3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa?

Juhani Riskun kuusi median pelastamisartikkelia:

  1. Media ja teknologia – oletko oikeassa bisneksessä? (3.10.2011)
  2. Media kuolemankierteessä – media on avuton (8.10. 2012)
  3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa? (20.5. 2013)
  4. Näin media pelastetaan – median turmatutkimus (25.5.2013)
  5. Journalismin pelastaminen – PRW-malli ja YLE-Sanoma-Nokia (3.6.2013 ja 20.7.2013)
  6. Journalismin omia ideoita pelastukselle (19.6.2013)

___________.___________

3. Media vaikeuksissa – voiko mediaa auttaa?

Vanha media on suurissa vaikeuksissa, kun se yrittää löytää printtiajan materiaalilleen paikan Internetissä. Siellä kun markkinat on jo pääosin jaettu. Tämä uusikin ala eli Internet-viestintä on vaikeuksissa, sillä siinä on tapahtumassa neljä suuntausta: ala keskittyy, automatisoituu, lokalisoituu ja pirstoutuu. Keskittyminen tarkoittaa sitä, että yhä harvempi toimija haalii paperilehtien ja Internetin mainosvarat (HS-Sanoma, verot). Automatisoituminen tarkoittaa  samojen uutisten ja juttujen kierrättämistä, uutisdatan kokoamista jutuiksi eri algoritmein ja freelancerin alisteisen aseman hyväksikäyttöä. Lokalisoituminen tarkoittaa sitä, että globaalien valtamedioiden kääntäminen ja sovittaminen uusille kielialueille ja kulttuureihin on kannattavampaa kuin paikallisen kanavan perustaminen tai vanhan printtimedian tekohengitys. Pian lokalisointikin voidaan sivuuttaa ja tyytyä pelkkään kielikäännökseen kuten on jo tapahtunut IKEAn, Bilteman, H&M:n, McDonaldsin ja Coca-Colan tapauksissa. Globaalit brändit siis syrjäyttävät paikalliset toimijat. Pirstoutuminen tarkoittaa, että digipalveluiden ja -sisällön tungos kasvaa kaikkien kloonatessa toisiaan. Vähäinen viisas sisältö katoaa giganttisen typerän sisään ja koteloituu. Pirstoutuminen (fragmentoituminen) johtuu siitä, että Internetissä on enää vähän ymmärrettävää rakennetta. Ne, jotka luovat sopivan ja haluttavan ymmärrettävän rakenteen Internetiin, saavat huomiota, tuloja ja valtaa Internetissä. Voittajien etuna on myös pirstoutumisen edistäminen. Kaikki mitä Internetissä tapahtuu, hyödyttää Googlea. Jopa haitta, hyökkäys, tuho, rakkaus ja skitso hyödyttää Googlea.

Kun toimittaja Janne Junttila kysyi lehtikustantaja Eero Lehdeltä ohjelmassa Julkinen sana. Strategia kunnossa, lehtiyhtiö? miksi hän myi printtimedian kustannusyhtiönsä, Lehti vastasi: ”En enää osannut ratkaista niitä asioita, jotka olivat edessä” (kuuntele tai lataa mp3 tästä). Eero Lehti jos kukaan olisi uskottava ja tiedostava media-ammattilainen kertomaan alan tulevaisuuden vaihtoehdoista. Hänen tavoin koko media-ala on hölmistynyt printistä, journalismista ja Internetistä. (Mainittakoon jo tässä, että media-ala ei itse kykene enää selvitymään ahdingostaan. Sen tekevät ulkopuoliset tahot, eivätkä ne välttämättä ota nykymediaa mukaan ja osingoille. Yksi jännittävä ratkaisu media-alalle annetaan la 25.5.2013 tämän artikkelin jatkokappaleessa).

Mutta, pelkistetään vanhan median tulevaisuus seuraavalla esimerkillä:  On hyödyllisempää lukea lokalisoitua Economist-,  Forbes– tai Fortune-lehteä ja -verkkosivua kuin suomalaisesti suodatettua Kauppalehteä tai HS-taloutta (laimennetun Hesarin taloussivut).

Mediaa ei edes saa auttaa, se haluaa kuolla

Vastauksena pääotsikkoon: oikeastaan mediaa ei voi auttaa. Media tekee globaalisti sen minkä Nokia teki yhdessä yhtiössä: kukaan ulkopuolinen ja muutama sisäpuolinen ei voi eikä saa auttaa omaa firmaa ja yhteisöä. Media haluaa mieluummin kuolla kuin olla olemassa.

Media haluaa omaan autistisuuteensa vedoten ratkaista asioitaan painomuste, toimittaja ja ammattiliitto edellä. Aivan samalla tavalla Nokia halusi luoda tulevaisuutensa puhelin ja pompöösi johtaja edellä, kun kilpailijat muuttivat paradigmaa lukuisiin medianäyttöihin, ekosysteemiin, mediaan ja parhaaseen henkilökuntaan. Sinä missä Apple ja Google karttoivat rekrytoinnissa hölmöläisiä, Nokia on palkannut hallitukseen, johtokuntaan ja johtajistoon kertakaikkisia ulkopuolisia ja harrastelijoita. Jos tässä on printtimedian tapa toimia, mahalasku on hirvittävä.

Voiko mediaa sitten auttaa? Kyllä, mutta vain väkivalloin ja vain muutamia yhtiöitä ja henkilöitä. Väkivalloin siksi, että jokin ulkopuolinen väki ottaa vallan mediasta. Vain muutamat yhtiöt ja toimittajat tulevat selviämään, sillä yhtiöiden ja toimittajien kyvykkyys ja ymmärryskykyhän on jo testattu heidän saatuaan toimialansa romahdukseen. Kaikkia ei edes kannata pelastaa, sillä olkoon ilman työtä se tahdoton ja haluton keskinkertaisuus ja tyhjänpäiväisyys, joka aiheutti nykyisen tilan. Hän tuhoaisi seuraavankin yrityksen silkalla olemassaolollaan.

