Kritiikki – Suppanen

Ti 25.4.2017

Suomen Rahapajan julkaisema Kansalaissota-juhlaraha on kohdannut kritiikkiä. Tämän sotaisuutta, kostonhimoisuutta ja luokkavihaa ylläpitävän Kansalaissota-juhlarahan suunnitellut muotoilija Ilkka Suppanen.

Suorassa vastuussa, jos Kansalaissota-kolikko kohtaa oikeudellisia vaikutuksia, ovat ensin Rahapajan hallituksen puheenjohtaja Hanna Maria Sievinen, ja toiseksi toimitusjohtaja Jonne Hankimaa. Oudossa asemassa on myös Työväenarkisto, joka sekä säilyttää että luovuttaa ulkopuolisten käyttöön yhteiskuntarauhaa häiritsevää materiaalia. Murhakuvan valinnut taiteellinen toimikunta on ensisijainen vmuseastuullinen, mutta se on saanut olla piilossa vielä 25.4.2017 klo 16.00. Olisi varsin kohtuullista, että vastuussa oleville langetetaan nimenomaan rahallinen korvausvastuu, jos vastuuta nyt edes haetaan. Nyt olisi ollut hyvä, jos virka- ja luottamushenkilöiden omaisuus olisi pantattuna odottamaan katastrofaalista virhettä.

Mutta kuka on muotoilija Ilkka Suppanen? Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt kippoja ja kuppeja, eikä ole niistä koskaan saanut kohua. Tätäkö hän haki kolikollaan? Suppanen on palkittu muotoilija, jolle raha ei ole tärkeää. Taideteollisen korkeakoulun opettajana hän on jo vuosia kasvattanut esimerkillään nuoria muotoilijoita. Hän on myös sahannut sirkkelillä hieman pyöristetyn puupalan ja liittänyt ne yhteen. Joku on laittanut puupalan rakoon Sonyn älypuhelimen, kukaan ei tiedä siihen syytä.

Suppanen jatkaa Marimekon kuuluisuutta tavoittelevaa muotoilutraditiota, jossa kohu on muotoilijan tärkein tehtävä. Marimekko hakee sitä kopioinnilla, koska se on grafiikalle luonteenomaista juuri sen pinnallisuuden, eli pinnan sommittelun, kannalta niin helppoa. Ei olisi ihme, että Suppanen on joko tehnyt jotain Marimekolle, tai hän hakeutuu sinne.

Ilkka Suppanen koettaa pettää Suomen sen satavuotisjuhlavuotenaan ylivoimaisesti ensimmäisenä, jo julman huhtikuun aikana. Tosin kyseenalainen toiminta on varmastikin pitlkäaikaisempi, sillä murhakuvan noutaminen Työväenarkistosta ja photoshoppaaminen yhdellä filtterillä kestää viisi tuntia ja neljä kuukautta. Muutenhan laskutus ei voisi olla yli kymmenen tuhatta euroa.

Ilkka Suppanen on arkkitehti, tai oikeastaan arkkitehdin erittäin ulkoisen koulutuksen saanut suunnittelija. Siksi Suppanen muuntokoulutti itsensä Taideteollisessa korkeakoulussa sisustus- ja huonekalusuunnittelijaksi, eli pois arkkkitehtuurista. Arkkitehtuuri on arkhi [αρχι- (archi-)] ja tekton [τεκτων (tekton), eli ylintä rakentamistaitoa niin idean, tarkoitteiden, suunnittelun kuin rakentamisenkin osilta. Kun arkkitehti amputoi muuntokoulutuksellaan itsestään pois ylimmän, etiikan ja kokonaisuuden hallinnan, ja korvaa ne keskinkertaisuudella, väkivallalla ja kipoilla, tulee hänestä kolikkosuunnittelija.

