Kriitikko

Kriitikon määrittely. Kriitikko on taiteen synnyttäjä joka siirtää taiteen synnytystaitoa seuraaville sukupolville. Kriitikko tietää, taitaa ja ymmärtää alansa läpikotaisin ja hänellä on tahto edistää nuorempiaan yhä parempaan. Kriitikko toimii ja on toiminut taidealallaan, ”been there”, hänellä on jäljitettävä teoshistoria, käsitehistoria ja julistushistoria. Jos nämä historiat ovat vajaita, henkilö ei ansaitse kriitikon nimeä.

Alla on kuvattuna todellinen esimerkki kahden eriperustaisen henkilön luotettavuudesta, kun he lausuvat mielipiteensä taideteoksesta (hiilipiirros Venus-torsosta, koko 70 x 100 cm, käytetty aika neljä tuntia aamupäivällä, Tampereen Tuomiokirkonkatu, ke 26.9.1984):

henkilö A: ”Olet sitten lähtenyt tekemään valkoisesta paperista mustaa” (… sanoo Tero Laaksonen, kuvataiteilija, taideopettaja)

henkilö B, ”Eikös tämä ole ihan hyvä?” (sanoo Juhani Risku, hiilipiirroksen tekijä, arkkitehtiopiskelija).

Tilanteessa kaksi arviota samasta teoksesta poikkeavat toisistaan rakenteellisesti tiedon, taidon ja ymmärryksen tasoilla. Risku näki piirroksen suurena ja ensikertaisena ponnistuksena onnistuneen. Laaksonen katsoi piirrosta suhteessa perusteelliseen omaan koulutukseensa, piirtämisen ammattitaidollisiin seikkoihin, tyypillisiin piirtämisprosessin osa-alueisiin, jotka vaikuttava laatuun ja suhteessa vierekkäisiin oppilaisiin.

Laaksosen maininta ”… tehdä valkoisesta paperista mustaa …” on metatason lause, jonka hän sanoi kokonaisvaltaisena ja intuitiivisena ajatuksena heti sillä sekunnilla kun hän kiertyi stafflin eteen. Risku oli myös saanut etäisyyttä teokseen muutaman pelonsekaisen ja kunnioittavan sekunnin ajan silloin kun Laaksonen pomppasi teoksen ja Riskun väliin. Samalla Risku tajusi lauseesta, että silmän herkistyessä kipsitorsosta tuli esiin yhä enemmän sävyjä, jotka piti siirtää piirrokseen. Kun hienovaraisia sävyjä lisättiin vaaleille ja keskitummille alueille, oli tummia alueita tummennettava entisestäänkin, jotta ne erottuisivat hiukan vaaleammista. Näin piirtäessään Risku oli löytänyt vaaleasta skaalasta yhä enemmän erottuvuuksia ja paperin mustaamisekierre oli vauhdissa. Yksi havainto oli myös, että nuoruuden innokkuudessa ja insinöörimäisessä ahkeruudessa Riskun olisi kannattanut pitää paussi kahvin ääressä ja tulla opiskelijaystävien kanssa arvioimaan omaa ja muiden töitä. Liika lähituijotus oli poistanut mahdollisuuden katsoa teosta kokonaisuutena, eli paperin mustuus olisi paljastunut jo tunteja aiemmin, vieläpä ilman opettajaa.

Laaksonen toki analysoi teosta moniajatuksisesti ja tarkoin neuvoin, todeten mm. että torson hahmollinen konstruointi oli hyvä ja muodot tarkkoja. Laaksosen antama kritiikki oli täydellistä: Risku muistaa ikänsä kriitikon ajatukset ja sanat, tietää kriitikon pitäneen huolta nuoren taitojen kehittymisestä arvion ankaruuden määrällä, ja seuraava piirros oli jo selkeästi paremmin konstruoitu sävyjen asteikolta aloittaen. Mikä merkittävintä, Laaksonen näytti ns. närhen munat taiteilijanalulle. Tästä Risku on yhä kiitollinen.

Kun kaksi eri henkilöä eri perustein sanovat saman asian, toinen saattaa jopa valehdella. Teoreettisena esimerkkinä Leonardo da Vinci ja taidehistorioitsija N.N. katsovat Salvador Dalin teosta Temptation of Anthony, josta molemmat sanovat, että onpa kaunis. Kaikella varmuudella voidaan tietää, että Leonardo puhuu totta ja taidehistorioitsija valehtelee. Tässä jo aivan selkeästi Occamin partaveitsi ratkaisee: selittävien tekijöiden vähäisyys ja yksinkertaisuus. Leonardo ”has been there” kun taas taidehistorioitsija ei ole synnyttänyt taidetta. Näin jyrkästä lähtökohtaerosta pitäisi seurata vastakkaiset näkemykset, mutta kun molemmat lausuvat samat sanat, toinen valehtelee, ja se ei todellakaan ole Leonardo.

