Media

Media on yhtä aikaa monta erilaista asiaa, intressiä ja rakennetta. Media on paljon enemmän kuin lehdistö, TV, radio, Internet, blogit ja journalismi. Ensimmäisen asteen mediaa on kaikki se, millä on viesti ja väline. Toisen asteen mediaa on kaikki se, mikä vain välittää eteenpäin lainattua tai varastettua viestiä.

Ensimmäisen asteen mediaa ovat mm. koulu, kirkko, puolue ja teatteri. Intresseiltään peiteltyjä ensimmäisen asteen medioita ovat monet suuryritykset kuten Google, Facebook, Disney ja News Corp., joilla on globaali väline ja sen myötä suuri potentiaali viestiin. Ne pyrkivät kaikin keinoin peittämään viestinsä, oli se taloudellinen, poliittinen, uskonnollinen tai filosofinen.

Toisen asteen mediaa ovat mekanistiset järjestelmät ja välineet kuten Internet, Ylen uutiset, valtio, kaupunki, jalkapalloseura ja autotehdas. Internet on täyttymässä medioista, jotka tekevät rahaa muiden ihmisten sisällöillä (make money with other people’s content). Ylen uutiset ovat 90-prosenttisesti läpiluettuja lainoja Reutersilta ja muilta uutistoimistoilta. Autotehdas mm. Toyotan tavoin on käynyt suuruuden sotaa Volkswagenia vastaan vuonna 1997 vulgäärein tavoin.

Helpointa on kuitenkin nähdä vanha ja nykyinen media. Mediaa ovat monopoliset laitokset kuten BBC ja YLE, joilla on varma ja yltäkylläinen rahoitus. YLE ei vaan vielä osaa olla globaali muutoksentekijä kuten BBC. Mediaa on paikallislehti, jonka journalismi joutuu seuraamaan nakkipaketin mainostajan tahtoa, sillä ”paikallislehden toimituksellisen sisällön maksaa makkarateollisuus”. Paikallislehden tiedostava ja vegaani toimittaja kirjoittaa mitä makkarateollisuus käskee (huomaa idea mainonnan vallasta ”demokratian edusmiehen” palkanmaksajana). Mediaa ovat tietenkin kaikki Internetin välineet ja sisällöt. Mediaa ovat myös sähköposti, blogit, wikit, kokoukset, manifestit, vappupuheet, kovalevyjen sisällöt, kirjastot, kirjat, kännykkäpelit… Se, että  moni edellistä on huonoa, passiivista ja typerryttävää ei poista niiltä mediaulottuvuutta. Mediaa ne ovat myös, vaikka mukana ei olisikaan lehtitaloja ja toimittajia. Sisältö, viesti ja intressi niillä yleensä on.

Median murros luo terveellisen uusjaon

Digitalisaation ja mobiiliteknologian nopea nousu 2000-luvun alusta muuttaa mediakentän välineen ja viestin. Paperilehti vaihtuu webbi-sivuiksi, kaapeli-TV vaihtuu tilausvideopalveluiksi ja teatteri marginalisoituu horkkanäyttelemiseksi niin, että maailman kaikki teatteri liudentuu Jouko Turkan Seitsemän veljestä -televisiosarjan näyttämösovitukseksi.

Koulu, kirkko, filosofia ja journalismi muuttuvat tasa-arvoisemmiksi ja nöyrtyvät kunnian vuosistaan. Koulun kohdalla, pandeemisissa mittasuhteissa, digitaalimurros tasa-arvoistaa kiltit tytöt valloittamaan korkeasivistykselliset ammatit poikien typertyessä digipelaamaan itsensä ulos alemman tuotannon portaille. Kirkko joutuu jalkautumaan kansan pariin ja mobilisoimaan palkattomia sanansaattajia – eihän kutsumustyöstä pidäkään periä palkkaa. Filosofit ovat jo vuosikymmeniä olleet syystäkin näkymätön ja vaikutukseton ammattiryhmä koko yhteiskunnassa, sillä heitä vainoaa kollegoiden surkuhupaisat ulostulot kerta toisensa jälkeen. Filosofien älyllinen ja toiminnallinen panos yhteiskunnan rakentamiseen on heidän potentiaaliinsa nähden lähellä nollaa, emme vain tiedä kummalla puolella. Journalismi surkastuu liiketoimintana vähin erin, sillä aiempi painokone edellä -malli vie lehtikeisarilta rahat ja vallan. Journalismi joutuu myös nöyrtymään sen menettäessä neljännen valtionmahdin asemansa. Journalismin vallan mahti on alun perinkin kaappaus, jolla ei ole perustuslaillista oikeutusta. Digitalisaatio ottaa journalismilta tämän vallan vihdoinkin pois ja siirtää sen suoraan kansalle.

Kakkostyypin eli toisen asteen media valtaa filosofian, koulutuksen, uskonnon ja politiikan. Kunkin alan vastuulliset vaikuttajat antavat mielellään vallan Googlelle, Putous-sarjalle ja eBaylle, jotta kansa pysyisi rauhallisena, pojat edes vähäsen keskittyneinä, ja että henkinen keskiluokka suurenisi ja typertyisi vielä hieman alemmalle tasolle.