Biografiat

.

Walter Isaacson: Leonardo da Vinci, suom. Tero Valkonen, Bazar 2019, 592 s.

Leonardo da Vinci, kirja nuorelle ammattia varten

Ylioppilaan ensimmäinen kirja vapauteen

Ihmisihanne

Ihmisihanteita voi olla eri perustein ja rajatuin ominaisuuksin lukuisia, mutta kun kootaan yhteen ihmisen ihanteiden, työn ja tekemisen kokonaisuus, on Leonardo da Vinci ylivoimainen. Puutteineenkin hän on yli minkään modernin ihmisen elämää ja etenkin suorituksia mittaavalla asteikolla. Monet ovat päässeet lähelle Leonardoa, mutta kapeammilla alueilla,  suurempien puutteiden ja jopa vahingollisten piirteidenkin kautta.

Steve Jobs on selvästi nykyihminen, joka saavutti bisnes-ihmisen ihanteen luomalla Applen ja sen ylivoimaiset tuotteet soveltamalla aikakaudelleen uusia teknisiä ratkaisuja loisteliaasti toteutettuna. Jobsin Apple löysi Xerox Parcista tietokoneen näytön ikkunoinnin, hiiren ja lasertulostimen, maksoi niistä lähes arvottomilla Apple-osakkeilla, ja teki Applesta vertaansa vailla olevan tietokoneen. Todelliset kirjasimet eli fontit olivat mahdollisia Jobsin käymän kalligrafiakurssin vuoksi, ja voimakkaan tahdon tehdä elegantti paperinkaltainen näyttö. Siihen kuului tietysti lasertulostimen kyky tuottaa WYSIWYG-tulosteita, eli sait paperille sen minkä näytöllä näit. Myöhemmin toinen ihminen, Leonardoon ja Jobsiin verrattuna lähinnä haaska, Bill Gates, varasti yhtiöineen sen, minkä Jobs ja Apple olivat luoneet. Windows syntyi petoksesta, ja sillä täytyy olla paha karma.

Yksi monipuolisimmista aikalaisistamme Suomessa on Vesa-Matti Loiri. Hän on tyypillinen leonardolainen monilahjakkuus ja -ahkeruus: urheilu, biljardi, jääkiekko, musiikki, huilunsoitto, laulu, draama, teatteri, näytteleminen, kaatuminen, viihde, komedia… Yksi ihmisihanneammatti on teatteriohjaaja, sillä hänellä on lähes välttämättä näyttelijän taidot, mutta erityisesti sivistystä, lukeneisuutta, ponnekkuutta, aloitteellisuutta, ihmistuntemusta, johtajuutta ja luovuutta.

Jos Leonardo oli jollain tavalla vailla täydellisyyttä tekemisissään, hän ei toiminut musiikissa* ja teatterissa*, mutta eihän Loirikaan toimi arkkitehtuurissa*. Loiri on myös täyteläisempi ihmissuhteissaan kuin Leonardo, mutta kummallakin on tasavertainen asema ihmisyydessä.

Tässä kirja-arviossa keskitytään nuoren ihmisen mahdollisuuteen tulla leonardolaiseksi, eli monitaitoiseksi, kriittiseksi ajattelijaksi ja tekijäksi. Valmistuvat ylioppilaat ovat erityisasemassa, ensinnäkin päästäkseen opiskelemaan, ja toisaalta tekemään omasta opiskelustaan ammatillisesti mielekkään. Tällöin jokainen lopulta tekee oman yliopistonsa, sitä eivät tee opetusohjelma, luennot tai professorit. Ne 3 200 tuntia istumista luennoilla tulee osoittautumaan hyvin hatariksi ja ohuiksi, joten leonardolaisen täytyy tehdä tuhat muuta asiaa kehittyäkseen ammatissaan. Jos nyt sivistysyliopistosta sellaista edes saa.

Lapsuus

Leonardon tavoin, erittäin paljon ellei kaikki on nuoren kannalta ratkaistu jo ennen syntymää, ja myöhemmin lapsuudessa. Leonardo oli onnekas au-lapsi, siis avioliiton ulkopuolinen. Normaalissa keskiluokkaisessa perheessä hänen tulevaisuutensa olisi ollut normaali keskiluokkainen notaari, jollaisia mm. konservatiiviset perheet ja yltäkylläinen omistava yläluokka kasvattaa. Niin, ja kuningasperheet. Kukaan ei ole koskaan kuullut nerokkaasta taiteilijasta tai insinööristä, jonka sukunimessä on von, af tai de la. Samoin, jos perheessä ollaan puoluepoliittisesti aktiivisia, yksikään lapsi ei tule olemaan avuksi taiteelle tai tieteelle. Emme myöskään ole kuulleet arkkitehtien lapsista, jotka olisivat luoneet uutta arkkitehtuuria, eivätkä taiteilijoiden lapset ole kuin pilalle menneitä arrogantteja herraskakaroita.

Ellei, siis ellei tällainen onnettomuusperheen lapsi irtisanoudu jyrkästi perheen kammottavasta ja taidetta tappavasta sisäisestä kulttuurista. Leonardon, kuten ei Steve Jobsinkaan, tarvinnut olla yhteydessä synnyttäjiinsä, vaan olla vapaa perheen kahleista jo heti syntymänsä jälkeen. Onneksi Leonardo syntyi nuorista sukusoluista: äiti Caterina oli 16-vuotias, ja isä Piero 26-vuotias. Nykyisin lapset syntyvät ”vanhoina”, usein 30-40 -vuotiaista sukusolusta. Työväenluokka sentään tekee lapsia nuorempina, ja joitain teiniäitejäkin on, joten tuoreita ihmisiä tulee aina pieni määrä, heitä ehkä riittää jopa luovuuden ja rohkeuden edellyttämille aloille. Leonardo toteaakin, että lapsesta tulee älykäs, nokkela, eloisa ja rakastettava, kun on syntynyt suuren rakkauden ja halun yhdynnästä (s. 32). Paavi Pius II totesikin, että ”… rakastajattarien pojat ovat olleet paljon onnekkaampia kuin vaimojen.” Kunpa juuri nämä lapset saisivat varttua leikkivinä ja keskellä runsasta tekemistä, turvallisten isovanhempien luona!

Leonardo, tämä turvallisessa ympäristössä kehittyvä äpärä (s. 33), sai olla sekä osa perhettä, mutta myös riittävän irrallaan siitä. Piti olla rohkeampi ja kekseliäämpi. Kuvitellaan vain jotain prinssiä tai prinsessaa, aatelis-, teollisuusjohtaja- tai ylemmän tai tavallisen keskiluokan lasta: koko elämä on ennalta määrättyä, henkisesti pidättyväistä, sääntöjen täyttämää ja tuskaisan tylsää, vain arka ja puhditon biletys katkaisee penkkareissa kuoleman polun. Penkkareista eteenpäin se on sitä pakkoavioliittojen kautta hautaan. Eräänlaista latinakoulua koko elämä.

Opiskelu

Leonardo opiskeli matematiikkaa helmitaulukoulussa. Se oli matematiikan ja kirjanpidon alkeita opettava koulu, joka pystyi lähinnä innostamaan fiksummat itseopiskeluun. Leonardo oli itse kiinnostunut luonnosta ja ilmiöistä, hän teki kokeita, piirsi ja kirjoitti niistä itselleen muistiinpanoja. Leonardo siis teki itselleen koulun, samoin kuin opiskelija tekee itselleen oman yliopiston viideksi vuodeksi.

Leonardo piirteli ja veisti jatkuvasti, vähän kuin Vaahteramäen Eemeli, kun joutui pahanteosta verstaskoppiin. Mutta siinä missä Eemeli veisti ja hinkkasi 369 turpeaa puu-ukkoa, Leonardo veisteli mielikuvituksellisia pienesineitä. Eemelistä tulikin kunnanvaltuuston puheenjohtaja, mutta Leonardo suunnitteli helikopterin. Vuonna 1483, 31-vuotiaana. Hyvä kysymys nuortemme vanhemmille on, että mitä merkittävää teit 31-vuotiaana?

Mitä monipuolisemmassa koulutusilmapiirissä ja -tarjonnassa nuori saa kehittyä, sitä firenzemäisemmät olosuhteet hän saa. Nykyiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut kannustavat valmistumaan nopeasti, mikä tarkoittaa ohutta ja kevyttä osaamista kapeilla alueilla. Mukavuudenhaluinen ja laiska opiskelija optimoi suorituksensa juuri ja juuri välttäväksi. Tätä ei Leonardo ei tehnyt. Hän valloitti alan toisensa jälkeen yksikertaisesti avaamalla ilmiö, luonnostelemalla sen rakenteen muistikirjaan, ja tekemällä merkintöjä. Viimeksi mainittu menetelmä vastaa thinking-out-loud -prosessia, jossa tutkimalla jotain asiaa kerrotaan sanallisesti se, mitä juuri tehdään. Leonardo ei höpöttänyt itsekseen, vaan rakenteisti asian piirtämällä ja kirjoitti kaiken ylös. Tätä tarkoitetaan käsitteellä note-making, joka eroaa suoraan kopioivasta tai nauhoitetusta note-takingistä. Kaikilla 3 200 tunnin luennoilla maisteriopiskelijan kannattaa tehdä muistiinpanoja note-making-tekniikalla. Mainittakoon erikoinen ryhmä ihmisiä, jotka eivät ole kehittäneet itseään kielitaidossa, kirjallisuudessa tai filosofiassa: rekkakuskit. 40 vuotta rekkaa ajanut kuski on istunut tomppelina 100 000 tuntia (sata tuhatta tuntia) p*rseellään rekan etupenkillä, vieläpä 2,5 metriä maapallon pinnan yläpuolella. Hän olisi voinut luoda yli 500 uutta kirjallista teosta, opiskella natiiviksi 30 eri kielessä eri kieliryhmistä, ja väitellä Aristoteleen kanssa. Valitettavasti suomalainen korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelija on laiska, muttei aivan niin laiska, kuin rekkakuskit. Suomen yliopistot eivät ole tuottaneet mitään ihmeellistä oikeastaan koskaan.