Median monet kasvot

Media on yhtä aikaa monta erilaista asiaa, intressiä ja rakennetta. Media on paljon enemmän kuin lehdistö, TV, radio, Internet, blogit ja journalismi.

Helpointa on nähdä vanha ja nykyinen media. Mediaa ovat monopoliset laitokset kuten BBC ja YLE, joilla on varma ja yltäkylläinen rahoitus. YLE ei vaan vielä osaa olla globaali muutoksentekijä kuten BBC. Mediaa on paikallislehti, jonka journalismi joutuu seuraamaan nakkipaketin mainostajan tahtoa, sillä ”paikallislehden toimituksellisen sisällön maksaa makkarateollisuus”. Paikallislehden tiedostava ja vegaani toimittaja kirjoittaa mitä makkarateollisuus käskee (huomaa idea mainonnan vallasta ”demokratian edusmiehen” palkanmaksajana). Mediaa ovat tietenkin kaikki Internetin välineet ja sisällöt. Mediaa ovat myös sähköposti, blogit, wikit, kokoukset, manifestit, vappupuheet, kovalevyjen sisällöt, kirjastot, kirjat, kännykkäpelit… Se, että  moni edellistä on huonoa, passiivista ja typerryttävää ei poista niiltä mediaulottuvuutta. Mediaa ne ovat myös, vaikka mukana ei olisikaan lehtitaloja ja toimittajia. Sisältö, viesti ja intressi niillä yleensä on.

Koulu on media. Koulu on yksi tärkeimmistä medioista, ja se on opettajien hallussa. Jos koulu olisi Mainos-TV:n hallussa, se lihottaisi lapset pulleiksi rasvapalloiksi, joita timmit jumpparit liikuttaisivat ja lääketeollisuus laihduttaisi. Lapset katsoisivat pulleuksissaan tietysti TV:tä ja pelaisivat Roviota ns. wanking-kulttuurin orjina. Millainen media koulu olisikaan, jos se olisi jonkin puolueen hallussa (kuten esim. yksipuoluekunnissa pitäisikin olla)? Mitä Pisa-tutkimus mittaa, kun Suomen etevyys ei näy yliopistoissa, innovaatioissa, kunnallishallinnossa, kansantaloudessa eikä viennissä? Koulu on yksi tärkeimmistä medioista, joka muokkaa ihmistä hänen ollessaan herkimmillään. Koulu välineenä vinouttaa lasta, vieraannuttaa lapset vanhemmistaan, vahvistaa sukupolvien välistä juopaa ja EVVK-tekijää.

Koulu lapsille suunnattuna on skholè (kr. σχολή) eli lasten päivittäinen joutoaika. Nykykoulu puolestaan on keinotekoinen järjestelmä, jonka päätarkoitus on pitää lapset reservaatissa jonkin puuhastelun parissa, jotta aikuiset saisivat olla rauhassa. Siis pitää lapset pois vanhempiensa ja aikusten jaloista. Siihen nähden joutoajan ohjelmatarjonta on vinoutunutta, lapset koettavat kompensoida tilannetta kaikin tavoin. Jos nykykoululle mediana pitäisi antaa nopea uusi synopsis, olisi se suunnilleen ”oppisopimuskoulutuksen kaltaista työssä oppimista vertaisten kanssa” (pidätän oikeuden laatia tarkemman suunnitelman koulusta myöhemmin). Nykykoulu, jonka rappio johtuu kolmesta asiasta, on jo aikansa elänyt ja se pitäisi sulkea ennemminkin kelvottoman mallinsa puolesta kuin homeisten tilojensa johdosta. Minulle tosin koulujen sulkemiseen sopii mikä tahansa syy, niin heikko on nykykoulun perusta. Ne kolme asiaa, jotka ovat koulun rappion rakenteellisia ongelmia eli vaikeasti poistettavia syitä, ovat: opettajuus, kodit ja sisällöllinen idea. Professio, vanhemmat ja tarve-intressi-ymmärrys -ketju. Koulu on media eli väline ja viestin sisältö, jota opettajat eivät enää hallitse. Koulu ja opettajuus on eriytettävä!

Teatteri on media. Varhaisteatterissa harjoiteltiin 5-6 kertaa ja sen jälkeen astuttiin kansan eteen julistamaan muutosta. Nykyteatterissa on 70 harjoitusta esikirjoitettua, superohjattua ja maneerinäyteltyä tarvajärvi-showta. Teatteri on eräänlaista frööbelin palikkaa, jossa karikatyyriksi kirjoitettu roolihenkilö ”ylinäyttelee” ja ”ilmaisee” muutaman vitsin, jotka ohjaaja on sijoittanut 15 minuutin jaksoihin. Jos yleisö ei tajua nauraa ajoitetuille vitseille, on se huono yleisö. Varhainen kansa on muuttunut nykyteatterin maksavaksi yleisöksi. Teatteri on muuttunut laitokseen eristetyksi itseriittoiseksi ja kuntien rahoittamaksi vaietuksi vitsiksi. Teatteri on eräänlainen lehti, jota kukaan ei lue. Nykyteatteri katoaa käsi kädessä toimittajien kanssa. Teatteri oopperoituu eli keinotekoistuu niin, että jokaisen näyttelijän tehtävänä on olla maksimaalinen pompöösi diiva, joka HUUTAA ISOILLA KIRJAIMILLA KOKO LITANIANSA. Teatteri ei ole menettänyt merkitystään TV:n, Internetin ja maailman viihteellistymisen vuoksi, vaan sen omasta sisäisestä sopimuksesta oopperoitua. Nykyteatteri on media, jota teatteriväki ei enää hallitse. Teatteri on otetava pois teatteriväeltä!

