ja hoitopaikan välillä, myös palvelut haetaan oman lähipiirin ulkopuolelta. Näin oman lähialueen palvelut kuolevat ja asuinalueesta tulee vähitellen kuollut nukkumalähiö.

Äitiyspakkauksen potkuhousut ovat juuri se laatikon nollaava tekijä. Juuri kun lapsi hylätty painajaismaiseen tukehtumiseen, petetyksi tulemiseen ja epätoivoon, on laatikkoon nukahtaminen hänelle ainut selviytymismahdollisuus. Kun tätä jatkuu vuosia, on äitiyspakkauslaatikon siunaus integroinut lapsen suomalaiseen murheen ja synkkyyden kulttuuriin, jossa vallan saa vähitellen selittely- ja puhekulttuuri, nuorten EVVK-kompensaatio ja koko kansan keinotekoinen itsetuntouhittelu.

Ja kaikki vain sen vuoksi, että joku mukavuushaluinen äiti ompeli lapsen poispotkimat sukat housuihin kiinni. Missä on tuo äiti? Tuo Suomen ensimmäisen psykopaattipojan hylkäämällä luonut äiti?

JRi

Maternity package or Baby Box from Finland

The Finnish maternity package or Baby Box is one of the rare and original innovations from Finland. Two other Finnish innovations are the drying-bed in cupboards and intelligent elevator software. The sauna and Father Christmas are imported to Finland.

Now Prince William and Catherine’s Baby-In-Waiting is in danger to get all psychological problems through the baby box. All this because of one little thing: The baby size straitjacket called romper suit. Romper suit is one-piece garment worn by children to release their parents to ignore the child and leave her for hours in the baby box.

Image How to relese a baby from her straitjacket. Cut the stocking part of the romper suit with Fiskars scissors and throw the surplus textile into *****. (Ask the Finnish authorities about reasons for very common depression amongst the Finns).

By now, the parents are customers and the babies are victims of the baby box because of the little thing called romper suits. Certainly someone in the Royal Family has scissors and brains to cut the straitjacket parts from the romper suits.

JRi


Muotoilukoulutus ja muotoilujohtajuus

17.7.2012

Taistelukirjoitus: Muotoilujohtajuuden uusi tuleminen, JRi 17.7. 2012.

______________________.______________________

Muotoilukoulutus, muotoilujohtajuus ja muotoilukompetenssi

Kaavio Muotoilukoulutus peruskoulusta lukion kautta yliopistoon ja työelämään. Kaavio kuvaa muotoilualan huipulle johtavaa pitkää ja perusteellista kouluttautumisreittiä, jolle valtaosa muotoilijoista antautuu. Parhaimmillaan jo kisällitasolla esiintyy ”leonardolaisuutta”, suvereenia ideoinnin, visioinnin ja konseptoinnin kykyä, jotka yhdistyvät käytännön käsityötaitoihin ja tuotannon järjestelyihin. Historia ei tunne muotoilun ihmelapsen tapausta, ellei jonkin ajan kuluessa Kim Jong-un sellaiseksi osoittaudu (kuva).

Kaavion Muotoilukoulutus viesti on: ”saavuttaaksesi muotoilun alalla jotain merkittävää, sinun on opiskeltava kaikki se, mitä alalla on jo saavutettu, tiedettävä kaikki se, mitä muotoilualalla juuri nyt visioidaan, luonnostellaan ja konseptoidaan seuraaviksi viideksi vuodeksi, ja kyettävä luomaan kaikkeen tähän parempaa, ainutkertaisempaa ja halutumpaa muotoilua, tuotteita, palveluita, sisältöjä, kokonaisratkaisuja, koulutusta ja kritiikkiä”. Määritelmästä on helppoa ymmärtää, että globaalillakin tasolla vuosikymmen tuottaa vain muutamia huippumuotoilijoita. Se, että yksikin heistä sattuisi saamaan oppinsa Suomessa, on käytännössä mahdotonta. Suomen muotoilukoulutus elääkin ristiriidassa, jossa halut ja julistukset kertovat koulutuksen suurenmoisuudesta ja odotettavissa olevista lupauksista, mutta käytännössä muotoilukouluihin valitaan keskinkertaisuuksia, jotka varsin laiskasti ja haluttomasti suorittavat tutkintonsa kirjekurssein vastaavanlaisen opettajakunnan ollessa mukavuustasonsa mukaisessa olotilassa.

Koviin insinööri- ja kirurgitason faktoihin perustuen kaavioon on asetettu kolmen yhtiön, Nokian, Samsungin ja Applen muotoilujohtajat. Nokian muotoilujohtajan muotoilukompetenssi on jossain Pellehermannin ja pääsykokeissa reputtaneen välistä, Samsungin johtaja on luonut vakuuttavaa uraa ja on kohoamassa yhtiön ratkaisuhenkilöksi, Applen muotoilujohtaja on kiistaton tuote-, palvelu- ja sisältökokonaisuuksien visioija, luonnostelija, toteuttaja ja johtaja. Hänen tuotteensa ottavat yli 70% toimialan liikevoitoista Applelle (2011, 2012). Samsungin ja Applen muotoilujohtajat ovat joutuneet opiskelemaan ja työskentelemään 24-30 vuotta enemmän saavuttaakseen senioriaseman maailmanluokan yhtiön muotoilun johtamisessa kuin Nokian vastaava johtaja. Onko näillä reiteillä eroa? Entä työn tuloksella? Mitä muotoiluala nyt suosittelee, koulutusta vai ei?

Muotoilukoulutuksella on modernismin aikakaudella ”klassinen” perusta saksalaisessa Bauhaus-koulussa. Siellä arkkitehtuuri, käsityö, taideteollisuus ja taide yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, joiden perusteet taitamalla opiskelija kykeni erikoistumaan itselleen parhaiten soveltuvalle alalle. Nykyaikainen muotoilijakoulutus on valitettavasti paljon puutteellisempaa, ohuempaa, rajoittuneempaa ja nopeampaa kuin Bauhausin aikainen, mutta sillä tulee toimeen paremmin muotoilualalla kuin ilman koulutusta.

Muotoiluopiskelussa, kuten teatterissa, nykytanssissa kuin kuvataiteissakin, on kolme merkittävää ja henkilökohtaista maailmaa muuttavaa tapahtumaa: ensimmäisen oppivuoden kesätauon jälkeinen aika, pääsy mestarin kisällioppilaaksi, ja havainto oman itsenäisen ja ainutkertaisen muotoiluajattelun syntymisestä. Yleensä vain tuo kesätauko on yhteistä, sillä vain harva saa olla mestarin ohjauksessa, vielä harvempi itsenäistyy muotoiluajattelussa. Vain harva seniorimuotoilijoista etenee aidon mestarin tasolle, sillä mestarin erottaa muuten vain vanhentuneesta muotoilijasta itsenäinen ajattelu, oma teoreettinen kokonaisuus, ehdoton käsityötaito niin käytännön kuin digitaalisessa mallinnuksessa, kritiikki ja sen mukainen huolenpito, ja siviilirohkeus ja uutteruus hyödyntää kaikkea tietoaan ja taitoaan työssä ja kouluttamisessa.

Muotoiluopiskelussa itse opiskelijalle on tärkeintä, kuinka hyvin hänen ihanteellisuuttaan, ajatuksiaan ja työskentelyään arvostetaan, kunnioitetaan ja tuetaan. Kirjekurssimuotoisessa opiskelussa, jossa pääosa opiskelusta tapahtuu omassa opiskelija-asunnossa, tietokoneen välityksellä ja yksin, ei saada arvostusta eikä tukea. Ohjaus ja kritiikkikin puuttuvat etäopiskelussa, jolloin muotoilijaopiskelija saattaa pitää koko ikänsä kynää väärin kädessä, eikä siis koskaan kykene vapautuneeseen, rentoon ja herkkään luonnosteluun. Yksikään seniorimuotoilija ei huomauttanut opiskelijaa tämän fyysisestä rajoitteesta, joka olisi ollut helppo korjata samalla tavalla, millä viulunsoiton opiskelija oppii pitämään jousta oikeassa asennossa opettajan sitä korjattua.

Viisivuotisen opiskelun aikana muotoiluopiskelija kohtaa ammattiinsa, taiteeseen, muotoiluun, kulttuuriin, sivistykseen, käsityöhön, vuorovaikutukseen ja niiden ymmärtämiseen, hallintaan johtamiseen liittyviä asioita kaavalla 250 x 5 x 100 x 10 x 10 = 12 500 000 (12,5 miljoonaa) yksittäistä asiaa, jotka liittyvät kokonaisuutena hänen ihanteisiin, tahtoon, visioihin ja käytännön pyrkimyksiin. Kaavan tekijöitä ovat:

päivät vuodet ideat/pv   x   käsittelytavat  x  omat  ratkaisut.

Ei ole siis aivan yhdentekevää, puuttuuko muotoilijalta koulutus vai ei. Kaavaa voidaan tarkentaa vielä +/– 20 % liikkumavaralla, jolloin joku käy läpi 10 ja toinen 15 miljoonaa asiaa ammattiansa edistäen. Opiskelun aikana vuorovaikutuksessa kohdatut miljoonat asiat ovat osa muotoilijan ymmärryskykyä, jonka rajan sijainti ratkaisee muotoilusivistyksen tason. Kun tähän lisätään opiskelu- ja kisällivuosien aikana kertynyt hiljainen tieto, muotoilijan ajattelu-, ymmärrys-, toiminta- ja johtajuusavaruus koostuu 50-100 miljoonasta toisiinsa liittyvästä asiasta, jota hän kykenee käyttämään ammatillisesti. Mitä jos muotoiljalta puuttuu kaikki nämä miljoonat komponentit kokonaisuuden hahmottamiseksi?

Muotoilujohtajuus on muotoilualan ylin abstraktio, johon liittyy muotoilijamestarin senioriteetti, johtamisen kyvyt niin käytännön muotoilijantyössä kuin johtamisen kyvyt itsenäisten ja määrätietoisten muotoilijoiden parissa. Muotoilujohtaja johtaa edestä ja esimerkillä, ei sivusta tai takaa, eikä varsinkaan ilman esimerkkiä, mikä puolestaan todistautuu uskottavuudella oman muotoilijanhistorian kautta. Muotoilijoiden sisäinen kulttuuri on perinteisen mestaritradition mukaisesti kehittynyt aina Vitruviuksesta ja myöhemmin Leonardo da Vincistä niin lahjomattomaksi, että muotoilun alistaminen ja loukkaaminen (hybris) esim. valetoiminnalla tai teeskentelyllä on hamartiaa pahempaa. Ylintä muotoilujohtajuutta on niin yksittäisen tuotteen, palvelun tai sisällön johtamista ideasta elinkelpoiseksi kokonaisuudeksi, kuin muotoilutiimin tai -organisaation johtamista systeemisten kokonaisuuksien toteuttamiseksi. Ns. esimiestehtävät eivät kuulu muotoilujohtajuuteen. Esimiesjohtamisen pääidea on johtaa (mille tahansa) alalle kelvottomien ihmisten joukkiota (kouluttamattomat, nirppanokat, mies- ja naisprinsessat, herraskakarat, kim-jong-ilin pojat, jne.) tilanteessa, jossa organisaatio on kyvytön irtisanomaan heidät. Sanonta ”näillä mennään” on syntynyt nokialaisessa keskinkertaisuuksien kulttuurissa.


_________________._________________

Muotoilijaksi sekä synnytään että kasvetaan

Kaavio Muotoilijan ammatillinen kehitys yliopistosta ammattiin. Jokainen muotoilija saapuu muotoilukulttuuriin pääasiassa muotoilukoulunsa asettamin vapauksin ja rajoituksin. Mitä paremmassa opetuksessa ja ohjauksessa, mitä vaativimpien taidollisten vaatimusten ja ankarimman kritiikin alaisuudessa hän saa työskennellä, sitä parempi muotoilija hänestä tulee. Kaaviossa vaikeimmin ymmärrettävää muotoilun ulkoisille henkilöille, ns. muotoilurahvaalle*, ovat pystyakselin vaiheet I-V, kirkastumiskohta (a), 5-10 v:n innovaatiojakso ja naisen parempi, mutta harvoin toteutunut muotouluun paremmin sopiva mielenmalli.

Muotoilualan koulutusohjelmat

Muotoilussa on sen alojen mukaisesti rakenteellisia eroja ja vaikeusasteita. Muutamat muotoilualat kuten teollinen muotoilu, arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu ovat laajoja mutta aina detaljeihin ulottuvaa muotoilua, joissa muotoilujohtajuus on välttämätöntä. Graafinen muotoilu ja esinemuotoilu keskittyy usein detaljitasoon, erityisesti silloin kun ryhmän jäsenenä on mukana toteuttamassa kokonaisuutta. Silloin kun käytännön muotoilutyöt jakautuvat tilaustöiksi esim. kaupunginosan ja valaisimen suunnitteluun, jälkimmäinen on vaikutuksiltaan sinänsä tärkeänä työnä pelkkää piperrystä. Monesti ammatilliset muotoilutehtävät ovat laajuudeltaan suuruusluokkaa ”sormiharjoittelua”. Valmiudet ja oikeudet muotoilutehtävien välillä jakautuvat myös akselille ”esine—tuoteperhe—talo—kaupunki” tai ”visio—konsepti—johtaminen”, joissa esinetason saa haltuun jokainen koulutuksen saanut muotoilija, mutta taloon ja kaupunkiin tarvitaan jo oikea arkkitehti. Vision, konseptin ja johtamisen kohdalla taas joudutaan ymmärryskyvyn rajan ja käytännön senioriteetin asettamiin rajoihin tai vapausasteisiin. Kovin lyhyen, kapean ja ohuen koulutuksen saanut muotoilija ei kykene ymmärtämään sellaista millä kokenut muotoilija leikittelee muodonannon uusiin ulottuvuuksiin.

Muotoilun lähtökohtana ongelma vai vapaa ajattelu?

Osa muotoilualasta on keskittynyt ongelmien ratkaisemiseen, osa lähtee vapaalta pohjalta ilman rajoitteita ja esikuvia luomaan uutta.

Osassa muotoilualoja on astevaihtelua näpertelystä  autistiseen taitotekoiseen täydellisyyteen, osassa on vaihtelua maailman pelastamisesta aina sen käytännön järjestelyihin. Nykyinen ongelmalähtöinen muotoiluasenne yhdistettynä kovaan kiireeseen tuottaa valmiita muotoilukokonaisuuksia on omiaan heikentämään tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen laatua. Tähän on insinöörimaailmasta tuotu varsin kyseenalainen versioinnin malli, jossa markkinoille tuodaan ensin keskeneräinen tuote, jonka virheitä korjataan asiakkaan kustannuksella.

Parhaat tuotteet, palvelut ja sisällöt syntyvät täysin vapaassa ympäristössä, vapaan ajattelun ja toteutuksen ilmapiirissä. Nekin ulkopuolelta näyttävät rajoitteet, kuten aika, raha, rajallinen asiakaskunta ja rajoitettu toimiala, ovat muotoilijan ajatuksissa vapausasteita. Tällaisia vapaalta pohjalta luotuja kokonaisuuksia ovat mm. iPod, iPhone ja iPad, valtaosa Googlen Internet-palveluista ja Segway. Voisi melkein sanoa, että ne ovat syntyneet silkasta ilosta.

Ongelmalähtöinen muotoiluasenne sisältää valmiiksi rajoitteita, jotka mitä ilmeisimmin estävät parhaan muotoilullisen tuloksen saavuttamisen. Oman käsitykseni mukaan ongelmalähtöisyys on yhteistä heikon muotoilukoulutuksen saaneille, ymmärryskyvyltään selkeästi rajallisille, muotoilun ulkoisille henkilöille ja arkiajattelijoille. Ongelmalähtöisyyttä korostavat myös korporaatioiden johtajat ja ne, jotka näkevät muotoilun pelkkänä pintana tai yhden asian ratkaisijana. Ongelmalähtöinen muotoilujohtajuus on myös vahingollisinta, mitä muotoiluvoimavaralle voidaan yhtiössä tehdä. 

_________________._________________

Muotoilukoulutuksen ja -opetuksen välttämättömyys

Muotoilukoulutuksen perustana ovat muotoilukulttuurin kumulatiivinen muoto-oppi, vahvan ohjauksen ja kritiikin alainen muotoilijantyö, monivuotinen tiivis opiskelu kypsymisen hitauden vuoksi, ja itsenäisen ja ainutkertaisen oman muoto-opin kehittäminen. Nykyisellään kaikki em. koulutuksen ulottuvuudet ovat globaalisti täysin sattumanvaraisia, eivätkä ne esiinny missään muotoilukoulussa yhtäaikaisesti. Suurimpina puutteina ovat muoto-oppikoulutuksen puute, kritiikin puute, riittävän pitkän koulutuksen puute ja tuki oman muoto-opin kehittämisen puuttuminen.

Muotoilukoulutuksessa annettu systemaattinen kritiikki on ammatillista huolenpitoa. Sen tehtävänä on antaa muotoiluopiskelijalle ja muotoilijakisällille laajemman muotoilutiedon, -ymmärryksen ja -kokemuksen sekä muotoiluun sisältyvän hiljaisen tiedon ja muotoilukulttuurin mestarin oppi välittömään käyttöön oikeassa kontekstissa. Näin luotettua henkilö antaa vastuullisen panoksen opiskelijalle ja kisällille, jotta heistä kehittyisi mestariaankin paremmat muotoilijat. Tässä on muotoilukoulutuksen merkittävin sivistyksellinen panos, jonka puuttuessa, ankaran ja monivuotisen muotoilijantyön ohessa, henkilöllä ei ole oleellista annettavaa muotoilukontekstissa.

Yhteenveto: Muotoilu on yksi laaja-alaisimmista inhimillisistä kokonaisuuksista, joiden kautta ihmisen hyvinvointi voidaan taata. Muotoiluala on myös inhimillisesti monipuolisimpia aloja, koska siihen liittyy välttämättöminä ulottuvuuksina sivistys, historia, taide, käsityö, inhimillisten tarpeiden tuntemus, maailmakäsitys, rohkeus, aloitekyky, kokonaisuuksien hallinta ja kyvykkyys toimia em. asioiden puolesta.

Muotoilukoulutus ei nykyisellään enää kata kaikkea klassista ja bauhausilaista ihannetta, mutta koulutuksen uudelleenjärjestelyillä se on mahdollista.

_________________._________________

Muotoilukoulutus ja muotoilukompetenssi

Vasara ja naula

Arkiajattelija muotoilujohtajana aiheuttaa ongelman muotoilijayhteisölle ja muotoiluperustaiselle yhtiölle, jota hän ei itse koskaan ymmärrä. Koska suuryhtiöiden muut ylimmät johtajat eivät ole tuote-, palvelu- ja sisältömuotoilun asiantuntijoita, ei heilläkään ole muuta mahdollisuutta kuin arvioida muotoilujohtajaa arkiajattelulla. Näin yhtiön merkittävin voimavara ja tulevaisuustekijä, muotoilu, on kaksinkertaisen ongelman saartama: ymmärryskyvyltään rajalliset henkilöt luottavat ymmärryskyvyltään rajallisen henkilön toimiin. Sanonta ”kun ainoa työkalu on vasara, näyttävät kaikki ongelmat nauloilta”, eli kun ainoa muotoilun työkalu on arkiajattelu, näyttää siltä, että arkiajattelijan kyvyillä ratkaistaan muotoiluperustaisen yhtiön tulevaisuus. Voisiko kilpailijalla olla parempaa strategista asetta kuin nimittää hölmöläisiä toisen kilpailijan johtoon!

Kaavio Eri näkökulmia muotoiluun ja muodonantoon. Arviot, lausumat ja suhde muodonantoon poikkeavat eri ihmisten kohdalla heidän taustan, koulutuksen, kokemuksen, taitojen, sitoutumisasteen ja vastuun puolesta. Muodon synnyttäjällä on erilainen suhde muotoiluun ja muodonantoon kuin arkiajattelun varassa olevalla taivastelijalla. Taivastelijan ja muodonantajan mahdollisuuden johtaa muotoilua eroavat ratkaisevasti heidän erilaisen ymmärryskyvyn ja sen kautta tiedostamisen ja ajattelun rajan puolesta. Arkiajattelija ei kykene ymmärtämään sellaista käsite- ja muotoavaruutta, joka ammattimaiselle ja muotoilusivistyksen saaneelle muotoilijalle on itsestään selvää.

Kaaviossa 12 eri näkökulmaa muotoiluun henkilöillä on seuraava suhde muotoiluun ja muodonantoon:

  • D-Queen eli Muotoilukuningatar: herkällä ja ainutkertaisella feminiinisellä muotoiluotteella maailmaa kehittävä ja paremmaksi muuttava nainen
  • MBA eli liikkeenjohdon hallintohenkilö, joka aiheuttaa eniten haittaa ja tuhoa muotoiluperustaisessa yhtiössä besserwisser-asenteella, jolta ei itseään voi välttää, koska on saanut mandaatin ylemmältä johdolta ja suojarokotteen oppilaitokseltaan. Arkiajattelija, usein ei-minkään-alan täysiverinen taitaja. Maksimoitu ongelmakimppu muotoilussa
  • nörtti eli innokas, stereotyyppinen, täysin alalleen omistautunut ja riittävästi sosiaalisesta elämästä hieman syrjäytynyt yhden alan ammattilainen. Omaa täydellisesti rajallisen tulokulman mihin tahansa asiaan, joka on aina merkityksellinen ja useimmin tikahduttavan huvittava. Nörtin mielipide ja perusteet kannattaa aina ottaa huomioon ja käyttöön, sillä ne ovat autistisuudessaan kirurgisen tarkkoja. Helppo johdettava. Suhde muotoiluun riemastuttavan puhdistava
  • Steve J, muotoilujohtaja, visionääri, sparraaja ja ryhmän ainut täyden muotoiluperustaisen kokonaisuuden aikaansaanut henkilö
  • Maija Poppanen, lastenhoitaja, menee ja tulee miten mielii, vaivautumatta selittämään. Hän on luonteeltaan hyvin pikkumainen ja itserakas, mutta erinomainen lastenhoitaja, joka saa asiat rullaamaan ja järjestää mitä uskomattomimpia yllätyksiä vahdittavilleen. Hän on aina laittautunut ja hyvin ylpeä ulkonäöstään, hänellä on kädessä matosta tehty laukku ja papukaijapäinen sateenvarjo. Eräänlainen maksimaalinen Niskavuoren naisen, Super-Nännin ja Pelle Hermannin yhdistelmä. Ei suhdetta muotoiluun
  • Leonardo da Vinci, renesanssi-ihminen, joka muodostaa muotoilijalle perustason. Osasi visioida, ideoida, konseptoida, työstää ja toteuttaa. Teoretisoi ja kirjoitti, opetti ja argumentoi. Jokaisen muotoilijan referenssihenkilö, johon voi suhteuttaa omaa tuotantoaan esim. viikkottain
  • Stan Laurel, teatteri- ja elokuvanäyttelijä, sekoitetaan usein roolihahmoonsa Ohukainen. Laurelin suhde muotoiluun on hyvin moderni: hänellä oli draamakoulutus, joka on erityisen nykypäiväistä ajatellen mediaa, Internetiä ja käyttäjäkeskeisyyttä. Laurel työskenteli elokuvastudiolla monipuolisesti kuvausjärjestelyiden, lavastuksen ja valaistuksen parissa. Hän osallistui elokuviensa jälkikäsittelyyn, eli leikkaukseen ja äänenmuokkaukseen. Laurelilla on kypsä ja laaja muotoilukäsitys. Ohukaisella sen sijaan on normaalin arkiajattelijan tavallinen hölmö ja autereisen pelottava suhde muotoiluun, etenkin jos hänet asetettaisiin vastuullisiin muotoilujohtajan tehtäviin
  • Otso, kuvitteellinen henkilö, joka astuu huoneeseen, katsoo kohdetta jopa tuijottaen, menee kotiin ja kirjoittaa jotain. Tämä asetetaan kontekstiin, jossa oli tarkoitus julkaista jotain aivan muuta. Ei asemaa vakavan muotoilukeskustelun alueella, ei kosketuspintaa muodonantoon
  • Bogus, humpuukimies, teennäisyyden arkkityyppi. Historia tulee kummastelemaan Boguksen lumovoimaa missä tahansa hän käy. Arkiajattelija, joka typertää yhteiskunnan ja organisaation muotoiluvaikutuksellaan. Suhdetta muotoiluun ei tunneta, mahdollinen luonnon kosto sinisilmäisille muotoilu-uskovaisille
  • Steve B, karjuva CEO eli toimitusjohtaja, jonka mandaatin lunastussumma lasketaan miljardeissa. Voi sanoa mitä vaan, osoittaa alamaissuhteensa pienin sanoin, ilmein ja elein. Kättelee sorkkaotteella. Ei mitään suhdetta muotoiluun, mutta silti suuri vaikutus muotoiluun
  • Keiju, ihmeidentekijä ja tulevaisuuden muotoilija. Nainen, todennäköisesti Afrikasta, Aasian tai Etelä-Amerikan syrjäisestä paikasta kotoisin oleva uuden aikakauden muotoilija. Tulee muuttamaan muotoilua askeleen paremmaksi ja ylevämmäksi
  • Risku, arkkitehti, akustikko, muotoilija, kriitikko. Klassisen Bauhaus-tyyppisen muotoilijakoulutuksen läpikäynyt, useiden alansa mestareiden opissa harjoitellut ja työskennellyt.

Kaaviota voi käyttää muotoilusuhteita selventävänä ja erottelevana karttana. Muotoilukompetenssi on ratkaisevin tausta muotoilulausuntojen osumatarkkuudessa. Kompetenssi koostuu synnyttämisen eli muodonannon taidosta, muotoilureferensseistä eli toteutetuista muotoilullisista kokonaisuuksista ja yksityiskohdista, ja muotoilukulttuurin vaikutussuhteesta, johon kuuluu mm. kirjoittaminen, muotoiluteoreettinen ajattelu, kouluttaminen, kritiikki ja julkinen keskustelu. Kaavion henkilöiden vaihtaminen todellisiin ja fiktiivisiin henkilöihin kuvauksineen voisi olla osuva harjoitus- tai tenttitehtävä kolmoskurssin muotoilijaylioppilaille.

_________________._________________

Muotoilijan moraalin, kunnian ja kasvupotentiaalin synty

Muotoilukoulutuksen tärkein henkinen merkitys on siinä, millaisen moraalikäsityksen, kunniantunnon ja henkisen ja käytännöllisen kasvun mahdollisuuden koulutus antaa muotoilijalle. Moraali, kunnia ja kasvupotentiaali kypsyvät hitaasti työstäen ja syvällisessä vuorovaikutuksessa. Kypsyminen edellyttää parasta kehitysympäristöä ja alan merkityksellisten henkilöiden huolenpitoa. Joskus harvoin ja erityisen harvalle opiskelijalle tapahtuu niin, että hän ottaa itselleen vastuun kouluttautumisesta kelvottomien professorien ja oppilaitoksen tapauksessa. Tällaisesta yksittäisestä opiskelijasta kehittyy ylivertainen muotoilija. Huono koulutus ja muotoilukoulu ei kuitenkaan saisi laajemmin olla standardi, etenkin kun koulutus on yhteiskunnan järjestämää. Suomen muotoilukoulutus on valitettavasti vaatimatonta kansainvälistä luokkaa, mikä vaikuttaa muotoilijamoraaliin, -kunniaan ja kasvuodotteeseen. On sanomattakin selvää, että muotoiluun liittyvä moraali, kunnia ja kasvu, ja ymmärryskyky, puuttuvat kouluttamattomilta.

Muotoilijan moraali on sitä, että muotoilijalla on eettinen vastuu kaikesta mitä hän tekee ja kaikkeen mihin hän käyttää muotoilijan ammattitaitoaan. Näin esimerkiksi eettisesti kyseenalaisten asioiden kehittäminen on muotoilijalle tunnontuskaa aiheuttavaa. Muotoilullisesti kyseenalaista ovat esim. kopiointi, somistus ja koristelu (prettification), pelkän kuoren muotoilu, pelkän tekstuurin ja värin määritys, ja ns. tiimarituotteiden kehittäminen. Samoin käyttöliittymissä, digitaalisissa palveluissa ja sisällöissä kyseenalaista ovat käytettävyyden ja selkeyden ohittava visualisointi, fonttisekamelska, graafiset jipot ja päällekäyvä animointi.

Muotoilijan kunniantunto ei salli tekeytymistä joksikin sellaiseksi, mitä hän ei tiedoiltaan, taidoiltaan ja kyvykkyydeltään ole tai mihin hän ei voi kehittyä. Muotoilijan kunniantunnon suurin henkilökohtainen takaisku olisi se, että hän toimii valheellisesti ja ilman muotoilijan vastuuta. Tällöin muotoilija pettää itsensä, ammattikuntansa ja tuotteidensa käyttäjät. Muotoilijan kunnialle suurin loukkaus on teeskentelijöiden ja näennäisasiantuntijoiden ilmaantuminen muotoilun vaikutuspiiriin. Tällöin ulkomuotoilulliset seikat alkavat rapauttaa sitä erityislaatuista potentiaalia, millä muotoilijat olisivat voineet joko luoda uusia systeemisiä kokonaisuuksia, ainutkertaisia konsepteja ja uutta muodonantoa, tai pelastaa yhtiö, jonka tuotekehitys on valmiiksi ollut vain näennäisesti hallinnassa.

Monelle yhtiölle muotoilijat ovat ’hankala yhteisö’, koska heillä on moraali, kunnia ja jalostavan kasvun ajatus. Monen halpahintaisen ja lyhytnäköisen ratkaisun toteuttamiseen palkataan mahdollisimman dynaaminen henkilö, joka pystyy selittämään muotoilullisesti kyseenalaiset asiat käänteiseen valoon. Valheellista dynaamisuutta ovat lipevä puhe, sujuva kielitaito, sopiva sosiaalinen tausta. Yhtälailla muotoilua asetetaan usein johtamaan muotoilun ulkoinen henkilö, jolta puuttuu moraali, kunnia, kasvun potentiaali ja ymmärryskyky tehtävänsä sisällöstä, laadusta ja kestävästä olemuksesta. Tällaisen henkilön ymmärryskyvyn alhainen raja on ratkaisevaa mm. siinä, että hän ei lainkaan häpeä** esiintymistä valheellisessa ja teeskentelyä uhkuvassa roolissaan.

_________________._________________

Muotoilujohtajalla on suuri merkitys nousuun tai tuhoon

Muotoiluperustaisten yritysten tärkein johtaja on muotoilujohtaja. Suomalaisen saunan kehityksessä kiuasmuotoilu on ollut hitsarivetoista: jokseenkin kykenevä hitsari leikkasi giljotiinilla peltiä, pokkasi sitä kanttikoneella ja hitsasi tarvittavat saumat. Hitsari oli muotoilujohtaja. Jossain vaiheessa muutama kiuasvalmistaja palkkasi muotoilutoimiston tuomaan hieman erottuvuutta ja käytännöllisyyttä kiukaiden ulkoasuun niin, että näin saavutettaisiin pientä etua kilpailijoihin nähden. Nyt ulkopuolinen muotoilija oli muotoilujohtaja. Nämä muutamat kiuasvalmistajat hyötyivät ammattimaisen muotoilijan tuomasta panoksesta verrattuna siihen, että muotoilualan ulkoinen henkilö, hitsari, ei enää päässyt pelkällä hitsaustaidolla pitämään ratkaisevaa laatutekijää hallussaan. Pätevällä muotoilulla on siis merkitystä.

Kaavio Muotoilujohtajuudella on merkitystä (Design Leadership matters). Kaavioon on asetettu ammattimainen muotoilujohtaja ja huijari (Bogus), jotka aloittavat samalla hetkellä työnsä. Kaavion harmaa vaakasuora katkoviiva, muotoilun kannattavuusraja (Design payoff line, Fed up line), on monella tapaa merkitsevä: 1) se on laskennallinen rajakohta ajankohdalle, josta eteenpäin muotoilu tuo bisnes-etua, 2) tässä huijarijohtajan niska katkeaa, eli hänen kyvyt eivät riitä muotoiluedun luomiseen, 3) linja muodostaa kyllästymisrajan, jossa organisaatio, omistajat ja asiakkaat ovat saaneet huijaristaan tarpeekseen. Käännekohdassa X (turning point) tapahtuu paljon: 4) ammattimainen muotoilujohtaja on saanut ’muotoilukoneen’ kuntoon A, ja se alkaa tuottamaan progressiivista etua yhtiölle C ja D, 5) huijari joko irtisanotaan ja firma pääsee takaisin kasvu-uralle (jos samalla palkataan kunnollinen muotoilujohtaja), tai 6) huijari (Bogus-gnat) saa jatkaa B, jolloin yhtiö, sen omistajat, johto ja työntekijät ovat alamaisia (arka ja typerä pelkuri, chicken-hearted fool), jotka eivät uskalla toimia yhtiön eduksi. Näin huijarimuotoilujohtaja kasvattaa valtaansa, joka betonoi yhtiön rapautumisen (Nokia on heinäkuussa 2012 Bogus-gnat -sanojen g…g välisellä alueella). Käännekohta X on yhtiön ylimmän johdon ja omistajien merkittävin tarkkailtava risteys, jonka mukaan kaikki liiketoiminnan mittarit tulee asettaa. Tässä kohdassa yhtiö voi ottaa etumatkaa kilpailijoihinsa nähden, tai yhtiö tuhoutuu tietoisen valinnan johdosta.

Miksi Bogus-gnat ei onnistu? Miksi yhtiön johdolla ja omistajilla ei ole tajua, rohkeutta ja ryhtiä siivota huijareita pois? Jos katsoo kaavion liiketoimintaympäristön haasteita (Business environment challenges), voi ymmärtää mitä kaikkia uhkia, vaaroja, houkutuksia ja sumeita vaatimuksia muotoilujohtaja kohtaa. Koska hänellä ei ole ymmärryskykyä eikä muotoilullista varantoa, hän ei kykene myöskään toimimaan yhtiön eduksi. Pikemminkin, Bogus-gnat, huijarimuotoilujohtajamme, on yksittäisenä henkilönä suurin este yhtiön menestykselle. Itse asiassa, hän on kilpailijoiden strateginen nimitys tuhottavalle yhtiölle. Voi vain ihmetellä, miten tällainen nimitys on ollut mahdollista.

Kaaviossa A on alue, jossa  huijarijohtaja saavuttaa etua yrityksen asiantuntemattoman johdon vuoksi. Ulkokultaisuus, tyhjät lauseet ja lipevä käytös yhdistettynä sopivasti annosteltuun ’nöyryyteen’ menee kaupaksi paremmin, kuin ankaria järjestelyjä ehdottavan seniorimuotoilijan perusteellinen muotoilutulevaisuus. Yrityksen johto hyväksyy mielellään pienimmän vaivan toimet, etenkin kun ne on puettu hyviltä kuulostavilla lupauksilla. Huijarijohtaja käyttää myös hyväkseen yhtiön johdon on sopivaa ymmärryskyvyttömyyden tuomaa harhaa ja mystiikan tunnetta, sillä johto on onnellinen, kun joku luvattu ja juhlittu henkilö ottaa vaikeimmin hallittavan liiketoimintaulottuvuuden suvereenisti haltuun. Yhtiön johdossa vallitsee keskinäinen Win-win -tilanne, mutta yhtiössä on alkanut rakenteisiin syvästi juurrutettu lose-lose -tilanne.

Kohta A on siis yhtiölle, sen omistajille ja johdolle ratkaiseva aika. Yhtiön muotoilullinen tulvaisuus eli koko tuote-, palvelu ja -sisällöntuotanto joko perustetaan tai tuhotaan. Yhtiön tuoteportfolion tulevaisuus tuhotaan jo kalkkiviivoilla. Jos analysoidaan kriisiin ajautuneiden kuluttajateknologiatuotteita valmistavien yhtiöiden kuten Kodak, Sony, Nokia, RIM, Philips, hallituksia ja ylintä johtoa, ei niissä ole historiansa aikana ollut ainoatakaan uskottavaa tuoteinnovointia, -muotoilua ja niiden johtamista taitavaa henkilöä. Jokainen esimerkkiyhtiö pääsi a) tilapäiseen menestykseen b) monen vahvistuvan sattuman ja c) määrätietoisen insinöörityön johdosta. Muotoilu oli pääosin laitekotelon ja pinnan tekemistä, toki muutaman yhtiön kohdalla kehitettiin myös laitteiden käytettävyyttä, RIM jopa rakensi systeemisen mobiilipalvelun lähinnä yrityskäyttöön. Määrätietoinen insinöörityö on lopulta aina liian kapea-alaista, lyhtnäköistä ja ’autistista’ sen teknologiasidonnaisuuden vuoksi. Näissä yhtiöissä myös brändiä eli yrityskuvaa rakennettiin enemmän kuin tuotteiden luomisen jatkuvuutta.

Kohta E on mahalasku, räjähdys tai uppoaminen on tapaus, jota myöhemmin tutkitaan ihmetyksen vallassa, koska kaikki mittarit ja faktat ja niiden takana oleva logiikka oli jokaisen nähtävillä vuosien ajan. Ehkä vaikeinta yhtiön hallitukselle ja omistajille on se, että epäpätevä johtaja onkin vain ahkera typerys tai hyväntahtoinen tollo, eli kaikin puolin ihan mukava tyyppi. Miljardibisneksessä.