Onko Taideteollinen korkeakoulu taas keskiössä villitsemässä muotoilijoita epäeettiseen toimintaan? Suppanen on vahva indikaattori siitä, että Taideteollinen korkeakoulu tartuttaa jotain vahingollista juuri niihin muotoilijoihin, joilla kaikki on hyvin. Muotoilun kritiikki tarvitsee oman laajan kurssinsa, jotta viimeaikaiset muotoiluonnettomuudet voidaan välttää. He haluavat jotain vielä enemmän, eli laajentaa aluettaan menetetystä arkkitehtuurin ihanteesta ja kipoista rahan maagiseen valtaan. Suppanen, joka on saavuttanut kipoissa lähes kaiken, halusi Eliel Saarisen paikalle rahamuotoilijana. Saarinen tosin piirsi ja laveerasi maailman kauneimmat setelit, kun taas Suppanen photoshoppasi Museovirastolta varastetun kuvan yhdellä filtterillä ja ”sommitteli” sen pyöreälle pinnalle.

Rahapaja ja eettisyys

Rahapajalla on eettiset toiminatohjeet, jotka ovat yksiselitteiset vastuun kannalta. Kohdissa 3 (Reilut toimintaperiaatteet sidosryhmien kanssa) ja 4 (Ihmisoikeudet) Rahapaja mainitsee keskeisimmät sidosryhmät, kuten asiakkaat, henkilöstö, omistaja, palveluntuottajat ja toimittajat, viranomaiset ja päätöksentekijät, paikalliset yhteisöt, teollisuusorganisaatiot, kansalaisjärjestöt, ammattiliitot, media ja yleisö. Käsite yleisö on nyt saavutettu, eli kaikki katsomossa olevat ihmettelijät. Ihmisoikeuksia Rahapaja ei kunnioita, mutta siihen sillä lienee eettinen vapaus siksi, että se on vain rahan palvelija.

Onko meillä muita arkkitehteja, jotka ovat myyneet sielunsa kolikosta? Kyllä on, muun muassa Albert Speer. Hän toimi erittäin monipuolisesti suunnittemalla julkisia rakennuksia, teollisia prosesseja ja ns. märkätiloja. Teolliset prosessit ja märkätilat hän yhdisti tavalla, jota ei uskoisi todeksi. Speer muuntokoulutti itsensä eräänlaisessa taideteollisessa korkeakoulussa ollessaan pitkäaikaisesti tunnetun vesivärimaalarin taikapiirissä. Mainittakoon, että Albert Speerillä on uusi elämä pojassaan, sillä hän johtaa suurta ja merkittävää arkkitehtitoimistoa Saksassa. Miten meillä, sen näemme?

Kansalaissota-juhlarahan saldo

Mitä Rahapajan ja Ilkka Suppasen raadollisesta tehtailusta jää jäljelle? Siitä jää jäljelle tuhottavaksi vietävä kymmenen tonnia romumetallia ja mikä pahinta, muutama sata kappaletta kolikkoharvinaisuuksia. Nämä romutukselta pelastetut kolikot päätyvät kiimaisimmille osallisille, eli kielletyn Kansalaissota-juhlarahan ensipainoksia saavat Rahapajan johtajat ja hallituksen jäsenet, Työväenarkiston johtaja, koko hankkeen luotettu taiteellinen juhlarahalautakunta,  jokunen valtiovarainministeriön budjettineuvos ja muutama Rahapajan tuotantohenkilö. On todennäköistä, että noin 50 kolikkoa päätyy keräilijöille. Rahamuseokin toki tarvitsee omansa. Veriraha on valinnut ottajansa.