Kirkko on media. Kirkolla on mystis-uskonnollinen tehtävä, jossa rajattu eliitti hyötyy kirkollisen viestin epäselvyydestä. Kääntäen: mitä epäselvempi ja sotkuisempi sisältö, sitä enemmän valtaa keskittyy ’tosi selittäjille’. Epäselvyyttä lisää vallanoton kieltäminen ja sopiva linnoittautuminen armeliaan, ymmärtävän ja isällisen kaavun taakse.

Kirkko muuttuisi mediana ymmärrettävämmäksi ja sallivammaksi, jos osa mystisenä pidetystä, mutta sittemmin selkeäksi muuttuneesta, sisällöstä otettaisiin uusin sanoin käyttöön. Thomas Campbellin kvanttifysiikan löydöksiä ovat mm. että ”kaikki olevainen on dataa”, ”todellisuus on datan representaatio”, ”kaikkeen dataan voidaan vaikuttaa energialla” ja uskonnon normaaliudeksi muuttava lause ”energioita ovat mm. työ, ajattelu, toiveet, rukous ja usko”. Jos Campbell otettaisiin vakavasti, saataisiin osa uskonnon tarkoituksellisesta mystiikasta poistettua ja uskon käsite keskeisemmäksi energiaksi. Kirkon potentiaali mediana on kuitenkin romahdutettu kirkon omilla harhautuskonsteilla itseään vastaan. Kirkko instituutiona tekee tahallaan työtä itseään, mutta erityisesti ihmistä ja uskoa vastaan. Uskonnollinen (ja uskova) yhteisö on joko vahingossa tai tahallaan mystifioimiassa maailmaa. Kyse on em. yhteisön viimeisestä mahdollisuudesta pitää valta itsellään. Usko ja nykykirkko on eriytettävä!

Internet on media. Internet on väline maailman pelastamiseen, jos on uskominen Don Tapscottia ja Macrowikinomicsia. Siinä joukkoistaminen ulotetaan hallintoon ja tiedon tuottamiseen Internetin, insinööriosaamisen ja moraalin leikkauspisteessä. Internet on myös sisäisesti terveessä häiriötilassa. Siellä yritys menestyy ja tuhoutuu nopeassa tahdissa, usein satunnaisesti ja ilman laadullisia perusteita. Missä ovat Alta Vista ja Yahoo, missä ovat Nokia ja Motorola? Mihin menee Internet-Newsweek, jonka viimeinen paperilehti ilmestyi joulukuussa 2012? Ovatko Huffington Post ja The Guardian ainoita digitaalisen median journalistisesti menestyviä digilehtiä?

Internet on myös keskeinen liiketoiminnan ja viestinnän media. Parhaimmillaan ne yhdistyvät Googlen ja Facebookin palveluissa, joissa suuret määrät ihmisiä altistuu niiden profilointiin ja sen kautta mainonnan kohteiksi. Liiketoiminnallista hyötyä Googlelle ja Facebookille syntyy mainostuloista ja ihmis(ten profiilitietojen )kaupasta. Em. yhtiöihin verrattuna Amazonin ja eBayn liiketoiminnat ovat varsin perinteistä kauppaa, sillä kummastakin saat tilatessa jotain konkreettista kuten esim. kirjoja.

Gutenberg keksi painokoneen vuonna 1436. Samalla hän kehitti musteen, joka oli tarpeeksi vahvaa kiinnittymään metalliin, ja erityisen laitteen painolevyn puristamiseksi paperia vasten. Hänen ajatuksensa lähteenä pidetään viinin puristamiseen käytettävää laitetta, jossa on samantapainen puristuskoneisto. Gutenberg kehitti myös metalliset irtokirjakkeet, joita voitiin käyttää useaan kertaan. Keksintö antoi mahdollisuuden nopeaan painotyöskentelyyn ja tiedon valtavaan lisääntymiseen renessanssiajan Euroopassa, jossa kirjat oli siihen asti jäljennetty käsin.………..….

Vanha media Internetissä. Kun vanha printtimedia menettää mainostuloja, menettävät toimittajat, painomusteen ja -koneiden omistajat palkanmaksajan. Sitten nämä keksivät, että laitetaan sama paperituote eli jutut (”jutut”) Internetiin. Ensin ne laitetaan sinne ilmaiseksi porttiteoriaa seuraten. Kun ihmiset addiktoituvat ”juttuihin”, ne laitetaan maksullisiksi. Tässä onkin juttu-journalismin onnettomuus: paperimedian tuote on eri kuin Internet-median. Kun paperimediassa mentiin painokone edellä, rahvas tuli koneet omistavan patruunan perässä. Luettiin, kumarrettiin ja pelättiin almaa ja erkkoa. Nyt kun aika on toinen, ihmiset tietävät paperin olevan ekotaseeltaan negatiivinen, painokoneen olevan eliitin viimeinen vallan laahausankkuri, ja sisällön olevan maskun ja makkaran kustantamaa liturgiaa. Voiko Maskun proletariaattisohvalla lukea sivistyneesti Suomen Kuvalehteä? Toimittajien asenteellisesta ainekirjoitusvimmasta paistaa läpi viha omistajapatruunaa kohtaan, katkeruus toimituspolitiikkaan ja nalkutus ainaisesta kiireestä ja tekstin lyhentämisestä. Otsikkojakaan ei enää saa tehdä itse. Voi Tintti. Internet on printtimediaa hyödyttävä kanava erityisesti niille muutamalle paperilehdelle, jotka ehtivät vielä narrata 50-75 -vuotiasta henkistä proletariaattia ostamaan maksullista digisisältöä. Prole kun on niin laiska, että se ei muuta lue eikä osaa verrata.