Kaavio Muotoilujohtajuudella on merkitystä vahvistaa mielipidettäni siitä, että muotoiluperustaisen yhtiön tärkein johtaja on päämuotoilija tai luova johtaja, Design Chief tai Creative Chief, ei toimitusjohtaja CEO. Toimitusjohtajalla on puhtaasti operatiivinen tehtävä, joka luo toimintaedellytykset ja hoitaa yleishallinnon (ks. Riskun johtajuusmalli ja kaavio PDF-versiona, aihetta käsitelty artikkelissa Media ja teknologia). Luovan johtajan vaatimukset ovat niin kovia, että heitä ei riitä syöksykierrefirmojen pelastajiksi. Sopivaa sumeutta tilanteeseen tuovat myös tittelit: Steve Jobs, Larry Page, Richard Branson, Larry Ellison ja Jeff Bezos ovat/olivat CEO:n tittelillä, mutta he ovatkin CCO:ita. Jobsilla riitti kapasiteettia tuote-, palvelu-, sisältö, systeemi-, bisnesmalliluovuuteen, Pagella Internet-palveluluovuuteen, Bransonilla monialayritysluovuuteen, Ellisonilla bittihallinnan luovuuteen ja Bezosilla tavaranvälitysluovuuteen. Se, että CEO-titteli on ollut heille niin tärkeää, liittyykin enemmän julistukselliseen valtaan, auktoriteettiin ja melko patologiseen itsekorostukseen. Silti Jobs, Page, Branson, Ellison ja Bezos ovat modernin yrityshistorian suuria luovia johtajia.

_________________._________________

Muotoilukompetenssi suhteessa ihmisen tahtoon

Kirjoittaessani muotoilujohtajan edellytyksistä tiettyjen henkilöiden kautta, huomasin nimettyjen henkilöiden muodostavan arvolatauksia, sivumerkityksiä ja sumeita henkilösidonnaisia ongelmakohtia. Nämä voivat muodostua taakoiksi niille henkilöille, joilla on sidossuhde kyseisiin henkilöihin, eikä objektiivisuutta tavoitteleva tarkastelu ole mahdollista. Silloin huomio kiinnittyy enemmän oman lauman jäsenen puolustamiseen kuin faktaperustaiseen arviointiin.  Alla olevalla kaaviolla koetetaan päästä henkilön muotoiluun (ja muuhunkin) liittyvään laadulliseen kuvailuun, ilman että arvioitavaa henkilöä tarvitsee mainita. Faktat ratkaiskoot.

Kaavio Vietit – tahto – pakko – vapaus, alkuvoimat ja konteksti  ihmisen liikuttajina, Juhani Risku 2012. Ihminen kuljettaa aina mukanaan kokonaista olemuksensa avaruutta, sitä kumulatiivista kokonaisuutta, johon tahdonilmaisut ja toiminta perustuvat. Oikeastaan enemmänkin kuin että tapaamme ihmisen, tapaammekin tahto-, vietti-, ongelma- ja valhekimpun, etenkin ammatillisissa konteksteissa.

Kaavion Alkuvoimat ja konteksti  ihmisen liikuttajina rakenne on seuraava: Konteksti eli ympäröivä maailma esiintyy akselilla pakko — vapaus, ihminen akselilla vietit — tahto. Tetran kärjet, särmät ja tahkot muodostavat monimutkaisen yhtäaikaisen järjestelmän, jota on helpointa tarkastella kärkien, särmien ja akseli-liukureiden avulla. Arviointia voi jatkaa inter- ja ektrapoloinnilla, jolloin kaavion käsitejärjestelmää voidaan lähestyä tarkennuksin.

Kaavion pelkistetty pääviesti muotoilujohtaja-kontekstissa on: yhtiön muotoilua johtaa ’tahto’ asteikolla –100….+100 kontekstissa ’pakko.

Oleellinen kysymys siis on: ”millainen tahto johtaa yhtiön muotoilua ja mihin tämä tahto perustuu?” Lisäkysymyksiä voi olla useita, mutta merkittäviä ovat mm. ”voiko nykyisellä tahdolla johtaa muotoilua”, ”olisiko toisenlainen tahto parempaa muotoilun johtamiseen” ja ”onko nykyinen tahto kaikessa puutteellisuudessaan edes tarpeen muotoilijoiden ja toimeenpanon välissä?”

Kun kaavion pääviestiä laajennetaan koskemaan vapaus– ja viettiulottuvuuksia, havaitsemme, että ne vaativat aivan erityisiä ominaisuuksia ja niiden suvereenisuutta ja ehdotonta hallintaa, jotta johtajuus onnistuu. Johtajaa valitsevalle elimelle on ensisijaisen tärkeätä tunnistaa ehdokashenkilöiden kaikki ominaisuudet ja niiden soveltuvuus alalle ja yhtiön menestykselle. Luovan johtajan on oltava luova, suora, huippuälykäs, ankara, usein karkea, häikäilemätön viettien vallassa oleva ihanteellisuuden ohjaama henkilö, joka johtaa edestä ja esimerkillä. Vai jotain sosiaalitanttaa ja hiirimiestäkö ajattelitte?

Kaavioon voi sijoittaa eri muotoilusta vastaavia tai vastanneita johtajia. Esimerkkinä sijoitamme Steve Jobsin kaavioon:

  • Jobs oli ehdoton tahtoihminen, joka myös esti aktiivisesti heikkojen ja keskinkertaisuuksien osallisten vaikutuksen, eli tahto oli +100 sekä edistämisessä että estämisessä
  • Jobs oli vapaus-ulottuvuuden asteikolla +100 -luokkaa, hänen liikkeellepaneva voimansa oli luovuus, eikä nihilismi eli elämän kieltäminen
  • Jobs oli akselilla vietit tahto vapaan intuition vallassa, eli hän toimi sekä reaktiivisesti että kohdisti intuitionsa tarpeen mukaan tarkasti. Esimerkki Jobsin reaktiivisuudesta oli tuoda iPhone jo valmiille markkinoille. Viettien ja tahdon kohdistamista puolestaan olivat sopimukset kaikien viiden suurimman mediakonglomeraatin kanssa sisällön välittämiseksi iPhonessa ja iPadissä
  • asteikolla vietit vapaus Jobs käytti kaikki animalistiset voimansa liiketoiminnassa alfauroksen tavoin, jopa uutta bisneskiimaa määrittäen. Jobsin kiivastuminen oli merkki täysin vapaasta antautumisesta vieteille, etenkin hyökätessään kilpailijoita vastaan tai moittiessaan tomppeleita ja idiootteja
  • pakko-ulottuvuuden Jobs määritteli useaan kertaan Applen liiketoiminnassa: Macintoshit yli PC-laadun, iPod yli Walkmanin, iPhone yli Nokian, iPad uusi systeeminen lock-in -pakko
  • vapaus pakko -akselilla Jobs oli enemmän angstinen kuin levollinen. Hän pääsi levollisuuden tilaan kenties vain meditoidessaan, muuten hän asteli kriisin tilassa tarviten alituisesti maksimaalisesti voimakasta viettiään ja suvereenia tahtoaan
  • vietit pakko -akselilla Jobs oli angstiensa orja, jota kuvastaa hänen pakkomielteensä tuhota Google, koska Eric Schmidtin pettäessä Jobsin Google varasti osan iPhonen ideoista Androidiin.

Steve Jobs oli selkeästi ihanteellinen johtaja, jollainen on tarpeen kaikissa yhtiöissä, jotka haluavat menestyä. Vahvan ja suvereenin johtajan valinta on omistajien vastuulla, sillä yhtiöiden ylin johto ja hallitus ovat Jobsin tarkoittamia idioottiräjähdyksen (the bozo explosion, bozo-1, bozo-2) aiheuttajia. Kaksi yhtiötä on ollut idioottiräjähdyksessä ylitse muiden palkatessaan johtajia, HP ja Yahoo. Kesällä 2012 Yahoo sai onnekseen Steve Jobsin tasoisen johtajan, Marissa Mayerin.

Kun kenen tahansa johtajan, ministerin tai ammattilaisen pätevyyttä tarkastellaan tahto-ulottuvuudella ja tekijöillä, joista tarkasteltavan henkilön tahto muodostuu, voidaan hetkeksi vapautua henkilöön sitoituneista taakoista. Kun tästä Vietit – tahto – pakko – vapaus -kaavion ’apukoordinaatistosta’ siirrytään takaisin henkilön itsensä tarkasteluun, voimme ilman tunnontuskia helposti todeta esim. että ”onpa täydellisen epäpätevä henkilö, kukahan sen palkkasi” tai ”millaiset vaikutteet ja riippuvuussuhteet ovat johtaneet kyseiseen valintaan?” Tällöin kaikin puolin mukava henkilö saa hieman objektiivisemman arvion ilman henkilökohtaisia arvolatauksia tai ilman alistumista konvention tuomaan taantumiseen. Näin tulee myös mahdolliseksi poistaa rajallisella tahdolla ja ymmärryskyvyllä oleva henkilö pois pätevämmän tieltä.

(Artikkelia kirjoitettaessa Nokian kurssi 1,39 € ) 17.7. 2012,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Nokia on saanut menestykseensä kaiken, mitä suomalainen yhteiskunta ja koulutus on pystynyt tarjoamaan. Vaikka vuoden 2000 osakekurssin huipusta 65 € yli puolet on ajalle ominaisen Internet-buumin aiheuttamaa, on vuosien 1985-1995 ammatillinen korkeakoulutus ollut ratkaisevan tärkeää Nokialle. Nokian menestys indikoi varsin tarkaan suomalaisen yliopisto- ja korkeakoulutuksen tasoa, myöskin osakekurssin laskun vuosina 2001-2007 ja 2008-2012, joita valmistavaa koulutusta Nokian kannalta tapahtui vuosina 1995-2001 (Nokian rekrytointikielto alkoi maaliskuussa 2001). Näyttäisi siltä, että ainakaan vuosina 1985-1995 ja 1995-2001 annettu yliopisto- ja korkeakoulutus ei ole ollut sopivaa ainakaan Nokian menestykselle.

Nokian onnistuminen osakekurssin kannalta tehtiin koulutuksella, joka saatiin vuosina 1985-1995, jopa 1975-1985. ATK-alalla vallitsivat Fortran ja hiukan aikaisemmin reikäkortit, tietokoneina olivat vihreänäyttöiset IBM PC:eet ja bittikartta-Commodore 64. Windows 3.1 tuli maaliskuussa 1992. Valtaosalla Nokian insinöörejä ei noilta ajoilta ole kunnollista koulutusta 2000-luvun muuttuneeseen Internet-,  media- ja käyttäjäkeskeiseen tuotesuunnitteluun. Se on yksi merkittävimpiä syitä Nokian liiketoiminnan rapautumiseen. Tampereen yliopiston vararehtori Harri Melinin lausuma, että ”… Nokia ei olisi koskaan onnistunut ilman teknillisiä korkeakouluja…” sisältää myös käänteisen sisällön, että ”… Nokia myös kaatuu teknillisten korkeakoulujen (lue myös muotoilu-, ekonomi- ja maisterikoulujen) kelvottoman heikkoon tasoon tai epäsopivaan laatuun”. Jos Nokiasta tehdään turmatutkinta, kannattaa vastaava tutkinta tehdä myös korkeakouluista ja yliopistoista. Koska Nokia sai koulutukselta kaiken, täytyy koulutuksella olla jokin looginen suhde Nokian rapautumiseen.

Uskoakseni professori Harri Melin on ainut oikea ulkopuolinen turmatutkinnan kompetentti suorittaja yhteiskunnallisen muutoksen ja yritysjohtamisen osilta, koska ne ovat hänen erikoisalojaan.

JRi

*muotoilurahvas, räyhäävä kansanjoukko, jolla on arkiajatteluun perustuva käsitys maailmasta. Rahvas kansanosa lausuu mielipitensä mistä tahansa, mm. faktoista, luonnonlaeista ja matemaattisista aksioomista, joissa mielipiteille ei ole edes sijaa. Rahvas on tyypillinen kontekstuaalinen eli tilanneriippuvainen ilmenemismuoto (vrt. kontekstuaalinen bimbo suom., engl.). Joku sinänsä fiksu henkilö, esim. lakimies tai nukutuslääkäri, muuttuu rahvaaksi, kun perustellaan petrooliöljy- tai multamaalin tärkeydestä yksiaineisen, puurakenteisen savusaunan ulkoseinän pintaan. Saunan yhteydessä lakimies ja lääkäri edustavat rahvaan maksiimia erityisesti silloin, kun saunominen on edennyt kaljaan tai jopa snapseihin saakka, ja rakennusfysiikan vastainen uho on saavuttamassa ammatillisen fasismin tuoman auktoriteetin irtioton. Kontekstuaalista roskajoukkoa, jos lähtee mestaroimaan muotoilua.

**häpeä auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Silloin kun ihminen ei tunne häpeää, on hän joko tunteeton, ilkeä tai ymmärryskyvytön. Mitä aidompia ovat muotoilijan moraali ja kunnia, sitä suurempaa olisi niiden rikkomisesta johtuva häpeä.

Jobs Threatened ‘Thermonuclear War’ on Google’s Android Software


Nokian sisäinen ja ulkoinen turmatutkinta

20.6.2012

Taistelukirjoitus: Nokia on pelastettava, JRi 16.6. 2012

Lentoturmatutkinnassa kaikki kivet käännetään

Lentoturmatutkinta suoritetaan jokaisen lento-onnettomuuden jälkeen siksi, että ymmärrettäisiin turman aiheuttaneet syyt (engl. cause, reason, root, source, motive, ground) ja osattaisiin korjata jokainen turman aiheuttanut seikka niin, että vastaavaa tuhoa ei enää koskaan. Lentoturmassa ei ole koskaan yhtä selkeää syytä onnettomuuteen, vaan kyse on systeemisestä kokonaisuudesta erilaisia vaikutteita, jotka yhdessä ovat johtaneet tuhoon. Suuren yhtiön ajautuminen katastrofiin muistuttaa lento-onnettomuutta: yhtiössä on tehty suuria rakenteellisia virheitä, oltu huolimattomia ja välinpitämättömiä, yhtiössä ei ole varauduttu riittävästi tulevaan ja siellä on hölmöilty.

Draamakuva: Yhtiössä on hölmöilty. Kun suuryhtiö ajautuu katastrofiin, siellä on hölmöilty yhtiön hallituksen ja omistajien avoimella valtakirjalla. On oltu puhelimessa, perheen pikku kynttilä on saanut loistaa, hattu on ajoittain liian syvällä, vauhti hurjaa ja mitä erilaisimpia job-role -päähineitä on vaihdettu. Stan Laurel näyttelee yhtiön vastuullisia tahoja.

Yhtiössä on tällöin pikemminkin huolellisesti valmisteltu systeemistä epäonnistumista: liiketoimintamallia ei ole osattu muuttaa kilpailutilanteen muuttuessa, johtajistossa on epäpäteviä yli kriittisen massan, yhdelläkään johtajalla ei ole oikeaa tahtoa ja intohimoa, ja strategia on tehty kelvottoman vision mukaan. Niin, ja asiakas on unohdettu kahdella tavalla: häntä on kuunneltu liikaa, jolloin asiakas on yhtiön visionääri ja suunnittelija, tai häntä ei ole ymmärretty lainkaan, eli asiakkaalle ei ole tehty tuotteita ja palveluita, joita hän yllätyksekseen olisikin halunnut.

Lento-onnettomuuden turmatutkinta on ymmärrettävää, sillä kyse on ihmishengistä, luottamuksesta ilmailuun ja miljardien liiketoiminnasta. Yhtiöturmassa on toki vähemmän pelissä, koska kyse on vain ihmisten nykyelämästä ja tulevaisuudesta ja vain yhden yhtiön maineesta. Miljardien liiketoiminta on ainut tuhoja suoraan yhdistävä tekijä. Loogisesti ajateltuna yhtiöiden turmatutkinta voisi olla miljardien bisnes sen vuoksi, että parhaimmillaan yhtiön sisällä voitaisiin tehdä sekä tutkintaa että toimintojen uudelleenjärjestelyä ”lennosta” ja pelastaa yhtiö järkevällä toiminnalla. Osakkeenomistajat voisivat vaatia turmatutkintaa yhtiökokouksissa, edellyttäen tietenkin, että tarjolla olisi turmatutkintaa suorittavia henkilöitä.

Kirja ”Uusi Nokia – käsikirjoitus” vuodelta 2010 ja sisällöllisesti sitä edeltävä kirjanen, kesällä 2009 Nokian sisällä julkaistu 65-sivuinen ”Nokia – virheet ja korjaustoimet”, ovat olleet turmatutkintoja ja uudelleenjärjestelyn suunnitelmia huomattavasti ennen Nokian liiketoimintojen surkastumista, siis silloin kun vielä paljon oli vielä tehtävissä, ja osakkeen arvon ollessa jopa 10-12 euroa. Koska Nokia näyttää toteuttavan kirjan laskelmointia vääjäämättömin robottiaskelin niin hyvässä kuin pahassakin, kannattaisi seuraavaksi aloittaa kirjan oppien tietoinen toteutus. Siihen on juuri ja juuri aikaa, ja toimissa voitaisiin onnistua.

Kaavio Lentoturmien ja yhtiötuhojen vertailu. Lento-onnettomuuksia voidaan verrata vakavuusasteiltaan yhtiöiden tuhoutumiseen. Pienen yhtiö kaatuminen vastaa pienkoneen laskeutumista puuhun. Suuren yhtiö romahdus 65 eurosta 2:een euroon vastaa vakavuudessaan Concorden tai kahden jumbojetin törmäystä.

Nokian kotikutoinen turma katkaisi lennon mobiilikommunikaatiossa

Nokian osakkeen arvon romahtaessa torstaina 14.6.2012 ennätykselliset -17,81 % aina arvoon 1,828 euroa, on aika koettaa perusteellisesti selvittää, mitä tapahtui ja on tapahtunut Nokiassa ja sen ulkopuolella tässä ICT-teollisuushistorian merkittävässä epäonnistumisessa. Nokiasta olisi syytä tehdä ns. lentoturmatutkinta (Aircrash Investigation, National Geographic) aivan erityisesti Nokian osakkeenomistajien, investointipankkien ja salkunhallitsijoiden puolesta. Suomessa olisi myös tehtävä erityisen syvällinen tutkinta insinööri-, muotoilu-, suunnittelu- ja johtajakoulutuksesta, koska Nokian kohdalla kaikki nämä ovat epäonnistuneet. Tutkinta olisi syytä laajentaa globaaliksi, sillä Nokia käytti kaikkien merkittävimpien yliopistojen ja konsulttien opit liiketoiminnassaan, joilla yhtiö tuhottiin kaikilta osin. Juhani Risku Nokian lentoturmatutkinnasta Yle Radio 1, Ykkösaamu pe 15.6.2012. Uusi Nokia -kirjassa on ennakoitu kuvaus turman syistä, jotka johtivat Nokian sakkaamiseen. Jos kirjan oppeja olisi sovellettu jo syksyllä 2009, kun kirjan esiversio jaettiin Nokian sisällä, olisi yhtiö vielä itsenäinen, 25000 henkilöä ketterämpi ja voimakkaassa nousussa Applen ja Googlen paaluttamassa liiketoiminnassa.

Turmatutkinnassa on tärkeätä selvittää, mitä muuta yhtiön hallitus, johtokunta ja muut vastuulliset johtajat tekivät aikana, jona yhtiön kohtalo ratkaistiin. Applesta tiedetään, että Steve Jobs työskenteli koko ajan, useita tunteja päivässä, visioivan ja suunnittelevan ydintiiminsä kanssa. Jobs myös sparrasi, kritisoi ja raivosi, hän myös irtisanoi reippain ottein tyhjänpuhujat ja valmisteli mediakonglomeraatit, operaattorit ja ohjelmistonörtit puolelleen.

Draamakuva:  Tanssia kahdella näyttämöllä. Teeskentely- ja paistattelukulttuuriin kuuluu esiintyminen kahteen suuntaan, yhtiön sisällä ja julkisuudessa uskotellaan kaiken olevan hyvin ja hallussa. Laurel ja Hardy näyttävät mallia (Executive Handbook of Pretending Over Resigning).

Nokian hallitus ja johtoryhmä ovat olleet jo aiemmin, kaksi vuotta sitten, arvioinnin ja toimien kohteena. Juhani Risku Ilta-Sanomissa 15.9.2012 ja kirjassaan Uusi Nokia 8.4.2012 sivulla 26 (alla, irtisanottujen lista täyttynyt).

Turmatutkinnassa on myös selvitettävä kaikkien johtajakoulutusta antavien tahojen ja henkilöiden osuus Nokian alasajossa. Jokainen suomalainen, ja suuri osa ulkomaisista johtajakouluttajista, -konsulteista ja -professoreista, ovat olleet kiihdyttämässä oppeineen yhtiön typertymistä. Mitä muuta johtajakoulutuksessa on pielessä kuin että siinä pyritään tekemään johtajia henkilöistä, jotka pitäisi pitää mahdollisimman kaukana johtamisesta?

Yhteenveto: Nokian romahtaminen oli täysin itseaiheutettu, pääosin vision, strategian ja johtamisen kelvottomuuteen perustuva. Kun vuonna 2004 puhelinlaitevalmistus muuttui media-, kommunikaatio- ja Internet-palveluiden ja -sisältöjen kokonaisvaltaiseksi hallinnaksi, Nokiassa alkoi pretending culture, teeskentely- ja paistattelukulttuuri, jossa oltiin ymmärtävinään, osaavinaan, tekevinään ja johtavinaan mobiilikommunikaation suurta aaltoa, aikana jona Apple ja Google valmistelivat tuotteita kuten iPad, iPhone, iTunes, AppStore ja niihin liittyvät mediakontaktit, Earth, Street View, Gmail, Docs, Maps, Scolar, Translate, AdWords ja Android. Suomeksi sanottuna: Nokiassa ei kertakaikkiaan osattu ainuttakaan asiaa, joka olisi pelastanut yhtiön. Todisteena tästä jyrkähköstä lauseesta ovat osakekurssin kehitys ja liiketoiminnan romahdus, johtajiston pako ja selittelyiden jalostuminen hienovaraisiksi itsesyytöksiksi, yllätysten ihmettelyksi ja puhtaaksi uskonnoksi (usko 1, usko 2, usko 3, usko 4, usko 5, usko 6, usko 7). Silloin kun yhtiön ylin johto ei enää tiedä asioista, suunnitelmista ja tulevaisuudesta, ollaan menetetty kaikki visioinnin, johtamisen ja keskinäisen tuen voima henkilöille, jotka yhtiössä sattuisivatkin tietämään jotain. Kun ammattitaito ja ammatillinen ote, visiointikyky ja alan kansainvälinen kyvykkyys on menetetty, yhtiö ajautuu uskomaan ja luulemaan itsestään sellaista, mitä menestyneemmät kilpailijat eivät koskaan tekisi.

Turmatutkintaa ei haluta kovin hanakasti

Epäonnistuneiden yhtiöiden hallitukset ja johtokunnat eivät puolla turmatutkimusta, koska ne ovat itse olleet keskeisimmin aiheuttamassa yhtiöiden tuhoutumisen. Tutkintaa eivät myöskään kannata kehnon koulutuksen järjestät, rahoittajat ja hallintovirkamiehet, koska he ovat osaltaan vastuussa yhtiöiden henkilökunnan heikosta laadusta. Koulutus ja hallinto ovat myös erityisen värittyneitä poliittisesti, joten Nokian ja vastaavien yritysten rapautuessa sama kelvoton koulutus mitä todennäköisimmin jatkuu yliopistoissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Turmatutkinta on myös erityisen vastenmielistä kollegoille ja muille silmäätekeville, joilla on henkilökohtainen tai sosiaalinen riippuvuussuhde pilatun yhtiön johdon jäseniin. Miljardeja hukanneiden ja yhtiön liiketoiminnalliseen takalukkoon ajaneiden henkilöiden virheet vaietaan ja heidät kutsutaan uusiin haastaviin tehtäviin, joista heidät pitäisi kaikin keinoin pitää erossa. Sen sijaan, että näitä tuhoja aiheuttaneita henkilöitä ojennettaisiin, lähetettäisiin koulutukseen tai asetettaisiin edesvastuuseen, heille langennut glooria mahdollistaa vastaavien alasajojen uusiutumisen, ystävien tuella tietenkin.

Draamakuva:  Syyntakeettomat tollot yhtiön omistajina, johtajina ja työntekijöinä. Sen lisäksi, että yhtiön vastuulliset henkilöt ovat piilohölmöjä, heidän ystäväpiiri, kollegat ja yhteiskunnalliset tukijansa typertyvät. Stan Laurel esittää vakavasti typerää ihmistä.

Yhtiöiden tuhoutumisesta ei opita mitään, koska tapahtuneen tutkintaa ei haluta suorittaa. Vielä vähemmän syöksykierteessä olevia yhtiöitä halutaan laittaa kuntoon silloin kun se vielä olisi mahdollista eli lievän laskukauden aikana, koska meillä on yksi taho, joka edustaa ns. tyhmää rahaa (dumb money). Tämä taho on omistajat. Tyhmä raha eli passiiviset omistajat ovat keskeisin tekijä antaessaan luvan yhtiön tuhoamiseen. He kuitenkin voisivat muuttaa toiminnallaan sijoituksensa ja omaisuusmassansa tuottavaksi ryhtymällä aktiivisiksi omistajiksi.

Logo OCC Owners’  Care Consortium. OCC on aktiivisen omistajan ja investorin luottamusmies ja kumppani. Yhtiön omistajat valtuuttavat OCC:n organisoimaan tuuliajolle joutunut yhtiö uudelleen ja johtamaan sitä yli muutosvaiheen. OCC:n päätehtävänä on varmistaa omistajien omaisuusmassan säilyminen ja kasvaminen. OCC ohittaa yhtiön hallituksen ja johtoryhmän ja toimii suoraan omistajien edunvalvojana. ICC Investors’  Care Consortium on OCC:n tytäryhtiö.

Näin ollen vain osakkeenomistajilla on intressi ja mahdollisuus teettää tutkinta. Tutkintaa kannattavat myös muutamat ”vapaat ryhmät”, jotka ovat viisauksissaan antaneet typerryttäviksi kutsuttavia ohjeita kuten ”pitäisi tehdä parempia tuotteita” ja ”innovaatioita pitäisi tehdä enemmän”. Nämä viisaat ryhmät ovat analyytikkoja, professoreita ja tutkimuslaitosten tutkijoita. He saavat sanansa julki tietysti journalistien kautta. Ohessa lyhyt lista tajunnan räjäyttävistä neuvoista, jotka kannattaisi saattaa Nokian tietoon:

On suorastaan ihmeellistä, miten arvottomia ajatuksia sinänsä ns. ammattilaiset sanovat julki. Ylimmällä abstraktiotasolla Nokian pitäisi tehdä satojen miljardien voittoa vuosittain, hiukan alemmalla tasolla sen pitäisi tehdä kymmeniä miljardeja voittoa. Nämä neuvot olisi pikaisesti saatava yhtiön tietoon analyytikkojen, tutkijoiden ja professorien arvovallalla!

Kaavio Konseptointiprosessi. Muotoilu jakautuu eri muotoilualueiden ja muotoiluprosessin vaiheiden mukaan useaan eri osaan. Yhteistä esineiden, prosessien, sisällön ja palveluiden osilta muotoilussa ovat mm. visiointi, idean ja intressien ristiinajo, vaikutussuhteiden, suuruusluokkien ja riippuvuussuhteiden hallinta. Kukin yksittäinen aihe asettuu permutaation mukaiseen järjestykseen, jonka laajuus on aiheiden määrän mukainen kertoma. Esimerkkinä projekti, tuoteidea tai ominaisuus, jossa on seitsemän (7) muuttujaa, on sille 5040 tosistaan poikkeavaa yhdistelmää. Tyypillinen käyttöliittymään ja mobiilipalveluun liittyvä kokonaisratkaisu sisältää 10-25 päämuuttujaa tai välttämätöntä tekijää, jolloin vaihtoehtoja on 3 628 800 … 15 511 210 043 330 985 984 000 000 (3,6 miljoonaa — 15,5 kvadriljoonaa). On sanomattakin selvää, että kaikkia vaihtoehtoja ei kannata käydä läpi edes 4 miljardin euron R&D-budjetilla. Tässä kohtaa tehdään ero muotoilubimbon ja seniorimuotoilijan välillä: seniori tietää, tuntee ja osaa käytännössä kaiken sen, mitä seuraavaksi on tehtävä. Bimbo teeskentelee häkellyttävän ammattimaisesti silmää räpäyttämättä.

Jos nämä viisaat tietäisivätkin hitusen siitä, mitä 500 projektia kannattaa kiirehtiä ja painottaa koko 20000 projektin yhtäaikaisesta sotkusta, heidän kannattaisi alkaa puhua. Jos he tietäisivät, mitä tuhatta yksityiskohtaa on visioitava, suunniteltava, konseptoitava, prototypoitava, testattava, toteutettava ja johdettava silloin kun kaksi tai kolme uutta ominaisuutta halutaan liittää yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi, joka hakkaa jo olemassa olevat Applen ja Googlen palvelut, he häpeäisivät edes hetken ja vaikenisivat iäksi.

Kuva Esimerkki Googlen systeemisestä järjestelmästä, Street View. Katukamerasta on pitkä matka helppokäyttöiseksi Internet-palveluksi. Google on ylivertainen toteuttamaan järjestelmiä, joita muut yhtiöt eivät edes saisi mieleensä. Nokiassa Street Viewn kaltainen järjestelmä olisi naurettu pihalle kaikissa johdon kerroksissa. Esimerkki Applen systeemisestä järjestelmästä on iPhone (alkup. Business Insider).

Oman arvioni mukaan Nokiassa oli vuosina 2004-2012 noin 50 henkilöä, joilla oli ymmärrys siitä, että juuri niitä 20000 projektia on kyettävä hallitsemaan. Näistä 50:stä noin 20 henkilöä olisi kyennyt osallistumaan tärkeimpien hankkeiden visiointiin, suunnitteluun, konseptointiin, prototypointiin, testaukseen ja toteuttamiseen. Vain kaksi (2) olisi kyennyt johtamaan tätä systeemistä kokonaisuutta, jolla Nokia olisi 20000 projektin ytimellä noussut vuosina 2004-2012. Viimeinen näistä kahdesta johtajasta lähti keväällä 2012 Nokiasta. Huomattakoon, että yksikään 50:stä kyvykkäästä henkilöstä ei kuulunut Nokian ns. kenraalikuntaan (koko artikkeli).

Lopulta kuitenkin ainut uskottava ryhmä turmatutkinnalle ja rapautuneen yhtiön suunnanmuutokselle voisivat olla osakkeenomistajat. Heidän sananvaltaansa olisi kohennettava uusin järjestelyin. Näitä järjestelyjä voisivat olla  Owners´ Care Consortium OCC, joka organisoi turmatutkinnan, potkii kelvottomat johtajat ja hallitukset pois, strukturoi yhtiön uuteen asentoon ja johtaa sitä muutosvaiheen yli. Tarvetta OCC:lle olisi Nokian ohella mm. Sonyssa, RIMmissä ja Yahoossa.

Mitkä ovat suurimmat syyt yhtiön tuhoutumiseen?

Yhtiö tuhoaa itse itsensä. Suuren yhtiön kasvaessa sen liiketoiminnan ydin muuttuu, liiketoiminnassa tapahtuu ns. abstraktiomuutos (abstraction shift, abstraction lift). Nokia on muuttunut puuhiokkeen tuottajasta pehmopaperin valmistajaksi, tuotteet vaihtuivat kumituotteista kaapeleihin, merikaapeleista puhelinkeskuksiin, keskuksista vähitellen matkapuhelimiin. Nyt 2000-luvulla yksinomainen matkapuhelinten tuotanto on muuttunut sopimusvalmistamiseksi, eli puhelinvalmistus on bulkkiutunut. Matkapuhelintuotannon abstraktiomuutos seuraavalle tasolle on tapahtunut kommunikaation, median, sisällön- ja palvelutuotannon ja Internet-läsnäolon kautta. Tässä Apple ja Google ovat onnistuneet, toisistaan poikkeavin strategioin. Nokia puolestaan on ajautunut pilkkoutuneeseen yhteistyöhön Microsoftin kanssa, jossa Microsoft hoitaa hyväkatteisen, 25-35 %:n marginaalin liiketoiminnan, Nokia 3-5 %:n marginaalin puhelinten perustuotannon.

Yhteenveto: Nokiassa ei ollut tarpeeksi kattavaa visiota, ei tarpeeksi voimakastahtoisia johtajia laatimaan toimivaa strategiaa, jolla Nokia olisi pysynyt itsenäisenä. Nokiassa ei myöskään ollut ainuttakaan kommunikaatiota, mediaa, teknologiaa, muotoilua ja niiden yhtäaikaista johtamista hallitsevaa voimakastahtoista ja intohimoista henkilöä tekemään Nokiasta kilpailukykyistä yhtiötä muuttuneeseen markkinatilanteeseen. Nokiassa oltiin myös myöhässä älypuhelinten suunnittelussa.

_________________._________________

Hölmöily henkilöityy. Kun yhtiö tuhoutuu, tapahtuu se erittäin aktiivisen inhimillisen toiminnan seurauksena. Yhtiössä laaditaan aktiivisesti visio, ja se osoittautuu huonoksi. Strategiat laaditaan aina harkitusti, ja kun ne eivät toimi, on ne laadittu harkitusti huonoiksi. Visiot ja strategiat ovat käytännön ammattilaisten ja johtajien keskeisintä työtä. Kun visiot ja strategiat osoittautuvat huonoiksi, ovat ammattilaiset ja johtajat epäkelpoja.

Draamakuva:  Hölmö ei koskaan saa tietää, että hän on hölmö. Ihmisen ymmärryskyvyllä on evolutiivinen tehtävä. Typerys ja hölmö hyötyvät eniten ymmärryskyvyn rajoituksesta. Se, että hän ei koskaan ymmärrä, miten paljon hän pelkällä olemassaolollaan ja usein aktiivisella toiminnallaan tuhoaa maailmaa, antaa aikalaisten hämmästellessä tälle tollolle lisää puhtia hölmöilyyn. Stan Laurel esittää maailman tolloja reaalirooleissaan.

Yksi liike-elämän tärkeimpiä CV-listoja olisi typerysten julkinen hakutaulukko, josta voisi tarkistaa, että yhtiö ei ole palkkaamassa jälleen yhtä tuhoisaa henkilöä entisten lisäksi.

Yhteenveto: Turmatutkimus listaa nämä henkilöt ja julkaisee ne vastaisten onnettomuuksien estämiseksi.

_________________._________________

Yllätykset, joita Nokia on kohdannut, ovat puhdasta osaamattomuutta kaikilla johtamisen tasoilla. Nokiassa on yllätytty johtamisen ongelmiin, kilpailijoiden vyörytykseen ja oman liiketoiminnan nopeaan tuhoutumiseen.

Jokaisessa suuryhtiössä in ns. Business Intelligence -yksikkö, jossa tehdään liiketoiminnan ja sen ympäristön analyysia, kilpailija-analyysia ja trenditutkimusta. Vielä vuonna 2008 Nokiassa oli näissä tehtävissä yhteensä noin 500 henkilöä ympäri maailmaa. Tietysti jokainen koulutettu ammattilainen, etenkin suunnitteluasenteella toimiva vastuullinen työntekijä, seuraa alansa kehitystä niin, että voisi itse olla kehityksen kärjessä. Kyse on pelkästään kaiken yhtiössä olevan vallitsevan tiedon keräämisestä ja hyödyntämisestä jollain järkevällä tavalla. Nokiassa tämä ei ole toiminut kaikesta datan keräämisestä huolimatta.

Merkittävin asia, joka yllätti Nokian, oli Applen iPhone vuonna 2007. Se esiteltiin 9.1.2007 ja se tuli myyntiin kesäkuussä 2007. Nokia Multimedian johtaja Anssi Vanjoki ei nähnyt tilanteessa kovin merkittävää kolausta Nokialle. Vanjoki lausui kuuluisat sanat: ”Tämä on yksi todiste siitä, että olemme olleet alusta saakka oikealla linjalla. Applen tavoitetaso ei ole kovin korkealla.” Kirjassa Uusi Nokia yhtiön sisäisestä arroganssista sanotaan seuraavaa: aggressiivi (aggressiivi tarkemmin), modus, ponsitapa, esim. reagointi iPhoneen v. 2007-2008: “vittu ne mitään puhelimia tee”, jonka jälkeen selittelymuoto “vittuse nyt vaan on yks puhelin”, lopuksi vanhan Nokian uhoa: “vittume näytetään niille ens vuonna”. Oikeastaan tässä on päivälleen tarkasti se ajankohta, jolloin Nokia putosi, tiistai 9.1.2007.