Matkusta ulkomaille opiskelemaan

Jätä perheesi ja ystäväsi ja mene vuorten ja laaksojen ylitse maaseudulle”. Jos oli Leonardo ensin asunut pienessä Vincin kylässä lapsuuden, muutto Firenzeen tapahtui 12-vuotiaana. Hänen turvalliset isoisä ja äitipuoli kuolivat juuri tuota ennen. Jokaisen nuoren pitäisi ilman surullisia syitäkin, mieluummin ilosta ja innokkuudesta, muuttaa pois kotipiiristä kauas kaupunkeihin, maakuntiin ja ulkomaille kokemusta ja koulutusta hakemaan. Ensimmäinen oikea aika muuttaa pois kotoa on, kun siirtyy yläasteelle. Toinen on, kun menee lukioon tai ammattioppilaitoksiin. Kolmas vaihe vaihtaa maisemia on, kun hakeutuu yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Tässä onni suosii niitä, joiden kotipaikkakunnalla ei ole mitään, paitsi vielä onnekkaimmilla kotipaikoilla on vahingollista puoluepolitiikkaa ja uskontoa. Niistä pääsee ikuisesti eroon siten, ettei palaa koskaan kotiin. Leonardo kiersi akselilla Firenze, Milano ja Rooma. Miltä kuulostaa suomalaisen nuoren kiertue linjalla Nurmes-Oulu-Helsinki? Synkältä kuulostaa, kun se voisi olla Nurmes-Pariisi-New York-Lontoo-Ivalo.

Leonardon asuessa Firenze oli eurooppalainen kaupan, taiteen, käsityön ja finanssitoiminnan keskus. Hä siis muutti maalta Euroopan merkittävään talouden ja kulttuurin kehtoon. Jos nyt Nurmeksesta pitäisi muuttaa vastaavaan paikkaan, olisi se Shangai-Dubai-Berliini-Lontoo-San Francisco -niminen kaupunki. Näin ajatellen kukaan ei voi enää saavuttaa suhteessa yhtä paikkakuntaa, jossa olisi merkittävintä inhimillistä toimintaa. On siis matkustettava ammatillisen kehittymisen vuoksi, ja toimittava muissa kulttuureissa ammattia harjoittaen. Turismi ja vierailut eivät enää riitä.

Leonardon aikalainen, Benedetto Dei, luetteli vuonna 1472 täydellisen kaupungin seitsemän perusasiaa:

  1. Vapaus, nauttiminen täydestä vapaudesta
  2.  Asukkaat, paljon ja rikkaita ja tyylikkäitä
  3. Joki, puhdas vesi, myllyjä ja verstaita
  4. Linnoja, pienempiä kaupunkeja, maita ja ihmisiä
  5. Yliopisto
  6. Mestarit, kaikkien taiteenlajien mestareita
  7. Pankkeja ja liikemiehiä.

Firenze oli kaupunkivaltio, joka ei ollut kuninkaallisten vallassa. Se oli kauppiaiden ja kiltojen johtama avoin kaupunki, jossa kirjallisuus, taiteet ja vapaamielisyys takasi hyvän vastaanoton ja aseman luoville ihmisille. Valtaa piti Medicien vauras suku, joka oli kuin oman aikansa Rotschild-perhe. Firenzeä vastaavana sijoittamisen keskuksena oli jokin aika sitten Kalifornian Silicon Valley, joka on nyt muuttunut kalliiksi ja pyrkyrimäiseksi paikaksi. Berliinillä on ollut avoimen kaupungin maine, mutta sekin on muuttunut. Kristiania ollee vapaamielinen, mutta nuutunut. Suuren rahankaupungeissa on kova kilpailu päästä mesenaattien suosioon, eikä startup-investorit kovin helposti avaa nyörejään. Siinä missä Medicit tukivat Michelangeloa ja Botticellia, nykyajan raha ei koskaan enää löydä vastaavia mestareita.

Leonardoa vastaavaa teknologis-tieteellis-taiteellista osajaa ei voi enää kuvitellakaan, sillä jokainen näistä toimialoista on erikoistunut huippuunsa. Jos joku taitaa kohtuullisesti kaikkia näitä kolmea alaa, Leonardoa vastaavat teot olisivat nykyaikana suunnilleen teknologiassa uusien tietojärjestelmien, yhteiskunnallisten palveluiden, prosessien, laitteiden ja kaupunkien konseptointia. Tieteellisesti se olisi edellisten asioiden tutkimista ja kehittämistä. Taiteellisesti vastaavat asia muotoiltaisiin ja protypoitaisiin saman tekijän johtamana. Tälle pitäisi sitten vielä saada rahoitus rahakkailta tahoilta, jota eivät ymmärrä kehitettyjä ratkaisuja.

Läpimurto

Läpimurron edellytykset. Ainoa tapa menestyä on tehdä kolme läpimurtoa: 1) päästä opiskelemaan jotain järkevää, josta saa ammatin, ja laatia ensimmäiset kymmenen tuote-, palvelu- ja menetelmäinnovaatiota ja ainakin viisi taide/tiede -avausta, 2) opiskella ulkomailla 2-5 vuotta ja laajentaa tietojaan ja taitojaan, edellä mainituissa aiheissa, ja 3) palata osa-aikaisesti kotimaahan yritykseen ja/tai yliopistoon johtamaan edestä ja esimerkillä hankkimillaan toimialoilla. Läpimurto edellyttää, että ei edes ajatuksillaan kosketa puoluepolitiikkaa, ei lähde uskontoihin, joissa tehdään uhreja, eikä lähde yhdenkään keskinkertaisuuden matkaan, edes rakkaudesta.

Opettele muotoilemaan, eikä kuvataide sinua tule auttamaan

Kaikessa mitä teet, tarvitaan muotoilua. Vaikka kuvaamataidon opettajat ovatkin tuhonneet koko ajatuksen taiteesta, muotoilusta ja muodonannosta, opiskelijan ei kannata luovuttaa. Koulussa opitaan kolme asiaa, kirjoittamaan, lukemaan ja piirtämään. Jostain syystä meille jää voimaan vain kaksi taitoa, lukeminen ja kirjoittaminen. Miksi piirtäminen unohdetaan? Miksei lukemista unohdeta tai tietoisesti lopeteta, tai kirjoittamista?

Kuvaamataidossa on painotettu näköispiirtämistä, itseilmaisua ja pinnallista suhtautumista siihen, miltä jokin näyttää. Tähän vaikuttaa kuvaamisen idean ylläpitäminen käsitteen kuvataide kautta. Kuvaamataidon sijaan nykyisin käytettävä kuvataiteen opetus ei auta kuvan harhan ideassa. Opetuksen ytimessä ovat edelleen kuvaamisen, itseilmaisun, kuvallisen ilmaisun ja pinnan korostus.

Kuvataiteen, entisen kuvaamataidon, suurimpina onnettomuuksina on liittää muotoilu ja arkkitehtuuri kuvataiteisiin. Myös käsiteen estetiikka mystisyys ja harhaisuus tekevät koulun kuvataiteesta entistä epäluotettavampaa ja luotaan työntävää. Näillä kuvallisuuden negatiivisilla sisällöillä koulun kuvataide on jäänyt eräänlaisten pissisten asiaksi. Samalla kun opettajalla ei ole taiteilijuutta, rohkeutta ja kykyä pitää kuvataidetunnit kiinnostavina, saamme taiteen ja muotoilun aloille vääriä henkilöitä. Katsokaa vaikka ulos tai gallerioiden ja museoiden kokoelmia. Tuemme siis koulun huonosti organisoidulla muotoilun ja maailmanrakenteiden ymmärryksen oppiaineessa vain kapeasti taidetta ymmärtäviä lapsia, jotka vähitellen alistuvat taiteen kuva-ulottuvuuteen ja pyrkivät joko kuvisopettajiksi tai taidealalle. Siksi Suomen taide on niin heikkoa kaikilla aloilla. Tähän kun lisätään taidehistorioitsijoiden valta ja museolehtorien taiteen synnyn ymmärtämättömyys, olemme taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin hyvin ansaitussa huonossa tilassa.

Leonardo ei ollut taiteen, insinöörisuunnittelun tai tieteen pissis. Miksi? Siksi, että hän oli ensin insinööri, ja samalla taiteilija ja tutkija. Leonardo avasi suunnilleen kaiken piirroksiksi, rakenteiksi ja tekstiksi, mitä ihminen voi havainnoida. Tämä on mahdollista edelleenkin, mutta opiskelijat ovat jo syntyjään laiskoja, mutta koulu ja yhteiskunta, lopuksi yliopisto, laiskistaa ihmisen lopullisesti. Suuri osa nykyisistä ammateista sisältää sitä mitä tuotantotalous opettaa. Siksi alan insinööriopintojen pitäisi kuulua kaikkien yliopistojen kurssivalikoimaan.

Muotoilu, eli muodonanto ja toimivien esineiden, laitteiden, palveluiden ja ratkaisujen muotoilu ja prototypointi on se, minkä kuvaamataito on unohtanut. Vaikka taide, osittain kuvataidekin, on menetelmineen muodonannon perustana, ei taiteilijasta yksinään voi tulla Leonardon kaltaista. Taiteilija, siis kuvataiteilija, on lopulta hyvin yksipuolinen ja rajoittunut tuotannossaan. Kuvanveistäjä voisi kohota taiteellaan mobile-tyyppisten, vapaiden ja hyödyllisten teosten kautta sitä insinöörimäisyyttä, mitä Leonardo käytti hyväkseen.

Bonus: Leonardo ei todennäköisesti suunnitellutkaan polkupyörää

Leonardo da Vincin nimiin on helppo laittaa kaikki se, mikä löytyy hänen muistiinpanoistaan. Ne ovat yhtenäisyydessään suoraa todistetta hänen tavastaan piirtää, kirjoittaa ja tutkia ilmiöitä rakenteellisesti ja idean tasolla.

