Arkkitehtuurin kritiikki

Lisää arkkitehtuurista uusilla sivuilla:

ArchitectureRock

_______________________._______________________

 

Juhani Risku:

Arkkitehtuurin määritelmästä arkkitehtuurikritiikin perusteet

Arkkitehtuurin kritiikki on mahdollista vain arkkitehtuurin määritelmän kautta. Arkkitehtuurin kritiikki siis perustuu arkkitehtuurin määritelmään. Muissa tapauksissa kyse ei ole arkkitehtuurista tai kritiikistä. Valtaosa arkkitehtuurin kritiikiksi kutsuttua toimintaa tapahtuu mahdollisimman pinnallisesti, sekavin käsittein ja määritelmin, ja maallikkomielipidetasoisin perustein. Journalistiset arviot asettuvat vaihteluvälille ”tykkään – en tykkää” ja tekstissä on useita summittaisuutta ja vertailua kuvaavia ilmaisuja kuten niin kuin, aivan kuin ja ikään kuin. Arkkitehtuurikeskustelussa summittaisuuden ja vertailun epämääräisyys on samaa luokkaa kuin ajatuksessa, että ”ilmastonmuutos on kuuma peruna”, jonka jälkeen keskustelu siirtyy perunoihin.

Arkkitehtuuria on määritelty lähinnä kahdella tavalla:

  1. Banaalisti ja triviaalisti, esim. arkkitehtuuri on rakennustaidetta (hauki on kala -metodi)
  2. Mystis-runollisesti ja aforistisesti.

Vain harvoin arkkitehtuuria on määritelty käsitteiden αρχι- (archi-) + τεκτων (tekton) kautta, tai suunnitteluteoreettisesti, arkkitehtonisen kehän kautta, rakentamisen laadun kautta, tai evolutiivisesti. Määrittelyä sen sijaan tehdään tilapäisen ad hoc -ajatteluun perustuen, jota kuvaa suhteellisuus eli kullekin ajalle ominainen arkkitehtuuri, arkkitehtuurin katsotaan kuvastavan aikaansa. Tällä asenteella arkkitehtikunnan on ollut vaikeata elää tyylisuuntausten ja historialainojen kanssa.

Modernina aikakautena 1910-luvulta lähtien kertaustyylit olivat pannassa, vain rahvas, herraskansa ja hallitseva luokka halusivat pompöösejä tyylikopioita. Arkkitehtien pikkurohkeat pahat pojat alkoivat 1980-luvulla yhdistellä smokkia ja tennistossuja arkiasuun, siis kaikkia mahdollisia menneitä ja muinaisia tyylilajeja fragmentteina taloihinsa. Postmodernismi oli saapunut ja kevytarkkitehtuuri oli syntynyt. Joku nokkela journalisti auttoi arkkitehteja puhdistamaan sielunsa, ja alkoi pitämään tyylivarkauksia eklektisminä. Postmodernismi ja eklektismi saavat  kuitenkin tappavan kritiikkinsä arkkitehtonisen kehän perusteella: Kehän täyden toteutumisen aikana arkkitehtoninen luomus syntyy kokonaisuudellisena niin ajatuksen, synnyn kuin työstönkin osilta. Eklektismin ajatus poimia paras päältä (eklektikos ἐκλεκτικός, parhaan valitseminen”), liimailla irtonaisia ja erillisiä osia toisiinsa kiinni, ei ole suunnittelua eikä kokonaisuudellista synnyttämistä, vaan rahvaan suunnittelijan laiskuudesta johtuvaa vitsailua kerätä ostoskoriinsa kokoelma irto-osia sieltä täältä, ja yhdistellä niitä. Eklektikko on tällöin toiminut fragmenttien sijoittelun ja liimauksen muotoilijana, ei arkkitehtina.