Eniten ihmettelyä herättää muotoilija-Suppasen työtapa, jonka tuloksena on ajattelematon ja epäeettinen teos. Taiteilijan ja muotoilijan luonnostelutyö ja vaihtoehtojen kehittäminen on niin hidasta toimintaa, että ajatuksissa ehtii hitaampi ja typerämpikin käydä läpi työnsä sisällön ja merkityksen. On kuitenkin todennäköistä, että Suppanen on tehnyt kolikon kuvankäsittelyllä muutamassa minuutissa ja skaalannut sitä kolikon pyöreälle pinnalle nopeasti ja ajattelematta. Photoshopin osaava ’graafikko’ tekee saman alle kolmen minuutin, kokeilin sitä itse. Tässä nopeassa ja vain teknisyyttä vaativassa muotoilutehtävässä paljastuu myös se onnettomuus, johon Marimekko joutui omissa muotoiluonnettomuuksissaan. Tarvitaan vain itse kuva, Photoshop ↠ Image ↠ Adjustments: ↴ Brightness +100 ↴ Contrast +100 ↠ Filters: ↴ Emboss ↴ Angle -43° ↴ Height 1 pixel ↴ Amount 40% ↠ Exposure + 1,22, ja ikuinen paikka muotoilun lattiakaivossa.

Päättyykö Ilkka Suppasen muotoilijanura? Onko hän arkkitehti, ja jos on, millaisia ovat hänen muut ammattikumppaninsa? Suppasen ura ei pääty, yhdestä tärkeästä syystä: hän ei häpeä. Arkkitehti hän ei ole koskaan ollutkaan merkityksessä arkhi ja tekton, sitä tosin ovat erittäin harvat arkkitehdiksi kouluttautuneet muutenkaan. Onneksi kipot ja kupit tarvitsevat muotoilijansa, joten tässä herraskaisessa tehtävässä Suppasen on hyvä jatkaa samalla kun maailma kuolee elämänvastaiseen suunnitteluun.

Tapaus ’Taideteollisen korkeakoulun emeritusprofessori’

On myös toinen, jopa tärkeämpi syy, minkä vuoksi Suppasen asema vahvistuu: Suomen muotoilu kumuloituu Taideteolliseen korkeakouluun, joka häviäisi Suppasen myötä eniten. Tämä näkyy juhlarahalautakunnan puheenjohtajan, emeritusprofessori Tapio Yli-Viikarin ylimielisessä ja toisia syyttelevässä asenteessa. Hän ei huomaa, että on itse kenties kaikein vastuullisin: hän on tilannut lähes sata juhlarahaa puheenjohtaja-aikanaan. Jos Yli-Viikari saa jatkaa, hän tilannee Kristalliyön tulitikkujen kolikon, kuin myös Rekka-ajoa kesäisellä Nizzan rantabulevardilla -mitalin. Hän tilaa ne silmäänsä räpäyttämättä, vaikka jo uransa päättänyt professori Yli-Viikari saisi hävetä, jos ymmärtäisi.

Kun onnettomuudeksemme juhlarahalautakunnan puheenjohtaja nosti päätään, on toivottavaa, että muut lautakunnan henkilöt jäävät salaisiksi. On onnetonta saada julkisuuteen koko joukko kansallisen häpeän vauhdittajia. Voi vain kuvitella, mitä Yli-Viikarin johtama muotoilun ’asiantuntijajoukko’ saisi aikaan, jos se kiertäisi tilataksilla edes Royal College of Artin, Rhode Island School of Designin, Parsons The New School for Designin ja Pratt Instituten parkkipaikkoja. Nyt TaiKin kannattaa ottaa viidestä kymmeneen vuoden hiljainen kausi, jolloin perataan pois emeritusprofessorit, tehoton opettajakunta ja vaihdetaan suuri osa opiskelijoista. Perkaus ja TaiKin pidempi paastokausi kaikesta ulkokohtaisesta taiteen ja muotoilun pyrkyryydestä toisi työrauhan intohimoisille nuorille, kun paistattelijat ja emeritukset pysyttelisivät Hämeenkadulla, siis kadulla.