Suuri ongelma piirrosten alkuperästä on syntynyt siitä, Leonardon muistiinpanot ovat olleet ajoittain kadoksissa ja niitä on restauroitu moneen otteeseen. Näin monet ihmiset ovat pitäneet muistiinpanoja hallussaan ja käsissään, ja ovat voineet muuttaa niitä ja lisätä niihin uusia aineksia. Polkupyörä on yksi tällainen.

Kuva 1: Leonardon muistiinpanot, sivut Codex 132 ja 133. Vasemmalla alhaalla esiintyvää polkupyöräluonnosta pidetään väärennöksenä. Nämä sivut kuuluvat vuonna 1974 Codex Atlanticus löydettyihin, kadonneisiin Leonardon muistiinpanoihin. Epäillään, että aikana jona muistiinpanot olivat kadoksissa, joku ulkopuolinen on lisännyt yllä vasemmalla olevia piirroksia varsinaisten muistiinpanosivujen takapuolelle. Kuvassa oikealla varsinaiset muistiinpanot. Kun kuvan taittaa pystykeskilinjaa pitkin niin, että etupuoli ja takapuoli kohdistuvat paikalleen, huomaa paperin läpi menneen musteen heijastumia tyhjällä takapuolella. Tässä oli myös syy olla käyttämättä paperia molemmin puolin. Ajalle ja Leonardolle tyypillistä oli 1) käyttää paperiin tunkeutuvaa mustetta, mutta polkupyörä ja muut kuviot puolestaan on piirretty kuivalla musteella, joka ei mene paperin läpi. Polkupyöröpiirroksen yhteydessä 2) ei ole myöskään selittävää tekstiä, jota on aina Leonardon omien piirrosten yhteydessä. Vasemmalle kuivalla musteella piirretyt 3) kuvat ovat piirustusotteeltaan kömpelöitä Leonardon piirustustapaan verrattuna. Hän 4) ei myöskään käyttänyt luonnosmaisissa piirroksissa viivoitinta, jota puolestaan on käytetty. Leonardo ei yleensä piirtänyt paperille 5) eri suunnista eli paperia kiertäen. Polkupyörän ollessa monimutkainen mekaaninen systeemi, Leonardo olisi 6) samaan yhteyteen ratkaissut eri vaihtoehdoin kaikki detaljit. Kuvassa oleva polkupyörä ei toimi järkevästi. Lopulta väärennöspiirtäjä on ollut hätäinen ja huolimaton, sillä viimeisen piirroksen tai sotkun (kolmio-musta viiva-sotkupallo) tehtyään hän on kääntänyt takasivut yhteen niin, että 7) sotkun vielä kostea muste on kopioitunut toiselle takapuolelle. Tällaiseen huolimattomuuteen eivät taiteen mestarit sortuneet koskaan.

Kuva 2: Leonardon muistiinpanot, sivun Codex 133 kääntöpuoli. Ensin on piirretty polkupyörä Leonardoa jäljitellen vaaleammalla ja seepianruskealla sävyllä. Sitten aukeamaa on käännetty 90 astetta myötäpäivään, ja toiseksi piirretty oikeanpuoleinen penis vapaalla kädellä, ja vasen penis viivoitinta käyttäen, ja signeeraten sanalla Salai. Kolmanneksi on piirretty miesfiguuri, oikealla kädellä. Neljänneksi peniksiin on lisätty sorkat ja hännät, karkealla tekniikalla ja viivoitinta käyttäen. Häntien piirustustapa on sama kuin miesfiguurin hiuksissa. Viidenneksi on piirretty peniksen päälle ”kolmio-musta viiva-sotkupallo”. Kyseessä voi olla kolme eri piirtäjää: polkupyöräpiirtäjä, mies-penis-piirtäjä, ja sotkupiirtäjä.

Kuva 3: Sivujen Codex Atlanticus 132 ja 133 kääntöpuolen kuvat ovat ilmeisesti sekä Salain ja Leonardon homoseksualiteettia kuvaavia piirroksia. Andrea Salai oli kaunis ja kiharainen nuori mies, joka tuli Leonardon (38 v.) luokse kymmenvuotiaana. Kuvan oikean puolen penis on piirretty käsivaraisesti, jonka jälkeen vasen penis on piirretty osittain viivoitinta ja harppia käyttäen. Molempien alle on piirretty sorkat viivoitinta käyttäen, ja hännät oikealla kädellä ylhäältä kaarevasti alas kynää vieden. Lopuksi, ilmeisesti häpeästä, kiihottumisesta tai kiireestä oikeanpuoleinen penis on ”ruksattu” ja kirja käännetty nopeasti kiinni. Silloin vielä kostea ”kolmio-musta viiva-sotkupallo” kopioitui osittain viereiselle sivulle, kun saranana on arkkien pystytaite.

Lopuksi

Walter Isaacsonin kirja Leonardo da Vinci on verraton teos kaikille nuorille, ja varttuneillekin. Nuoret ymmärtävät nopeasti, että kaikkien ihmisten äly ja viisaus ovat samalla tasolla kuin Leonardon. Ainoita eroavaisuutta luovia tekijöitä ovat ahkeruus, sopiva ulkopuolisuus haitallisista järjestelmistä, rohkeus tuottaa nopeasti ideoita ja rakenteita, ja monipuolinen ja salliva ympäristö elää.

Nuoret lukijat voivat vielä tehdä elämälleen jotain, jotta heidän työnsä ei lopulta ajaudu kuvatun rekkakuskin 100 000 tunnin turhaan elämään. Varttuneet voivat merkitä omiin muistiinpanoihinsa kaikki laiskuutensa perusteet ja pelkuruuden hetkensä, he joilla voivat perustella elämänsä hukkaamisen. Samalla he voivat listata laiskuutensa ja pelkuruutensa tuloksena oleva petturuuden kaikki piirteet ja kohteet, joilta he eivät enää ehdi pyytää anteeksi.

Jos kirjoittaisi Matti Nykäsestä viestiä, mielen valtaisi sääli maailmaa, ihmistä ja olemassoloa kohtaan. Jos taas tulkkaisi poliitikon elämäkertaa viestiksi, mieleen tulisi varautua valheeseen, juonitteluun, petturuuteen ja niistä vastuun ottamiseen, eli paikalta pakenemiseen. Kun kirjoittaa Leonardo da Vincistä viestiä nuorille, jotka suunnittelevat tulevaisuuttaa, ankaruus täyttää mielen. Loistokirja ylioppilaalle!

  • Jyväskylässä, 26.5.2019………………..
  • ⭒ Juhani Risku……………………
  • ⭒ arkkitehti, akustikko, muotoilija
  • ⭒ tohtoriopiskelija, JYU…………….

————-

* Musiikki, teatteri ja arkkitehtuuri ovat Riskun taideteorian mukaisia itsenäisiä taiteita. Muut taiteet ovat osajoukkoja tai kavennettuja osia päätaiteista (maalaustaide = vain maalaus; sanataide = vain sanat; rakennustaide = vain rakennukset, ei asumus, kaupunki, eikä varsinkaan niiden ylin taso; muotitaide = vain muotia ja pintaa, ei ihmisen verhoamista ja vaatetuksen kontekstuaalista käyttöä).

Muita kirja-arvosteluja:

—————————– ⟳ —————————–

P.S. Itselläni (J. Risku) on muutamia mestareita, jotka ovat suoraan aikalaisina, ja osa välillisesti historiallisina henkilöinä, ohjanneet minua ammateissani usean vuosikymmenen kuluessa. Tässä lista:

J. Risku oppipoikana v. 1977-79: Mestarina Eino Wenäläinen, voimalaitosasentaja, Mannerheim-ristin ritari N:o 38:

• turpiiniasentaja, sähkövoimalaitosasentaja, työkaluvalmistus
• korkeapaine-, välipaine- ja matalapaineturpiinin huolto
• Parsons- ja Siemens -turpiinien huolto 200 MW, revisio, vuosihuolto
• raskasöljysäiliöiden 5 000 – 10000 m2 puhdistus ja huolto
• käsityökalut, puuntyöstökoneet, teroitus, huolto

J. Risku oppipoikana v. 1980-81: Mestarina Alpo Halme, akustikko, arkkitehti:

• huoneakustiikka, musiikkisalit, puhesalit, studiot
• rakennusakustiikka, meluntorjunta, rakennusfysiikka
• akustiset mittaukset, akustiset mallit 1:10, 1:20 (1:16)

Risku oppipoikana v. 1983-86: Mestarina Reima Pietilä, arkkitehti, professori, akateemikko:

• arkkitehtuuri, muoto-oppi, kritiikki, arkkitehtuurin teoria
• arkkitehtuurikirjoittaminen

Risku oppipoikana v. 1983-85: Mestarina

Matti K. Mäkinen, arkkitehti, professori, rakennushallituksen pääjohtaja:

arkkitehtuurin teoria, projektityöskentely
• hankesuunnittelu, kaupunginosasuunnittelu

Risku oppipoikana v. 2003-05: Mestareina Arto ja Terttu Orre, lasitaiteilijat:

tiffany- ja lyijylasiesineiden suunnittelu ja valmistus (Vivamon Kivikappeli)
• kantavat rakenteet, tekniikoiden yhdistäminen, asennus

Risku oppipoikana v. 1985-87: Mestarina Pirkko Pajunen, keraamikko:

• keraamikkatyö, savilajit, dreijaus, levytekniikat, makkaratekniikat
• saven valinta, laadut, käyttäytyminen
• saven polttoasteet, slippi (engobe), lasitus

Risku oppipoikana v. 1996-98: Mestariina Kari Virtanen, Rudi Merz, Markku Kosonen, puusepät, sisustusarkkitehti:

• puusepäntyö, puun rakenne, laadut, käsityö, koneistus
• puun kaato, sahaus, kuivaus, puulajien mekaaniset ominaisuudet, yhdistely, lujuus, kestävyys
• liitokset, liimaus, pintakäsittely
• puun taivutus, tyssäys, vesi- ja höyrytekniikat
• käsityökalut, puuntyöstökoneet, teroitus, huolto

Risku oppipoikana v. 1995-2000: Mestareina L. Wasenius, kivenhakkaaja, Eero Kotkas, insinööri, Kari Nikkanen, diplomi-insinööri:

• kivityö, suunnittelu, rakentaminen (Högforsin masuunimuseo, Vivamon Kivikappeli)
• kantavan graniittirakenteen kuivaladonta, täyttö ja kalkkimaalaus (myös maalarimestari Kalevi Järvinen)

Risku oppipoikana v. 2010-15: Mestarina Timo Sarkoja, hotellin omistaja, Lapinleuku, Ivalo:

• hotellityö, johtaminen, asiakashankinta, kirjanpito, Alko-raportit
• keittiötyö, apulaiskokki, tiskaus, ruuanhankinta, tuoreruuan käsittely (kala, poronliha, marjat, sienet, nokkoset)
• tilaisuuksien järjestäminen (joulu, uusivuosi, juhannus, ruska• retkiopastyö, moottorikelkka-, poro- ja huskysafarit
• Lapin matkailun erikoisosaaminen: sesonki ja sesongin ulkopuolinen ohjelma
Pasilan taidelaitokset, hanke ( Taideteollinen korkeakoulu, Suomen teatterikoulu, Suomen elokuva-arkisto) 1981.

Risku oppipoikana v. 1977-2019: Mestarina Claude Nicolas Ledoux, arkkitehti (1736-1806):

• arkkitehtuuri, arkkitehtoniset innovaatiot
• arkkitehtoninen muoto-oppi
• kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen

Risku oppipoikana v. 1984-2019: Ebenezer Howard, kaupunkisuunnittelija ja kaupunkiteoreetikko (1850-1928):

• kaupunkivisiot, ihannekaupunki, kaupunki-innovaatiot, puutarhakapunki (ei puistokaupunki)
• kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen, kaupunkiteoria
• kaupungin ja arkkitehtuurin yhdistäminen

Suosittelen nuorille hakeutumista ammattinsa osaavien mestarien pariin. Heidän yhetenä velvollisuutenaan on välittää korkaena ammattitaitonsa laadulliset ja eettiset tiedot, taidot ja asenteet seuraaville sukupolville. Mestari on usein ankara siitä syystä, että hän haluaa oppipojastaan ja -tytöstään itseään paremman. Tätä on mestarikritiikki.

– JRi..

…..

________________________Jobs__________________________

Steve Jobs on digiajan ikoni. Hän perusti yrityksen, jossa luovan mielikuvituksen ja insinööritaitojen yhdistelmänä syntyi ennennäkemätön menestystarina. Huimat ideat muuntuivat tuotteiksi, jotka mullistivat useita teollisuudenaloja tietokone- ja musiikkiteollisuudesta matkapuhelimiin ja digitaaliseen kustantamiseen. Jobsin innovaatiot vaikuttavat ihmisten elämään kaikkialla maailmassa.

Walter Isaacson, Steve Jobs, Otava 2011 (suom.)

Miten voikaan saada kylmiä väreitä ottamalla kirja käteen! Isaacsonin kirja on yksin esineenä samaa luokkaa kuin Applen tuotteet: selkeä, kirkas, toimiva, täyteläinen, kokonainen universumi.

Apple intohimon mahdollistajana. Minulla on monitasoinen ja pitkä historia Applen ja Steve Jobsin kanssa, mikä tekee lukukokemuksestani erityisen mahtavan. Tietokoneaikakauteni alkoi hankkimalla Macintosh LC 12″ -värinäytöllä ja piraatti-matematikkaprosessorilla. Ohjelmistoina olivat Aldus FreeHand 2.0, Aldus PageMaker vers. 3, Photoshop 1.0 ja Clariksen Mac-paketti. Kun sain ArchiCadin version 3.1 päivitettyä versioon 4.12 oli ATK-maailmani lähes valmis. Pienenä ripauksena täydellisyyttä oli Abvent-yhtiön Zoom, 3D-ohjelma spline-käyrineen, NURBS-pintoineen ja esi-GDL-objekteineen. Vuosina 1991-1993 pystyin Applen Macintoshilla ja siihen tehdyillä ohjelmistoilla tekemään suunnilleen saman kuin mitä tänään järeillä PC-laitteilla, suurilla nopeuksilla, käyttö- ja massamuisteilla. Macin LC:ssä oli 2 Mb keskusmuistia, 20 Mb kovalevytilaa, eikä 12″-värinäyttö edes näyttänyt koko työpöytätilaa.

Lukijan henkilökohtainen suhde Jobsiin. Isaacsonin kirja Steve Jobsista on tarina kaikesta siitä miten tuo yllä kuvattu oli mahdollista tavalliselle nuorelle arkkitehdille, jolla oli intohimo maailman muuttamiseen arkkitehtuurin ja hyvän ympäristön kautta. Jo kirjan ensimmäisiltä sivuilta ymmärrän Jobsia, koska omassa arjessani oli suunnilleen samoja piirteitä jekuista elektroniikkasarjoihin, täydellisyyden tavoittelusta omien laitteiden rakenteluun. Huomasin ainakin yhden kohtalonyhteyden Jobsiin moottoripyörän kautta: Steve ajoi mustalla vuoden 1966 BMW R60/2 -pyörällä noin vuonna 1982, itse hankin 13-vuotiaan unelman mukaisesti mustan, vuoden 1978, BMW R60/7:n vuonna 1994, saamallani kulttuuriapurahalla, enkä ole sen jälkeen (enkä ennen) muilla merkeillä ajanutkaan (tässä Bemarini CS-look). Oli meillä vielä toinenkin yhteinen piirre, samanlaisen Pilot-lyijytäytekynän käyttäminen. Steve oli todella tarkka kynän merkistä ja mallista, joten pidän häntä lähes arkkitehti-kisällinä. Kynän on oltava täsmälleen oikea, jotta luonnostelusta tulee merkittävää. Kumpaakaan yhteyttä, BMW-moottoripyörää ja Pilot-kynää, en tiedostanut aiemmin kuin elämäkerran ajoilta. Voin kuitenkin ymmärtää ne tuntemukset, jotka liittyvät täydellisiin työkaluihin, joiden laatutietoisuuden jaoimme Steven kanssa. Jopa kirjan loppupuolen kuvaus iPhonesta on järisyttävästi mielessäni sekunnilleen, sillä työskentelin puhelimen julkistamispäivänä Forum Nokiassa Tampereen Hatanpäällä, ja kirjoitin iPhonesta oikopäätä ankaran sisäisen blogin siitä mitä Nokian pitäisi tehdä. Nimenomaan, mitä Nokian pitäisi tehdä heti, eikä vuosien päästä. Olen varma siitä, että Nokian sisäisen blogin kirjoitukseni aiheuttivat erottamiseni Forum Nokiasta ja myöhemmin koko Nokiasta. Nyt viisi vuotta myöhemmin todistaessani Nokian sisäistä itsetuhoa ja pitäessä Jobs-kirjaa kädessäni, voin rauhassa todeta olleeni oikeassa Nokia-suunnitelmineni ja julkistuksineni, joista pidin kiinni ehkä samalla varmuudella kuin miten Jobs piti kiinni Applen tuotekehityksestä. Kirja on minulle yhtä aikaa sekä varmistus että tunnustus visionäärisyyden voimasta.

Steve Jobs -kirjan rakenne on Walter Isaacson luomana erittäin dokumentaarinen: Sisällys ja henkilögalleria ovat jo sellaisenaan luettavia ja kiehtovia, sillä sisällyksessä on Applen ja Jobsin pikahistoria, ja henkilögalleria listaa Jobsin kannalta merkitykselliset ihmiset tiiviin kuvauksen muodossa. Luen sisällystä kuin kryptistä kaavaa. Nyt kaava on: valittu–Zen–Xerox–matka–NeXT–Pixar–muotoilun–nerojen–ystävät–taivas. Monta x:ää ja muotoilun, nerojen ja ystävien taivas. Ne yhdistävät ihmisen, intohimon ja muotoilun nykyäänkin. Henkilögalleria puolestaan antaa pikakatsauksen merkityksellisiin henkilöihin Jobsin tarinassa. Minua kiinnostavat Applen erityisluonteen vahvistajat, Applen rajatilojen ratkaisijat ja Jobsin ystävät. Niitä ei varmaankaan ollut monta. Bill Atkinson oli kehittämässä Applen grafiikkaa, joka oli vuosia edellä muita ATK-alan ratkaisuja. QuickDraw, HyperCard ja MacPaint olivat esikuvia myöhemmälle multimedialle, kotisivuajattelulle, tiedon linkittämiselle ja piirto-ohjelmille. Gil Amelio toi Jobsin takaisin vuonna 1997 ja varmistaen samalla Applelle ohjelmistojärjestelmän Jobsin NeXTillä. Amelio kuitenkin erotettiin oikopäätä, mikä todistaa Jobsin paluun ankaruutta puhdistaa hyviäkin asioita toteuttanut keskinkertaisuus pois Applelta. Yhden henkilökohtaisen ystävänkin löysin, Larry Ellisonin. Oraclen pääjohtajana ja Microsoftin ykkösvihollisena hänellä on vielä suuri merkitys media-teknologia-web-kanava -liiketoimintojen järjestelyissä. Näissä Applella tullee olemaan etusija, kestävästä ystävyydestä ja yhteisistä vihollisista johtuen. Steve Jobsilla oli muutama isähahmokin, Mike Markkula ja Arthur Rock. He kumpikin uskoivat Jobsin liiketoimintaan ja rahoittivat sitä alkuvaiheessa. Kaksi Applelle tärkeintä henkilöä Jobsin tukena ja tuotteiden laadun ratkaisijoina ovat olleet Stephen Wozniak ja Jonathan Ive. Wozniak rakensi ja koodasi ensimmäiset Apple-tietokoneet ja Ive on kehittänyt Applelle tunnistettavan muoto-opin Dieter Ramsin Braunilla aloittaman suuntauksen mukaisesti (ks. kuva alla ja vertailu RamsIve).