Arkkitehtikoulutuksessa ainakin 1980-90 eklektismi oli uutta ja hämmennystä aiheuttavaa, ja historismi oli alhaisinta mitä arkkitehti voi tehdä rakennusarkkitehtien 45-asteen kulman ohessa. Suomessa postmodernismi jäi lähinnä Oulun koulun muutamien oppilaiden temmellyskentäksi. Reima Pietilä kertoi vuonna 1980 dokumenttielokuvaa ”Intermezzo – Reima Pietilä Tampereella” (Seppo Markku, Juhani Risku) kuvattaessa, että hänelle yksi kahdeksasta syystä erota arkkitehtiprofessorin virasta vuonna 1979 oli, kun hän kantoi kouluun kansainvälisiä arkkitehtuurilehtiä ja -kirjoja, ja nuoret opiskelijat lukivat vain ”possujen jutut, ja saastuivat niistä”. Muina syinä Pietilä mainitsi mm. opiskelijoiden laiskuuden ja tuntimääriltään ruotsin kielen ylivallan suhteessa arkkitehtuurin teorian opetukseen. Niittinä oululaisen arkkitehtuuriopetuksen arkkuun hän sanoi, että ”olisin kuitenkin jäänyt, jos olisi ollut yksikin arkkitehtiopiskelija, joka olisi ollut kiinnostunut arkkitehtuurista”. Tämä viittaa voimakkaasti arkkitehtuurin määrittelyyn, minkä toki Pietilä oli kohdallaan tehnyt, mutta muut ehkä eivät. Pietilä määritteli arkkitehtuuria käsitteellisesti ja rakentaen, uudissanoja ja uudismuotoja kehittäen.

Arkkitehtuurin teoria ja kritiikki on toki vahvaa suomalaisittain:

  • Arkkitehti Pentti Routio on määritellyt arkkitehtuuria hyvin seikkaperäisesti liittyen suunnitteluteorioihin ja arkkitehtoniseen paradigmaan, ja laajemmin tuotteiden tutkimiseen ja kehittämiseen liittyen. Roution arkkitehtuuriteoreettinen ajattelutapa on kansainvälisesti perustavaa laatua.
  • Arkkitehti  Anni Vartola artikkelissaan Kriittisestä ja jälkikriittisestä arkkitehtuuriajattelusta on käsitellyt analyyttisesti kritiikin ideaa.
  • Arkkitehti Tarja Nurmi on selkeästi merkittävin aikalaisarkkitehtuurikriitikko, jolla on arkkitehtisuunnittelijan kompetenssi, viiltävä terävyys ja tarkkanäköisyys arkkitehtonisuuteen, kielellinen ilmaisutaito usealla kulttuurikielellä ja englannilla kertoa arkkitehtuurin ytimestä. Hänen bloginsa Arkkivahti vastaa usean arkkitehtuurijulkaisun vuotuista yhteistuotantoa
  • Kyösti Ålander määritteli rakennustaidetta ja arkkitehtuuria seuraavasti: ”Rakennustaide käsitetään siis teknisen kappaleen sievistämiseksi ja arkkitehtuuria pidetään eräänä sovelletun taiteiden lajina…  Tämä teoria, joka niin sanotun terveen järjen mukaisena hallitsee arkiajattelua, on oikea huonon arkkitehtuurin äiti.” (Eskola s. 148)

Towering figures in the field of architecture (BK / Architect's Newspaper); Renzo Piano, Rem Koolhaas, Cesar Pelli, Berke, Scofidio, Dubbeldam, Prince-Ramus, Juhani Risku, architects architecture sex

Joku hyötyy arkkitehtuurikeskustelun epämääräisyydestä. Arkkitehtuurikäsitteistön ja arkkitehtuurin määrittelyn sekava olotila hyödyntää niitä osapuolia, jotka voivat saada taloudellisia ja toiminnallisia resursseja, valtaa ja kunniaa arkkitehtuurin alalla. Epämääräisyys on hankalinta ja epäreiluinta niille osapuolille, jotka ovat määrittelykentän ulkopuolella mutta riippuvaisia määrittelystä: arkkitehtiopiskelijat ja parempia koteja ja rakennuksia haluavat.

Arkkitehtiopiskelijat ovat kirkassilmäisiä ja kuuliaisia arkkitehtimestareilleen, jotka opettavat heille arkkitehtonisuuden perusteita, suunnittelu- ja rakentamistaitoja. Suomessa arkkitehtuurin opettajat ovat valikoituneet yliopistoihin ja korkeakouluihin pääosin kahta erillistä reittiä: arkkitehtikilpailuvoittojen ja ulkoarkkitehtonisen tutkimuksen kautta. Opiskelijat joutuvat luottamaan olemassa oleviin opettajiin, eivätkä he voi opiskellessaan tietää, onko opetuksen taso riittävä omassa ammattityössä. Todellisuus paljastuu usein liian myöhään, eikä opetuksella ole takuuta.

