Muotoilu TaiKin, Nokian ja Marimekon jälkeen

Juhani Risku alias Jean Darch päivityksiä 27.3.2014, 29.9.2013.

Päivitys 27.3.2014 klo 8.35, Uusi Suomi:Aamun yt-pommi: Marimekko irtisanoo Suomessa.”

Kun Marimekko uudistaa suunnitteluun, tuotekehitykseen ja hankintaan liittyviä prosesseja, tarkoittaa se tarttumista yhtiön tärkeimmän osan uudistamiseen. Muotoiluperustaisen yhtiön koko liiketoiminta perustuu muotoiluun, jonka syntyperusta on taiteessa, taiteellisessa vapaudessa ja taiteellisessa suvereniteetissa. Näitä taidesyntyisiä liiketoiminnan perusteita johdetaan muotoilujohtajan toimin.

Suunnittelun ja tuotekehityksen uudistamisella on Marimekon liiketoiminnan kannattavuuteen suuri vipuvaikutus, jos entisen muotoilujohtajan Minna Kemell-Kutvosen tilalle saadaan maailmanluokan käytännön muotoilija, joka on myös tuotteillaan ja esimerkillään muotoilua johtava ja karismaattinen henkilö. Marimekon hallituksen muotoilija-asiantuntija, entinen automuotoilija ja yksi Nokian entisistä muotoilujohtajista, Joakim Karske, on asemansa puolesta Marimekon tärkein johtaja. Hän on kokenut muotoilija, Marimekko muotoiluperustainen yhtiö, ja hallituksen tehtävänä on johtaa yhtiötä. Näistä syistä juuri Karske vastaa ostaville asiakkaille Marimekosta. Toimitusjohtajan päätehtävänä on antaa tilaa yhtiön luovalle johtajalle toteuttaa tuotteiden ja palveluiden kautta yhtiön tulosta. Marimekko on muotoilujohtamisen ihanneyhtiö, jossa toimitusjohtajalle voidaan jättää statistin rooli, tiedosti hän sen tai ei. Yhtiön osakkaat ja lopulta asiakkaat ratkaisevat muotoiliujohtamisen tulokset.

Marimekon suurin ongelma ovat konservatiiviset tuotteet. Nykyisin meidän tavallisten ja hiukan muotopuolisten ihmisten ostokäyttäytymistä ohjaa erotisoiva tuotetarjonta ja markkinointi. Tässä vaatetusalan bulkkiyhtiöt kuten Hennes&Maurits, Lindex, Zara, Veromoda, Dressman ja Gina onnistuvat paljastavilla mallitytöillä ja -miehillä paremmin kuin realistisiin telttoihin pukeva Marimekko. Oikeastaan ylläluetellut TV:ssä ja Internetissä mainostavat merkit eivät ole vaatebisneksessä, vaan hybridisoituneessa erotiikka-näyttäytymis-rentous-tuoreus-visuaalisuus-media -bisneksessä.

Marimekko on omituinen yhdistelmä rehellistä kansanvaatetta ja kovaa pörssibisnestä. Bisnes edellyttäisi kovaa erotiikkaa, mallityttöjä ja värikästä vinyyliä, ei puuvillakolttuja ja maotsetung-olkakasseja (ks. laukkuvertailu Mao Zetung ja Marimekko). Pörssiyhtiön tuotetarjonnan ja imagon on oltava ristiriidaton kokonaisuus, mitä Marimekon brändi ei ole koskaan ollut. Tämä kansankolttumuotoilu vain kelpasi ihmisille paremmin ennen kuin nyt. Nuoriso ohjaa vaatteiden ostokäyttäytymistä, eikä Marimekko ole tuotteiltaan lainkaan nuori eikä nuorekas. Marimekosta puuttuu myös erotiikka, joka on taiteen ja taiteellisen luomisen perusta (Riskun luento, Kiisa 2010).

Marimekko on edelleen suomalaisen muotoilun ja muotoilukoulutuksen indikaattori. Sitä se on myös muotoilujohtamisen uudistamisessa. Marimekon sidonnaisuussuhde Taideteolliseen korkeakouluun kannattaa katkaista, tai laittaa Taideteollinen korkeakoulu TaiK uuteen maailmanluokan kuntoon.

Marimekko ei olisi koskaan kärsinyt vuoden 2013 sarjakatastrofia, jos TaiKissa olisi ollut muoto-opin kurssikokonaisuus, muotoilun kritiikin oppikokonaisuus, ja liian vaimeaa ja laiskaakin muotoilun harjoitustöiden ohjausta ei olisi ollut. Nokia saatiin näillä puutteilla jo ulosliputettua.

