Journalistinen kritiikki – päivänkritiikki

Illustration: Steve Garfield, journalism reporting

Katso myös: Juhani Riskun neljä median pelastamisartikkelia:

  1. Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä? (1.9. – 3.10.2011)
  2. Media kuolemankierteessä – media on avuton (8.10. 2012)
  3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa? (20.5. 2013)
  4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus (25.5.2013)

___________.___________

Journalistinen kritiikki on yleisimmin julkisuuteen näkyvää arviointia sanomalehdistössä, Internetin artikkeleissa, blogeissa, radiossa ja TV:ssä. Journalistinen päivänkritiikki on vähitellen tullut synonyymiksi kritiikille, tarkkanäköisyydelle ja siitä seuraavalle huolenpidolle. Journalistinen kritiikki on kuitenkin merkitykseltään enemmän tiedottavaa, syntytaustaltaan kevyttä ja intressiltään ”maallikon vallanotto sivistykseen”. Journalistinen kritiikki on vaikutukseltaan väärin ajoitettua, väärille foorumeille tarkoitettua ja liian vähäsanaisesti lausuttua. Journalistisesta kritiikistä puuttuu reaalinen mahdollisuus dialogiin ja näin palautteen rakentava vaikutus.

Päivänkritiikin synty. Journalistinen päivänkritiikki syntyy tiedon, taidon ja ymmärryksen osilta niillä henkisillä ja käytännöllisillä resursseilla, joita journalistilla on ja joihin hän on kouliintunut ja sivistynyt. Taidetta ei voi ymmärtää taidetta katsomalla. Taiteesta ei voi tietää sitä synnyttämättä. Tai jos taiteen tiedon-, taidon- ja ymmärryksenhankintaan on käytetty lukemista, katsomista ja kirjoittamista käsitys taiteesta on epäsymmetrinen, vajaa, vääntynyt ja intressiltään suuntautunut.

Päivänkriitikot ovat usein toimittajia, journalisteja, historioitsijoita tai harrastuneisuuden kautta alaan perehtyneitä. Vain harvoin päivänkriitikko on taidetta synnyttävä ja kirjoittava taiteilija. Kun kritiikkiä annetaan kevyin eväin, on kritiikkikin kevyttä. Erillinen kriitikkokoulutus ei taidetta paranna, ellei siihen yhdistetä ammatillisen tiedon, taidon ja ymmärryksen opintoja. Tiedonhankinta on aivan eri tasolla, kun taitoakin on hankittu.

Päivänkritiikin intressi. Journalistinen kritiikki pyrkii täyttämään tekstillä (puheella) päivittäin tai hiukan harvemmin, pienen palstan lehdessä (Internetissä, radiossa, TV:ssä) tai kootummin artikkelissa samojen kanavien kautta, arviota ja palautetta taiteilijalle hänen tekemästään teoksesta. Nykyisin sanomalehdet, kuin armosta, antavat muutamia palstamillimetrejä tilaa ”kritiikille”, jotta lehdistöllä olisi joltinenkin suhde sivistykseen ja kulttuuriin. Toimituspoliittisesti tekstit eivät voi olla perusteellisia, ankaria eivätkä dialogiin perustuvia, koska julkaiseminen on liiketoimintaa. Lehden taloudellinen intressi on miellyttää, miellyttää kaikin sensitiivisin ja dynaamisin keinoin liiketoimintaa. Nyt kun vanha printtimedia menettää valtaansa sähköiselle medialle, kritiikin osuus vähenee ja kritiikki muuttuu tiedottavasta asenteesta mainostavaksi. Jonain printtimedian viimeisinä päivinä taiteilija maksaa ylistävästä tekstistä lehdelle taksan mukaisen markkinointimaksun.

