Kritiikki – Asmo Pikachu

Muotoilun perusteet – vitsi ja pelleily ylittävät etiikan

Teolliseen muotoiluun voidaan soveltaa arkkitehtonisen laadun prinsiippejä, joita ovat kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus. Nämä määreet, venustas, firmitas ja utilitas ovat muinaisen arkkitehdin, Vitruviuksen määritelmiä arkkitehtuurin kolmesta päämäärästä.

Kun Vitruviuksen periaatteisiin yhdistetään Platonin etiikan kolme ulottuvuutta, kauneus, totuus ja hyvyys (beauty, truth, goodness), saadaan arkkitehtonisen muotoilun määreitä syvennettyä yleisemmälle tasolle koskemaan laajemmin kaikkea inhimillistä toimintaa. Vitruviuksen ja Platonin eettiset ja laadulliset määreet yhdistyvät esimerkiksi seuraavasti:

Kuva: Vitruviuksen ja Platonin käsiteparit kestävyys-totuus ja käyttökelpoisuus-hyvyys laajentavat erityisesti tuotemuodon sisältöä: hyvyys ja totuus ovat eettisiä vaatimuksia siinä missä kestävyys ja käyttökelpoisuus ovat fysikaalisia ja mekaanisia ominaisuuksia. Kauneus on metatason ominaisuus, jota hyvin harvat ovat uskaltautunet määrittelemään. Tästä syystä kauneus on käsitteenä kuin demokratia tai laatu, jotka ovat erityisen venyviä käsitteitä.

Akkulatureistako muotoilun rappion määrittelijä?

Kun kahta uutta USB-laturia, suomalaista Asmo-laturia ja kiinalaista Pikachu-laturia verrataan sekä keskenään, että suhteessa Vitruvius-Platonin muodon laadulliseen ajatteluun, löydämme latureista useita yhtäläisyyksiä, mutta myös huonon suunnittelun ja muotoilun tekijöitä.

Pikachu-seinäadapterin valmistaja on kiinalainen Octinn. Pikachu on eräänlainen itämainen versio Muumeista sillä erotuksella, että Pikachun pää on paisunut samassa suhteessa kuin Muumien alavatsa. Kyseessä lienee ns. hyväksyttävä itseaiheutettu kehityshäiriö, joka tekee mm. amerikkalaisten ylipainosta jopa toivottavaa.

Kuva: Pikachu-Muumi-Asmo. Pikachu on ns. sähkötyypin Pokémon. Muumi on virtahepo/lumipallo-olio, ja Asmo-laturin hahmo on Aarnion muoto-opin mukainen puoli-funktionaalinen tuote.

Asmo-laturi, eli Mr. Charger, on muotoyhdistelmä Eero Aarnion luomista muodoista ja väreistä, ja teknisistä pakkomuodoista. Tässä on Asmon suurin muoto-ongelma: siinä missä Aarnion kaikki tuotteet ovat olleet vapaita taidemuotoja, joissa ulkoista muotoa ei ole alistettu funktionaalisuudelle, eli muoto ei synny käyttötarkoituksesta, on Asmo alistettu teknisille pakkomuodoille, joita ovat sähköpistoke, USB-liittimen reikä ja laturin suorakaiteinen kotelo. Kaikkeen mihin on voitu liittää ja lisätä muotoa ja muovia, se on tehty. On tehty jalkoja, silmä- ja suukoloja ja kulmia on pyöristetty.

Asmo- ja Pikachu-latureissa yhteistä on laturiin sinänsä kuulumattoman eläinmuodon lisääminen selvän käyttötarkoituksen laitteeseen. Jos esimerkiksi kummankin laturin pinta lämmitetään kuumaksi ja sitä muovataan uudeksi, puhumme ns. morphing-efektistä, jossa eläinmuoto ”morffataan” topologisetsi joksikin muuksi. Voimakas kuumentaminen sulattaa muovin pois, ja tuote muuttuu funktionaaliseksi peruslaturiksi.

Pikachussa USB-liitin painetaan eläimen takapuoleen tai sukuelimiin, Asmossa liitin painetaan Herra Laturin ristiselästä läpi. Pikachun korvat painetaan oikosulkemaan verkkovirta, kun taas Asmossa sieraimet on vedetty nenän sisäpinnoilta ulokkeiksi, ja nämä, miehelle hyvin harvinaiset nenäulokkeet työnnetään oikosulkemaan verkkovirtaa. On oletettavaa, että Asmon tekninen ja taiteellinen muotoilija, kuten Pikachunkin, ovat varmistuneet asian vaarattomuudesta työntämällä jonkin ulokkeensa pistorasian reikään. Ei näin typeriä ja vaaralliseen käyttäytymiseen kannustavia tuotteita muuten syntyisi.