Marimekon muotoilun ja sen johtamisen ongelmat eivät ole yhtiön sisäisiä, vaan muotoilutoimialan koulutuksen ja koulutussisällön aiheuttamia. Koko muotoilualan opiskelijavalintakin suosii valmiita ja arrogantteja taiteiljaviisastelijoita, joita maailman muotoilu, tuotteet, palvelut ja käyttäjät eivät kaipaa. Taideteollinen korkeakoulu on viitoittamassa tietä muotoilun muuttumisessa itseriittoiseksi ja arrogantiksi ja kohti päälleliimattavaa muotokuorta. Ammattikorkeakoulujen on valitettavasti seurattava TaiKin mallia. Jos onkin TaiKissa ja joissain AMK:issa loistavia osastoja, ne eivät onnistu pitämään Suomea edes muotoilun keskikastissa. Heikoimpien henkilöiden ja osastojen kriittinen massa typertää enemmän kuin muutama taidokas konsanaan kirkastaa.

Suomalaisen muotoilun Marimekko-indeksi on iskenyt muotoilukouluihin. Jos opiskelija ei haluaisikaan mennä kansankolttu edellä, menevät opettajat joka tapauksessa. Jos vaikka opiskelija haluaisikin kunnon kritiikkiä, eivät opettajat viitsi eivätkä osaa. Ja vaikka muotoilukoulu katsoo olevansa edelläkävijä ja korkealaatuinen, ei se siltä näytä Italiasta, Englannista, Ranskasta ja Amerikasta katsottuna. Ei auta kuin tehdä keisarinnalle uudet kalsarit.

_____________________._____________________

Päivitys 30.9.2013 klo 20.48, Yle TV 1, Uutiset:Marimekko ei ole tehnyt mitään väärin.”

Muotoiluperustaisen julkisen yhtiön, Oyj:n, toiminta perustuu (mahdollisimman) täydelliseen muotoiluosaamiseen, ammattitaitoon, ylimmän johdon muotoilulliseen toimintaan, liiketoiminnallisen ytimen laatuun, muotoilijoiden ammatiliseen luottamukseen ja hallituksen kykyyn valvoa ja edistää yhtiön omistajien etua. Nämä asiat ovat Marimekon kansallisen merkityksen ja  omistajilleen antaman lupauksen keskeisimmät asiat. Marimekko ei ole onnistunut missään näistä tarpeeksi hyvin. Näin ollen Marimekko on tehnyt paljon asioita väärin.

Marimekko on oikeassa niissä asioissa, jotka ovat sen sen hallinnan ulottumattomissa koskien yhtiön liiketoiminnallista ydintä. Niistä Marimekolla ei ole vastuuta, koska yhtiö on on voinut perustaa liiketoimintansa käsityöläistason osaamiseen, moraaliin ja bisneksen pienuuteen. Marimekon ongelmat ovat alkaneet silloin, kun taiteen ulkoiset henkilöt, erilaiset mainos- ja finanssihenkilöt ovat ulosmitanneet yhtiön osaksi pörssiä. Pörssi-ideologiaa edustavat mm. Lehman Bros., Nokia-with-Elop-and-Nokia-executives-and-the-Board, Arthur Andersen ja Enron.

Taideperustainen yhtiö sopii pörssiin huonosti

Marimekko on pörssiyhtiö, johon kuuluu normaalit keinot tehdä voittoa omistajilleen. Viime viikkoina saatu mediajulkisuus kaikkine otsikoineen olisi maksanut yhtiölle kymmeniä miljoonia euroja, joten markkinointijohtaja on tyytyväinen palstamillimetreihin. Niitä mitataan, erityisesti ilmaiseksi saatuja (vrt. Steve Jobs). Pörssiyhtiö valitsee liiketoiminnallisen ytimensä johtajat hallituksen ja omistajiensa valtuuttamana. Marimekossa nämä valitut ovat Minna Kemell-Kutvonen ja Joakim Karske. He valvovat Marimekon muotoilullista laatua ja etua omistajiensa eduksi.

Marimekon velvoittaessaan suomalaisten asiakkaiden  ymmärtää tilannetta, asettaa asiakkaat omituiseen asemaan. Nukunko falskilla lakanalla? Saanko palauttaa huijarituotteen? Minkä tuotteen ostan myymälästä, kun joku myyjätär-tason henkilö vakuutta sitä aidoksi?