Ulkoarkkitehtonisen tutkimus tarkoittaa arkkitehtuurin alueella tehtyä ei-arkkitehtonista tutkimusta, joka vie resursseja arkkitehtuuritutkimukselta. Arkkitehtuuritutkimuksen perustana tulisi aina olla määrittelyn jatkaminen lauseeseen ”Arkkitehtuuri on…”  Kaikki arkkitehtien tekemä tutkimus ei sellaisenaan ole arkkitehtuurista, vaikka sana arkkitehtuuri olisikin otsikossa. Tällaista ulkoarkkitehtonista tutkimusta ovat mm. insinööritieteellinen, sosiologinen ja hallinnollinen tutkimus, joka voitaisiin tehdä kullakin alalla erikseen arkkitehtuurin resursseja kuluttamatta. Ohessa esimerkkinä Oulun yliopistossa tehtyjä väitöskirjoja mm. kivien mitoituksesta ja parvekkeista.

Architectural studies student education Master of Architecture NAAB Washington University Juhani Risku architect arkkitehti designer Nokia google apple

Arkkitehtikoulutuksen tasoa voidaan arvioida tilastotieteen kautta mm. seuraavasti: pientaloista noin 3-5 % on arkkitehtien suunnittelemia, ja samaan aikaan arkkitehdit valittavat, ettei heiltä tilata omakotitalon piirustuksia. Syynä voi hyvinkin olla, että arkkitehtikoulutuksessa ei ole painotettu asioita, jotka kiinnostaisivat tavallisia ihmisiä. Opiskelija voi helposti omaksua kilpailuvoittajaopettajan sankariarkkitehdin roolimallin, ja keskittyä mestarinsa elkeisiin ja kilpailujen tekemiseen. Arkkitehtikilpailussa kilpailijat täyttävät veikkauskupongin, suunnitelman, ja postittavat sen kilpailuarvontaan. Arvonta on kuitenkin epäsymmetrinen, sillä kuponkimaksu on luokkaa 1-3 kuukautta työtä, ja arvonta eli kilpailutöiden arvostelu on lautakunnan jäsenten mielihalujen värittämää, joten kilpailutoiminta ei vastaa avoimmuutta ja tasapuolisuutta lainkaan.

Arkkitehtikoulutuksella on välitön vaikutus rakentamisen laatuun. Rakentamisen laatua pitää arvioida kokonaisuutena ja sen osina, ideasta rakentamisen kautta ympäristöön ja kumulatiiviseen rakennusperintöön saakka. Rakennetun ympäristön laatu on heikentynyt horisontaalisesti koko viime vuosisadan, nykyaikainen rakentamistapa kannustaa heikompaan laatuun, arkkitehtoniset ideat ja niiden toteutus ovat heikentyneet samaksi teollisen teknologian ratkaisumallien toteuttamiseksi, tuotemallipohjaiseksi suunnitteluksi ja rakentamiseksi. Tähän kun lisätään, että arkkitehti ei ole vuosikymmeniin johtanut rakentamisprosessia, niin jossain kohtaa arkkitehtikoulutusta on vikaa.

Tavalliset ihmiset haluavat sellaisia taloja mitä heille esitellään ja mitä on tarjolla. Konservatiivisuudessaan ihmiset ovat laiskoja uusille ajatuksille, etenkin kun niiden yksikköhinta on satoja tuhansia euroja. Perhe haluaa ostaa talon, ei suunnittelua. Arkkitehdit opiskelevat tarjoamaan tavallisille ihmisille vääriä asioita. Ihmiset voisivat kuitenkin olla kiinnostuneita ihanteellisemmasta rakentamisesta ja yksilöllisemmistä taloista, jos niitä olisi laajemmin tarjolla. Arkkitehtikunnan olisi aloitettava muutaman vuosikymmenen hanke, jossa koulutuksesta ammattitoimintaan saakka ihmiseille voidaan tarjota toimivia ja selkeitä koti- ja asumiskonsepteja, ja niiden toteutusta.