Kritiikin kohde. Kritiikin kohteena on teko, toiminta, tuotos, tuote, vaikutussuhde, synnytetty ilmiö, lausuttu ajatus ja koulutusvaiheessa kunkin edellämainitun aie. Tämä tuoreeltaan, kun kyseessä on luomisprosessiin valmistautuva opiskelija (creation process of an apprentice). Kritiikin kohde muuttuu kertaluokkaa henkilökohtaisemmaksi, kun kyseessä on alalle varttuneen henkilön toiminnasta (senior professional in action). Kritiikki saa muuttua sekä henkilökohtaiseksi että erityisen ankaraksi, kun kokenut, vastuun ottanut ja alalla edelleen jatkava henkilö systemaattisesti laiskistuu taiteessaan. Taiteessa, kun arkkitehtonisen kehän syntyprosessi saavutta olemustason, taideteos, taiteilija ja hänen tahtonsa ja ajatusmaailmansa yhtyvät. Arvioitaessa mitä tahansa näistä yksittäsiesti, arvioimme samalla niitä kaikkia yhdessä. Lopulta taiteilijaa, hänen teoksiaan ja ajatuksiaan ei voi erottaa toisistaan.

Kriitikoita:

  • Kari Virtanen, Rudi Merz, Markku Kosonen, Seppo Auvinen, mestaripuusepät Heinola-Instituutin hienopuuseppäosastolla 1992-2002. Näiden puuseppien kritiikki oli mitä ankarinta, purevaa ja huumorintajutonta kokonaisuudesta detaljiin. Hienopuuseppäopiskelija ja hänen yhteistyömuotoilija saivat kritiikkitilaisuudessa tarkoin ymmärtää mitä he olivat tehneet, mitä olisi pitänyt tehdä ja miten he täst´edes toimivat (hienopuuseppä Anne Kumpulainen ja Juhani Risku, muusikon tuoli)
  • Helmer Stenros, arkkitehtiprofessori, joka on kehittänyt arkkitehtuuria teoreettisesti ja käytännöllisesti. Helmerin luennot ja kritiikkitilaisuudet ovat olleet suomalaisen arkkitehtikoulutuksen kantavin voima (mikä ei valitettavasti ole riittänyt arkkitehtien keskinkertaisuuspyrkimysten puristuksessa)
  • Jorma Panula, kapellimestari, säveltäjä ja orkesterinjohdon opettaja. Kun Panula arvostelee Ylen Maestro-ohjelman harrastajakapellimestareita lähinnä ulkoisten eleiden liioittelemisesta. Orkesterin johtaminen on aivan muuta kuin itse-eläytyvää liikehdintää orkesterin ja yleisön välillä.

Kritiikkiä eivät kestä. Tietyn kehityshistorian kautta asemaansa edenneet henkilöt ja organisaatiot eivät siedä kritiikkiä. Nepotismilla ja väkivallalla asemaansa nousseet, bisnesinsestillä (termi Ole Lange, ”De Skabte Danmark”),  asemaansa asetetut/asettaneet, valtapyrkimyksiään puolustavat surkimukset, ansiottomat julkinousukkaat ja viimeiseen valheeseensa turvautuvat pyrkyrit. Kaikilla heillä on sopiva määrä tilapäistä valtaa estää parempien pyrkimysten toteutumista.

________________________.________________________

Kaksi kriitikkoa, toinen valehtelee

Kriitikon pätevyys, ”Case taide”

Journalismi on kehittänyt sisäänsä toimittajien lisäksi kriitikon. Oikeastaan kyse ei ole aidosta kriitikosta, vaan arvosteiljast, sillä kriitikkö näkee ja ymmärtää enemmän. Taiteessa arvostelijan ja kriitikon ero on selvimmillään: kriitikko tietää ja ymmärtää miten taide ja taideteos syntyvät, arvostelija ei tiedä eikä ymmärrä. Kriitikko on siis itsekin taiteen synnyttäjä eli taiteilija. Arvostelija katsoo taidetta etäältä esimerkiksi taidehistorian koulutuksen kautta, taidelehtien selailun kautta tai museon seinillä. Arvostelija on eräänlainen wannabe-kriitikko. Suomen arvostelijain liitto on ollut historiallisesti viisas sulkiessaan pois itseltään unelman olla tekemisissä kritiikin kanssa.