Marimekon ostava asiakas on tehty typerykseksi. Ostat tai et, olet jollain tavalla huijattu ja mukana tukemassa seuraavaa ongelmaa. Koska Marimekon ongelmien alkuperä on liiketoiminnan vienti raakaan bisnesmaailmaan ja muotoiluyhteisön täydessä valmistautumattomuudessa olla bisnesintressien reivittävänä, tapahtunut on hyväksyttävä.

Maailmalla pörssiyhtiöiden omistajat eivät tiedä omistamiensa yhtiöiden toiminnasta mitään. Silloin on yhdentekevää, millä moraalilla salkkuihin kootut yhtiöt tekevät voittoa, kunhan tekevät sitä paljon. Kääntäen sanottuna: Marimekon kaltaisen taideyhtiön joutuessa pörssiin, astuu entisen taiteen moraalin sijaan pörssin moraali. Silloin omistajien kannalta kaikki keinot kurssin nostamiseksi on sallittua, sillä yhtiö on rahantekokone, ei taideyhtiö. Kopiointi voi olla yhtiön omistajille mitä toivotuin toimintamuoto, sillä silloin ei tarvitse sijoittaa suunnitteluun, vaan vain sopivaan peittelyn ja jälkiselittelyn.

Pörssiyhtiöitä tulee ja menee, joten suurin häviäjä Marimekon tapauksessa on muotoilu- ja taideyhteisö arvoineen ja oppeineen.

Suomalainen muotoiluyhteisö jäi hölmönä katsomaan Nokian muotoilujohtamisen ja Marimekon muotoilujohtamisen ottaessa monetaarisen voiton myydessään taiteen ja muotoilu kunnian johtajiensa selitysvoimalla. Artisti maksaa.

Taiteilijoita on aivan liikaa

Marimekon taiteilijoiden luonnosten määrää on vilautetu Internetissä eri sivustoilla. Yksi taiteilija voi helposti tuottaa 1 000 – 10 000 luonnosta, joista mikä tahansa voidaan saattaa tuotantoon. Jos yhtiöllä on esimerkiksi 20 taiteilijaa, on heillä tarjottavanaan 20 000 – 200 000 teosaihiota. Voisi olettaa, että Marimekolle riittäisi 50 vuoden aikana 500 taiteilijan tekemää mallia, eli siis määrä, jonka yksi taiteilija tuottaa parissa vuodessa. Kun 500 mallia on käytetty, annetaan taiteilijalle kaksi jatkovuotta, tai vaihdetaan hänet toiseen luovaan lahjakkuuteen.

Yllä oleva matematiikka osoittaa, että yhtiössä on aivan liikaa taiteilijoita, tai heille ei ole tarpeeksi töitä, tai he tekevät työtä epätehokkaasti. Samaan laskentaan perustuen voidaan olettaa, että jos TaiKin kouluttamat taiteilijat todellakin ovat luovia, olisi koko Suomen tarvitsema painokangaspiirtäminen onnistunut kymmeneltä taiteilijalta heidän saattaessaan maailmaan 10 000 – 100 000 kangaskuviota. Miksi ihmeessä meillä koulutetaan akateemisia taiteilijoita tyhjän pantiksi? Pystyykö Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioimaan valtion varojen käytön järkevyyttä taidekoulutuksen tapauksessa? 

Artisti maksaa taas, koska hän joituu kustantamaan toimettomuutensa itse.

_____________________._____________________

Aika ei jätä Taideteollista korkeakoulua, Nokiaa tai Marimekkoa, mutta ne ovat yhdessä muokkaamassa suomalaisen muotoilun uutta tulevaisuutta.

Suomi ei tule selviämään kansainvälisessä vertailussa maailman huipulla, ellei luovuuden, innovaation, teknologian ja taiteen keskeisintä kampusta uudisteta radikaalisti. Jos MIT:sta, Stanfordista ja Cooper Unionista ei tule mitään ihmeellistä, kuvittelitteko jotain ihmeellistä tulevan Aalto-yliopistosta ja sen TaiKista?

Pudokkaat luovat maailmaa yksin ja pienissä ryhmissä. Suuret juhlalliset laitokset nostavat keskinkertaisuuksia ansiottomasti. MIT ja Aalto-yliopistokin toteuttavat ns. kellokäyrän mukaista jakaumaa surkeiden, keskinkertaisuuksien ja huippujen kesken. Jakaumat toteutuvat sillä poikkeuksella, että suomalainen huippu on useimminkin vaimea keskinkertaisuus kansainvälisessä joukossa. Suomessa on useita yliopiston laitoksia, jotka ovat ”ihan OK”, mutta se ei riitä.