Uusi media Internetissä. Kaikki Interentiin sijoitettu liiketoiminta ei ole kannattavaa. Pääosin Internetiin sijoitettu medialiiketoiminta on vaikeuksissa. Näkyvyyttä saa helposti, mutta tuottoja saavat vain harvat. Amazon saa tuottoja fyysisten ja digitaalisten kirjojen eli mediatuotteiden myynnistä, mutta Google ja Facebook saavat rahaa mainonnan myymisestä. Juuri kukaan muu ei sitten saakaan rahaa Internetissä. Maksullisiksi asetetut paperilehdet katoavat lopulta, sillä uutisten ja toimituksellisten artikkelien aiheet tulevat käsitellyiksi Internetissä satakertaisella laadulla. Printtimedian, TV:n ja Internet-median investointirakenne ja mainostuotot ovat sekaisin. Yksin Ampparit on esimerkki kuolettavasta iskusta printtimedialle, toimittajille ja journalismin palkanmaksulle. Kun Ampparit kehitetään versioon ”InterestMachine™”, on se globaali media, joka syö aamiaiseksi Sanomia ja Murdocheja (aiheesta enemmän seuraavassa artikkelissa  la 25.5.2013).

Internetin media saturoituu, koska kaikki koettavat tehdä sen muutamilla bisnesmalleilla rahaa. Yahoo koettaa olla Googlen pikkusisko, Helsingin Sanomat pyrkii The Guardianin ottopojaksi, YLE koettaa olla niin hyvä BBC kuin nyt savolaiset osaavat. Samalla kun Google ja Facebook vievät valtaosan Internet-median palkanmaksurahoista, tuhansille muille jää jaettavaksi murusia. On suorastaan omituista, ettei kukaan (KUKAAN) printtimediassa ja toimittajissa (eikä Nokiassa, analyytikoissa, investoreissa) ole tajunnut median, teknologian ja Internetin abstraktiomuutosta! Ei ole enään vain lehteä, vain puhelinta, vain webbi-sivuja. On niiden älykäs, ainutkertainen ja systeeminen yhdistelmä.

Kun kaikki yllä mainittu täytyy tehdä uudella ajoitusmallilla, eli nopeasti, herkästi ja oikea-aikaisesti, on aivan selvää, etteivät nykytoimittajat ole asioiden tasalla digiajan mediassa. Sisällöntuotannon kellotaajuus on nopeutunut niin, että mukavuustasolleen nuupahtaneet toimittajat putoavat yksi kerrallaan. Tähän ei veny minkään mediatalon valmiudet saati visiot ja suunnitelmatkaan. Ei TV:n eikä sanomalehden. On suorastaan irvokasta katsoa, miten kyvyttömiä ovat mediatalojen hallitukset, miljoona- ja miljardibisneksen omistajat ja johtajat ja aina niin fiksut toimittajat, jotka ovat jättäneet toimialansa heitteille jo vuosia sitten. Median epäluotettavin ajattelija ja toimija oman tulevaisuutensa puolesta on juuri tuo edellisen virkkeen lauma. Internet ja tutkiva kriittinen journalismi ovat kuitenkin yhdistettävissä, mutta ei printtimedian keinoin. Vanha media ei ole kykenevä siirtymään digimediaan ja Internetiin omin voimin. Kykenevät ulkoiset voimat saattavat olla niin vihamielisiä, että vanhaa mediaa ei enää oteta mukaan median abstraktiomuutokseen.

Facebook on media on viesti. Mitä ovat Facebookin viestit? Niitä on monta. Facebookin oma viesti on: tartu meidän lihakoukkuun, me nostamme sinut sillä uhriksemme. Oma viestini muille ollessani Facebookissa: olen avoimesti teidän tai minulla on ystäviä tai minä olen uhri, mutta en tajua sitä.

Facebook on sosiaalisen median ja hengailuklubin sekasikiö.  Väljän määrittelyn mukaan Facebook on User Created/Generated Content (UCC/UGC) -kanava. Facebookin sisältö on proletariaatin sisällöntuotannollinen lattiakanala, joka on kuin julistamaton ulkonaliikkumiskielto joutilaalle väestön osalle. Lattiakanala on rajattu, valvottu ja esiohjelmoitu leikkikenttä, joka tarvitaan estämään joutilaita tunnistamaan todellinen tilansa ja nousemaan kapinaan. Facebook on typerryttävä media, joka luo mallin tulevaisuuden joutilaiden hallintaan. Facebookin kaltainen media-järjestelmä on tulevaisuudessa valtiovallan keskeisin väline hallita kansaa nousemasta kapinaan.

Google on media. Googlella on paras lock-in -konsti eli sitouttamis- ja lukitsemisstrategia, mitä medialla on ollut ennen Alkoa, jos Alko katsotaan mediaksi. Google tekee parhaat mahdolliset Internet-palvelut, joita ovat  mm. Search, Maps, Earth, Translator, YouTube, Timelapse jne. Sitten ihminen tulee niistä riippuvaiseksi, ja Google sekä saa että ottaa luvan profiloida meidät. Lopulta Google mainostaa meille tyköistuvia tarpeita ja myy profiiliamme mainostajille. Kaikkeen tähän olemme antaneet Googlelle juridisen luvan. Google on media, joka hallitsee median intressejä. Kukaan ulkopuolinen ei hallitse Googlen otetta valtaa.