Arkkitehtikilpailujen vaikutus. Arkkitehtikilpailuilla on ajateltu olevan rakentamisen ja arkkitehtuurin laatua parantava merkitys. Samalla arkkitehdeilla olisi enemmän sananvaltaa ympäristön suunnitteluun ja rakentamiseen. arkkitehtikilpailuihin sisältyy useita rakenteellisia ongelmia:

  1. Kilpailussa on aina voittaja, teos ja henkilö, olivatpa ne millaisia tahansa
  2. Kilpailuarvostelun kriteeriot ovat ailahtelevia ja vaihtelevat arvostelioden mieltymysten mukaan
  3. Kilpailutöistä monissa on ”arkkitehdin käden jälki”, jolloin kilpailijat eivät ole anonyymejä (ja sopivia henkilöitä voidaan palkita nepotistisesti), esimerkkeinä Valkeakosken kirjasto, jota luultiin Alvar Aallon työksi, ja Linnanmaan kappeli, jota luultiin Reima Pietilän luomukseksi
  4. Kilpailun voittamisen logiikka on epäsymmetrinen, mistä johtuen kilpailutoiminta on nostanut laajan keskinkertaisuuksien joukkion vallitsemaan arkkitehtuurin hallinnointia, koulutusta ja suunnittelijainvalintaa, ks. Arkkitehtuuri rakennussuojelun standardina, onko Senaatintori arkkitehtuuria?
  5. Kilpailutyöt tehdään nyrkki silmään -idealla, arkkitehtonisen ajatuksen vulgarisoinnin ja typertämisen keinoin
  6. Kilpailutyöstämisessä keskitytään enemmän teknisten vaatimusten, mallintamisen ja visualisoinnin toteutukseen kuin arkkitehtoniseen kehittämiseen
  7. Arkkitehtikilpailua ohjaa voittamisen logiikka: tehdään kaikki mahdollinen erottautumisen, yksinkertaistamisen ja arvostelulautakunnan miellyttämisen eteen. Lautakunta on kirurgisesti analysoitu ja tutkittu: vain arkkitehtijäseniä hivellään, muille hallinnollisille hölmöläisille nauretaan vedet silmissä.

SPAN, Vienna, won the architectural competition of Brancusi Museum in Paris, France, picks up the characteristics of constrictions and explores the opportunities, curvilinear bodies, voluptuous components and undulating elements, are seamlessly and continuously formed into beautiful waistlines, radiating in erotic sex tension, Juhani risku architect designer Nokia

Arkkitehtikilpailuilla on ollut paljon seurannaisvaikutuksia suomalaiseen arkkitehtikulttuuriin, -koulutukseen ja arkkitehtuurialan resurssien jakamiseen:

  1. Kilpailuvoittajat valloittavat tietyt professuurit ja alan merkittävät toimet
  2. Kilpailuvoittajat toimivat arkkitehtikilpailujen arvostelijoina
  3. Sankariarkkitehtimyyttiä ylläpidetään voittamisen tuoman paremmuuden tuloksena
  4. Arkkitehtikilpailut ovat olleet vastine EU:n edellyttämälle kilpailuttamiselle, vaikka epäsymmetria arvostelussa ei täyttäisikäään laadun, tasapuolisuuden ja taloudellisuuden vaatimuksia
  5. Kilpailuvoittajatyöt on luokiteltu hyväksi arkkitehtuuriksi, vaikka itse arkkitehtuuria ei ole koskaan määritelty, Armi-talo, Katajanokka
  6. Kilpailujen ulkopuolinen tapa valita suunnittelija on myös epämääräistä, Designhotelli, Katajanokka, koska kukaan ei tiedä arkkitehtuurista oikein mitään
  7. Arkkitehtikunta on alistettu kehittämään ja  toteuttamaan arkkitehtonisuutta vain kilpailujen kautta. Tämä on tehnyt arkkitehdeista luovan alan vähiten innovoivista ammattikunnista. Kun kilpailuissa arkkitehtonisuus ei kehity, vaan kilpailulogiikasta johtuen se taantuu, arkkitehtonisuus on saavuttanut lakitason jo 1980-luvulla. Muuta mahdollisuutta arkkitehtonisuuden kehittämiseen ei tunnusteta. Sitralla, Tekesillä tai SAFAlla ei ole ainuttakaan hanketta, jossa arkkitehtuuriajattelu, -teoria, -kritiikki, -hanketoiminta, kaupunkirakentaminen, asumisen laatu tai paikallisuus olisi keskeisintä. Mieluummin tuetaan arkkitehtien ponnisteluja teknisten detaljien ja muiden harmittomien taideprojektien toteuttamisessa, joiden merkitys jää alle sijoitun apurahan. Edemmällä mainituista hankeista kehittyisi uutta ajattelua, rohkeutta, verkostoja, toimintatapoja, liiketoimintaa, kaupunkiprototyppejä, asumisen laatua ja sisältöä, koulutuskokonaisuuksia ja kaiken tämän vientiä.