Kirjassani Uusi Nokia sivuilla 108-109 artikkelissa ”Miljoonien tulevaisuusanalyysejä ei lueta” kerron, että analyysit menevät hukkaan, koska niitä ei haluta hyödyntää. Itse asiassa, niitä ei voida hyödyntää, koska strategiaa toteutetaan kirjaimellisesti henkilökohtaisen, tiimi- ja organisaatiokohtaisten tavoitteiden ja bonusten vuoksi. Yksikään liiketoimintadynamiikkaan kuuluva tekijä, esimerkiksi kilpailijoiden yllättävät lanseeraukset, eivät johtaneet mihinkään analyysiin, reaktioon tai toimintaan. Syinä tähän olivat mandaatin ja rohkeuden puute, palautekanavan ja vastuullisen hengen puute, ja puhdas välinpitämättömyys yhtiön selkeästä rapautumisesta. Tässä on tärkein syy olla palkkaamatta ainuttakaan nokialaista miltään tasolta uusiin yrityksiin, sillä jokainen oli vastuussa yhtiöstä, mutta kukaan ei ajoissa huolehtinut, kritisoinut ja ottanut henkilökohtaista riskiä saadakseen Nokiaa vaivaavan vinoutuman korjattua. Miten yksikään nokialainen olisi nyt onnettomuuden tapahduttua yhtään sen vastuullisempi uudessa yhtiössä?

Yhteenveto: Vakavaa miljardibisnestä tekevässä yhtiössä minkään asian ei pitäisi tulla yllätyksenä. Viimeistään finanssiorganisaatiossa olisi erilaisista liiketoiminnan tunnusluvuista osattava päätellä, että kilpailijatilanne muuttuu. Nokiassa on arvioitu väärin ja yllätytty. Tässäkin henkilöityminen on selkeää: kaikki hallituksesta johtoryhmän kautta aina keskijohtoon saakka eivät ole tienneet mitä yhtiössä pitäisi tehdä. Nämä henkilöt on varsin hyvin listattu julkisesti Nokian omilla webbi-sivuilla ja Linkedin-palvelussa, joten heidän rekrytointiaan on helppo varoa vastaisuudessa.

_________________._________________

Osakkeen arvon manipulointi epäonnistui. Nokia osti omia osakkeita vuosien 2003–2008 aikana yhteensä 18,6 miljardilla eurolla 15,9 euron keskihintaan (tänään 26.6.2012 osakkeen arvo 1,71 euroa). Nokia siis hukkasi yli kolme miljardia euroa vuosittain 2003–2008 välisenä aikana, jotka olisi voitu käyttää tuotekehitykseen, yritysostoihin ja osinkoihin.

Kuva Googlen Street View. Street View on yksi hienoimmin toteutetuista monimutkaisista systeemisistä Internet-pohjaisista palveluista. Se on yhdistelmä loistavaa insinöörityötä kuvausjärjestelmineen, joka tekee saumatonta kuvaa paikoista, joissa kameraa on kuljetettu. Kuvat on liitetty karttajärjestelmään, johon on helppo liittää metadataa. Google toteuttaa palveluita, joita muut yhtiöt eivät kykene tekemään, eikä vastaavaa kilpailevaa järjestelmää enää kannata toteuttaa.

Nokian kilpailijat kehittivät juuri vuosina 2003–2008 kaiken sen, mikä asiakkaita on kiinnostanut mobiili- ja kommunikaatioalalla. Silloin Apple aloitti ensin iPadin kehityksen, jonka teknologia, käytettävyys ja palvelut toteutettiin ensin iPhonessa (ks. linkistä kohta History, sen kolmas kappale). Käsittämättömän laaja Googlen Internetin tuote- ja palveluvalikoima ja sen taustalla olevat teknologiat ovat juuri sitä, minkä olisi kuvitellut olevan Nokiassa vahvan insinööriosaamisen ydintä. Voi vain kuvitella mitä kaikkea esimerkiksi Google Street View -palvelussa on visioitu, suunniteltu ja organisoitu, että saadaan autolla,  veneellä, moottorikelkalla ja patikoimalla taltioitava kuva- ja paikkadata kartalle kaikkien ihmisten käyttöön älypuhelimessa! Olisiko tällainen mitä hulluin idea ja insinöörityö koskaan edennyt Nokiassa? Vastaan kokemuksella: Tällainen ei olisi koskaan onnistunut Nokiassa, monestakin syystä: Nokian visio oli vain merkityksetön sanaluettelo, Nokian strategia vain toivelista, johtaminen ponnetonta toimissaan mutta pompöösiä uhossaan, insinöörit lopultakin keskinkertaisuuksia ja muotoilijat arkoja koristelijoita.

Yhteenveto: Nokia ei olisi koskaan hyötynyt omien osakkeiden ostoon hukatusta 18 miljardista eurosta innovoinnissa ja tuotekehityksessä, koska Nokiasta on aina puuttunut voimakas ja vahvatahtoinen visionääri.

_________________._________________

Omistaja on epäpätevä ja tappionsa ansainnut. Omistajan rooli suuren pörssiyhtiön kohdalla on olla yrityksen talutusnuorassa tai väistyä omistajuudesta. Omistaja voi äänestää pörssiyhtiössä vain joko ostamalla lisää osakkeita, pitämällä osakkeet tai myymällä ne pois. Omistajan kohtalona on olla passiivinen suhteessa yhtiön ohjaamiseen. Edes suurilla investointipankeilla ja salkunhallitsijoilla ei ole perinteisesti aktiivista roolia, nekin vain joko pitävät tai luopuvat osakkeista.

Nokian kohdalla voidaan erittäin selvästi sanoa, että kaikki omistajat ovat olleet huolimattomia, välinpitämättömiä ja jopa tyhmiä omaisuusmassansa valvonnan ja kartuttamisen puolesta. Yllättävintä on suurten investointipankkien ja salkunhallitsijoiden hyväksymä osakkeen arvon romahdus ilman vaikuttamista yhtiön toimintaan. Pankit ovatkin viime vuoden shortanneet Nokian osaketta kaikin keinoin, jotta tappioita voitaisiin tasata. Tämä puolestaan on kiihdyttänyt osakkeen arvon laskua.

Suomalaiset osakkeenomistajat, ns. tuulipukukansa, saakin hävitä eniten, sillä se haluaa vain voittoja kuitenkin pysyen osakkeiden pitkäaikaisena omistajana (holdari). Peliosakkeilla pitäisi osata pelata, niihin ei pidä rakastua. Monella holdarilla Nokian osakkeiden keskihinta on 10-25 euroa, sillä osakkeita on ostettu vuosina 1998-2001, ja uuden nousun aikaan vuonna 2007. Kun osakkeen arvo laski pysyvästi 10 euroon ja sen alle, kuviteltiin, että se on jo niin halpa, että osaketta ostettiin lisää (tankattiin lisää). Kansanosakkeeksi Nokia tuli juuri vuosina 2010-2012, jolloin kurssi laski kaavalla 10-9-8-7-6-5-4-3-2 euroa (Pörssisäätiö).

Yhteenveto: Omistajilla ei ole sitten KOP- ja SYP-pankkien ollut mitään sananvaltaa Nokian liiketoimintaan. Hyvinä kurssinousun vuosina oli helppoa olla passiivinen omistaja, kuten hyvien osinkovuosienkin aikana. Mutta nyt kaksinkertaisen murskatappion, osakekurssin ja myynnin tuhoutumisen aikana, omistaminen on katastrofaalista. Oikeastaan kyse on kolminkertaisesta murskatappiosta, sillä Nokian odote menestyksestä mobiilimarkkinoilla on huono.

_________________._________________

Systeemisyys — elinkelpoisuutta monimutkaisimmillaan

Kartta Monimutkainen järjestelmä. Jos universumi ja luonnon ekosysteemi ovat monimutkaisia, ihmisen seksuaalisuus todennäköisesti on kompleksisempi sekä ailahtelevaistuudessaan että intresseissään. © Franklin Veaux 2010, Xeromag.

Systeemisyys. Se, että maailmassa ei ole ainuttakaan yksinkertaista asiaa, ei itsessään ole syy epäonnistumiseen ilmiöiden, rakenteiden ja liiketoimintojen ymmärtämisessä. Systeemisyys on monimutkaisuuden eksponentiaalinen muoto: systeemisyys on toisistaan riippuvien välttämättömien monimutkaisten ilmiöiden elinkelpoinen muoto. Systeemisyyttä kuvastaa Applen liiketoimintamalli, jossa se tulouttaa tuottoja puhelinlaitemyynnin ohessa myös operaattorisopimuksesta, jaettavasta sisällöstä ja myytävistä ohjelmista. Nokiassa verratonta systeemisyyden luovuutta ja hallintaa osoittivat Nokia Networksin NetAct™-verkonhallintajärjestelmä ja Nokian logistiikka- ja valmistustoiminnot, jotka toivat kilpailuetua vuosiksi. Systeemisten järjestelmien ymmärtäjiä on vähän, systeemisten järjestelmien suunnittelijoita on vielä vähemmän ja systeemisten järjestelmien suunnittelun ja ylläpidon johtajia on maailmassa kerrallaan vain muutamia. Esimerkinomaisesti: yksi tällainen kuoli vuoden 2011 lokakuussa, Steve Jobs.

Systeeminen kokonaisuus on monimutkaisin mahdollinen ymmärrettävissä ja hallittavissa oleva toimiva ja elinkelpoinen järjestelmä. Systeemisessä kokonaisuudessa kaikella on riippuvuus- ja vaikutussuhde elinkelpoisuuteen. Maailma on laajin systeeminen kokonaisuus, mutta sen ymmärtämistä haittaa ihmisen ymmärryskyvyn raja, jolla puolestaan on laaja vaihteluväli. Inhimillisesti monimutkaisin suunniteltavissa, rakennettavissa ja hallittavissa oleva systeeminen kokonaisuus on kaupunki, jonka koko on noin 10000 asukasta, joka on omavarainen ja ekotaseeltaan positiivinen. Tällainen kaupunki tarvitsee vielä prototyyppinsä, jonka mukaisella mallilla maailman muut kaupungin uudelleenorganisoidaan.

Nokiassa on NETin, Nokia Networksin, vuoksi ollut aina suuri joukko systeemisyyden asiantuntijoita. Vuonna 2001 Nokian verkkoliiketoiminta oli menestysbisnestä, mutta NMP, Nokia Mobile Phones, oli organisaationa jo paljon seksikkäämpi kuin NET. NETin introvertit insinöörit eivät koskaan päässeet vaikuttamaan NMP:n systeemisyystarpeeseen, jota toki ei NMP:ssä ymmärrettykään. Toisaalta, en ole tavannut kuin kaksi NETin insinööriä, jotka olisivat voineet tehdä Nokiasta Applen kaltaisen media-teknologia-Internet-systeemin. NMP lähti lopultakin valmistelemaan Nokian nykyistä sopimusvalmistajan kohtaloa jo vuonna 2001.

Yhteenveto: Systeemisyys on inhimillisesti niin vaativa ymmärrettävä, suunniteltava ja johdettava elinkelpoisen kokonaisuuden muoto, että oikeastaan ketään ei voi syyttää epäonnistumisesta. Kun liiketoiminta ja sen ratkaisut kasvavat mittasuhteisiin, jotka hallittiin Applessa ja Googlessa, mutta ei Nokiassa, voidaan vain todeta Nokian epäonnistuminen luonnonlaiksi ja siten erittäin hyväksyttäväksi. Näin systeemisyyden taitajat, insinöörit, aiheuttivat Nokian hiipumisen. Heillä ei sittenkään ollut riittävästi kykyjä, intohimoa ja rohkeutta tuotekehityksessä. Risku systeemisyydestä kesällä 2011.

_________________._________________

Turmatutkintaa edeltävä tilanne ja roolit

Paljon on tapahtunut ennen turmatutkintaa. Firma on tuhottu, jälkiä on peitelty, typeryksiä on monta sorttia ja he saavat arvovaltaista tukea, epäkunniallisin perustein.

Yhtiön hallitus. Tuhotun yhtiön hallitus on kaikin mittarein pyhä ja koskematon. Siihen on nimitetty maailman parhaat henkilöt, jotka ohjaavat yhtiötä menestykseen ja valvovat omistajan etuja. He työskentelevät yhtiön voittokulun eteen. Miksi Nokian tapauksessa yhdelläkään ei ole ICT-alan koulutusta, kokemusta tai asemaa vastaavassa yrityksessä? Miksi hallitus tapaa vain kolme kertaa vuodessa? Mistä he keskustelevat tapaamisissa? Pitääkö siellä edes keskustella? Pitäisikö hallituksen tehdä jotain konkreettista? Mitä on konkretia?

Mitä finanssialaa edustava hallituksen jäsen voi tuoda finanssi-ihmisillä kyllästettyyn yhtiöön? Miten vauvanhoitotuotteet, lemmikkieläinten ruuat ja parranajovaahto liittyy Nokian liiketoimintaan? Riittääkö arkiajattelu hallitusammattilaisen panokseksi suuryhtiön painiessa globaalien mediateknologiaan ja tulevaisuuden kommunikaatioon liittyvien ongelmien kanssa?

Draamakuva:  Johtokunta sille ominaisimmassa työssä. Todellisuus on niin ihmeellinen, ettei sitä voi uskoa todeksi. Kun johtoryhmä pohtii sana-assosiaatioina yhtiönsä tuhon alkua, keskikohtaa ja loppua, saadaan universaalien käsitteiden lista, josta herkimmät runoilijat olisivat kateellisia. Voivatko ”menestys, tarkoitus, kuluttaja, sitoutuminen, intohimo, vaikutus, inspiraatio, tulos ja rakkaus” olla miljardiyrityksen ylimmän johdon käytännön viesti osakkaille ja henkilökunnalle? Stan Laurel ja Oliver Hardy simuloivat samaa asiaa kuvan keskellä.

Yhtiön johtokunta eli johtoryhmä. Tarvitaanko johtoryhmässä alaa tuntevia henkilöitä vai onko ryhmä olemassa jotain muuta tehtävää varten? Nokian johtoryhmä oli asiantunteva vuosien 1993-2000 liiketoimintatilanteessa. Silloinen Dream Team oli Nokian Networksin verkkoliiketoiminnan mukaan viritetty, eli jokainen lakimiehiä ja ekonomeja lukuun ottamatta tiesivät, miten radiosignaali siirtyy kännykästä linkkimastoon. Heti vuonna 2001, jolloin ensimmäisiä Symbian-puhelimia suunniteltiin ja valmistettiin, alkoi liiketoiminnan abstraktiomuutos kohti kommunikaatiota ja mediaa. Tällöin jokaisen jäsenen, niin hallituksen, johtoryhmän kuin muunkin johtajiston ja lattiatason insinööreiden osaaminen, pätevyys ja kyvykkyys laskivat lähelle nollaa, sen kummallekin puolelle.

Yhteenveto: Nokian liiketoiminnan henkinen ja sisällöllinen romahdus alkoi yhtäaikaisesti osakekurssin romahtamisen kanssa, sillä vuodesta 2001 valmisteltiin kaikki se, mistä myöhemmin Apple ja Google ammensivat menestyksensä.

_________________._________________

Turmatutkinnan selvitysmies ja objektiivisuus

Nokian lentoturmatutkinnan selvitysmiesten pitäisi olla yhtä perusteellisia ja lahjomattomia kuin Raimo Sailas perusankarana ja Lauri Tarasti vaalirahoitus- ja dopingskandaalien tutkinnassa. Tutkinnan suorittajien on oltava ehdotonta maailman huippua ja myös riippumattomia ja kyllin siviilirohkeita lausunnoissaan. Tutkimuslaitosten ja yliopistojen arviointi antaa suuntaa tutkinnalle vain osittain, sillä ihanteellisimmassa tapauksessa arviota tekisivät myös liiketoiminnassaan menestyneiden Nokian kilpailijoiden edustajat kuten Apple, Googlen ja Samsungin johdon jäsenet. Tutkintaan eivät saisi osallistua suomalaisten oppilaitosten professorit, konsultit, journalistit, analyytikot, eivätkä omistajat ja sijoittajat.  Näin siksi, että he ovat olleet tukemassa Nokia-onnettomuutta kolmesta syystä, pätevyyden, kyvykkyyden ja siviilirohkeuden puutteen vuoksi. Poliitikotkin olisi pystyttävä eliminoimaan turmatutkinnasta, sillä heillä on usein lukuisasti intressejä, joilla ei tavoitella yhteistä hyvää, vaan rajalliselle ryhmälle valtaa seuraavissa vaaleissa.

Nokian lentoturmatutkinnan suurin ongelma on riittävän pätevien henkilöiden löytäminen. Kun kyse on yhtäaikaisesti mediasta, kommunikaatiosta, teknologiasta, rahoituksesta ja johtamisesta, jotka edellyttäisivät leonardolaisten renessanssi-ihmisten löytämistä, joudumme luultavimmin tyytymään arkiajattelijoiden lausuntoihin tyyliin ”... Nokian olisi pitänyt tehdä parempia puhelimia…” tai ”… Nokia on aina noussut ahdingosta”.

Jos päteviä henkilöitä löydetään, on heille korvattava analyysistä ja rakenteiden uudistamisesta moninkertainen palkkio tuhon aiheuttaneisiin johtajiin verrattuna.

Objektiivisinta turmatutkimus olisi, jos tuhotun yhtiön kilpailijat kertoisivat seikkaperäisesti, mikä meni pieleen. Tätä ei tietysti koskaan tapahdu, sillä kilpailija toimisi tällöin konsulttina auttamassa vastustajaansa miljardien arvoisilla ohjeilla ja suunnitelmilla. Teoriassa voisi ajatella, että Steve Jobs olisi voinut kertoa varsin tarkoin, mitkä sata tai tuhat asiaa Nokiassa tehtiin väärin. Tämä on ajatusrakenteena osuva, koska Nokia visioi ja strategioi vuosina 2003-2005 juuri asioita, jotka Apple toteutti vuosina 2006-2012.

OCC Owners’  Care Consortiumin henkilöstö koostuu ICT-alan, finanssialan ja johtamisen ammattilaisista ja heidän verkostostaan. OCC on ainut suuryhtiöiden osakkeenomistajia palveleva asiantuntijaorganisaatio, joka johtaa pulaan joutuneen yhtiön takaisin tuottavaksi.

Kaavio Nokian osakekurssi 1996-2012, Kauppalehti 14.6.2012. Nokian osakekurssin arvo on palannut vuoden 1996 tasolle. Nokian vieraili mobiilimaailmassa vuosina 1998-2012 itsenäisenä yhtiönä tehden suurta liiketoiminnallista tulosta mutta vähäistä arvo omistajille.

Nokian nopeassa osakekurssin putoamisessa 65 eurosta 15 euroon vuonna 2001 alkoi Nokian suurten tuottojen aikakausi, vuonna 2008 alkoi nousun jälkeinen suuri ja lopullinen pudotus lähes 30 eurosta aina kahteen euroon. Kummassakin pudotuksessa on eri logiikka, kilpailutilanne ja yhtiön sisäinen toimintatila.

Yhteenveto: Nokian tapauksen selvitysmiestä tarvittaisiin erityisesti valtiollisella tasolla, jotta ammatillinen korkeakoulutus ja tutkimustoiminta voitaisiin uudistaa, tutkimus- ja kehitystyön rahoitus ja painopisteet tarkistaa ja nykyinen kansallinen innovaatiotoiminta romuttaa jalansijoilleen ja aloittaa toiminta paremmin strukturoituna ja johdettuna.

Turmatutkimuksen koollekutsujana ja tutkinnan organisoijana voisi toimia Valtiontalouden tarkastusvirasto ja rahoittajana Opetus- ja kulttuuriministeriö, joka jäävinä ei saa vaikuttaa tutkintaan lainkaan. Selvitysmiehenä Lauri Tarasti vahvistetuna muutamalla kotimaisella ja pääosin ulkomaalaisilla asiantuntijoilla tekisi tutkinnan. Noin 20 miljoonan euron tutkintakustannuksilla ja vastaavilla suunnittelukustannuksilla turmatutkijat toisivat 10-100 miljardin euron edun Suomen koulutukselle ja liike-elämän valtiollisille tukijärjestelmille.

_________________._________________

Mobiilialan luonne ja kilpailutilanne

Teknologia, media ja Internet yhdistyvät menetelmiltään, intresseiltään ja liiketoiminnoiltaan. Tässä liike-elämän suurimmassa muutoksessa monet vanhat ja suuret yhtiöt menettävät asemansa tai surkastuvat pieniksi toimijoiksi samalla kun uudet valtaajat syntyvät tyhjästä. Häviäjiä ovat mm. Polaroid, Kodak, Yahoo, Palm, Nokia, Sony, HP, Motorola ja Philips. Uusia tyhjästä syntyneitä ovat mm. Google, Facebook ja Twitter.

Teknologian, Internetin, median ja operaattoritoiminnan tulevaisuutta on helppo tarkkailla kartasta, johon on merkitty valtaosa nykyisin toimivista suurista ja globaaleista yhtiöistä. Alla on kartta ns. TAIC- tai SIMO -bisnesmallista, Technology-Access-Interest-Channel- tai Screen-Internet-Media-Operator -mallista. Kaikki merkittävimmät yhtiöt pyrkivät rakentamaan kokonaisuuden, jossa koko TAIC-SIMO -ketju on sen hallinnassa. Tällä hetkellä vain Applella on tämä kokonaisuus hallussaan, Google lähestyy sitä hyvää vauhtia. Facebook, Amazon ja Microsoft pyrkivät vauhdilla kokoamaan puuttuvia osia täydentämään elinkelpoista bisnesmallia. Vaikeinta TAIC-SIMO -mallin kokoamiselle on puhtailla teknologiayhtiöillä, vanhan median yhtiöillä ja verkko-operaattoreilla. On todennäköistä, että muutama globaali mediayhtiö liittoutuu kokonaismallin rakentamiseksi, mutta heillä on kiire. Suurin ongelma heille on visionäärin ja johtajan löytäminen. Heitä on vain muutama vapaana.

Kaavio Technology-Access-Interest-Channel– eli Screen-Internet-Media-Operator -malli ryhmittelee yhtiöt niiden alkuperäisen ja nykyisen liiketoimintamallien mukaan ympyräkartalle. Katso tarkemmin TAIC-SIMO -malli.

Nokian tulevia vaikeuksia valmisteltiin vuoden 2008 organisaatiomuutoksessa. Siinä kaksi Nokian johtajiston heikoimmiksi lenkeiksi kehittyvät Mary McDowell ja Tero Ojanperä saivat johdettavakseen sellaista, mistä he eivät ymmärtäneet mitään. Juuri näillä saroilla, yhtiön kokonaisvaltaisessa kehityksessä ja strategiassa (Mary) ja viihteen ja yhteisöjen liiketoiminnassa palveluiden ja ohjelmistojen osilta (Tero), kilpailijat tekivät ihmeitä eikä Nokia saanut mitään aikaiseksi. Applen ja Googlen merkittävimmät tuotteet ja tämän päivän menestys valmisteltiin tuona aikana (Risto Siilasmaa vuoden 2008 vaikeuksista).

Yhteenveto: Suomessa ainoastaan muutamalla mediayhtiöllä on mahdollisuus ryhtyä TAIC-SIMO -mallin mukaiseen toimintaan globaalissa verkostossa. Hyvin strukturoituna ja johdettuna suomalainen osapuoli voisi toimia koollekutsujana ja keskeisenä kehittäjänä, jos toimiin ryhdytään nopeasti (vuoden 2012 aikana).

_________________._________________

Nokian valinnat

Nokia valitsi Microsoftin mobiilialan keskeisimpien kasvutoimintojen toteuttajaksi sen sijaan, että olisi itse jatkanut niiden toteuttamista. Nämä voidaan taata valmistamalla itse käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä, ohjelmistokauppa, sisällönjakelujärjestelmä, pilvipalvelut ja ohjelmistojen kehitysympäristö ja sen tuki. Nyky-Nokian tapauksessa nämä tekee Microsoft.

Kaavio “Nokia Microsoftin syleilyssä. Kaavio osoittaa Nokian, Navteqin, Skypen ja Yahoon aseman ja liikkumavaran Microsoftin valvonnassa Microsoftin konsortiosta puuttuvat TAIC-SIMO -mallin media- ja operaattoriulottuvuudet. Operaattorit tulevat karttamaan Microsoftia ja Nokiaa sen vuoksi, että Skype tarjoaa ilmaiset puhelut ja datasiirron, joista operaattorit elävät. Nokia toimii punaisten katkoviivojen rajaamalla alueella sopimusvalmistajan alisteisessa asemassa.

Yhteenveto: Nokian valinta vastaa kiinalaisen ZTE:n asemaa matkapuhelinalalla. Kilpailutilanne on aivan liian ankara älypuhelintenkin muodostuessa bulkkitavaraksi. Microsoftin vetämällä liittoumalla on vaikeata saada media- ja Internet-palveluita ja -yhteistyökumppaneita mukaansa, sillä Applella on jo valmiit mediasopimukset suurimpien globaalien toimijoiden kanssa, ja mediayhtiöt toimisivat mieluummin omilla kuin Microsoftin ehdoilla tässä murroksessa. Internetin suurimmat bisnesalueet, mainonta ja sosiaalinen media, on strukturoitu ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi riittävän hyväksi. Siellä ei ole tilaa kuin muutamalle yllättäjälle.

_________________._________________

Tutkimuspanokset hukataan

Tutkimus ja tuotekehitys, R&D (Research & Development), ovat keskeisimpiä kilpailukykyä luovia toimintoja yrityksessä. Tutkimuksen osuus  koko R&D-budjetista on yleensä hyvin pieni, sillä valtaosa rahasta käytetään käytännön tuotekehitykseen, jota Nokian tapauksessa ovat mm. ohjelmistokehitys, laitteiden elektroniikkasuunnittelu, tuotannon kehitys, muotoilu ja käyttäjäkokemuksen kehitystyö. Tässä työssä nokialaisia on laskentatavasta riippuen 25000-35000 henkilöä (ns. emo-Nokia eli matkapuhelintuotannon oma väki ja konsultit). Tutkimuksessa on sen vuoden 2006 alasajon jälkeen noin 400 henkilöä, jotka palvelevat käytännön tuotekehitystä esim. puheen- ja kuulontutkimuksin, ja tekevät uraauurtavaa tutkimusta mm. taivuteltavien laitteiden, implanttilaitteiden ja tunteilla ohjattavien järjestelmien tutkimuksella.

Nokia on käyttänyt säännönmukaisesti noin 4 miljardia US-dollaria vuosittain tuotekehitykseen. Vertailun vuoksi Apple on käyttänyt omien menestystuotteiden kehitykseen noin puolet vähemmän. Tähän suunnattoman suureen investointiin nähden Tekesin vuosina 1997-2009 Nokialle antamat 160 miljoonaa euroa ovat pieni summa, mutta suuri summa tuhlattavaksi.

Suomen innovaatiojärjestelmällä on keskeisin valtiollinen tehtävä organisoida tutkimuksen ja innovaatioiden kehitystä. Tutkimus- ja innovaationeuvoston kokoonpanosta voidaan päätellä seuraavaa: 1) se on liian suuri kokoontuakseen, 2) jäsenet eivät ehdi muiden toimiensa vuoksi sitoutumaan tähän tehtävään, 3) suurimmalla osalla jäsenistä ei ole mahdollisuutta arkiajattelua vahvempaan rooliin neuvostossa. Neuvoston ei näistä syistä johtuen pitäisi valmistella eikä päättää tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan liittyvistä asioista. Onkin todennäköistä, että ne henkilöt, jotka eivät tarvitse neuvoston antamaa sosiaalista nostetta, haluaisivat luopua koko neuvostosta. Se lieneekin jäänne edellisten hallituskausien ajoilta, jolloin Suomella oli vielä mahdollista ylläpitää erilaisia kontrolli- ja keskusteluyhteisöjä.

Suomen innovaatiojärjestelmä on liian kankea ja juhlallinen sen todelliseen tehtävään nähden: edistää Suomen tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kilpailukykyä niin, että sen tavoite on maailman ylempää keskiluokkaa parempi ja sen toteutuma selkeästi ainakin keskiluokan paremmassa päässä. Väärin asetettu tavoite yleensä saa sekä neuvoston jäsenet että kansan luulemaan itsestään jotain sellaista, mitä emme koskaan tule rakenteellisen ylimielisellä asenteella saavuttamaan.

Innovaatio on käsitteenä saavuttanut inflatorisen huippunsa, koska se liitetään mihin tahansa toimintaan ja kehen tahansa ihmiseen. Esimerkkinä teknisten ominaisuuksien innovaatioiden vähäisestä tarpeesta on iPhone: sen merkittävimpiä innovaatioita olivat hyvin viritetty kosketusnäyttö, animoidut graafiset ikonit, hipaisulla toimiva vieritys ja myöhemmin toteutettu ohjelmistoavaruus (iTunes, AppStore, rahan tuloutusmekanismi, pelit ja applikaatiot). Lopultakaan merkittäviä innovaatioita iPhonessa ei ollut kuin 10-15, ei 100-150 tai tuhat. Poliittisesti nostatettu innovaatiokäsite antaa ainoastaan mahdollisuuden kanavoida rajallisia varoja jokseenkin omituisille hankkeille, niillekin liian myöhään, niin, ja silloinkin liian juhlallisesti.

Olemme taas vuonna 2012 tilanteessa, jossa olimme vuonna 2008: ”Suomen innovaatiojärjestelmä huutaa uudistusta.” Vuonna 2009 innovatiojärjestelmän selvitys valmistui. Sen havainnot olivat hyviä, mutta toimenpide-ehdotukset erittäin sumeita ja löysiä. Esimerkkinä lause ”Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää tulisi selkeyttää niin, että se vastaa paremmin tulevaisuuden tarpeita” ja ”arviointipaneeli ehdottaa jäsentelyä, jonka pohjalta koko elinkeinopolitiikka ja siihen liittyvät tuet ja palvelut voitaisiin organisoida uudelleen”.

Yhteenveto: Innovaatiotoiminta, kuten tutkimuskaan, ei ole joka ikisen asia. Tieteelliseen, tutkimukselliseen, tuotekehitykselliseen ja muotoilulliseen innovointiin kykenee 3-7 % kansasta, ei  30-70 %. Kansalliseen innovaatiotoimintaan ei pidä sotkea niksipirkan tyyppistä sukkahousujen soveltamista, jota koko kansa voi toki tehdä. Ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissakin valtaosa opiskelijoista on ponnetonta ja keskinkertaista väkeä noudattaen kellokäyrän vääjäämätöntä jakautumaa. Heillä on oikeus olla innovoimatta, mutta usein myös oikeus saada innovaatiotukea, vaikka se3n osumatarkkuus onkin vain lottoluokkaa. Näin tehokkain innovaatiotoiminnan vastuullinen ohjausmuoto on päteviin ja innovointikykynsä osoittaneiden yksittäisten henkilöiden vastuuttaminen ohjaamaan ja opettamaan opiskelijoita ja mentoroimaan yrityksiä. Sana politiikka vie innovaatiotoiminnan alueelle ja aikaan, joka vastaa vuoden 2008 ja 2012 tilannetta. Innovaatiotoiminnan rakennemuutokselle on luotava malli, jota ei ole vielä nähty muualla, ja tehdä siitä vientituote.

_________________._________________

Maailman parhaat osaajat ja koulutus

Suomen koulutusjärjestelmä on pääosin saanut kouluttaa nokialaiset. Suomalainen koulutus on arvioitu maailman parhaimmistoon mm. Pisa-tutkimuksissa, mutta yliopistot ovat olleet keskinkertaisia. Mihin menetämme Pisa-tutkimuksessa ilmenneen edun, Suomenhan pitäisi olla verraton siitä eteenkinpäin? Koska valtaosa nokialaisista on saanut suomalaisen koulutuksen, ja yhtiö ajatuu vaikeuksiin, niin onko siis kyse koulutukseen laatuun liityvistä ongelmista? Vai onko suomalainen koulutus korkealaatuista mutta menestyksekkäimmän yhtiön henkilöt niitä heikoimpia? Näinhän ei pitänyt olla.

Nokia on menestyksensä ja nykyhetkisen tilanteen perusteella ollut 2000-luvulla keskinkertaisuuksien monipuolisin kokoelma. Tämä on korostunut silloin, kun keskinkertaisuudet ovat kohonneet johtajiksi nimityspoliittisten voimien kuten bisnesnepotismin ja -insestin kautta. Yhtä aikaa on myös todettava, että liian moni nerokas ja luova henkilö on niin arka, autistinen ja mukavuudenhaluinen, että heistä ei koskaan ollut Nokian pelastajiksi. Nyt kesäkuussa 2012 Nokian pian entiset Suomen 5000 työntekijää eivät tule olemaan merkittäviä kansantalouden tai teknologian nostamisessa, sillä he ovat jo Nokiassa olleet se heikko lenkki. Ainoastaan poliittiset intressit ja puheet joutuvat puhumaan tyhjiä lauseita uuden lahjakkaan työvoiman virtaamisesta uusille aloille tilanteessa, jossa tervehtymistä tavoitteleva yhtiö koettaa irtautua kuolleesta painosta. Miten elävää voi Nokian kuollut paino olla Suomen tarvitsemilla toimialoilla, jotka ovat absoluuttisen vieraita Salon vaihetyöntekijöille tai keskinkertaisille koodareille?

Myytti suomalaisesta ammattitaidosta kannattaisi avata selkeästi. Perusinsinöörin koulutus on globaalisti erittäin tasa-arvoista. Heikostakin kiinalaisesta ja intialaisesta yliopistosta valmistuu vuosittain tuhansia huippuja verrattuna Suomen muutamaan todelliseen osaajaan. Markkinointia on aina moitittu suomalaisten heikkoudeksi, joten mikä olisi tehnyt sen viime vuosina paremmaksi? Entä muotoilu: muotoilulla ei oikeastaan ole enää mitään merkitystä, eikä sen yliopistotasoisella koulutuksella, koska Nokiaa johtaa muotoilun ulkoinen henkilö. On siis aivan yhdentekevää, kuka johtaa muotoilua ja millä eväillä. Mikä onkaan Nokian viesti Aalto-yliopiston Taideteolliselle korkeakoululle, kun se vielä kaiketi kouluttaa muotoilijoita! Suomen ylin muotoilua johtava henkilö voi nykyisin olla vaikkapa triangelinsoittaja.

Kontekstuaalinen bimbo. Yksi merkittävimpiä henkilöstöongelmia on alallaan pätevän henkilön nimittäminen hänelle vieraaseen työtehtävään. Tällaista henkilöä kutsutaan kontekstuaaliseksi bimboksi (Contextual bimbo is a person with no competences and professionalism in company’s new business environment with wider abstraction and paradigms). Kun Nokian liiketoiminta muuttui matkapuhelinten valmistamisesta teknologia-, Internet-, kommunikaatio- ja media-alaksi eli liiketoiminnan abstraktion muuttuessa laajemmaksi ja vaativammaksi, jokainen johtaja ja valtaosa työntekijöistä muuttuvat epäpäteviksi. Ongelmaa ei ollut, jos heidän tehtäväkuvansa säilyi entisellään, mutta kun he jatkoivat uudella alalla vanhoilla taidoillaan, he bimboutuvat. Kun yhtiössä kontekstuaalisten bimbojen määrä ylittää kriittisen massan, eli noin 1 % henkilöstöstä, yhtiö alkaa yhtä aikaa sekä typertyä että näivettyä.  On huomattava, että kontekstuaaliset bimbot ovat yleensä johtajan asemassa, joten heidän vaikutuksensa on eksponentiaalinen.

Prinsessoituminen. Bimbojen ohessa yhtiön johtoa vaivaa prinsessoituminen. Kun yrityksen merkittäviä toimia täytetään palkintosijoina herraskaisille ja bimboutuneille henkilöille, kyseinen organisaatio ja yritys prinsessoituu. Prinsessoitumiseen liittyy ylimmän johdon antama täysi valtuutus ja suojelu nimitetyille prinsessoille, jotka ovat valtaosiltaan miehiä, osin toki naisiakin. Jos 0,5 % henkilöstöstä saa valtuutuksen prinsessoitumiseen, yhtiö ajautuu syöksykierteeseen, jota ei saada oikaistuksi.

Kannattaa muistaa myös, että jopa nerojen kokoontuessa pöydän ympärille, he jakautuvat kellokäyrän mukaan suureksi joukoksi keskinkertaisuuksia, ja pieneksi joukoksi typeryksiä ja huippuneroja. Mihin itse kuulut?

Yhteenveto: Suomen ammatillinen yliopisto- ja korkeakoulutus ja -tutkimus on uudistettava perustuksiaan myöten. Tällä hetkellä valtaosa professoreista on tulevasta liiketoimintamaailmasta täysin tietämättömiä, useimmat ovat keskinkertaisin tavoittein matkassa, ja opiskelijat ovat valitettavan arkoja, laiskoja ja intohimottomia. Jo tässä voidaan todeta, että mitään muutosta ei tulla näkemään, sillä kaiken koetaan olevan kunnossa. Jyväskylään ollaan perustamassa koulutuksen arviontikeskusta. Vaikka sen pitäisi olla puolueeton, suomalaisten keskinäiset sidossuhteet laajassa ja syvässä arvioinnissa vaikuttavat tulokseen.

