2. Media kuolemankierteessä – media on avuton

Juhani Riskun kuusi median pelastamisartikkelia:

  1. Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä? (3.10.2011)
  2. Media kuolemankierteessä – media on avuton (8.10. 2012)
  3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa? (20.5. 2013)
  4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus (25.5.2013)
  5. Journalismin pelastaminen – PRW-malli ja YLE-Sanoma-Nokia (3.6.2013 ja 20.7.2013)
  6. Journalismin omia ideoita pelastukselle (19.6.2013)

___________.___________

2. Media kuolemankierteessä – media on avuton

Pikakritiikki, Hyppy kuolemanspiraalista, kirj. Johanna Hietala, Pohjalainen su 7.10.2012

Vanha media kuolee, se on valitettava mutta onnellinen totuus. Mediatalot kokeilevat nyt lähes kaikkea, epätoivo on vallannut alan. Ennen kuolemaa muutamat mediatalot ja sen myötä muutama journalisti, alaskirjaa asemansa maakuntasarjaan, betonoi itsensä paikallislehdiksi ja joutuu ryhtymään konservatiiveiksi. Vanhan median kuolemassa käy juuri niin kuin Johanna Vehkoo ounastelee, eikä se ole hänen eikä tämän artikkelin kirjoittajan syytä. Vanha media haluaa kuolla.

Ensinnäkin, vanhan median kuolema on sikäli onnellista, että se on tähän mennessä lajittunut pompööseiksi mediataloiksi. Pörssin mediatalot ovat muuttuneet tiedostavaa journalismia alistaviksi rahamasiinoiksi eikä tutkivaa journalismia voidaan tehdä kuin vain harvoissa tapauksissa. Toimittajan asema on olla pikkutuhma ja pikkukriittinen journalisti, joka tietää rajansa ja tunnistaa sensuurin. Yleisellä tasolla kaikki se journalistinen hyvä, jota Vehkoo kannatta, ei toteudu. Valitettavasti.

Toinen vanhan median kuoleman toivottu ulottuvuus on ekologinen: paperin ekotase on erittäin vahingollinen. Paperi on myös vanhan median ankkuri patruuna-aikakauteen, jossa painokone on vallan väline, sanan säilä ei sitä enää ole. Vanhassa mediassa sanomansa saa musteelle vain se, joka antaa talutushihnansa patruunalle. Vanhalla medialla on paperinen pakkopaita.

Kolmas syy vanhan median kuolemaan on journalistien kevyt ja hatara suhde tietoon ja ymmärrykseen. Kevytfilosofi: toimittaja koettaa olla filosofi ylitse todellisten filosofien, kun hän kirjoittaa asioiden merkityksistä ja olemuksista. Miten toimittaja voi kirjoittaa uskottavaa tekstiä tilnateessa, jossa edellytetään filosofista syventymistä sisältöön? Kevytasiantuntija: kun toimittaja kirjoittaa mistä tahansa ammatillisesta asiasta, hänellä tuskin koskaan voi olla sitä tietoa, taitoa ja ymmärrystä aiheesta, jota on alan ammattilaisella. Näin kaikki toimittajateksti on täynnä ounastelua ja niinku-vertailua. Kevytkriittinen: kun toimittaja kirjoittaa taiteesta tai taloudesta, hän voi lähinnä räksyttää, koska hän ei ole alan synnyttäjä ja toimija, eikä siis ymmärrä alan perusteita kuin pintatasolta. Taiteesta toimittajat kirjoittavat teoksista yleensä verkkokalvokokemuksena. Kriittisyyden sijaan toimittaja on ärsytettynä hapan, ilkeä, vihamielinen, kostonhaluinen, nihilisti. Hevi-jargonismi: Joku journalistiikan professori lienee alistaneen opiskelijoitaan sanomalla, että haastattelu tai juttu pitää koota yhteen ja on päädyttävä konkluusioon. Tästä on seurannut lukijoita ja katselijoita eniten aliarvioivat lausahdukset kuten ”… keskustelu tästä varmasti jatkuu…”, ”... asia herättänee mielenkiintoa…” ja ”… loppuyhteenvetona auton voimalinja on hyvä…” Pahinta pikkujargonpornoa saamme lukea päivälehtien taidearvosteluissa, joissa taiteilijan mainostaminen pitää naamioida muutamaan sommittelu- tai värimainintaan. Huvittavimmillaan aamu-TV-toimittajat siirtävät haastattelunsa uutisiin varsin kömpelösti.