Comparison between the work of Dieter Rams to the work of Jonathan Ive head of Industrial Design at Apple.

Kuva ”Jonathan Ive tuntee Dieter Ramsinsa”. Teollinen muotoilu on suojakoteloa, käytettävyyttä ja tunnistettavuutta. Suojakotelo voi olla laitteen ulkoinen kuori, autonkori tai myyntipakkaus. Käytettävyyttä ovat laitteen säätö, feedbackin tiedostettavuutta ja input-output -ominaisuuksen optimointia, tunnistettavuutta ovat erottuvuuden opti- tai maksimointia jopa tuotetta heikentävin ominaisuuksin. Vain harva tuote on onnistunut yhdistelmä kaikkia teollisen muotoilun hyveitä. Applen iPhone ja iPad kuten Macit ja iPod ovat parhaita esimerkkejä teollisen muotoilun huipuista.

600 sivua täyteläistä elämää. Isaacsonin kirja etenee kronologisesti vaihe vaiheelta Jobsin ja Applen tarinaa. Sujuva luettavuus kuuluu Apple-kirjaan kuin itsestäänselvyytenä, ja koen Jyri Raivion suomentamisen lisäksi tehneen enemmänkin. Hän on saanut Isaacsonin englanninkielisen version elämään samaa sujuvuutta suomeksi kuin mitä Macit ovat työkaluna luovalle ja aikaansaavalle ihmiselle. Kääntäen: Raivion tekstin kulku ja poljento sekä inspiroi ymmärtämään Jobsia että luomaan jotain vastaavaa.

Steve Jobs oli lopultakin erakko ja omissa oloissaan viihtyvä luova hullu, joka halusi hulluutensa rasittavan mahdollisimman harvoja. ”Luovat lapset leikkivät yksin”, siksi Jobs rakenteli nuoresta lähtien omia maailmojaan yksin. Niin sanotulle hullulle hänen oma olotilansa on normaali, ulkopuolisille tila taas saattaa olla sietämätön. Viisas hullu osaa olla hurmiollisen tilansa kanssa omissa oloissaan, jolloin kovin moni ei pääse siitä osalliseksi. Huippuluovan henkilön ehdotonta luomisvimmaa ymmärtää vain toinen samanlainen. Jobs-kirja on kauttaaltaan selostus määrätietoisesta etenemisestä suurine vastoinkäymisineen huipulle, jolle pääseminen edellytti kaikkia mahdollisia keinoja.

Oliko Steve Jobs hyvä vai paha? Steve Jobsista tuli miljardööri mutta hän ei lahjoittanut omaisuudestaan yhtään hyväntekeväisyyteen. Hän huusi ja raivosi kaikille kohtaamilleen työntekijöille ja lähimmille luotetuilleen. Jobs saattoi ”stevettää” työntekijän hissimatkan lopuksi, jos onneton työntekijä ei kyennyt tyydyttävästi selostamaan merkitystään Applelle (sanonta ”to be steved”). Apple ei menestyksensä vuosina koskaan jakanut osinkoa osakkaille.

Mielestäni Steve Jobs oli kuitenkin hyvä ihminen. Raivoaminen työntekijöille on normaalia mestarikisälli -toimintaa, kilpailijoiden nujertaminen on normaalia bisnessotaa, enkä usko Jobsin olleen yhtään sen poissaolevampi isä kotonaan kuin mitä kaikki isät ovat joka kodissa. Kaikki lapset ovat isättömiä, Jobs jopa kaksinkertaisesti. Jobsin hyvyys ihmisenä on sitä, että kaikki Macintoshien, iPod-, iPhone- ja iPad -laitteiden käyttäjät ostavat halusta, eivät pakosta kuten PC-, klooni- ja piraattilaitteiden ostajat. Applen tuotteet ostetaan hiukan korkeampaan hintaan luovuuden, työn ja musiikin antaman nautinnon vuoksi. PC:itä ja klooneja ostetaan pakosta ja väkisin. Apple on vapauden nimimerkki, PC ja kloonit orjuuden. Tässä on Applen ja PC/klooni/massakulttuurin suurin ero. Totta kai tämä todellisuus ärsyttää, ehkä enemmän kuin Steve Jobsin suorasukaisuus sanoissaan ja toimissaan. PC- ja kloonimaailman orjaluonnetta on laimentanut parhaiden, alun perin Macintoshille tehtyjen, käyttöominaisuuksien ja ohjelmien tuominen PC- ja Windows -ympäristöihin. Nyt voi vihdoin hankkia grafiikka- ja piirto-ohjelmia, 3D- ja CAD -ohjelmia, selaimia ja sujuvuutta muihinkin laitteisiin kuin Appleen.

iPhonen vallankumous asetti Nokian koko tuotekehityksen naurunalaiseksi: kaikki ne viiden vuoden kuudet miljardit tuotekehityseurot olivat Nokian omistajien rahojen haaskausta eivätkä ne tuottaneet kuin poisheitettävän Symbianin ja Nokia menetti itsenäisyyden Microsoftille. iPodin kilpailijat ovat lähinnä säälittäviä muistitikun kaltaisia rumiluksia mitä sekavimmilla nimillä. Entä missä on Sony? iPadin kilpailijat ovat kuin nykymaailman Philipsejä: ei niistä ota selvää mitä ne ovat, mitä kaikkea muuta sotkua firma valmistaa, koska tämä vanhenee, eihän siihen saa edes ohjelmistoja, miten ihmeessä siihen saa musiikkia? Steve Jobs oli hyvä Applelle ja sen tuotteiden käyttäjille. Voisi jopa suoraan sanoa, että Applen kilpailijat olivat samassa suhteessa pahoja omille asiakkailleen, kun eivät tehneet käyttökelpoisia ja haluttavia tuotteita.

Steve Jobs oli myös ilmeisen hyvä isä. Hän suojeli yksityisyyttään esimerkillisesti, normaalina poissaolevana isänä hän oli enemmän läsnä kuin tavalliset perusiskät. Isä, jolla on visioita, potentiaalia ja henkistä sisältöä, on enemmän läsnä kuin vauvan itkuvahtia muistuttava luomuluuseri. Jobs ei luultavasti pilannut lapsiaan sitä määrää kuin testosteroninsa menettäneet surkuiskät konsanaan.

Child Christmas: dissapontment when gettin a Samsung or Nokia, but not an Apple, iPhone, iPod, iPad.

Pilasiko Steve Jobs lasten joulun? Voi miten monessa kodissa lapset joululahjoja avatessaan saavat Samsungin, Nokian tai LG:n.  Äiti, eihän tämä olekaan iPad! Isä, eihän tämä olekaan iPhone!” Kodeissa vanhemmat pettävät lapsia antamalla B-luokan lahjoja, kun ainut oikea olisi Apple. Miten lapsi voi raahautua kouluun joulun jälkeen joku Samsung tai Nokia mukanaan? Liian moni kirkassilmäinen lapsi joutuu kokemaan lapsuuden lopun ilman Applen tuotteita. Mutta. Muutama näistä miljardista lapsesta kohoaa pettymyksestään Jobsin kaltaiseen hybrikseen ja sen jälkeen katarsikseen. Ilman Applea. Vain muutama, ellei vain yksi, voi olla kerrallaan samassa asemassa kuin Steve Jobs. Ja hänellä on oltava ainakin yhtä traaginen ja intohimoinen elämä.

Mielestäni jokaisella lukijalla saattaa olla hyvinkin henkilökohtainen suhde Steve Jobsiin. Jokaisella on tavoitteita, intohimoja, salaisuuksia, ahkeruutta ja taitoa tulevaisuudelle, ja jokainen on joutunut kohtaamaan pettymyksiä, jotka ovat hidasteena tai esteenä ponnekkuudelle. Isaacsonin kuvaus Steve Jobsista on mitä rohkaisevinta luettavaa niille, jotka haluavat esteistä huolimatta vielä onnistua.

______________________Lisäksi_______________________

Apple-kirja esineenä vai bitteinä. Tässä olemmekin Steve Jobsin, Applen ja iPadin kautta kirja-instituution vedenjakajalla: kumpaa versiota suosisin, fyysistä kirjaa vai iPadin iBooks-versiota?  Minulla on erittäin henkilökohtainen suhde kirjaan piirrettyäni yhden alkuperäiskappaleen, 200-sivuisen sarjakuvakronikan armeija-ajastani, kirjoitettuani Nokia-kirjani ja kuvitettuani ja toimitettuani muutamia fyysisiä kirjoja. Viimeisimmät niistä olen toki suunnitellut ja toteuttanut graafisesti niin kuvineen kuin sivunvalmistuksineenkin. Olen siis fyysisen ja binäärisen kirjan aikalainen. Applen iPad on aloittanut  kirjankustannuksen, kirjojen ostamisen ja lukemisen mullistuksen. Varsinainen suuri mullistus on vielä edessä sähköisen kirjan tullessa vääjäämättömästi. Mutta minulla on useita perusteita painetulle kirjalle, käytönnön ratkaisuja painetun ja omistetun kirjan suurenmoiselle edulle.

