Systeeminen muotoilu ja potkuhousut

Ei kehitystä: Kelalta uusi äitiyspakkaus 2015, JRi 24.2.2015

Taistelukirjoitus: Hyvä muotoilu pelastaa lapsen, JRi 3.10.2012

Systeeminen muotoilu potkuhousut eivät ole ihmisen vaate

Suomalainen nainen on tuottanut maailmaan kaksi muotoilutuotetta, astiankuivauskaapin ja äitiyspakkauksen. Kumpikaan ei ole järjestäytyneen muotoilukoulutuksen tulosta, eikä astiakaappikaan ole kuin evolutiivinen kehitelmä alkukeksinnöistä. Muu feminiininen muotoilu, niin miesten kuin naistenkin tuottama, on T-paita -tasoista näpertelyä, tuloksena esim. lamppu tai jakkupuku. Muotoilualatkin poikkeavat toisistaan kyvykkyden ja tavoitteen puolesta: siinä missä muotitaiteilija pyöräyttää sifonkihuivin anorektikon päälle ja luo haute couture -taidetta, teollinen muotoilija johtaa tuhansien detaljien ja yhden kokonaisuuden automallin luomista. Samaan aikaan arkkitehti laatii suunnitelman uudeksi ekologiseksi kaupungiksi sadalle tuhannelle ihmiselle. Muotoilu skaalautuu vain yhteen suuntaan: ylemmän tason muotoilija voi aina toteuttaa alemman tason muotoilijan työn, mutta ei päinvastoin. Teollinen muotoilija ja arkkitehti voivat halutessaan luoda kirjasintyypin eli fontin tai kehittää graafisen kokonaisuuden kirjaan, ja piirtää taidokkaasti alastonta mallia ja suunnitella kuolemattoman lasisarjan, mutta graafikko ei koskaan pysty johtamaan automuotoilua, eikä muotitaitelija auttaa kaupunkisuunnitelussa. Onneksi he eivät edes uneksi vaativammasta, koska alistuminen näpertelyyn on sisäänrakennettu jo koulutuksessa.

Suomen muotoilu ei ole enää korkeammalla tasolla kuin minkään muunkaan kehittyneen maan muotoilu. Suomalainen muotoilu on ollut parhaimmillaan aina, kun muotoiluun on kehittynyt uusi abstraktio: Funktionalismi ja Alvar Aalto, voimakas luontoanalogia ja Tapio Wirkkala, modernismin uusi vapautuneempi aalto ja Reima Pietilä, kännyköiden esiinmarssi 1990-luvulla ja Frank Nuovo. Uusimmassa muotoilun murroskohdassa ja abstraktiomuutoksessa olemme sisällöllisesti ja laadullisesti selkeitä pudokkaita. Nyt on menossa systeemisen muotoilun vaihe (Applen ja Googlen kokonaisvaltaiset järjestelmätuotteet, IKEAn, H&M:n, Clas Ohlssonin ja Bilteman prole-tuotetarjonta, autoteollisuuden muotoilullinen vallanjako), jonka kouluttaminen ei enää onnistu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajakunnan osaamisella ja kokemuksella.

Juuri tämä muotoilua vallitseva opettajakunta on ollut kymmenen ellei useammankin vuoden poissa tuotekehityksestä ja teollisesta kilpailusta. He saavat tietonsa ja ymmärryksensä lehdistä, blogeista, tuotenäyttelyistä ja vanhentuneista taidoistaan. Tutkimustakin suorittavat vain muotoilun ulkoiset professorit, siis ne, jotka eivät ole tekemisissä muodonannon kanssa. Kaikilla opettajilla on myös aina taakkanaan jokavuotinen aloittelijoiden lauma, joka saa samat valjut ja vanhentuneet perusopinnot, jotka pohjautuvat opettajien muinaisiin muotoiljantaitoihin ja aineistoon. Muotoilun professorit ja opettajat ovat Suomen merkittävimpiä muotoilujohtajia, mutta he eivät ole lainkaan muotoilun ajan tasalla saati sen edellä, eivätkä he edes tiedosta muotoilujohtajuuttaan.