Journalismi on pakkomuutoksen edessä. Ne muutamat mediatalot ja toimittajat, jotka ovat johtamassa muutosta, selviävät. Journalismin tulevaisuudessa näen seuraavat trendit:

  • TAIC-SIMO -malli vyöryy koko mediamaailman yli
  • journalismi ei pääty, mutta sitä tekevät pääosin muut kuin nykyiset ns. ammattitoimittajat
  • journalistien ammattikunta nykyisellään, häviää, ja tilalle tulee kirjoittavien substanssiosaajien armeija. Vaihdamme siis mm. Suomessa 16000 old-school -toimittajaa 1,6 miljoonaan sisällöntuottajaan (100-kertainen ilo)
  • laatu tulee journalismiin substanssin ja kontekstin kautta, eli ammatillisesti pätevä henkilö kirjoittaa huippuartikkeleita sopivaan aikaan, sopivaan mediaan ja sopivassa muodossa
  • toimittajien yleisin liikkeellepaneva voima, ainekirjoitusvimma, ei enää riitä. Nuoren lukiolaisen romanttinen ajatus olla oman elämänsä Tintti, ei riitä kirjoittamaan maailmanpolitiikasta, median tulevaisuudesta tai teknologian mahdollisuuksista kuin arkiajattelijan lauseita. Kirjoittajat tulevat olemaan muita kuin journalistisen koulutuksen saaneita henkilöitä
  • paperi häviää niin totaalisesti, että sitä saavat käyttää vain taiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit, hekin vain luonnos- ja muistiinpanopaperia tehdessään jotain oleellista uutta taiteen kumulatiiviseen kulttuuriin
  • julkaisuvaihtoehdot vähenevät, koska kaikki ”journalismi” on saatavissa Internetistä kuluttajan profiilin, kiinnostuksen, hakujen ja push-tarjonnan myötä
  • journalismin kenttä ei pirstaloidu, vaan yhtenäistyy Internetiin, substanssitaidottomat toimittajat jäävät vaille palkkaa, toimittajia irtisanotaan ja heistä tulee ilmasia sisällöntuottajia, mediatalot nöyrtyvät pienemmiksi ja konservatisoituvat makkaramainosten maksaessa palkan.

Johanna Vehkoo korostaa, että suomalaisten mediatalojen olisi vielä mahdollista hypätä pois kuolemanspiraalista ja jättää tekemättä samat virheet, mitä esimerkiksi Amerikassa on tehty.” (Lainaus Pohjalaisesta). Jos toimittaja olisi itse maksamassa palkkoja alaisilleen oman mediayrityksensä tuotoista, hän ymmärtäisi miksi palkkoja pitäisi aina alentaa ja kuukausipalkkainen toimittaja kannattaisi korvata freelancerilla. Kustannussyistä.

Nyt on lukijan markkinat. Median kannattaa lajittua sen mukaan. Toimittajiksi aikovien kannattaisi myös, medianomien ja käsityöläisten tavoin, harkita pidättäytymistä opinnoista, jotka eivät johda palkkatyöhön. Nyt on myös ilmoittajien markkinat. Makkarailmoitus maksaa palkan vegaanitoimittajalle. Vegaanitoimittaja ei voi kuin laittaa naamaansa lisää nenärengaslävistyksiä, sillä itsekidutus on tiedostavan absolutisti-toimittajan ainut selviytymisriitti. Jos toimittajat pääsevät kahdesta pakkomielteestään, lehtikuolemista ja omasta asemastaan journalismissa, journalismi voidaan pelastaa. Journalismi ei tarvitse lehtiä, vaan modernin näkyvyyden kaikissa näyttölaitteissa eli medianäytöillä (Media screens) ja asiantuntemuksellisia ja kriittisiä artikkeleita, ei itseoikeutettuja journalisteja. Nyt toimittajilla on vielä käynnissä ay-liikeelle ominainen saavutettujen etujen puolustaminen ja vanhentuneen ammatin museointi. Se nyt vaan on niin, että Suomessa 16000 old-school -toimittajaa korvataan 1,6 miljoonalla sisällöntuottajalla.