Miten painettua fyysistä kirjaa käytetään? Vaikka olenkin kirjaston aktiivinen käyttäjä, parhaat kirjat haluan itselleni. Olen ex libris -kirjaihminen. Luen, teen merkintöjä ja piirrän kirjan sivuille, liitän välilehtiä ja taltion kansien sisäpuolien taskuihin kirjan aiheeseen liittyviä artikkeleita ja kuvaleikkeitä. Päivään kommenttini ja arkistoin kirjan lähihyllyyn hakuteokseksi. Kirja on minulle visioinnin, ajattelun, suunnittelun ja muotoilun alkuteos. Lukemani kirjat ovat enemmän kuin kirjakaupasta ostettu teos, sillä siinä on minun merkintöjä, kommentteja, visioita, suunnitelmia ja kaavioita jatkotyöskentelylle. Tämä on minun ex libris, minun kirjani, kirja hyllystäni, kuuluu kirjastooni. Vaikka kirjoitankin päivätyn omistuskirjoitukseni kirjan alkulehdille, ex librikseni on ajatuksillani täydennetty kirjani. Omaan kirjaan saa tehdä merkintöjä, joten tarvitsen tietyt kirjat kirjastooni. Steve Jobs -kirja jos mikä on arvokas juuri fyysisenä esineenä, etenkin silloin kun kirjaan on lisätty teemallisia leikkeitä ja huomioita. Minä skräppään kirjani paremmin luettavaksi aiheeseen liittyvillä aineksilla.

Kirjan esinemuodon vahvistaminen. Näin teet Steve Jobs -kirjasta oman ex libris -tasoisen Apple-leikekokoelmiesi keskipisteen.

 

Kansien sisäpuolille tehdään taskut paksummasta paperista, esim. aikakauslehden kannesta saksimalla ja teippaamalla. Taskuihin sujautetaan kaikki Apple- ja Jobs -aineisto. Sivuille tehdään alleviivauksia, merkintöjä ja huomioita. Oma asiasanaluettelo tehdään viitteineen sivulta 632 alkaen. Asiasanat AZ mahtuvat neljälle sivulle, jaksotus esim. A…F, G…L, M…S, T…Z. Haettavuuden vuoksi merkkaa sivunumerot aina tekstisivulle ja asiasanaluetteloon. Samoin merkkaa saman asiasanan ja sen synonyymin viereen sivunumero sekä tekstisivulle että sanaluetteloon. Näin löydät oleelliset asiat niputettuna silloin kun niitä tarvitset.

Bittikirjasta. Olen toki kiinnostunut iPadin kaltaisesta kirjanselaimesta, mutta olen nähnyt sellaisen vain kerran, Lapissa lokakuussa 2010. Ranskan suurimman talouslehden, Capitalin, toimittaja Gilles Tanguy esitteli juttujaan iPadilla Inarissa minua haastatellessaan. Katselin Gillesin olkapään yli Nokian ex-käyttöliittymämuotoilijana Applen maagista toimintaa. Emme osanneet Nokiassa edes uneksia iPadin ylivoimaisesta olemuksesta, kuten emme iPhonestakaan. iPadin lumous oli samaa luokkaa kuin Google Earth ja Segway. Siis jos taulutietokoneella voisi tehdä merkintöjä ja liittää linkkejä bittikirjaan, voisin hyväksyä koneen. Mutta painettu ja omistettu kirja on kohdallani vielä ylivoimainen. Steve Jobs -kirjasta lumoutuu todellisemmin kuin Pottereista.

Steve Jobs book clipping pocket Juhani Risku

Walter Isaacson, Steve Jobs, arvosteluja englanniksi, reviews in English

Inarissa, 21.11.2011 Juhani Risku

 

________________________Ollila__________________________

Torstaina 17.10.2013 Otava julkaisi kirjan Mahdoton menestys, joka on Jorma Ollilan elämänkerrallinen katsaus Nokiaan. Avustavana kirjoittajana on toiminut Harri Saukkomaa. Video julkistamistilaisuudesta.

Otava: Jorma Ollila - Harri Saukkomaa, Mahdoton menestys 2013

Tunnesuhde Nokiaan kasvaa

Suomalaisten tunnesuhde Nokiaan voi kehittyä monella tavalla. Oma suhteeni Nokiaan kävi reitin työskentelystä Nokian kaupungilla ja siitä opiskeluaikaiseen perehtymiseen Nokia-yhtiöön. 15 vuoden arkkitehdin työn jälkeen alkoi Nokia-kauteni, joka kesti yhdeksän vuotta. Sen päätin vuonna 2010 ilmestyneeseen Nokia-kirjaan.

Tunnesuhteeni Nokiaan kehittyi yhteensä 14 vuoden täyspäiväisen työn kautta. Innostus ja nousujohteisuus olivat päällimmäisinä aina vuoteen 2004, josta Nokian systemaattinen mureneminen alkoi. Vuoden 2013 Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myyntipäätös kuittasi Nokian tunnesaldoni pahimmaksi koskaan: mitäänsanomattomaksi ja välinpitämättömäksi.

Vaasan Metsäveikot

Ennen Nokian työkokemuksiani minulla oli eräänlaisia ennakkonäkyjä Nokiaan jo vuosina 1967-73 partiossa, Vaasan Metsäveikoissa. Olin Kärppä-vartiossa painotalo Framin yläkerrosten kololla. Kun lippukunta kasvoi vauhdilla, tarvittiin partiopojista vartionjohtajia, ja niin itsekin olin 13-vuotiaana Kärppien VJ. Pidimme kronikkaa, johon kirjoitimme ja piirsimme kokousten aikana erilaisia partiotoimintaan liittyviä asioita. Kronikan kannet veistin ja kirjailin puusta partiopuukollani.

Partio-Vaasan-Metsäveikot-1960-70-luvuilla-Kirjapaino-FRAM-Vaasanpuistikko-Asemakatu-Maasilta-Risku

Kuva Vaasan Metsäveikkojen tilat vasemmalla tiilitalon viidennessä kerroksessa.

Kun me pikkupojat, siis 13-15 -vuotiaat, tulimme sisään Framin vintille, aulan oikealla puolella oli kaksi huonetta sisustettuna eksoottisiksi partiokammeiksi. Kurkistimme sisään niissä keskustelevien isojen poikien varmaotteista partiotaitokilpailujen suunnittelua ja valmistautumista Röjö-matkaan. Muistaakseni en koko kuuden vuoden aikana käynyt kummassakaan isojen poikien huoneessa, kunnioitus oli niin suurta.

Toinen huoneista oli Tuulihaukkojen, jossa Jorma Ollila oli jäsenenä. Meille pikkupojille Jorman vartion tekemiset olivat ihanteena, sillä he voittivat partiotaitokilpailuja ja saivat etuoikeuden Röjön mökin käyttöön. Köksäkin kohteli heitä kuin aikuisia.

Nokiaa nuorukaisesta keski-ikään

Vuosina 1980-81 olin töissä Nokian kaupungilla tekemässä kaupungin ensimmäistä ympäristönsuojelusuunnitelmaa inventointeineen. Nokia Oy oli silloin merkittävä tekijä Nokian kaupungissa, sillä paperitehdas ja kumitehdas toimivat silloin täydellä höyryllä. Kun samalla opiskelin arkkitehdiksi Tampereen teknillisellä korkeakoululla (nyk. TTY Arkkitehtuuri), olin aktiivinen tietokoneiden kanssa ja alkuvaiheiden CAD-suunnittelun suhteen. Nokia-yhtiö oli myös aloittamassa murtautumista kohti uusia liiketoiminta-alueita, joista yksi oli tietokoneiden, eli Mikro-Mikon, kehittely ja valmistus.

Kun eteeni tuli arkkitehdin diplomityön tekeminen, halusin yhdistää siinä innovaatiota, uutta arkkitehtonista otetta, teoreettista ja taiteellista lähestymistapaa ja maksimaalista käytännöllisyyttä. Nokialla tapaamani nokialaiset, siis yhtiön henkilöt, osoittivat silloin erityistä rohkeutta toteuttaa uusia asioita.

Juhani-Risku-Nokia-Innovation-Center-straegy-47-arctic-architecture

Nokialle tekemäni diplomityön osa oli vuonna 1986 itselleni niin visionäärinen, että oli myöhemmin vuonna 2001 hienoa päästä toteuttamaan osia sen ajatuksista edelleen kehitettynä Nokian Innovaatiokeskuksena. Konseptointi ja luonnostelu tapahtui vuosina 2004-2009 Nokiassa.

Aikani ennen Nokiaa oli melkoista nostatusta, sillä Nokia oli vuonna 2001 ihailtu ja menestyksekäs yhtiö. samalla minulle kehittyi tinkimätön ja perusteellinen ajattelu tuotekehityksestä, jonka minuun istuttivat Nokian insinöörit ja innokas ilmapiiri.

Nokiaan vuonna 2001

Vuonna 2001 Nokian osakekurssi oli jyrkässä laskussa, mutta tuottava liiketoiminta voimakkaassa nousussa. Yhdistelmä on omituinen, sillä sujuvan bisneksen pitäisi nostattaa myös osakekurssia. Kesäkuusta 2000 alkanut osakekurssin voimakas lasku on selitettävissä IT-kuplan puhkeamisella. Nokian korkein kurssiarvo 65 euroa olisi ilman kuplanaiheuttamaa hypeä ollut noin 30 euroa, mikä olisi silti ollut loistava kaikilla mittareilla. Tämä tasohan saavutettiin ajalla lokakuu 2007 – tammikuu 2008 (~27 euroa) kovalla työllä ja iPhonen vedättämänä.

Vuonna 2001 Nokiaan perustettiin suuressa tunnossa MIA (Mobile Internet Applications, Valimo 21) kilpailemaan Googlen ja softatrendien kanssa. MIAn kuoleman raunioille perustettiin myöhemmin Multimedia vastaamaan ns. new median haasteisiin puhelimissa. Forum Nokia -sotkuissa Forum Nokioita oli kaksi, toinen operaattoreille ja toinen developereille. Nokia Networks ja Multimedia eivät sitä hoksanneet, joten tässä Nokia putosi riippumattomien ohjelmistotekijöiden liiketoiminnasta. Tässä vaiheessa Nokian sekasorto oli vielä pientä pinnan alla olevaa harhailua, mutta se kasvoi vuosi vuodelta hallitsemattomaksi.