Valitettavasti ”Asmo Mr. Charger” saattaa olla viime metrien indikaattori Eero Aarnion luomien muotojen arvosta, sillä Asmo on tyypillinen prettification-tuote, eli funktionaalinen esine, jota on somisteltu, koristeltu, tehty kivaksi ja hauskaksi. Prettification eli turhan muodon liittäminen funktionaaliseen tuotteeseen on ollut jo usean vuosikymmenen ajan muotoilijoiden ja käsityölästen vastaus tuotekehitykseen. Muodolla on pyritty differoimaan eli erottamaan oma tuote muiden vastaavista. Prettification on muodolla pelleilyä. Nyt on siis arvioitava mikä on turhaa muotoa ja mikä on tarpeellista. Samoin voidaan arvioida, voidaanko funktionaalista pakkomuotoa muokata, vai onko se täydellisimmillään pelkkänä teknisenä muotona.

Olisi varmasti epäreilua nyt käydä läpi Aarnion maineikkaat tuotteet ja sanoa niiden olevan turhia ja pelkkää prettification-pelleilyä. Samallahan arvioisimme suurimman osan käsi- ja taideteollisuutta ja muotoilua olevan samojen asioiden kuorrutusta turhilla pinnoilla, ulokkeilla ja muodoilla. Jos käsityöläiset ja muotoilijat kuitenkin olisivat eettisinä esimerkkeinä vähäymmärryksekkäille turhien tuotteiden tekijöille, Suomessa lopetettaisiin turhien tuotteiden valmistus. Joulumyyjäisiä ei enää tarvittaisi, ei nuollen virkattuja patalappuja eikä sorvattuja monster-kynttilänjalkoja. Tämä olisi arvokas ja sivistynyt esimerkki halpatuotantomaiden ’muoviankkateollisuudelle’, jota niin usein moitimme. Itse kuitenkin teemme ”kippoja ja kuppeja”, kuten Ilkka Suppanen sanoi taannoisen Rahapajan murhakolikon yhteydessä. On myös varmaa, että muotoilun laadun ja eettisyyden arvioinnin valmius paranee tulevaisuudessa, joten moni suomalainen ja kansainvälinen muotoilijaveteraani joutuu murskaavan kritiikin kohteeksi. Tällöin kritiikki tulee liian myöhään, sillä vitsin päälle tehdyt  tuotteet ovat jo kodeissa. Vahinko on siis jo tapahtunut muotoilijoiden elinaikana. Aarniolla jos kellään, olisi arvovaltaa ja uskottavuutta julistautua pois turhien tuotteiden luomisesta.

Asmo Mr. Charger -laturin ideana on olla syttymätön laturi, vaikka se unohdettaisiin pistorasiaan. Vaikka Asmo ei syttyisi verkkovirrasta, se voi syttyä esimerkiksi salaman aiheuttamasta sähkövirrasta. Miksi laturi siis on muovia, eikä syttymätöntä metallia? Asmon pitäisi myös olla, ideansa mukaan, henkiä säästävä laite. Silloin sen luonteen pitäisi olla samaa mitä ovat pelastusrengas, paloauto, raivauskirves. Jos edellä mainittuja tuotteita muotoiltaisiin pelleillen, halveksisimme niitä ihmisiä, joita emme tulipalossa voineet pelastaa. Näin Aarnio on tuonut hauskaa ja tarpeetonta prettification-muotoiluaan alueelle, jossa se on irvokasta.

Huomattakoon, että laturi vie ainakin kahden pistokkeen verran tilaa yleisimmässä pistorasiassa, jossa pistokereiät ovat jonossa poikittain tai vinossa asemassa. Asmo siis tuhlaa pistoketilaa, jota normaaleilla sähkölaitteilla varustetussa työpisteessä tarvitaan.

Kuva: Asmo tuhlaa tarpeellista pistoketilaa tavallisimmassa jatkojohdossa. Usein tällainen laturi on onneksi ainoa, joten pienellä asettelulla muutama muukin pistoke mahtuu.