_________________._________________

Nokian muotoilun alasajo

1. Design: Vanha koulu

Frank Nuovo tuli Nokiaan vuonna 1995, jolloin hän suunnitteli matkapuhelimet Nokia Ringo, 1610, 8110 banaani ja 9000 Communicator. Näiden puhelinten käyttöliittymä oli Nokian insinöörien luoma, ja se saavutti huippunsa mallissa 2110i. Seuraava suuri muutos tapahtui Nokian siirtyessä EPOC-perustaiseen Symbianiin. Ensimmäinen kameralla varustettu Symbian-puhelin oli malli 7650. Nuovon suurimpia modernin käyttöliittymän esityksiä oli elokuvan Minority Report kohtaus, jossa lasisella seinällä oli kelluvia ja liikuteltavia näyttöikkunoita, laitteet keskustelivat keskenään ja aurinkolaseihin oli istutettu näyttö.

Vaikka Frank Nuovolla oli onni syntyä tekemään ensimmäisiä muovikuoria puhelimen ympärille, mikä sinänsä on vaatimaton muotoilusuoritus tilanteessa, jossa mm. Ericsson oli vielä luova kilpailija ja sparraaja Nokialle, hän loi pohjaa uusille ideoille, joita vasta nyt, 10-15 vuotta myöhemmin kehitellään.

Nuovo siirtyi vuonna 2006 Nokian luksuspuhelimen, Vertun, suunnitteluun. Vertu on ns. kullattu vesanpönttö, eli bulkkiteknologiaa on kuorrutettu kullalla ja timanteilla.

2. Design: Keskikoulun muotoilua

Alastair Curtis tuli Nokiaan vuonna 1993 ja lähti vuonna 2009. Vuoden 2008 lopulla Nokia designiin perustettiin käyttöliittymä- ja käyttäjäkokemuksen tiimi (UI and UXD, User Interface and User Experience Design). Sen laajuus oli noin 40 henkilöä, jotka lisäsivät UXD-hajaannusta. Tämä suunnittelun ja muotoilun kokonaisuus oli valmiiksi kaikissa eri puhelinkategorioita valmistavissa yksiköissä (Eseries, Nseries, S30/S40-peruspuhelimet ja suurin S60-yksikkö). Nyt välittömästi 1000-1700 suoraan käyttöliittymiin vaikuttavaa henkilöä sai uuden Nokia Designin UXD-tiimin mestaroimaan vaativaa muotoilukokonaisuutta 16×16 ja 32×32 pikselin kokoisten graafisten ikonien luomisen kokemuksella. Valitettavasti Nokia Designilla oli suurin mandaatti ja vähiten taitoa tähän työhön. Kun Maemo/Meego-ryhmä oli kaiken lisäksi linnoittautunut Tampereelle norsunluutorniinsa, oli vuosia kestävä sekasotku alkanut. Se voitiin lopulta purkaa vain antamalla koko touhu Microsoftille Windows-kaupan myötä.

Kuva Alastair Curtis ja stylig/prettification -tuotteet. Curtisin aikana Nokian samaa kännykän teknologista ratkaisua puettiin muutamien muotojen eri kuoseihin. Tällöin kyse oli ulkoisen pinnan ja värien käytöstä aikana, jolloin Apple valmisteli tajunnanräjäyttäviä iPhonea ja iPadiä. Nokian koko tuotevalikoima PDF-tiedostossa.

Alastair Curtis oli ns. heikko muotoilujohtaja, jolle jäi vain tehtäväksi styling ja prettification, muotoilualan säälittävimmät tehtävät, joissa voidaan vain varioida kulmapyöristyksiä, muovipinnan karkeusasteita ja kolmea-neljää värivaihtoehtoa. Prettification on muotoilullista kevytpiperrystä ja romanttisten kukkasten asettelua panssarivaunu-uralle kun ryssä jyrää suomalaisen yli. Styling on ulkoisen muodon laiskaa ja vähäveristä muuntelua ilman, että tarvitsisi vaivautua perusteellisempaan tuotteen kehittämiseen tai uudelleen luomiseen. Styling  ja prettification, laiska muuntelu ja piperrys, ovat tämän päivän amatöörien kosto ihmiskunnalle. Jokainen haluaa somistaa kodin pikkuräväköillä tapeteilla ja ostaa Tiimarista värillisen purkin räjäyttääkseen tajunnan. TV täyttyy mitä erilaisimmista silmälasi- ja lippalakkimiehistä ohjaamaan suomalaista kodinrakentamista, että vääjäämätön räjähdys tapahtuu. Muotoilun ulkoinen hömppä täyttää TV-formaatin niin, että yksi sukupolvi sisustaa kotinsa epäviihtyisäksi samalla joutuen kierteeseen korjata virheitä seuraavat vuodet. Lopulta huomataan, että tapetti ja tiimaripurkki eivät ratkaisekaan kodin laatua. Sisustusohjelmat saavat pian paikan lääkärin diagnoosissa typertymisestä ja henkisestä romahduksesta.

Curtis hoiti kuitenkin riittävällä tasolla tuotteiden kulmapyöristyksiä ja muutamaa väritutkielmaa vuoteen 2009 saakka. Hänen aikanaan kilpailijat kuitenkin rynnistivät lopullisesti Nokian ohi. Apple teki iPhonen, iPadin, iTunesin, AppStoren ja solmi mediakontaktit, eli hoiti muotoilusidonnaiset tehtävät. Näin Alastair Curtis oli muotoilujohtajana kykenemätön visioimaan ja johtamaan Nokiaa aikana, jona merkittävimmät mobiilikommunikaation ratkaisut synnytettiin. Heikko johtaja ei saa näkemyksiään läpi vahvojen vertikaalia ja rajattua tehtävää hoitavien johtajien laumassa.

3. Design: Uusi koulu kouluttamattomuus

Marko Ahtisaari nimitettiin Nokian design-johtajana johtokuntaan 26.1.2012. Erikoisen asian tekee se, että Nokia on muotoiluperustainen yhtiö ja juuri muotoilu on avainsana sen laajimmassa merkityksessä, joka Nokian olisi voinut nostaa ahdingosta. Nyt muotoilua johtaa henkilö, jolla on maallikon suhde miljardien eurojen potentiaaliin, jota organisoimalla ja johtamalla voidaan tehdä ihmeitä tuote-, palvelu- ja sisältöliiketoiminnassa. Tämä on myös maailman kaikkien muotoilukoulujen perustavoite: tutkia ja kouluttaa maailmanluokan käytännöntaitoisia muotoilijoita, jotka pystyvät itsenäisesti ja ryhmässä hallitsemaan koko konseptointiprosessia (kaavio ylempänä) ja ansioituneena seniorimuotoilijana johtamaan yhtiön koko muotoilutoimialaa. Historia ei tunne muotoilun, taiteen ja arkkitehtuurin aloilta ainuttakaan ihmelasta, joka shakin, matematiikan ja soitetun musiikin alojen tavoin olisi kyennyt ilman ankaraa koulutusta, kovaa työtä ja osoitettuja tuloksia onnistumaan muotoilutehtävissään detaljeista kokonaisuuksiin aina muotoilun johtamiseen.

Nimitetyllä muotoilujohtajalla, kuten ulkopuolelta nimitetyllä johtajalla yleensäkin, on aina velvollisuus osoittaa kykenevänsä yksin tekemään niitä asioita, mitä organisaation pitäisi kokonaisuudessaan tehdä. Jos muotoilujohtaja ei itse visioi, konseptoi, suunnittele, luonnostele, muovaa, prototypoi, testaa ja toteuta esineitä, tuotteita, palveluita ja sisältöjä, hänellä on ylipääsemätön uskottavuusongelma ammattilaisten keskuudessa. Kääntäen voidaan arvioida: jos muotoilujohtajalta ei edellytetä senioriteettia ja uskottavuutta käytännön työn kautta, niin mitä sellainen johtaja sitten tekee? Jos vähänkin tuntee taiteen, teatterin ja muotoilun alan tiimityöskentelyä, henkinen ja käytännöllinen uskottavuus, katu-uskottavuus, ratkaisee johtajuuden. Muuten henkilösuhteisiin jää kalvava epäluottamus eikä organisaatio enää pysty tuottamaan parastaan. Yhden ylellisyyshenkilön nimittäminen voi helposti tuhota koko luovan henkilöstön panoksen, koska he eivät yksinkertaisesi viitsi enää toimia yhtiön puolesta. Heitä on aliarvioitu ja loukattu tällä nimityksellä. Taloustermeillä: 500 000 euron sijoituksella on aiheutettu miljardien eurojen tappio. Investoimalla muotoilun ulkoiseen muotoilujohtajaan 0,5 miljoonaa euroa vuodessa aiheutetaan välitön muotoilun tuottoasteen romahdus ja 5-10 miljardin euron tappio kilpailukykyisten tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen puuttumisen vuoksi.

Nokia oli vuosina 2002-2008 niin rikas yhtiö, että yli puolet henkilökunnasta sai olla alle keskinkertaisuuksien. Tänään kesällä 2012 Nokialla ei ole varaa pitää ainuttakaan keskinkertaisuutta lattiatason työssä, eikä ainuttakaan lähellä huippua olevaa henkilöä johtotehtävissä. Heidän tulee olla aivan huipulta. Oudoksi tilanteen tekee se, että Nokia olisi voinut ostaa tai vuokrata koko IDEOn tai muun globaalin huippumuotoiluyhtiön.

Marko Ahtisaari kertoo: ”Muutin Nokiassa heti kaksi asiaa”.

Fyysinen ja digitaalinen muotoilu laitettiin yhteen, Marko Ahtisaari kertoi Nokian pääkonttorilla tiedotustilaisuudessa.

Tässä noudatettiin kirjani Uusi Nokia sivujen 80-83 ja 92-93 suunnitelmaa, jossa Nokian muotoilu sai uuden rakenteen. Ne julkaistiin Nokiassa jo kesällä 2009 kirjasessa “Nokia – virheet ja korjaustoimet“.

Kuva Suomalaisessa muotoilussa ei ole mitään yksinkertaista 1, Wirkkala, Franck, Aalto. Suomalaisessa muotoilussa ei ole ainuttakaan yksinkertaista asiaa muotoilun abstraktioiden eikä käytännön tasolla. Muodonanto eli muodon synty on mitä monimutkaisin ilmiö, jota muotoilun ulkoiset henkilöt, siis ne jotka eivät muodonantoon kykene, eivät ymmärrä ja sen vuoksi he yleensä halveksivat ja väheksyvät muotoilua ammatillisena työnä. Nämä arkiajattelijat valtaavat niin muotoilun koulutuksen että johtamisen toimia niiltä ammattilaisilta, jotka voisivat edistää muotoiluun perustuvaa laatua ja liiketoimia. Kuvassa mm. Tapio Wirkkalan puinen vanerista tehty malja ja Alvar Aallon Vuoksenniskan kirkon kattodetalji ovat syntyneet 30-50 vuoden alkuluonnostelun ja siihen perustuvan taidon myötä. Ne eivät ole muotoilun ulkoisin ideoin tehtyjä kollaaseja ja helppoheikkimäisiä kikkailuja.

Designpääkaupunkivuoden lehdistötilaisuuden puheessaan Marko Ahtisaari mainitsi mm. Alvar Aallon, Kaj Franckin ja Tapio Wirkkalan esimerkkeinä suomalaisista muotoilijoista, joiden töissä näkyy tietty suomalaisen muotoilun yksinkertaisuus ja selkeys.

Kuva Suomalaisessa muotoilussa ei ole mitään yksinkertaista 2, Wirkkala, Aalto, Franck. Suomalainen muotoilu on hyvin esillä postimerkeissä. Tapio Wirkkalan malja, Alvar Aallon Paimion parantola ja Kaj Franckin esinetuotanto osoittavat toki selkeyttä, mutta eriyisesti monimutkaisuuden hallintaa. Kun muotoilija luonnostelee esinettä tai kohdetta, hän käy läpi sadoista aina tuhansiin kokonaisuutta muovaavia yksityskohtia. Oleellista on, tehdä vähemmän, vaan tehdä enemmän, jotta kokonaisuus tulee elinkelpoiseksi ja yhteneväksi. Luonnostelutyö hidastuu, kun lähestytään tuotantoteknisiä ratkaisuja. On aivan selvää, että arkkitehtoninen kokonaisuus on useita kertaluokkia monimutkaisempi systeemi kuin yhden esineen toteutus. Alvar Aallon ovenkahva vastaa esinemuotoilijan yhtä vaativaa esinettä. Arkkitehti tekee kahvan lisäksi vielä koko rakennuksen, joten muotoilija vapautuu nopeammin uuteen detaljitasoiseen työhönsä.

Nokian nykyiseen muotoilujohtajaan sidottu viesti suomalaiselle yliopisto- ja korkeakoulutasoiselle koulutukselle on: Mitä vähemmän tajua, koulutusta, kokemusta ja ymmärrystä muotoilusta, sitä korkeampi asema muotoilussa on saavutettavissa.

Kuvateksti Iltasanomia 6.3.2012 lainaten: ”Ahtisaari ottaa esimerkiksi uuden Lumia 800 -puhelimen. Edestä päin se on kantti kertaa kantti mutta takaa päin hyvin orgaaninen Wirkkalan hengessä. Puhelimessa yhdistyy hänen mukaansa ankaruus ja pehmeys, ja sen valmistaminen vaatii hyvin kehittyneet valmistusmenetelmät.” Marko Ahtisaari puhuisi Tapio Wirkkalan muotoilullisesta orgaanisuudesta aivan toisin, jos hän olisi vaivaantunut edes tunniksi muotoilun historian luennolle, ja suorittanut omakohtaista muotoilusommittelua esim. teemalla ”Luontoanalogiaharjoitelma orgaaniseen juomalaisiin”. Nokian muotoilua ei kerta kaikkiaan johdeta alle tunnin muotoiluluentojen seuraamisen ja ainoankaan muotoiluharjoitustyön tekemisen historialla. Kuvassa on lisäksi yksi pelkän ulkoisen muotoilun vaara muotoilujohtamisen kannalta: kilpailijat voivat tehdä tyhjäksi muovisen kilpailuedun nopeasti. Sony Xperia sai saman muodon ja värit muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun Nokian Lumia oli julkaistu.

Nyt Nokian muotoilu on palannut alkeellisimmilleen, eli vuosia taaksepäin ajalle, jolloin muotoiluna ymmärrettiin vain ulkoinen pinta ja sen väri. Nokia pyrkii kuitenkin erottautumaan. Nokian muotoilussa näkyy Ahtisaaren mukaan samat periaatteet kuin suomalaisessa arkkitehtuurissakin. Iltasanomat 6.3.2012:

Kaikki pois, mikä ei ole välttämätöntä, Ahtisaari sanoo.

Kuva Puhelintehdas, Nokia-pakkaus ja puhelimen sisus muotoilun lähtökohtina. Nokian kokoonpanotehdas, ET Tianling -tehdas, Hahmo-laatikko, matkapuhelimen pääkomponentit, kännykän sisuskalut. Tuoreelle ja kouluttamattomalle muotoilujohtajalle ei voida suositella Foxconn-tyyppisten tuotantomenetelmien, aaltopahvipakkausten ja matkapuhelimen tekniikan ottamista muotoilua inspiroiviksi tai ohjaaviksi tekijöiksi. Seniorimuotoilujohtajakin turvautuisi Timo Sarpanevan tavoin ”… aluksi luonnostelemaan kynällä ja paperilla noin 500 harjoitelmaa, ennenkuin lasin profiili on valmis” (Sarpanevan maininta Kolibri-lasin luonnostelusta). Esineen, laitteen ja kokonaisuuden muotoilemiseksi ei ainakaan keltanokan kannata ottaa muotoilun ulkoisia tekijöitä muodonannon perustaksi. Astraalit ajatukset kannattaa ottaa tuotekonseptin lähtökohdaksi sitten, kun ensimmäiset 200 suunnitelmaa on viety läpi implementointiprosessissa, kaikki tämä tietenkin  muotoilukouluun pyrkimisen, siellä opiskelun, kisällivuosien ja työnhaun jälkeen.

Hän kertoo, että tuotteiden muotoilu lähtee ikään kuin sisältä päin. Vaikuttavia asioita ovat tuotantomenetelmät, laitteen tekniikka ja jopa niiden pakkaaminen myyntiä varten. Nokian muotoilujohtamisessa ei ole koulutus eikä tavoite kohdallaan: Nokiaa olisi vaikeata saada kuntoon tuotteiden kokonaisvaltaisen muotoilun osilta edes Jonathan Iven tai Dieter Ramsin taidoilla ja uutteruudella, saati sitten kouluttamattomin ja ulkomuotoilullisin voimin. Ja juuri nyt, kun Nokian muotoilukokonaisuus, tuotteet, käyttöliittymä, mobiilipalvelut ja -sisällöt pitäisi saada ihmiselle sopiviksi, kiinnostaviksi ja lumoaviksi, on edesvastuuttominta ottaa tuotantomenetelmät, laitteen tekniikka ja pahvipakkaukset muotoilun lähtökohdiksi. Ymmärtääköhän yhtiön hallituksessa, johtokunnassa tai pääomistajissa kukaan mitä muotoilujohtaja on tekemässä? Kenellä on vastuu muotoilujohtajan hölmöilystä?

Vastuu Nokian design-johtamisen katastrofiin on yksinomaan Riskulla. Katson olevani yksin vastuullinen Nokian muotoilujohtamisen katastrofiin johtaneesta ehdotuksesta, koska julkistin kahden johtajan mallin, CEO + CDO (Chief Executive Officer ja Chief Design/Creative Officer), heinäkuussa 2009 sisäisesti Nokiassa. Malli alkoi toteuttaa itseään pahimman skenaarion mukaan: Nokia osti Dopplr-nimisen yrityksen maanantaina ja myi sen perjantaina. Ainut mikä jäi Nokiaan Dopplerista oli muotoilujohtajuus. Troijan hevosen tästä tekee se, että Nokia ei voinut rekrytoida muotoiluhenkilöstöä, koska se oli irtisanonut sitä. Firman voi toki aina ostaa ja myydä. Kun henkilö kuljetetaan muulilla taloon, on se Troijan hevonen.

En tietenkään voi ottaa vastuuta yksittäisen henkilön nimityksestä, mutta luovan johtajan vakanssin ehdottaminen oli Nokian tapauksessa minun virheeni, koska ehdotus sallii geneerisesti kenen tahansa nimittämisen. Toki kirjassani Uusi Nokia sivulla 29 kuvaan design-johtajan ominaisuuksia, jotka poikkeavat nimitetyn kvalifikaatiosta. Kantaisin vastuun mielelläni laittamalla firman kuntoon.

Yhteenveto: Heikko ja asiaa osaamaton muotoilujohtaja ei pysty hoitamaan muotoiluperustaisen yhtiön tärkeintä ulottuvuutta, eli tuote-, palvelu- ja sisältötuotannon visiointia, innovointia, muotoilua ja toimeenpanoa yhtiön sisäisessä järjestelmässä, jossa kukin johtaja osaoptimoi oman vastuualueensa toimet (osaoptimointi alias Pareto-tehokkuus). Tässä heikko muotoilujohtaja vaikenee ja passivoituu silkasta ammattitaidottomuudesta vähimmän vaivan toimiin, jossa on enää mahdollista stailata ja pipertää muotoilun vaatimattomimpia osa-alueita. Samaan aikaan muotoiluun liittyviä seikkoja johtavat muut vahvat johtajat. Esimerkiksi teknologiajohtaja saattaa lopettaa Meegon kehittämisen puhtaana ohjelmisto-ongelmana tilanteessa, jossa muotoilujohtaja ei osaa eikä kykene puolustamaan Meegon tuomaa itsenäisyyttä, UXD-etua ja mobiilipalveluiden ja -sisältöjen hallintaetua. Näin heikon muotoilujohtajan yli kävelee tyhmä teknologiajohtaja. Finanssijohtaja johtaa muotoilua kertomalla irtisanomistarpeen olevan 10000 henkilöä, jolloin potkut kohdistuvat henkilöstöön, joka osaisi ja kykenisi vahvan muotoilujohtajan johdossa toteuttamaan kilpailukykyisiä ohjelmistoja ja mobiilipalveluita. Finanssijohtaja osaoptimoi oman irtisanomistavoitteen yli yhtiön tulevaisuuspotentiaalin. Finanssijohtaja mitä ilmeisimmin aiheuttaa yhden miljardin euron säästöllä kymmenien miljardien eurojen menetyksen. Ja kaikki tämä tapahtuu heikon muotoilujohtajan silmien edessä.

Nokia on nykyisen muotoilujohtajan aikana menettänyt merkittävimmän osan Nokian liiketoiminnan kasvualasta ja tuottopotentiaalista. Hän ei ole kyennyt puolustamaan Nokian itsenäisyyttä käyttöjärjestelmän, käyttöliittymän, mobiilipalveluiden ja -sisältöjen luomisessa ja omistamisessa, koska ne on luovutettu vahvemmalle osapuolelle, Microsoftille. Näin muotoilujohtaja on ollut merkittävimpänä johtajana ollut aiheuttamassa Nokialle kymmenien miljardien tappiot itsenäisen kokonaismuotoilun alasajossa ja siitä seuraavana tuoterappiona. Nokia on myös menettänyt muotoilun johtamisen sen laajimmassa merkityksessä pysyvästi Microsoftille, sillä muotoilu ICT-toimialalla tuottaa suurimmat liikevoitot ohjelmisto-, palvelu- ja sisältömuotoilussa. Tätä osuutta Microsoft ei tule enää luovuttamaan Nokialle, eikä heikko muotoilujohtaja kykene saamaan Microsoftilta menetetystä toimialasta pientäkään osaa takaisin. 

Yhtiön osakkeenomistajien valtaa yhtiön strategian valmisteluun ja sen toteuttamiseen olisi lisättävä tilanteessa, jossa yhtiö säännönmukaisesti tekee liiketoiminnallisia virheitä niin, että yhtiön arvo laskee ja yhtiö menettää sekä toiminnallisia tuottoja ja osaavaa henkilökuntaa. Koska johtaminen on puhtaasti henkilöön sidottu ominaisuus, olisi ammattitaidottomat ja heikot johtajat irtisanottava jo kalkkiviivoilla.

Nokia ja Helsinki Designpääkaupunkina vuonna 2012

Helsinki muotoilupääkaupunkina. Helsinki Designpääkaupunkina vuonna 2012 on näkyvä suurten uhrausten hanke. Design koetetaan esittää mahdollisimman laajasti pienten esineiden muotoilusta aina kaupunkien suunnitteluun. Nokia on Designpääkaupunkihankkeen yhteistyökumppanina suurin ja historiallisesti merkittävin muotoiluperustainen suomalainen osapuoli.

Olli-Pekka Kallasvuo OPK on nimetty Helsingin designpääkaupunkivuotta tukevan valtuuskunnan puheenjohtajaksi. Tämä on erikoista sen vuoksi, että juuri Kallasvuon aikana Nokia menetti kaiken mikä on design-perustaista Nokian liiketoiminnassa.

Kuva Aibo ja Xelibri. Sonyn Aibo-koira on yksi merkittävimpiä tuotteistettuja robotteja. Siemensin Xelibri-mallisto oli parhaita tuotantoon asti päässeitä kokeiluja.

Kallasvuota ei koskaan nähty Nokian design-studioissa eikä protopajoissa, puhumattakaan käyttöliittymä- ja käytettävyysstudioissa. Hänen suhteensa designiin voidaan arvioida olevan negatiivinen, jos verrataan vaikkapa Applen Steve Jobsin suhdetta muotoiluun (Steve Jobsin kuusi design-pääperiatetta). Kun Jobsilta kysyttiin, kuinka usein hän vierailee design-studiossa, kysyjän arvellessa vastaukseksi joitain kertoja kuukaudessa, Jobs vastasi että neljä viisi kertaa päivässä. Toisaalta, mitä ihmettä ylin johto olisi tehnyt näissä studioissa? Räplännyt ehkä hyllyillä olevia Aibo-koiria ja Siemensin Xelibri-malleja, sillä ne vangitsevat arkiajattelijan mielen ohi kaiken muun merkittävän.

Nokian turmatutkinnan yksi haara valtion virkamiehille ja hallinnolle on selvittää, mitä ihmettä OPK tekee designpääkaupunkivuoden valtuuskunnan puheenjohtajana ja miksi hänet on siihen valittu? Jos asiaa päättelee toteutuman mukaan, tutkinnassa on kaksi päähaaraa: nimittäjät ovat täysin tietämättömiä OPK:n suhteesta muotoilun tuhoamiseen Nokiassa, tai nimitys on viesti muotoiluyliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Viestin sisältö on, että muotoilun paras edistäjä ja kummisetä on muotoilun ulkoinen henkilö, joka saa aikaiseksi nimittäjissään ja seuralaisissaan alistuvan kuuliaisuuden ja vaikenemisen ilmapiirin. Tässäkö on Suomen muotoilun kunniakas askel tulevaisuuteen juuri designpääkaupunkivuonna?

Yhteenveto: Miten Helsingin Designpääkaupunkivuoden vastuulliset henkilöt , Kansainvälinen designsäätiön hallitus ja World Design Capital Helsinki 2012 valtuuskunta selittävät kouluttamattomuuden ja muotoilukatastrofin aiheuttamisen olevan meriittejä Suomen muotoilun näkyvimmille julkisille luottamustoimille ja työhön? Onko viesti muotoilun yliopistotasoisille oppilaitoksille se, että koulutus ei lopultakaan kannata eikä arkiajattelua parempaa ymmärrystä muotoilualan johtamisessa tarvita?

Muotoilukoulutus

Suomessa on kolme muotoiluun painottunutta korkeakoulua, joissa on mahdollista saada monipuolinen muotoilijakoulutus. Näitä ovat Aalto-yliopiston Taideteollinen korkeakoulu, Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Teollisen muotoilun laitos, ja Lahden Muotoilu- ja taideinstituutti. Oman kokemukseni mukaan, johon liittyy satamäärin muotoilijakollegoja Nokia-ajalta ja opetuskokemusta kaikista em. kouluista näen ainoastaan Lahden muotoilukoulun elinkelpoiseksi. Yliopistotasoisissa TaiKissa ja Lapissa sen sijaan olisi aloitettava ankara uudistaminen ja puhdistus. Molempiin kouluihin on kertynyt muotoilun ulkoisia henkilöitä ja opintokokonaisuuksia vailla merkitystä Suomen muotoilua tarvitseville yrityksille.

TaiKissa ja Lapissa opiskelu tapahtuu ”kirjekurssinomaisesti”, eli opiskelijoilla ei ole omia työtiloja ja pysyviä työpisteitä koululla, kuten koko taide- ja muotoiluhistoriassa aina Bauhausista alkaen on ollut.

TaiKissa ja Lapin yliopiston muotoiluopiskelijat ovat myös erittäin laiskoja ja ponnettomia. Jokainen Kaukoidästä tullut vaihto-opiskelija kertoo olevansa yllättynyt suomalaisten kurssitovereiden välinpitämättömyydestä ja passiivisuudesta opiskeluun, harjoitustöiden tekoon ja muotoilua käsitteleviin keskusteluihin. Vaihto-oppilaat kutsuvat suomalaista muotoiluopiskelua kirjekurssiksi, johon kuuluu minimoitu läsnäolo luennoilla ja henkilökohtaisessa ohjauksessa. Muotoiluopiskelija kiirehtii opiskelijaboksiinsa Facebookin ja googlaamisen pariin. Vaihto-oppilaat ovat yleensä paikalla jo varhaisesta aamusta, koska näin he voivat taata mahdollisuuden henkilökohtaiseen ohjaukseen.

Itse voisin rekrytoida Lapin yliopiston muotoiluopiskelijoista vain neljä, joista kolme tunnen hyviksi ja neljännen pidän optimisuuteni osoituksena. TaiKista en rekrytoisi ketään, sillä en luota koko oppilaitokseen. Lahdesta uskaltaisin rekrytoida kenet tahansa, sillä Muotoiluinstituutissa saatu asenne ja intohimo takaavat muotoilijalle ponnekkuuden.

Yhteenveto: Muotoilukoulutus takaa keskitason mahdollisuuden edistää muotoiluperustaisen yhtiön keskinkertaista menestystä kilpailluilla markkinoilla. Ylivertaisen muotoiluedun antavat muutamat poikkeushenkilöt, jotka ovat jo koulutusaikanaan ja myöhemmin työssään osoittaneet erityistä nerokkuutta, ahkeruutta ja rohkeutta kehittäessään muotoilullista kokonaisuutta tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen osilta ja taistelleet niiden puolesta. Näitä keskitason ylittäviä muotoilijoita ovat mm. Jonathan Ive, Tim Brown, Philippe Starck ja Dieter Rams. Nykyinen muotoilukoulutus ei edes globaalisti pysty kuin tarjoamaan kehykset opiskelijoille laadulliseen kehitykseen, mutta varman menestyksen kaavaan kuuluu sopiva lahjakkuus, ylivertainen opettajakunta, ankarin koulutusohjelma ja kritiikki, ja ahkeruuden ja huolenpidon ilmapiiri. Suomesn muotoilukouluista nämä kaikki puuttuvat. Tässä on myös syy siihen, että Suomessa ei ole vahvoja muotoilujohtajia, eikä käsitettä edes ymmärretä. Keskinkertainen ja huono muotoiluyliopisto ja -koulutus toki tuottavat silloin tällöin huippuja silkasta kimpaantumisesta, mutta tähän superharvinaiseen sattumaan virallisesti organisoidun koulutuksen ei tulisi perustua. Suomeen on mahdollista kehittää muotoilukorkeakouluverkosto, jossa vuosittain 20-30 opiskelijaa otetaan vaativaan koulutusjaksoon, jossa tähdätään muotoilujohtajan tehtäviin. Jako voisi toimia seuraavasti: Lappi 3-6 opiskelijapaikkaa, TaiK 6-8 paikkaa ja Lahti 11-16 paikkaa. 

_________________._________________

Miksi muotoilu saa ankarimman kohtelun?

Olen käsitellyt muotoilua Nokian yhteydessä ankarasti, mutta en niin ankarasti kuin asiakkaat, jotka ovat hylänneet Nokian jättämällä ostamatta sen tuotteita, ja tekemällä vieläpä kaksinkertaisen hylkäämisen: asiakkaat ovat ostaneet Nokian kilpailijoiden tuotteita. Suhteeni muotoiluun on haudanvakavasta leikkisään riippuen tilanteesta: haudanvakavaa se on silloin, kun kyse on selvästä tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä johtuvasta tragediasta, etenkin kun tarjolla olisi ollut useita hyviä ja muutama loistava vaihtoehto. Leikkisä muotoilusuhde korostuu visioinnissa, konseptoinnissa, luonnostelussa ja muotoilun draamallisessa vaiheessa.

Koska olen saanut ns. Bauhaus-perinteeseen perustuvan muotoilijakoulutuksen, joka on monipuolinen, perusteellinen ja pitkäkestoinen, yhdeksän vuotta alan mestarien alaisuudessa suoritettuja opintoja, en voi sivuuttaa koulutuksen ja kouluttamattomuuden vaikutuksia muotoiluun. Opiskeltuani Taideteollisessa korkeakoulussa ja opetettuani yliopistotasolla ja AMK-tasolla muotoilua olen päässyt vertaamaan niin kouluja, opettajakollegoja ja opiskelijoita. Samaa ankaruutta on reilua soveltaa näihin tahoihin Nokian tavoin.

Muotoilujohtaminen on heikoimmin organisoitua jopa maailman parhaissa muotoiluyliopistoissa ja muotoiluperustaisissa yhtiöissä. Muotoiluyliopistojen heikolla johtajakoulutuksella on selkeä syy: koska introvertit ja sulkeutuneet muotoilijat haluavat vain näperrellä luonnostelun ja muovailun välimaastossa, ovat johtajakouluttajat ja muut muotoilun ulkoiset henkilöt vallanneet Design Management- ja Design Leadership -kouluttamisen. Jopa Applessa muotoilujohtaminen on ollut sattumaa. Steve Jobsin persoonallisuus on mitä ihanteellisin johtamaan oman yhtiön tuotesuunnittelua (laajemmin Product Creation) tilanteessa, jossa käytännön muotoilua vetää huippumuotoilija Jonathan Ive ja hänen tiiminsä. Applen muotoilujohtamisen sattumaa korostaa se, että he eivät ole löytäneet varsinaista visiojohtajaa Jobsin seuraajaksi, sillä Jonathan Ive haluaa pysyä käytännön muotoilijana.

Analyysini ja johtopäätökseni muotoilun merkityksestä Nokian tulevaisuudelle perustuvat kylmään insinöörilogiikkaan: pätevyys-, kyvykkyys- ja uskottavuusnäyttöihin, osakekurssin odotteen mukaiseen kehitykseen ja tuotteiden vastaanottoon asiakkaiden osalta. Nokian kannalta heikko muotoilujohtaja ei myöskään pysty puolustamaan yhtiön muotoilun tärkeintä ulottuvuutta, eli parhaan marginaalin muotoilutekijöiden, käyttöjärjestelmän, käyttöliittymän, mobiilipalveluiden ja -sisältöjen ja käyttäjäkokemuksen, säilymistä Nokiassa. Ne on jo luovutettu Microsoftille, eikä niitä saada heikoin hartioin takaisin.

Muotoilukoulutuksessa on liikaa muotoilun ulkoisia henkilöitä, eli muotoilun ulkoista kompetenssia ja intressiä. Näin on erityisesti Taideteollisessa korkeakoulussa ja Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Teollisen muotoilun laitoksella. Muotoilun ulkoiseksi henkilöksi katson professorin ja yliopisto-opettajan, jolla on vanhentuneet muotoilijantaidot, liian pitkä ajallinen etäisyys käytännön muotoilijantyöstä ja kokonaan muotoilusta irti olevat tiedot, taidot, koulutus, kokemus ja sitoutuminen. Muotoilun ulkoisten henkilöiden myötä koko yliopistotasoinen muotoilijakoulutus on rapautunut, opiskelijat ovat laiskoja ja he turvautuvat työskentelyyn yksin eikä yhteisissä studioissa, ohjausta ei juurikaan anneta, opinto-ohjelmat ovat varsin kevyitä ja koko ala on tuudittautunut luuloon, että kaikki on hyvin. Muotoiluala ja muotoilun yliopistokoulutus on seuraava Nokiamme, täynnä itsetyytyväisiä keskinkertaisuuksia, joita hallinto tukee ja hallintoalamaiset eivät hölmöyksissään osaa valvoa.

Muotoiluala ei yksin kykene korjaamaan laskusuuntaista liitoaan ennen turmaa. Muotoilukoulutus ja -hallinto saadaan kuntoon ulkopuolisella analyysillä ja ulkopuolisin ohjein. Hymistelyyn taipuvaiset tahot ovat tietenkin toivotumpia arvioitsijoita itse muotoilualan kannalta, mutta tuhoisia alan kilpailukyvyn kannalta. Parhaan arvion Suomen muotoilun tilasta antaisivat esim. Applen ja Samsungin päämuotoilijat ja tiiminsä, mutta heidän kannaltaan Suomen muotoilu on kilpailijoiden puolella, eikä kukaan halua auttaa kilpailijoita ankarassa liiketoiminnassa.

Esimerkkinä vahvasta muotoilujohtajuudesta on Kone Oyj, jossa koko ylimmällä johdolla on yhteinen intressi muotoilun laaja-alaisesta osuudesta koko tuotesuunnittelussa ja Brand Managementissa. Fiskars Oyj:llä sen sijaan on puhtaasti ekonomien johtama yhtiö, jonka liiketoiminta kuitenkin on täysin muotoiluperustainen. Nyt kun Fiskarsilla menee hyvin, olisi vielä aikaa kutsua vahva muotoilujohtaja johtoryhmään ja muotoilun kustos-tyyppinen henkilö hallitukseen. Fiskarsin muotoilu-ulottuvuutta kannattaa vahvistaa juuri nyt, kun yhtiön liiketoiminta on kunnossa ja erityisesti siksi, että Fiskarsin mainio muotoiluetu on varsin helposti kopioitavissa kilpailijoiden vahvuudeksi.

Yhteenveto: Heikko muotoilujohtaja työskentelee kilpailijoiden eduksi. Heikon muotoilujohtajan määritelmään kuuluvat kouluttamattomuus, kokemattomuus, taidottomuus, ymmärryskyvyttömyys ja tiedostamattomuus väistyä tehtävästä, joka kaikin kriteerioin ei kuulu tälle. Vaarallisin heikko muotoilujohtaja on yllä olevan määritelmän mukainen henkilö, joka joko ryhtyy keinotekoisen vahvaksi ilman kompetenssia, tai on luonnostaan ja ymmärryskyvyttömyyttään vahvan oloinen ilman kompetenssia, tai mikä pahinta, teeskentelee vahvaa seurassa, jossa muotoilun merkityksestä ei ymmärretä mitään. Vahvimpia muotoilujohtajia puolestaan on autoteollisuuden parhaimmistossa, joilla myös on autotehtaan johdossa muotoilukokonaisuutta ymmärtävä hallitus ja muu johtoryhmä tukenaan.