Kriitikon pätevyyttä voidaan arvioida kahden eri perustein taiteeseen synnytys-, sisältö- ja riippuvuussuhteessa olevien havainnoitsijoiden lausuessa samoista teoksista saman lauseen. Oletetaan, että toinen on taiteen synnyttäjä, ja toinen ei sitä ole. Koska he sanovat saman lauseen, toinen valehtelee. Hänen ei pitäisi sanoa mitään tai sanoa että ”en tiedä asiasta, olen arkiajattelija ja siten edesvastuuton, jos sanon teoksesta jotain, johon joku uskoo tai luottaa”.

Arkkitehtoninen kehä ratkaisee kriitikon laadun

Täyden kierron kritiikki

Taiteellinen teos saa jostain alkunsa, se elää omaa elämäänsä ja sillä on muutoksellinen vaikutus ympäröivään maailmaan. Kritiikin, ollessaan uskottavaa ja riittävää, on pureuduttava jokaiseen teoksen syntyyn ja olemukseen vaikuttavaan tekijään. Jos jokin näistä ulottuvuuksista puuttuu, on kritiikki epäsymmetristä eli puutteellista tai suuntautunutta. Epäsymmetrisellä kritiikillä on omat syynsä, joista yleisimpiä ovat intressien ohjaama epäsymmetria, silkasta taitamattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä johtuva puutteellisuus. Epäsymmetrisen kritiikin syyt ovat siis tarkoituksellisia ja tahallisia hyötymistarkoitusten vuoksi, tai tahattomia ymmärryskyvyn rajallisuuden vuoksi. Molemmat syyt ovat yhtä tuhoisia ja tahaton tomppeli on yhtä vastuullinen seurauksista kuin petollinen hyötyjäkin.

Kaikessa ristiriitaisuudessaan tahaton tomppeli journalistina ja kriitikkona on kiinnostavampi tutkimuskohde kuin petollisuudessaan hyötyjä tavoitteleva (niljake), jolla sentään on agenda ja taidot ja tahtoa. Tiedotusvälineissä tavoitellaan tiedostamattomalla automaatiolla balanssia tomppelien ja niljakkeiden välillä. Balanssin aineksina ovat valta, palkka, arvoasema ja alistusmekanismit. Kiitollisuudenvelka ja tukahdutettu keskusteluilmapiiri ovat tehokkaita linnarauhan ja establishmentin ylläpitäjiä. Journalistisella sukuyhteisöllä on paljon yhteistä puolustettavaa, tosin hyvin vastakkaisin intressein ja ristiriitaisin mielin.

Arkkitehtonisen kehän mukainen kritiikki

Arkkitehtonisen kehän seitsemän kohtaa kuvaavat teoksen täyden synnyn edellyttämät vaiheet.

  • Idea [alkusynnyn idea, konseptio, mielen, libidon, tahdon, intention, alkuvoiman synnyttämä käsitteetön alkumalli, joka on mahdollinen, elinkelpoinen ja itsenäinen. Idea on neitseellinen, itsenäinen ja riippumaton kun se syntyy ensimmäistä kertaa lajityyppiinsä (esim. arkkitehti saa idean ensimmäiseen keramiikkakippoon). Kokemuksen karttuessa alkusynnyn ensikohtaa on lähes mahdotonta jäljittää. Alkusynnylle voidaan löytää useita eri vaikutteita, joille voidaan löytää painotuseroja, ehdottomia ja ratkaisevia vaikutteita, poissulkevia tekijöitä jne.]
  • Synty (konseptointi, ideakokonaisuuden hahmottelu, elinkelpoisten vaihtoehtojen luonnostelu, yhteismitallistaminen, ulottuvuuksien eriyttäminen (”mikä-ei-kuulu-joukkoon –ainesten karsiminen)
  • Työstö (idean, synnyn ja teoksen, teoksen elämän, teorian ja olemuksen konstruointi, mallinnus, prototypointi, testaus, iteratiivinen konstruointi, )
  • Teos (teos taiteilijaan sidoksissa olevana kokonaisuutena ennen luovutusta)
  • Teoksen elämä (teos itsenäisenä ja taiteilijasta eriytyneenä oliona)
  • Teoria (taidealan henkisen sisällön yhteismitallinen kokonaisuus, joka on viestittävissä, syntyy teoksien muotoutumisen aikana)
  • Olemus (taiteilija, taideyhteisö, aikalaiset, kumulatiivinen taideala, syntyvät teoksien muotoutumisen aikana).