'Imagine an art world without reviewers' ... Works by Jake and Dinos Chapman cause consternation at a White Cube exhibition. Photograph: Sarah Lee

Päivänkriitikon intressissä on usein maallikon vallanotto sivistykseen. Toimittaja saa tehtäväkseen kirjoittaa jostain itselleen aluksi vieraasta aiheesta juttu lehteen. Vähitellen hän kasvaa alan arvioitsijaksi ja sitten ”kriitikoksi”. Näin kevyesti ei kehity kuin karaokelaulaja ja Ite-rakentaja, heidänkin vaikutuksensa kohdistuu vain päihtyneisiin ja omaan perheeseen. Oikeastaan ainut mitä toimittaja-päivänkriitikko alunperin taitaa on ainekirjoitus. Sujuva ja kielellisesti virheetön tapa tuottaa 1000-2000 sanan tekstejä. Emme voi perustaa kritiikkiä tälle alustalle.

Päivänkriitikon intressi jalostuu muutamasta takaiskusta joko ylpistyneen teurastajan tai herttaisen tiedottajan tarkoitteisiin. Kummassakin tapauksessa maallikko pääsee ehkä eniten vaikuttamaan julkiseen taide- ja kulttuurikeskusteluun ilman mitään yhteyttä alan mekanismeihin. Vain politiikka, yritystoiminta ja johtaminen pystyvät kilpailemaan vastaavasta herruudesta.

Yhteenvetona päivänkritiikin olemuksesta voidaan todeta, että sillä ei ole paljoakaan tekemistä aidon kritiikin kanssa, joten taiteen ja kulttuurin kirjoittaminen arvioivassa merkityksessä pitäisi lopettaa päivälehdistössä. Vaihtoehtona olisi kirjoittajien ja intressin suurmuutos kohti merkityksellistä ja vaikuttavaa kritiikkiä. Näin suurta muutosta ei tultane näkemään, ennemmin printtimedia kuolee kuin uudistuu sisällöltään ja intressiltään.

Päivänkritiikin ajoitus. Journalistinen päivänkritiikki tulee auttamattoman myöhään, jotta siitä olisi mitään apua kulttuurihistoriassa. Taide ja taiteilija ovat ensimmäisiä liikuttajia, päivänkritiikki on toinen liikuttaja. Jotta kritiikki olisi oikea-aikaista, sitä olisi annettava silloin kun teoksen syntyyn voidaan vielä vaikuttaa. Päivänkritiikissä onnettomuuden annetaan ensin tapahtua, sen jälkeen mennään onnettomuuspaikalle ilkkumaan. Tietenkin on aivan selvää, että päivänkriitikkoa ei saa päästää taiteilijan ateljeehen tai teatteriharjoituksiin. Ne ovat pyhiä paikkoja ja tilaisuuksia, joihin kutsutaan vain asiallisia edesauttajia. Kuitenkin ainut tapa saada päivänkriitikot mukaan ymmärtämään kohdettaan on ottaa heidät mukaan. Yliopistotasoinen taide- ja kulttuurikoulutus  tarvitsee lukuisia uusia koulutusohjelmia ja painotuksia, jos kevytkritiikistä halutaan taiteesta ja kulttuurista huoltapitävää kritiikkiä.

Väärät foorumit. Päivänkritiikki annteaan julkisuuteen mutta sillä pitäisi auttaa taiteilijaa samaan teoksestaan parempi. Tuskin päivänkriitikko haluaa sättiä teosta, jotta sitä mentäsiiin katsomaan. Kirjoittaja onkin ehkä ajatellut, että kyse onkin journalistisesta tiedottamisesta ja siihen kätketystä pikkukriittisyydestä, jotka palvelevat kahta herraa, yleisöä ja taiteilijaa. Kolmas herra, eli julkaisukanava ja sen intressi, on kuitenkin parhaiten palveltu.

Väärien foorumien, päivälehtien ja Internetin, olemassaolo on luontevaa, sillä kirjoittajien perehtyneisyys ja intressi ei riitä eikä sovi oikeille foorumeille, taiteilijan studioihin ja taidekoulujen verstasiin.