Media on samassa bisneksessä kuin Apple, Google, Amazon, Nokia, Verizon, Orange, Facebook, Twitter ja Squarefour…

Kaavio ”Technology–Access–Interest–Channel”, joka kuvaa nykyaikaista median liiketoimintakokonaisuutta. Steve Jobsin sanoin, ”…we make the whole widget”, eli pärjätäkseen toimialalla on tehtävä koko juttu. Näin Nokia ja Sanoma ovat samassa bisneksessä, kuten ovat journalistit, koodarit, puhelinkauppiaat ja alan muotoilijatkin.

… mutta vain Apple, Google ja Amazon tajuavat sen. Oikeastaan on kumma, että keskinkertaisten ja jopa fiksujen ajattelijoiden, eritoten journalistien, joukossa ei ole ainoatakaan, joka ymmärtäisi millä liiketoiminta-alalla he toimivat! Vanha media eli paperipohjainen printtimedia, josta näkökulmasta toimittajat yleensä kirjoittavat, valittaa alituisesti liiketoimintaympäristönsä muutoksesta. Valitusvirsi menee jotenkin näin: ”Kukaan ei halua enää laatujournalismia, kaikki tekee blogeja ja julkaisee samat uutiset Internetissä. Toimittajat menettävät työnsä ja tilalle tulee ITE-journalismi. Paperin painaminen vähenee, ilmoittajat kaikkoavat, lukijat pakenevat, sanomalehti kuolee.”

Vanhan median muuttaessa abstraktiota uudeksi mediaksi, melkein kaikki muuttuu. 1) Paperi vaihtuu erilaisiksi medianäytöiksi, Screen Business tarjoaa lukupinnan. 2) Ammattitoimittajat, joita on sekä kouluttautuneita että kouluttamattomia, vaihtuvat bloggareiksi, ITE-toimittajiksi, erityisalojen huipuiksi ja harrastelijoiksi, ja muuten vain kiinnostaviksi kirjoittajiksi. Suomen Journalistiliittoon kuuluu lähes 16 000 journalistia vuonna 2012, mutta ehkä enää 8000 vuonna 2017. 3) Asiasisältö eli toimituksellinen sisältö vaatii asiantuntemusta, jota toimittajilla ei ole. 4) Julkaiseminen ei edellytä mediataloa. 5) Paperin ekotase on vahvasti negatiivinen. 6) Ilmoittaminen on tehokkaampaa sähköisesti. Ilmoittamisen osumatarkkuus, tarjousten lajittelu, hinnan kilpailuttaminen, tuotevalintojen tekeminen ja on-line -ostaminen on mahdollista Internetissä, ei koskaan paperilehdessä. 7) Kaikki saavat yhä kirjoittaa, toimittajatkin, mutta siitä ei enää makseta palkkaa.

Ainut mitä vanha media omistaa nyt, on mediatalon nimi, itse talo ja viimeinen mahdollisuus hyödyntää niitä

Kaavio ”Suomalaisen Technology–Access–Interest–Channel -yritykset”, joka kuvaa median liiketoimintakokonaisuutta suomalaisin yrityksin. Kun katsoo kaavion mitä tahansa yhtiötä, ovat ne omilla eksoottisilla tavoilla ajaneet itsensä tilanteeseen, jossa suomalaisen median menestyshanketta ei voida toteuttaa. Operaattorit valmistautuvat bittivirran välitykseen eivätkä enää haaveilekaan sisällöistä ja palveluista, Nokia on menettänyt asemansa koko toimialalla, mediatalot kulkevat kohti säästöjä, jotta paperi voidaan pelastaa edes maakunnallisesti. Itse näen ainoastaan Fujitsun terveenä yhtiönä ryhtymään sekä Suomessa että globaalisti medialiiketoiminnan organisointiin mm. cloud-palveluiden kautta. Todennäköisin konsortio Suomessa on kuitenkin Tieto–IS/HS–HS/IS–Elisa.