Blogi on media. Blogit ovat ensimmäinen digiajan mahdollistama demokraattinen kanava ja vaihtoehto printtimedialle ja journalismille. Suomessa olisi mahdollista julkaista kaikki journalistinen sisältö paremmin 1,6 miljoonan bloggarin toimesta kuin nykytoimittajien. Blogien ammattimaistuminen ja rakenteellinen kehitys tulee viemään palkan pois lehtitalojen toimittajilta. Miksi maksaa palkkaa kapean alan ainekirjoittajalle, kun jokaiselta alalta löytyy sitoutunut, nerokas, ajatteleva, kriittinen ja vastuullinen bloggari? Nämä bloggarit ovat kirjoittamallaan alalla ihan oikeasti töissä ja kehittämässä sitä mistä kirjoittavatkin, eivät niinkuin toimittajat, pelkkinä pintaliitäjinä ja muka-tietoisina. Blogit ovat kansalaisaktivismin, journalismin ja käytännöllisen demokratian mahdollistaja. Edustuksellisuus poistetaan demokratiasta vanhojen toimittajien myötä. Aktiivipoliitikkoja ja -toimittajia on kumpiakin sama määrä, n. 16000. Ne ovat tarvinneet toisiaan symbioottisesti ja parasiittisesti, mutta marssin tahti muuttuu.

Media on neljäs vallan mahti. Makkarateollisuuden viestinviejä toimii valtakunnan moraalinvartijana. Suomessa 16000 Journalistiliiton ainekirjoittajaa valvoo poliittista koneistoa makkarateollisuuden rahoittamana (anteeksi toisto, tätä ei voi kuitenkaan liikaa korostaa). Jos toimittajuus keksittäisiin tänään, kukaan ei luovuttaisi demokratian nimissä sille mitään osuutta hallinnossa ja valtiopolitiikassa. Vanhan median alasajo sattuu hyvään ajankohtaan: toimittajat korvataan satakertaisella määrällä tarkkaavaisia kansalaisia, jotka seuraavat yhteiskunnan tapahtumia ja raportoivat niistä reaaliajassa Internetiin. Näin neljäs vallan mahti siirtyy ainoalle demokraattiselle taholle eli kansalle, Internetin mahdollistamana. Suuret mediatalot häviävät, koska talo ei sellaisenaan tuo mediaan mitään lisäarvoa. Suuntaa näyttävät Sanoma ja News Co, kumpikin sakkaa eivätkä kumpikaan ymmärrä mitä tehdä. News Corporationin James Murdoch on huolissaan Applen ja Googlen kasvaneesta vallasta mediassa. Mutta hän haluaa News Corp.:n vain kasvavan, ja jos on tarpeen, jopa palauttavan aikaisemmat yrittäjyys- ja riskinottoasenteensa takaisin. Mutta mitä Murdoch ei ymmärrä, on että kasvu ei tule riittämään, vaan News Corporationin on tehtävä abstraktiomuutos liiketoiminnassaan. Tässä Murdoch tarvitsee luovan johtajan, CCO:n, apua. Entä Sanoma sitten? Vastaus artikkelin seuraavassa numerossa.

Medialle (tässä journalismille) ei olisi pitänyt koskaan sallia asemaa, jonka se sai teknologia edellä. Journalismi nousi valtaan painokoneilla. Se, joka omisti painokoneet, omisti poliittisesta vallasta salakavalan, kätketyn, julkisen ja julkean, keinottelevan ja terroristisen osan. On aivan sattumaa, että media ei mennyt paperi tai lehdenjakaja edellä. Painokoneen sijaan median sanansaattaja voisi olla sellunkeittäjä, kioskinpitäjä tai postipoika. The Sellu Light Times ja Walki Paper, R-Kiosk Inquirer ja The Daily Star.

Kaikki muu on helppoa ymmärtää, mutta journalismin terroristiseen valtaan kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Journalismin terroristinen valta. Terroristilogiikka perustuu puskista ampumiseen ja pakoon juoksemiseen. Aiheutetaan vahinkoa eikä oteta siitä vastuuta. Take the money and run. Hirtä kissa ja julista se taiteeksi. Estä enemmän kuin rakennat (kunnallispolitiikka). Julkaise lööppi ja piilotu julkaisuvapauden taakse. Samaa terroristilogiikkaa voivat siis käyttää niin rahoituslaitos, taiteilijat, poliitikot, terroristit kuin toimittajatkin.

Journalismin tyypillisiä hit-and-run -logiikan mukaisia terroristisiä toimintoja ovat esimerkiksi julkaisuvapauden käyttö ajojahdeissa, lähdesuoja epäreiluissa paljastuksissa, paparazzin tekemä tappo. Terroristiseksi nämä teot tulevat journalismin ja sen toimijoiden saaman taloudellisen edun ja lisääntyvän vallan myötä. Journalismin terroristista valtaa on käytety Pekka Himasen ja Dominique Strauss-Kahnin tapauksissa. Jos terrorististen tekojen vallasta kilpailtaisiin, uskoisin voittajan olevan journalismi, toisena perinteinen terrorismi ja vasta kolmantena olisivat rikollisjärjestöt. Jos journalistit joutuisivat kilpasille moottoripyöräjengin kanssa, journalistit voittaisivat 5-0.