Muotoilu on yksi vahvimmista muutoksentekijöistä ja kansallista kilpailukykyä voimistavista toimialoista, jota ei enää saa jättää heitteille. Nokia on paras indikaattori muotoilukokonaisuuden epäonnistumisesta koulutuksellisesti, sillä yhtiö oli ja on täynnä suomalaisista muotoilukouluista valmistuneita henkilöitä.  Muotoilukoulutuksella on eksponentiaalinen vaikutus tuotevisiointiin, -strategiointiin, -prototypointiin ja toteutukseen. Suomen muotoilukoulutus yliopistotasolla on saatavissa kuntoon jo kolmessa vuodessa, jos siinä tehdään perusteellinen remontti.  Ensimmäiset vahvat muotoilijat valmistuisivat vuonna 2015.

Muotoilun kritiikin idea on huolenpito. Ankaran bisneskritiikin ideana on edesauttaa taantuvaa liiketoimintaa jo sen sakkauksen aikana. Tämän artikkelin kaltaisen kollegiaalisen kritiikin arvo lasketaan miljardeissa, jos sen ideat toteutetaan vähintään 80-prosenttisesti. Ongelmana kritiikin ja korjaavan suunnittelun hyödyntämisessä on yleensä yhtiön johtajiston vastaanottokyky ja toimeenpanon taito. On hyvin todennäköistä, ettei muotoilun mahdollistavaa etua lopultakaan osata hyödyntää liiketoiminnassa. Tämä olisi tehty jo aikaisemmin tai viimeistään muotoiluvuonna 2012, jos kyvykkyyttä olisi muotoiluyhteisöstä löytynyt. Valitettavasti muotoilussa realismi tukee enemmän pessimistisyyttä kuin idealismi rohkeutta.

_________________._________________

Nokian osakkeenomistajat

Nokian osakkeenomistajat ovat edustaneet ns. tyhmää rahaa (dumb money) vuodesta 2001 lähtien. Vuodesta 2010 lähtien, kun Nokian osakkeesta tuli ns. kansanosake, eli suomalainen tuulipukukansa osti osaketta, ”kun halvalla sai”, se käyttäytyi kuin Sulo Vilen hupiohjelmassa Tankki täyteen. Käsitys hinnasta, arvosta ja odotteesta menivät sekaisin, osaketta ostettiin, vaikka kaikki reaaliset indikaattorit puhuivat vääjäämättömän arvonlaskun puolesta.

Nokian osakkeenomistajat ovat Kodakin, Yahoon, RIMmin ja Sonyn omistajien ohessa eniten Owners’  Care Consortiumin, OCC:n palveluiden tarpeessa. OCC:n palveluilla yhtiöt saataisiin kuntoon uuden vision, strategian ja johtamisen myötä. OCC:n kannustinpalkkiona on 10 % yhtiön osakekannasta ja päätösvallasta, ja 50 % ensimmäisen kymmenen vuoden liikevoitosta. Tämä on edullista osakkeenomistajille, sillä vaihtoehtona on yhtiön annihiloituminen (annihilaatio osakemarkkinoilla: häviäminen, täydellinen tuhoutuminen).

Yhteenveto: Pörssiyhtiö ei ole koskaan osakkeenomistajien hallinnassa. Osakkeenomistajat joutuvat olemaan passiivisia, joten heidän ainoa tapa toimia on ottaa sijoitettu raha pois yhtiöstä tai hyväksyä sen kelluminen mihin tahansa suuntaan, ilman valitusoikeutta. Pörssiyhtiötä voidaan hallita noin 15 % omistusosuudella. Silloin omistajataho, yhteenliittymä tai yksittäinen taho, voi vaihtaa hallituksesta ja johtokunnasta noin 4-5 jäsentä. OCC on konsortio, joka johtaa yhtiön uuteen menestykseen.

_________________._________________

Nokian hätä on aitoa

Nokia on viimeisen vuoden ajan aina yhtiökokouksesta 2011 lähtien ollut sisäisesti sekaisin. Varsinainen hätä iski Nokiaan osakekurssin romahtaessa 19.4.2012 alle kolmen euron, 2,918 €. Nokian hallitus ja johtokunta ovat vakavasti joutuneet käsittelemään teemoja kuten miten osakekaupan keskeyttämistä anotaan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä, miten hallittu konkurssi suunnitellaan, miten käyttäydytään tiedotusvälineiden edessä, ettei paljasteta henkistä epävarmuutta, kuinka saadaan pelastettua oma nahka, miten voidaan viime hetkellä siirtää varoja ja yhtiön omaisuutta pois velkojilta, ketkä voivat poistua vähin äänin ruodusta kasvojaan menettämättä, miten jätetään korvaamatta omistajille tahallisesti aiheutetut tappiot ja vahingot?

Nokian aidosta hädästä kertovat myös faktoja ja varmuutta uhkuvien lausuntojen muuttumisesta ounasteluksi ja uskotteluksi (uskottelusta ylempänä yhteenvedossa tanssivien Lihavan ja Laihan jälkeen). Aitoa hätää kuvastaa myös Nokian johtokunnan puhdistautumistilaisuudessa assosioimat käsitteet menestys, tarkoitus, kuluttaja, sitoutuminen, intohimo, vaikutus, inspiraatio, tulos ja rakkaus, joilla saatiin kuitattua seuraavat 10000 irtisanottavaa.

Yhteenveto: Voiko Nokia vielä selvitä? Nokia lähestyy kiinalaisen ZTE:n luonnetta ja kokoa. Tämä arvio vastaa Nokian talousjohtaja Timo Ihamuotilan lausuntoa to 19.4.2012: ”Meistä tulee aiempaa pienempi yhtiö.” Pienuus tarkoittaa entiseen vahvaan Nokiaan verrattuna seuraavaa: Nokialla ei ole enää ohjelmisto-, käyttöjärjestelmä- eikä käyttöliittymätoimintoja kuin välttämätöntä implementointia varten, henkilökuntaa tarvitaan enää noin 17000 henkilöä, pääkonttoria ei tarvita missään maassa entiseen malliin, omia tehdastuotantotiloja ei tarvita, sillä sopimusvalmistajan on optimoitava eli vuokrattava tuotanto Foxconnilta, Nokia ei tarvitse HR-toimintoja, sillä vuokratyöntekijäfirma hoitaa henkilöstön asiat, markkinointi siirtyy Microsoftin Windows-ryhmäll. Brand Management siirtyy myös Microsoftille, koska ohjelmistot, käyttöjärjestelmä ja -liittymä palveluineen on lähinnä asiakkaan kiinnostusta. Brändiasian tekee ymmärrettävämmäksi autojen brändäys: sen tekee oleellisimman valmistaja, eli tuotteesta vastaava suunnittelija- ja toteuttajayhtiö, eli isäntä. Auton tuotemielikuva ei tule sinänsä tärkeistä asioista kuten bensiini, renkaat tai tiestö.

Yksi merkittävä kysymys: Olisiko Nokia voitu ajaa alas halvemmalla? Olisiko jokin halvempipalkkainen ryhmä kuin johtajiston noin 10 EVP:tä, 50 SVP:tä, 250 VP:tä, 2000 directoria, hallitus ja toimitusjohtaja saaneet samassa ajassa vuodesta 2007 yhtiön arvosta pois 100 miljardia euroa ja ulkoistettua pääliiketoiminnot Microsoftille?  Johtajiston 2311 henkilöä aiheuttivat 505 miljoonan euron välittömän vuosikustannuksen, josta suurin osa eli 400 milj. € meni director-tasolle. Lattiatason noin 50000 henkilöä aiheuttaa 2,5 miljardin euron vuosikustannuksen. 

Vastaus: Nokian alasajon palkkakustannuksia voidaan laskea seuraavasti:

  • 505 miljoonaa euron huonon sijoituksen vuoksi 2,5 miljardia euroa tuhlattiin väärään työhön (505 milj. € johtajat teetättivät 2,5 mrd. €:n turhan työn)
  • director-tasolla pitäisi olla Nokian paras ymmärrys kahteen suuntaan, visioihin ja käytännön toteutukseen. Directoreihin laitettu 0,4 mrd. €:n sijoitus aiheutti lattiatason 2,5 mrd. €:n työpanoksen annihiloutumisen
  • toimitusjohtajan 5 miljoonan euron vuosikulu on vaatimaton suhteessa aiheutettuun 2,5 mrd. €:n sulamiseen
  • jos VP- ja director-tasoja olisi harvennettu 50% ja SVP-taso poistettu kokonaan, olisi saatu 2,4 mrd. €:n säästö
  • jos säästö olisi tehty jo vuonna 2007, olisi vuoden 2012 loppuun mennessä voitu sijoittaa 14,4 mrd. € tuotekehitykseen, osinkoihin ja yritysostoihin. Ja parempaan rekrytointiin.
  • johtopäätös: Nokian osakkeenomistajat eivät ole halunneet vaikuttaa omaisuusmassansa arvon positiiviseen kehitykseen. Omistajat ovat passiivisella asenteella itse aiheuttaneet Nokian rapautumisen.

Nokian tulevaisuutta voi seurata hidastetusti jo nyt katsomalla miten ZTE toimii, mikä on ZTE:n markkinaosuus ja mikä on ZTE:n odote. ZTE myös organisoi toimintojaan uudeelleen. Jos Nokiassa halutaan liiketoiminnallisia muutoksia tehdä uuden vision, strategian ja toimintatapojen kautta, on ne luettavissa kirjassa “Uusi Nokia käsikirjoitus”.

(Nokian kurssi 1,93 € ) 16.6. 2012,  Juhani Risku, Inari

P.S. Jotta tulisin oikein ymmärretyksi, kerron vielä oman toiveikkaan arvioni Nokiasta: Nokia on edelleen nostettavissa muutamin keinoin. Näitä keinoja ovat 10-30 osuvaa ja oikeaa rekrytointia, 1000-3000 johtajan täsmä-irtisanomista, 20000 henkilön vähentämistä globaalisti (ilmoituksen 14.06.2012 ”Nokia irtisanoo Suomesta 3700″ jälkeisessä tilanteessa).

Irtisanomisten jälkeen Nokia voitaisiin strukturoida uudelleen jatkamaan Symbian-puhelinten kehitystä, Windows-puhelimiakin jatketaan, mutta uudella otteella, kolme uutta tuotetta saa alkunsa (tuote 1, tuote 2, tuote 3, VisionMobilen Megatrends 2011 -setti: ks. sivu 23 kertoo osan vaatimuksista, kolme puuttuu; sivulla 26 yksi oikea osuma, neljä puuttuu; sivu 29 tavoittelee TAIC-SIMO -mallia; sivu 30 vie harhaan, sivu 35 osoittaa, miksi Microsoft-Nokia ei onnistu applikaatiokaupassa; sivuilla 69 ja 71 on yksi oikea (eri) sana teknologisesta ratkaisusta, 14 muuta puuttuu), yhteistyökuviot muodostetaan database-yhtiön X, mediayhtiöiden XX ja Internet-yhtiöiden XXX ja start-up -yhtiöiden XXXX kanssa (ks. TAIC-SIMO -mallin kartasta yhtiöt ja arvaa oikeat).

Vaikka systeemisen kokonaisuuden johtajia on maailmassa vapaan vain harvakseltaan, on lohdutukseksi sanottava, että vapaana on vielä noin seitsemän taitavaa henkilöä. Kolme näistä pystyvät tuomaan mukanaan 30 henkilö tiimin ja Nokia saadaan nousuun syksyllä 2012.

JRi

P.P.S. Jotta tulisin vielä paremmin ymmärretyksi, olen sitä mieltä, että kokeilemani Nokia Lumia 800 on todella hyvä Windows-käyttöliittymältään. Siinä on selkeä logiikka, erityisen upea grafiikka, näkymien animointi eli grafiikan hidastukset ja täsmällisyys loistavaa. Ainut mikä minua Nokia-henkisenä tässäkin vaivaa, on se että parhaan osuuden on tehnyt Microsoft, ei Nokia. Jos kirjoittaisin kirjan ja artikkelit Microsoft-henkisenä, voisin vain kehua yhtiöiden viimeaikaista yhteistyön kehitystä. Mutta olen edelleen Nokiaan sitoutunut, minkä vuoksi tekstin ja puheen pitää olla huolta pitävää eli parempaan tulevaisuuteen tähtäävää.

JRis

Linkkejä:


Linkit muotoilu-, Nokia-, taidekritiikkiin…

29.5.2012

Wikimploi Suomi – uudet sivut

Wikimploi English – new pages

Suorat linkit muotoilu- ja Nokia-kritiikkiin

Nokialta irtisanottavien työllistäminen…
Muotoilukoulutus, muotoilujohtajuus ja muotoilukompetenssi
Nokian sisäinen ja ulkoinen turmatutkinta
Nokian asema Microsoftin liiketoiminnassa
Nokian toimenpiteet pe 20.4.2012 jälkeen
Nokian romahdus ke 11.4.2012 ja “Nokia Rescue Booklet

Linkit kritiikin teoriaan: taide, ARK, muotoilu, bisnes…

Kritiikki on huolenpitoaCriticism is caring
Kritiikin lajityypit – arvostelu ei aina ole kritiikkiä
Asiakas hylkää ja johtaja huutaa, vain kriitikko pitää huolta
Taiteen määrittely ja kritiikki
Arkkitehtuurin kritiikki
Muotoilun kritiikki – Design Critique/Criticism
Kaksi kriitikkoa, toinen valehtelee
Työn idea ja määrittely – työn arviointi ja kritiikki
Journalistinen kritiikki – päivänkritiikki
Bisneskritiikki – liiketoiminnan kritiikki

Johtamisen kritiikistä

Johtamisen kritiikki – Leadership Critique
Johtajuus – HP tarvitsee uutta johtajuutta
Suuryrityksen tärkein johtaja – luova johtaja, CCO
Nokian ja Samsungin sisäisen kritiikin ero

Media, teknologia, Internet

Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä?
Pikakritiikki – pilvipalveluiden hallitsemattomuus, Fujitsu, Oracle
Screen business — what is it?

Kirjat, artikkelit, blogit – kritiikkejä

Kirja-arvostelu: Walter Isaacson, Steve Jobs, Otava 2011
Pikakritiikki – Johanna Vehkoo, journalismin pelastaminen
Pikakritiikki – Nokia: olemme nuorekkaita!

3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa?

9.5.2012

Juhani Riskun kuusi median pelastamisartikkelia:

  1. Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä? (3.10.2011)
  2. Media kuolemankierteessä – media on avuton (8.10. 2012)
  3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa? (20.5. 2013)
  4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus (25.5.2013)
  5. Journalismin pelastaminen – PRW-malli ja YLE-Sanoma-Nokia (3.6.2013 ja 20.7.2013)
  6. Journalismin omia ideoita pelastukselle (19.6.2013)

___________.___________

3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa?

Vanha media on suurissa vaikeuksissa, kun se yrittää löytää printtiajan materiaalilleen paikan Internetissä. Siellä kun markkinat on jo pääosin jaettu. Tämä uusikin ala eli Internet-viestintä on vaikeuksissa, sillä siinä on tapahtumassa neljä suuntausta: ala keskittyy, automatisoituu, lokalisoituu ja pirstoutuu. Keskittyminen tarkoittaa sitä, että yhä harvempi toimija haalii paperilehtien ja Internetin mainosvarat (HS-Sanoma, verot). Automatisoituminen tarkoittaa  samojen uutisten ja juttujen kierrättämistä, uutisdatan kokoamista jutuiksi eri algoritmein ja freelancerin alisteisen aseman hyväksikäyttöä. Lokalisoituminen tarkoittaa sitä, että globaalien valtamedioiden kääntäminen ja sovittaminen uusille kielialueille ja kulttuureihin on kannattavampaa kuin paikallisen kanavan perustaminen tai vanhan printtimedian tekohengitys. Pian lokalisointikin voidaan sivuuttaa ja tyytyä pelkkään kielikäännökseen kuten on jo tapahtunut IKEAn, Bilteman, H&M:n, McDonaldsin ja Coca-Colan tapauksissa. Globaalit brändit siis syrjäyttävät paikalliset toimijat. Pirstoutuminen tarkoittaa, että digipalveluiden ja -sisällön tungos kasvaa kaikkien kloonatessa toisiaan. Vähäinen viisas sisältö katoaa giganttisen typerän sisään ja koteloituu. Pirstoutuminen (fragmentoituminen) johtuu siitä, että Internetissä on enää vähän ymmärrettävää rakennetta. Ne, jotka luovat sopivan ja haluttavan ymmärrettävän rakenteen Internetiin, saavat huomiota, tuloja ja valtaa Internetissä. Voittajien etuna on myös pirstoutumisen edistäminen. Kaikki mitä Internetissä tapahtuu, hyödyttää Googlea. Jopa haitta, hyökkäys, tuho, rakkaus ja skitso hyödyttää Googlea.

Kun toimittaja Janne Junttila kysyi lehtikustantaja Eero Lehdeltä ohjelmassa Julkinen sana. Strategia kunnossa, lehtiyhtiö? miksi hän myi printtimedian kustannusyhtiönsä, Lehti vastasi: ”En enää osannut ratkaista niitä asioita, jotka olivat edessä” (kuuntele tai lataa mp3 tästä). Eero Lehti jos kukaan olisi uskottava ja tiedostava media-ammattilainen kertomaan alan tulevaisuuden vaihtoehdoista. Hänen tavoin koko media-ala on hölmistynyt printistä, journalismista ja Internetistä. (Mainittakoon jo tässä, että media-ala ei itse kykene enää selvitymään ahdingostaan. Sen tekevät ulkopuoliset tahot, eivätkä ne välttämättä ota nykymediaa mukaan ja osingoille. Yksi jännittävä ratkaisu media-alalle annetaan la 25.5.2013 tämän artikkelin jatkokappaleessa).

Mutta, pelkistetään vanhan median tulevaisuus seuraavalla esimerkillä:  On hyödyllisempää lukea lokalisoitua Economist-,  Forbes– tai Fortune-lehteä ja -verkkosivua kuin suomalaisesti suodatettua Kauppalehteä tai HS-taloutta (laimennetun Hesarin taloussivut).

Mediaa ei edes saa auttaa, se haluaa kuolla

Vastauksena pääotsikkoon: oikeastaan mediaa ei voi auttaa. Media tekee globaalisti sen minkä Nokia teki yhdessä yhtiössä: kukaan ulkopuolinen ja muutama sisäpuolinen ei voi eikä saa auttaa omaa firmaa ja yhteisöä. Media haluaa mieluummin kuolla kuin olla olemassa.

Media haluaa omaan autistisuuteensa vedoten ratkaista asioitaan painomuste, toimittaja ja ammattiliitto edellä. Aivan samalla tavalla Nokia halusi luoda tulevaisuutensa puhelin ja pompöösi johtaja edellä, kun kilpailijat muuttivat paradigmaa lukuisiin medianäyttöihin, ekosysteemiin, mediaan ja parhaaseen henkilökuntaan. Sinä missä Apple ja Google karttoivat rekrytoinnissa hölmöläisiä, Nokia on palkannut hallitukseen, johtokuntaan ja johtajistoon kertakaikkisia ulkopuolisia ja harrastelijoita. Jos tässä on printtimedian tapa toimia, mahalasku on hirvittävä.

Voiko mediaa sitten auttaa? Kyllä, mutta vain väkivalloin ja vain muutamia yhtiöitä ja henkilöitä. Väkivalloin siksi, että jokin ulkopuolinen väki ottaa vallan mediasta. Vain muutamat yhtiöt ja toimittajat tulevat selviämään, sillä yhtiöiden ja toimittajien kyvykkyys ja ymmärryskykyhän on jo testattu heidän saatuaan toimialansa romahdukseen. Kaikkia ei edes kannata pelastaa, sillä olkoon ilman työtä se tahdoton ja haluton keskinkertaisuus ja tyhjänpäiväisyys, joka aiheutti nykyisen tilan. Hän tuhoaisi seuraavankin yrityksen silkalla olemassaolollaan.

Median monet kasvot

Media on yhtä aikaa monta erilaista asiaa, intressiä ja rakennetta. Media on paljon enemmän kuin lehdistö, TV, radio, Internet, blogit ja journalismi.

Helpointa on nähdä vanha ja nykyinen media. Mediaa ovat monopoliset laitokset kuten BBC ja YLE, joilla on varma ja yltäkylläinen rahoitus. YLE ei vaan vielä osaa olla globaali muutoksentekijä kuten BBC. Mediaa on paikallislehti, jonka journalismi joutuu seuraamaan nakkipaketin mainostajan tahtoa, sillä ”paikallislehden toimituksellisen sisällön maksaa makkarateollisuus”. Paikallislehden tiedostava ja vegaani toimittaja kirjoittaa mitä makkarateollisuus käskee (huomaa idea mainonnan vallasta ”demokratian edusmiehen” palkanmaksajana). Mediaa ovat tietenkin kaikki Internetin välineet ja sisällöt. Mediaa ovat myös sähköposti, blogit, wikit, kokoukset, manifestit, vappupuheet, kovalevyjen sisällöt, kirjastot, kirjat, kännykkäpelit… Se, että  moni edellistä on huonoa, passiivista ja typerryttävää ei poista niiltä mediaulottuvuutta. Mediaa ne ovat myös, vaikka mukana ei olisikaan lehtitaloja ja toimittajia. Sisältö, viesti ja intressi niillä yleensä on.

Koulu on media. Koulu on yksi tärkeimmistä medioista, ja se on opettajien hallussa. Jos koulu olisi Mainos-TV:n hallussa, se lihottaisi lapset pulleiksi rasvapalloiksi, joita timmit jumpparit liikuttaisivat ja lääketeollisuus laihduttaisi. Lapset katsoisivat pulleuksissaan tietysti TV:tä ja pelaisivat Roviota ns. wanking-kulttuurin orjina. Millainen media koulu olisikaan, jos se olisi jonkin puolueen hallussa (kuten esim. yksipuoluekunnissa pitäisikin olla)? Mitä Pisa-tutkimus mittaa, kun Suomen etevyys ei näy yliopistoissa, innovaatioissa, kunnallishallinnossa, kansantaloudessa eikä viennissä? Koulu on yksi tärkeimmistä medioista, joka muokkaa ihmistä hänen ollessaan herkimmillään. Koulu välineenä vinouttaa lasta, vieraannuttaa lapset vanhemmistaan, vahvistaa sukupolvien välistä juopaa ja EVVK-tekijää.

Koulu lapsille suunnattuna on skholè (kr. σχολή) eli lasten päivittäinen joutoaika. Nykykoulu puolestaan on keinotekoinen järjestelmä, jonka päätarkoitus on pitää lapset reservaatissa jonkin puuhastelun parissa, jotta aikuiset saisivat olla rauhassa. Siis pitää lapset pois vanhempiensa ja aikusten jaloista. Siihen nähden joutoajan ohjelmatarjonta on vinoutunutta, lapset koettavat kompensoida tilannetta kaikin tavoin. Jos nykykoululle mediana pitäisi antaa nopea uusi synopsis, olisi se suunnilleen ”oppisopimuskoulutuksen kaltaista työssä oppimista vertaisten kanssa” (pidätän oikeuden laatia tarkemman suunnitelman koulusta myöhemmin). Nykykoulu, jonka rappio johtuu kolmesta asiasta, on jo aikansa elänyt ja se pitäisi sulkea ennemminkin kelvottoman mallinsa puolesta kuin homeisten tilojensa johdosta. Minulle tosin koulujen sulkemiseen sopii mikä tahansa syy, niin heikko on nykykoulun perusta. Ne kolme asiaa, jotka ovat koulun rappion rakenteellisia ongelmia eli vaikeasti poistettavia syitä, ovat: opettajuus, kodit ja sisällöllinen idea. Professio, vanhemmat ja tarve-intressi-ymmärrys -ketju. Koulu on media eli väline ja viestin sisältö, jota opettajat eivät enää hallitse. Koulu ja opettajuus on eriytettävä!

Teatteri on media. Varhaisteatterissa harjoiteltiin 5-6 kertaa ja sen jälkeen astuttiin kansan eteen julistamaan muutosta. Nykyteatterissa on 70 harjoitusta esikirjoitettua, superohjattua ja maneerinäyteltyä tarvajärvi-showta. Teatteri on eräänlaista frööbelin palikkaa, jossa karikatyyriksi kirjoitettu roolihenkilö ”ylinäyttelee” ja ”ilmaisee” muutaman vitsin, jotka ohjaaja on sijoittanut 15 minuutin jaksoihin. Jos yleisö ei tajua nauraa ajoitetuille vitseille, on se huono yleisö. Varhainen kansa on muuttunut nykyteatterin maksavaksi yleisöksi. Teatteri on muuttunut laitokseen eristetyksi itseriittoiseksi ja kuntien rahoittamaksi vaietuksi vitsiksi. Teatteri on eräänlainen lehti, jota kukaan ei lue. Nykyteatteri katoaa käsi kädessä toimittajien kanssa. Teatteri oopperoituu eli keinotekoistuu niin, että jokaisen näyttelijän tehtävänä on olla maksimaalinen pompöösi diiva, joka HUUTAA ISOILLA KIRJAIMILLA KOKO LITANIANSA. Teatteri ei ole menettänyt merkitystään TV:n, Internetin ja maailman viihteellistymisen vuoksi, vaan sen omasta sisäisestä sopimuksesta oopperoitua. Nykyteatteri on media, jota teatteriväki ei enää hallitse. Teatteri on otetava pois teatteriväeltä!

Kirkko on media. Kirkolla on mystis-uskonnollinen tehtävä, jossa rajattu eliitti hyötyy kirkollisen viestin epäselvyydestä. Kääntäen: mitä epäselvempi ja sotkuisempi sisältö, sitä enemmän valtaa keskittyy ’tosi selittäjille’. Epäselvyyttä lisää vallanoton kieltäminen ja sopiva linnoittautuminen armeliaan, ymmärtävän ja isällisen kaavun taakse.

Kirkko muuttuisi mediana ymmärrettävämmäksi ja sallivammaksi, jos osa mystisenä pidetystä, mutta sittemmin selkeäksi muuttuneesta, sisällöstä otettaisiin uusin sanoin käyttöön. Thomas Campbellin kvanttifysiikan löydöksiä ovat mm. että ”kaikki olevainen on dataa”, ”todellisuus on datan representaatio”, ”kaikkeen dataan voidaan vaikuttaa energialla” ja uskonnon normaaliudeksi muuttava lause ”energioita ovat mm. työ, ajattelu, toiveet, rukous ja usko”. Jos Campbell otettaisiin vakavasti, saataisiin osa uskonnon tarkoituksellisesta mystiikasta poistettua ja uskon käsite keskeisemmäksi energiaksi. Kirkon potentiaali mediana on kuitenkin romahdutettu kirkon omilla harhautuskonsteilla itseään vastaan. Kirkko instituutiona tekee tahallaan työtä itseään, mutta erityisesti ihmistä ja uskoa vastaan. Uskonnollinen (ja uskova) yhteisö on joko vahingossa tai tahallaan mystifioimiassa maailmaa. Kyse on em. yhteisön viimeisestä mahdollisuudesta pitää valta itsellään. Usko ja nykykirkko on eriytettävä!

Internet on media. Internet on väline maailman pelastamiseen, jos on uskominen Don Tapscottia ja Macrowikinomicsia. Siinä joukkoistaminen ulotetaan hallintoon ja tiedon tuottamiseen Internetin, insinööriosaamisen ja moraalin leikkauspisteessä. Internet on myös sisäisesti terveessä häiriötilassa. Siellä yritys menestyy ja tuhoutuu nopeassa tahdissa, usein satunnaisesti ja ilman laadullisia perusteita. Missä ovat Alta Vista ja Yahoo, missä ovat Nokia ja Motorola? Mihin menee Internet-Newsweek, jonka viimeinen paperilehti ilmestyi joulukuussa 2012? Ovatko Huffington Post ja The Guardian ainoita digitaalisen median journalistisesti menestyviä digilehtiä?

Internet on myös keskeinen liiketoiminnan ja viestinnän media. Parhaimmillaan ne yhdistyvät Googlen ja Facebookin palveluissa, joissa suuret määrät ihmisiä altistuu niiden profilointiin ja sen kautta mainonnan kohteiksi. Liiketoiminnallista hyötyä Googlelle ja Facebookille syntyy mainostuloista ja ihmis(ten profiilitietojen )kaupasta. Em. yhtiöihin verrattuna Amazonin ja eBayn liiketoiminnat ovat varsin perinteistä kauppaa, sillä kummastakin saat tilatessa jotain konkreettista kuten esim. kirjoja.

Gutenberg keksi painokoneen vuonna 1436. Samalla hän kehitti musteen, joka oli tarpeeksi vahvaa kiinnittymään metalliin, ja erityisen laitteen painolevyn puristamiseksi paperia vasten. Hänen ajatuksensa lähteenä pidetään viinin puristamiseen käytettävää laitetta, jossa on samantapainen puristuskoneisto. Gutenberg kehitti myös metalliset irtokirjakkeet, joita voitiin käyttää useaan kertaan. Keksintö antoi mahdollisuuden nopeaan painotyöskentelyyn ja tiedon valtavaan lisääntymiseen renessanssiajan Euroopassa, jossa kirjat oli siihen asti jäljennetty käsin.………..….

Vanha media Internetissä. Kun vanha printtimedia menettää mainostuloja, menettävät toimittajat, painomusteen ja -koneiden omistajat palkanmaksajan. Sitten nämä keksivät, että laitetaan sama paperituote eli jutut (”jutut”) Internetiin. Ensin ne laitetaan sinne ilmaiseksi porttiteoriaa seuraten. Kun ihmiset addiktoituvat ”juttuihin”, ne laitetaan maksullisiksi. Tässä onkin juttu-journalismin onnettomuus: paperimedian tuote on eri kuin Internet-median. Kun paperimediassa mentiin painokone edellä, rahvas tuli koneet omistavan patruunan perässä. Luettiin, kumarrettiin ja pelättiin almaa ja erkkoa. Nyt kun aika on toinen, ihmiset tietävät paperin olevan ekotaseeltaan negatiivinen, painokoneen olevan eliitin viimeinen vallan laahausankkuri, ja sisällön olevan maskun ja makkaran kustantamaa liturgiaa. Voiko Maskun proletariaattisohvalla lukea sivistyneesti Suomen Kuvalehteä? Toimittajien asenteellisesta ainekirjoitusvimmasta paistaa läpi viha omistajapatruunaa kohtaan, katkeruus toimituspolitiikkaan ja nalkutus ainaisesta kiireestä ja tekstin lyhentämisestä. Otsikkojakaan ei enää saa tehdä itse. Voi Tintti. Internet on printtimediaa hyödyttävä kanava erityisesti niille muutamalle paperilehdelle, jotka ehtivät vielä narrata 50-75 -vuotiasta henkistä proletariaattia ostamaan maksullista digisisältöä. Prole kun on niin laiska, että se ei muuta lue eikä osaa verrata.

Uusi media Internetissä. Kaikki Interentiin sijoitettu liiketoiminta ei ole kannattavaa. Pääosin Internetiin sijoitettu medialiiketoiminta on vaikeuksissa. Näkyvyyttä saa helposti, mutta tuottoja saavat vain harvat. Amazon saa tuottoja fyysisten ja digitaalisten kirjojen eli mediatuotteiden myynnistä, mutta Google ja Facebook saavat rahaa mainonnan myymisestä. Juuri kukaan muu ei sitten saakaan rahaa Internetissä. Maksullisiksi asetetut paperilehdet katoavat lopulta, sillä uutisten ja toimituksellisten artikkelien aiheet tulevat käsitellyiksi Internetissä satakertaisella laadulla. Printtimedian, TV:n ja Internet-median investointirakenne ja mainostuotot ovat sekaisin. Yksin Ampparit on esimerkki kuolettavasta iskusta printtimedialle, toimittajille ja journalismin palkanmaksulle. Kun Ampparit kehitetään versioon ”InterestMachine™”, on se globaali media, joka syö aamiaiseksi Sanomia ja Murdocheja (aiheesta enemmän seuraavassa artikkelissa  la 25.5.2013).

Internetin media saturoituu, koska kaikki koettavat tehdä sen muutamilla bisnesmalleilla rahaa. Yahoo koettaa olla Googlen pikkusisko, Helsingin Sanomat pyrkii The Guardianin ottopojaksi, YLE koettaa olla niin hyvä BBC kuin nyt savolaiset osaavat. Samalla kun Google ja Facebook vievät valtaosan Internet-median palkanmaksurahoista, tuhansille muille jää jaettavaksi murusia. On suorastaan omituista, ettei kukaan (KUKAAN) printtimediassa ja toimittajissa (eikä Nokiassa, analyytikoissa, investoreissa) ole tajunnut median, teknologian ja Internetin abstraktiomuutosta! Ei ole enään vain lehteä, vain puhelinta, vain webbi-sivuja. On niiden älykäs, ainutkertainen ja systeeminen yhdistelmä.

Kun kaikki yllä mainittu täytyy tehdä uudella ajoitusmallilla, eli nopeasti, herkästi ja oikea-aikaisesti, on aivan selvää, etteivät nykytoimittajat ole asioiden tasalla digiajan mediassa. Sisällöntuotannon kellotaajuus on nopeutunut niin, että mukavuustasolleen nuupahtaneet toimittajat putoavat yksi kerrallaan. Tähän ei veny minkään mediatalon valmiudet saati visiot ja suunnitelmatkaan. Ei TV:n eikä sanomalehden. On suorastaan irvokasta katsoa, miten kyvyttömiä ovat mediatalojen hallitukset, miljoona- ja miljardibisneksen omistajat ja johtajat ja aina niin fiksut toimittajat, jotka ovat jättäneet toimialansa heitteille jo vuosia sitten. Median epäluotettavin ajattelija ja toimija oman tulevaisuutensa puolesta on juuri tuo edellisen virkkeen lauma. Internet ja tutkiva kriittinen journalismi ovat kuitenkin yhdistettävissä, mutta ei printtimedian keinoin. Vanha media ei ole kykenevä siirtymään digimediaan ja Internetiin omin voimin. Kykenevät ulkoiset voimat saattavat olla niin vihamielisiä, että vanhaa mediaa ei enää oteta mukaan median abstraktiomuutokseen.

Facebook on media on viesti. Mitä ovat Facebookin viestit? Niitä on monta. Facebookin oma viesti on: tartu meidän lihakoukkuun, me nostamme sinut sillä uhriksemme. Oma viestini muille ollessani Facebookissa: olen avoimesti teidän tai minulla on ystäviä tai minä olen uhri, mutta en tajua sitä.

Facebook on sosiaalisen median ja hengailuklubin sekasikiö.  Väljän määrittelyn mukaan Facebook on User Created/Generated Content (UCC/UGC) -kanava. Facebookin sisältö on proletariaatin sisällöntuotannollinen lattiakanala, joka on kuin julistamaton ulkonaliikkumiskielto joutilaalle väestön osalle. Lattiakanala on rajattu, valvottu ja esiohjelmoitu leikkikenttä, joka tarvitaan estämään joutilaita tunnistamaan todellinen tilansa ja nousemaan kapinaan. Facebook on typerryttävä media, joka luo mallin tulevaisuuden joutilaiden hallintaan. Facebookin kaltainen media-järjestelmä on tulevaisuudessa valtiovallan keskeisin väline hallita kansaa nousemasta kapinaan.

Google on media. Googlella on paras lock-in -konsti eli sitouttamis- ja lukitsemisstrategia, mitä medialla on ollut ennen Alkoa, jos Alko katsotaan mediaksi. Google tekee parhaat mahdolliset Internet-palvelut, joita ovat  mm. Search, Maps, Earth, Translator, YouTube, Timelapse jne. Sitten ihminen tulee niistä riippuvaiseksi, ja Google sekä saa että ottaa luvan profiloida meidät. Lopulta Google mainostaa meille tyköistuvia tarpeita ja myy profiiliamme mainostajille. Kaikkeen tähän olemme antaneet Googlelle juridisen luvan. Google on media, joka hallitsee median intressejä. Kukaan ulkopuolinen ei hallitse Googlen otetta valtaa.

Blogi on media. Blogit ovat ensimmäinen digiajan mahdollistama demokraattinen kanava ja vaihtoehto printtimedialle ja journalismille. Suomessa olisi mahdollista julkaista kaikki journalistinen sisältö paremmin 1,6 miljoonan bloggarin toimesta kuin nykytoimittajien. Blogien ammattimaistuminen ja rakenteellinen kehitys tulee viemään palkan pois lehtitalojen toimittajilta. Miksi maksaa palkkaa kapean alan ainekirjoittajalle, kun jokaiselta alalta löytyy sitoutunut, nerokas, ajatteleva, kriittinen ja vastuullinen bloggari? Nämä bloggarit ovat kirjoittamallaan alalla ihan oikeasti töissä ja kehittämässä sitä mistä kirjoittavatkin, eivät niinkuin toimittajat, pelkkinä pintaliitäjinä ja muka-tietoisina. Blogit ovat kansalaisaktivismin, journalismin ja käytännöllisen demokratian mahdollistaja. Edustuksellisuus poistetaan demokratiasta vanhojen toimittajien myötä. Aktiivipoliitikkoja ja -toimittajia on kumpiakin sama määrä, n. 16000. Ne ovat tarvinneet toisiaan symbioottisesti ja parasiittisesti, mutta marssin tahti muuttuu.