Missä on evidenssi, jos uskaltaa sanoa esimerkiksi Aalto-yliopiston ja TaiKin olevan heikoilla? Jos OK-tason osastoja ja laitoksia pidetään hyvinä, niin niiden opeilla Nokian arvokkain osa, eli matkapuhelimet on romutettu Microsoftille. Marimekko on ollut keskeinen TaiKin oppien soveltaja. Suomen pientaloista on vain kolme prosenttia (3 %) arkkitehtien suunnittelemia. Suomalainen ympäristö Helsingin keskustan ratapiha-alueelta aina Klaukkalan keskustaan ovat odottaneet Aalto-yliopiston ja TaiKin apua jo vuosia. Teollisia kiukaita suunnittelivat ensimmäiset sata vuotta peltifirman hitsarit, nyt sinne on tunkeutunut koko joukko ”muotoilijoita”. TaiKissa kaikki haluavat muotoilla harjoitustehtävänä auton, joita Suomessa ei omin toimin enää tehdä. Start-up syrjintä on vertaansa vailla, sillä ”start-upin pitää olla jo toisessa vaiheessa ja laserfokusoitunut tarkoin omalle alueelleen”. Kuka tukee niitä suureen muutokseen kykeneviä henkilöitä, joiden idea on laser-sumea, vaiheessa 0.1 ja miljardipotentiaalinen? Suomalainen Brain Power ei asu TaiKissa ja sen Aalto-kumppaneissa. Lohdutukseksi, globaali Brain Power ei asu MIT:ssa ja Stanfordissakaan.

Nopeana yhteenvetona, suomalaisen muotoilun uusi tulevaisuus koostuu seuraavanlaisista asioista:

  • Taideteollinen korkeakoulu (tuskin Lappia tai Lahtea lähdetään kehittämään) on nostettava maailman muotoilukoulutuksen huipulle. Näennäisen hyvä sijoitus ei poista TaiKin pompöösiyttä, opiskelijoiden passiivisuutta, professorien globaalia näkymättömyyttä ja TaiKin paistattelukulttuuria. Suomalainen muotoilukoulutus on globaalisti maakuntasarjaa, jossa ei voi differoitua Lapin pakkasilla tai menneen Atskin maineella (toki onhan TaiKissa ihan OK-osastojakin, mutta OK ei globaalisti riitä)
  • Muoto-opin, muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen opetus aloitettava TaiKissa. Näitä on ripoteltu eri tutkintoihin miten kuten, ja niiden nykyinen epämääräisyys on aiheuttanut nykyiset muotoiluongelmat. Nykyiset kurssisisällöt eivät toimi, ne eivät ole uusiutuneet, kuten eivät niiden kouluttajatkaan
  • Muotoilun ja käsi- ja taideteollisuuden koulutus on laajennettava kaikkiin yliopisto- ja AMK-tutkintoihin. Tarvitsemme monitaitoisempia lakimiehiä, lääkäreitä, insinöörejä ja maistereita, joita ajatuksen ja käden yhdistävät taidot auttavat älyllisissä ja käytännöllisissä tehtävissä
  • TaiKin ja muiden muotoilukoulujen sisäänottokokeet suosivat pinnallisia piirtäjiä. Väsyttämällä pääsykokeet läpäisseet, ns. vuosikertavanhukset, ovat  valmiiksi turtuneita, joten heillä on varaa paistatella. Sattumalta piirustusarvonnoissa onnistunut ekakertalainen voi syystäkin ylpistyä, koska hän on niin taiteilijaa, että. Suomalainen pääsykoemalli pitää uudistaa ankaralla kädellä, nykyisellä vain vahvistamme paistattelukulttuuria, taidenepotismia ja sinisilmäisyyttä
  • Laaja mestari-kisälli-oppipoika/tyttö -ohjelma on aloitettava, johon mukaan tulevat kaikki muotoilu- ja taidealan henkilöt (10000-15000 taiteilijaa, muotoilijaa ja arkkitehtia mukaan hankkeeseen järjestöineen niin naamakkain kuin mediankin välityksellä)
  • Jokaisen opiskelijan on saatava työpiste oppilaitokseltaan ainakin kolmeksi vuodeksi. Muotoiluopiskelua ei voi tehdä etänä, kotona ja kahvilassa. Opiskelun on tapahduttava alku-bauhausilaisessa hengessä, yhteisissä saleissa, studioissa ja huoneissa, joissa saa olla vuorokauden ja vuoden ympäri. Juuri nii, kuin enää vain yliopistotasoisissa arkkitehtikouluissa: jokaisella on oma työpiste, kaverit ja arkkitehtonis-historiallinen konteksti tukenaan
  • Muotoilujohtaminen ei enää saa olla leikin asia muotoiluperustaisissa yhtiöissä (Nokia, Marimekko, talotehtaat, huonekaluteollisuus…). Muotoilujohtaminen on vietävä Design management-tasolta Design Leadership-tasolle, edestä ja esimerkillä johtamiseen
  • Muotoilukritiikin koulutukseen otettava 20-30 uuden koulun journalistia. Heille annetaan muodonantajan tiedot ja taidot vastaiseen työhön. Muotoilu on tässä laajimmassa merkityksessään sisältäen visioinnin, ideoinnin, konseptoinnin, prosessit, palvelut, tuotteet ja virtuaalisuuden taiteessa, arkkitehtuurissa ja kaikessa muotoilussa
  • Suomalaisen muotoilun globaali näkyvyys on saatava paremmaksi sisällöltään kuin Helsingin designpääkaupunkivuosi 2012 osoitti. Ensin pitää olla jotain näytettävää, sitten näyttää se
  • Ainuttakaan muotoilulähtöistä ja -keskeistä katastrofia ei enää saa sattua (Nokian muotoilijohtaja, Marimekon ongelmat). Tämä onnistuu ainoastaan muodonannon koulutuksen ja mestariopin kautta. On perustettava myös muotoilujournalismi
  • Muotoilu-, taide- ja arkkitehtuurikilpailujen nopea vähentäminen, sillä kilpailut ovat johtaneet laajaan keskinkertaisuuksien esiinmarssiin taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin keskiöön, virkoihin, professoreiksi ja taidehallintoon. Kilpailut edistävät sisällön, laadun ja taitojen epäsymmetriaa, eli mitä hölmöin teos voi voittaa. Kilpailut aiheuttavat muotoilukulttuurin vääristymää, sisäistä saastumista ja ”muotoilun ravintoketjun nepotisoitumisen
  • Jokaista muotoilijaa on tuettava pahimmassakin tilanteessa. Nykyisten muotoilijakohujen takana ovat heikko muotoilukoulutus, mestarikritiikin puute, kilpailuinstituutiot ja vahingollinen kilpailuideologia, voittajan glamour, winner takes it all -asenne, sankariuden glooria, muotoilun ulkoisten henkilöiden asettamat vaatimukset, pinnallisuuden voittokulku (kuten grafiikan pinnallisuus ja sen tekemisen helppous), muotoilukepeys eli helppojen kikkakeksintöjen voittokulku, pelien kanssa pelleily, pääsykokeiden korostama juniorien harhainen itsetunto ja muotoilijapiireihin pesiytynyt paistattelukulttuuri ja nepotismi.  Yleensä traagisen virheen tehnyt yksittäinen henkilö on kiltteyttään ajautunut ansaan, jonka muotoilun sisäinen kulttuuri on virittänyt
  • Turhien asioiden muotoilun lopettaminen. Helsinki Design Week Design Market osoitti muotoilu- ja käsityökrääsän voittokulun. Ainoastaan Lumi-laukut ja Eero Aarnio osoittivat korkeata laatua ja muotoilutaitoa, muuten Design Market oli vappuhuiskujen ja markkinapallojen tasoista muotoilua.

Tilanne ma 30.9.2013: kenenkään ei ole hyvä olla

Marimekon taiteilijatoimet ovat aiheuttaneet pahan olon kaikille. Kenenkään ei ole hyvä olla. Kuin kuittauksena pahalle ololle saatiin ilmoitus, että Marimekko katkaisee yhteistyön Kristiina Isolan kanssa.

Suomen johtava muotoiluyritys olisi voinut tehdä enemmän jo aiemmin, ja löytää positiivinen ratkaisu jossa yhdistyvät anteeksianto ja uudelleenrakennus. Taas mentiin esimiesjohtaminen edellä, ei Leadership edellä.

Me suomalaiset emme voi olla ylpeitä viimeaikaisista muotoilukulttuurimme katastrofeista kuten Nokian muotoilujohtajuus, Marimekon muotoilujohtajuus, muotoilukeskustelun piiloleikki, alan journalistien täysi kykenemättömyys, yliopisto- ja AMK-tasoisen muotoiluyhteisön osallistumattomuus analyyttiseen ja perustelevaan keskusteluun, ja täysin väärin kohdistuneet erottamiset. Paljoa iloa eivät ole tuottaneet edes Helsingin muotoilupääkaupunkivuosi 2012 eikä Helsinki Design Market krääsäkokoelmineen. Marimekkoon jäi kaksi vastuullista muotoilujohtajaa ilman vastuun häivää, takautuvasti ja  tästedes. Muutenkaan yhtiössä ei ole ymmärretty muotoilun ja taiteen vakavuutta, vaan vastuu ulkoistetaan taiteilijoille, tiedotusvälineille ja sosiaaliselle medialle.