Ollilan yli 200 miljardin luomus myytiin 5,4 miljardilla

Kun Nokian matkapuhelinliiketoiminta päätettiin myydä Microsoftille vuonna 2013, Nokian suurin taloudellinen ja henkinen investointi myytiin. Nokian matkapuhelimet ovat kiistatta Jorma Ollilan johdossa tapahtunut liiketoiminnallinen mestariteos aina siihen asti, kun Alastair Curtis vastasi muotoilusta. Curtisin aikana Apple oli jo kauan valmistellut ensin iPad-konseptia, joka vaihdettiin iPhone-tuotteen toteuttamiseen. Curtis jatkoi Frank Nuovon linjalla hieman vähempilahjaisena. Curtis osasi vain stailauksen ja puhelinten typologisoinnin eri kategorioihin. Mitä hän ei osannut, oli käytettävyys ja uudet mahdollisuudet käyttöjärjestelmän kehittämiseen.

Missä tapahtui Nokian romahdus ja ketkä sitä edesauttoivat? Vuoden 2003 organisaatiomuutoksessa Nokian merkittävimmäksi muutoksentekijäksi kohosi Anssi Vanjoki. Hän sai johdettavakseen Multimedian, jolle oli valtuutettu Nokian tärkeimmän puhelinkategorian, Nseries-malliston, kehitys. Multimedian tärkein ja työtehtäviltään vapain yksikkö oli Nmedia. Nmedia sai tehdä omien kykyjensä rajoissa mitä tahansa, ja rajan asetti Tarja Pääkkönen. Nyt tullaan oleelliseen, Nokian yli 200 miljardin euron varanto myyntiin 5,4 miljardilla, eli mikä ihmeessä johtaa tällaiseen katastrofiin?

Nokia-negative-investments-2001-2013-254-billion-euros-JRi

Kaavio Mistä 254 miljardia euroa koostuvat? Yhteenlaskien 84 mrd € investointi ja osakkeen arvon 150 mrd ja brändiarvon 20 mrd € sulaminen yhdessä aiheuttivat ainakin 254 mrd euron negatiivisen investoinnin ja arvonalennuksen.  Omien osakkeiden osto 17 mrd miljardilla eurolla suoraan amerikkalaisilta sijoittajilta oli ”ystävällisen kiristyksen tulos”, jolla kassavaroja siirrettiin Yhdysvaltoihin. Näillä satsauksilla Nokia sai matkapuhelimista 5,4 mrd € Microsoftilta. Nokia Rescue Booklet” (Juhani Risku 11.02.2011).

Nokian romahdutti kelvoton nimityskäytäntö. Ratkaiseville paikoille nimitettiin lopulta asiantuntemattomat ja ilman alan pätevyyttä toimivat henkilöt. Samaan aikaan kun Applen eli Nokian tappajan tuotekehitystä johti Steve Jobs ja toteutti Jonathan Ive, Nokian tuotekehitystä johti Vanjoki ja visioi Pääkkönen. Nokia laittoi peliin after-sales -henkilön ja rakennusinsinööritohtorinnan.

Onnettominta asiassa on se, että kun laivassa ja lentokoneessa vastuussa on kapteeni, Nokiassa se on pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Vastuulliset löydetään aina, sitä on johtajuus. Tämä valtakausi oli Ollilalla vuosien 1999-2006 ajan, hallituksen puheenjohtajuus jatkui vuoteen 2012. Jorma Ollila vastasi ylimmän johdon nimityksistä myös Vanjoen ja Pääkkösen tapauksissa. Vanjoen ja Pääkkösen ideat ja kyvyt eivät Curtisin ohessa riittäneet mihinkään verrattuna Applen suunnittelutiimin perustasoon. Syksyllä 2006 Nokia uhkui sinisilmäisyyttä omiin tuotteisiin ja täyttä tiedostamattomuutta kolmen kuukauden kuluttua tulevaan kuolemaniskuun, kun Vanjoki esitteli ”multimediatietokoneen, N95-mallin. Tammikuun 2007 alussa Nokia murskattiin lopullisesti iPhonella, pian iTunesilla, sitten Appseilla, iPadilla, Sirillä jne. Nokia kasvatti maakuntasarjan osaajia. Mutta missä he ovat nyt?

Yllä kerrottu tarina on myös Ollilan kirjassa sivulla 417: ”Vasta myöhemmin meille selvisi, että olimme sijoittaneet oikeaan ajatukseen, mutta aivan liian aikaisin. Uskoimme, että markkinat halusivat kalliita ja suorituskykyisiä puhelimia, mutta emme olleet oikeassa.” Hieno speksi iPhonelle, kallis ja suorituskykyinen puhelin. Onko tässä nyt johdettu mitään, ja mitä meille selvisi? Liian aikaisin vai?

Voiko vuoden 2003 organisaatiomuutos johtaa romahdukseen vuonna 2013? Kyllä voi, sillä tuotekehityksen hitaus ja johtajien elinkaari aiheuttavat suuren inertian. Ennen kuin Vanjoki tajusi, ettei Pääkkönen todellakaan sovi koko alalle, meni useita vuosia. Ennen kuin Ollila näki, ettei Vanjoen ideat olleetkaan sitä luokkaa, mitä media-alaksi muuttunut Screen-business edellytti, oli jo myöhäistä. Mutta kuinka myöhäistä? Voi olla, että Vanjoen kyvyttömyys mobiilimedia-alan innovaattoriksi tulee nyt uutisena, vaikka jo vuosia sitten hänen silmiensä alla ei lopulta tehty kuin yksi skrollausnäyttö ja näppäin. Ja kaikki tämä aivan liian myöhään.

Mitä Nmedia lopulta teki? Yhtiön sisältä katsottuna Nmedia ja Multimedia laajemminkin, olivat mahtipontisuuden ja paistattelukulttuurin pyhättöjä. Ainut, mitä nämä yksiköt tuottivat, olivat Nseries-näytöllä pyörivä erillinen näkymä, jossa ikonit ja valokuvat skrollasivat ympyrässä, ja ns. anssi-näppäin. Kaikki tämä tapahtui Ollilan silmien alla, hänen näkemättään, eikä tätä käsitellä kirjassa ollenkaan. Huomattatakoon, ettei Tarja Pääkköstä mainita lainkaan puheena olevassa kirjassa, vaikka hänen odotettiin stunttaavan Jobs-Ive -talenttina Nokiassa!

Kommentit yllä olevasta kirjaan ”Mahdoton menestys

Kuten kirjan sivulla 349 todetaan Applesta ja Gil Ameliosta, joka ”… joutui lähtemään yhtiöstä heinäkuussa 1997…”, olisi Anssi Vanjoki pitänyt irtisanoa suuren muutoksen kynnyksellä viimeistään vuonna 2003. Silloin myös Tarja Pääkkönen olisi voinut myös toimia jollain muulla alalla, vaikkapa rakennussiivouksen viennissä, eikä koskaan tulpata Nokian innovaatiokanavaa.

Nokian romahduksen vuoden 2004 vedenjakaja on mielenkiintoinen journalistien, analyytikkojen ja Nokian johtajien kannalta: heillä ei ollut mitään näkyvyyttä siihen. Journalisteilla on PRW- ja 70Jours -ongelma, analyytikot katsovat kiikareilla menneisyyteen ja muodostavat valikoiduilla odotusarvoilla intressisidotun skenaarion, edellisvuoden kvartaalista.  Nokia-johtajat puolestaan unohtavat valikoiden, eli he eivät ole kerta kaikkiaan tajunneet mitään alan evoluutiosta ja abstraktiomuutoksista ollessaan suitsissa. Parasta asiassa on se, että Ollila, Vanjoki ja Pääkkönen eivät näe tilannetta samoin kuin yllä, sillä heillä ei ollut koskaan näkyvyyttä Nokian sisäiseen tilanteeseen, ei ymmärrystä Nokian suhteesta media-teknologia -alaan, eikä koulutusta ja kyvykkyyttä joko itse irtisanoutua tai irtisanoa alaisensa.

Millä tasolla on ollut Nokian johtajuus, kun yli 200 miljardia muunnettiin 5,4 miljardiksi? Johtajuus Nokiassa on ollut vuodesta 2003 lähtien kaikilla Nokian liiketoimintatasoilla luokkaa ”Suomen johtajaprofessorien ja johtajakonsulttien kyvykkyys lisättynä TKK:n insinöörien puuhasteluun insinööriä suuremmilla aloilla”. Jos irtisanomisketju Ollila–Vanjoki–Pääkkönen olisi toiminut, olisi Nokian tulevaisuus aivan muuta kuin nykyinen Nokia Networks vuodesta 2014 eteenpäin.

Steve Jobs ja Jorma Ollila

Jorma Ollila oli Nokiassa samassa asemassa kuin Steve Jobs Applella. Ollila toimi Nokian matkapuhelintoiminnan alkuvuosina yhtä voimakkaasti ja älykkäästi, kuin mitä Jobs Applella koko uransa aikana. Ollila kuitenkin menetti otteensa muutamasta syystä: 1) matkapuhelimet muuttuivat media-laitteiksi ja koko toimiala tekno-mediaksi, ja 2) Ollila luotti Dream Teamin loppuunpalamisen jälkeen yhä tiimin keksinkertaisuuksiin.

Näihin kahteen asiaan on syynsä: 1) Ollila, kuten koko Nokiakaan, ei ymmärtänyt media-alan vaatimuksia matkapuhelinliiketoiminnassa. Siihen liittyi kosketusnäytön helppous ja uudet tavat käyttää laitteita ns. suoraosoituksella eli kosketusnäytön uusilla tavoilla (vieritys, nipistys-zoomaus, eleet, sensorit). 2) Kestämätöntä tässä oli se, ettei johtaja ollut toimialansa tasalla, ja hän luotti esikuntaan, joka oli yhtä ymmärtämätön. Nokian sisäinen johtamiskulttuuri oli myös kelvoton kilpailussa Applen ja Googlen moderneihin tapoihin ja substanssijohtamiseen verrattuna. Kun Applen ja Googlen johtajat varmassa ymmärryksessään myös sanelivat ja pakottivat henkilöstönsä alistumaan komentoonsa, yhtiöt onnistuivat.