Niin kauan kun journalismilla on vähäinenkin mahdollisuus terrori(sti)logiikan ylläpitämiseen, pitäisi journalismiin pitää keihäänmitta vapaan ja vastuullisen median toimintaan ja omistajuuteen. Nykyjournalismi yhtiöineen ja henkilöineen ei ole uskottava ja luotettava osapuoli tulevaisuuden median isännöintiin, koska sillä on mahdollisuus, halu, kiinnostus ja hyöty terroriseen valtaan. Niin kauan kun journalismin julkaisuvapaus, lähdesuoja, paparazzi-kuvaus, ajojahdit ja terrori liittyvät  taloudellisen edun saavuttamiseen ja vallan käyttöön, niin kauan journalismi on epäluotettava. Sitten kun journalismi on hoitanut pesänsä kuntoon, tulkoon markkinoille. Ne olisivat onneksi jo jaetut kansalaisdemokratialle Internetin modernein menetelmin. Tämä terrorin leviäminen journalismiin on tietysti ikävää niille toimittajille, jotka ovat aina olleet vastuullisia ja sopivan neutraaleja. Mutta heille voi vain sanoa, että ”huonostipa piditte huolta omistanne, omassa pesässä. Annoitte kaiken tapahtua kuin 30-luvun Saksassa.”

Tarinan harha

Tarinan harha mediassa, journalismissa, kirjallisuudessa, teatterissa, liiketoiminnassa, brändi-ajattelussa…Kaikki perustuu tarinaan, pitää kertoa ihmisille kiinnostava tarina, tarinan vetovoima ratkaiseen menestyksen.” Tarinan korostaminen kaikilla inhimillisen mielenkiinnon alueilla on elämän muuttuessa sohvaperspektiivistä katseluksi, jossa eli selittely, besserwisseriys ja paremmin tietäminen levitetään kaikille toiminnan alueille ja jolloin ne saastuvat lopullisesti. Maailma otetaan haltuun puhe- ja selittelykulttuurilla. Kaikki voidaan selitellä parhain päin, varsinaista toimintaa ei enää tarvita. Jokaisen pitää brändätä itsensä, jokaisen pitää osata tehdä parempia sopimuksia ja laskuttaa etukäteen, pitää valloittaa oma salainen yleisönsä ja rakentaa itsestään mielenkiintoinen tarina, jolla voidaan rahastaa. Poliittinen puhe on maksimoitua tarinankerrontaa, jossa konkretia on korvattu selittelyllä ja tarinoilla.

Jos kaikki joutuvat näiden kahden suuntauksen lähetystehtävän uhreiksi, meillä on 7,2 miljardia kilpailevaa brändiä, 800 miljoonaa markkinoinnilla ylipuskevaa yritystelavaunua, 1,3 miljardia selittelykulttuurin ja puheammatin androgyyniä jarilisaa, jotka hypnotisoivat maailman uskottelemaan, että nyt kaikki on hyvin. On vain ajan kysymys, kun jarilisat konsultoivat koulua, teatteria ja kirkkoa, näitä tarina-, puhe- ja selittelykulttuurin viimeisiä linnakkeita. Ja kaikki vain siitä syystä, että tarina on se mitä puhe- ja selittelykulttuuri sai aikaiseksi. Sveitsiläiset sentään tekivät käkikellon.

Tarinan korostaminen ja sen myötä typerrytetyn koulun, teatterin, kirkon, journalismin ja liiketoiminnan historia on sama kuin taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin typertymiset. Taide, muotoilu ja arkkitehtuuri on saatu sisällöllisesti ja laadullisesti historiansa heikoimpaan tilaan taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin ulkoisten henkilöiden toimesta. Näiden alojen sisäisiä henkilöitä ovat alan teosten synnyttäjät, siis taiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit. He ymmärtävät esim. arkkitehtonisuuden kumulatiivisen kokonaismaailman, johon he tekevät omia teoksiaan (esimerkki automuotoilusta, Ferrari-F1-evoluutio). Teosta voisi kuvata tarinaksi, mutta se on kokonaisuuden elimellinen osa. Näin teoksen synnyssä mennään kokonaisuus edellä.

Tarina syntyy kokonaisuudesta irrallaan, kun toimialan ulkoiset, koulutusta vailla jääneet ITE-harrastelijat ja eräänlainen hengailuklubi, liittoutuvat. Silloin kun taidemuseon ”taideteos” on pelkän sairaus- tai rikosluokituksen mukainen teos, museolehtori, kukkahattusetä tai helmikana julistaa sen vallankumoukselliseksi, itseilmaisevaksi ja kiinnostavaksi. Silloin kun kissan hirttäjä pitäisi tuomita rikoksesta vankilaan, tai veren, sperman ja ulosteen vatkaaja pitäisi laittaa hoitoon, meidän helmikana aloittaa näiden markkinoinnin ja levityksen maailmantaidelaitoksiin. Tarina on syntynyt.

Tarina on tietoista ja laskelmoitua pitäytymistä pienessä ja autistisessa, säälinhakua vaatimattomuuden ja nöyryyden kaiken oikeuttavalla pyhyydellä. Tarinassa on samaa mitä aikuisten naisten lässytyksessä, josta laajimmin leviävä on Olga K. Yle Puheella. Journalismin tarinankerronta souniois– ja olgaistuminen tulevat lamaannuttamaan muitakin aloja sukupolviksi, ellei tätä suuntausta saada nopeasti lopettettua. Teatteri, koulu, kirkko ja politiikka on jo menetetty. Kuvitelkaa esimerkiksi puusepän tuoli, joka puhuttaisiin ja selitettäisiin hyväksi ilman hyvää puulajivalintaa, liitostekniikkaa ja veistotaitoa.