Arkkitehtikilpailujen suurin rakenteellinen ongelma on yhdistelmässä ”on pakko löytää voittaja, mieluummin sopiva + tutut arvostelijat + voitto tulee voittajan luokse”. Tämä yhtälö tuottaa varman päälle -ratkaisuja, riittävän hyviä ratkaisuja, pikkurohkeita ratkaisuja, sopivan runollis-mystisiä ratkaisuja, ”arvovaltaisen” juryn julistamia ratkaisuja. Valtaosa arkkitehtikilpailujen voittajatöistä on hyvin tavallista rakentamista, jossa kilpailumenettely on tarpeetonta, koska arkkitehtonisesti mielenkiintoisimmat työt on siirretty keski- ja alaluokkaan, tai turvallisesti muille kuin voittajasijalle.

Suomalaisen arkkitehtuurin laatua arvioiden kilpailut eivät ole tuottaneet arkkitehtonisesti merkittäviä rakennuksia, joita ei muullakin valintamenettelyllä olisi saatu. Jos kilpailut eivät ole tuottaneet huippuja eikä heikkoja, niin erittäin keskinkertaisia ainakin. Huomattakoon, että omana aikanaan Alvar Aalto ja Reima Pietilä olivat muutenkin vahvoja arkkitehtonisissa kehittelyissään, että kilpailuista huolimatta he olisivat toteuttaneet ajatuksiaan. Ankarasti arvioiden, kilpailutoiminta on nostanut laajan keskinkertaisuuksien joukkion vallitsemaan arkkitehtuurin hallinnointia, koulutusta ja suunnittelijainvalintaa. Heillä on eniten menetettävää, jos arkkitehtitöiden valintakriteeriot muuttuisivat.

Arkkitehtien yhteisö on niin pieni ja keskenään niin tuttu, että kritiikki ei ole mahdollista eikä edes toivottua. Kritiikki puhtaimmillaan toimisi arkkitehtien keskuudessa opiskeluvaiheessa, kun kyse on mestari-kisälli -suhteesta. Ammatillisesti kritiikkiä ei voi harjoittaa kollegoiden kesken. Se olisi liian raastavaa, ystävän toimintaan puuttumista ja tuskin huolenpitona pidettävää. Siksi arkkitehtuurikritiikkiä pitäisi vaihtaa, eli kriitikon pitäisi toimia vierailevana vieraassa ympäristössä. Tällöin minimoidaan haitallista sidonnaisuutta ja lähestytään arkkitehtonista objektiivisuutta. Tässäkään paikalle ei kannata lähettää arkkitehtibimboja.

______.______

Arkkitehtuurin määrittely edeltää arkkitehtuurin kritiikkiä. Alla Juhani Riskun arkkitehtuurin määrittely.

Risku architecture

Juhani Riskun arkkitehtuurin määritelmä:

Arkkitehtuuri on luontoa täydentävän, esikuvattoman, ainutkertaisen ja ihmistekoisen alkuasumuksen konseptointia, luonnostelua, suunnittelua ja rakentamista toteuttaen käsitteiden arkhi [αρχι- (archi-)] ja tekton [τεκτων (tekton)] ylintä rakentamistaitoa niin idean, tarkoitteiden, suunnittelun kuin rakentamisenkin osilta.