Potkuhousut ovat hyvä esimerkki systeemisestä designista, jopa systeemisemmästä kuin itsekään osasin kuvitella. Aloitan pääväittämällä ”lapsi potkii potkuhousuissaan sen vuoksi, että hän haluaa vapauttaa jalat ja varpaat” eikä olla lapsen pakkopaidan tai pakkopuvun tukahduttamana. Aikuisista lapsen potkiminen näyttää lapsekkaalta ja siis kivalta, lapsi koetaan aktiiviseksi ja hän ”reagoi kuin terve ihminen”, kun hän näkee aikuisen. Kuitenkin lapsi ottaa vain potkukontaktia, hymyilee anovasti ja rukoilee käsitteetöntä pyyntöä, että äiti vapauttaisi hänet pakkopuvusta. Lapsi oppii muutaman viikon ikäisestä lähtien, että kaikki maailmassa tulevat hylkäämään ja pettämään hänet samalla varmuudella, millä hänen luotetuin, äiti, jättää lapsen potkimaan tuskapukuunsa, odottelemaan elävältä hautaamistaan. Lapsen kannalta äiti pettää hänet katalasti, sillä äiti tulee varmistamaan potkuhousuihin tukehtumisen monta kertaa peräjälkeen. Äiti korostuu tässä vain sen takia, että lähes kaikki lapset ovat isättömiä (heidän fyysisen poissaolonsa tai henkisen läsnäolonsa ohuuden vuoksi)*.

Kokemus on osoittanut kaikissa (KAIKISSA) suomalaisissa, että jokainen lopulta alistuu ja löytää tukahtumiselleen sijaistoimintoja, kompensaatiota tai turtumisen. Olen varma, että jokainen potkuhousuissaan pakokauhua kokenut lapsi on ollut samassa tilassa kuin koomassa 23 vuotta pidetty Rom Houben. Hän olikin 23 vuotta koko ajan tietoinen kidutuksesta, joka johtui omaisten, hoitajien ja lääkärien ymmärtämättömyydestä.

Miten potkuhousut liittyvät muotoiluun?

Potkuhousujen ja muotoilun suhteessa on ainakin kaksi tasoa:

  1. Systeeminen eli monimutkaisessa riippuvuus- ja vaikutussuhteessa oleva järjestelmätason suhde
  2. Käytännöllinen eli ratkaisukeskeinen suhde.

Systeeminen riippuvuus- ja vaikutussuhde on vaikeampi taso, jossa pitäisi pystyä tutkimaan lapsen mieltä, ajattelua ja tunteita potkuhousujen tukahduttamassa tilassa. Tässä ongelmaksi tulevat mm. se, että kukaan ei kuuntele, ei ymmärrä, ei usko eikä välitä asiantilan vakavuutta. Äidit hyökkäävät kaikilla käytännön palelemissyillä ja vuosikymmenisen syyllisyyden karttamisella potkuhousujen vapautusrintamaa vastaan. Muotoilullista systeemisyyttä potkuhousuissa on se, että niiden valmistamisen ja käytön perusteena pitäisi olla kognitiivista tutkimusta. Systeemisyyttä on myös se, että lapsen tukahduttamisessa ovat mukana lastenneuvolat, äitiyspakkausteollisuus, Kela, lastenvalvojat, lastenlääkärit, psykologit, psykiatrit, perheet, suvut, ja mikä onnettominta, äidit. Puolustuskyvyttömien lasten kiduttaminen potkuhousuilla vastaa laajuudessaan ja rakenteellisuudessaan rikosta ihmisyyttä vastaan.

Potkuhousut sopivat erittäin marginaaliseen käyttöön lapselle, eli suunnilleen silloin, kun lapsi kävelee vetoisella lattialla, joka on kylmä, eikä pinnan kitka ei suosi liukastumista. Kaikkina muina aikoina, eli noin 23 tuntia vuorokaudessa, potkuhousut pitäisi kieltää YK:n, kunnallisen lastensuojelun, lastensuojeluliittojen, feminismin ja arkiymmärryksen vallalla.

Oheisella videolla kaksi poikaa keskustelee vapaudesta käyttää sukkia potkuhousujen sijaan. He puhuvat vauvojen kielellä sen, mitä tässä artikkelissa koetetaan kertoa aikuisten kielellä.