Onko yliopistosta poistuneella professori Yli-Viikarilla jokin vastuu? On, hänellä on vastuu muotoilulle, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että hän ei enää mene Taideteollisen korkeakoulun ovista sisään. Kun nuoret muotoilijanalut näkevät, että oma yliopisto on välinpitämätön Marimekko-skandaalista Suppas-onnettomuuden kautta Yli-Viikari -arroganssiin, kaikki rakenteellinen huolimattomuus, vastuukarkuruus ja eräänlainen taata-asenne on pysyvä normaali, vuodesta toiseen.

Opimmeko mitään Kansalaissota-kolikosta?

Kyllä opimme. Luotetuin muotoilija voi olla aivan normaali hölmö, joka saattaa juhlatoimikunnan naurunalaiseksi, vie emeritusprofessorilta uskottavuuden ja aiheuttaa särön yhteiskuntarauhaan. Opimme myös, että rahan palvonta ei ampunut tälläkään kertaa kuin polveen, mutta kimposi kuitenkin ihmisten ajatuksiin eli päihin.Senkin opimme, että juhlarahassa saatetaan juhlia vahingollisia asioita. Olisi viisasta, että nykyisen Rahapajan hallinnon aikana ei tilattaisi eikä valmistettaisi ainuttakaan uutta juhlarahaa. Nuoren johdon vuoksi Rahapaja voi keskittyä 25-30 vuotta lyömään halpametallirahoja. CV:ssä kannattaa myös jättää mainitsematta sana Rahapaja, jos ei aio eläköityä siellä.

Opimme ehkä parhaiten, että Taideteollinen korkeakoulu ei välttämättä ole eettisten muotoilijoiden tyyssija, kaiketi seniorien antaman esimerkin vuoksi. Muotoilun kritiikki on myös pintapuolista, sillä se näkee kolikossa vain litteän ja muokatun valokuvapinnan, mutta ei sen takana olevaa julistusta tappamisen sairaasta nautinnosta. Tässä Yli-Viikari on on meidän sairas mies, vanhus, joka pian ryhtynee tilaamaan sadatta kolikkoaan. Häpeäisi varmasti, jos ymmärtäisi.

Kritiikki on yksi tärkeimmistä taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin menetelmistä ja prosesseista alan oppilaitoksissa. Kritiikin avulla vastuulliset mestarit ohjaavat nuoria tulevia ammattilaisia. Kritiikki on huolenpitoa jo oppipoika/-tyttövaiheessa, jottei ankara maailma iske liian lujaa myöhemmin. Kritiikki on Suomessakin ’norjalaistunut’, eli muuttunut pehmeäksi ha-det-bra -kulttuuriksi, jossa ’mestari’ lipeää mahdollisimman nopeasti perustellisesta analyysistä ja palautteesta. On myös aivan selvää, että mitä vähäpätöisempi muotoilutehtävä kuten kippo tai kuppi, sitä vähemmä siitä pitääkin olla sanottavaa. Suppanen on poiskouluttautunut arkkitehtuurista herraskaisiin tuotteisiin kuten kipot, lamput ja tuolit, joilla jouten olevat muotoilijanalut kuvittelevat valloittavansa maailman. Samaan onnettomaan eli muotoilun vähäpätöisyyden loukkuun lankesivat Marimekon ’tapettitaiteilijat’: he ilolla piirtelevät ja kopioivat sitä sun tätä, ja raadollisen kämmin kello tikittää kohti julmaa paljastumista. Nyt siihen pommiin astuivat Suppanen ja Yli-Viikari. Maailma on jo täynnä kippoa, kuppia ja rättiä, joten muotoilun on siirryttäväseuraavalle tasolle!

Voi olla, että emeritusprofessori Tapio Yli-Viikari ei sittenkään kuunnellut keraamikko Kyllikki Salmenhaaraa lainkaan, sillä hänen asentensa ja viestinsä oli ehdoton niin eettisesti kuin laadullisesti: vain parasta on tehtävä, ei vain tavoiteltava. Mahtaakohan Yli-Viikarilla edes olla keraamikon mestarilaatikkoa, jonka Salmenhaara teetätti jokaisella oppilaallansa?