On hyvin todennäköistä, että menemme nykyisillä asetuksilla muotoilukulttuurissa useita vuosia. Vahvistimme hylkäämisen tilanteessa, jossa juuri muotoilukulttuurimme on epäonnistunut. Lupauksen mukaan Aalto-yliopiston professorit keskustelevat asiasta lähikuukausina. Asetuksissa on ajallinen mittakaavavirhe.

Kuka hyötyy ja kärsii muotoilun sekavasta tilasta?

Aina kun jonkin toimialan tila on sekava, kuten esimerkiksi päivänpolitiikan, taiteen, muotoilun ja rakennusalan, hyötyjien ja häviäjien joukot erottautuvat. Yleistä hyötyjistä ja häviäjistä:

  • keskinkertaisuudet hyötyvät, sillä sekavuus ja sen ylläpitäminen on kannattavaa taloudellisesti ja valta-asemien saavuttamiseksi
  • toimialan kehittäminen edellyttää älyä ja viisautta, jotka auttavat johtamaan alaa ja tekemään se paremmaksi. Keskinkertaisuus hyötyy, jos hän pystyy typertämään toimialan älystä ja viisaudesta
  • älyllinen keskustelu, älyllinen käsitteistö ja älykkäät kokonaisratkaisut ovat vaarallisia niille, jotka eivät edellisten kehittämiseen pysty. Sekaannus hyödyttää keskinkertaisuutta, joten hän ponnistelee monialaisella hölmöydellä älyllisyyttä vastaan, ja voittaa
  • aktiivisuus, etenkin pro-aktiviisuus on vaarallista keskinkertaisuuksille. Heidän on helppo ampua yksitellen alas liian innokkaat ja voittaa
  • keskinkertaisuudet liittoutuvat älyä, viisautta ja taitoa vastaan. Keskinkertaisuudet voitavat, sillä viisas väistyy
  • kokonaisuuksien ymmärrys ja toteutus vaativat visiota, tietoa, taitoa, ymmärrystä ja organisointitaitoa. Ne tuovat laajaa ja pysyvää johtajuutta. Mitä enemmän keskinkertaisuudet voivat toiminnallaan sotkea edellisiä, sitä enemmän he voittavat pysyvästi
  • hyötyjiä ovat ne, joilla on vakaa asema hallinnollisessa ravintoketjussa. Kun on saavuttanut opiskelupaikan pääsykoekoneiston läpi, voi paistatella TaiKin glamourissa. Kun on saanut nimityksen professoriksi, Vice Presidentiksi tai hallintovirkaan, suurin työ tuli tehtyä. Ovi kiinni ja alamais-toimet päälle
  • sinisilmäiset opiskelijat häviävät seuraavalla kaavalla: 1) mennään innostuneena opiskelemaan, 2) luotetaan opettajiin ja professoreihin, 3) työskennellään uutterasti, aikaa kuluu, 4) kunnes ymmärretään oma onneton taitotaso, 5) huomataan olevan helpompaa vain valmistua ja poistua koulusta, 6) ja vaieta iäksi sattuneesta monivuotisesta onnettomuudesta
  • kansantalous häviää, sillä keskinkertaisuuksien (yllä) vaikutusta ei ole sisällytetty yhteiskunnan kustannuksiin ja tappioihin
  • veronmaksajat häviävät, sillä kansantaloudessa ei ole muuta rahaa kuin veronmaksajien rahaa
  • asiakkaat häviävät, koska he saavat B-luokan tuotteita, ja nekin tulevat ulkomailta.

Yläpuolinen lista paljastaa kummallisuuksia yhteiskuntajärjestyksestä: Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) ei täytä tehtäväänsä kunnolla, sillä sen menetelmänä on tarkastella ns. viimeistä riviä (Excel-taulukossa), eikä jäljittää ja analysoida valtion taloudenhoidon mekanismeja ja korjata niitä. Jos VTV määrittelisi yhdessä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ”yhteiskunnallisten mekanismien kitkan, epäjatkuvuuskohdat ja niistä hyötyjät”, voisimme siirtyä ennakoivaan toimintaan. VTV:llä pitäisi siis olla laaja joukko muoto-opin taitavia insinöörejä ja algoritmimatemaatikkoja, jotka näkisivät valtion taloudenhoidon läpi eri intressien mekanismit. Nykyisellä agendalla VTV ei kykene hoitamaan tehtäväänsä kuin muodollisen vaatimattomasti. ”Follow the Interest” (Risku 2013) paljastaa kitkat ja osoittaa valtion varojen tuhlauksen.