Media on neljäs vallan mahti. Makkarateollisuuden viestinviejä toimii valtakunnan moraalinvartijana. Suomessa 16000 Journalistiliiton ainekirjoittajaa valvoo poliittista koneistoa makkarateollisuuden rahoittamana (anteeksi toisto, tätä ei voi kuitenkaan liikaa korostaa). Jos toimittajuus keksittäisiin tänään, kukaan ei luovuttaisi demokratian nimissä sille mitään osuutta hallinnossa ja valtiopolitiikassa. Vanhan median alasajo sattuu hyvään ajankohtaan: toimittajat korvataan satakertaisella määrällä tarkkaavaisia kansalaisia, jotka seuraavat yhteiskunnan tapahtumia ja raportoivat niistä reaaliajassa Internetiin. Näin neljäs vallan mahti siirtyy ainoalle demokraattiselle taholle eli kansalle, Internetin mahdollistamana. Suuret mediatalot häviävät, koska talo ei sellaisenaan tuo mediaan mitään lisäarvoa. Suuntaa näyttävät Sanoma ja News Co, kumpikin sakkaa eivätkä kumpikaan ymmärrä mitä tehdä. News Corporationin James Murdoch on huolissaan Applen ja Googlen kasvaneesta vallasta mediassa. Mutta hän haluaa News Corp.:n vain kasvavan, ja jos on tarpeen, jopa palauttavan aikaisemmat yrittäjyys- ja riskinottoasenteensa takaisin. Mutta mitä Murdoch ei ymmärrä, on että kasvu ei tule riittämään, vaan News Corporationin on tehtävä abstraktiomuutos liiketoiminnassaan. Tässä Murdoch tarvitsee luovan johtajan, CCO:n, apua. Entä Sanoma sitten? Vastaus artikkelin seuraavassa numerossa.

Medialle (tässä journalismille) ei olisi pitänyt koskaan sallia asemaa, jonka se sai teknologia edellä. Journalismi nousi valtaan painokoneilla. Se, joka omisti painokoneet, omisti poliittisesta vallasta salakavalan, kätketyn, julkisen ja julkean, keinottelevan ja terroristisen osan. On aivan sattumaa, että media ei mennyt paperi tai lehdenjakaja edellä. Painokoneen sijaan median sanansaattaja voisi olla sellunkeittäjä, kioskinpitäjä tai postipoika. The Sellu Light Times ja Walki Paper, R-Kiosk Inquirer ja The Daily Star.

Kaikki muu on helppoa ymmärtää, mutta journalismin terroristiseen valtaan kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Journalismin terroristinen valta. Terroristilogiikka perustuu puskista ampumiseen ja pakoon juoksemiseen. Aiheutetaan vahinkoa eikä oteta siitä vastuuta. Take the money and run. Hirtä kissa ja julista se taiteeksi. Estä enemmän kuin rakennat (kunnallispolitiikka). Julkaise lööppi ja piilotu julkaisuvapauden taakse. Samaa terroristilogiikkaa voivat siis käyttää niin rahoituslaitos, taiteilijat, poliitikot, terroristit kuin toimittajatkin.

Journalismin tyypillisiä hit-and-run -logiikan mukaisia terroristisiä toimintoja ovat esimerkiksi julkaisuvapauden käyttö ajojahdeissa, lähdesuoja epäreiluissa paljastuksissa, paparazzin tekemä tappo. Terroristiseksi nämä teot tulevat journalismin ja sen toimijoiden saaman taloudellisen edun ja lisääntyvän vallan myötä. Journalismin terroristista valtaa on käytety Pekka Himasen ja Dominique Strauss-Kahnin tapauksissa. Jos terrorististen tekojen vallasta kilpailtaisiin, uskoisin voittajan olevan journalismi, toisena perinteinen terrorismi ja vasta kolmantena olisivat rikollisjärjestöt. Jos journalistit joutuisivat kilpasille moottoripyöräjengin kanssa, journalistit voittaisivat 5-0.

Niin kauan kun journalismilla on vähäinenkin mahdollisuus terrori(sti)logiikan ylläpitämiseen, pitäisi journalismiin pitää keihäänmitta vapaan ja vastuullisen median toimintaan ja omistajuuteen. Nykyjournalismi yhtiöineen ja henkilöineen ei ole uskottava ja luotettava osapuoli tulevaisuuden median isännöintiin, koska sillä on mahdollisuus, halu, kiinnostus ja hyöty terroriseen valtaan. Niin kauan kun journalismin julkaisuvapaus, lähdesuoja, paparazzi-kuvaus, ajojahdit ja terrori liittyvät  taloudellisen edun saavuttamiseen ja vallan käyttöön, niin kauan journalismi on epäluotettava. Sitten kun journalismi on hoitanut pesänsä kuntoon, tulkoon markkinoille. Ne olisivat onneksi jo jaetut kansalaisdemokratialle Internetin modernein menetelmin. Tämä terrorin leviäminen journalismiin on tietysti ikävää niille toimittajille, jotka ovat aina olleet vastuullisia ja sopivan neutraaleja. Mutta heille voi vain sanoa, että ”huonostipa piditte huolta omistanne, omassa pesässä. Annoitte kaiken tapahtua kuin 30-luvun Saksassa.”

Tarinan harha

Tarinan harha mediassa, journalismissa, kirjallisuudessa, teatterissa, liiketoiminnassa, brändi-ajattelussa…Kaikki perustuu tarinaan, pitää kertoa ihmisille kiinnostava tarina, tarinan vetovoima ratkaiseen menestyksen.” Tarinan korostaminen kaikilla inhimillisen mielenkiinnon alueilla on elämän muuttuessa sohvaperspektiivistä katseluksi, jossa eli selittely, besserwisseriys ja paremmin tietäminen levitetään kaikille toiminnan alueille ja jolloin ne saastuvat lopullisesti. Maailma otetaan haltuun puhe- ja selittelykulttuurilla. Kaikki voidaan selitellä parhain päin, varsinaista toimintaa ei enää tarvita. Jokaisen pitää brändätä itsensä, jokaisen pitää osata tehdä parempia sopimuksia ja laskuttaa etukäteen, pitää valloittaa oma salainen yleisönsä ja rakentaa itsestään mielenkiintoinen tarina, jolla voidaan rahastaa. Poliittinen puhe on maksimoitua tarinankerrontaa, jossa konkretia on korvattu selittelyllä ja tarinoilla.

Jos kaikki joutuvat näiden kahden suuntauksen lähetystehtävän uhreiksi, meillä on 7,2 miljardia kilpailevaa brändiä, 800 miljoonaa markkinoinnilla ylipuskevaa yritystelavaunua, 1,3 miljardia selittelykulttuurin ja puheammatin androgyyniä jarilisaa, jotka hypnotisoivat maailman uskottelemaan, että nyt kaikki on hyvin. On vain ajan kysymys, kun jarilisat konsultoivat koulua, teatteria ja kirkkoa, näitä tarina-, puhe- ja selittelykulttuurin viimeisiä linnakkeita. Ja kaikki vain siitä syystä, että tarina on se mitä puhe- ja selittelykulttuuri sai aikaiseksi. Sveitsiläiset sentään tekivät käkikellon.

Tarinan korostaminen ja sen myötä typerrytetyn koulun, teatterin, kirkon, journalismin ja liiketoiminnan historia on sama kuin taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin typertymiset. Taide, muotoilu ja arkkitehtuuri on saatu sisällöllisesti ja laadullisesti historiansa heikoimpaan tilaan taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin ulkoisten henkilöiden toimesta. Näiden alojen sisäisiä henkilöitä ovat alan teosten synnyttäjät, siis taiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit. He ymmärtävät esim. arkkitehtonisuuden kumulatiivisen kokonaismaailman, johon he tekevät omia teoksiaan (esimerkki automuotoilusta, Ferrari-F1-evoluutio). Teosta voisi kuvata tarinaksi, mutta se on kokonaisuuden elimellinen osa. Näin teoksen synnyssä mennään kokonaisuus edellä.

Tarina syntyy kokonaisuudesta irrallaan, kun toimialan ulkoiset, koulutusta vailla jääneet ITE-harrastelijat ja eräänlainen hengailuklubi, liittoutuvat. Silloin kun taidemuseon ”taideteos” on pelkän sairaus- tai rikosluokituksen mukainen teos, museolehtori, kukkahattusetä tai helmikana julistaa sen vallankumoukselliseksi, itseilmaisevaksi ja kiinnostavaksi. Silloin kun kissan hirttäjä pitäisi tuomita rikoksesta vankilaan, tai veren, sperman ja ulosteen vatkaaja pitäisi laittaa hoitoon, meidän helmikana aloittaa näiden markkinoinnin ja levityksen maailmantaidelaitoksiin. Tarina on syntynyt.

Tarina on tietoista ja laskelmoitua pitäytymistä pienessä ja autistisessa, säälinhakua vaatimattomuuden ja nöyryyden kaiken oikeuttavalla pyhyydellä. Tarinassa on samaa mitä aikuisten naisten lässytyksessä, josta laajimmin leviävä on Olga K. Yle Puheella. Journalismin tarinankerronta souniois– ja olgaistuminen tulevat lamaannuttamaan muitakin aloja sukupolviksi, ellei tätä suuntausta saada nopeasti lopettettua. Teatteri, koulu, kirkko ja politiikka on jo menetetty. Kuvitelkaa esimerkiksi puusepän tuoli, joka puhuttaisiin ja selitettäisiin hyväksi ilman hyvää puulajivalintaa, liitostekniikkaa ja veistotaitoa.

Tarina on kirjallisuuden, teatterin, kirkon, koulun, brändin ja journalismin ytimeksi, tavoitteeksi ja tuotteeksi aivan liian vähän. Ne yhtiöt, säveltäjät ja vaikkapa arkkitehdit, jotka ovat osa alansa laajempaa historiallista jatkumoa, ja ovat sen sisään luoneet oman täyden kokonaisuuden, ovat onnistuneet parhaiten. Esimerkkenä Apple, Stravinsky ja Le Corbusier. Näillä on kaikilla alansa nykytila täysin hallussa, ja sen päälle on tehty oma täydellinen ja elinkelpoinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus. Samalla on luotu jotain uutta ja merkittävää alan kumulatiiviseen jatkumoon. Tarina näissä tapauksissa olisi ollut ns. one trick pony, yhden tempun poni, kuten Johann von Spreckelsen ja Riemukaari, Sony ja Walkman, ja vaikkapa Don Johnson.

Teatteri ja journalismi saataisiin uudistettua tuhannesti kiinnostavammaksi, jos tarina korvattaisiin kokonaisuudella. Siirryttäisiin siis ensin tulitikusta koko rasiaan, siitä palamisreaktioon ja tulen ideaan. Siitä energiaan, auinkoon ja valoon. Museot, helmet ja kukkahatut tietysti syrjäyttäen vallan siirtäminen synnyttäjille.

Media-alan koulutus tähtää autistiseen piperrykseen

Media-alan koulutuksen suosio on indikaattori. Media-alalle halutaan saamelaisoppilaistoksista ammattikorkeakouluhin ja yliopistoihin kiivaimmin suhteessa avoinna oleviin työpaikkohin ja alan tulevaisuusodotteeseen. Indikaattorina pyrkimys koulutuksen supistamiseen kuvastaa journalistien pelkoa omasta työpaikastaan ja alan vääjäämättömästä katoamisesta. Haluavatko Journalistiliiton jäsenet haluavat suojella lapsiaan ja nuoria tulevaisuuden palkattomasta ammatista estämällä heitä tulemasta kilpailemaan kyllästyneelle alalle? Eivät, sillä nuoret taitavat haukat veisivät vanhoilta laiskimuksilta palkan suusta. Nuoret haluavat toimittajien luomalle glamour-alalle samalla tavalla kuin lapset haluavat kokeiksi keittämään maksalaatikkoa peruskoulujen laitoskeittiöihin. Vaikka media ei tarjoa työtä pian kenellekään, on nuorille kuitenkin sallittava itsensä korkeakouluttaminen palkattomiksi bloggareiksi ja ammattilaatuisten kotivideoiden tekijöiksi, sillä yhä harvemmalla on tulevaisuudessa mielekästä tekemistä. Työn idea muuttuu. Näillä videobloggareilla on silloin sentään hauskempaa puuhaa.

Autistisen piperryksen korostaminen merkitsee johtajuuden menettämistä. Kun media-ala kouluttaa tuhansia editoijia ja media-assistentteja kuvaamaan ja käsikirjoittamaan, tarkoittaa se sitä, että he haluavat tehdä kokoillan elokuvia Hollywoodissa. He eivät tee mitään muuta, ennen kuin leffa on tehty. Muotoilija haluaa piirtää oman tuotekokonaisuuden tai automallin kansainväliselle brändille, vasta sitten kannattaa ajatella muuta. Tässä on syy sille, että  ammattilaisilla ei ole johtajuutta alallaan. Kun seniori ei saanutkaan elokuvaansa tai mersuaan toteutettua, on hän jo 50-vuotias kyvytön eläkeläinen. Alan kehitystä ja liiketoimintaa johtavat täysin ulkopuoliset kauppatieteilijät, juristit ja insinöörit. Näin kävi Nokiassa, media-alalla, rakennusalalla. Nämä ulkopuoliset siis johtavat intressiteollisuutta, journalismia ja arkkitehtuuria.

Median, muotoilun, journalismin ja taiteen koulutus on uudistettava. Johtajuudessa on myös yksi vakava ammatillinen ja akateeminen ongelma. Kun autistiset toimialat eivät ole itse osannet organisoida johtajakoulutustaan, sen hoitaa joku muu. Nyt mm. intressiteollisuuden, muotoilun, journalismin ja arkkitehtuurin johtajuus on johtajaoppien, -professorien ja -konsulttien hallussa. Niillä pilattiin jo Nokia (joka sai maailman kaiken tarjolla olevan johtajaopin käyttöönsä), rakennusala ja media. Pian menevät puusepätkin.

Jonnekin, vaikkapa Suomeen, on saatava media-, muotoilu-, taide- ja kulttuurialan johtajayliopisto, jossa ei koskaan käy yksikään helmikana. Nykyään toimivat johtajakoulut, johtajakonsultit ja johtajameediot listataan, ja heiltä estetään pääsy uuden johtajakoulumme kampukselle ja käytäville. Vai ajattelitteko, että he tulisivat Nokian jälkeen meille luennoimaan?

Media-alan koulutus voisi olla edelläkävijänä yhdistettäessä kansalaispalkka ja edes jonkinlainen puuha sen vastineeksi. Käsityö on toinen, filosofia kolmas, jalkapallo neljäs, kehno rakentaminen viides, kuvataide kuudes jne. koulutusala joutilaalle sukupolvelle. Media-ala raivaa tietä 10/90 -yhteiskunnalle, jossa 10 % tuottaa ja 90 % on kontrolloidulla viihteellä (ks. 20/80 -yhteiskunta).

Mitä toimittajat ja medialaitos eivät ymmärrä?

Toimittajat eivät ymmärrä media-alaa sen laajassa merkityksessä, riippuvuussuhteissa ja systeemisyydessä. Niissä on kuitenkin median tulevaisuus. On toki helppoa ymmärtää, miksi toimittajat ja journalismi eivät toimi teatterin, koulun, kirkon ja koko Internetin alueilla, sillä heillä ei ole mitään (MITÄÄN) kompetenssia ja kyvykkyyttä toimimiseen näillä valtamedian aloilla. Toimittajat ja journalistit ovat näiden sijaan valinneet herraskaisen ja rajatun alueen itselleen: kirjoittaa aineita toisen rahoilla toisen omistamaan ja järjestämään mediaan. Toimittajat ovat tulleet valmiiseen pöytään kirjoittamaan ”juttuja” tekemään ”tutkivaa” journalismia. Valmis pöytä on katettu neljännellä valtionvallalla, jota ei ole koskaan perustuslaillisesti heille hyväksytty. Toimittajat ja journalistit (mikä lieneekään ero?) elävät täydessä kuplassa tehden herraskaisia juttuja ainekirjoitusvimmassaan.

Mediatalot, toimittajat ja journalistit eivät ymmärrä kokonaisuutta, jolla tulevaisuus tehdään. Ongelma on niin vaikea, sillä sitä ei ymmärretty Nokiassakaan. Miten voidaan sotkea kaksi eri asiaa, Nokia ja makkarapaketista elävä toimittaja? Siten, että Nokia ja toimittaja ovat samassa bisneksessä, medialiiketoiminnassa. Laajemmin ottaen, Nokia ja toimittajat ovat TAIC-SIMO -bisneksessä. Tätä ei kumpikaan ole ymmärtänyt ja siksi ne katoavat.

TAIC-SIMO -bisnekselle on muutama vakuuttava todiste: Apple, Google, Facebook ja Amazon ovat jo media-teknologia-Intenet-operaattori -bisneksessä, Samsung ja Microsoft pyrkivät sinne. Mutta yksikään kuolevista yhtiöistä kuten News Co, Sanoma, Sonera ym. media- ja operaattoriyhtiöt eivät ole visioimassa ja organisoimassa TAIC-SIMO -mallia. Miksi?

Miten TAIC-SIMO -bisneksellä pelastetaan Nokia ja media?

Seuraava artikkeli piakkoin: mitä toimittajat ja journalistit voisivat tehdä?

Yllä on käsitelty mediaa muunakin kuin toimittajina ja paperilehtinä. Se on tarina traagisesta ja hitaasta itsemurhasta, jota kaikkien journalistien äidin poika, James Murdoch’kin häpeää. Journalismin itsemurha on juuri sitä mitä median helvetissä tapahtuu: ei kuollakaan, vaan ollaan hengissä ja tietoisia, mutta jatkuvassa tukehdus- ja tulehdustilassa, talletuksena tehdystä työstä vain epätoivo ja näköalattomuus. Juuri kun kuolema on armahtamassa tukehtuvan journalistin, se elvyttää hänet seuraavaan tietoiseen hetkeen, joka on edellisen toisinto.

Onko toimittajuutta ja journalismia ulotettava laajemmin media-alalle, siis kouluun, kirkkoon, teatteriin ja Internetiin? Ja aber nein. Meidän bloggareiden, lukijoiden ja maksajien ongelmana ja tehtävänä ei ole pelastaa toimittajia ja mediataloja. Journalismikaan ei ole niin kovin tärkeätä. Hoitakoon asiansa itse. Tälle on kuitenkin huono ennuste, jota todistaa arkkitehtien kohtalo. Hekään eivät osanneet toimia rakennusalan abstraktion muuttuessa noin 1960-luvulta lähtien.

Toimittajat ovat nyt samassa tilanteessa kuin aikanaan arkkitehdit: toimiala muuttuu, kukaan ei ymmärrä saati strukturoi sitä, kaikki haluavat tehdä pientä autistista piperrystään, taloa tai juttua. Ala harppoo eteenpäin, rakennusala teolliseksi ja finanssiperustaiseksi, media digitaaliseksi ja Internet-perustaiseksi. Arkkitehdit menettävät otteensa rakennusalalla, alle 5 % omakotitaloista on heidän suunnittelemiaan. Klaukkala ja Mämmilä syntyivät ja rakentamisen laatu romahti. Pahinta oli, että ihmiset eivät enää saaneet hyvälaatuisia koteja. Toimittajille käy paljon huonommin kuin arkkitehdeille. Journalistinen laatu ja tiedon saavutettavuus paranevat, reaaliaikaisuus ja vuorovaikuteisuus lisääntyy, mutta mikään edellisestä ei edellytä toimittajia enää. Internet teknologiana ja demokratisoitunut tiedon tuottaminen mullistavat alan.

Mutta. Aina on muutama mediayhtiö, joka kannattaa pelastaa, ja muutama sata journalistia, joilla on tulevaisuus. Näihin keskitytään seuraavassa artikkelissa la 25.5.2013 ”Näin media pelastetaan  median turmatutkimus”. Siinä esitellään median tulevaisuuden luonnos, joka takaa nopeimmille tulevaisuuden, muut tuhoutuvat. Kauheinta asiassa on seuraava: ”You don’t listen, you don’t understand, you don’t believe, you don’t care.Eivät uskoneet Polaroid, Kodak, Nokia, Yahoo, Sony, Swissair, TWA, Pan Am, Compaq, A. Andersen, Enron… Miten käy Pressiklubin, Ohranjyvän, Journalistiliiton, Sanoman ja Murdochin?

20.5. 2013,  Juhani Risku, Inari


6. Journalismin omia ideoita pelastukselle

8.5.2012

Juhani Riskun kuusi median ja journalismin pelastamisartikkelia:

  1. Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä? (3.10.2011)
  2. Media kuolemankierteessä – media on avuton (8.10. 2012)
  3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa? (20.5. 2013)
  4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus (25.5.2013)
  5. Journalismin pelastaminen – PRW-malli ja YLE-Sanoma-Nokia (3.6.2013 ja 20.7.2013)
  6. Journalismin omia ideoita pelastukselle (19.6.2013)

___________.___________

6. Journalismin omia ideoita pelastukselle

Edellisessä PRW-malliartikkelissa n:o 5 käsiteltiin Matt Potterin 99%-, SSRT– ja Open Journalism -malleja, Charles Warnerin Paper-into-bankruptcy-, Search-pays– ja Bill-Gates-pays -malleja. Riskun malleja TAIC-SIMO, 70Jours, Wikimploi ja InterestMachine käytettiin runkona Potterin ja Warnerin mallien kanssa.

Journalismin, ja median tila laajemmin, on vakava. Ne liittyvät toisiinsa tiiviisti siten, että median tuottojenkeräämiseen on tullut uusi taho lehtiyhtiöiden sijaan, ja journalismilta katoaa palkanmaksaja. Palkan journalistin suusta vei Google, Facebook ja Internetin vilpittömät insinöörit. He ottivat mainosrahat nerokkailla algoritmeillaan ja sisällön varastamisella.

Oleellista on myös Internet-median heikko tila. Kaikki sähköistä verkostoa hyväksi käyttävät yhtiöt eivät osaa ja pysty keräämään mainosrahaa yhtä tehokkaasti kuin esim. Google. Tästä on hyvänä esimerkkinä paperilehdet, jotka siirtävät printtiaineistoaan webbisivuilleen ilmaiseksi kaikkien nähtäväksi. Kun tähän on totuttu jo vuosien ajan, ei sisällöllä voida rahastaa laajassa mitassa. Muutamat lehdet, kuten Kauppalehti ja Helsingin Sanomat, ovat siirtäneet sähköisen aineiston maksumuurin taakse. Tällaiset tyhjällä rahastavat lehdet pitäisi saattaa ystävälliseen boikottiin nopeasti, jotta mainostajat siirtyisivät laajemmin luetuille saiteille. Printtilehdet eivät tarjoa maksullisilla webbisivuillaan mitään erityistä, josta kannattaisi maksaa. Suljetuilla sivuilla mainostavat yritykset kohdentavat mainontaansa kuin Pohjois-Koreaan, jossa ei ole ostavaa kansaa, vaikka kuinka mainostaisi.

Journalismin omat ideat ovat tyhjää

Journalismin hätä on ollut nähtävissä jo vuosia. Kaikki nämä vuodet journalismin ammattilaiset ovat saaneet visioida ja organisoida toimialaansa ennakolta. Mitä tämä miljardiyrityksiä, mediajohtajia ja -hallituksia, tutkimuslaitoksia ja professoreita ja aina niin fiksuja toimittajia vilisevä toimiala on saanut aikaiseksi?

Nämä vastuulliset ammattilaiset ovat toimineet kuten Washington Postin julkaisija Katharine Weymouth 1.7.2009 Coloradossa sanoi: “We will look at anything and are taking a wait-and-see approach.” Katsomme ja odotamme.

Journalistit ovat visioineet ja ehdotelleet kaikenlaista. Ohessa lyhyt lista:

  • 2004, Philip Meyer, Saving Journalism, ”Aidon sosiaalisesti vastuullisen journalismin säilyttäminen niin kauan, kunnes tulevaisuus löytää tavan ikuistaa ja myydä todellista journalistista vaikutusta.” Hal Jurgensmeyer visioi jo vuonna 2004 Knight Ridder -tiimin kanssa vastineen siintävään teknologiseen uhkaan elektronisen informaatiojärjestelmän avulla. Tämä oli ensimmäisiä ennakointeja Internetin vaikutuksesta mediaan. Meyer puolestaan näkee ainoana mahdollisuutena journalismin pelastamiselle olevan uuden mallin kehittämisen, jossa totuuden, valppauden ja sosisaalisen vastuun hyödyt yhdistyvät. Jurgensmeyer sanoo, että journalismin päätuote eivät ole uutiset eikä informaatio, vaan vaikutus (ihmisiin ja asioihin). Meyer kokoaa yhteen neljä asiaa journalismin laadulle: uskottavuuden, täsmällisyyden, luettavuus ja rekrytoinnin.
    Yhdeksi journalismin vakavaksi ongelmaksi Meyer näkee vanhan printtimedian omistajien tottumus ylelliseen 20-40% voittomarginaaliin. Laatujournalismikaan ei tule tällaisia voittoja näkemään. Johtopäätöksenä tälle voi vain ihmetellä mm. Sanomaan ja Almaan suursijoittavien intressejä. Voittoja ei enää koskaan tule, valtakin murenee ja sanottava siirtyy ilmaisille mediavälineille. Vanha media on pikkuparannuksilla vain yksikertaisesti huono sijoitus, johon joutilas ja tyhmä raha hakeutuu. Myy. Meyer ehdottaa journalismille tietämättään vaarallista asiaa: sertifikaatiota. Se tarkoittaa laadun standardointia suhteessa toimittajaan ja tekstiin. ”But if a reporter who also has a Ph.D. in environmental science is writing about drilling in the Arctic National Wildlife Refuge, it seems like  something a reader ought to know” on puolustuspuhe toimittajien ainekirjoitusvimmaa vastaan ja ammattipätevien bloggareiden puolesta, jo vuonna 2004! Kritiikki: Meyer ja Jurgenmeyer ovat vuosia edellä journalismia pohtiessaan. He sentään koettavat ehdottaa jotain, eivätkä vain omaksua Weymouthin kuvailemaa odota-ja-katso -asennetta. Tuomio: Vaikka Jurgenmeyer-Meyer -kaksikko näkeekin laatujournalismin ratkaisevan kaiken viivytystaistelulla ”kunnes tulevaisuus keksii jotain”, on parivaljakko todella edellä aikaansa. Jos heidät olisi otettu ajoissa vakavasti, voisi journalismin nykytila olla parempi. Googlen mainosalgoritmi olisi yleishyödyllisen journalismin keksimää ja yhteisesti jakamaa, laatu olisi luokkaa The Guardian ja BBC jopa Almassa, Sanomassa ja maalaislehdistössäkin. Nyt vuonna 2013 tiedämme, etteivät toimittajat ja mediayhtiöt ole keksineet mitään journalismin pelastamiseksi. Risku: Rasittavan saamatonta väkeä nuo journalistit, vuosikymmen alansa tuhoamista on enemmän kuin mitä Nokia tarvitsi: se romutti liiketoimintansa vuonna 2004 alkaneella systemaattisella hölmöilyllä, joka sai päätöksensä palindromipäivänä 11.02.2011. Nokia oli nopeampi tuhoamaan itsensä, siihen meni vain seitsemän vuotta.
  • 2009, Michael Rosenblum: ”Travel Journalists from Saatchi Academy”, ”Matkustavaiset journalistit Sanoma Akatemiasta”. Idea: 10000 videotuotantotaitoista kuvaajaterroristia tekee Starbucksille kukin 30 sekunnin mainosvideon ja laittaa ne YouTubeen. Kritiikki: Kolme asiaa tekevät idean mahdottomaksi. Miksi Saatchi ym. mediayhtiöt kouluttaisivat kilpailijoita itselleen? 10000 videokuvaajaa ei riitä 5-15 miljoonan journalistin jäädessä ilman työtä. 100x 10000 eli 1 miljoona riittäisi kattavaan kuvaamiseen. Mutta, kukaan ei pysty maksamaan esim. 10000:lle kuvaajalle kullekin 1000 euroa 30 sekunnin pätkästä, ainakaan monta kertaa vuodessa. Starbucks-esimerkin 10000 henkilöä ja kullekin 1000 euroa on yhteensä 10 miljoonaa euroa, mikä on liikaa isollekin ketjulle yhtä kampanjaa varten. Etenkin kun saman ja enemmän Starbucks saa kansainvälisellä videokilpailulla, jossa palkintoina on vaikkapa 1000 Sonyn videokameraa á 1000 €/kpl. Globaali kampanja yhdellä miljoonalla eurolla, aineisto venytettynä koko vuodelle. Tuomio: Idea ilman realismia, kiihdyttää alan ja journalistien typertymistä. Herraskainen ajatus videomiljonääriltä.
  • 2009, ABC Newsin David Westin: ”Erikoistuminen on ratkaiseva tekijä.Idea: Tarjoa jotain sellaista, mitä muut eivät osaa. Samojen uutisten parempi toimittaminen ei lyö leiville. Westinin esimerkkinä on hurrikaani Gustav vuonna 2008, jolloin ABC News laittoi miljoona dollaria 20 henkilön laadulliseen ponnistukseen, ja kaikkeen olisi riittänyt yhden ja saman otoksen pyörittäminen illasta toiseen TV:ssä. Kukaan ei olisi huomannut eroa. Kritiikki: Erikostuminen on ainut malli, joka toimii rajoitetussa ympäristössä. Laatu ei tarkoita erikoistumista, eikä journalismin korkea laatu enää ole kilpailutekijä. Aikakauslehtien erkoistuminen ja brändi merkitsevät eniten siirryttäessä kohti digimediaa. Tuomio: Tekniikan Maailma tulee selviämään, mutta ei Teknari (laihan ja rajallisen sisältönsä vuoksi). Yksi naisten yleislehti, yksi muotilehti ja yksi kauneuslehti selviävät tablettimuodossa, muut kaatuvat. Noin 5 % aikakauslehdistä menestyy digimedian puolella. Pudotustaistelu kannattaa aloittaa jo heinäkuussa 2013, kun alalla on hiljaisinta aikaa.
  • 2009, Mark Cooper, The Future of Journalism Is Not in the Past. Idea: Journalismi pitää pelastaa siksi, että se on yleistä hyvää ja se on julkisen ja yleisen sektorin vahtikoira. Näistä syistä journalismilla pitää olla ei-kaupallinen rahoitus, joka hoidetaan valtiollisella tuella. Analyysi: Cooper toteaa, että tulevaisuus on täysin digitaalinen, eikä maantieteellisellä sijainnilla ole enää merkitystä journalismille. (Sisällön) funktionaalinen erikoistuminen syrjäyttää maantieteellisen erikoistumisen. Paikallislehdet eivät enää kirjoita kansainvälisistä asioista, mainosrahat katoavat eivätkä fuusiotkaan auta. Ilkka, Turun Sanomat, Aamulehti, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa ja kaltaisensa kuoleva (Helsingin Sanomat ja Kaleva jäävät viimeisiksi). Cooper sanoo: ”The commercial mass media newspaper model was failing to properly fulfill its public function long before its economic model collapsed.” Oikeastaan sanomalehti epäonnistui paljon enemmässä kuin selviytymisessään TV:n, radion ja Internetin tulemisessa ja julkisen palvelutehtävän menettämisessä. Sanomalehti ulsosmittasi omistajilleen muhkeat 20-40% voitot eikä käyttänyt uusiutumiseensa lainkaan varoja ja älyä. Lehtimogulit typeryyksissään tuhosivat oman liiketoimintansa, koska he eivät aloittaneet journalismin abstraktiomuutosta, mainonnan algoritmipohjaisuutta, mediaformaattien kehittämistä eivätkä teknologista mobiili- ja medianäyttölaiteliiketoimintaa. Mogulien rahoja käytettiin journalismin brick-and-mortar -kehitykseen, eli rapattiin ja muurattiin lasipalatseja töölönlahdille. On aivan oikein, että Suomen ja Amerikan murdochit tulevat menettämään rahansa ja talonsa, mutta samalla menee palkanmaksaja journalisteilta. Cooper pitää varmana, että laatujournalismi, siis hyvä reportaasi ja tutkiva journalismi, tulevat surkastumaan. Edes mediayhtiöiden fuusiot eivät auta. Hänen visionsa journalismin tulevaisuudesta perustuu julkisen vallan ja kansalaisaktivismin antamiin mahdollisuuksiin. Pussiin Cooper puhuu itsensä halveksiessaan ”kakofonista blogosfääriä” mutta samalla todeten, että se muodostaa siemenen vaihtoehtoiselle journalismille. Tuomio: Mark Cooper on journalistien jaetussa romanttisessa harhassa kuvitellessaan, että journalismilla on jokin julkinen tehtävä yleisen hyvän ja poliittisen vahtikoiran tehtävissä. Niitä ei ole koskaan edes luovutettu journalismille, miksi tilanne olisi nyt toinen? Kansalaiset ja blogosfääri sen paikkana ja kanavana on ainut kansainvaltainen taho yhteiskunnan tarkkaajana ja toimien organisoijana.
  • 2009, Free Press -raportti: ”The Raportti”, kaiken ratkaiseva amerikkalainen journalismin evankeliumi. Free Press (Wiki) on yhdysvaltalainen organisaatio, joka pyrkii rakentamaan Yhdysvaltoihin valtakunnallisen kansanliikkeen, muuttamaan media- ja teknologiapolitiikkaa, edistämään yleistä etua ja voimistamaan demokratiaa. Free Pressin raportti on koko Amerikan veto laittaa journalismi ja media kuntoon. Kritiikki: Free Press -raportti analysoi journalismin tilaa hyvin, mutta unohtaa tärkeimmän seikan: koko journalismin sotku on omaa ainekirjoittajabimbojen (=miesten) täyttä hölmöilyä. Free Press ulkoistaa syyt Internetille, mainostajien paolle ja tukien puuttumiselle. Free Press myös katsoo journalismin olevan perustuslaillinen osa demokratiaa, ja vaatii journalismille institutionaalisen ja taloudellisen tukijärjestelmän. Free Press myös syyttää lukijoita siitä, että  he pitävät ammatillista journalismia ala-arvoisena. Kerho on myös kateellinen siitä, että bloggarit kritisoivat journalisteja tekemällä hyvää bisnestä. Viranomaiset saavat osansa siksi, etteivät ole hoitaneet journalismin kriisiä poliittisena aktina.
    Free Press elää myös itsepetoksessa sanoessaan: ”We must develop a new system to pay for accurate, credible and verifiable journalism”. Yhtään tämän pidemmälle he eivät pääse, ja juuri tässä olisi asian ydin.
  • 2010, Patricio Robles (toim.): Journalismivero ylös ja tukiaiset peliin. Idea: Verotetaan kaikin mahdollisin tavoin mainostajia, verkkopalvelijoita ja media-alan parasiitteja. Verot käytetään tukiaisiin hyvän journalismin puolesta. Kritiikki: Mainostaminen muuttuu kalliiksi ja sitä vältetään, mainosrahojen kanavointi löytää uusia reittejä. Pian valtiovalta joutuu pelastamaan mediayhtiöitä. Tuomio: Verorahat menevän valtion pohjattomaan kassaan. Mediavero kannustaa Googlea ja vastaavia hoitamaan rahankeruun yhä paremmin, jolloin jäljelle jää vain vero. Erityistuomio: Robles puhuu journalismin suulla sanoessaan ”… newspapers will have to look closely at their products, experiment with new business models that deliver value consumers and advertisers can truly believe in.

Mediaan sijoittajat häviävät rahansa ja valtansa

Sanomaa ja Almaa ostavat suursijoittajat eivät ole sijoittamassa menestyviin pörssiyhtiöihin, eivät journalismiin, vaan valtaan. 20-40 %:n voitot ovat historiaa, kuten median valtakin. Jos valtaa on, on se luokka Disneyn Mikki Hiiri. Näillä sijoittajilla on Kekkosen ajan käsitys vallasta siten, että tuona aikana juuri lehdistöllä oli media hallussaan. Suursijoittajaa Sanomassa ja Almassa kiinnostava valta heikenee lehti lehdeltä, TV-ohjelma ohjelmalta. Satojen miljoonien arvoisena ystävällisenä neuvona näille mediasijoittajille kerron, että voin auttaa vain toista. Kannattaa sijoittaa muutama sata miljoona euroa TAIC-SIMO -malliin, ottaa toiselta koko bisnes pois, ja menestyä globaalisti. [Konsulttina palkkioni on 25% sijoituksen arvosta plus 25% jokaisesta säilytetystä omasta miljoonasta ja 25% jokaisesta voitetusta kilpailijan miljoonasta. Muussa tapauksessa voidaan leikkisästi sanoa, että pitäkää tunkkinne.]

Missä ovat journalismin seuraavat menestysalat?

Status Quo eli journalismin menestyksen perusta. Ainekirjoitusvimma on journalismin olemassaolon tärkein perusta. Teiniromantiikka ja äidinkielen opettajan kannustus yhdistettynä kiltin tytön syndromaan (toimittajapojan kiltin tytön syndroomasta nyt puhumattakaan) on masentavin peruste ammatinvalinnalle. Journalismin alalle on pandemian tavoin tulvinut herttaisia tyttöjä ja heidän miespuolisia vastineita, jotka tuhosivat yhdessä koko toimialansa ja sen tulevaisuuden. Silloin kun olisi pitänyt alkaa tehdä mainosalgoritmeja, valloittaa teknologiaa ja mediaa, konseptoida iPhoneja ja iPadejä, tämä neitijoukkio kirjoitti ”laatujournalismia”. Nyt sama joukko poraa surkeaa huomistaan. Voiko tämä joukko journalistineitejä mediakorporaation johdosta aina horoskooppeja kirjoittavaan harjoittelijapoikaan tehdä vielä jotain journalismin alalla?