Potkuhousujen käytännöllinen eli ratkaisukeskeinen suhde on nopeasti hoidettu: leikataan kaikista olemassa olevista potkuhousuista jalkatertäosuus pois, ja jatketaan tynkähousujen käyttöä. Laitettakoon lapsen jalkaan sukat, jotka saa potkia pois. Suomalainen muotoilu on kuin sisäänrakennetun DNA:n tavoin jo kauan kantanut ratkaisua, jolla lapsi vapautetaan kärsimästään tukehduttamisesta: Fiskarsin sakset. Historiallinen tutkimus noin 200 vuoden kuluttua voi kenties todeta, että Suomen saksiteollisuus oli lopultakin niin pyhää ja muotoilultaan kaunista, että se oli tarkoitettu vain lapsen vapauttamiseen vaatteiden kuristusotteesta. Muu saksien käyttö osoittatunee merkitykseltään varsin marginaaliseksi.

Äitiyspakkaus on erittäin muotoiluintensiivinen kokonaisuus, niin detaljeiltaan kuin merkitykseltäänkin. On myös erittäin onnetonta, että juuri hyvää tarkoittava äitiyspakkaus sisältää lapselle vahingollisia vaatteita. Tässä feminiinisen muotoilun T-paitatasoa on juuri vaatteiden kukkahattutyylinen muotoilu, eli kuosien ja kuvioiden painaminen, koristelu ja prettification, jotka ovat muotoilullisesti vaatimattominta mitä ammatillinen muotoilija saa tehdäkseen. Äitiyspakkauksessa ja potkuhousuissa maksimoituu myös muotoilijan vastuu: kukka- ja possukuviot, pastellisininen, -punainen ja -keltainen eivät saa hämärtää muotoilijaa oleellisimmalta, eli lapsen hyvinvoinnilta. Huomattakoon, että äitiyspakkauksen vaatehempeily tukee ja edistää aikuisten lässyttämistä lapselle. Voiko mitään typerämpää vauvan silmiin osua, kuin h******n suuri pää, joka taantuu lässyttämään kahta-kolmea sanaa aina jankutukseen asti? Tämä lapsen aliarviointi on sallitumpaa, kun hänen päälleen on puettu narrin ja pellen vaatteet. Niin, ja pienihän on myös typerä. Äitiyspakkaus on sikäli sukupuolineutraali, että se vahingoittaa tyttöjä ja poikia tasapuolisesti. Äitiyspakkaus on myös aikuisia vahingoittava: he ottavat pakkauksen kritiikittömästi, pikemminkin juhlien suomalaista kulttuurista keksintöä. Näin paha saa oikeutuksen, aivan kuin lahkolaislapsi saa uskonnollisen tai poliittisen ideologian.

Vaihtoehtona lässytykselle kun olisi jatkaa siitä, mihin lapsi on muotoutumisaikanaan, äidin sisällä, päässyt. Hän tunnistaa kielen ja musiikin, niiden rytmin, intonaatiot ja kontekstit. Hänestä tulee hyvä tanssija, jos on saanut kuljetusta eturepussa. Millainen kansa syntyykään, kun jankutus vaihdetaan aivan tavalliseen puheeseen luonnonilmiöistä, kvanttifysiikasta, taiteesta ja megatrendeistä? Jos on pakko ennustaa, niin kaikki tämä hyvä tapahtuu Islantiakin ennen, Kiinassa. Suomessa muutosta lapsen typertämiseksi ei tapahdu ennen potkuhousu-uudistusta.

3.10.2012, Sakset ja vauvojen vapautusliike (potkuhousujen ikeestä), Juhani Risku

* Muistan elävästi Helsingin Stockmannin lastenosastolla noin vuonna 2001 joulunalusviikolla, kun ulkona oli tippa lunta ja +1 °C lämpöä. Sisällä kerroksissa oli se normaali +25 °C, ihmiset paksuissa talvivaatteissaan, kuumissa Uggeissaan ja hikisissä ajatuksissaan. Yksi tavaton poikkeus oli pikkuperhe, johon kuului äiti, isä, lastenvaunut ja kapalokokoinen poika (kuin mamma, pappa, bilen och jag). Kuumassa ja ilmastoimattomassa tavaratalossa oli vain yksi jouluilosta nauttiva perhe. Kiireettömän ja levollisen oloinen perhe osasi pukeutua: isä kantoi päällystakkiaan käsivarrella, äidin paksu pomppa oli lastenvaunujen työntöaisalla, ja poika kelli paljain varpain sortseissa ja T-paidassa avoimissa lastenvaunuissa (jossa oli kaikki peitteet, katteet ja napsukkeet tuulta ja tuiskua varten, kun niitä tarvitaan).