Määritelmän mukainen alkuasumus mahdollistaa ihmiselle eettisesti, eroottisesti, henkisesti ja toiminnallisesti vapaan, vastuullisen ja intohimoisen elämän.

Muu professiota edellyttävä ja taidentava rakentaminen on rakennustaidetta, taiteilua rakennuksilla, tai prosessirakentamista eli lämpimän sisätilan tuottamista. Arkkitehtuuri on elämää edistävää, rakennustaide on elämää viihteellistävää ja prosessirakentaminen on elämää ylläpitävää rakentamista. Elämänvastaisuutta palveleva rakentaminen on väkivaltarakentamista.

Määritelmässä arkkitehtuuri toteuttaa seuraavia ehtoja:

  1. Arkkitehtuuri toteuttaa ihmisen ylintä eettistä, eroottista, henkistä ja toiminnallista vapautta ja vastuuta
  2. Arkkitehtuurilla on aina jotain pyhitettävää
  3. Arkkitehtuuri edistää elämää
  4. Arkkitehtuuri on ihmistekoisuuden ylintä tasoa (αρχι)
  5. Arkkitehtuuri on ainutkertaista
  6. Arkkitehtuuri syntyy täydellisenä (arkkitehtuuri on kvanttisuure)
  7. Arkkitehtuuri on pyyteetöntä
  8. Arkkitehtuuria tehdään lahjaksi
  9. Arkkitehtuuri on ehdotonta (synnyn vääjäämätön ehdottomuus)
  10. Arkkitehtoninen teos on aina enemmän kuin mitä tekijä ymmärtää
  11. Arkkitehtuurissa yhdistyy tieto, taito, ymmärrys ja kritiikki
  12. Arkkitehtuuria ei voi tehdä itselle
  13. Arkkitehtuuria ei voi tehdä yksin
  14. Arkkitehtuurissa ei ole aggressiota, uhoa, itseilmaisua, kuvaa, harhaa eikä petosta
  15. Arkkitehtuuri on yhtä aikaa käsitteellistä ja käytännöllistä (teoria ja käytäntö).

Rakennustaide on oheisen määritelmän mukaan ongelmallinen aihe arkkitehdeille, heidän koulutukselleen, arkkitehtiyhteisölle, rakennusalalle, rakennusten ympärillä pyöriville, hyvätahtoisille suojelijoille ja asumista harjoittaville ihmisille. Arkkitehdit osaavat ja pystyvät toteuttamaan ammattinsa perustavoitteista vain osan, ehkä noin puolet tektonista. Archijää täysin toteuttamatta, eli ihmiset eivät saa asuakseen ihmisarvonsa mukaista arkkitehdin pyhintä, ylintä, arkkitehtuuria.

Arkkitehtuuri on ihmistekoisena, elämään vaikuttavana systeemisenä kokonaisuutena monimutkaisinta mitä ihminen pystyy kokonaisuudessaan hallitsemaan. Tällöin kyse on käsitteistä αρχι (arkhi) ja τεκτων (tekton), arkkitehtuuri-sanan kreikankielisistä osista. Käsitteet Baukunst , byggnadskonst, byggekunst , rakennustaide, ehituskunst , perustuvat esimääriteltyihin käsitteisiin rakennus ja taide, joilla ei ole täyttä yhteyttä käsitteeseen arkkitehtuuri. Rakennus ja taide liittyvät arkkitehtuurin osaan tekton siten, että taito, taitotekoisuus, taide ja rakentaminen kuuluvat rakennustaiteeseen.  Arkhi, erottava tekijä arkkitehtuurin ja rakennustaiteen, ylimmän taidon ja rahvaan ajattelun ja pyrkimysten välillä, ei kuulu rakennustaiteeseen.