Tarina on kirjallisuuden, teatterin, kirkon, koulun, brändin ja journalismin ytimeksi, tavoitteeksi ja tuotteeksi aivan liian vähän. Ne yhtiöt, säveltäjät ja vaikkapa arkkitehdit, jotka ovat osa alansa laajempaa historiallista jatkumoa, ja ovat sen sisään luoneet oman täyden kokonaisuuden, ovat onnistuneet parhaiten. Esimerkkenä Apple, Stravinsky ja Le Corbusier. Näillä on kaikilla alansa nykytila täysin hallussa, ja sen päälle on tehty oma täydellinen ja elinkelpoinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus. Samalla on luotu jotain uutta ja merkittävää alan kumulatiiviseen jatkumoon. Tarina näissä tapauksissa olisi ollut ns. one trick pony, yhden tempun poni, kuten Johann von Spreckelsen ja Riemukaari, Sony ja Walkman, ja vaikkapa Don Johnson.

Teatteri ja journalismi saataisiin uudistettua tuhannesti kiinnostavammaksi, jos tarina korvattaisiin kokonaisuudella. Siirryttäisiin siis ensin tulitikusta koko rasiaan, siitä palamisreaktioon ja tulen ideaan. Siitä energiaan, auinkoon ja valoon. Museot, helmet ja kukkahatut tietysti syrjäyttäen vallan siirtäminen synnyttäjille.

Media-alan koulutus tähtää autistiseen piperrykseen

Media-alan koulutuksen suosio on indikaattori. Media-alalle halutaan saamelaisoppilaistoksista ammattikorkeakouluhin ja yliopistoihin kiivaimmin suhteessa avoinna oleviin työpaikkohin ja alan tulevaisuusodotteeseen. Indikaattorina pyrkimys koulutuksen supistamiseen kuvastaa journalistien pelkoa omasta työpaikastaan ja alan vääjäämättömästä katoamisesta. Haluavatko Journalistiliiton jäsenet haluavat suojella lapsiaan ja nuoria tulevaisuuden palkattomasta ammatista estämällä heitä tulemasta kilpailemaan kyllästyneelle alalle? Eivät, sillä nuoret taitavat haukat veisivät vanhoilta laiskimuksilta palkan suusta. Nuoret haluavat toimittajien luomalle glamour-alalle samalla tavalla kuin lapset haluavat kokeiksi keittämään maksalaatikkoa peruskoulujen laitoskeittiöihin. Vaikka media ei tarjoa työtä pian kenellekään, on nuorille kuitenkin sallittava itsensä korkeakouluttaminen palkattomiksi bloggareiksi ja ammattilaatuisten kotivideoiden tekijöiksi, sillä yhä harvemmalla on tulevaisuudessa mielekästä tekemistä. Työn idea muuttuu. Näillä videobloggareilla on silloin sentään hauskempaa puuhaa.

Autistisen piperryksen korostaminen merkitsee johtajuuden menettämistä. Kun media-ala kouluttaa tuhansia editoijia ja media-assistentteja kuvaamaan ja käsikirjoittamaan, tarkoittaa se sitä, että he haluavat tehdä kokoillan elokuvia Hollywoodissa. He eivät tee mitään muuta, ennen kuin leffa on tehty. Muotoilija haluaa piirtää oman tuotekokonaisuuden tai automallin kansainväliselle brändille, vasta sitten kannattaa ajatella muuta. Tässä on syy sille, että  ammattilaisilla ei ole johtajuutta alallaan. Kun seniori ei saanutkaan elokuvaansa tai mersuaan toteutettua, on hän jo 50-vuotias kyvytön eläkeläinen. Alan kehitystä ja liiketoimintaa johtavat täysin ulkopuoliset kauppatieteilijät, juristit ja insinöörit. Näin kävi Nokiassa, media-alalla, rakennusalalla. Nämä ulkopuoliset siis johtavat intressiteollisuutta, journalismia ja arkkitehtuuria.

Median, muotoilun, journalismin ja taiteen koulutus on uudistettava. Johtajuudessa on myös yksi vakava ammatillinen ja akateeminen ongelma. Kun autistiset toimialat eivät ole itse osannet organisoida johtajakoulutustaan, sen hoitaa joku muu. Nyt mm. intressiteollisuuden, muotoilun, journalismin ja arkkitehtuurin johtajuus on johtajaoppien, -professorien ja -konsulttien hallussa. Niillä pilattiin jo Nokia (joka sai maailman kaiken tarjolla olevan johtajaopin käyttöönsä), rakennusala ja media. Pian menevät puusepätkin.

Jonnekin, vaikkapa Suomeen, on saatava media-, muotoilu-, taide- ja kulttuurialan johtajayliopisto, jossa ei koskaan käy yksikään helmikana. Nykyään toimivat johtajakoulut, johtajakonsultit ja johtajameediot listataan, ja heiltä estetään pääsy uuden johtajakoulumme kampukselle ja käytäville. Vai ajattelitteko, että he tulisivat Nokian jälkeen meille luennoimaan?

Media-alan koulutus voisi olla edelläkävijänä yhdistettäessä kansalaispalkka ja edes jonkinlainen puuha sen vastineeksi. Käsityö on toinen, filosofia kolmas, jalkapallo neljäs, kehno rakentaminen viides, kuvataide kuudes jne. koulutusala joutilaalle sukupolvelle. Media-ala raivaa tietä 10/90 -yhteiskunnalle, jossa 10 % tuottaa ja 90 % on kontrolloidulla viihteellä (ks. 20/80 -yhteiskunta).

Mitä toimittajat ja medialaitos eivät ymmärrä?