Muotoilun tulosten kautta ihminen taantuu epäeettiseksi turhien tuotteiden ostajaksi. Kyse on mitä ilmeisimmin hyvin psykologisesta vallankäyttöön liittyvästä tapahtumasta, jota ihminen pystyy taskussa polttavan rahan vuoksi. Ilo jää kuitenkin kovin lyhyeksi, sillä kun tavara on saatu, sen todellinen arvo paljastuu: tuote jää hyllyyn pölyttymään ja sitä katsoessa pieni häpeä hiipii mieleen. Petollisimmillaan turhan ostoksen ja tuotteen kohdalla käy niin, että häpeä lakkaa ja ihminen vahvistaa valintaansa, vaikka kuinka turha se olikin, muisteloilla, huumorilla ja tarinoilla. Tässä on pysyvän valheen ja häpeämättömän mielenmallin syntyhetki, johon tottuessaan ihminen pystyy yhä pahempiin tekoihin.

Mutta miten näin voi käydä, vieläpä niin herttaisten asioiden kuin muotoilun ja käsityön kohdalla? Nehän ovat vain Asmoja ja Pikachuja. Eihän joulutorttujakaan voi kieltää, nehän ovat vain voitaikinaa.

Onko esineitä, joita ei ole vitsin päälle muotoiltu?

Kuva Fiskarsin sakset. Fiskarsin sakset on esimerkki eettisestä muotoilusta, jossa ei ole funktionaalisuuteen lisätty mitään ylimääräistä, ja saksien muoto on silti yhtä aikaa moderni, klassinen ja ikoninen.

Fiskarsin saksissa on muotoilulla löydetty saksien idea, perusolemus ja täydellinen muoto. Näihin saksiin voidaan tuoda taidetta, kulttimuotoisuutta ja differointia erilaisin värein ja pintakuvioin saksien pysyen edelleen muotoilullisesti rehellisinä. Fiskarsin sakset kestävät jopa muodolla leikittelyä vaikkapa lisäämällä pinnalle muotoja, jotka tuovat tekstuuriin syvyyttä.

Asmo-laturi ja muotoilun ongelma

Asmo-laturissa on monta muotoiluongelmaa, joista yksi on fataali. Pienen käytön jälkeen laturi on lattea ja masentava, sillä se ei vastaa mitenkään oleelliseen tarpeeseen, eli erittäin marginaaliseen syttymisvaaraan. Laturi ei edes luo mielikuvaa syttymättömästä tuotteesta paksun ja herkästi syttyvän muovipalokuorman vuoksi. Miksei laturi voi olla metallia, kiiltävää ja kromattua, ohutta valurautaa tai emaloitua peltiä? Myydäänkö Asmo-laturi palovaroittimen kanssa vai jauhesammuttimen?

Toinen muotoiluongelma on laturin suuri ja tilaa tuhlaava koko. Jos laturi olisi muodoiltaan aitoa Aarniota, pitäisi siihen saada enemmän pyöreitä ja pulleita muotoja, mikä tekisi esineestä muotoklassikon, mutta tuhoaisi käytettävyyden lopullisesti. Saattaa olla, että Aarnio on väärä muotoilija liian luiseen ja aneemiseen perustuotteeseen.

Kolmas muotoiluongelma on laturin rumuus. Muoto-opillisesti laturissa on ristiriitaisuuksia juuri muodon kannalta: laturin jalat on liimattu tekniseen perusrunkoon, jota ei ole muotoiltu lainkaan. Rungossa on toki suu ja vinot silmät, joita on varmasti luonnosteltu paperilla ja malleilla. Pyöristellyt kulmat ja reunat, ja yksi terävä reuna, eivät ole muotoilua, vaan ajautumista onnettomaan ratkaisuun, jolla tehdään ’muotoa’ peruslaitteen ulkopuolelle. Muoto-oppi on muodonannon perusta, jossa on useita eri menetelmiä luoda muotoa ja arvioida muodon attribuutteja. Tyypillisiä muoto-opillisia käsitteitä ovat harmonia, jatkuvuus, materiaali, rakenne, koko, määrä, mittakaava, suhteet, harmonia, sisältö, merkitys, valmistustapa ja ilmiasu.

Pinta on ilmiasun näkyvin osa, joita ovat väri, tekstuuri (pinnan struktuuri), materiaalin haptinen rakenne, kuviot ja pinnan funktionaaliset osat kuten jaotteisuus, rajat, topologiset epäjatkuvuudet, liitetyt ja toiminnalliset osat. Muotoilijan helpoin, vaatimattomin ja vähäpätöisin tehtävä on luoda annetulle pinnalle väri ja kuviointi. Monet muotoiluperustaiset yritykset ovat kehittäneet menestyvää liiketoimintaa juuri pinnallisilla tekijöillä: Marimekko, Tikkurila, Vallila, Ikea, Arabia…