Six Tips for Writing Dialogue, It's a Mystery,   Joshua Stanton: Avoiding Meaningless Dialogue, conversation-in-snow

Dialogin puute. Journalistinen kritiikki jättää kaiken ilmaan, kirjoituksesta ei synny dialogia keskeisimmän, eli teoksen synnyttäjän kanssa. Palautteen rakentava vaikutus, se että tekijä voisi toteuttaa teoksensa paremmin, ei toteudu koskaan. Teos on ja pysyy, sitä ei enää korjailla tai muuteta kritiikin toivomaan suuntaan. Näin maailma täyttyy huonoilla ja epäkelvoilla teoksilla, ainakin jos päivänkritiikkiä on annettu tosissaan. Päivänkriitikoita hiukan psykologisoiden voisi kummastella, miten kenenkään sielu ja ihmismieli kestää jokakertaisen tappion, omien näkemysten täyden nonchaleerauksen. Ei olisi ihme, että aitoon kritiikkiin aiheetta yhdistetty happamuus, ilkeämielisyys, pahantahtoisuus, jopa tyly ja katkera asenne ja kosto kumpuavatkin päivänkriitikoiden henkisestä kompensaatiosta voittaa edes jotain dialogissa. Siis estää kritiikkiin kuuluva välttämätön dialogi ja saada sanoa viimeinen sana, ja sanoa se mahdollisimman ynseästi.

Päivänkriitikoilla on kaksi julmaa etua: heitä ei voi arvostella eivätkä he unohda. Vastaava tilanne on vain diktaattoreilla ja aurinkokuninkailla, kummatkin edustavat auringonlaskun ammatteja. Tämän vuoksi Risku näkisi hyvänä ottaa päivänkriitikot mukaan synnyttämään taidetta ja näin auttaa heitä siirtymään kulttuuri- ja sivistysrajan taiteen puoleiselle alueelle. Kriitikko ja taiteilija ovat niitä harvoja sivistyksen ymmärtäjiä ja ylläpitäjiä, joiden toiminnalla printti- ja digimedia tulee selviämään.

old media end and new media way intersection road sign, eritic sex media change concept  Juhani Risku architect arkkitehti designer

Media-alan kvanttihyppy kritiikkiin. Vanha media voisi lisätä oman printtimedian kiinnostavuutta ja laatia uusia digimedian palveluita aloittamalla syvällisen taide-, kulttuuri-, liiketoiminta- ja politiikkakritiikin sisällöntuotannon yhdessä tekijöiden, päivänkriitikoiden ja yleisön kanssa. Tähän on mitä suurin tarve ja kiinnostuskin, sillä ihmiset haluavat parempaa laatua, he haluavat tehdä asioita itse ja he ovat kiinnostuneita lastensa ja omasta sivistämisestä. Tästä arviointi-, palaute- ja kritiikkipalvelusta voidaan jopa maksaa vaikkapa iPad-sisällön tai lehtien lisäliitteiden muodossa.

Median kvanttihyppy vaatii riittävää lukijapohjaa ja mahdollisuutta olla koollekutsuja laajalle kritiikkihankkeelle. Hanke olisi modernin median sisällöntuotannon kannalta ns. EU-, Sitra- ja Tekes -tasoinen, johon osallistuisi suurimmat mediatalot, muutama huippuyliopisto, ammatillisia mediakorkeakouluja ja media-alan yrityksiä. Kehitetyt menetelmät, formaatit ja sisällöt ovat vientikelpoisia, kloonattavia ja sovellettavia muihin maihin ja kulttuuriympäristöihin.

Yksittäisenä toimena kritiikin laajempi julkaiseminen ei onnistu mediassa taloudellisesti eikä lukijoiden kiinnostus siihen vielä riitä. Mutta kun hanke on systeeminen, kokonainen median kvanttihyppy, johon kutsutaan yllä mainittuja osapuolia, sillä saadaan laajaa kiinnostusta, liiketoimintaa ja sivistys kohoaa kertaluokkatasoisesti.

Mainokset
Kategoria(t): Journalistinen kritiikki – päivänkritiikki, Kritiikin idea. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.