Toimittajat eivät ymmärrä media-alaa sen laajassa merkityksessä, riippuvuussuhteissa ja systeemisyydessä. Niissä on kuitenkin median tulevaisuus. On toki helppoa ymmärtää, miksi toimittajat ja journalismi eivät toimi teatterin, koulun, kirkon ja koko Internetin alueilla, sillä heillä ei ole mitään (MITÄÄN) kompetenssia ja kyvykkyyttä toimimiseen näillä valtamedian aloilla. Toimittajat ja journalistit ovat näiden sijaan valinneet herraskaisen ja rajatun alueen itselleen: kirjoittaa aineita toisen rahoilla toisen omistamaan ja järjestämään mediaan. Toimittajat ovat tulleet valmiiseen pöytään kirjoittamaan ”juttuja” tekemään ”tutkivaa” journalismia. Valmis pöytä on katettu neljännellä valtionvallalla, jota ei ole koskaan perustuslaillisesti heille hyväksytty. Toimittajat ja journalistit (mikä lieneekään ero?) elävät täydessä kuplassa tehden herraskaisia juttuja ainekirjoitusvimmassaan.

Mediatalot, toimittajat ja journalistit eivät ymmärrä kokonaisuutta, jolla tulevaisuus tehdään. Ongelma on niin vaikea, sillä sitä ei ymmärretty Nokiassakaan. Miten voidaan sotkea kaksi eri asiaa, Nokia ja makkarapaketista elävä toimittaja? Siten, että Nokia ja toimittaja ovat samassa bisneksessä, medialiiketoiminnassa. Laajemmin ottaen, Nokia ja toimittajat ovat TAIC-SIMO -bisneksessä. Tätä ei kumpikaan ole ymmärtänyt ja siksi ne katoavat.

TAIC-SIMO -bisnekselle on muutama vakuuttava todiste: Apple, Google, Facebook ja Amazon ovat jo media-teknologia-Intenet-operaattori -bisneksessä, Samsung ja Microsoft pyrkivät sinne. Mutta yksikään kuolevista yhtiöistä kuten News Co, Sanoma, Sonera ym. media- ja operaattoriyhtiöt eivät ole visioimassa ja organisoimassa TAIC-SIMO -mallia. Miksi?

Miten TAIC-SIMO -bisneksellä pelastetaan Nokia ja media?

Seuraava artikkeli piakkoin: mitä toimittajat ja journalistit voisivat tehdä?

Yllä on käsitelty mediaa muunakin kuin toimittajina ja paperilehtinä. Se on tarina traagisesta ja hitaasta itsemurhasta, jota kaikkien journalistien äidin poika, James Murdoch’kin häpeää. Journalismin itsemurha on juuri sitä mitä median helvetissä tapahtuu: ei kuollakaan, vaan ollaan hengissä ja tietoisia, mutta jatkuvassa tukehdus- ja tulehdustilassa, talletuksena tehdystä työstä vain epätoivo ja näköalattomuus. Juuri kun kuolema on armahtamassa tukehtuvan journalistin, se elvyttää hänet seuraavaan tietoiseen hetkeen, joka on edellisen toisinto.

Onko toimittajuutta ja journalismia ulotettava laajemmin media-alalle, siis kouluun, kirkkoon, teatteriin ja Internetiin? Ja aber nein. Meidän bloggareiden, lukijoiden ja maksajien ongelmana ja tehtävänä ei ole pelastaa toimittajia ja mediataloja. Journalismikaan ei ole niin kovin tärkeätä. Hoitakoon asiansa itse. Tälle on kuitenkin huono ennuste, jota todistaa arkkitehtien kohtalo. Hekään eivät osanneet toimia rakennusalan abstraktion muuttuessa noin 1960-luvulta lähtien.

Toimittajat ovat nyt samassa tilanteessa kuin aikanaan arkkitehdit: toimiala muuttuu, kukaan ei ymmärrä saati strukturoi sitä, kaikki haluavat tehdä pientä autistista piperrystään, taloa tai juttua. Ala harppoo eteenpäin, rakennusala teolliseksi ja finanssiperustaiseksi, media digitaaliseksi ja Internet-perustaiseksi. Arkkitehdit menettävät otteensa rakennusalalla, alle 5 % omakotitaloista on heidän suunnittelemiaan. Klaukkala ja Mämmilä syntyivät ja rakentamisen laatu romahti. Pahinta oli, että ihmiset eivät enää saaneet hyvälaatuisia koteja. Toimittajille käy paljon huonommin kuin arkkitehdeille. Journalistinen laatu ja tiedon saavutettavuus paranevat, reaaliaikaisuus ja vuorovaikuteisuus lisääntyy, mutta mikään edellisestä ei edellytä toimittajia enää. Internet teknologiana ja demokratisoitunut tiedon tuottaminen mullistavat alan.

Mutta. Aina on muutama mediayhtiö, joka kannattaa pelastaa, ja muutama sata journalistia, joilla on tulevaisuus. Näihin keskitytään seuraavassa artikkelissa la 25.5.2013 ”Näin media pelastetaan  median turmatutkimus”. Siinä esitellään median tulevaisuuden luonnos, joka takaa nopeimmille tulevaisuuden, muut tuhoutuvat. Kauheinta asiassa on seuraava: ”You don’t listen, you don’t understand, you don’t believe, you don’t care.Eivät uskoneet Polaroid, Kodak, Nokia, Yahoo, Sony, Swissair, TWA, Pan Am, Compaq, A. Andersen, Enron… Miten käy Pressiklubin, Ohranjyvän, Journalistiliiton, Sanoman ja Murdochin?

20.5. 2013,  Juhani Risku, Inari

Mainokset
Kategoria(t): Bisneskritiikki, Johtamisen kritiikki, Journalismi, Journalistinen kritiikki – päivänkritiikki, Kritiikin idea, Muotoilukritiikki, Nokia, Teatterikritiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.