Nokiassa tapahtui traaginen ja pitkäaikainen onnettomuus juuri käänteisesti: alaa ymmärtämättömät ja epäkompetentit johtajat komensivat henkilöstön toimimaan ala-arvoisilla tavoitteillaan ja kapealla fokuksella pelkkiin näppäinpuhelimiin ja Symbianiin luottaen. Ylimmästä johdosta alaspäin koko henkilöstö typertyi johdon ymmärryksen tasolle. Muotoilujohtaja palkattiin laulukuorosta, ja Mary McDowell potkittiin pois vasta miljardionnettomuuksiensa jälkeen, hallituksessa istui hiuslakkaa ja lastenvaippoja. Moni ylemmän tason johtaja ehti irtisanoutua, vaikka heidät olisi pitänyt potkia pois julkisin CV-merkinnöin ja fanfaarein. Tämä johtamisen malli on myös suomalaisen työnteon ja johtamisen alamais-mallin täydellisin esimerkki.

Kirjan apukirjoittaja

Mahdoton menestys -kirjassa on haamukirjoittaja, joka on ilmoittautunut kustantajalle, niin että nimi saadaan kanteen. Kirjan koko teksti on Jorma Ollilan puhetta, eikä Harri Saukkomaata saati hänen haamuaan näy sivuilla lainkaan. Selvää kuitenkin on, että Saukkomaa on tuonut sekaviin muisteluihin sekä kronologiaa että pilkkusääntöjä. Kirja on kuitenkin kokoelma tiivistä kerrontaa ja jutustelua. Tiivistä on neljä sivua annus horribilista, jutustelua WTC-torniepisodi huolineen ja perheineen, kokonaista seitsemän sivua. Kirja on kauttaaltaan kritiikittömän apukirjoittajan kokoama, jossa turistaan nojatuolista toiseen sherrylasiin tuijottaen. Jos Saukkomaa olisi tiukannut ja sparrannut kertojaa kuin Ylen kovat tädit Susanne Päivärinta, Riikka Uosukainen tai Katri Makkonen konsanaan, olisi kirja ollut sisällöltään todenmukaisempi ja näkemyksiltään rehellisempi. Ollila ei ole voinut olla tietämätön ja ymmärtämätön Vanjoen tyhjistä tynnyreistä, McDowellin kertakaikkisesta tomppeliudesta, hallituksen ainaisista lumiukko-ominaisuuksista, kahden Leen, Williamsin ja Eptingin, tuhovaikutuksesta, ja B-luokan keskinkertaisuuksien Vice Presidenteistä. Kirja eräänlaisia pehmovaarin muisteluita, jossa aika kultaa muistot.

Oliko Nokiassa Steve Jobs -tason johtajia? Ei ensimmäistäkään enää silloin, kun toimiala muuttui verkoista ja puhelimista mediasisällön välitykseen ja ulkopuolisten tekemien ohjelmien mahdollistamiseen.

Saldo

Nokian koskaan tärkein asia, liiketoiminta ja tulonlähde on kiistatta tapahtunut Jorma Ollilan johdossa. Mikä tärkeämpää, Nokian menestys on ollut Ollilan tahdonvoiman tulosta. Kuitenkin ristiriita huippumenestyksen ja hitaasti kituvan romahduksen ja lopullisen niskalaukauksen välillä on suuri. Ollila otti Nokian vastaan vuonna 1992 osakekurssissa  n. 2 euroa, ja hän jätti Nokian noin 3,7 eurossa. Vuoden 2012 heinäkuun 18. päivän (18.7.2012)  osakkeen arvon 1.370 € voidaan bisneksen inertiasyistä johtuen katsoa myös olevan Ollilan valmistelun tulosta.

Ollilan kausi Nokiassa on kuin Jean Sibeliuksen Valse Triste: Väsynyt äiti, punainen valo, kaukainen ääni, hehku ja musiikki. Herää, nousee, alkaa liikkua eestaas. Kutsuu näkymättömiä vieraita. Kuoleva tanssijoiden seassa, toivoo katsetta, kaikki välttävät sen. Uupuu ja musiikki katkeaa. Kerää kaikki voimansa tanssia varten ja vetoaa tanssin avulla vielä kerran. Energiaa, eleitä, villi rytmi saa vallan. Hilpeys saavuttaa huippunsa, joku koputtaa ovelle, se lentää auki. Epätoivoinen huuto, vieraat katoavat, musiikki hiipuu pois. Kuolema. C’est fini.

Nokiaan vuodesta 1992 upotetut, tai paremminkin, Nokiassa uponneet 254 miljardia euroa myytiin 5,4 miljardilla. Onko nyt hyvä olla?

18.11. 2013,  Juhani Risku, Inari

P.S. Jorma Ollilan kirja Mahdoton menestys on tarpeellinen anti-postuumi, jossa Nokiaa käsitellään sopivan rajallisella tavalla. Tähän on syynsä: kaikki hyvä muistetaan mutta Nokian arvokkaimman matkapuhelinosan myyntiä ei käsitellä tappiona, vaikka sadat miljardit eurot vaihdettiin 5,4 miljardiin. Merkittävin syy lieneekin se, että yhtiön ylimmällä tasolla ei ollut näkyvyyttää yhtiön sisäiseen toimintaan, eikä ymmärrystä toimialan muutoksiin. Jos kumpikaan edellisistä syistä ei kelpaa, on vain tunnustettava, että johtajat ja yhtiön henkiöstö eivät vain osanneet asioita.

Mahdotonta menestystä kannattaa lukea muiden Nokia-kirjojen kanssa yhdessä. Juhani Riskun kirja Uusi Nokia alkaa noin vuodesta 2001, ja se on vapaasti ladattavissa tästä. Dan Steinbockin kosiskelukirja The Nokia Revolution on onneton sen vuoksi, että heti kirjan julkaisemisen jälkeen Nokian romahdus kiihtyi.

Ollilan kirjan voi myös pikakelata seuraavasti: lukekaa kirja vain sivulta 349 eteenpäin ja katselkaa Yle A-plus -haastattelu 16.2.2011. Ne antavt yhdessä oleellisen käsityksen Nokia-johtajuudesta.

Mahdotonta menestys -kirjaa kannattaa myös lukea Walter Isaacsonin Steve Jobs -kirjan ohessa. Tässä Jobs-kirjasta arvio.

Onko yllä oleva arvio liian tunteellinen ja rankka? Ei, se on normaalia miljardibisneksessä, jossa ei heitellä pehmeillä palloilla. Jos käytetyn ja kadotetun 254 miljardin euron saldona on vain 5,4 mrd euroa, sitä sietääkin saada olla suora ja siten rehti.

JRi

P.P.S. Ohessa on selvietty Juhani Riskun asema Nokian organisaatiossa vuosina 2001-2009.

13_Nokia-hierarkiatasot-armeija-organisaatio-johtaminen-konseptointi-Product-Creation-Juhani-Risku

Kaavio Nokian ja armeijan hierarkiatasot, organisaatio, johtaminen, konseptointi, Product-Creation. Kaaviossa yhdistetään Nokian henkilöstön ja armeijan hierarkiatasot. Kaavioon on myös merkitty henkilöstön tehtäväkuvauksia Nokiassa, eri ryhmien roolit ja näkyvyys yhtiön liiketoimintaan, tuote- ja palvelukehitykseen. Organisaation abstraktiomalli on esitetty vihreällä värillä. Punaisilla palloilla on merkitty Juhani Riskun työroolit vuosina 2001-2009 ja hänen muutama tärkein innovaatio Nokiassa.

Normaalin päivätyön ohessa monet nokialaiset tekivät ylimääräisenä työnä innovaatiotoimintaa erillisissä yhtiön sisäisissä kilpailuissa, vuotuisessa Venture Challenge -sessiossa ja oman bisnesyksikön erikoishankkeissa. Nokian innovaatio tapahtui 90-prosenttisesti alatasolla, miehistön ja aliupseerien keskuudessa. Esikuntatasolta ja kenraalikunnasta en muista tulleen ainuttakaan merkittävää tuote- tai palvelukonsepti-ideaa vuosien 2001-2009 aikana (ehkä ns. anssi-näppäin kuitenkin vuonna 2002).

Kaaviossa on vihreällä uuden johtajuuden ihannekuvaus, jossa luova organisaatio

Itselleni koitui rasitteeksi liian suuri kokoelma yksin tuotettuja laajoja konsepteja kuten Mobile Arena, Xseries, Innovation Center ja MIST UI, sillä ”ne eivät kuuluneet tehtäviini”, kuten sanottiin. Myöhemmin nämä konseptuaaliset kokonaisuudet aiheuttivat närää siksi, että mobiiliala oli menossa Mobile Arenan suuntaan, ja Apple ja Google toteuttivat käyttöjärjestelmäänsä ja -liittymäänsä Xseries-konseptin suuntaan. Kun vielä MIST UI alkaa lyödä läpi uusissa käyttöjärjestelmissä, ja InterestMachine™ tuli liian vaikeaksi Nokialle toteuttaa, ymmärsin lähteä. Innovation Center -konsepti on toteutumassa mm. Huawein toimesta globaalisti. Kun vielä esittelin luovan organisaation mallin, CrO:n, olin ollut jo liian röyhkeä. Ehdotukseni tulivat häiritsemään verkkaisen mukavasti etenevää innovaatiotoimintaa (kekkailua), etenkin kun ehdotukset tulivat liian alhaalta, lone wolf -henkilöltä, joka oli myös koko ajan liian vanha, 44-53 vuotias.

Nokiasta huolehtimisesta voidaankin seuraavaksi siirtyä Työministeriön kanssa kilpailevan työllistämismallin, Wikimploi-mallin markkinointiin.

JRis

________________________XYZ__________________________

.

Mainokset