Suomessa rakastetaan juhlittuja sankareita, ja niiden löytämiseen on kehitetty useita mekanismeja: arkkitehtikilpailut, Finlandia-palkinnot ja -hiihdot, Lahden MM-kisat ja taiteelisen tuotannon kutsut, joista Rahapaja hoitaa osansa. Nämä kilpailuvoittajat ja valitut kuuluvat joukkoon, joka pystyy ylläpitämään Suomen muotoilun keinotekoista illuusiota. Ilkka Suppanen on kipoillaan ja kupeillaan näiden mekanismien suomalainen juhlittu muotoilija. Hän saapuu areenalle kuin areenalle bimbon diivan tavoin. Tällainen henkilö on eräänlainen muotoilun pissis, joka taikasormillaan tarttuu – ilman aivoja – siihen kippoonsa, lainattuun valokuvaan, kuvankäsittelyohjelmaan näppäimistöltä, jotta kolikkoon saadaan salakuljetettua dramaturginen viesti. Sopivan monimutkaisesti järjestetty hyväksymisjärjestelmä kadottaa vastuulliset, jota emeritusprofessorit käyttävät älynsä rajoilla hyväkseen. Näin yhtäkkiä, typertynyt yleisö on syyllinen kuukausia kestäneeseen masinointiin, jossa kolikot pidetään pöytäpintaan liimattuina kauniimpi puoli ylöspäin. Juhlakolikon prosessin luottamus vastuullisiin ammattilaisiin on rikottu, eli ainut paluu on ottaa vanha neuvostomekaniikka käyttöön. Vai oliko se jo käytössä?

Traagista on juuri kyseisen kolikon ampuja-yleisö -asetelma: Jos kivääri on jollain, niin se on Suppasella, Yli-Viikarilla ja häpeämättömällä juhlarahatoimikunnalla. Rivissä seisovat kaikki ne, jotka ottavat luodit vastaan. Onneksi vanhoissa kivääreissä on vain yksi kuti kerrallaan, joten yleisöstä suurin osa ehtii tyhjäämään uudet lataukset. Suppasen, ja ainakin Yli-Viikarin, viimeinen kuti on nyt ammuttu. Ampujat voidaan kantaa, heidän kiljuessaankin, ulos Taideteollisen korkeakoulun tiloista. Tästä voisi kehittyä TaiKiin jokavappuinen riitti, jossa muotoilukoulu perkaa koko joukon älyllisiä vanhuksia kadulle. Kadulta löydetyt puolestaan hoidetaan pois normaalein rankkurikäytännöin.

Onko yllä oleva analyysi ja kritiikki ankaraa, yliampuvaa ja pahantahtoista? Ei ole, vaan se on huolta pitävää. Jos Suppanen, Yli-Viikari ja juhlarahatoimikunta tekivät ensimmäisen traagisen eettisen ja muoto-opillisen virheen, he eivät ehkä tee sitä toiste. Sana ehkä on aiheellinen, sillä yksikään heistä ei ole julkisesti pyytänyt anteeksi, ei lopettanut muotoilullista vahingintekoaan eli ammattiaan, tai heittäytyt kadulle, koska he eivät edes häpeä ja ole hiljaa. Tätä on Suomen muotoilu Hämeentiellä ja valittujen seurueissa.

Lopuksi: Rahapajan ’yleisö’ ei kestä enää yhtäkään elämänvastaista kippoa, kuppia eikä kolikkoa, ei kestä Taideteollisen korkeakoulun uskottavuuskaan, tuskin edes muotoilijat.

JRi

P.S. Jos yksikin Kansalaissota-juhlaraha jää jollekin keräilijälle tai trokarille, saattaa kolikkoa seurata paha karma. Se olisi tapauksen reiluin tulos.

Mainokset