Laajennettu ainekirjoitus on ainekirjoituksen seuraava aste. Siinä poisopitaan neiteilystä ja ryhdytään tosi toimiin. Jos ihmiset haluavat tuksu-tason juttuja, on niitä kirjoitettava kaiken uhallakin. Tutkivaa ja kriittistä journalismia ei haluta. Kovaa journalismia on opiskella bloggareiden vahvuuksia ja kansalaiskirjoittamisen alkeita, ja tehdä niistä uusi sovitus. Mene ulos ja juokse juttujen perässä. Tee sitä mitä opettajasi ja professorisi halveksivat. [Journalistit aina rasittavuuteen asti korostavat laatujournalismia ja sen tuhoa. Siksi he voisivat koettaa edes hetken tehdä kaiken päinvastoin, eli tehdä rappiostaan kovaa bisnestä.]

Poliittinen valvonta. Politrukkitoiminta ja luokkaviha ovat oleellinen osa hallintoa, miksi ei siis journalismiakin. Kun puolueviha, joka on läpinäkyvää jo hallituksessakin, valtaa lehdet ja toimittajat, saamme uutta näkökulmaa ja luettavaa. Toimittaja ei voi olla neutraali tilanteessa, jossa kansa haluaa poliittista verta sisäsivuille. [Tämä ei ole hyvää kansalle eikä vapaalle yhteiskunnalle, mutta journalismi kylä voisi paremmin.]

Poliittinen kannanotto. Toimittajan kannattaa ottaa kantaa poliittisesti ennen poliitikkoa. Näin poliitikko joutuu skarppaamaan ja saamme todellista realityä jokaiselle päivälle. [Kannatan puoluepolitiikan alasajoa. Poliittinen viha ja vihapuhe on pääosin journalistien syytä, koska politiikkaa uutisoidaan aivan liikaa. Hesarissa ja YLEllä voisi olla politiikasta yksi juttu päivässä, ja sekin marginaalissa. Politiikka järkevöityy mitä vähemmän se on uutisissa ja puheenvuoroissa. Toimittajan on ehdottomasti oltava puoluepolitiikan ulkopuolella. Edellisen kohdan ”Poliittinen valvonat” ideana on saada polotrukkitoimittajat esiin ja likvidoitua. Toimittajille on pidettävä nollatoleranssia siten, että yksikin piiru puoluepolitiikan suuntaan poistaa heidät aina neljänteen sukupolveen kaikista sisä- ja ulkotöistä pysyvästi.]

Uutiset. Valtaosaltaan uutiset eivät kuulu journalismiin. Uutinen, joka toistuu päivän aikana lähetyksestä toiseen, ei ole journalismia kuin ensimmäisellä toimituksellisella kerralla. Telex-tyyppinen kaukokirjoitettu uutinen ei edes ole toimituksellista, joten journalismi ei kuulu koko käsitteeseen.

Erikoistuminen. Vain ammatillinen pätevyys mahdollistaa erikoistumisen. Tekniikkalehden toimittajan pitää olla vähintään diplomi-insinööri, taloustoimittajan piakkoin nobelistiputkessa, terveystoimittajan on oltava ainakin lääkäri ja venetoimittajan sekä veneenrakentaja että merikapteeni. Wannabe-erikoistuminen ei enää riitä.

Kuvajournalismi. Robert Capa ja Henri Cartier-Bresson olivat jo, mitä kuva voi tuoda journalismiin? Kuvakulma muuttuu näkökulmaksi, valotusaika ajan kuvaksi, himmenninaukko asiantilan täydeksi avaamiseksi, tarkennus teräväksi kerronnaksi? Kuvajournalismin suurin ongelma on se, että otettavan kuvan eteen on tehnyt enemmän työtä Canon ja Nikon kuin kuvaaja koskaan. Kuvaajan merkitys lehtivalokuvaajassa on promillen luokkaa, kameratehtaan mahdollistaessa noin 100 % koko sessiosta. Jokaisen kuvan yhteydessä pitäisi, kuvaajan nimen sijaan, lukea kameratehtaan nimi Canon tai Nikon. Kun katsoo kuvajournalismille pyhitettyä Suomen Kuvalehteä, voi todistaa valtaosan sen kuvista olevan näppäilytasoa. Ei tietoakaan Capasta ja Ansel Adamsista. Maailmassa otetaan päivittäin yli miljardi valokuvaa, jotka täyttävät digitaaliset muistit ja pilvet. Näitä kuvia ei katso eikä kaipaa kukaan koskaan. Kuvajournalismin mahdollisuudet sulavat journalismin katoamisen myötä, sillä kuva sellaisenaan ei ole mitään, se vaatii kontekstin, älyllisen viestin ja vastaanottajakunnan. Kun journalismi on jo menettänyt vastaanottajakunnan, on kuva menettänyt katsojan. Inflaatiokin on iskenyt kuvaan: kun jokainen kansalainen toimii kuvaajana jo muutenkin, niin miksi h*mmetissä he katsoisivat muiden ottamia kuvia?

Kuvajournalismi voi kuitenkin olla muutoksentekijä koko journalismille. Tokaisu ”kuva pitää keksiä uudestaan” on tyhjä ajatus ilman konkretiaa, joten

Datajournalismi. Sen tekevät paremmin muut kuin journalistit. Data ja journalismi…

Informaation visualisointi…

Bloggailu. Miljoonat bloggaajat hoitavat journalismin laajan osan 50-prosenttisesti, ja se riittää…

PRW-malli, 7oJours ja TAIC-SIMO. Riskun malleilla voidaan pelastaa media, journalismi ja niiden liiketoiminta. PRW-malli sopii muutamalle radikaalille yhtiölle, joka tahtoo nousta menestyksekkääksi globaaliksi mediayhtiöksi. 70Jours-malli sopii eri lajitelmin minkä tahansa nykyisen mediatalon kohottamiseksi kilpailijoiden ohi. TAIC-SIMO puolestaan sopii mille tahansa media-, teknologia-, Internet- tai operaattoriyhtölle kilpailemaan Applen ja Googlen kanssa, vieläpä paremmin eväin.

Kysymyksistä vastauksiin. Tyhmä kysyy ja viisas vastaa. Toimittajuuden tärkeimpiä paradigmoja on kysyä (viisaita). Tämä on kuitenkin inhimillisesti hankala juttu, sillä alituista kyselijää pidetään tyhmänä, oli kysymys kuinka viisas tai tyhmä tahansa. Journalistin olisi saatava kysymysten tilalle jotain parempaa (kysykää professoireiltanne mitä). Journalistin kannattaa keskustella vastauksin, sillä se on haastateltavalle haasteellisempaa.

Elitistinen journalismi

Coloradon tilaisuudessa 1.7.2009 (ks. yllä Westin ja ylempänä Weymouth) Bloombergin Norman Pearlstine sanoi, että ”... journalismilla on riski saada samanlainen yleisö kuin klassisella musiikilla on – pieni, mutta halukas maksamaan.” Hän vaan ei satu tietämään, että klassisen musiikin köyhäinapu on mittava, kuten oopperankin. Jos journalismi toimisi vastaavan köyhäinavun turvin, olisimme valtavan poliittisen pelin ja vihan keskellä. Asia ratkeaisi vain sillä, että aina vallassa olevan puoluelehti EI saisi tukea. Jos tukea pitäisi antaa, olisi se annettava oppositiolle. Jos haluttaisiin tukea elitististä journalismia, olisi tuen maksatus päinvastaista eli tuki annettaisiin valtaapitäville. Tällaista journalismisotaa tuskin halutaan.

Elitistinen journalismi on siis marginaalista, harvalle kohdennettua ja tuettua. Sitä lukee vain ne muutamat, jotka ylellisessä ja herraskaisessa tilassaan viitsivät raahautua tekstin ääreen. Hekään eivät sitä tarvitse, mutta nauttivat harvain viihteestä.

Mikä olisi alentavinta journalismin pelastamiseksi?

Jos journalismi nyt palkkaisi markkinointi- ja mainostoimistot edistämään uutisointia, ainekirjoittamista ja toimittajuutta, olisimme todistamassa kahden tyhjänpuhujan naimatouhua: journalistien ja markkinointi-ihmisten. Tämä hanke todistaisi markkinoinnin ammattilaisten muutoinkin kyseenalaista asemaa kukkulan herrana: markkinointi johtaa brändiä, luo tuotemielikuvan ja koukuttaa ostavan asiakkaan.

Kun markkinointi on auttamassa journalismia, on tyhjän toimittaja toimittamassa tyhjää. Toisin sanoin: kun journalismilla ei ole enää mitään enempää annettavaa kuin kellä tahansa peruskansalaisella, repii markkinointi-ihminen siitä vielä laajan kampanjan ja viimeiset rahat pois journalistin suusta. On suorastaan omituista, ettei markkinointi-ihmiset laita samalla kuntoon koko maailmaa, koska he osaavat markkinoida mitä tahansa. Työttömyys hoituu markkinoinnilla, paperiteollisuus saadaan kuntoon markkinoinnilla, yleisurheilu ja hiihto saadaan voittoisaksi markkinoinnilla. Vakavasti ottaen, markkinoinnilla ei saada kuntoon mitään, markkinointiuho olisi syytä lopettaa koulutuksensa ohessa.

Masentavaa journalismin itsensä kannalta on David Westinin lausuma: “There’s been a lot of journalism that’s been done over the years that’s not worth a whole lot. You could have gotten it anywhere.” Päivänselvää on, että journalismin ja median pelastaminen tapahtuu muiden kuin journalistien ja media-ihmisten toimesta. He voivat lähinnä olla koollekutsujia niin kauan kun ovat isäntiä talossa.

19.6. 2013,  Juhani Risku, Inari

P.S. Monella toimialalla ja yrityksellä on tapana laittaa peliin kaikki älyllinen ja ammatillinen luovuus alansa ja yrityksensä pelastamiseksi. IBM ja HP tekivät osansa uudistumiselleen viimeisen kymmenen vuoden aikana, Apple kutsui Steve Jobsin takaisin yhtiöön. Vuori-insinöörit siirtyivät materiaaliteknologiaan, Suomen sellunkeittäjät muuttavat Brasiliaan ja menestyvä monopoliyrittäminen ostetaan Ruotsiin. Kaikki edellisiä on ohjannut realismi, järki ja hengissäselviäminen.

Usealla toimialalla on suojattu eliitti ja kurjistuva pääjoukko. Näitä aloja ovat mm. arkkitehtuuri, taiteet, journalismi, valokuvaus, kirjallisuus ja erityisesti runous, elokuva ja media kaikissa muodoissa. Näistä jokainen ala toteutetaan rahvaiden toimesta riittävän hyvin. Ainoastaan pieni eliitti, eräänlainen ammatillisen stasin ja hovin yhdistelmä, menestyy. Kuin lumeeksi niihin otetaan eri menetelmin, mm. kilpailuin ja armojärjestelmän kautta, uusia hang-around -jäseniä. He jäävät kiitollisuudenvelkaan ja alamaisasemaan odottamaan hovin kokelaisjäsenyyttä.

Journalismissa vain YLE:n toimittajilla on erityisasema avokätisen budjettirahoituksen johdosta. On kuitenkin oletettavaa, että YLE irtisanoo heikkoja toimittajia ja statisteja, ja ostaa ohjelmaa ulkopuolisilta eli nöyryytettäviltä tuottajilta. Paikallislehtien muutama toimittaja jää vastaamaan journalismista syrjäseuduille. Paikallisradiot menestyvät niin kauan kun niiden toiminta kaapataan harrastelijavoimin. Yleisesti ottaen, mediamainonta vähenee.

P.P.S. Jos yhdistetään kaksi asiaa, journalismin pelastaminen ja se, ettei journalistit sitä itse osaa tehdä, saadaan seuraava ratkaisumalli:

  • aloitetaan journalismin tulevaisuushanke
  • rahoittajana mm. mediayhtiöt, Tekes, Sitra, journalistit (50%-palkkaosuudellaan)
  • koollekutsujana journalistit
  • hankevetäjänä PRW-mallin toteuttajat
  • kesto kaksi vuotta
  • kustannus 5 M€ + 5 M€ (PRW + konsultit)

Hankkeesta jätetään pois kaikki alan professorit, tutkijat, tutkimuslaitokset, eläkeläiset, kustokset ja besserwisserit. Pois jätetyt mediayhtiöt maksavat jäsenmaksun tai ne likvidoidaan digimarkkinoilta ensimmäisinä. Huomattakoon, että journalismin sisällä on muutama ala, jotka voivat olla muutoksentekijöitä ja siis hankkessa toivottavina kumppaneina (datajournalismi, kuvajournalismi, informaation dynaaminen visualisointi, datasta merkitykseen -väki, TAIC-SIMO -väki ja koko joukko runoilijoita, insinöörejä ja taiteilijoita).

JRi


4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus

8.5.2012

Juhani Riskun kuusi taistelukirjoitusta median pelastamiseksi:

  1. Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä? (3.10.2011)
  2. Media kuolemankierteessä – media on avuton (8.10. 2012)
  3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa? (20.5. 2013)
  4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus (25.5.2013)
  5. Journalismin pelastaminen – PRW-malli ja YLE-Sanoma-Nokia (3.6.2013 ja 20.7.2013)
  6. Journalismin omia ideoita pelastukselle (19.6.2013)

___________.___________

Tätä artikkelia edeltää analyysi ”Media kuolemankierteessä – media on avuton” (8.10. 2012). Siinä ollaan jo perustellusti huolissaan median tulevaisuudesta. Tässä artikkelissa julkaistaan ohjelmaluonnos ”Näin media pelastetaan – median turmatutkimus”, joka on versiossa 0.8 (25.5.2013).

___________.___________

4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus

Median ja sen sivussa journalismin pelastaminen on vakavaa puuhaa. Pelastaminen tarkoittaa jonkin olemassaolevan ja elävän säilyttämistä, mutta mikä nykyjournalismin ja printtimedian kuolleessa tilassa on niin elävää? Journalismi ja media muuttavat muotoaan riippumatta siitä mitä niiden vanhat muodot ovat. Journalismi ja media ovat siis olemassa tulevaisuudessakin, mutta uudessa muodossa ja uusin ajatuksin.

Tämän artikkelin vauhdittajana on median ja journalismin murrokseen liittyvä vakava epäkohta: kumpikin typertyy, alan tuotot lajittuvat vahingollisille tahoille ja tuotot myös varastoidaan pois yhteiskunnan kierrosta eli rakentamasta yhteistä hyvää. Lisäksi media-alan tuho liittyy keskeisimpään ongelmaan, jota olen käsitellyt ja struktuoroinut Uudempi uusi Nokia -kirjassani (2010, 2013). Sittemmin kehitin TAIC-SIMO -mallin ja InterestMachine -konseptin pelastamaan Nokiaa, Yahoota, Sonya ja journalismia. Vaikka Nokia ei asiasta välittänyt, Applen, Googlen ja Amazonin menestys ja Microsoftin pyrkiminen mallin mukaiseen toimintaan rohkaisee.

Artikkelissa on myös tiukka sävy. Se johtuu kolmesta asiasta: media on ankarassa syöksykierteessä, media tunaroi itse oman tulevaisuutensa ja media on itse kyvytön hoitamaan asiaansa. Media-ala on otettava huostaan, se ei ole enää suvereeni ja luotettava osapuoli omassa asiassaan. Tiukkuus on sallittua, kun aikuiset ammattilaiset media-talosta aina taustatoimittajaan yhtäaikaa valittavat ja ovat kykenemättömiä toimintaa. Ei auta asema, raha eikä fiksuus.

Kun artikkelissa käsitellään journalismia, mediaa, toimittajia tai media-teknologia-Internet -kokonaisuutta, tarkoittavat ne tilannekohtaisesti lähes samaa asiaa. Ne ovat aina tiiviissä yhteydessä toisiinsa, joten useimmin on aivan sama, minkä käsitteen alla aihe analysoidaan tai ratkaistaan.

Median ja sen myötä journalismin ja journalistien kytkennät yhteiskuntaan, liiketoimintaan ja valtaan ovat olleet suorat ja vahvat. Jos media menettää liiketoiminnasta suuren osan, menettää se vallasta vieläkin enemmän. Journalisti menettää palkan ja kanavan ajatuksilleen, kun nykymedia häviää.

Artikkelissa on voimakas tahtotila median ja journalismin puolesta, mutta silti kaikkia ei voi auttaa. Kun kylmällä insinöörilaskennalla lasketaan yhteen Googlen ja Facebookin keräämät mainostuotot, paperimedian kustannusrakenne, toimituksellisen sisällön kopiointi ja kierrätys, digimedian kasvu ja mahdollisuudet, toimittajien prinsessoituminen ja media-alan totaali kyvyttömyys henkilö henkilöltä ja yhtiö yhtiöltä laatia elinkelpoinen suunnitelma ja liiketoiminta, saadaan tulokseksi lause: media-ala on ollut ja on hölmöläisten hallussa. Koko media-alalle on globaalisti käymässä niinkuin Polaroidille, Nokialle ja Sonylle: mikään ajassa ja ilmassa oleva suuntaus ja kehityskulku ei saa ainuttakaan alan ja yhtiön henkilöä visioimaan, organisoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan radikaalia muutosta. Kukaan ei myöskään ymmärrä ja tue ulkopuolisten kirkasta tajua, miten media olisi strukturoitava. Silti näen juuri muutamissa media-yhtiöissä ja muutamissa sadoissa journalisteissa mahdollisuuden muuttaa enemmänkin kuin median ja journalismin tulevaisuuden paremmaksi.

Puolustan tiukkaa sävyäni samalla ajatuksella kuin Nokia-tapauksessakin: miljardibisneksen tuhoajia ei pidä käsitellä silkkihansikkain. Kriitikko on taantuvan bisneksen suurin ja arvokkain auttaja. Median ja sen myötä journalismin murros koskee globaalisti tuhansia mediayhtiöitä ja kymmeniä miljoonia journalisteja.

Kriittisyys ei siis ole pahaa tahtoa, vaan huolenpitoa. Criticism is caring.

Journalismin pelikenttä

Kun ymmärtää koko journalismin pelikentän, ymmärtää sen miksi journalismi kuolee. Journalismi toimii systeemissä, joka on funktio ihmisen intressistä sen täyttymiseen kaikin inhimillisin keinoin. Tässä systeemissä ovat mukana media, teknologia, Internet ja operaattorikanava. Jos journalistit ovat ottaneet tästä systeemistä vain tekstin, joka on osajoukko mediasta, joka on neljännes systeemistä, niin huonostihan siinä käy.

12_TAIC_SIMO_Technology-Access-Interest-Channel_Screen-Internet-Media-Operator_Businesses_linear-structure-iPad-Sim-Web-Old-media-newspaper_Juhani_Risku_201

Kaavio “Technology–Access–Interest–Channel”, kuvaa nykyaikaista median liiketoimintakokonaisuutta. Steve Jobsin sanoin, “…we make the whole widget“, eli pärjätäkseen toimialalla on tehtävä koko juttu. Näin Nokia ja Sanoma ovat samassa bisneksessä, kuten ovat journalistit, koodarit, puhelinkauppiaat ja alan muotoilijatkin.

Vanhan median muuttaessa abstraktiota uudeksi mediaksi, melkein kaikki muuttuu. 1) Paperi vaihtuu erilaisiksi medianäytöiksi, Screen Business tarjoaa lukupinnan. 2) Ammattitoimittajat, joita on sekä kouluttautuneita että kouluttamattomia, vaihtuvat bloggareiksi, ITE-toimittajiksi, erityisalojen huipuiksi ja harrastelijoiksi, ja muuten vain kiinnostaviksi kirjoittajiksi. Suomen Journalistiliittoon kuuluu lähes 16 000 journalistia vuonna 2012, mutta ehkä enää 8000 vuonna 2017. 3) Asiasisältö eli toimituksellinen sisältö vaatii asiantuntemusta, jota toimittajilla ei ole. 4) Julkaiseminen ei edellytä mediataloa. 5) Paperin ekotase on vahvasti negatiivinen. 6) Ilmoittaminen on tehokkaampaa sähköisesti. Ilmoittamisen osumatarkkuus, tarjousten lajittelu, hinnan kilpailuttaminen, tuotevalintojen tekeminen ja on-line -ostaminen on mahdollista Internetissä, ei koskaan paperilehdessä. 7) Kaikki saavat yhä kirjoittaa, toimittajatkin, mutta siitä ei enää makseta palkkaa.

12_TAIC_SIMO_Technology-Access-Interest-Channel_Screen-Internet-Media-Operator_Businesses_Finland-linear-structure-iPad-Sim-Web-Old-media-newspaper_Juhani_Risku_201

Kaavio “Suomalaisen Technology–Access–Interest–Channel -yritykset”, joka kuvaa median liiketoimintakokonaisuutta suomalaisin yrityksin. Kun katsoo kaavion mitä tahansa yhtiötä, ovat ne omilla eksoottisilla tavoilla ajaneet itsensä tilanteeseen, jossa suomalaisen median menestyshanketta ei voida toteuttaa. Operaattorit valmistautuvat bittivirran välitykseen eivätkä enää haaveilekaan sisällöistä ja palveluista, Nokia on menettänyt asemansa koko toimialalla, mediatalot kulkevat kohti säästöjä, jotta paperi voidaan pelastaa edes maakunnallisesti. Itse näen ainoastaan Fujitsun terveenä yhtiönä ryhtymään sekä Suomessa että globaalisti medialiiketoiminnan organisointiin mm. cloud-palveluiden kautta.

Vanha media jakautuu kahteen sarjaan, maakuntasarjaan ja globaaliin sarjaan. Globaaleja toimijoita ovat giganttisen suuret monimediatalot kuten News Corporation ja Time Warner. Tyypillistä maakuntasarjaa ovat Tyrvään Sanomat ja Aamulehti. Median maakuntasarja pyrkii varmistamaan asemansa paperiviestinnässä ja alueellisessa peittävyydessä. Kun pieni kuntatason tabloid-kokoinen viikkojulkaisu elää kolmen henkilön työpanoksella ja tuottaa omistajalle vuodessa 1,5 M€:n liikevaihdon makkaramainoksilla, on se kunniakasta paikallista liiketoimintaa. Silloin makkaraa ei moitita vahingollisena elintarvikkeena, koska makkara maksaa palkan. Kun puolestaan kansallinen tai alueellinen lehti ajautuu maakuntasarjaan, se toimii kuten pieni paikallismedia, mutta se omaksuu uutena ilmiönä maakuntasarjatason ajattelun. Kun makkaraa ei moitita, astutaan askel konservatiivisuuteen, menetetään journalistinen vapaus ja mahdollisuus yhteiskuntakritiikkiin. “Sen (journalismin) tehtävä on toimia vallan vahtikoirana ja pitää huolta demokratiasta” (Vehkoo Hietalan kirjoittamana Pohjalaisessa, su 7.10.2012).

Journalismin lentoturmatutkimus

Journalismi ja media-ala ovat niin vakavassa tilassa, että niissä on käynnistettävä lentoturmatutkimusta vastaava tutkinta. Mikä johti tuhoon, ketkä johtivat tuhoa ja mitä he hyötyivät? Keitä ovat nämä tuhon henkilöt ja miten he kytkeytyvät toisiinsa ja muihin ihmisiin? Mitä tuhovaikutuksia heillä on toimiessaan muilla aloilla? Miten voidaan estää heiltä vastainen toiminta ja miten vältetään samanlaisten sikiäminen? Mikä on uusi mekanismi korvauksiin? Kuinkä näiden tuhosta hyötyjien omaisuus ja varallisuus saadaan hyödyttämään yhteiskuntaa? Onko media-alan onnettomuuden aiheuttajilla jotain yhteistä? Koulutus, suku, verkostot? Journalismin lentoturmatutkimuksella on edessään vaikeita ja jopa kohtuuttomilta tuntuvia paljastuksia. Mutta niin monen sadan tuhannen ellei miljoonan ihmisen työ meni hukkaan median hölmöillessä ja Googlen ottaessa kaiken itselleen.

Journalismin lentoturmatutkimuksessa on ensin selvitettävä media-alan menneisyys, rakenne, intressit ja tulevaisuus. Sen työnimi voisi olla luovasti ”Journalismin lentoturmatutkimus”. Tähän on mallia esitetty Nokian lentoturmatutkimuksen kuvailussa, jossa juurta jaksaen tutkittaisiin ulkomaisessa omistuksessa ja hallinnassa olevan yhtiön turma, siihen johtaneet syyt ja tulevaisuuden mahdollisuudet.

Journalismin lentoturmatutkimuksessa arvioinnin kohteena ovat media-ala laajasti, printtimedia erikseen, toimittajuus, alan henkilögalleria, liiketoimintamallit, sidossuhteet, Internet ja mainostulojen kanavat.

Journalismin lentoturmatutkimuksessa on myös käytävä läpi ns. velka-analyysi, jossa aiheina ovat mm. toimittajuuden ja media-alan älyllinen velka, laiskuuden velka, tahdonpuutteen velka, ymmärtämättömyyden velka ja visiottomuden velka onnettoman nykytilan ja tulevaisuuden kannalta. Journalistien ja journalismin luotettavuuden kannalta pitäisi selvittää instituutioiden, yritysten ja henkilöiden aiheuttama vahinko. Mikään instituutio tai yritys ei ole aiheuttanut media-alan katastrofia, vaan sen tekivät yksittäiset henkilöt kaikilla median osa-alueilla.

Journalismin turmatutkimuksessa kiinnostavinta myytävää on nimilista kuvineen kaikista alan tunareista. Moni journalistin media-mogulin lapsi ei tiedä, miten hölmö isä tai äiti heillä on. Yksi printtilehti ja muutama webbi-lehti saavat maskun ja makkaran mainostulot näillä nimillä, eli ainakin joku tulee elämään journalismihaaskalla.

Journalistien näköalattomuutta on edeltänyt heidän autistinen piperrys ’juttujen’ ympärillä. Siinä missä nykyjournalismi osaa tekstissään mennä asian ytimeen, pilkuttaa ja lööpittää suvereenisti, isot pojat ottivat siltä nekun suusta ja veivät mainostulot, näkyvyyden ja tulevaisuuden. 5-10 miljoonaa journalismitomppelia ja kaksi neropattia, siinä journalismin onnettomuus.

Kaikki mediat pitää pelastaa

Ei riitä, että journalistit ja vanha sanomalehti pelastetaan. On pelastettava kaikki mediat, jotka edistävät sivistystä ja hyvinvointia. Siinä mennäänkin koulu, teatteri, kirkko ja sivistys edellä, ei painokone, ainekirjoitus ja pilkutus edellä. Alempana on 70 kohdan lista, jonka hoitaminen ratkaisee myös laajemmin median ongelmat.

Edellinen kaavio (ylempänä) näyttää TAIC-SIMO -mallin mukaisia suomalaisia media-alan yhtiöitä, joista osa voidaan pelastaa. Journalistien ja media-alan tulevaisuus on kuitenkin aivan muualla kuin oman alan vanhoissa toimijoissa. Toki muutama niistä voi toimia koollekutsujana ja rohkeana journalismin esitaistelijana, mutta valtaosa katoaa. Tässä pätee: nopein aloittaja voittaa.

Miksi Screen-business on niin vahva koko media-kentällä? Media-alan vanhoja valtiaita olivat media-talot, operaattorit, verkonrakentajat ja puhelinvalmistajat, kukin vahva itsenäisenä ja erikseen. Nyt vahvimpia ovat kokonaisuuden organisoijat, omistajat ja koollekutsujat. Näitä ovat Google, Apple ja Samsung. Jokaisella on medianäyttölaite ja sen ympärille rakennettu kokonaisuus liiketoiminnan ytimenä. Nokia on yhden näytön alihankkija, jolla ei ole enää sanavaltaa omaan liiketoimintaan.

Juhani Risku: Screen business model, trends, winners and losers: Samsung-LG-Sony-Apple-Huawei-Nokia-Fujitsu-Panasonic-Outsiders. Juhani Risku Ivalo architect

Kaavio Medianäyttölaitteen trendit, voittajat ja häviäjät. Muutamilla valmistajilla on tuote kaikkiin näyttölaiteryhmiin, muutamat ovat säälittävällä valikoimalla matkassa.

Medianäyttölaite on tekninen ratkaisu tuoda dramaturginen sisältö kuluttajan käytettäväksi. Puhelin, tabletti, erikokoiset tietokoneet ja TV ovat näyttölaitteiden ydintä. Puhelimen viereen tulee vielä muutama pienempi laite, eli mediarannekello ja medialasit. TV:n jatkeeksi tulevat elokuvasalien ja TV:n välimuodoksi ”kirjastonäyttölaite” ja kaupunkitilaan ”City-näyttö”. Hyvä kysymys on, miten Nokia aikoo pärjätä puhelimensa kanssa?

Medianäyttölaitteiden koko valikoiman tuottajat ovat vahvoilla. Apple ja Samsung poimivat koko alan voitoista 100 %. Muut koettavat seurata perässä ontuen, kuten esimerkiksi Sony. Sillä on koko valikoima näyttöjä markkinoilla, mutta Samsung on vienyt laadun ja voitot. Sony on tunnettu enää vain pelikonsolistaan.

Medianäyttölaite on vahva sen vuoksi, että se on ihmistä lähinnä oleva laite, brändi ja mieluisan sisällön lähde. Sen hankkimisen investointikustannus on optimaalinen: riittävän kallis ollakseen arvokas, käytöltään riittävän halpa välittääkseen omistajalleen intressin mukaisen sisällön, sopivan korun ja arvoesineen kaltainen, jotta se kohottaa ihmisen arvon tunnetta. Apple on vielä lisäksi sopivan ylikallis, jotta juuri sen rajoitettu määrä ostokykyisiä käyttäjiä roikkuu löysässä hirressä näyttääkseen luovalta, radikaalilta ja fiksulta. He voivat pitää yllä Applelle sopivaa ’rajallista luksusta’ pystyssä.

Medianäyttöliiketoiminnassa kiinnostaa, mikä on seuraava hitti iPhonen ja iPadin jälkeen. Siitäkin voidaan tietää aika paljon mm. teknologisesti, ohjelmistokehityksen ja dramatrugisen sisällön kautta. InterestMachine™ ja siihen liittyvät käyttöliittymät MIST UI ja BlinkUIovat yksi systeeminen ratkaisu. Se perustuu varsin uuteen ajatteluun mm. tiedon rakenteen, input/output -teknologioiden, dramaturgisen sisällön ja laajennetun todellisuuden osilta.

Taulukko InterestMachine™ ja systeeminen kokonaisuus. Taulukon monimutkaiseen tekstiin on kätketty laajempi suunnitelma kokonaisuudesta, joka edellyttää tutkimusta ja tuotekehitystä. InterestMachinen toteutus voi tapahtua joko suuren kansainvälisen yhtiön toimesta tai Wikimploi-tyyppisen yhteisön toimesta.

Journalismin käsite ja sisältö muuttuvat

Wikipedian käsitys journalismista ei enää riitä: ”Journalismi on toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja analysoida tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa.

Ei taida riittää myöskään journalistien, toimittajien, alan professorien, tutkijoiden ja yhtiöidenkään käsitys journalismista, sillä ala tuhoutuu. Journalismilla on eri kaava kuin minkä alan ihmiset ovat ulosmitanneet.

Journalismi on tässä käsitetty ihanteellisesti, eli ektremistisen eteenpäin suuntautuvan innostavasti ja positiivisesti. Journalisti on siis eräänlainen ihmisen ihanne, joka omassa määrittelyssäni olisi ns. leonardolainen eli Leonardo da Vincin, Florence Nightingalen ja Jeanne d’Arcin yhdistelmä. Tällaisena ihmisihanteena olen aika ajoin nähnyt muutaman teatteriohjaajan, insinööri-tohtori-tutkimusmatkailija-tietokirjailijan tai lääkäri-muusikko-kirjailijan. Jokainen näistä on dramaturgi, esitaistelija ja käytännön toteuttaja.

Journalismin alkusyntynä pidän alussa-oli-sana -ilmaisua, joka liittyy alkuluomisen dramaturgiseen olemukseen. Dramaturginen olemus on synonyymi systeemiselle riippuvuussuhteiden, linkitysten, ilmiöiden, asioiden, itsenäisten ja vapaiden toimijoiden elinkelpoiselle kokonaisuudelle.

Journalismi, kuten draama tai teatterikaan, ei ole tarinaa ja tarinankerrontaa, vaikka niistä niin halutaankin viestiä. Tarinan ongelma on tarinan fragmenttisuudessa, epäjatkuvuudessa ja irtolaisuudessa. Jos tarina liittyy jotenkin journalismiin, draamaan tai teatteriin (tai elokuvaan, juttuun, kertomukseen, artikkeliin jne.), on se osakokonaisuus jostain suuremmasta. Tarina on pala kokonaista elämää. Silloin kun koko elämää on vaikeata kirjoittaa auki, kannattaa kirjailijan ja toimittajan silkasta rajallisuudestaan ottaa siitä kakkulapiolla pala ja kirjoittaa vain puolikas. Kirjoita mieluummin tulitikusta kuin koko rasiasta. Rajoittuneissa ja mihinkään liittyvissä rajallisissa tarinoissa on kirjallisuuden, elokuvan ja journalismin juttujen ahdingon, heikon laadun ja tulevaisuuden syy. Syy ei ole kerronnan tiivistämisen, pilkuttamisen ja lööpittämisen. Tämä journalismin ’ainekirjoitusulottuvuus’ on jo hiukan säälittävää katseltavaa, sillä kirjoittajakoulut keskittyvät kilttien tyttöjen tarpeeksi hyvien aineiden tuunaamiseen. Alan pojat ovat tässä samoja tyttöjä. [Kun aikanaan 1990-luvulla perustin Rikastin-moottoripyörälehden, sain jutuiksi 10000-25000 merkin matkakuvauksia ja korjaustarinoita ilman välimerkkejä, kappalejakoja ja isoja alkukirjaimia. Niitä oli mahdotonta lukea, ymmärtää ja editoida. Kirjoitusohjeiksi sanoin näille rasvaposkille, että aina kun kirjoittaessa nielaisee, tulee pilkku, ja aina kun mielessään huudahtaa vittu, tulee piste ja kappaleen vaihto. Juttujen rakenne, luettavuus, taso ja sisältö kohosi kerralla. Tämä oli ns. Me Tarzan, You Jane -kirjoittajakoulu, kesto 30 sekuntia.]

Kun journalismin käsite laajennetaan niille alueille, joissa on kyse idean alkusynnystä, kokonaisuudesta ja niiden toteuttamisesta, alkaa journalismin kuolema tuntua aika reilulta ja selvältä. Journalistit ja media-yhtiöt ovat omaa rajoittuneisuuttaan aiheuttaneet alan kapeutumisen ja kehityksen romahduksen. Mediat, kuten teatteri, koulu, kirkko ja Internet, ovat luontaisesti journalistien kompetenssin ulkopuolella, mutta niin ovat valtion- ja kunnanhallintokin, yritysten ja ihmiskunnan suhde, työ ja työn idea, lastenkasvatus, liikenne…

Journalismi on tarinan sijasta kokonaisuus, josta ehditään kirjoittaa vain osa. Kokonaisuus kuitenkin edellyttää journalismilta enemmän kuin juttuja. Journalismin (myöhemmin draaman, teatterin, elokuvan, jutun, kertomuksen, artikkelin…) alku on sanassa eli ilmiön synnyssä ajatuksesta, tahdosta, datasta ja merkityksestä. Olkoon tämä uuden journalismin osakokonaisuutta suurempi agenda.

Journalismin teema-avaruus ja sisällöt

Yksi alla olevan listauksen vauhdittajista on Johanna Hietalan tekemä haastattelu Johanna Vehkoosta Pohjalaisessa su 7.10.2012. Kun Vehkoo sanoo “Nyt kannattaa investoida uusiin työtapoihin, laatuun ja ilmestymismuotoihin”, hän varmasti tarkoittaa jotain. Koska se ei selviä kovin helposti yleistä hyvää tarkoitavista lauseista, kuten ”... journalistisessa kentässä on useita idearikkaita ihmisiä, joilla on hyviä ratkaisuja tämän päivän ongelmiin...”, on journalismin pelastamiseen saatava jotain konkretiaa. Oma panokseni on koko vanhan journalismin romutus, riepotus, uudelleen strukturointi, koulutus, uuden agendan laajentaminen yli kaikkien odotusten ja jokaisen kohdan täydellinen suorittaminen ja hiukan ylikin. Luuliko joku, että jokin temppu riittää?