Vanha media jakautuu kahteen sarjaan, maakuntasarjaan ja globaaliin sarjaan. Globaaleja toimijoita ovat giganttisen suuret monimediatalot kuten News Corporation ja Time Warner. Tyypillistä maakuntasarjaa ovat Tyrvään Sanomat ja Aamulehti. Median maakuntasarja pyrkii varmistamaan asemansa paperiviestinnässä ja alueellisessa peittävyydessä. Kun pieni kuntatason tabloid-kokoinen viikkojulkaisu elää kolmen henkilön työpanoksella ja tuottaa omistajalle vuodessa 1,5 M€:n liikevaihdon makkaramainoksilla, on se kunniakasta paikallista liiketoimintaa. Silloin makkaraa ei moitita vahingollisena elintarvikkeena, koska makkara maksaa palkan. Kun puolestaan kansallinen tai alueellinen lehti ajautuu maakuntasarjaan, se toimii kuten pieni paikallismedia, mutta se omaksuu uutena ilmiönä maakuntasarjatason ajattelun. Kun makkaraa ei moitita, astutaan askel konservatiivisuuteen, menetetään journalistinen vapaus ja mahdollisuus yhteiskuntakritiikkiin. “Sen (journalismin) tehtävä on toimia vallan vahtikoirana ja pitää huolta demokratiasta” (Vehkoo Hietalan kirjoittamana Pohjalaisessa).

Kun toimittaja tietää, että journalistisessa kentässä on useita idearikkaita ihmisiä, joilla on hyviä ratkaisuja tämän päivän ongelmiin, voi vain kysyä, että missä ihmeessä he ovat? Jos oikein oletan, nämä idearikkaat journalistit ehdottavat kaikenlaista näpertelyä yhteisöllisyydestä laatuun, blogeista ”mielenkiintoisiin ja ammattimaisiin artikkeleihin”. Journalistien ja heidän mediatalojensa johtajien etunenässä, pitäisi ymmärtää The whole Widget, miksi mediatalo ja Apple, mediatalo ja Google, ovat samassa bisneksessä. Sen jälkeen voidaan aloittaa kokonaisen liiketoiminnan rakentaminen. Jo yksin Tekes antaa pilottihankkeeseen 1,2 milj. €, toinen mokoma saadaan partnereilta. 2,4 M€:lla tehdään kuudessa kuukaudessa miljardien ihme.

Suomen mittakaavassa vain yksi mediatalo voi toimia TAIC-SIMO -mallin organisoinnissa. Silloin mallilla tarkoitetaan globaalia toimintaa ja sen strukturointia mm. konsultoinnilla, formaattien myynnillä ja mediasisällön ylläpidon organisoinnilla. Muut mediatalot joutuvat tyytymään maakuntasarjaan, jossa toki on jopa journalistisesti kunniakkaita tehtäviä. Toimittajien on kuitenkin syytä asennoitua samaan mitä heidän etäiset työtoverinsa, latojat, ovat kohdanneet: oma työ päättyy, vaikka se aluksi tuntuu mahdottomalta ja epäreilulta. Kirjoittaa ja toimittaa saa yhä edelleen, mutta siitä ei makseta palkkaa.

Vanha media haluaa kuolla, koska se ei ryhdy tietoiseen Technology–Access–Interest–Channel -liiketoimintaan. Mediatalon johtaja voisi TAIC-malliin vielä ryhtyäkin, mutta toimittajat eivät toivo muutoksia nykytilaan. Suomalaisen median ainut mahdollisuus tässä uudessa liiketoimintamallissa on toimia koollekutsujana, visionäärinä, suunnittelijana, konsulttina ja pilottina. Sen ainut este on NIH tai NUH. Not Invented Here- tai Not Understood Here -asenne.

8.10. 2012,  Juhani Risku, Högfors

P.S. NIH, Not Invented Here tuli eteeni yhden suuren mediatalon kohdalla. Ehdotin, että pelkän datajournalismin sijaan kannattaisi toteuttaa make the whole widget -mallia. Oolemassa olevan datan journalistisen julkaisemisen sijaan kannattaisi rakentaa kokonainen TAIC-SIMO -strategia. Siihen kutsuttaisiin muita osapuolia niin, että muita maailman mediataloja voidaan konsultoida rakentamaan globaaleja konsortioita. Tässä konsultoinnin ja isännöinnin arvo olisi nopealla toimijalla 100-300 M€ luokka vuodessa. Sen päälle voidaan myydä formaatteja, julkaisutyökaluja ja -ohjelmistoja, dynaamisen visualisoinnin menetelmiä ja alihankintaa sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa. Oma 300 k€:n vuosipalkkani olisi ollut vaatimaton summa saavutetun liiketoiminnallisen edun rinnalla.