Tämä rääpälepoika on nyt noin 11-12 -vuotias. Olisi hauskaa haastatella häntä, sillä mikään potkuhousumurha ei tätä poikaa seuraa.

Mutta, kummallisin asia oli Apu-lehdessä seuraavana keväänä. Lehden loppupuolen seurapiirikuvissa oli nätti ja herttainen glamour-pariskunta, jolla oli seurassaan lastenvaunut ja siinä yhäti kellivä iloinen rääpäle: ”TUNNEN TUON KREATUURIN”, kiljuin kun hypin riemuissani soikion muotoista rataa, jonka eksentrisyys oli lähes täydellinen ympyrä kuten kaikkien planeettojenkin rata. Olen varma, että tuo poika on tähtitieteiljä. Vai oliko se tyttö?

—————–.—————–

Lastensuojeluun olisi laadittava kommunikointi- ja puolustuskyvyttömien lasten rääkkäyksen estävä suunnitelma ja toimintamalli. Jokainen kontekstissa kiljuva ja äksyvä lapsi ilmoittaa olevansa tuskissaan ja tukehtumassa. Kun kiljuminen ja äksyntä jatkuvat pidempään, on kyse laajasta, jatketusta ja pysyvästä kidutuksesta. Lastensuojeluviranomaisen olisi välittömästi keskeytettävä tilanne ja neutralisoitava konteksti. Usein lapsi rauhoittuu jo tilanteen muutoksesta, koska hänet otetaan huomioon älyllisesti ja huolenpidolla.

Lapsen suurin ja myös yleisesti hyväksytyin ja vaietuin ongelma ovat vanhemmat ja koti. Koulu on selvästi lapsen kolmas onnettomuus. Geenejä useammin lapsi tuhoutuu perhe-, suku- ja pakko-olosuhteissa. Potkuhousut ovat yhdistelmä vanhempien laiskuutta ja huolenpidon ymmärtämättömyyttä. Huolenpitoa potkuhousuissa on ”jalkaterien lämpötalouden” hoitaminen, laiskutta ovat aikuisten ajattelu ja toiminta hoitaa jalkaterien lämpötalous muulla tavalla. Lapsi siis laitetaan mieluummin stretch-kudotun kondomin sisään, jotta kämmenet ja jalkaterät saadaan suljettua pois lapsen haptisesta maailmasta. Emme ole kaukana siitä, että hyvää tarkoittavien vanhempien ja vaatetusteollisuuden innovaatiot venyttävät kuolaavan ja pissaavan lapsen ylle dynaamisen ja tyköistuvan gore- ja kumipotkuhousuyhdistelmän, joka nanoteknologisesti avustettuna voidaan avata rippijuhlia edeltävässää initiaatioseremoniassa. Näin meidän perheen pikku initiaatti on siirtymäriitissään kuoriutunut moderneista potkuhousuistaan ja pessyt saunassa ihon ja puvun väliin vuosien aikana kapillaarisesti liukerrelleet eritteet, joita puhdistavat nanokoneetkaan eivät kyenneet poistamaan. Kapaloparka vapautuu innovaatiopotkuhousuista juuri ennen ensimmäistä ehtoollistaan! Haloo, ei enää ikinä potkuhousuja!

P.S. Muotoilun ja äidin suhde: äiti muotoilee lapsen yhdeksän kuukauden aikana, eli hän synnyttää lasta kokonaista yhdeksän kuukautta. Ulospäästö eli förlossning, onkin sitten muutamien minuuttien tai tuntien tadaa-tyyppinen loppunäytös, jolla on liioiteltu merkitys suhteessa alullepanoon ja yhdeksän kuukauden synnyttämiseen. Lapsen ulospäästön hetki on kaikissa keskusteluissa rinnastunut Polaroid-kameran valokuvan synnyttämiseen: se todellakin syntyy tullessaan ulos masiinasta!