Arkkitehtonisen kehän murskaava vaikutus taiteeseen ja kritiikkiin

Kuva Kaksi taidekatsojaa, yksi ei valehtele. Kun kaksi taiteeseen eri synnytys-, sisältö- ja riippuvuussuhteessa olevaa havainnoitsijaa antavat arvion näkemästään lausumalla että ”teos on kaunis”, ovat lausumien perusteet, sisällöt ja tarkoitteet erilaisia. Tällöin myös lausumat poikkeavat toisistaan. Kuvan tilanteessa vain yksi havainnoitsija tietää mitä kauneus on, toinen valehtelee. Olemme liian tottuneita taiteen ulkoisten henkilöiden mestaroinnista taiteen esittämisen järjestelyssä, taidearvioinnissa, taidekoulutuksessa ja taidehallinnossa.

Arkkitehtoninen kehä paljastaa eron hyvän ja huonon taiteen välillä, eron hyvän ja huonon kritiikin välillä. Jos jokin arkkitehtonisen kehän vaiheista on vajaa ja surkastunut, teos on vajaa ja elinkelvoton ja sen vuoksi arvioitavissa joko välietapiksi kohti taidetta tai tarpeettomaksi ja turhaksi. Samoin myös kritiikin ollessa kykenemätöntä käsittelemään kehän jokaista kohtaa perusteellisesti, annettu kritiikki on turha ja tarpeeton hengentuote. Koska kritiikki (krinein) on kykyä nähdä, vajaasti arkkitehtonista kehää ymmärtävä ei näe tarpeeksi.

Samalla tavalla, jos kriitikko ymmärtää taideteoksen arkkitehtonisen kehän kohdat vajaasti, hän ei pysty sanomaan mitään merkityksellistä teoksesta.

Kriitikon pätevyys, ”Case muotoilu, tuoli ja Case M-B SL Gullwing”

Muotoilu ei ole pintaa, pinnan muotoa eikä koristelua. Muotoilu on elinkelpoisen uuden tuotteen tai palvelun ideointia, konseptointia, suunnittelua, prototypointia, työstöä ja valmistusta. Onnistunut muotoiluprosessi noudattaa varsin tarkoin arkkitehtonista kehää, usein ainakin 85-prosenttisesti.

Muotoillun tuotteen arviointi edellyttää arvioijalta koko arkkitehtonisen kehän kontekstuaalista ymmärtämistä (kuvassa tuolin synnyn yhteydessä) ja merkityksellisen lausonnon antamista kehän jokaisesta kohdasta. Kriitikon kykyä nähdä ja ymmärtää teoksen olemus ratkaistaan sillä, kuinka hyvin hän pystyy pureutumaan täydstä kehästä  puuttuvaan osaan (usein siis huomioihin puuttuvaan 15 % täydellistä muodon syntyä ja olemusta).

Kuva Kaksi muotoilun arvioitsijaa, yksi ei valehtele. Kun kaksi muotoiluun eri synnytys-, sisältö- ja riippuvuussuhteessa olevaa havainnoitsijaa antavat arvion näkemästään lausumalla että ”teos on hyvin tehty”, ovat lausumien perusteet, sisällöt ja tarkoitteet erilaisia. Tällöin myös lausumat poikkeavat toisistaan. Kuvan tilanteessa vain yksi havainnoitsija tietää mitä laatu muotoilussa tarkoittaa, toinen valehtelee. Soittajan tuolin toteutus hienopuuseppä Anne Kumpulainen, muotoilu Juhani Risku 1997.

Olemme liian tottuneita muotoilun ulkoisten henkilöiden mestaroinnista muotoilun esittämisen järjestelyssä, muotoiluarvioinnissa, muotoilukoulutuksessa , muotoiluhallinnossa ja muotoilujohtamisessa.

Kuva Kaksi muotoilun arvioitsijaa, yksi ei valehtele, Case Mercedes-Benz SL Gullwing 1955. Kun kaksi muotoiluun eri synnytys-, sisältö- ja riippuvuussuhteessa olevaa havainnoitsijaa antavat arvion näkemästään lausumalla että ”hieno auto”, ovat lausumien perusteet, sisällöt ja tarkoitteet erilaisia. Tällöin myös lausumat poikkeavat toisistaan. Kuvan tilanteessa vain yksi havainnoitsija tietää mitä laatu ja sisältö muotoilussa tarkoittavat, toinen valehtelee, jos hän sanoo jotain.

Uusi autokonsepti on monimutkaisin itsenäinen systeeminen kokonaisuus, jonka muotoilija voi saada tehtäväkseen. Auto tarjoaa kaikille ihmisille levinneisyytensä vuoksi hyvän mahdollisuuden analysoida ja ymmärtää muotoilua.

18.4.2012,  Juhani Risku, Högfors

________________________.________________________

.