Mihin journalismin pitää keskittyä? Alla 70Jours-listausluonnos aiheista, jotka ovat tulevaisuuden journalistien keskeisintä työkenttää:

  • Muoto-opillinen kokonaisuus – tunnistaa kokonaisrakenteen
  • Syntyprosessin täydellisyys – tuote ja palvelu on kvanttisuure
  • Konseptoinnin uusi dynaaminen rakenne – ketterä toteutus heti
  • Ilmiöiden rakenteen mallinnus, tärkein malli konseptoinnissa, prototypointi
  • Pieni suuressa, suuri pienessä – rakeisuuden tunnistaminen
  • Järjestyksen luominen – ajatuksellinen ja rakenteellinen ihannemalli
  • Ilmiöiden evoluution strukturointi – Prim-Trad-Mod-Fut -malli
  • Funktio = muutoksen muuttumaton laki, ihminen funktioksi
  • Vaikutussuhteiden tunnistaminen – ilmiön rakenteen ulkoinen ulottuvuus
  • Riippuvuussuhteiden tunnistaminen – ilmiökokonaisuuksien ymmärrys
  • Suuruusluokkataju – ilmiön laajuus ja ensimmäisyys
  • Monimutkaisuuden hallinta – kaikki on monimutkaista, kyse on hallinnasta
  • Tärkeysjärjestys – priorisoinnin kumulatiivinen (ei subtraktiivinen) vaikutus
  • Systeemisyyden organisointi – jokaisen ilmiön toteutus kokonaisuutena
  • Pyrkimys selkeyteen – ymmärrettävyyden ja käytettävyyden korostaminen
  • Inertiavoimien tunnistaminen ja hyväksikäyttö
  • Visualisointi – tärkein mobiliteetin aistiulottuvuus
  • Taiteen syntyprosessien soveltaminen – mielen flow ja execution
  • Sumeiden järjestelmien soveltaminen – käsitteettömyys ja esikuvattomuus
  • Kriittisten polkujen yhdistäminen – pakkotilanteet haltuun
  • Assosiaatioverkkojen muodostaminen – mitä kaikkeen linkittyy
  • Luovuuden kriittinen arviointi – jargonin ja harhan poisto
  • Luovan organisaation kehittäminen – visioiva ja aikaansaava joukko
  • Kokonaisratkaisujen esittäminen – arkkitehtonisuus, muoto-oppi, solutionit
  • Heikkojen ja vahvojen signaalien erottelukyky – tasapaino
  • Päättelyketjujen muodostaminen – tärkeintä monimutkaisissa prosesseissa
  • Nopea mallinnus – konseptoinnin tärkein milestone
  • Kaikkien hankkeiden ristiinajo – edellisten järjestelmien cross check
  • Itseorganisoituvien karttojen rakennemallien soveltaminen
  • Kokonaisuuden hallinta – Big Picture ja sen johtaminen
  • Käsitemäärittely – ilmiön luonteen, ajattelun ja toiminnan funktio
  • Kaaos menetelmänä – johtajuuden design-taso
  • Välitön kommunikaatio – spesialistit ovat tärkeämpiä kuin team leaderit
  • Johtaminen – vision, sisällön, merkityksen, toteutuksen ja tuloksen johtaminen
  • Paniikkijohtamisen malli – patouttaa päätökset jotta laatu nousee
  • Kommunikaatioilmapiiri – mikä tieto ja taito siirtyy yhteiseksi
  • Käsitteetön ajattelu FLOW mielen, käden ja silmän yhteistyö
  • Ihanteen mukainen toimintamalli – rohkeuden vahvistaminen taidolla
  • Filosofian ja kulttuurin sopusointu – organisaatio on sivistettävä
  • Motivaatio resurssina – kompetenssin, ahkeruuden ja mandaatin funktio
  • Ihmislähtöinen suunnitteluideologia – ihminen tuodaan uudelle tasolle
  • Kypsyyden arvostus – senioriteetin, kompetenssin ja intohimon funktio
  • Ainutkertaisuuden kunnioitus – sitoumus kokonaisuuksien toteutukseen
  • Diversiteetin kunnioitus – funktiona leonardolaisuus, fokus ja overlap
  • Dynaamisuuden kunnioitus – taitojen ja ominaisuuksien arvostus
  • All is Enough – Vain kaikki on kylliksi, täydellistämisen metodi
  • Why – why – why, miksi -kysymyssarjan viiltävä voima
  • Kritiikki – huolenpidon ja perustelun järjestelmä
  • Pahan vähentäminen → lapsien, kotien, ilon, ahkeruuden ja auttamisen suojelu
  • Maailman pelastaminen → agenda yksilöstä yhteisöön 24/7/52/elinikä
  • Työn idean ja taseen määrittely → organisointi ja strukturointi
  • Työn globaali organisointi → Wikimploi-mallin johtajuus journalismille
  • Maailman taiteistaminen → elämää edistävän taidetyön läpimurto
  • Rahan uudeellen määrittely → spekulaation ja keinottelun alasajo, tasajaon toteutus
  • Ymmärryksen edistäminen → koulutuksen ja sivistyksen uusi kulttuuri
  • Maailman täydellistäminen → musiikin, teatterin ja arkkitehtuurin uusi tuleminen
  • Edustuksellisuuden alasajo → yksilön ja ainutkertaisuuden korostaminen
  • Paikallisuuden edistäminen → globalisaation alasajo, paikallislaadun korotusohjelma
  • Paikallishallinnon uudistus → valmistelun ja päätöksenteon uusjako
  • Vahingollisuuden estäminen → vahinkojärjestelmien systeeminen alasajo
  • Siviilirohkeuden edistäminen → ylimmän vapauden tarjous ja oikeus siviilirohkeille
  • Henkisen kasvun edistäminen → huolenpito lapsista ja uusi aikuisuus, kritiikin kukoistus
  • Peterin periaatteen estäminen → vastuu kouluille ja kasvatukselle, nopea GRO
  • Rooman klubin tehtävien ottaminen → järkeä, tehoa ja ryhtiä Roomaan
  • Uusien kaupunkien rakentaminen → 7500 x 10000* -säännön EEHT** toteutus
  • Dramaturgisen sisällön edistäminen → tunteen ja älyn voimaa nyt-hetkeen
  • Tutkimus- ja auttamismatkailun edistäminen → huvi- ja riistomatkailun alasajo
  • Luottamuksen ja riippuvuuden voimistaminen → säädösten ja lakien vähentäminen, uusi läheisyys ja luottamus
  • Poliittisten järjestelmien alasajo → päivänpolitiikan korvaaminen ammatillisuudella
  • Teknologisen kehityksen elämää edistävä käyttö → teknologian sisäinen ohjaus, luottamusmalli.

Yllä lueteltu listaus edellyttää rakenteellisuutta, tutkimusta ja käytännön toimeenpanoa. Ne edellyttävät johtajuutta kokonaisuudessa ja detaljeissa. Täysin uusi koulu, koulutusjärjestelmä ja opettajuus saadaan luoda, sillä vanha on ollut jo ajat kelvoton. Voi vain kuvitella, millä innostuksella journalistit lähtisivät visioimaan ja toteutamaan uutta agendaa. Palkkaakin maksettaisiin, mutta 35 % pienempänä. Viisasta johtajuutta on myös se, että kaikki vastuussa olleet ja epäonnistuneet joutuvat rivimiehiksi ja -naisiksi. He saavat olla toteutus- ja johtamisketjun viimeisiä, toisin kuin nyt, kun heitä nimitetään yhtiöiden johtajiksi, valtion johtaviksi virkamiehiksi ja professoreiksi.

Voin kuvitella monta ammattiryhmää ja kaupallista yhtiötä, jotka pystyvät nykyjournalisteja paremmin toteuttamaan yllä luetellun listan kohdat. Jo yksin Google olisi sellainen tai Otaniemen insinöörit, jos heidän opportunistinen ja suurin osin vahingollinen tahto saataisiin suunnattua kohti ihanteellisuutta. Maailman tuottoisin liiketoimintakin tulee syntymään em. listan mukaisesti. Mutta koska nykyjournalistien työ loppuu muutamassa vuodessa, kuten loppuu nykyjournalistien koulutus ja alan tutkimuskin, kannattaa suuri abstraktiomuutos SAM (Big Abstraction Shift BAS) toteuttaa journalismissa.

SAMBAS eli journalismin Bauhaus-koulu. Journalismin suuressa abstraktiomuutoksessa kannattaa alan rakenne ja koulutus laatia historiallista Bauhaus-koulua vastaavasti mukaillen (Bauhaus 1, Bauhaus 2). Sen sijaan että journalistit tuunaisivat ainekirjoituksiaan, pilkuttaisivat vimmoissaan ja lööpittäisivät ingressejään, he ottaisivat johtajuuden ja organisoinnin maailman tärkeimmistä asioista. Tämä voitaisiin toki tehdä myös ns. Wikimploi-mallissa ja Macrowicinomicsissa, mutta tehtävän saa ensimmäinen kykenevä ja voimakastahtoinen. Olkoon nyt sitten vaikkapa journalisti.

Sambas-koulu voidaan perustaa verkostona savuaville journalistikoulujen perustoille. Näitä kouluja on Tampereella, Sanomassa ja maailmalla yhteensä ainakin 600. Kun niiden kaikki (KAIKKI) professorit, opettajat, tutkijat, hallitukset ja työryhmät potkitaan pois ja uusi ohjelma laaditan listan 70 kohdan mukaisesti, saadaan neljässä vuodessa kouluista yli 100 000 ammatilaista, jotka voivat muuttaa maailmaa paremmaksi. He työllistyvät heti ja saavat aikaan innostusta, hyvinvointia ja tuottavaa liiketoimintaa. Edellyttäen, ettei yksikään vanhan koulun ihminen saastuta Sambas-mallia.

Kun Sambas yhdistetään Wikimploi-mallin mukaisiin Wikimplace-keskuksiin, on meillä parissa vuodessa 25-30 miljoonaa ihmistä verkottuneena maailman kaikissa kaupungeissa toimimaan täysin uudella tavalla listan toimialueilla. Tätä maailman brain power -masiinaa (Brain Power Machine) voidaan kohdentaa minkä tahansa asian visiointiin, suunnitteluun ja ratkaisemiseen. Jos esim. Haiti haluttaisiin jälleenrakentaa, 100 000 Wikimlpoyeeta ja journalistia suunnittelisi ja organisoisi koko toteutuksen kahdessa viikossa. Kolmannella viikolla meillä olisi 1500 UNHCR:n palkkaamaa ammattilaista, 500 rakennusyhtiötä, 50 000 rakentajaa ryhtymässä normaaliin työhönsä Haitilla. Mutta, yhdellä erolla vanhan koulun malliin nähden: jokainen toimii ensin altruistisesti ja sitten vasta liiketaloudellisesti. Jokainen työhön kutsuttu on velvollinen kehittämään panoksensa ja tuotoksensa edistämään hankkeen toteutusta konseptuaalisesti, laadullisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tässä jokainen on luomassa kilpailukykyistä liiketoimintaa sille, kun 200 miljoonaa ilmastopakolaista muutetaan Siperian, Kanadan ja Euroopan uusiin ekologisiin kaupunkeihin (joita ei vielä ole, mutta joista tulee seuraava triljoonien eurojen bisnes). Tätä on uusi journalismi.

Uuden journalismin media-tuotteita (julk. ma 27.5.2013)

Ketkä ovat epäluotettavia ja -päteviä median pelastamisessa?

Median pelastamiseen eivät voi osallistua ne viimeiset 5-10 vuotta vastuussa olleet, joiden ammattitaidottomuuden, laiskuuden ja kyvyttömyyden johdosta media on kuolemassa. Näitä sivuutettavia ovat mm. mediatalojen hallitukset, median miljoona- ja miljardibisneksen omistajat ja johtajat, toimittajat, journalistit, alan professorit, tutkijat, opettajat, ammattiliittojen henkilöt, Ohranjyvän ja Pressiklubin nurisijat ja heidän typerryttävästä vaikutuksesta vahingoittuneet ihmiset. He saivat yrittää jo vuodesta 2004, jolloin Google meni pörssiin, media-ala oli kiihtyvästi digitalisoitumassa, media-alan moniosaajien koulutus laajeni logaritmisesti, digikuvaus räjähti Internetiin ja ensimmäiset digilehdet ilmestyivät ilmaisine sisältöineen. Kukaan ja mikään ei ole niin epäluotettava media-alan uudelleenorganisointiin kuin media-ala ja sen henkilöt itse. Vakava todiste siitä, että edes media-alan konkarit eivät pysty auttamaan alaansa, seuraava lausunto. Eero Lehti: ”En osannut enää ratkaista niitä asioita, jotka olivat edessä” (kysyttäessä häneltä, miksi myi lehtitalonsa. Kuuntele tai lataa mp3 tästä).

Journalismin johtajuus

Journalismin pelastaminen kansallisesti ja erityisesti globaalisti edellyttää sisäisen johtamisen ryhtiä. Siihen on yksi johtamismalli:

Kaavio ”Vietit – tahto – pakko – vapaus, alkuvoimat ja konteksti  ihmisen liikuttajina, Juhani Risku 2012. Ihminen kuljettaa aina mukanaan kokonaista olemuksensa avaruutta, sitä kumulatiivista kokonaisuutta, johon tahdonilmaisut ja toiminta perustuvat. Kaavioon on sijoitettu Steve Jobs, joka oli ehdoton tahtoihminen, ja myös esti aktiivisesti heikkojen ja keskinkertaisuuksien vaikutuksen. Jobs oli akselilla vietit tahto vapaan intuition vallassa, eli hän toimi sekä reaktiivisesti että kohdisti intuitionsa tarpeen mukaan tarkasti.

Kaavion mallin mukaan journalismia johdetaan edestä ja esimerkillä, ehdottomuudella viettien ja tahdon johdattamana läpi pakon suuntana vapaus. Vai oliko jollain mielessä Elop-Ahtisaari -ketjun, HP:n johtajasotkujen tai SOTE-uudistuksen soveltaminen journalismin pelastukseen?

Journalismin uudistamisessa johdetaan 70 kohdan listaa, Sambas-koulua ja media-alan yritysten henkistä suuntaa. Onko journalismin johtaja Murdoch, onko se Berlusconi vai onko se Leenin? Ei kukaan heidän kaltainen, vaan se on viiltävän ankara ja ehdoton moniottelija, joka murskaa nurkuvat keskinkertaisuudet nokioihin, arkkitehtikilpailujen voittajiksi ja Suomen kuoleviin kuntiin. Ensimmäistäkään kontekstuaalista bimboa ei saa päästää lähelle journalismi-hanketta.

Sanoma Newsin tulevaisuus

Median ja journalismin turmatutkimus on alkananut kaksi päivää ehdotuskeni jälkeen. Ajoitukseni on loistava. Sain tämän journalismin pelastusartikkelini valmiiksi la 25.5.2013, kuten lupasin viisi päivää aikaisemmin. Artikkelissa on koko ala muotoiltu uusiksi, eli siinä ollee uutta ajattelua ja nopeutta.

Valitettava fakta on, että Helsingin Sanomien levikki on laskenut 45 000 tilaajalla seuraavasti:  lehden 7-päiväinen levikki oli 383 361 vielä vuonna 2010, kun tilaajia oli viime vuoden lopussa enää 337 962.

Miten käy Sanoma Oyj:n journalismin? Moni asia on ennustustakin tarkemmin todettavissa insinööriajattelua soveltaen. Tässä lista:

  1. Levikki putoaa ohuen ja laimennetun tabloid-lehden vuoksi noin 100 000 tilauksella nykytasosta, eli vuoden 2014 tammikuussa tilaajia on enää 220 000. Syy on tabloid-koon, vähentyneen sisällön ja siirtymisen lukemaan netistä kaiken oleellisen
  2. Nuoret eivät tilaa ja lue sanomalehtiä. On vain ajan kysymys milloin viimeinen lukeva vanhus kuolee
  3. Journalismin tasoa ei voida ylläpitää, koska toimittajakuntaa joudutaan pienentämään 30 %
  4. Sanoma Ventures -ryhmä tekee sitä minkä suuremmat toimijat Google, Yahoo, Facebook, eBay, Amazon, Apple, TV-yhtiöt ja kauppapaikat tekevät jo nyt, laajemmin ja paremmin. Venturesin ongelma on se, että mainitut tahot lokalisoivat palvelunsa Suomeen ja Eurooppaan, jolloin niihin verrattuna pieni Sanoma vain tuhlaa osakkaiden rahoja puuhastelussaan
  5. Sanoma Ventures -ryhmässä tapahtuu pian suuria henkilövaihdoksia, sillä siinä ei ole kuin yksi puolipätevä henkilö verrattuna keitä edellisen kohdan  yrityslistalla on tiimeissään. Keskinkertaisuudet on poistettava
  6. Sanoma Ventures -ryhmän avoimet työpaikat paljastavat strategisen linjan olevan harrastelijamainen. Online-rekryt keskittyvät fittness-alan rakentamiseen ja markkinoimiseen. Webdesigner ja -developer ja database -rekryt tarkoittavat pienen käytännön tiimin rakentamista mahdottoman tehtävän ympärille. Nämä ja muutama Account manageri ei pysty hoitamaan ulkoistettavana paremmin onnistuvasta tehtävästä. Venturesin huono strategia on hyväksytty johdossa, joka ei ole tietoinen toimintatavasta tai visio on huono
  7. Sanoma Innovation Accelerator -ohjelma on suora kopio Nokian Venture Challenge -ohjelmasta. Se on virtuaaliorganisaatio, jossa 150 henkilöä tasan sen mukaan, miten heidät on organisoitu ja heitä johdetaan. Ennuste on huono, sillä liika nokialaisuus näkyy läpi. Nokia ei koskaan onnistunut omissa Venture- ja Innovation Accelerator -hankkeissaan. Firma on nyt Microsoftin hallussa ja kaikki hankkeet ja ideat vanhenivat yhdessä yössä Symbianista Windowsiin
  8. Sanoman tulevaisuutta ei saa katsoa journalististen lasien läpi, kuten ei muutakaan mediaa. Valtaosa johtajista on vaihdettava, kuten eivät media-alan henkilötkään pysty uudistamaan omaa alaansa. Sanomassa nähdään suuret potkut hallitusta myöten
  9. Sanoma Oyj:n johto perustaa strategiansa 1) journalismin romanttiseen harhaan, 2) printtimedian tekohengityksen, 3) webbi-median onnistumiseen, vaikka ollaankin 4-5 vuotta myöhässä, 4) Venture/Innovation -tiimien keskinkertaisuuksiin ja 5) omaan kykyyn pelastaa yhtiö, kun samaan ei pysty Gracia Martore, S.I. Newhouse, Patrick J. Talamantes eikä Rupert Murdoch.

Voiko Sanomaa auttaa? Kyllä voisi, mutta yleensä kukaan ei ota apua vastaan. Kun ei Nokia ja Sonykaan, niin miksi Sanoma sitten ottaisi?

Sanoma Oyj:n kaava on yllä luetelluissa 70 kohdassa, johon yhtiön kannattaisi sijoittaa vuosittain 100 milj. €. Vastaava summa otettaisiin kahdelta partnerilta ja Tekes-Sitra -ketjulta. Kolmessa vuodessa ryhmän liikevaihto olisi 0,7 mrd €, jonka lisäksi globaali konsultointi olisi arvoltaan samaa luokkaa. 1,4 mrd €:n liikevaihdosta marginaali olisi 20 %, jolloin liikevoitto olisi enemmän kuin nykyinen 230 milj. €. Osakeannilla kerätään lisäksi 400 milj. € yritysostoihin. Toimittajakunnan, tarpeettoman väliportaan ja statistien irtisanomisilla säästetään 200 milj. €, toimistotilan puolittamisella 4 milj. €/vsi (koko Sanoma-konsernin 60 milj. € säästötavoite ei riitä). Pienellä bonuksella voidaan vauhdittaa 1 mrd €:n konsultointia ja myyntiä erikseen News Corporationille.

Sanoma Oyj:ssa, toisin kuin Nokiassa, on vielä sijaa isännän äänelle. Ongelma on vain se, että isäntä ei voi enää luottaa media-alan ja journalismin ammattilaisiin. He ovat pitkäaikaisia sarja-epäonnistujia, ns. emeritus-luusereita. Sanoma Oyj:n kaksi tärkeintä johtajaa ovat hallituksen puheenjohtaja ja luova johtaja. He visioivat ja johtavat uuden Sanoma Oyj:n muutoksen.  Nämä viimeiset rivit antavat toivoa Sanoma Oyj:lle.

Sanoma Oyj:n menestyksellisen strategian ydin on seuraava:

  • disruptiivinen visio: asemoida Sanoma uuden journalismin ja Googlen edelle (karkeasti: 70 kohdan lista ja Googlen algoritmit ja tulorahoitus)
  • disruptiivinen strategia: mennään ihanne edellä, ei journalismi. Se tarkoittaa, että median organisoivat muut kuin media-ihmiset ja journalistit
  • disruptiivinen asemointi: rakennetaan uusi journalistinen mediatalo, joka isännöi media-alaa visiolla, organisoinnilla ja konsultoinnilla
  • disruptiivinen johtaminen: päätoimittaja hoitaa toimituksen, niin kauan kun toimitus on olemassa. Media-yhtiötä puolestaan johtaa visio ja vision luoja, ei toimitusjohtaja, hallitus tai journalisti. Näin mediatalossa, kuten olisi Nokiassakin, luova johtaja olisi voinut pelastaa yhtiön. Unohtakaa journalisti vision johtajana, hän kirjoittaa. Visionääri johtaa.

Mitä on disruptiivinen visio? Vanha visio on ainekirjoittamisen jatkaminen ja tehdä aineiden tuunauksella bisnestä. Uusi disruptiivinen visio on sitä mitä kukaan ei osaa ja uskalla tehdä. Kaksi asiaa tarvitsee mullistuksen: 1) Journalismi ei enää ole kilpailutekijä ja differoiva tuote. Sisältö kloonataan, lainataan ja lokalisoidaan, etenkin paras sisältö. On siis muutettava journalistisen sisällön idea (ks. 70Jours -kohdat). 2) Median mainostuottojen kanavointi. Tuotot ovat kadonneet Googlelle. Nykysisällön vieminen verille kilpailtuun Interentiin ei takaa tuottoja enää. On tehtävä sellaista tuottojen saamiseksi, jota Google ja Facebook ei tajua. Jos Googlen eli kahden insinöörin algoritmi on vienyt pääosan koko media-alan tuotoista, on laadittava sellainen algoritmi, joka mykistää Googlen.

Mitä on disruptiivinen strategia? Strategia tietysti perustuu visiolle, joka on uusi asemointi journalismissa ja Googlen valtiuden alla. Koska 70 kohdan lista on vielä kaukana journalistin ymmärryskyvystä, ja Googlekin yllätti media-alan housut nilkoissa, strategian laativat enemmänkin insinöörit kuin runoilijat. Heitä paremmin strategian tekevät arkkitehdit ja pieni humanisti-visionäärien tiimi. Strategia sitoo yhteen kansalaiset, lukijat, nuoret ja aktivistit, mutta se ei ole Some, sosiaalinen media. Se on enemmän, koska uusi journalismi on ajatuksen, keskustelun ja käytännön toimimisen kenttä.

Mitä on disruptiivinen asemointi? Kun mediatalo asemoi itsensä maailmanluokkaan, tuntuu se Suomesta katsoen mahtipontiselta ja mahdottomalta. Mutta kun asiaa katsoo maailmalta, niin siellä ovat ongelmien edessä media-alan miljardiyritykset kuten News Co, Sony ja Hearst, jotka eivät vieläkään tiedä mitä tehdä. Mikä tahansa pienikin media-yhtiö voi nerokkaana toimijana mullistaa koko alan, jos sillä on visio ja vahva johtaja, joka vie sen läpi. Google ja kaksi insinööriä, Apple ja yksi pudokas, Facebook ja yksi varas, kaikki onnistuivat. Sanoma on kahdessa vuodessa maailman median uudistaja, jos työ aloitetaan reippaasti heti.

Mitä on disruptiivinen johtaminen? Journalisti johtaa kirjoittaa ja johtaa toimitusta. Median ulkoinen toimitusjohtaja johtaa yhtiön viimeisen viivan alla olevaa numeroa. Printtimedian yksikään johtaja ei ole onnistunut johtamisessaan, ala surkastuu. Menestyvän median johtajat johtavat monopolimedioita. Disruptiivinen johtaminen media-allalla on sitä, että visiota ei ymmärretä media-alalla, sitä vastustetaan kaikkialla ja kaikin perustein, sen ihanteellisuutta pelätään ja visiojohtajan ajatuksia pelätään. Silloin kaikki on kohdallaan ja radikaali journalismi ja liiketoiminta voittavat.

Uusi Sanoman toimittajakoulu voisi olla uuden journalismin yliopisto, SAMBAS-instituutti. Kun Suomeen perustetaan keskinkertaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen typistämisen rahoituksella uuden journalismin akatemia Sanoman toimittajakoulun raunioille, saamme ilman taakkoja olevan ja historiallisesti hyvän yliopiston laitoksen. Se sijoitetaan Sanomatalon neljään ylimpään kerrokseen. Tämä SAMBAS-instituutti kouluttaa vuosittan 50 uutta journalistia ja 30 muunto- ja poiskoulutettua media-henkilöä. Nämä 30 ja 30 muuta ammattilaista konsultoivat maailmalle uusia journalistikouluja 60-100 milj. € vuosimyynnillä seuraavien vuosien aikana, noin 40 % katteella.

Q&A – kysymyksiä ja vastauksia

Onko kaikki edellinen eli journalismin uusi rakenne mahdollista? On kyllä, mutta ei Suomessa, ellei aivan yllättäen Sanoma Oyj:ssa.

Miksi ei Suomessa? Siksi, että “You don’t listen, you don’t understand, you don’t believe, you don’t care.” Suomessa on pompöösi tutkimuksen ja kehityksen rahoitusmalli, joka kulkee usean suodattimen läpi. Siinä missä journalismin uudelleenorganisointia pitäisi globaalisti tukea YK:n, EU:n ja CIA:n toimesta (ettei tuleva nykyjournalistien joutilas joukko ryhdy terroristeiksi), sitä voisivat Suomessa edistää Tekes, Sitra, Suomen Akatemia, yliopistot, TEM ja hallitus. Mutta rahat on sidottu hankkeisiin, joista moni on lähellä nollaa, emme vain tiedä kummalla puolella. Suomessa tarvittaisiin perustava rahoituksen perkaus- ja puhdistusoperaatio, jossa mm. noin 20% Tekesin rahoittamista tarpeettomasta tutkimuksista lopetettaisiin. Monien rahoitusta saaneiden yhtiöiden liiketoiminnan osa perustuu hyväkatteiseen `kehitykseen´, jota kukaan ei seuraa eikä arvioi. Sieltä olisi saatavissa median tarvitsema vuosittainen 100 miljoonaa euroa, yrityksiltä toinen ja TEM:ltä kolmas osa.

Suomen (ja maailman) tilannetta pahentaa se, että journalismia katsotaan journalististen lasien läpi. Se tarkoittaa, että besserwisser-asenne vahvistuu siellä, missä asianosaiset itse eivät osanneet tehdä mitään. Toimittajat ovat prinsessoituneet ”juttujen” kirjoittamiseen teiniromanttisella vimmalla niin Suomessa kuin maailmallakin. Luultavimmin median tulevaisuuden hankkeita rahoitetaan valtiollisesti mediayhtiöiden, journalistiliittojen, yliopistojen ja pellehermanni-start-uppien kautta (pellehermanni 2). Pilkutus, lööpitys ja nurina jatkuvat, media kuolee.

Voiko media-ala ja Sanoma Oyj itse katsoa kriittisesti omaa toimintaansa ja tilaansa? Eivät voi, ne ovat saaneet tehdä sitä jo kahdeksan vuotta. Vain ulkopuolinen henkilö tai tiimi pystyy käymään läpi median-alan, journalismin ja Sanoma Oyj:n tilan kriittisesti, ja visioimaan, suunnittelemaan ja johtamaan ne yli murroskauden. Kustannus on 25-200 milj. €/vsi riippuen tehtävän mitoituksesta. Vt. päätoimittajan kertoma lukijalähtöinen hienosäätö ei riitä (video ajassa 1:35).

Onko Sanomassa tarvetta oman journalismin analyysille ja kritiikille? Ei ole. Helsingin Sanomien journalistinen sisältö ja osaaminen on jo parasta luokkaa, eli liiketoiminnan rapautumisen syy ei ole journalismissa, siis siinä samassa sisällössä, jota kaikki tekevät. Näin vt. päätoimittajan linja ei auta Sanomaa tuottavammaksi, mutta pitää journalistisen tason hyvänä niin kaunan kun heillä on toimitus. Sanoma Oyj:ssa on tehtävä tulevaisuuden eteen aivan muita asioita.

Auttavatko digimediaan ja mobiiliin satsaaminen Sanomaa? Eivät auta. Tekohengitystä se tietysti on paperilehden levikin laskiessa kiihtyvästi. Mutta siinä missä paperilehden 30 minuutin lukukertaa kohden saatiin myytyä 500 mainosta, saman 30 minuutin tablettijulkaisua kohden saadaan myytyä 40-50 mainosta. Sanoman kohdalla digimediaan ja mobiiliin satsaaminen on myös kallista, sillä he joutuvat ensin tekemään

Onko Helsingin Sanomien päätoimittajan tehtävät oikein asetettu? Ei ole. Kuten vt. vastaava päätoimittaja Venäläinen toteaa: päätoimittajana johdan toimitusta ja journalistista linjaa. Kun Sanoma Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja ovat asettaneet aikasemmalle päätoimittajalle Mikael Pentikäiselle muutakin kuin toimituksen johtamisen, on mennyt painolaatat ja valoladonta sekaisin. Katsotaan, mitä Sanoma-konsernin toimitusjohtaja sanoo (kohdassa 1:11):

Harri-Pekka Kaukonen: ”Päätoimittajan tehtäväkenttä on hyvin laaja. Se on sisällön johtamista, toimituksen johtamista, uudistusten läpivientiä, ja ja tää on niinku laaja kokonaisuus ja tää luottamus_pula kohdistuu tähän koko koko tehtävään ja siihen tulevaisuuden haasteisiin ja kykyyn johtaa sitä.

Mitä muuta Mikael Pentikäisen piti johtaa kuin juttujen kirjoittamista? Hänen piti johtaa ” uudistusten läpivientiä, ja ja tätä niinku laajaa kokonaisuutta…” Työ kaatui tulevaisuuden haasteisiin ja kykyyn johtaa sitä. Yhden ahkeran ainekirjoittajan tehtäväksi oli Sanoma-konsernissa annettu median ja journalismin infrastruktuurin visiointi, strukturointi, organisointi, toteutus ja johtaminen. Ovatko yhtiössä kompetenssit kohdallaan? Tärkein epäonnistuja Sanoman media- ja journalismiuudistuksessa on strategiasta ja digitaalisesta
liiketoiminnasta vastaava johtaja John Martin ja kehityspäällikkö Lassi Kurkijärvi. Toimitusjohtaja on tietenkin Martinin työn ohjaaja, valvoja ja hyväksyjä. Hallituksessa puolestaan on kaksi henkilöä, joilla on 5-10 -prosenttinen ymmärrys alan tulevaisuuden bisneslogiikasta yhdistettynä journalismin uuden muodon tajuun (mainittakoon että isä-poika Murdocheilla on yhteensä 3 % taju. Sanoman hallitus on rakenteeltaan kuin Nokian hallitus: ei yhtään pätevää toimialan tulevaisuutta ja kilpailutilannetta ajatellen). Sanomassa, kuten yhdessä muussakaan maailman mediayhtiössä, ei ole tietoa, visiota tai ymmärrystä viedä oma yhtiö ja journalismi yli Googlen, tablettien, bloggareiden ja sisällön varastamisen yli. Miten se olisi voinut olla Pentikäisen tehtävä?

Kannattaako Sanoma Oyj:n isännän kysyä hallitukseltaan, ylimmältä johdolta, Venture- ja Innovation -tiimeiltä visiota ja suunnitelmaa? Kannattaa kyllä, mutta kaikki perustetaan vanhaan strategiaan, joten mitään muutosta ei tapahdu. Miksi? Siksi, että henkilöstö, resurssointi ja kehityshankkeet on organisoitu ja suunnattu vanhan taantuvan journalismin, kuolevan printtimedian ja vaikeasti valloitettavan webbi-median varaan. Miksi näin on käynyt? Siksi, että ainut taho, joka ei pysty uudistamaan mediaa ja journalismia, on tehnyt visiot, strategiat ja toteutukset. No mikä ihme taho on sitten vallannut median ja journalismin? Mediaihmiset, toimittajat ja journalistit. [Voi v*ttu! – Nii-in.]

Mikä on Mikael Pentikäisen perintö Sanomalle? Pentikäisen viimeinen lause: ”HS:llä on vahva tulevaisuus vain, jos sen journalismi on kunnossa ja toimitus saa sellaisen työrauhan ja vapauden, jotka se ansaitsee.” Arvoituksellisen hieno! Tässä Riskun tulkinta: 1)  ”… jos sen journalismi on kunnossa…” tarkoittaa, että journalismi uudistetaan 70Jours-listan mukaisesti. Vanha tapa eli hyvän kympin tytön pilkutetut jutut ei enää riitä, vaan hyvän tytön pitää myös käytännössä pelastaa maailma. 2) ”… toimitus saa sellaisen työrauhan ja vapauden, jotka se ansaitsee.” Ansaitseeko toimitus työrauhaa ja vapautta, kun se kirjoittelee ”juttuja”, pilkuttaa, ingressoi ja lööpittää? Ei ansaitse. Se mitä Hesarin toimitus nykyään osaa ja tekee, ei enää riitä. Eivät riitä vt. päätoimittajan jatkaminen digin, mobiilin ja lukijalähtöisyyden kehityksessäkään. Sanomasta tulee siis eräänlainen äiti-teresan, kelan ja hautausurakoitsijan Care Center, joka kysyy asiakkaan haluja. Lukijasta siis tulee Sanoma Oyj:n visioija, suunnittelija ja sisällöntuottaja. Mitä tästä ajattelevat talon nykyiset suunnittelijat ja kirjoittajat, kun lukija tuo verokorttinsa päätoimittajalle työn tehtyään? Riskun kollegiaalinen neuvo: Nokia kysyi kysymästä päästyään asikkaalta ja sai aikaiseksi Elop-Ahtisaaren, Apple ei koskaan kysynyt mitään ja otti koko toimialansa voitoista 45 %. Sanomassa siis, tietäkää ja osatkaa itse, tehän olette alan ammattilaisia! Mikael Pentikäinen osasi kryptata Sanomalle ankaran tuomion.

Muuttuuko journalismi yllä oleva 70Jours -kohdan listan läpäistyä media-talot? Muuttuu ja rajusti. Alan sisällöllinen rakenne myös muuttuu ja stabiloituu. 1) Mediayhtiöiden määrä puolittuu. 2) Palkallisten journalistinen määrä puolittuu (kirjoittaa toki saa, mutta siitä ei makseta palkkaa). 3) Paikallislehdet jatkavat mainosten painamista, ainekirjoitukset printataan mainosten takapuolelle. 4) Monopoli- eli suojatut yhtiöt kuten YLE jatkavat sairaanhoidon ja hyvinvoinnin rahoituksen kustannuksella. 5) Kaupallinen digimedia toimii paikallisesti hyvin. 6) TV- ja Internet-mediat kilpailevat toisensa hengiltä Googlen ja Facebookin viedessä alan mainostulot. 7) Suuria mediataloja kaatuu, kaikki eivät voi selvitä (pitkäveto nopeasti käyntiin). 8) TAIC-SIMO -mallin toteuttajat menestyvät (johtajat, isännät ja rengit). 9) Uuden 70-kohtaisen journalismin toteuttajat voittavat [70Jours-yhtiöt]. 10) 70Jours muodostaa journalismille uuden agendan: 70Jours-journalismi on ihanteellisempaa, kriittisempää, dynaamisempaa, visuaalisempaa, nopeampaa, taidokkaampaa jne. kuin nykyjournalistien tuottama. 11) 70Jours-journalismi toimii enemmän kuin kirjoittaa, se puolustaa ja auttaa ihmistä, eikä vain raportoi, analysoi ja valokuvaa. 12) 70Jours-journalismin erityiskohteina ovat valta, hallinto, liiketoiminta, puolueet, ristiriidat, konfliktit ja niiden olemus, tausta, rakenne, ongelmat, ratkaisut, organisointi, johtaminen ja 10% ainekirjoitusta. 13) Mediaa ja journalismia muulla tavalla käsittelevät stabiloituvat The Sun -tyyppiseen joukkoon.

Miten ja missä sitten journalismin pelastaminen tapahtuu (ei tapahdu)?  Se voi tapahtua rakenteellisesti muutamalla eri tavalla. Seuraavat henkilöt, yhtiöt ja maat kuvaavat laajasti tahoja, joiden mukaan journalismin pelastajia voidaan määrittää:

  • Michael Bloomberg → yhtiö antaa varat ja New York kontekstin
  • Richard Branson → valistunut ja reipas moniottelija, joka voi laajentaa bisnestään
  • Jonathan F. Miller → jos saa News Co:n muuttamaan suuntansa täysin (TÄYSIN)
  • Naomi Klein → uskottava koollekutsuja, joka saa vyöryn aikaiseksi
  • Sony → TAIC-SIMO -firma, joka kuolee. Media-purske tekisi hyvää
  • Yahoo → jos Suomi-