Lista paljastaa yhden armottoman ja traagisen indeksin, joka läpäisee koko akateemisen koulutuksen ja yliopistollisen tutkimuksen: nekin toteuttavat henkilöstössään, tutkimuslaadussaan, opiskelijavalinnassaan ja opetuksen tasossaan kellokäyrää. Suurin joukko on aina kellokäyrän keskiosassa, vieläpä sen alapainopisteen tungoksessa.

Miten muotoiluhäpeästä päästään pois?

Nokian ja Marimekon yhteydessä analysoimani muotoiluongelmat ovat seuraavat:

  • Muotoilujohtamisen rappio: Muotoilun ulkoisen ja muodonantoa taitamattoman muotoilujohtajan (Marko Ahtisaari) eksistenssi Nokiassa ja muotoilijayhteisössä. Tämä ylittää skandaalissa jopa Markus Visannin hölmöilyt savustaessaan Kaj Franckin Taideteollisesta korkeakoulusta. Suomalaisen muotoiluylpeyden eli Nokian muotoilun muuttuessa arkiajattelijan johdettavaksi typertyi suomalaisen muotoilun argumentointi, muotoiljayhteisöä häpäistiin aina kyvyttömyyden asteelle, pokkuroinnin ja myötähäpeän yhdistelmä valtasi sivistyneen muotoilukanssakäymisen, ja mikä pahinta: suomalaiselle muotoilujohtamiselle asetettiin uusi standardi
  • Marimekon epäillyt plagioinnit, jotka olivatkin taiteellisen teoksen syntyyn liittyvää, nostivat esiin koko muotoilijayhteisön takautuvan ja vallitsevan kyvyttömyyden määritellä muodonantoa, muodon syntyä, taiteellisen arvon luomista ja kehittymistä, käsitteiden ja argumenttien arkisen tason, taide- ja muotoilukoulutuksen maakuntasarjatason, ja Ornamon ja TaiK/Lappi -professorien piiloutumisen suojavallien taakse. Alla kaaviossa esimerkki taiteellisen synnyn muodoista:

Nokian muotoilujohtajan Marko Ahtisaaren vaikutusta olen analysoinut artikkelissa Nokian Lumia-puhelinten muoto-oppi. Hänen näkyvimmät tulokset on nähtävissä kahdessa alla olevassa kuvassa:

  12_Design-criticism-A-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-Ahtisaari-traditional-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture     12_Design-criticism-B-leadership-Nokia-Lumia-Finnish-liqorice-girl-Yellow-plastic-duck-idiotic-forms-colors-formgiving-morphology-Juhani-Risku-arctic-architecture

Kuva “Suomalaiset ja universaalit ulottuvuudet Nokia Lumia -puhelimien muodoissa ja väreissä”. Nokia Lumian differoiva muoto on omaleimaisimmillaan Lumia 920:n takapuolessa. Lakritsitytön huulten sisäinen suuaukko on täsmälleen samanmuotoinen ja -suhteinen kuin puhelimen takaosan ns. suppositorio-muoto. Nokia Lumian selkeä väritys on puolestaan universaalia ja luontolähtöistä. Värit tulevat väripaletin pää- tai väliväreistä ja ovat ihmisille tutumpia muovileluista.

Yllä olevan listan toinen kohta, Marimekon epäillyt plagioinnit 1 ja 2, on mielenkiintoisempi pohdittava.

Mielestäni Marimekon suunnittelijat Moorhouse ja Louekari on jätätty heitteille muotoilijayhteisön ja muotoilukoulujen puolesta. Heitteille he joutuivat myös Marimekon muotoilujohtajien (Kemell-Kutvonen ja Karske) puolesta, kuten myös muotoilujournalistien kuin nykyjournalistisen teilauskulttuurinkin puolesta.

Marimekon nuoret suunnittelijat ovat ahkerassa intohimossaan ja tuotteliaisuudessaan olleet liiankin monipuolisia. Taideopintoihin kuuluu jäljittely, analysointi ja historiallisten teosten kompositioiden opiskelu. Jos niistä ajautuu jotain teoksiin, se on aivan luonnollista ja sallittua. Samoin inspiraatio on normaalia. Hitaassa läpipiirtämisessä sen sijaan on liiaksi aikaa pohtia teoksen alkuperää, vaikka Laitinen-Laihon ja Suppasen mielestä taideteoksen synty ei merkitse mitään, vain tarkka yhdennäköisyys.