Taulukko arkkitehtuurin, rakennustaiteen, prosessirakentamisen ja väkivaltarakentamisen suhteesta (Juhani Risku, 2003):

____________.___________

Muutamia arkkitehtuurin käytännöllisiä pääsääntöjä:

  • arkkitehtuurissa ei ole mitään mitä tavallinen ihminen ei ymmärtäisi (kunhan saadaan heiltä kanava auki ja voidaan kertoa; asiakasta pitää kouluttaa, että hän voi tietää mitä hän tahtoo)
  • arkkitehtuuri on ihmisen asumisen DNA:n koodi
  • 99% arkkitehtuurista on yleispätevää eli absoluuttista
  • 25% arkkitehtuurista on löydetty, kehitelty ja konseptoitu
  • 0,1 % rakennetusta on arkkitehtuuria, muu on rakennustaidetta, prosessirakentamista ja väkivaltarakentamista.

Arkkitehtuurikritiikistä sanottua

Christian Norberg-Schulz: Intentions in Architecture, 1965

  • “Arkkitehtuurin kritiikki edellyttää yhtenäistä käsitteistöä.”
  • “Kritiikki perustuu teorian erittelemän arkkitehtoniseen laatuun.”
  • “Kritiikin tehtävä on päättää, vastaako ratkaisu asetettua tehtävää.”

Marcus Vitruvius Pollio: The Ten Books on Architecture, Dover 1965

  • “Arkkitehdin tulisi olla taitava kynänkäyttäjä, geometrian ja historian tuntija, filosofian ja musiikin ymmärtäjä, hänen tulisi tuntea lääketiedettä ja oikeuden käytäntöjä, ymmärtää astronomiaa ja kosmisia ulottuvuuksia.”

Mirja Sassi: Modernismi murtuu, 1985

  • “Kritiikkiäkin tarvitaan. Suurimpana vaarana ovat kyyniset spekulantit ja keskinkertaiset opportunistit… jotka eivät ole käyneet läpi postmodernis- miin johtaneita arvokriisejä ja kokeiluja.” (toim. JRi)
  • “Onnistunut postmodernismi sisältää arkkitehtuurikritiikkiä, joskus myös yhteiskuntakritiikkiä.”

Arkkitehtuurin kritiikin määrittelyä

Arkkitehtuurin ja muun rakentamisen sotkeminen keskenään

Suurin ongelma arkkitehtuurin määrittelylle ja ymmärtämiselle on eri käsitteiden ja sisältöjen iloinen sotkeminen toisiinsa. Valtaosan arkkitehtuurin määrittelemisen sekavuudesta aiheuttaa arkkitehtuurin synonyymikäsittely, arkkitehtuurin pitäminen samana asiana kuin rakennustaide tai jokin muu rakentamisen lajityyppi, kuten arki-, Ite- ja rahvaan rakentaminen. Omituisinta on, että tällaiseen loukkuun ovat joutuneet rakennuksia synnyttävät ja rakentavat, ajattelua ja käsitteellistämistä harjoittavat, arkkitehditkin.

Kun Pauline von Bonsdorff…etsii synteesiä tekniselle ja taideluonteiselle tavalle luokitella arkkitehtuuria…”, hän joutuu antamaan arkkitehtuurille erityisaseman: se on taidetta ja tekniikkaa, ”arkkitehtuuri on tekniikkaa olemalla taidetta ja taidetta olemalla tekniikkaa”. Lisäksi hän haluaa siirtää arkkitehtuurin pois sen omasta määrittelykentästä, arkkitehtonisuudesta,  puheen ja kielen alueelle sanoilla ja lausimilla ”rakennukset ovat usein mykkiä”, ”taideteokset puhuvat” ja ”rakenteiden kieli”. Tällainen runollinen mystifiointi ja kielitieteellinen rakenteistaminen romahduttaisi arkkitehtuurin, käsitteettömän, ihmisen ja luonnon alkuvoimia toteuttavan alkuasumuksen ideoinnin, konseptoinnin ja toteuttamisen piparkakkutaloiksi ja Peppi Pitkätossun huvitaloiksi.

Vakavan arkkitehtuuriteoreettisen ja arkkitehtonisen käsitteistön ja rakentamisen näkökulmista ulkoarkkitehtoninen kirjoittelu on osin huvittavaa ja harmitonta, mutta ollessaan lähes ainutta arkkitehtuuria teoretisoivaa, tämän kirjoittelun luonne muuttuukin huolestuttavaksi. Ulkoarkkitehtonisia esityksiä tarvitaan toki arkkitehtien illanistujaisissa viihteellistämään ja hauskuttamaan menoa, mutta niiden käyttökelpoisuus olisi arvioitava suhteessa arkkitehtoniseen synnyttämiseen ja kritiikkiin.