Tässä on kuitenkin peruste siihen, että olen aina ideoinnin, visioinnin, suunnittelun, muotoilun ja muodonannon koulutustilaisuuksissa ja kursseilla saanut paremman synkronin naisiin kuin miehiin. Jokainen äiti ymmärtää synnyttämiseen eli siihen yhdeksän kuukauden synnyttämisen huolellisuuteen ja työstämiseen liittyvät perusteet, ideat, ajatukset, toiveet, valmistelut, teot ja tulevaisuuden. Tässä on naisen parempi ja herkempi ote tulevaisuuden muodonantoon, muotoiluun, arkkitehtuuriin ja kaupunkirakentamiseen. Tarvitsemme enää täysin uuden taiteen ja muotoilun koulutusmallin, koulut, johtajuuden ja tilaajat, jotta maailma tulee paremmaksi paikaksi olla ja elää. Potkuhousujen annihilaatio on perhosen siivenisku, joka muutti maailman paremmaksi. Mutta pitikö minun keksiä se ja olla mukana todistamassa sitä!?

P.P.S. (4.6.2013) Suomalaista äitiyspakkausta ihaillaan keksintönä varsin kritiikittömästi. Vaikka se on omasta mielestänikin perustaltaan hyvä, on siinä yksi nollaava tekijä, joka pilaa koko laatikon. Kaupunkisuunnittelussa, josta äitiyspakkaussuunnitelu ei paljoa poikkea, on merkittävänä kriteerio toteutuksen laadulla: ns. nollaava tekijä.

Kaupunginosaa suunniteltaessa siellä on oltava kaikki ne palvelut, jotka kuuluvat ns. päivänpiiriin. Päivänpiiri on se alue, jolla pikkulapset liikkuvat kotivanhempansa kanssa jalan ja kevyillä liikkumisvälineillä kuten pyörällä, potkukelkalla ja lastenvaunuilla. Nykyisin päivänpiiri on laajentunut pienen auto- ja bussimatkan päähän, ollessaan piirin sijaan enemmänkin putki.

Kun jossain kaupunginosakeskuksessa on kaikki palvelut kaupasta kioskiin, kampaamosta kukkakauppaan, mutta ei päivähoitopaikkaa, niin juuri tämä päivähoitopaikka on se nollaava tekijä. Kun lasta viedään ja tuodaan kodin ja hoitopaikan välillä, myös palvelut haetaan oman lähipiirin ulkopuolelta. Näin oman lähialueen palvelut kuolevat ja asuinalueesta tulee vähitellen kuollut nukkumalähiö.

Äitiyspakkauksen potkuhousut ovat juuri se laatikon nollaava tekijä. Juuri kun lapsi hylätty painajaismaiseen tukehtumiseen, petetyksi tulemiseen ja epätoivoon, on laatikkoon nukahtaminen hänelle ainut selviytymismahdollisuus. Kun tätä jatkuu vuosia, on äitiyspakkauslaatikon siunaus integroinut lapsen suomalaiseen murheen ja synkkyyden kulttuuriin, jossa vallan saa vähitellen selittely- ja puhekulttuuri, nuorten EVVK-kompensaatio ja koko kansan keinotekoinen itsetuntouhittelu.

Ja kaikki vain sen vuoksi, että joku mukavuushaluinen äiti ompeli lapsen poispotkimat sukat housuihin kiinni. Missä on tuo äiti? Tuo Suomen ensimmäisen psykopaattipojan hylkäämällä luonut äiti?

JRi

Maternity package or Baby Box from Finland

The Finnish maternity package or Baby Box is one of the rare and original innovations from Finland. Two other Finnish innovations are the drying-bed in cupboards and intelligent elevator software. The sauna and Father Christmas are imported to Finland.

Now Prince William and Catherine’s Baby-In-Waiting is in danger to get all psychological problems through the baby box. All this because of one little thing: The baby size straitjacket called romper suit. Romper suit is one-piece garment worn by children to release their parents to ignore the child and leave her for hours in the baby box.

Image How to relese a baby from her straitjacket. Cut the stocking part of the romper suit with Fiskars scissors and throw the surplus textile into *****. (Ask the Finnish authorities about reasons for very common depression amongst the Finns).

By now, the parents are customers and the babies are victims of the baby box because of the little thing called romper suits. Certainly someone in the Royal Family has scissors and brains to cut the straitjacket parts from the romper suits.

JRi

Mainokset
Kategoria(t): Kritiikin idea, Muotoilujohtajuus, Muotoilukoulutus, Muotoilun kritiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.