Miten ehdotuksessani kävi? Päätoimittaja vastasi ystävällisesti (miljoonien arvoiseen tarjoukseen) noin kuukauden jälkeen, ja siirsi keskustelun alaiselleen digijohtajalle. Hän siirsi asian parin kuukauden kuluttua mediatalon junior specialistille, joka on ilmeisesti kuollut, koska hän ei ole ottanut yhteyttä. Oma kysymykseni kuuluu: kannattaako suomalaisia mediataloja pelastaa? Vastaus: Kannattaisi kyllä, mutta he eivät anna itsensä tulla autetuksi. Taisi kyse olla NUH:sta, Not Understood Here?

P.P.S. Mielestäni Johanna Vehkoo on oikeassa ollessaan huolissaan journalismista ja sen tulevaisuudesta. Hänellä on kaunis kollegiaalinen tarve raahata mukanaan toimittajakuntaa, vaikka hyvän journalismin ja toimittajuuden suhde on vielä selvittämättä. Samoin hän haluaa painaa journalismia paperille, mikä on avoin valtapyrkimys johtaa painokoneita, eli ottaa valta haltuun tuotantovälineiden kautta. Journalismia tarvitaan, mutta mediataloja ja nyky-journalisteja ei. Journalisteilla ei myöskään ole mahdollista vaikuttaa median tulevaisuuteen, koska he ovat vain (aine)kirjoittajia ainoana välineenään työtaistelu eli lakko hyvän laatujournalismin puolesta. Tätä ei koskaan tulla näkemään. Jos jokin mediatalo ja muutama journalisti haluaa selvitä, mahdollisuutena on rakentaa TAIC-SIMO -mallin mukainen konsortio. Tässä kohtaa Risku astuu mukaan ja johtaa kädestä taluttaen yhden konsortion ja toimittajaryhmän menestykseen.

Nyt kannattaa investoida uusiin työtapoihin, laatuun ja ilmestymismuotoihin, korostaa Vehkoo.” (Lainaus Pohjalaisesta). Johanna Vehkoo on ainut julkisuudessa esiintynyt toimittaja, joka on esittänyt perustellun huolensa journalismin tilasta ja yhtä aikaa esittänyt journalismin rakenteisiin pureutuvan ideasuunnitelman. Mielestäni suomalaisen median olisi syytä kutsua Vehkoo kokoamaan toimintaryhmän tulevaisuuden journalismin prototypoimiseksi. Sillä olisi välitön vaikutus journalismin strukturointiin eli liiketoimintaan, kirjoittamiseen ja alan koulutukseen. Parhaimmillaan jo vuoden 2012 lopulla medialle on strategioitu käytännön ohjelma, jota aletaan toteuttaa tammikuussa 2013.

P.P.P.S. Media- ja journalismikeskustelussa pitää erottaa markkinaehtoinen journalismi ja monopolistinen journalismi. YLE on monopolistinen ja suojattu liiketoiminnan riskeiltä, ja näin ollen vapaa ja vallaton toimija. YLE on BBC:n reitillä, eli ne kummatkin voivat luodan journalismitaidetta. Niiden ongelmana on kuitenkin liiketoiminnan laajentaminen TAIC-SIMO -malliin: sen miljardibisnes on riskialtista ja vaatii liiaksi substanssiymmärrystä ja -taitoa media-alan lisäksi. YLE saa nauttia ylellisyydestä olla hiukan prinsessa medialalla, erityisesti nyt kun sen rahoitus on verraton. YLE:ltä kuten BBC:ltäkin jää toteuttamatta media-alan hienoin tulevaisuus, eli olla viemässä mediaa uudelle tasolle kokonaisuutena. TAIC-SIMO:n neljästä ulottuvuudesta YLE:lle jää vain yksi, media-ulottuvuus. Toki jo yksin se on hieno ala ja sillä voidaan saavuttaa draamallisia ja sisällöllisiä voittoja, mutta median tulevaisuuden kannalta se on näpertelyä.

JRi

Aikaisemmin journalismista Riskun kirjoittamana:

Advertisements
Kategoria(t): Bisneskritiikki, Johtamisen kritiikki, Journalismi, Journalistinen kritiikki – päivänkritiikki, Pikakritiikki, työn idea ja määrittely. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.