Uusi muotoilukoulutus

Muotoilukoulutuksen merkitys yhteiskunnan kaikkiin toimintoihin on niin suuri, että sitä on kehitettävä esinekeskeisyydestä systeemilähtöiseksi. Tätä on kenties tavoiteltu palvelumuotoilun, ristiinkouluttamisen ja käyttöliittymäsuunnittelun kautta, mutta niitä vaivaavat amatöörimäisyys ja koulutushenkilökunnan ulkopuolisuus käytäntöön. Näiden koulutusten tavoitetasokin on matala, se on korkeintaan kännykkäapplikaation ja -pelin tasalla. Suomen muotoilukoulut ovat kevyttä keskitasoa, jos koulutuksen ja valmistuneiden vaikuttavuutta arvioidaan globaalisti.

Palvelumuotoilun merkittäviä saavutuksia ovat Googlen koko tuotetarjonta, sosiaalisen median eri vaihtoehdot kuten Twitter, Instagram ja Facebook. Modernia palvelumuotoilua ovat työllistämismekanismit kuten Wikimploi, sähköautokokonaisuus Tesla, Arctic Garden City -konsepti, postilaitos, sairaala, sanomalehti ja Trivago. Suomen akateeminen ja opistotasoinen palvelumuotoilukoulutus ja -kehitys ei ole tuottanut mitään merkittävää, lieneekö tuloksena ollut edes ainuttakaan iPhone-applikaatiota. Muotoilukoulutukselle on saatava uusi suunta.

Yhteenvetona, suomalaisen muotoilun koulutuksen uusi tulevaisuus koostuu seuraavanlaisista asioista:

  • Taideteollinen korkeakoulu (tuskin Lappia tai Lahtea lähdetään kehittämään) on nostettava maailman muotoilukoulutuksen huipulle. Näennäisen hyvä sijoitus ei poista TaiKin pompöösiyttä, opiskelijoiden passiivisuutta, professorien globaalia näkymättömyyttä ja TaiKin paistattelukulttuuria. Suomalainen muotoilukoulutus on globaalisti maakuntasarjaa, jossa ei voi differoitua Lapin pakkasilla tai menneen Atskin maineella (toki onhan TaiKissa ihan OK-osastojakin, mutta OK ei globaalisti riitä)
  • Muoto-opin, muotoilun kritiikin ja muotoilujohtamisen opetus aloitettava TaiKissa. Näitä on ripoteltu eri tutkintoihin miten kuten, ja niiden nykyinen epämääräisyys on aiheuttanut nykyiset muotoiluongelmat. Nykyiset kurssisisällöt eivät toimi, ne eivät ole uusiutuneet, kuten eivät niiden kouluttajatkaan
  • Muotoilun ja käsi- ja taideteollisuuden koulutus on laajennettava kaikkiin yliopisto- ja AMK-tutkintoihin. Tarvitsemme monitaitoisempia lakimiehiä, lääkäreitä, insinöörejä ja maistereita, joita ajatuksen ja käden yhdistävät taidot auttavat älyllisissä ja käytännöllisissä tehtävissä
  • TaiKin ja muiden muotoilukoulujen sisäänottokokeet suosivat pinnallisia piirtäjiä. Väsyttämällä pääsykokeet läpäisseet, ns. vuosikertavanhukset, ovat  valmiiksi turtuneita, joten heillä on varaa paistatella. Sattumalta piirustusarvonnoissa onnistunut ekakertalainen voi syystäkin ylpistyä, koska hän on niin taiteilijaa, että. Suomalainen pääsykoemalli pitää uudistaa ankaralla kädellä, nykyisellä vain vahvistamme paistattelukulttuuria, taidenepotismia ja sinisilmäisyyttä
  • Laaja mestari-kisälli-oppipoika/tyttö -ohjelma on aloitettava, johon mukaan tulevat kaikki muotoilu- ja taidealan henkilöt (10000-15000 taiteilijaa, muotoilijaa ja arkkitehtia mukaan hankkeeseen järjestöineen niin naamakkain kuin mediankin välityksellä)
  • Jokaisen opiskelijan on saatava työpiste oppilaitokseltaan ainakin kolmeksi vuodeksi. Muotoiluopiskelua ei voi tehdä etänä, kotona ja kahvilassa. Opiskelun on tapahduttava alku-bauhausilaisessa hengessä, yhteisissä saleissa, studioissa ja huoneissa, joissa saa olla vuorokauden ja vuoden ympäri. Juuri nii, kuin enää vain yliopistotasoisissa arkkitehtikouluissa: jokaisella on oma työpiste, kaverit ja arkkitehtonis-historiallinen konteksti tukenaan
  • Muotoilujohtaminen ei enää saa olla leikin asia muotoiluperustaisissa yhtiöissä (Nokia, Marimekko, talotehtaat, huonekaluteollisuus…). Muotoilujohtaminen on vietävä Design management-tasolta Design Leadership-tasolle, edestä ja esimerkillä johtamiseen
  • Muotoilukritiikin koulutukseen otettava 20-30 uuden koulun journalistia. Heille annetaan muodonantajan tiedot ja taidot vastaiseen työhön. Muotoilu on tässä laajimmassa merkityksessään sisältäen visioinnin, ideoinnin, konseptoinnin, prosessit, palvelut, tuotteet ja virtuaalisuuden taiteessa, arkkitehtuurissa ja kaikessa muotoilussa
  • Suomalaisen muotoilun globaali näkyvyys on saatava paremmaksi sisällöltään kuin Helsingin designpääkaupunkivuosi 2012 osoitti. Ensin pitää olla jotain näytettävää, sitten näyttää se
  • Ainuttakaan muotoilulähtöistä ja -keskeistä katastrofia ei enää saa sattua (Nokian muotoilijohtaja, Marimekon ongelmat). Tämä onnistuu ainoastaan muodonannon koulutuksen ja mestariopin kautta. On perustettava myös muotoilujournalismi
  • Muotoilu-, taide- ja arkkitehtuurikilpailujen nopea vähentäminen, sillä kilpailut ovat johtaneet laajaan keskinkertaisuuksien esiinmarssiin taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin keskiöön, virkoihin, professoreiksi ja taidehallintoon. Kilpailut edistävät sisällön, laadun ja taitojen epäsymmetriaa, eli mitä hölmöin teos voi voittaa. Kilpailut aiheuttavat muotoilukulttuurin vääristymää, sisäistä saastumista ja ”muotoilun ravintoketjun nepotisoitumisen
  • Jokaista muotoilijaa on tuettava pahimmassakin tilanteessa. Nykyisten muotoilijakohujen takana ovat heikko muotoilukoulutus, mestarikritiikin puute, kilpailuinstituutiot ja vahingollinen kilpailuideologia, voittajan glamour, winner takes it all -asenne, sankariuden glooria, muotoilun ulkoisten henkilöiden asettamat vaatimukset, pinnallisuuden voittokulku (kuten grafiikan pinnallisuus ja sen tekemisen helppous), muotoilukepeys eli helppojen kikkakeksintöjen voittokulku, pelien kanssa pelleily, pääsykokeiden korostama juniorien harhainen itsetunto ja muotoilijapiireihin pesiytynyt paistattelukulttuuri ja nepotismi.  Yleensä traagisen virheen tehnyt yksittäinen henkilö on kiltteyttään ajautunut ansaan, jonka muotoilun sisäinen kulttuuri on virittänyt
  • Turhien asioiden muotoilun lopettaminen. Helsinki Design Week Design Market osoitti muotoilu- ja käsityökrääsän voittokulun. Ainoastaan Lumi-laukut ja Eero Aarnio osoittivat korkeata laatua ja muotoilutaitoa, muuten Design Market oli vappuhuiskujen ja markkinapallojen tasoista muotoilua.

Samalla kun muotoilun koulutuksen laatua kohotetaan muutama kertaluokka (ei muutaman asteen verran), kohoaa palvelumuotoilukin. Kun ristiinkoulutus, eli monialainen pikakurssitus kuten IDBM-koulutus, muutetaan perusteelliseksi ammattikoulutukseksi, eivät kevytmuotoilijainsinöörit ja -ekonomit ota aidon muotoilijan paikkaa rekrytoinnissa. Näin kävi usein ns. vanhassa Nokiassa. Käyttöliittymämuotoilulla on vielä pitkä matka ymmärrettävyyden mukaiseen muotoilun (understandability). Suomalainen käyttöliittymäkoulutus tai -tutkimus voi tavoitella vain opiskelijoiden informointia muiden keksinnöillä ja tutkia takautuvasti olemassa olevia tuotteita. On vaikeata kuvitella, että yksikään muotoiluprofessori muotoilisi itse jotain merkittävää. Mutta miksi hän opettaa?

Mainokset