Näitä nuoria suunnitteljoita ei saa syyttää liiasta innokkuudesta ja sen tuottamasta virheestä, etenkin kun innokkuus on ollut harvinaista viime aikoina. Jo yksin Suppasen opeilla ja Laitinen-Laihon tieteellisellä viileydellä teoksia on saanut lainata. Pieni laina on alan tapa ja he ovat saaneet siihen tottumusta ja hyväksyntää laajemminkin Taideteollisessa korkeakoulussa. Itse olen puuttunut taitelijan ja muotoilijan pyhimpään, siihen salattuun ja intiimiin teoksen syntyhetkeen. Vaikka taideteoksen syntyhetkeä ei taiteen katsoja ja kuluttaja koskaan ymmärtäisi, taiteilijalle se on ratkaiseva hetki. Oikeastaan on outoa, että inspiraatiota, taideteoksen synnyttämistä ja  työstämistä ei ole osattu erottaa toisistaan. Inspiraatio ei ole teoksen tekemistä, esimerkkinä vaikkapa puusepän tekemä uniikki tuoli. Inspiraatio tuli jostain ja puusepälle se on vain kipinä aloittaa.

Nyt eteenpäin koko muotoiluyhteisö!

Tästä on lähdettävä eteenpäin uusin ajatuksin ja ketään hylkäämättä. Marimekon nuoret suunnittelijat ovat koko muotoilualan drop-out -henkilöitä. He ovat muotoilualan kehittymättömyyden ja kyvyttömyyden uhreja, joita on Suomessa vielä muutama tuhat lisää. Muotoiluala Taideteollinen korkeakoulu, Ornamo, taide- ja muotoiluinstituutiot ja -museot keihäänkärkinä ovat hylänneet taiteilijat ja muotoilijat jo vuosia sitten. Ensin savustetaan Kaj Franck ulos, sitten kutsutaan Ahtisaari sisään, seuraavaksi finanssiopeilla johdetaan muotoilu-Marimekkoa. Kaiken päälle journalismi vihmoo kärpäslätkillään taitelijoita liistaksi TV-ruutujen sisäpintaan. Ja kansa nauraa ja taivastelee.

Teen kaikkeni, jotta nämä Marimekon nuoret muotoilijat ovat seuraavat suunnannäyttäjät ja muotoilualan uudistajat. He ovat drop-outteja ja siis parhaassa mahdollisessa seurassa: Kaj Franck, Reima Pietilä ja vaikkapa Steve Jobs. Drop-outteja kuka mistäkin syystä, mutta kaikki yhtä suurin tuntein.

Nämä muotoilijat ovat pian rohkeimmat ja ylväimmät muotoilijat, jotka meillä on Suomessa. He ovat käyneet läpi pahimman ja henkilökohtaisimman, vieläpä julkisesti. Mielestäni nämä kaksi nuorta muotoilijaa on otettava mukaan kaikkeen tärkeimpään, mihin ryhdymme suomalaisen muotoilun kohottamiseksi heitteillejätön ja paistattelun kulttuurista kohti muoto-opin, muodonannon, taiteellisen synnyn ja kritiikin aloilla. Mielestäni Moorhouse ja Louekari ovat ainoat suomalaiset nyt esilletulleet taiteilijat, jotka voivat tehdä muutoksen. Muotoilijayhteisö on edellen vastuussa jatkotoimista, eli muotoilun perusteiden ja laadun uudistamisessa.

Ehdotus

Ehdotan kokonaan uuden muotoilujohtamisen, muoto-opin ja muotoilun kritiikin opetuksen aloittamisen Aalto-yliopistossa.

Kaikki ratkeaa syyskuussa. Vielä on yksi päivä aikaa tämän vuoden syyskuuta ryhtyä toimiin.

29.9. 2013,  Juhani Risku, Högfors

P.S. Artikkelini Muotoilujohtajuus, Marimekko ja yhteinen häpeä on saanut kolmessa ja puolessa päivässä 1.10.2013 klo 15.00 mennessä 54336 lukukertaa. Palautetta olen saanut paljonkin, mutta varsin vähän analyyttistä ja muodonantoon pureutuvaa. Kopiointi, johon en ole missään artikkelissani keskittynyt, on sen sijaan keskeistä.

JR

.

Mainokset
Kategoria(t): Ahtisaari Effect, Journalismi, Kritiikin idea, Marimekko, Muotoilujohtajuus, Muotoilukoulutus, Muotoilukritiikki, Taideteollinen korkeakoulu, TaiK, UIAH. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.