Graafisen suunnittelun kritiikki. Erityisen ihmeteltävää on, että pinnan värien ja kuvioinnin ympärille on globaalisti kehitetty yliopistotasoista koulutusta ja tutkintoja: graafinen suunnittelu ja suunnittelija. Koska ala on pinnallinen, on se erityisen suosittu. Jos grafiikkaa jossain tarvitaan, on se animaatio, dynaaminen datan ja informaation visualisointi, konseptisuunnittelu ja 3D-muotoilu. Tähän ei ainoankaan valmistuvan graafisen suunnittelun taidot eivät riitä. Graafisen suunnittelun taakkana on sen printtihistoria. Siinä missä levynkansia suunniteltiin ennen 1980-lukua ja esimerkiksi Neville Brody mullisti aikakauslehtien ulkoasun ja rakenteen The Face -lehdellä 1980-luvulla, ovat nykyiset graafiset suunnittelijat eräänlaisia muotoilun prinsessoja, jotka vakavalla naamalla sommittelevat  Huomattakoon, että graafisen suunnittelun prinsessat ovat kulkemassa kohti graafisen suunnittelun pissis-kohtaloa, ellei yliopistotasoista koulutusta uudisteta perusteellisesti. Kenelläkään ei pitäisi olla vuosia kestävää uskottelukoulutusta graafisen suunnittelun tärkeydestä, koska joka ikisen muotoilijan, arkkitehdin ja taiteilijan on oltava aina myös graafinen suunnittelija. Yliopistotasolla on pystyttävä parempaan kuin pinnan sommitteluun, väritykseen ja ’hauskojen detaljien’ tekemiseen.

Laturin fataali ongelma on muotoilijakeskeinen: miten muotoilija Eero Aarnio saatiin narrattua tekemään, mitättömin tuloksin, kelvottoman tuotteen? Asmo-laturissa Aarniota ovat vain muoviset ’sarjakuvajalat’, joilla ei ole mitään tekemistä itse laturin kanssa. Aarniota laturissa olisivat olleet pyöreä pää, pyöreä vartalo eli laturin runko, ja hänen muotoilunsa ydin, jokin nokkela erottautumismuoto omasta vanhasta muotovarastosta lainattuna. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Aarnion muoto-oppi ei skaalaudu teknisiin laitteisiin, se taipuu ainoastaan vapaasti itsestään seisoviin esineisiin, joilla ei ole erityistä tehtävää, tai tehtävä on mahdollisimman vaatimaton. Nyt kun IoT, AR, VR ja AI-ratkaisut valtaavat tekniset laitteet, muotoilu korostuu laitteiden valmistettavuuden ja brändi-muotojen vuoksi, mutta aivan erityisesti käytettävyyden vuoksi. Digitaalinen käytettävyys, eli laitteiden ohjelmistoilla toteutettu käyttö on karkaamassa teollisilta muotoilijoilta, jotka haluavat enemmänkin tehdä joulumyyjäistuotteita tarpeettomiksi pölynkerääjiksi.

Olisi hienoa saada juuri muotoilun mestareilta, kuten Eero Aarniolta, esimerkkejä teknisten tuotteiden muotoilusta ja käytettävyydestä. Ranskalainen Philippe Starck on turhan muodon mestarina tehnyt myös mainioita käyttöesineitä kuten veneitä, laivoja ja viinikellareita. Muotoilu tarvitsee nyt enemmän kuin turhan muodon sanansaattajia. Siksi vanhojen mestarien esikuvan pitäisi ulottua pidemmälle kuin näpertelyn jo nähdyn parissa. Siitä villiintyy vain uusi nuori polvi tekemään itsestään mitättömyyksiä, sillä juuri kukaan ei enää saavuta edes kansallisesti merkittävää muodonantoa, saati sitten kansainvälistä. Vastuu on yksinomaan muotoilukouluilla ja muotoilumestareilla.

to 8.6.2017, JRi, Högfors

P.S. Muotoilijoiden ja käsityöläisten suurimmaksi ongelmaksi on tullut ahertaa mitä turhimpien esineiden parissa ja luoda uraa jollain tavalla erottuvilla muodoilla. Tähän turhaan tarpeeseen on kehittynyt palkitsemisjärjestelmä, joka ottaa vuosittain esiin toinen toistaan sekä mauttomampia että tarpeettomampia tuotteita. Olisi väärin nimetä turhan muodon palkitsijoita ja muotoilijoita, mutta tässä olisi journalismille oiva tehtävä. Kritiikki on huolenpitoa, jolla on kuitenkin vaikeata auttaa konkareita. Opiskelijoita kylläkin.

JRi