Arkkitehtuurin määrittelemisen ja käsitteistön sekavuutta ylläpitää ”auktoriteetin menetelmä”, jota arkkitehti Tapani Eskola selostaa väitöskirjassaan sivulla 12: ”Jos tiedon hankinnassa nojaudutaan johonkin auktoriteettiin ja toistetaan kritiikittömästi sitä, mitä joku
arvovaltainen henkilö, ryhmä tai instituutio esittää, tieto saadaan auktoriteetin menetelmällä.” Kun jokainen arkkitehti ja muutkin sanovat, että arkkitehtuuri on rakennustaidetta, määrittely on valmis ja auktorisoitunut. Tässä lienee syy siihen, että arkkitehtuuria ei (enää) tutkita.

Eskolalle rakennus on symboli, ”… se sanoo tai ilmaisee jotain aineellisella hahmollaan”, eli rakennus puhuu ja se on olio, jolla on ilmaisutehtävä, rakennuksella on esittävä tai viestinnällinen tehtävä (Eskola s. 18). Sivun 32 alaviitteessä 23 Eskola, täysin perustelematta väittää: ”Koska rakennustaide katsotaan kuuluvaksi arkkitehtuuriin sen taiteellisena ulottuvuutena, pidän alustavasti yleisiä taidetta koskevia diskursseja rakennustaidetta ja niiltä osin myös arkkitehtuuria koskevina.” Hänelle ja muille (!!) rakennustaide on suurempi entiteetti kuin arkkitehtuuri, joka sisältyy rakennustaiteeseen, eli hän pitää arkkitehtuuria ja rakennustaidetta synonyymisuhteessa.

Eskola kertoo sivulla 69, että ”Esteettisestä näkökulmasta (iii) arkkitehtuurina pidetty rakennus on semioottinen merkki. Se on siis olio, joka voi viitata itseensä ja/tai ulkopuolelleen eli rakennus ilmaisee aineellisella hahmollaan jotain.” Rakennus on nyt jo semioottinen merkki ja olio, joka omassa aktiivisuudessaa viittaa joka puolelle. Samalla logiikalla rakennuksen massan sisältäessä gravitaation alaista massaa, myös gravitaatio on symboli. Kenen tekemä, mitä symboloiva ja mihin gravitaatio viittaa? Maapallon sisukseen? Vai hiukan sen ohi?

Eskola toki pääsee arkkitehtuurin määrittämiseen sivulla 86: ”… on arkkitehtejä, jotka luovat rakennustaideteoksia, sekä niitä, jotka suunnittelevat tavanomaisia rakennusteoksia, käyttörakennuksia tai rakennettua ympäristöä. Rajankäynti näiden kategorioiden välillä tapahtuu esimerkiksi sen mukaan, voidaanko rakennustyön lopputulosta kutsua ‘arkkitehtuuriksi’ vai ei. Tämä arviointi puolestaan edellyttää ainakin implisiittisesti sen ennakko-olettamuksen, että on olemassa ‘arkkitehtuuria’ ja ‘ei-arkkitehtuuria’.” Tietääköhän kukaan, mitä arkkitehdit tekevät?

Tyhjä tila, seinät, ihmismieli TaiK UIAH Aalto Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu

Arkkitehtuurin määrittelyssä tieteellinen tekstikin voi olla epämääräistä ja sekavaa. Ei ole ihme, että arkkitehdit ovat valinneet mieluummin typertävät runolliset lauseet tyyliin ”arkkitehtuuri syntyy tilojen välisestä tyhjyydestä joka koskettaa ihmisen mieltä” (Esa Piironen 2006). Yhtäkkisesti olisi voinut kuvitella, että tila olisi ollut Piirosen tarkoittamaa tyhjyyttä ja arkkitehtuuri syntyisi seinien välisestä tyhjyydestä. Mutta ei. Arkkitehtuurin käsitteellistäminen ja määrittely on masentavalla tasolla.

Juhani Risku (images on Google)

Advertisements
Kategoria(t): Arkkitehtuurin kritiikki, Kritiikin idea. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.